1.3.2013

Väriä ja valööriä

Huh! Mikä päivä! Oltiin siellä Tikkurilassa. Jos olen paljon jo oppinut erikoismaalauksesta, niin nyt sain asiaan syvennystä ja taas lisää uusia MAHTAVIA tekniikoita! Meitä pidettiin hyvänä ja oli niin mielenkiintoista asiaa, että pikku hedarihan siitä tuli. Nyt laskeudun innostuksestani ja yritän tulla maanpinnalle tähän todellisuuteen. Päivä oli monipuolinen. Tuiki tärkeää teoriaa, eikä ollenkaan tylsää. Päin vastoin, imin tietoa itseeni kuin pikkunen pesukarhu. Hetkinen, imeeks pikku pesukarhut jotain? No, en tiiä, mä ainakin imin tietoo ja vaikutteita. Iltapäivällä päästiin stuudioon kokeilee itse ja elämyshän se oli. Sellainen, pissaan hunajaa. Tämä kaikki oli jatkoa niille edellisille maalauskursseille ja olikin hienoa, kun tiesi jo asioista niin paljon. Oli niin kuin kokemusta. Huikee tunne sekin. Olen siis saatana oppinut jotain!


Tästä tulee pitsii

Mitkä värit!



Mä sain sen Tikkurila lippiksen! Sain jopa Ukkorähjällekin! Vähänks päheetä? Ja arvatkaa mitä? Sain kolme purkkia sellaista taikamaalia, että lähtee Martan eteistilat maata kiertävälle radalle. Kyseessä on Tikkurilan TAIKA Stardust efektimaali. Musta seinä saa blingbling kosketuksen. Juu, kyllä. Silleen ihanasti valossa kimmeltää. Postaan tänne kuvat jahka duunaan sen. Hitsi, on niin innoissani, että en malttanut päikkäreitä kunnolla nukkuu. Tahtoo maalaamaan! Huh, täytynee rauhoittua, ettei oo koko kämppä blingblongdong. Ihmiset! Maalatkaa niitä seiniänne! Tehkää taidetta, antakaa väriä, antakaa valoa ja valööriä. Ei olla tylsii!! Hopi, hopi!

Lippiksen onnellinen omistaja

Ihan ite tein

Pitsijälki

Minäkö tämän tein?

Pyöritä, pyöritä
Viikonloppu on kiireinen. Voinette vain kuvitella, että puhtaanapito toimenpiteet ovat nyt prioriteetti nambor van. Ai miks vai? Hei, ne lehtikuvaukset on maanantaina ja mun pitää nuolla joka nurkka. Pikkasen pitää sisustaa, niin ja MAALATA toi eteisen seinä. Se onkin jo kolmas kerta vuoden sisällä. Kohta seinissä alkaa olla niin paksu kerros maalia, että en sisälle mahdu, hih. Maalisudin kans täytyy muutenkin hiukka heilua. Kyllä ne pinnat jo vuodessa saa ryppyjä. Voih, kun se olisi noin yksinkertaista omankin lärvin kans. Mut ei oo. Tähän pärstään ei auttaisi enää karkeetkaan tasoitteet. Kukkasia pitää laittaa, partsi siivota ja työhuone on pakko stailaa. Onneks Ukkorähjä on luvannut jeesaa. Häntä pitää vaan hiukkasen komentaa ja käyttää sosiaalipsykologiaa.

Bling Bling
Mun blogi on saanut paljon nostetta. Ihan HUIPPUA! Uusia lukijoita on tullut paljon ja olen saanut niin positiivista palautetta, että ihan hävettää. Olen tässä päivänä muutamana törmännyt sellaiseen ilmiöön, että ihmiset ovat jääneet koukkuun mun tarinoihin. Voi hitsi, se kyllä tuntuu hyvälle! Iloksenihan minä tätä teen vaikka välillä surua kirjoitankin. Kai mä oon silleen aito, että mua on vaikee vastustaa. No huh, nyt taisi jo mennä pikkasen oma kehun piikkiin, sorgen. Mutta olen saanut kannustetta siitä, että mun pitäisi hiukka mainostaa blogiani. Asiaa täytyy harkita, tämä on kyllä mulle tärkeä asia ja ihana harraste. Ja miksipä ei, joku päivä voisin tehdä tätä työkseni. Se on vaatimaton tavoitteeni. Vai mitäs sanotte tästä? Luokkakaverini teini-ikäiset tytöt lukevat Lemon Gaytä ja halusivat multa nimmarit. Nuoriso, jos kuka, tietää mikä on IN. Ja mistäs se kertoo, että niitä kiinnostaa tämmöisen vanhan homon höpinät? Mahtavaa! Menkääpä nyt sinne blogilistalle ( tossa noin oikealla ja klikkaatte siitä.) Uudeksi lukijaksikin voisi rekisteröityä. Saadaan blogille lisää nostetta. Kiitos kaikille uusille ja vanhoille lukijoille! Ilman teitä tämä olisi aika paljon tylsempää. Ja niitä kommenttejakin saa laittaa. Sitä vartenhan minä olen olemassa.

Mulla  olisi vaikka kuinka asiaa, mutta nyt en malta. Mun on pakko päästä maalaamaan ja siivoomaan. Ukkorähjä on taas kylillä. Hetkinen, ei kai sillä oo taas rakastaja. Vanhat lukijat varmaan muistaa sen kesälomaromanssin. Hää aina ravasi siellä kirkolla ja epäilin, että sillä on joku kuuma sussu. Olkoon, hyvä kun ei pyöri tuossa jaloissa. Saan touhuta rauhassa. Illalla on bastu ja Voice, sitä ennen se on GO,GO, GO!!!

20 kommenttia:

  1. Vau mitä mahtavia erikoispintoja! En malta odottaa, että parin viikon päästä pääsen itsekin vihdoin vierailulle Tikkurilaan:D

    Koukkuunhan näihin juttuihin jää! Pistähän vaan flyerit jakoon niin johan pursuaa blogi uusista jäsenistä:D

    Mä haluun tota Stardustia!

    Siivous-ja maalausiloa, intoa ei ainaskaan puutu!!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hoi!
      Tikkurila oli enemmän kuin osasin kuvitella. Mä nyt oon ihan kaikesta niin innostunut, mikä vain liittyy sisustukseen, että voin olla myös jäävi sanomaan. Mut ihana päivä oli! Naama auki vaan ja saat värien ilotulitusta.

      Enhän mie ikinä, koskaan ole ajatellut, että joku koukkuun jää. Tää luo mulle vähä paineita. Aina pitää olla teille postaamassa. Fanit odottaa. Onneks tää on ilo, ei pakote, eikä rasite. Jess!

      Seinä on nyt kuivunu. Se on UPEEE!

      Poista
  2. Kaikki rakastaa sua, beibi! Uuuh! Iihhana somelainen Maketsu!

    Voi pilu mää sanon, kun lähdin J-manin luota kotio, kun täällä ei oo töllöä. Nään Voicen vasta myöhässä.

    Mä en malta odottaa, että pääsen laittaa uutta kotia! Ja kelaa! Jos ja kun kaikki menee päin capuccinokonetta niin mä soitan sulle ja lyön pätää hanskaan ja sanon: TOIMI SINÄ HULLU KONE!

    t. Kauko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kake, sää oot sellanen tuhmeliini!

      Voice oli erityisen huippu! Sielusta valu kyyneleet tai jostain, on taas hiukka dramaattisella tuulella...

      Jos tilasta ei löydä ulospääsyä, eikä näe, missä on valo, niin silloin kannattaa ottaa yhteyttä sisustussuunnittelijaan. Mie oon niin hullu kone, että voisin vaikka toimii. Enkä oo ees hirveen kallis.
      P:S Tää nyt oli vaan tämmönen mainos. Vaatimattomasti olen vain tämmöinen hermojen, tämmönen pelastaja.

      Poista
  3. Jumaleisson, että osaat sitten piristää ihmistä. Ja naistakin. Siis miuta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olen mies, niin mulla on naisen sielu. Oliks toi jo ihan liian hienosti sanottu? Tuostahan voi jo jumalalliset pahoittaa mielensä.

      Mut mä oon mikä mä oon...?

      Nollis, huippuu!

      Poista
  4. Pakko kuolata noita värejä, pintoja, valoa. Namia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä puoli vuotta on ollut hieno matka. Olen saanut paljon väriä elämääni, olen saanut varmuuden siitä, mitä kohti tieni vie ja tulevaisuus. Olen saanut myös vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin. Siinä niin, myös mun blogi on ollut aikamoinen apuväline. Joskus pelastaja.

      Poista
  5. Oot ihan kympillä ja jopa sadoilla mainostamisen arvoinen, mutta silti toivon, ettet ala mainostajaksi. Blogit menee pilalle, kun ne muuttuu "ammattimaisiksi". Oo oma ittes ja everybody loves you :).
    Ja ihan huippuhieno toi turkoosi seinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka! Mie myös sinua mainostin meidän luokan tytöille :)

      Mulle on jo muutamaan kertaan tarjottu diilejä, että tykkitäisin tänne jotain mainoksia. En itsekään tykkää, kun blogit on yhtä mainosta. Joillekin se sopii, mutta ei mulle. Tää tyyli säilytetään.

      Makasin tuossa aamulla sängyllä ja tajusin, että vastaoäinen seinä on vielä valkoinen. Pitäskö...

      Poista
    2. Pitäspitäs... Kimppuun vaan :)
      Ja kiitti! Siis että et ala mainostaan, mutta mainostit.. :)

      Poista
  6. Vau lippistä! Oon samaa mieltä Annukan kanssa. Jos blogi vilisee mainoksia lopetan lukemisen. Tosin ei haittaa mainostus omista hankinnoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lippis on jees :)

      Kuten Annukallekin jo totesin, ei tänne mainoksia tule. Ei tykkää.

      Toki, omat hankinnat on eri juttu. Niitä pitääkin mainostaa :)

      Poista
  7. Olen kaikkien yllä kommentoineiden kanssa samaa mieltä.
    Sitä en vaan ymmärrä, että miksi väität olevasi pläski, kun kuvien perusteella selvästikään et ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, jee!

      Minä olen keskivartalotukeva. Mutta osaan sen aika hyvin kätkeä. Täydellisyyden tavoittelijalla ei oo sixpäkkiä on vain onepäk. Ja hei, homoseksuaali ei voi koskaan olla liian hoikka...

      Poista
    2. Mulla on twopäk, mutta ne on silleen päällekkäin -> 3 (havainnollistava kuva sivuprofiilista) ;)

      Poista
  8. Siis kerrassaan upeita pintoja! Onneksi olkoon, sinulla on lahjoja! Toi paikka olisi mun paratiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä toi värien maailma ja upeat tekniikat ovat kertakaikkisen upeaa kokemusta! Olisit tykkänyt!

      Poista
  9. Juuri niin; ei voi vastustaa. Koukussa ollaan täälläkin! :)
    Juttujasi on ilo lukea!!

    Kalkkis

    VastaaPoista