Kiva kiitos hyvä hei!

Hiljaista. On hyvin hiljaista. Se tässä pääsiäisessä onkin niin outoa, kun joka puolella on äänettömyys. Ennen vanhaan, silloin kauan sitten, kun minä olin nuori ja verevä, niin pääsiäisenä oli ravitsemusliikkeissä tanssiminenkin kielletty. Onkohan nykyään? Turhaa jeesustelua, sanon minä.

Täällä ollaan menty hyvin perinteitä vaalien. Torstaina tein vähän perusteellisemman siivouksen. Olikin ihanaa antaa rätin heilua raivokkaasti. Lopputulos oli niin tyydyttävä, että se oli kuin sarjatuli pieniä orgastisia purkauksia. Juu, juu, kyllä siinä vähän samalla kuplin ja olin siksikin ihan fiilareis. Ensin olin jotenkin daun. Pitäisikö ihmisen olla jossain laskettelukeskuksessa, bahamalla tai vähintäänkin uittamassa läskejään kylpylän aalloissa? Tunsinko hetken tylsyyttä ja sosiaalisen elämän örvellys tarvetta? Tunne kesti vain sen hetken ja tajusin, että en kaipaa mitään tuosta. Onneni ja iloni ei ole siitä kiinni. Hyvin, hyvin tyytyväisenä jatkoin Tolun imppaamista ja lattian jynssäämistä. Eikä mulla ollut mittään hättää. Nautin.

Päkä matkalla lämpöön

Pitkänä perjantaina pidettiin porukalla lammaspeijaiset. Ne olikin oikein kivat juhlat. Ei olla tavattu ystävättäreni kans muutamaan kuukauteen, mutta meillä juttu jatkuu sujuvasti aina siitä, mihin  edellisellä kerralla jäätiin. Ollaan silleen läheiset ihmiset, luodut toisilleen. Päkä oli hyvää. Kaveriksi tein valkosipuliperunoita ja alkuruokana se ihana sienikeitto. Mämmiäkin vedettiin. Tarjoilin sen hiukka poiketen. Kuutioin appelsiinii, raastoin sen kuorta ja sotkin ne vaahdotettuun vaniljavaahtoon. Noh, söihän tuota, mutta aika tanakkaa tavaraa se mämmi on. En niin hirveesti pidä.

Ääntä kohti!

Lauantaina käytiin Vepsäläisen päämyymälässä. Mikä ilotulitus! Siellähän on ihan kaikkee ja enemmänkin. Jos olisi pätäkkää, niin uusiksi menisi kaikki huonekalut. Etsin asiakkaalle sohvaa ja paria nojatuolia. Huh, meni vaikeeks. Mut onneks asiakas tekee päätöksen, minä annan suositukset. Olisi ihanaa olla duunissa tuon kaiken kauneuden keskellä. Vaikka kesäapulaiseksi. Oppisi tuntemaan kaikki kalut, enhän mie vielä tiedä edes kaikkia klassikoita.

Eilinen päivä meni muuten ihan tuskissa. Niskapaska aloitti oireilun. Se onkin ollut suht rauhallinen, mutta eilen potkas ja lujaa. Veti aika hiljaseks. Siellä siis rappeuma ajoittain painaa hermojuurta ja siitä se tuska. Jos joku on joskus kokenut hermokipua, niin voi ymmärtää mistä puhun. Vedin panacodia ja yritin olla liikkumatta. Mua alkoi jo oikeesti hiukka huvittaa. Olkapää tuska, siihen yhdistetty niskapaska, sekä uusi tulokas lonkkakipu. Hei hoi hallelujaa! Itkin vaikka jo nauratti. En sit tiiä, olen käynyt pari kertaa avannossa ja voiko se kylmä kyyti aiheuttaa tämän. Ai dont nou, pitääkö mun luopua rakkaimmastani, kaameeta. Olin niin poikki, että painuin nukkumaan puoli kymmenen. Heräsin aamulla tunnustelleen, niskapaska nyt rauha, mutta pelottaa, milloin se alkaa. Voi tätä elämän kurjuutta!

Kelloja on taas sorkittu. Tyhmää. Hirvee duuni laittaa kaikki aikaraudat ajalleen. Noita digitaalisia en edes osaa asentaa. En jaksa lukea käyttöohjeita. Ja jos alan niitä sörkkimään, niin sekaisinhan ne vain menee. Sit on sekaisin emäntä ja kellot. Se on jo ihan liikaa. Tänään on hyvä päivä ulkoilulle, duuniakin pitäisi tehdä ja mitä vielä? Paistaa maksapihvit. Tässähän tää...

Herra mun vereni ja silleen

Ei sit uni jaksanut kantaa ihmisiks. Havahduttuani tähän todellisuuteen, tunsin oitis, että nyt noustaan valvomaan. Enkä voi selittää tätä auringonpaisteella rinsessakammariini, eihän se tähän aikaan paista. Niin kuin ei paistanut eilenkään kello viis. Nytkö se taas alkaa? Painajainen Merikorttitiellä. Voe perse! Mä voin olla syömättä, mä voin olla juomatta, mä voin olla naimatta, mutta nukkumatta ihmisestä tulee haamu. Onneton raato.

Mulle kaikelle pitää olla selitys. Miks Jeppe juo, miks Martta valvoo? Lopetin reilu viikko sitten sen kipukynnystä nostavan lääkkeen. Ajattelin sen olevan turha, enkä niin hirveen mielelläni popsi pilsui. Ne ovat vasten ihmisen luontaista elintilaa. Onko nyt näin, että tämä "turha" lääke, auttoi minut nukkumaan, eikä se ollutkaan se melatoniini, jota sain unettomuuteen. Nappien vaikutus, aloittaessa ja lopettaessa, ei tapahdu hetkessä. Siksi on vaikea ymmärtää mikä johtuu mistäkin, mikä on syy ja seuraus. Juuri tämän takia inhoan kaikkea kemikaali shittiä. Onko nyt siis näin, että olen jäänyt koukkuun tähän kipukynnystä nostavaan lääkitykseen? Eli ilman sitä en nuku, ja näköjään ilman sitä olkapäätä sattuu. Just joo, pääsiäinen menee katkolla. Nouvei, mä otan vähä kuplaa. Kupla auttaa joka vaivaan.

Kissat itkevät kujilla

Nyt mulle on tullut hätä käteen. Pashat on vääntämättä, munatkin maalaamatta ja ei kai se ristus tällä menolla pääse taivaisiin. Emäntä minussa nostaa epätoivoisesti päätään. Hätäpäissäni soitin Ukkorähjälle duunista ja pakotin sen karitsa ostoksille. Olin itse myöhään töissä ja ajattelin, että me jäädään ilman lammasta, päääähhäää. Ukkorähjä teki taiten, mutta lieneekö hänenkin latva jo lahoamassa? Pyysin myös samalla, että toisi iltapalatarvikkeita. Keitetään teet ja laitetaan voitskarii. Ei, en kuulemma ollut sanonut. Olin pyytänyt vaan sitä helvetin lammasta. Voi tsiisus, minä varmana siitä, että sanoin ja hän väittää etten. En jaksanut tapella, myöntelin vain. Laho mikä laho.

Olen alkanut litkiä vettä. Meistä jokainen tietää, että elääkseen ihminen tarvitsee nesteitä. Olen aina ajatellut, että juon kyllä tarpeeksi. Mutta juonko sittenkään? Olen nostanut keittiön tasolle puolentoista litran vesipuollon ja siitäpä hörppään joka väliin. Kyllä siinä kuulkaa on juominen. Ja ymmärsinkin, että en sittenkään taida juoda riittävästi. Lasi silloin, lasi tällöin, ei kata riittävää tarvetta. Tästä on taas seurannut se, että meinaa duunimatkalla tulla plöröt pöksyyn. Ihan totta. Vaikka kuinka käyn lähtiessä piipillä, niin jo metroasemalla on karmee hätä. Vai onks mulla se surullisen kuuluisa yliaktiivinen rakko? Ei, tämä ei ole naurun asia. Viimeistään kaisaniemen päässä on päästävä piippaamaan. Ja kiireellä juoksen toilettiin. Hyvähän se on, että elimistö puhdistuu, mutta ikävä on tuommoinen hätätilanne. Ei kai se muu auta, tenat on pöksyyn pantava. Tähän on tultu. Just joo. Senkin tenapöksy.

Ota minut, sido minut

Onks kiva, kun on Pässiäinen tulossa? Olen jo aikaisemminkin todennut, että tää ei oo se mun feivoritti juhla. Jussi on paras ja sit varmaan joulu. Niin ja vappu on kiva. Saa munkkia ja simaa. Uusivuosi on kans hiukka pakkopullaa. Näinkin syvästi uskonnollisena ihmisenä, tämä ristuksen kärsimys tulee liikaa mun iholle. Vaikka hää kärsi meitsin puolesta, niin musta se tuntuu jotenkin ahistavalle. Ihan kuin pääsiäisenä minunkin tulisi kärsiä. Kenen puolesta siis kärsin? En nyt ala tässä jeesustelee, otetaan vana ihan rennosti. Pääsiäisyön messut on mageita. Voisin istua kirkossa vaikka koko yön. Se paatos ja kärsimyksen määrä on jollakin tapaa armahtava. Harmillisesti Ukkorähjä ei oo kirkon miehii, sillä ei oo syntiä harteillaan. Minä taas tunnen luontaista veto herran huoneisiin ja yritänkin aina käännyttää Ukkorähjää kanssani kirkkoon hurmioitumaan. Ei se enää nykyään lähe. Yksin saan taivaltaa tieni kolkatalle, pah. Herra mun vereni ja silleen...

Mocca on kylmentynyt kupissani, eikä tähän lärviin enää kylmä kahvi kaunista. Päivä on valoitettu, mutta silmäluomissani painaa raskas hiekka. Laitan ne tenat pöksyyn ja painun vielä höyhenille. Ehkäpä uni armahtaa ja herra tulee. Hei, oikein armoitettua PÄÄSIÄISTÄ jokaiselle! Olkaa ihan mämminä!

Ilo se on pienikin vitutus

Eikö ilmassa ole outoa odotuksen tunnetta? Minä ainakin venaan sellaista alkukantaista elämän räjähdystä, vuoden aikain vaihtelua ja niin no, sitä saatanan kevättä. Tämmöinen välitilassa roikkuminen raastaa ihmisen henkistä kapasiteettia. Ikkunat ovat harmaat, talvitakit näyttää nuhjuiselle ja joka paikkaan tunkee talven raskas pölykerros. Ulkona silmiä kirvelee ja niin tekisi mieli jo kukkamekko ylle laittaa. Ei voi, kun varjossa palelee ja reidet on selluliittii. Voi, voi tätä elämän kurjuutta.

Herra on hiukka jymähtänyt

Kurjuudesta aasin silta hyvyyteen. Onpa outo yhdistelmä. Kurja - hyvä. Ei mitään järkee. Enivei, olen saanut viime aikoina paljon hyvää palautetta. Iloluontoiseksi ollaan mainittu. Eikä siinä mitä, ainahan minä olen tämmöinen hempukka ollut. Tuntuu tosi kivalle. Oikein kävin asiaa miettimään, mistä moinen? Kyllä se kuulkaa tässä elämässä menee niin, että hymy tulee hymylle, hyvä tulee hyvälle. Jos pyörität jatkuvasti negaatiota mielessäsi, se on sama kuin tilaisit pirun olkapäällesi. Valittaa saa ja pitääkin, mutta älä jää siihen olotilaan oksentamaan. Okei, miehän olen kova immeinen ressaamaan, mutta jotensakkii olen ymmärtänyt ( yrittänyt)  antaa vähä periksi. Eihän tää oo kuin elämää. Kaikessa et voi onnistua, mutta ole itselle armollinen. Kaikkea ei pidä ottaa niin vakavasti. Sanoo hän, joka ottaa kaiken vereslihalle. Eikä, mä alan oppii. Niin kuin olen todennut, että vanheneminen on ihan perseestä, mutta on siinä jotakin hyvää. Ja se on juuri tätä. Alkaa antaa periksi ja ymmärtää, että elämää voi rakastaa. Rakastamalla saat rakkautta. Höh, olipa ällö klisee. Jos Ukkorähjältä pyydettäisiin luonneanalyysi meikeläisestä, niin se olisi ihan jotain muuta mitä tässä kuvailen. Hän saattaisi arkumentoida minut kireeksi hermoilijaksi, ressaavaksi suorittajaksi ja mitä vielä? Onko näin, että se todellinen luonne tulee esiin lähimmäisenrakkaudessa ja kaikki muu ulkomaailmassa on pelkää fuulaa? Nami, nami oikeesti mä oon ihan perseestä. Mut hei, kokeile sitä hyvän ja hymyn vaikutusta. Ole ihan vittuillessasi iloinen ja katso, mitä tapahtuu ympärilläsi.

Kivoi juttui tapahtuu. Kauniit Kodit lehti puustasi mua feisbuuk sivuillaan. Se lämmitti erityisesti aloittelevan suunnittelijan mieltä. Lehtihän ilmestyy 5.4 ja siellä on juttu mun himasta. Arvanette varmaan, että odotan julkaisua. Ei, älkää nyt käsittäkö väärin. En ole ylpeä siitä siksi, että  (minäminäminä) olen siellä. Tässä vaiheessa alkavaa uraa, kaikki tuollainen mainostaminen on tulevaisuuden kannalta erittäin kiitollista ja välttämätöntäkin. Olen kiitetty. Eräs julkaisu pyysi minua, että voisin pitää heidän lehdessä omaa sisustuspalstaa. Kamoon, saisin noin niin kuin tehdä myös tätä, mistä erityisesti pidän. Kirjuuttaa ja höpöttää estetiikasta. Varteenotettavaa ja intresanttia. Voi vitsi, kaikki se mistä olen haaveillut, alkaa pikku hiljaa herätä henkiin. Nöyrä olen ja pikku itkut ilosta pirautan. Kyllä elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Sain myös vierailukutsun Helin 500highmiles blogiin. Sekin oli mieltä lämmittävä juttu. Tottahan toki, kävin sinnekin hiukka höpöttää ja sainkin kivaa palautetta myös sieltä. Heli on hauska ja reipas tyttö. Tutustuimme koulussa ja hän on myös näitä iloluontoisia immeisiä. Käy kurkkaamassa blogia.

Rakasta minnuu ehdoitta

Päivänä muutamana olen pyörinyt vähän paremmissa sisustusalanyrityksissä. Niissähän tunnetusti palvelu on oman arvontuntevaa ja ei välttämättä niin ihmisläheistä. Hyvä esimerkki. Piipahdin keskustan ( nimeltä mainitsematon ) kalustemyymälässä. Juu, kohteliaasti minut vastaanotettiin ja kerroin etsiväni kohteeseen soffaa ym. Ensimmäinen kysymys oli HINTA! Okkei, annoin ympäripyöreän plusmiinus muutama tonttu soffalle. Kas, kylläpä muuttui ääni elämäänsä kyllästyneeksi. Hätäisesti vei asiakkaan liiketilan perälle ja tässä meillä  olisi tämmöinen tarjous. Jos sua kiinnostaa, niin varmaan voit itse kierrellä ja katsella. Heippa ja kiitos köyhä. En luovuttanut, vaan jatkoin yläkertaan ja löysinkin varteenotettavan vaihtoehdon. Siellä taas oli myyjä, ulkosuomalaisittain höpöttävä, joka otti asiakkaansa haltuun niin, että meinasin myöhästyä duunista. Hän jumalauta palveli! Antoi käyntikorttinsa, etsi kangasvaihtoehdot ja oli valmis tekemään kaikkensa eteeni. Hän oli tämän putiikin pelastus. Tulen esittämään ko. soffan asiakkaalleni ja kukaties, kauppa syntyy. Luulisi, että tässä vallitsevassa maailman tilanteessa ei olisi yrittäjällä asiakkaan karvoihin katsominen. Jokainen voi olla potentiaalinen ostaja. Minäkin, jonka talvitakki oli nuhjaantunut, silmissä kirveli hiekoituspöly ja näytin varmaan liian köyhälle. Sitä paitsi, aika sujuvasti jo nykyään asioin ko. liikkeissä, enkä enää aristele kertoa suunnittelevani kohdetta asiakkaalle. Silloinhan olen suunnittelija. Thäts it.

Kerrokset aloittivat lorinan. Yön kuumentamat rakot tyhjenee, mokkapannut pihisee ja elämä on täys. Mun täytyy aloittaa työt, käytän nykyään nämä aamuhetket hyödyksi. Olkoon päiväsi onnellinen!

P:S Lämpimästi tervetuloa kaikki uudet lukijat! Olette ilo!

Tapa se!

Tavakseni on näyttänyt kehkeytyvän herätä kello kuus. Siis lähes melkein piirulleen tasan kello kuus. Evri moorning ja kello kuus. Miks just kuus? Tietysti pitää olla onnellinen, että ei herää neljältä. Kiitos siitä, mutta voisi olla päivieni kannalta antoisampaa armahtaa vielä tunti tahi pari. Hei, nythän mää tajusin, miks se on just kello kuus!! Aurinko nousee silloin ja valaisee rinsessakammarini. Valo kadottaa pimeyden minussa ja sillä on henkeä nostattava vaikutus. Ukkorähjän perkele, ei vieläkään, useista pyynnöistä huolimatta, ole asentanut minulle pimennysverhoa. Nyt on otettava järeämmät aseet käyttöön. Loppuu ruokatarjoilu ja palvelu tässä mökissä, jos ei saada pirttiä pimeeks. Pimennysverho on ostettu jo viime suvelle, mutta akkunaan se ei ole selvinnyt. Perhepalaverin paikka siis. Minä en asenna, kun on asentaja perheessä.

Kylläpä viikendi hurahti. Ihan kuin sitä ei olisi ollutkaan. Tänään on poikkeuksellisesti duunipäivä, pääsiäinen sotkee ihmisen rutiinit. Hyi, en yhtään tykkää, kun mun rutiineja sorkitaan. Olen niin rutinoitunut ihminen. Eilinen päivä nousi ja sammui melkein saman tien. Olin duunaamassa muutoskohteeseen maalimallia. Sinne tulee erikoismaalauspintaa ja se on ensin kokeiltava, että tulee oikea sävymaailma. Asiakkaalle ei voi roiskia ihan mitä sattuu, on niin kuin hyvä tietää, mitä sinne pintaan laittaa. Himassa sillä ei niin väliä. Mut joo, siinä meni iipee. Sen jälkeen käytiin Ukkorähjän kans ulkoruokinnassa. Ihan oltiin oikeassa ravintolassa ja syötiin ruokaa, eikä hesen paskamättöö. Olen sillai alkukantainen, että tykkään syödä lihaa. Vedin sellaisen Manalan grillimixed villisikaa, kotkottia, veristä pihvii ja hyvää oli. Ihminen oli tyydytetty. Ukkorähjä paistoi vielä illalla niitä helvetin joulutorttujaan. Kyllä, niitä on jäljellä. Minä en syönyt, laihdutin.

Mä oon rekkamies...

Oih ja voih! Minnuu pelottaa, että tämä olkapää/käsi ei kestä sinne operatsiooniin asti. Koko käsi kipeytyy koko ajan enemmän ja eilen se suuttui ikävästi. Ei taho liikuttaa, niin tekee kipiää. Mulla on pelko perseessä, että jänne siellä, joka on nivelrikon runtelema, ottaa ja repiää. Yhtään ei voisi liikuttaa. Vetelin eilen tuhdin annoksen särkylääkettä ja sain nukuttua. Mutta heräsin yöllä unen läpi viiltävään kipuun asentoa vaihtaessa. Harmillista tässä on se, että kampaajan duunia on vaikea tehdä yhdellä kädellä. Voi herra, elä hylkää. Anna käden pelittää vielä pari kuukautta, sitten se saa puukkoa. Kiitos, sovittaisiinko niin? Jos jeesaat nyt, niin lupaan rakastaa sua niin vasta -kuin myötätuulessa. Ikuisesti olen sinun.

Tuo kello tikuttaa armottomasti. Arska on noussut ja on ihan hemmetin voimissaan. Tunnen kuinka se käy joka päiväistä taistoa talven kans. Nytkin uhkuu tuolla, täynnä testostereonii. On se äijä! Tapa se! Talvi meinaan, tapa se! Hyvä, hyvä! Huh, lähtiks tää päivä nyt liian kiihkeesti...

Virpase perkele

Täällä ollaan! En vieläkään ole heittänyt veiviäni, enkä ole minkään taudin murjoma. Hienoinen kiirus koko viikon, kaksi muutoskohdetta työn alla ja muutama muukin juttu pitävät tahtia yllä. Perjantai-iltana, after viikkosiivous istuin kyllä tässä koneella ja kirjuutinkin, mutta... Olin nauttinut asiaan kuuluvat siivousjuomat ja teksti oli niin levotonta, että katsoin parhaaksi deletoida sen. Sitä kuvittelee, että nyt tulee pätäkkää sanomaa, mutta ei siitä kukaan mitään selvää saa.  Sorgen siis, että on jäänyt postaukset väliin. Tämä taitaa olla pisin paussi kolmivuotisen bloggariurani aikana. Hei, Lemon Gay täytti keskiviikkona kokonaiset kolme vuotta! Sekin unohtui kiireen keskellä, anteeksi antamatonta. Kauhian nopeasti aika viheltää, ei meinaa perässä pysyä. Ajatella, jo kolme vuotta! Saavutus sinällään.

Köytetty vapaus

On rannalla pienoinen kahvila

Eilen vietettiin laatuaikaa perheen kera. Ei siis pyöritty huonekalu, maali ja tapettikaupoilla. Meillä oli vapaapäivä. Mentiin oikeesti tuonne rantaan, olin jopa suunnitellut, että otetaan eväät messiin. Luovuin ajatuksesta, sillä rannassa on pieni, ihana kahvila. Emmekä tietenkään voineet vastustaa kiusausta ja vedettiin grillikyrsät, kun ne niin houkuttelevasti nokkaan tuoksahti. Ai jai, kyllä mänt kiel perseeseen, niin oli makumaailma autenttinen. Ei me nyt pelkästään syöty, vaan käytiin ihan metsässä kävelemässä ja jäitä pitkin takas. Aurinko paistoi ja ihmisillä oli hyvä tahto. Juppekin tykkäs. Laatuaikaa toden totta.

Juppe kahvilassa nauttii

Illalla rakastin perhettä possunfileellä ja uunijuureksilla. Jälkkäriksi vedettiin Lidlin creme bruleet. Hyi, tätä en saisi sanoa ääneen. Ehtoinen emäntä ei koskaan, ei koskaan, käytä valmistuotteita vaan tekee aina kaiken itse. Alusta hamaan loppuun asti. Paskat, sen verran on ollut touhua, että jossakin on välillä oikaistava. Raippoja, ruoskaa tai vähintäänkin parin viikon siivousjuomaton rangaistus. Mikä emäntä, häpeäisit. Baithivei, ihan oli ookoo tämä einesjälkiruoka. Minä en sanonut tuota. Se oli joku muu mun sisällä.

Nöf nöf

On taas kova haloo tuosta, että homoille on saatava se kirkkonaiminen. Miks ihmeessä meistä luojan luomattomista yritetään väkisin tehdä heteron kaltaista? Homo on homo vaikka voissa paistaisi. Ymmärrän kyllä nämä juridiset perimisoikeudet, ynnä muut ikävät seuraamukset, jos toinen suhteessa ottaa ja lähtee tahi vallan heittää veivinsä. Silloin on hyvä, että selusta on turvattu. Mutta onko sinne kirkkoon nyt ihan pakko tunkee? Oliko Herralla silloin aikoinaan, kun tapahtui tämä luomiserhe, että mies rakastui mieheen ja nainen naiseen, tarkoituksena tehdä heistä lajitovereidensa kaltaisia? Tuskinpa, miksi siis ihminen käyt vasten Jumalaista tahtoa. Eikö se jo riittä, että se parisuhde saadaan rekistereihin merkittyä. Jos ajatellaan minunkin kehityskaarta homoseksuaalina, niin paljonkin ollaan tultu asiassa etiäpäin. Aikojen alussa, silloin kun olin nuori ja nätti, niin olin vielä mieleltäni sairas ihminen, tautiluokitelu homoksi ja vainottukin olin. Mikä on nyt homon ollessa? Hyvin on pullat uunissa meikeläisillä. Oikein on sokerikuorrutteista nisupullaa. Rusinoilla vallan!

Minulta usein kysytään olisinko halunnut lapsia? Vastaus on EN ja kyllä. Jos ajattelen elämääni ja sen kulkua, niin vasta nyt olisin kypsä ottamaan vastuun jostakin elävästä. Enkä ole edes osannut ajatella, että haluaisinko lapsia, haluaisinko, että minuus jatkuisi jossakin. En tiedä, mulla on sellainen tunne, että luoja on järjestänyt niin, että en ole tuntenut pakottavaa tarvetta sukuni jatkumiselle kauttani. En ole tuntenut mitään isällistä. Sitä en tiedä, johtuuko se siitä, että olen itse isäni hylkäämä vai mistä? On paljon homoja, jotka haluaa kipeästi jälkikasvua. Suotakoon se heille. Lapsukaiset ovat kyllä suloisia, silloin kun ne ovat. Aina eivät ole. Mutta totuuden nimissä, en yhtään tunne kateutta tahi kaipuuta, seuratessani ruuhkavuosissa taistelevien vanhempien elämää. Ei musta olisi siihen. Onko se itsekkyyttä, varmaan, mutta on se helvetinmoista hommaa. Olisi kiva, jos lapsia voisi saada tilauksesta. Jättäisin suosiolla muutama alkuvuoden pois ja sit kun ne alkaa ajatella itse ja heittäävät hyvää läppää, niin voisin laittaa tilauksen sisään. Mutta sillä ehdolla, että mulle ei vittuilla ja jos käy hankalaks, niin pieni lomautus vanhemmuudesta olisi oikeutettua.

Mulla on rairuohot kylvämättä, pajunvitsat koristelematta ja munat maalaamatta. Kovin on Martta marttailussaan vajonnut alas. Enkä kai mää kaikkee voi kiireelläkään selittää. Yleistä saamattomuutta ja laiskan bulskeutta tuo tuommoinen on. Kohta soi ovikello ja ne pikku noidat ovat oven takana vitsoineen. Taidanpa heittäytyä tohon käytävälle seljälleen ja rukoilen: " Antakee raippoja, antakee vitsoja. Ruoskikaa paha pois!" Hitto, eihän mulla oo niitä suklaamunia. Mitä mää annan palkkioks. Pakkasessa on vuoden vanhaa jäätelöö, se saa kelvata.

Oppia ikä kaikki

Voi pöhköys! Heräsin jo viideltä, eikä tämä ole ensimmäinen kerta viime aikoina. Juttuhan on nyt niin, että tuolla pikku päässä pyörii taas liikaa asioita. Kaksi ihanaa muutoskohdetta pyörii alvariinsa ajatuksissa ja näköjään vaikuttaa ylösnousemukseen. Tässä on opin paikka. En mää herra Jumala ( älä turhaan lausu herra sun Jumalasi nimeä) voi joka keissin kohdalla alkaa valvoa aamuöitä. Miehän joudun hourulaan. Mut minkäs teet. Olen tässä jo tehokkaasti tehnyt töitä toista tuntia. Minkäs teet, tää on mun luonne. Vika.

Kaisa ja puolivaltakuntaa on startannut. Miks se ei oikein nappaa? Viime kaudella se oli hömpistä hömpin ja sitä oli ihan jees katsoa. Nyt se menee jotenkin yli. Marko on parempi. Siinä on ideaa. Onko Teukalla noussut joku neste yläkertaan, mutta on niin minäminäminä. Rasittavaa. Olkoon.

Olin eilen matkoilla. Pyyhkäsin aamusta paikallisjunalla Leppävaaraan. Se oli eksotique. Olin ihan turistina, enkä tiennyt, että käykö mun HKL-tiketti junamatkaan. Kysyin konnarilta ( vai onks hää lipunmyyjä?) kuinka tässä menetellä. Ilman lippua en aja, olen lainkuuliainen kansalainen. Hirveen töykee möllykkä oli hän. Teki mieli pieraista hänen nokkaan. Pitikö mua jotenkin huijarina, en tiää. En voi aina muuta kuin ihmetellä, saadessani tuommoista asiakaspalvelua. Miks, oi miks, ei voisi olla kohtelias ja ystävällismielinen. Kaikilla olisi mukavaa. En toki anna tuommoisen päivääni pilata, annan takaisin ylenmäärin ystävällisyyttä ja olen erityisen kohtelias ja hymyilen rakastettavasti.

Ensi viikolla on pääsiäinen. Juhlista turhin ja äänettömin. Ei ole siis mun feivoritti. Olin salaa toivonut, että lumet olisivat sen verran vajonneet, että olisimme päässeet mökille jo siivoamaan. Aika hiljaiselle vaikuttaa, pöh. Ottaa niin kupoliin tämä vallitseva ilmastollisuus. Missä onkaan kasvihuoneilmiö, eiks tänne pitänyt tulla ikuinen kesä, häh? Eli pääsiäiselle ei oo mitään suunnitelmii. Hiukka ahistaa, menee taas viinin litkimiseksi paremman puutteessa. Ai niin, onhan meillä yhdet ehtoolliset ystävien kans sovittu. Onneks, on jotain partyy tiedossa. Mut mämmiä en syö, enkä pashaa. Lammasta vois laittaa ja pari tipua uhrata.

Eipä nyt kerkee muuta. Yritän vielä lepoa, että jaksan päivän. Näin ikkunasta katsottuna, toi arska näyttää aika antavalle. Hehkuva pallo. Tule ja ota minut!

Tunteettomat ajatukset ajatuksettomat tunteet

Tuijotan tätä valkoista näyttöä ja mietin mitä postaan. Tyhjä pää. Miten ihmisellä ei voi olla mitään ajatuksia. Kauhiaa, jos olenkin menettänyt kykyni ajatella? Elän loppuelämäni niin, että tyhjyys vain humisee päässäni. Välillä joku ajatuksen poikanen vain kolahtaa tyhjyydessä ja katoaa saman tien. Ihan kauhiaa. Olettekos ajatelleet, kumpiko se tuottaa ajatuksia. Onko se pää vai sielu? Syntyykö ajatus sielussa, mutta pää ottaa sen ja alkaa analysoida ja jalostaa sitä oivalliseksi tai pelkäksi ulosteeksi? Toisaalta, elämä voisi olla helppoa ilman ajatuksia. Pystyisi kyllä suoriutumaan joka päiväisistä askareista, ne eivät tarvitse ajatuksia. Onko niin, että ilman ajatuksia ei olisi tuskaa, ei onnen hippujakaan. Ei, en haluaisi elää ilman ajatuksia. Tästä tuli taas mieleen, että onko ajatukset sama asia kuin tunteet? Eihän ajatuksia voi olla ilman tunteita. Ääh, nyt meni jo liian vaikeeksi.

Näin viime yönä unta Londonista. Se oli hillittömän pitkä uni ja siihen liittyi vaikka mitä. Oli mies, jolla valui suusta kirkas kuola. Hän selitti sitä sillä, että tietyt, puhutut asiat saa kuolan valumaan. Outo. Istuin myös kahvilassa ( torttukaffella, ei bissee) joka oli lähellä jotakin koulua. Siellä tapahtui pommiräjähdys ja kahvilan pöytääni lensi multaa ja rakennuspölyä. Ryntäsimme katsomaan tapahtunutta ja koulun tilalla oli hirveä monttu, joka oli täynnä nuoria kuolleita. Ja niitä valui montun reunoilta koko ajan lisää. Minä valokuvasin tapahtunutta. Okei, seuraava kohtaus on se, kun katujen varsille ja katoille on kertynyt hirveästi ihmisiä kameroiden kanssa. Uusi Paavi on tullut vierailulle ja hän pörräsi sillä golfkärryllä ja heitteli kansalle armopaloja. Näin siis uuden Paavin livenä. Ihan kiva reissu, mut heräsin väsyneenä uuteen päivään. Mulla on ikävä lontoon ystävääni. Siitä varmaan unikin.

Teemalla tulee sellainen iskelmä-suomi ohjelma. Olen katsonut useita jaksoja. Se on hyvä ja nostalgiaa herättävä. Eilen oli mm. Danny-show käsittelyn alla. Siitä huomaa, että on jo ikäihmisiä, kun kaikkiin vanhoihin ja antiikkiin alkaa olla omakohtaisia kokemuksia. Kehuin Ukkorähjälle, että ensimmäinen live-konsertto oli kohdallani juuri kyseinen spektaakkeli. Kuopion työnkulmalla teini-iässä hystersoidumme oikein porukalla. Ajattelin, että tuota minäkin haluaisin tehdä, showta ja gougouta. En sit tehnyt, tein muuta. Niin oli vaikuttava kokemus, että sen muistaa vieläkin. Ei ihan turha jäpikkä tämä Dännykään. Sille tukalle voisi tehdä jotain. Miks hän ei tee? Lyhyt napakka leikkaus saisi näyttämään hänet mieheltä joka kulkee omia polkujaan. Vai onks tää nykyinen joku tupee, näyttää sille. Sori, Dänny.

Nyt täytyy valmistautua iltaan. On ensimmäisen kohteen palautuksen aika. Siis pitkä päivä edessä. Olkoon päiväni antoisa, kuin myös sinun henkesi.

Erittäin hermostunut ja vaarallinen

Mun työhuone alkaa näyttää suunnittelijan huoneelle. Kankaita, tapettimalleja, maalimalleja ja kaiken maailman paperia, sekä kansioo. Ja kaikki on hukassa koko ajan. Kun ei ole selkeää järjestystä, niin asioilla on tapana hukkua. Mun pitää saada työhuone tai tänne kunnon säilytysjärjestelmät. Olen paiskinut töitä himassa ja se onkin aika jännä fiilis. Nyt vielä jännä, mutta jos tämä jatkuu näin, että teen duunia ns. vapaa-ajallani, niin siitä voi hyvin äkkiä jänneys olla kaukana. Nythän se on vielä uutta ja ihmeellistä, mutta pitäähän ihmisellä olla selkeästi aika, milloin tehdään duunii ja milloin levätään.

Toinen asia mihin on tultava muutos, on ehdottomasti se, että mulla on oma auto käytössä. Nyt olen Ukkorähjän kyydistä riippuvainen, eikä se tietenkään ole kummallekaan mukavaa, kun viikonloput menee pyöriessä mun duunijuttuja etsien. Niin kuin minä sitä rakastankin, niin ei se välttämättä toiselle ole kovin kivaa. Tässä on oma vaikeutensa. Mistä tiedän onko näitä duuneja niin, että oikeasti se auto on tarpeellinen. Jos hommia on yksi keissi kuussa, niin siihen ajelen vielä pirssillä. Enkä ole erityisen autoileva ihminen. En tykkää. Nuorena jannuna, kävin inssiajonkin kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla katsastusinsinjööri kirjoitti papereihin: Erittäin hermostunut ja vaarallinen liikenteelle. Niin, että näillä mennään... Eli seuraavaksi ostoslistalla on työhuone ja oma auto. Ei oo halapaa hommaa tämä suunnittelijan työ.

Onneks tänään on veepee. Saan suunnitelman tehtyä valmiiksi. Mullahan on sellainen luonnevika, että hermostun tekemättömistä duuneista. Hyvä vai huono asia? Saan asioita aikaiseksi, mutta samalla hermoilen, enkä saa nukuttua. Poissa silmistä, poissa mielestä. Se on kyllä taivahan tosi.

En ole päässyt avantoon kohta pariin viikkoon. Alan kohta hyppiä seinille. Ai kun inha, ihroistani jää rasvajälkiä tapettiin. Täytyy pukeutua, ennen kuin alan viskoutua pitkin seiniä. Mulla on tunne, että flunssapöpö vaanii sisuksissani ja odottaa uutta iskua. Antibioottikuuri pitää sitä heikkona, mutta sekin loppuu huomenna. Tuleeko isku, kurkku on karhea ja olotilassa on lievää väsymistä. Voi olla, että sekin johtuu kylmän syleilyn puutteesta. Mut en uskalla avantoilee vielä, pöh. Tylsää.

Kauheen asiallinen postaus. Mut mun mielikuvitus on käsillä olevassa duunissa. Se jalostuu ja enkä malta nyt runoilla. Alan kasaamaan sitä, päästän luovuuteni valoilleen ja sit se on redi. Näin teen. Hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle. Aurinko paistaa, mutta pakkanen panee. Mee pois pakkasukko, tule neiti kevät, kiitos!

Kiimainen sonni uniformussaan

Ei. En makaa hospitaalissa kuolin vuoteellani. Syynä on Räkä, tuo ihmiskunnan tuhistakin turhin erite. Jäänne menneiltä ajoilta, jolloin siitä paistettiin räiskäleitä, kun muutakaan ruokaa ei ollut. Hoitsu, sisar hentovalkoinen tai voihan hän olla tummanpuhuva goottikin, kertoi minulle, että operatsiooni tehdään nukutuksessa ja näin kaikki infektiot ovat veri bääd. Mä olin niin pettynyt, että kakkasin housuun ja taannuin aikaan jolloin puhekielenä oli täätätäätä tä. Tällä hetkellä seuraava puukotusaika menee toukoiselle kuulle jkr. ( lue: jsn. jälkeen Sauli Niinistön.) Vähä mua vihlas, mutta löysin asiasta sen kauniimman kaiun. Jos on hyvä pössis, niin saan sairastaa mökillä. Silloin on hyvää aikaa tehdä kesän polttopuut, pestä mökin matot ja laittaa sellainen yrttitarha, että paukahdamme vegeuskoon koko porukka. Hetkinen, mullahan ei oo käytössä kuin yksi käsi. Ääh, en voisi tehdä muuta kuin istua terdellä kiikkustuolissa ja nauttia sadetta, kylmää ja viimaista tuulta. Niin ja pari olssonia. Kaikella on siis tarkoituksensa. Ilman kipua ei ole tuskaa, juu nou?

Naapurin holistikommuunnissa on kemut. Yksinäinen vaginamonologi on saanut lajitovereita ja ilmassa kaikuu iloinen puheensorina ja kännimölö. Tai mistäs mää tiedän, voihan siellä olla serkkupojan rippijuhlatkin. Näähän voi olla niitä lessuja ( toim.huom. lestaadiolainen uskossaan) ja juhla-ajat ovat aamuisin auringonnousun aikaan. Ovat noin niin kuin lähempänä herraa ja pyhää uskoaan. Katsotaan kuinka kauan tuo ilo kestää, yleensä tuo enteilee huoraperkele vittu missä mun viinat on? Siitä olen kiitollinen, että eivät huudata ransistori raatioita. En millään jaksaisi jamppaa, kakea tai muutakaan ykää. Eli tässäkin asiassa löytyi jotakin hyvää. Aina löytyy, kun tarpeeksi kauan kärsii, juu nou?

Näin supermarketin kassajonossa kauniin naisen. Hän oli t y r m ä ä v ä n kaunis. Hänelle oli naiseuden uniformu yllään. Tuijotin häntä avoimesti. Varmaan leidi luuli, että siinä taas yksi urpo runkkari himoitsee mua pikku kikkeli kevyessä kiihkossa. Ei, en möllännyt siksi. Eikä tämä uniformukaan saanut mua kiihkoutumaan. Se laittoi mut ajattelemaan naiseuden roolia ja ikuista pyrkimystä ulkoiseen kauneuteen. Tämä Birjo A`la Gabee-Heikkilä (omaa sukua; Pirjo Karttunen) oli teollisesti tuotettua naarasmunaa. Käydään formu läpi päästä, aina varpaisiin asti.
1. Kaunis, pitkä ja paksu vaalea tukka. Hiuslisäkkeitä oli kahdenkin intialaisen yksinhuoltajan verran.
2. Ripsipidennyksistä olisi moni laiduntava Mansikki ollut kalpeena. Hampaat hohtivat valkoisina kuin pienet kookospähkinät.
3. Suihkurusketus muistutti mulattia. Ei paha, raskas mutta luonnollinen tummille. Päiväehostus oli taidokkaasti duunattu. Rankkaa kamaa jopa talon ulkopintojen käsittelyyn. Huulet luonnollisen pulleat, mutta ei ilman täytettä. Niitä olisi voinut suudella, tai syödä kuin ylikypsiä vatelmia. Ehkä jokunen pistos oli eksynyt korkeille poskipäillekin. Ei laaksoa, ei kukkulaa. Tai siis joo, kukkula siellä, kukkula täällä.
4. Rinnat olivat joustamattomat ja esillä terhakasti kuin sotilaspojalla rynkky konsanaan.
5. Asuste arkisen tylsä. Turkis oli aitoa jäljitelmää. Jalassa retsaavat pillifarkut ja ahteri oli pyöreä kuin hyvin kohonnut pullataikina. Sellaisen saa, kun tekee aamulla kello viis, ravinnotta aeroopisen pikku pyrähdyksen, ja kipaisee siitä suoraan salille. Nostaa jumalauta rautaa niin, että silikoonit rinnoissa räjähtelee. Illalla vielä parin tunnin spinnut tahi spannut joukkohurmos kohtaamisessa.
6. Kynnet olivat verenpunaiset, about neljä senttiset ja teräväkärkiset. Tyyliin älä ala mulle tai kynsin sut verille.
7. Ranteet notkui timangeja, kultaa ja mirhamia. Ei halpaa.  Ei.
8. Olkapäällä keikkui kolmen tonnin Luiskin Vittuni ja lompsakko samaa stailii, totta kai.
9. Kaikki tämä kauneus keikkui mustissa nahkasaappaissa, joiden korko oli yli kymmenen mutta alle kaksikymmentä senttiä. Saapasfetissiä parhaimmillaan.


Sitä vain kävin miettimään, että missä vaiheessa tämä luonnollisen luonnoton kauneusihanne on ottanut vallan meittin eloveenasta? Minä en kuulu myöskään siihen genreen, joka ihannoin naisen ( tai miehen) olevan kauneimmillaan saunapuhtaana ja pikku päissään. Ehei, me suomalaiset olemme luonnostaan kuin possuja vaikka minkälaisessa marinaadissa yrittäisi jalostella. Kevyt ehostus ja pikku minivoguet ovat aina paikallaan. Se saunapuhdas ei ole universaali kauneuskäsite. Ja mehän tahdomme kuulua ihmisiin, ja jo Eu-direktiiveissä on kohta, jossa kehoitetaan ehostautumaan luonnollisen kauniiksi. Mutta mun on pakko todeta, että kyseinen kaunotar oli mielestäni p e l o t t a v a. Vai oliko se vain mun heikko miehinen itsetunto joka alkoi piipittää? Jos tämä Birjo A´la Gabee-Heikkilä ( omaa sukua; Pirjo Karttunen) olisi riisuttu uniformustaan, niin hän olisi, niin hän olisi näyttänyt Karttusen Pirjolta. Mää tuota tiiä. Kummallinen on tuo nykyajan kauneusihanne. On varmasti aika arvokasta ja helvetin työlästä ylläpitää tuota ihannetta? Eikä pidä unhoittaa sitä sisäistä kauneutta. Mistäs mää voin sen tietää? Jos olisin Birjon kans heittänyt hiukka läppää, olisi selvinnyt, että hän on maatalouslomittaja Ypäjältä ja on oikeesti helvetin hauska ja sielukas tyyppi.

Ai niin! Torstaina oli koulun päättäjäiset. Kyllä lopputyö arvostelua kelpaisi esitellä ja sain hymypoika maininnan. Oltiin koko luokka erityisen taidokasta ja kuulemma äänekästä porukkaa. Juhlat olivat oikeinkin mukavat. Sisäinen alkoholistini lupsutti keskikaljaa kuin vastasyntynyt vasikka maitoa. Liialliselta päihtymiseltä vältyttiin, koska vaihdettiin tanssiruokalaa tiheään tahtiin. Etsittiin sitä The Karaokekuppilaa ja lopuksi päädyttiin siihen pienimpään, mutta tunnelmaltaan autenttiin. Juu, kyllä Martta tarttuu mikkiin aina kun on tilaisuus. Musta on niin mukavaa katsoa sitä ihmisten myötähäpeää kun kuvittelen olevani Antti Tuiskutukka poppistähti suoranainen idoli. On olemassa joku asia jota en todellakaan osaa ja se on laulu. Mölisen kuin kiimainen sonni puutteessa. Ja sitähän ei kuuntele erkkikään. Mölinästäni huolimatta meillä oli hemmetin hauskaa! Nyt on mieli haikea mutta onnellinen. Yksi vaihe elämässä takana ja kummasti tuo hiusraja ohimoiltakin vain pakenee. Pakenee ja pakenee. Minne lie menossa. Kiinni en enää saa.

Ontelo poski tulehduttaa

Tää ei oo todellista! Eilinen moukariheebo takaraivollani otti järeämmät aseet käyttöön ja vaihtoi moukarin moottorisahaan. Kipu yltyi sietämättömäksi ja oli pakko lähteä kesken duunipäivän lääkäriin. Olin jo hetken varma, että nyt tulee noutaja tai vähintäänkin päässä räjähtää joku suoni. Aivokalvontulehduskin kävi mielessä. Eihän tommonen oo normaalii. Ei oo niin. Diagnoosi ei ollut sen seksympi kuin tod.näk. poskitulehduksen aiheuttama päänsärky. Hirvee läjä pillereitä, näkisittepä mun lääkekaapin, siinä moni eläkeläinen jää jo kakkoseks. Penisiliinikuurilla ollaan ja mikä vittumaisinta, olkapää operatsiooni on uhattuna. Mun täytyy soittaa hospitaaliin ja kertoa, mitä on tapahtunut ja he tekevät sen pohjalta päätöksen. Tekisi mieli olla ilmoittamatta, mut en uskalla ottaa sitä riskiä. Suattaapi olla viimonen leikkaus. On sanomattakin selvä, että nyt Marttaa vituttaa kuin pientä oravaa. Hetken jo luulin, että pääsen tästä kivusta eroon.

Helvetti, tää on yhtä sairastamista. Blogin pitäisi olla mehevästi maukas, sisältää upeita sisustuskokonaisuuksia, juhlavia illallisia, koktailkutsuja ja mediaseksikästä liitoa. Miten tästä on tullut tämmöinen sairaskertomus, ihan itteenikin alkaa jo huvittaa. Voisinhan mää tietysti kirjoittaa mielikuvitusunelmaa, mut en mää pysty. Tää on nyt tämmöistä shittiä, mut tää on oikeeta elämää. Aina ei oo valoo. Hiukka tummaa on joo. Mitä tässä muutakaan voi? Viedään sinne aitan taa, kuula kalloon ja lopetetaan. Hyvä idea, siinä vasta mediaseksikäs blogin lopetus. Vitsi, vitsi, mikä pahan tappaisi. Nyt nokka ( räkä) kohti uusia seikkailuja. Jos leikkaus meni sivu suun, niin sieltä se joku päivä tulee. On se hyvä hiukka kärsiä tässä elämässä, niin ei totuus unohdu.

Asioita täytyy katsoa aina monelta kantilta. Ihan varmasti jossakin on ilon siemeniä, pieniä positiivisia pyllähdyksiä. On niitä, osaa vain aukaista silmänsä ja tuntea.  Ilo ja onni lähtee itsestä. Siellä niin syvällä, kaiken tuon räkämassan seassa on varmasti kaikkea fantsuu. Ymmärrys käy ylitsesi ja katso, olet taas valo.  Olet kipusi kaveri, niin se on siedettävä. Ja kaikella on aina tarkoitus. Katsoppa nyt, heti tuli parempi fiilis. Eikö tullutkin? Yhtään ei ahista. Kyllä se kevätkin sieltä tulee. Elämä on ihana. Sinä olet ihana. Minä olen ihana. Lähes. Maailma on täynnä rakkautta. Poskiontelontulehdus on ensimmäiseni, mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Voi, rakastakaamme elämää! Tänään en suostu sairastaa. Laitan päälle värikkään paidan ja olen häpi. Ihan vittuillessani.

Takaraivossa takoo

No nyt heräsin ihan väärällä jalalla. Vai heräsinkö peräti ilman jalakoja? Hirvee hedari jyskyttää takaraivossa jo toista päivää. Hei, ei kiva tunne. Siinä laitoin mokat tulille ja kaikki purut levisi pitkin keittiön tasoja. Ihan pikkasen nappasi. Muutenkin on olo ärtynyt. Sellainen irtooks munasolu ovulaatio. Ei tajuu, onks niska taas niin juntturassa vai onko mulla joku aivokalvontulehdus. Ja koko mörskässä ei ole tavallisia päänsärkypillereitä. Löytyy kyllä arsenaali kaikkee sellaista mömmöö, mistä nistit heittäisi voltteja. Ei auta, otan puolikkaan noita mistä lähtee taju, ja toivon, että toi moukariheebo tajuaisi lopettaa takomisen. Voiko ihanammin päivä enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää...

Kävin eilen labrassa olkapääleikkausta varten. Mesta aukee 07.45 ja mä olin siellä jo kakskytyli seven. Olin ensimmäinen. Onneks olin. En kai mää montaa hetkeä sisällä ollut, kun paikka oli sillä aikaa ammuttu täyteen. Siis silleen, että jengi ei mahtunut istuu. Jos olisin tullut myöhemmin, olisi arvioitu jonotusaika ollut varmasti pari tuntii, huh. Vieraillessani noissa sairastuvissa, mulle tulee nykyään kammotus olo. En haluaisi koskettaa mihinkään, joka puolella vaanii joku inha tarttuva pöpö. Ennen näytteiden ottoa en saanut nauttia aamiaista, joten painuin ensimmäiseksi aamiaisille. Mutta sitä ennen oli pakko päästä pesemään kädet. Hinkkasin niitä kuuman veden ja saippuan kans niin, että nahka rakoili. Onkohan mulle tulossa joku pakko-oireyhtymä? Sama se on metroissa, yleisissä käymälöissä ja ihan sama missä. Pakon omainen tarve pestä kädet. Sehän tästä vielä puuttuu. Joku neuroosi, hah!

Mistäs vielä valittaisi? Ulkona sataa lunta silleen jouluisesti. Isoja hiutaleita hiljalleen. Pakkanenkin on perkele. Hei kamoon, nyt on maaliskuu, enkä näe enää mitään kaunista talvessa. En vaikka kuinka yrittäisin olla tipetipetap. Tuli mieleen aattoillan matka joulukirkkoon, ihan samanlainen keli. Silloin se oli niin kaunista, että teki mieli itkeä. Nyt lähinnä huvittaa, tahtoo kevättä. Tahtoo valoa ja lämpöä. Tahtoo mökille. Vihreää ruhoa aidan toisella puolella. Saunaolutta mökin terdellä ja grillikyrsää. Anna mun kaikki kestää!

Hups, pilsu vaikuttaa. Suuta kuivaa ja asento painuu kohti  pöytää. Taidan vetästä vielä hetkeksi vaakaan ja otan uuden tulemisen. Sellaisen valoisan ja valittamattoman. Moukariheebo vaikenee, minä myös. Kohta on kaikki paremmin. Paljon paremmin. Adios!

Eiköhän tää tästä...

Ihan varovasti ja hiljaa totean, että olo tuntuisi paremmalle. En uskalla sitä ääneen sanoa, että olo ei katoa ja se olikin vain harhaa. Räkää ei tule, ja mulla onkin tunne, että se on jäänyt tonne onkaloihin muhimaan. Sarvikuono ei auta. Tänään otetaan höyryt avuksi. Pikkainen paineen tunne otsalohkossa kertoo jostakin. Mulla ei koskaan ole ollut poskiontelontulehdusta. Toivottavasti ei nytkään. Se siitä sairastelusta. Laitetaas asialle nyt piste. Piste.

Eilen piti pari kertaa vilkasta keittiön lämpömittaria. Pakkasesta huolimatta, auringossa oli 15 astetta lämmintä. Kyllä!  Arska porottaa kyökin ikkunaan tovin ja näin celssiukset lähtevät helposti nousuun. Teki mieli repiä ikkuna auki, heittää vaatteet veke ja roikkua nakuna akkunasta. Hetken luulin, että mittari on epäkunnossa, mutta se on ihan uusi. Vai oliks mun pää vain niin sekaisin, että tulkitsin asian niin kuin sen haluaisin olevan. Mää tuota tiiä. Huikeeta.

Naapurissa monologi jatkuu. Taitaa sittenkin olla alkkomahoolilla osuutta asiaan. Jotakin ne siellä rytisevät, pyhäaamuna. Yksi sunnuntaiaamu sieltä tuli jäpikäinen tuhannen päissään. Olin matkalla avantoon kello kaheksan ja avattiin ulko-ovet samaan aikaan. Herralla heitti reippaasti takavasempaan, mutta yritti selvästi skarpata ja toivotti pontevasti hyvät huomenet. Ei ne häiriöksi ole, sen kun juopottelevat. Niin kauan, kun eivät tule mun tontille, niin kaikki on hyvin. Musta tuntuu, että siellä on tällä hetkellä useampi henkilö, aamuhartausko lie meneillään? Hallelujaa!

Lehmääntyneenä makasin illan soffalla ja harrastin kanavalta kanavalle sukkulointia. Mikään ei oikein jaksanut kiinnostaa niin, että olisin stopannut. Ohjelmatarjonta alkaa olla liian viihteellistä hömppää. Okei, katsoin Antti otsatukka Tuiskutusta ja mulle tuli tunne, että olisin ollut lasten mehukesteillä. Ihania piiperoita kaikki tyyni, mutta se lässytys meni överiks. Jos joku pentu ei osaa laulaa, niin silloin se ei osaa. Mene himaan, älä koskaan enää ikinä laula, veistele mieluummin puu-ukkoja, kiitos. Kakkosen kanavalla sama homma. Laulu vain vaihtui muka tanssiksi. Ja jatkoon riittää se, että päässä on mikkihiiren korvat ja ollaan muuten vain söpöi. Hyvähän se on, että natiaisia kannustetaan olemaan tähtiä, mut hei, jossakin voisi rajan vetää. Kaikki ei ole tähtiä vaikka voissa paistaisi. Vai olenko vain katkera? Oma tuleva tähteyteni kuitattiin lähinnä turpa kiinni pentu, kyllä tuas koiranpersekummitteloo.
Parhaaseen katseluaikaan töllöstä on tullut alaikäisten hiekkalaatikko. Ei jaksa. Onko pakko möllää? Ei oo niin. Tahtoo draamaa ja aikuista rakkautta. Enkä jaksanut svedupettereiden viisujakaan. Ovat niin siirappia, että ihan ällösi.

Josko tänään uskaltautuisi ulkoilemaan. Silleen snadisti. En ole niin tyhmä, että lähtisin jäälle suksella sivakoimaan tai muutoinkaan kuntourheilemaan. Nöyränä mennään ja voisikin etsiä mattoa, huonekalua muutoskohteeseeni. Se on aina kivaa ulkoilua. Aurinko paistaa...

Sarvikuonon vaginamonologi

Mites aloittaisin tän silleen iloisesti, että ette huomaa otsaani kasvanutta uloketta, jota miehen elimeksikin kutsutaan. Yrittäisin olla häpihäpitsoitsoi, mutta taitaa silti vetää aika tummaksi. Tauti painuu alas ja keuhkoputket huutaa hoosiannaa. Miksi flunssassa on järkky väsy, mutta ei kuitenkaan nuku määräänsä enempää? Eikä edes jaksa lukea, ei neuloa, ei virkata, ei katsoa töllöä. Makaa vaan jaksamatta mitään. Viriilin energiatason omaavalle ihmiselle tämä on suuri kärsimys. Helvetin suuri. Jos jotakin positiivista, niin onneksi sairastuin vasten viikonloppua. Ei tarvinnut perua muita kun eiliset asiakkaat.

Onko täällä räkäisessä päässä mitään ajatuksia? Limalla kuorrutettua elämisen alkujuurta, sellaista fiksua ja syvällistä? Haloo, ei taida kauhiast paljon tapahtua. Se on kyllä totta, että räkä pehmentää pään. Naapurin alkkis iiihana muija vetää jotakin monologia. Liekkö vagina vai joku muu? Seinä välillämme on onnettoman äänieristämätön. Minusta tuo on normaalia puhetta, ei mitään känni älämölöä. Taukoamatta kuitenkin pälättää. Sille ukollekohan se pamlaa? Vai juoruaako puhelimessa? Kauheesti sillä on asiaa. Pitäisikö laittaa juomalasi seinää vasten ja kuunnella? Siitähän saisin oivaa matskua tänne näin. Juopponaapurin päiväkirja. Ei kehtaa, ei viiti. Höpisköön hömelö. Kyllähän minäkin höpisen itsekseni. Aika paljonkin. Olen jopa huomannut, että teen sitä myös ihmisten ilmoilla. Varsinkin, jos etsin jossakin sekatavaramyymälässä jotakin tuotetta, niin ääneen kyselen, missä mahdat olla sahramini, minne katosit kurkkuma?

Apua! Sarvikuono kylpyhuoneessani.

Ukkorähjä hoiti pikku potilasta esimerkillisesti. Hän kävi kaupassa, laittoi evästä, ruokki koiran ja teki tämän kaiken lähes mukisematta. Tuntui oudolle olla passattavana. Ehkä otin siitä salaa kaiken hyödyn irti. Tasaisin väliajoin uikutin surkeena tehostaakseni palvelun laatua ja tarpeellisuutta. Sen verran oli pakko touhuun puuttua, että kävin laittamassa uunin päälle lämpöisille voileiville. Mulla oli kiljuva nälkä, eikä hänellä ole oikein tuo kyökkitaimaus hallussaan. Hän on niitä miehiä, joka tekee yhden asian kerrallaan, kun samaan aikaan voisi valmistaa kahta, kolmea, jopa neljää annosta. Olin esittänyt toiveen pirtelöstä jälkiruokana, mutta siihen hän ei enää kyennyt. Yhteistuumin sovittiin, että jätetään se huomiselle. En voinut olla niin raaka ja vaatia vielä sitä. Olin kyllä tyydytetty. Makasin vain, söin, haisin, aivastin ja sairastin. Että ihminen voi olla surkea. Taidan jatkaa samalla linjalla koko viikonlopun. Mullehan tuo kaikki on ihan normi keissi. Ukkorähjä makaa lattialla ja mä serviseeraan.

Nyt kun tämä on tämmöistä sairaskertomusta niin annan tulla samalla kaikki. Eilen soittivat olkapää operaatiosta. Kyselivät kaikenmoista ja minä vastailin. Olin syvästi järkyttynyt sairausloman pituudesta! Ortopedi Töölössä kertoi sen olevan kolme viikkoa. Hoitsu sanoi, että kannattaa varautua pitkään toipumisaikaan. Vähintään kuusi viikkoa, tapahtumakohtaisesti jopa kaksi kuukautta! Voe herra mun varjele! Mikä onkaan paikkansa pitävyys? Voiko töihin mennä vaikka olkapää olisi pikkasen kipeä, uskaltaako sillä tehdä vai mennäänkö ojasta allikkoon? Kaksi kuukautta, se on konkurssi! Joudun köyhäin taloon. Eikä siinä kaikki. Kuinka käy kesäloman? Tuntuisi aika kurjalle, jos ei voisi pitää yhtään kesälomaa. Nyt meni kyllä herne nenuun ja pahasti. Mut hei, nyt pitää ottaa asennetta. Mä en ole kuoleman sairas, voisi elämässä olla pahempaakin. Näillä mennään, en mie kauhian korkeelta tipu, jos asunto menee alta ja joudun sossun luukulle. Kyllä tämä vaatii ankaraa pohdintaa ja asennemuutosta. Hiukka hirvittää. Eikä ihan vähä.

Ei kai se auta muuta kuin vetää vaakaan vain. Menkää te ne niissä riemun kirjavissa toppa-asuissa ulkoilemaan ja nauttikaa auringosta. Menkää shoppaamaan ne unelman kevyet kesäverhot ja samalla ostatte kodin täyteen tulppaaneja. Iltapäivällä laitatte paahtopaistin uuniin ja korkkaatte vuosikertaviinin. Illalla tulee vieraita ja nautitte aterian päälle ihania juustoja. Menkää ja tehkää hyvin! Minä tukehdun omaan räkääni ja tänäänkään en mene suihkuun. Mä makaan vaan. Makaan vaan... Makaan.

Oho HUH hu!

Voihan RäGä! Mun olisi sittenkin pitänyt kuunnella sisäistä järjen ääntä ja jäädä eilen himaan sairastaa. Finrexin ja tahdon voimalla selvisin eilisestä duunipäivästä, mutta tasan sillä hetkellä, kun lopetin duunit, PöPö iski kuusnolla. Mä vaan uikutin hiljaa ja annoin perkele periksi. Tuu nyt, käytä mut ja jätä sit rauhaan. Pää humisee kuin mätä lato ja rägää tunkee joka reiästä. Väsyttää sairaasti, mutta hengitystie-eritteet pitävät valveilla. Meinaan tukehtua omaan limaan. Ajattelin, että sairastan nyt helvetin tehokkaasti ja olen terve pyhäaamuksi. Näin teen ja näin päätän. Tää on niin syvältä, mutta en varmasti ole ainut tällä hetkellä.

Auttaaks nää?

Sain eilen yllättävän puhelinsoitin. Mun kipuileva olkapää leikataan jo ensi perjantaina! Otin tiedon vastaan hiukka ristiriitaisin tunnelmin. Olen siitä onnellinen, että vihdoinkin pääsisin tästä kivusta eroon, mutta tämä on kyllä järkyttävä taloudellinen tappio. Yrittäjänä joutuu valitettavasti ajattelemaan näitäkin asioita. Ei sillä, että raha menee oman terveyden edelle, mutta kyllä se suomeks sanottuna vituttaa. Olin saanut tiedon, että joudun odottamaan puukkoa vähintäänkin kolmisen kuukautta ja yhtäkkiä, tilanne onkin käsillä. Olin ajatellut, että kerkeän saada talouteni tasapainoon ja voi taas sairastaa. Mut ei kai se auta, pitää luottaa, että herra kantaa ja kaurapuuro on hyvä ja terveellinen ruoka. Täytyy vain toivoa, että kaikki menee ilman ylimääräistä hässäkkää ja toipuminen on nopeaa. On se.

Nousu vai lasku?

Katsoittekos Paanasta eilen? Varmasti on mielipiteitä herättävä töllötys anti. Meille suomalaisille Markon itsevarmuus ja esilletulo voi olla hiukka liikaakin. Ehkäpä sitä tarkoituksella korostettiin, ettei vain jättäisi ketään kylmäksi. En nyt tiedä, onko toi kaikki ihan tarpeellista sisustusohjelmassa, mutta ihan raikas tuulahdus tähän genreen. Hyvää jälkeä Marko kautta linjan tekee ja intohimokkaasti iminkin vaikutteita. Tai ei siis vaikutteita vaan ideoita ja oppia. Ja erityisen hyvänä pidän sitä, että alalla vallitseviin epäkohtiin puututaan suoraan ja niistä kenties herää rakentavaa keskustelua. Kyllä tänne yksi Marko hyvin mahtuu. Tai siis kaksi. Bjuuströmi ja Paananen. NamiNami, eikä olla niin vaatimattomia.

Ei kai se auta. On mentävä vaakatasoon. Tylsää. Tää on nyt hiukka tahmeeta. Pitäskö yrittää unta vai kattoisko ostoskanavaa? En tiiä. mie en tiiä mittään. Räkä valuu näppiksille. Pakko mennä niistää. Saa tulla pyyhkimäääään!

P:S Meinasin unohtaa. HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ KAIKILLE IHANILLE NAISILLE!!

Erotic moorning

Heräsin auringon leikkiin. Tänne paistaa aamuaurinko ja se kuultaa koko asunnon kultasävyin. Hassuja varjoja, kauniita sävyjä. Aivan kuin leijuisi kultaisessa kuplassa. Olo on kuin Roope Ankalla kolikkokylvyssä. Jos saa valita ja päättää, niin ehdottomasti otan kotiini aamuauringon. Se antaa energiaa. Ilta-aurinko kuumentaa asuttavat tilat ja häiritsee levolle laske luojaani. Ihanaa, kun aamuinen valo hyväilee estoitta. Se tunkeutuu jokaiseen soluuni. No huh, toihan oli kuin halvasta kioski laavstoorista. Kuis mää nyt näin eroottisesti oon ylösnoussut...

Eilen aloitin sisustussuunnittelijan työt. Se oli niin kuin ensimmäinen keissi. Mulle tuli tunne, että ihan kun olisin tehnyt sitä aikaisemminkin. Kotimatka meni hiljaisuuden vallitessa ( Ukkorähjä oli kuskaamassa, kiitos.) Pikku pääni mietti ankarasti tulevaa muutoskohdetta ja ajattelinkin, että olenko niin epäammattimainen, että en saa nukuttua. Huoli oli turha, nukuin kuin pässi, mutta unta näin. Kovasti tehtiin hommia. Harmi vain, että niillä ei ollut todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Joskus unista saa oikeinkin käyttökelpoisia ideoita.

Tää flunssa on outo. Se niin kuin on, mutta ei ole. Laitanko niin vastaan, että se ei uskalla iskeä kunnolla. Menisi pois perkele. Lauantaina, meillä on mukavaa menoa yhtiökumppanin kanssa. Mennään messuilee, hoidattaa kauneutta ja ulkoiseen ruokintaan. Mä en taho sairastuu. Tahtoo nauttia, tahtoo olla kivasti. Kauheesti paljon ovat ihmiset pipeinä. Flunssapöpöt ovat hölmöjä. Onkohan niitä ollut aina? Vai onko nykyaikainen vitsaus? Ja mistähän semmoinenkin on saanut alkunsa? Joskus sitä  (väsyneenä) saattaa toivoa, että tulisi sellainen kiva pikku lenssu, saisi jäädä himaan surkeena makaamaan. Mutta yleensä se tulee silloin, kun sitä vähiten kaivattaisi.  Kaiken maaliman riesoja ihmisten kiusaksi.

Nyt on toimittava. Mun mentävä on. Mihin se arska hävis? Älä mee pois, tuu leikkii mun kaa!

Anteeks, paljonko kello on?

Eilinen kuvauspäivä oli kaikin puolin kiva ja antoisa. Kyllä siinä muutama kuva otetaan vaikka lehteen ei monta tulisikaan. Meillä oli ihan rento meininki ja jännityksellä jäänkin odottamaan juttua. Lehti ilmestyy heti huhtikuun alussa. Sikäli kiva ettei tartte vuotta odottaa. Yleensä noissa jutuissa ilmestymisaikataulu on hyvin viitteellinen. Edellistä juttua Gloriassa odotin monta vuotta, pah.

Kuvataan

Mää pesin puolet parvekelaseista. Oli kylmää ja jäistä hommaa ja luovutin puolessa välissä. Jatketaan sit, kun on enempi lämmintä. Tuolla ulkona on tappokeli. Jos et mene perseellesi, niin vähintään saa pelätä, että tappajalohkare tippuu niskaan. Pelottaako teitä kävellä? Onks tää nyt sitä ikääntymistä? Mua ainakin hirvittää. Sipsuttelen varovasti ja yritän samalla vilkuilla ylös, milloinka jotain kivaa tulee niskaan. Joskin, tuohan olisi hieno tapa lähteä. Terävän jääpuikon lävistämä pää. Niin lähti Martta. Huikee. Mut pelottaa. En kävele räystäiden alla, menen ajotielle. Mua ei voi siitä tuomita.

Apua! Virtahepo keittiössä

Ikääntyneet ihmiset linjavaunuissa saa myös sydämeni tykyttämään. Miksi ihmeessä hyö ei voi jäädä istumaan heti niihin ensimmäisiin penkkeihin bussissa. Vaan pitää lähteä toikkaroimaan keppien kanssa sinne perille niin. Bussit eivät odottele ja mua pelottaa, että nämä kurtut ovat turvallaan. Ei ole kerta, eikä kaksi, kun on ollut läheltä piti tilanteita. Yleensä kaikki eturivin penkit täyttyvät vielä viimeisenä, mutta ei, henkensä kaupalla konttaavat ja elämää uhmaavat. Säälittääkin joskus. Selvästi huomaa katseesta, että eteneminen pelottaa ja jokainen kerta on pieni selviytymistarina. Kun mie olen vanha, niin asutuessani bussiin huudan jo ovelta: " Antakee armoo, tehkee tilloo, peli seis, minä tulen nyt!" Tehostan tätä heiluttamalla raivokkaasti kävelykeppiäni, missä on hopeoitu nuppi. Eikä mikä tahansa nuppi, vaan sellainen pelottava kotkanpää. Mulle ei bussit vittuile. Niin siis jos uskallan edes ulos lähteä. Kaikenmaaliman tappajakamaa on vaanimassa.

Flunssapöpö vaanii kehossani. Tuolla jossakin syvällä se odottaa iskemistään. Minä taistelen. On epämääräisen höntti olo ja jäseniä jäytää. Päässä hiukka humisee ja mietin mitä tehdä. Jos olisin fiksu, niin jäisin himaan makaamaan, mutta en voi. On pakko mennä sorvin ääreen tai kohta multa loppuu leipä. Yritän huijata itseäni ja teen mielikuvaharjoitelmaa missä teräsmies ja hentoinen minäni tanssivat kilpaa. Mies terästä minussa, ottaa voiton ja nujertaa pöpöt. Ei taho tautii, ei taho sairastaa. Pah, pah ja vielä kerran pah!

Aseman kello löi kaksi kertaa

Ostin itselle valmistujaislahjaksi seinäkellon. Sen piti olla palkintomatka etelän lämpöön, mutta varallisuuden nimissä, tyydyin aikarautaan. Mulla on sellainen aikaperverssio. Jokaisessa huoneessa pitää olla kello. Kyllä, paskahuussissa ja kylpyhuoneessakin. Aina kun katseeni alkaa harhailemaan ja harmaantuneet aivosoluni yrittävät ymmärtää tätä elämän kummallisuutta, niin kelloaika auttaa siinä. Pystyn oitis paikkalistamaan itseni ja ymmärrän heti missä mennään. Jahas, kello on 07.45. On aamupalanaika, seuraavana toimenpiteenä on tulostukselliset tavoitteet ja kehon saippuointi tulevaan päivään. Katson kelloa. Jahas, kello on 08.31. On aika pukea tekstiiliä ylle, sillä ilman niitä ei voi lähteä. Jahas, kello on 08.51. On tullut aika ottaa siirtyminen. Jahas, kello on....

Puukkoa pukkaa

Hima alkaa olla nuoltu. Vielä muutama diideilssi ja saa tulla kuvaamaan. Ukkorähjälle jäi uuden kellon poraaminen seinälle. Juu, hän tuli koneensa kanssa, mutta oli unohtanut terät. Meinasin pimahtaa, mutta tyydyin vain murisemaan. Se on aika yllättävää, kuinka paljon tuota pölyä ja sälää kertyy nurkkiin vaikka olevinaan siivoan alvariinsa. Oli ihanaa jynssätä kaikkee. Tässä samalla tuli tehtyä kevätsiivous.
Haastavin homma oli yksi remppa moka. Ei se meittin vika ollut, selittää hän. Yhden remppareiskan kehoituksesta laitettiin keittiön (katonrajassa) sähkölistojen tasoitukseen silikoonimassaa. Yleensä aina on käytetty akryylia. Mut nyt toimittiin siis neuvotulla tavalla, sillä seurauksella, että saumakohdat ovat nyt pissankeltaiset. Olen yrittänyt saada niitä veke ( ei mitenkään yksinkertaista) ja tehdään homma sit niin kuin se pitää. Akryylit pintaan ja valkoista maalia päälle. Mä en haluu, että kuvissa näkyy pissan keltaista saumaa. Hirvee duuni. Ukkorähjä saa rangaistukseksi jatkaa siitä mihin eilen jäin. Oppii muistamaan asioita.

Olkapää saa puukkoa. Olin ihan unohtanut raportoida. Kävin siis sen ortopedin pakeilla silloin torstaina ja olin valmistautunut olemaan hankala asiakas. En lähde täältä mihinkään, ennen kuin teette kädelle jotain. Mut höh, herra tohtori oli heti asiansaosaava, kiinnostunut ja jopa empaattinen. Rappeumat painaa jännettä, eikä muuta vaihtoehtoa ole kuin putsata hiukka ja antaa taas toimintatilaa. Mulle ihan sama, kunhan pääsisin tästä kivusta eroon. Sanottiin asian olevan kiireellinen, mutta onko se vasta ensi joulu, vai olenko oikeasti pisi keissi. Mut hei, hyvä, että selvisi ja kerrankin löytyi joku oikea vika. Yleensähän se syy on mun korvien välissä ja kaikesta selviää mielialalääkkeillä.

Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Nyt ymmärrän sen hyvinkin happamasti. Koulu on antanut mulle niin paljon uutta tietoa, että täällä omassa himassa on montakin sellaista kohtaa mihin en ole täysin tyytyväinen. Okei, menettelee, mutta jos nyt tekisin rempan, niin tekisin asioita toisin. Valaistukseen panostaisin enemmän, makkarin koivikkoseinä olisi ehdottomasti itse kuvaama kohde. Kylppäri ja paskahuussi rempattaisi, maksoi mitä maksoi. Mut pitääks kaiken olla täydellistä? Eihän tää nyt niin kuoleman vakava asia ole ja toisaalta, on hienoa, että huomaa epäkohtia. Ostin muuten kukkasia, niillä moni asia näyttää kauniimmalle. Lyön noi narsissit paskahuussiin ja vot, kun on täydellisen kaunista.

Seinä jälkeen

Seinä ennen

Siitä eteisen mustasta seinästä tuli hieno. Blingbling maali sai aikaan asfalttiefektin. Kiiltely ei ole mitenkään massiivista, enhän mää nyt sellaista tahtoisi. Valon sattuessa seinä on eläväinen ja siinä on mielenkiintoinen tatsi. Yritin ottaa kuvia, mutta kiiltoa on vaikea saada kuviin. Mut helppo duunaa. Maali vedetään telalla vain pintaan, kuivuessaan se muuttuu ja katso, säihke on valmis. Mii laik veri mats!

Ei. Ei tämäkään pyhäpäivä ole pyhitetty lepäämiselle. Yritän vaikuttaa asuntoni valaistukseen ja metsästän halogeenipolttimia missä on oikeat kelvinit. Tää on just tätä tietotuskaa. Parvekelasitukset pitäisi pestä, mutta ei toi keli ole nyt oikein kohdallaan. Annanko periksi ja jätän. Mää en oikein ymmärrä, tilasin aurinkoa ja talven teki. Mua niin jo oksettaa toi valkoisen hötön tulo. Eiks oo ällöö?
Olkoon, ei nyt viitsi murjottaa. Nyt on sunnuntaiaamu ja rituaaleihin kuuluu, Hesari, sänky ja mä. Ehkä vielä pikku rinsessaunet. Sellaiset vaaleanpunaiset.

Väriä ja valööriä

Huh! Mikä päivä! Oltiin siellä Tikkurilassa. Jos olen paljon jo oppinut erikoismaalauksesta, niin nyt sain asiaan syvennystä ja taas lisää uusia MAHTAVIA tekniikoita! Meitä pidettiin hyvänä ja oli niin mielenkiintoista asiaa, että pikku hedarihan siitä tuli. Nyt laskeudun innostuksestani ja yritän tulla maanpinnalle tähän todellisuuteen. Päivä oli monipuolinen. Tuiki tärkeää teoriaa, eikä ollenkaan tylsää. Päin vastoin, imin tietoa itseeni kuin pikkunen pesukarhu. Hetkinen, imeeks pikku pesukarhut jotain? No, en tiiä, mä ainakin imin tietoo ja vaikutteita. Iltapäivällä päästiin stuudioon kokeilee itse ja elämyshän se oli. Sellainen, pissaan hunajaa. Tämä kaikki oli jatkoa niille edellisille maalauskursseille ja olikin hienoa, kun tiesi jo asioista niin paljon. Oli niin kuin kokemusta. Huikee tunne sekin. Olen siis saatana oppinut jotain!

Tästä tulee pitsii

Mitkä värit!

Mä sain sen Tikkurila lippiksen! Sain jopa Ukkorähjällekin! Vähänks päheetä? Ja arvatkaa mitä? Sain kolme purkkia sellaista taikamaalia, että lähtee Martan eteistilat maata kiertävälle radalle. Kyseessä on Tikkurilan TAIKA Stardust efektimaali. Musta seinä saa blingbling kosketuksen. Juu, kyllä. Silleen ihanasti valossa kimmeltää. Postaan tänne kuvat jahka duunaan sen. Hitsi, on niin innoissani, että en malttanut päikkäreitä kunnolla nukkuu. Tahtoo maalaamaan! Huh, täytynee rauhoittua, ettei oo koko kämppä blingblongdong. Ihmiset! Maalatkaa niitä seiniänne! Tehkää taidetta, antakaa väriä, antakaa valoa ja valööriä. Ei olla tylsii!! Hopi, hopi!

Lippiksen onnellinen omistaja

Ihan ite tein

Pitsijälki

Minäkö tämän tein?

Pyöritä, pyöritä

Viikonloppu on kiireinen. Voinette vain kuvitella, että puhtaanapito toimenpiteet ovat nyt prioriteetti nambor van. Ai miks vai? Hei, ne lehtikuvaukset on maanantaina ja mun pitää nuolla joka nurkka. Pikkasen pitää sisustaa, niin ja MAALATA toi eteisen seinä. Se onkin jo kolmas kerta vuoden sisällä. Kohta seinissä alkaa olla niin paksu kerros maalia, että en sisälle mahdu, hih. Maalisudin kans täytyy muutenkin hiukka heilua. Kyllä ne pinnat jo vuodessa saa ryppyjä. Voih, kun se olisi noin yksinkertaista omankin lärvin kans. Mut ei oo. Tähän pärstään ei auttaisi enää karkeetkaan tasoitteet. Kukkasia pitää laittaa, partsi siivota ja työhuone on pakko stailaa. Onneks Ukkorähjä on luvannut jeesaa. Häntä pitää vaan hiukkasen komentaa ja käyttää sosiaalipsykologiaa.

Bling Bling

Mun blogi on saanut paljon nostetta. Ihan HUIPPUA! Uusia lukijoita on tullut paljon ja olen saanut niin positiivista palautetta, että ihan hävettää. Olen tässä päivänä muutamana törmännyt sellaiseen ilmiöön, että ihmiset ovat jääneet koukkuun mun tarinoihin. Voi hitsi, se kyllä tuntuu hyvälle! Iloksenihan minä tätä teen vaikka välillä surua kirjoitankin. Kai mä oon silleen aito, että mua on vaikee vastustaa. No huh, nyt taisi jo mennä pikkasen oma kehun piikkiin, sorgen. Mutta olen saanut kannustetta siitä, että mun pitäisi hiukka mainostaa blogiani. Asiaa täytyy harkita, tämä on kyllä mulle tärkeä asia ja ihana harraste. Ja miksipä ei, joku päivä voisin tehdä tätä työkseni. Se on vaatimaton tavoitteeni. Vai mitäs sanotte tästä? Luokkakaverini teini-ikäiset tytöt lukevat Lemon Gaytä ja halusivat multa nimmarit. Nuoriso, jos kuka, tietää mikä on IN. Ja mistäs se kertoo, että niitä kiinnostaa tämmöisen vanhan homon höpinät? Mahtavaa! Menkääpä nyt sinne blogilistalle ( tossa noin oikealla ja klikkaatte siitä.) Uudeksi lukijaksikin voisi rekisteröityä. Saadaan blogille lisää nostetta. Kiitos kaikille uusille ja vanhoille lukijoille! Ilman teitä tämä olisi aika paljon tylsempää. Ja niitä kommenttejakin saa laittaa. Sitä vartenhan minä olen olemassa.

Mulla  olisi vaikka kuinka asiaa, mutta nyt en malta. Mun on pakko päästä maalaamaan ja siivoomaan. Ukkorähjä on taas kylillä. Hetkinen, ei kai sillä oo taas rakastaja. Vanhat lukijat varmaan muistaa sen kesälomaromanssin. Hää aina ravasi siellä kirkolla ja epäilin, että sillä on joku kuuma sussu. Olkoon, hyvä kun ei pyöri tuossa jaloissa. Saan touhuta rauhassa. Illalla on bastu ja Voice, sitä ennen se on GO,GO, GO!!!