19.11.2014

Aivan niin ja sitä kohti

Keskeinen viikko. Ollaanko puolessa välissä? Miksiköhän viikkoa jaksottaa aina viikonloppu. On aika ennen sitä ja sen jälkeen. Voisihan se olla toisinkin. Ihminen odottaa aina viikendiä. Mutta miksi? Oisko tärkeää, että jokainen päivä olisi arvokas. Se on just se. Elä hetkessä. Elä odota vaan nauti.

Maanantain naprapaatista on selvitty hengissä, huh. Käsittely on kuin olisi jyrän alle jäänyt, kirjaimellisesti. Fasettilukkojen avaaminen rintarangasta saa minut ensi alkuun sijoiltaan. Aivan kuin olisi vieras omassa ruumiissa ( vai olisko se keho.) Menee päivä ja sitä asettuu aloilleen ja tykyttävä kipu on poissa. Se on helpoittavaa. Mutta käsittelystä en tykkää. Se on epämiellyttävää.

Ensi viikonlopun Pietarin reissu on rouvan osalta peruttu. Vaikka mieli halajaisi, niin talouspoliittinen tilanne on toista mieltä. Joskus joutuu nöyrtyy. Ihan kauheeta olla köyhä. Pietari on jo kertaalleen nähty, eikä se nyt ole ihan sellainen kohde, että sinne on pakko päästä. Säästän nämäkin manitsuunit sinne Istanbuliin. Ihanaa, se lähtö lähenee.

Joko se on jouluressi alkanut? Eiköhän pitäisi alkaa jo valmistella. Ei tule sitten kiire, eikä hermo mene. Kyllä ne piparit pitäisi jo paistaa. Niin ja joulun suursiivousta voi jo aloittaa. Kaapit tyhjäksi ja rätti heilumaan. Arvatkaas mitä? Martta taitaa jättää tänä vuonna joulun väliin. Mitä tuota, kun tapanina lähdetään pois poikkeen. Tunne on vapauttava. Meinaan siis, ettei tartte ressailla, eikä valmistella. Jouluhan ei tule ilman ressiä. Kirkossa voisi käydä, saa ne syntinsä anteeksi. Hallelujaa, eipä tuota sitten muuta. Rauhaa, rauhaa...

Kaipaatteko lunta? Tunne on kaksijakoinen. Valkoinen höttö antaisi valoa pimeään. Toisaalta, tämä ei tunnu talvelle, tämmöinen lumettomuus. Minusta lunta voisi tulla viikko ennen joulua ja se voisi sulaa pois tammikuun loppuun. Se olisi niin ku meidän talvi. Lumi on ihan jees, mutta ei sitä tartte kainaloihin asti tulla. Elämä menee vain niin hankalaksi. Minustahan kaikki vuodenajat ovat hienoja. Joskin myönnän, että kyllä ihminen valoa kaipaa, niin ja suklaata tahi jotain makiaa. Ihan mahdotonta.

Maanantaina menen hypnoosiin. Joko kerroin, en muista. Tupakanvieroituslääke teki oharit, enkä pysty sitä nauttimaan. Yritetään hypnolla. Pohjalle lukaisen Stumppaa tähän aivopesukirjan. Se on jännä opus, se oikeasti vaikuttaa tonne korvien väliin. Vähä hirvittää ensi viikko ja koko loppuelämä. Mutta se täytyy kyllä sanoa, että olen niin totaalisen väsynyt ja kyllästynyt röökaamiseen. Heleppoa se ei tule olemaan, mutta mikä asia on helppo silloin, kun joutuu menemään ulos omalta mukavuusalueelta? Ei mikään. Sitä kohti, perkele!


17.11.2014

Hui Hai Hanko

Ensimmäinen yhteinen matka/lomaviikonloppu takana. Oltiin kaupungissa nimeltään Hanko. Yksi yö, hyvä aloittaa näin kevyellä linjalla. Hauskaahan meillä oli. Oikein virkistävä retki. Täytyykö aina mennä merta edemmäksi kalaan, ollakseen matkoilla. Ei tartte, sanoo allekirjoittanut. Mene ihan minne tahansa, niin aina se on uutta ja palkitsevaa.



La-aamuna lähdetiin kympin kieppeillä matkaan. Ilmassa tietysti suurta matkan tuntua. Sepä siinä onkin niin jännä, se hauska kutkuttava tunne jossain. Mää jo heräsin neljältä kukkumaan, oisiko sittenkin ollut matkajännitystä. Hassua ja ihanoo.


Pidimme residenssiä hotelli Regatassa, joka on kokenut kasvojenkohotuksen 2012. Hotla keskeisellä paikalla, vanhassa talossa ja huoneet oli ihan jees. Otimme saunallisen huoneen, sillä iltapäivän vietimme lenkkeillen suomen eteläisimpään kärkeen. Löylyt sen jälkeen tuli tarpeeseen, sillä siellä kärjessähän tuulee niin, että tupeet lähtee. Jos Hankoon menette ja aikaa on, niin kyllä ko. reittiä voin suositella. Matkan varrella on näkemistä ihan kivasti. Vanha hylky ja kaikkea muutakin jämää vuosien saatosta. Hiukkasen buugi oli vanha venäläisten joku kasarmialue. Siellä on ollut vankia ja kaikkea. Tunnelma kuin keskitysleirillä konsanaan. Nyt on siis tullut käytyä niin kärjessä kuin suomessa vain pääsee. Molemmat päät on nähty, etelä ja pohjoinen. Valloittaja fiilis.




Päivän kruunasi maukas illallinen Ravintola Origossa. Paikkahan on hyvinkin romantique, sadoin kynttilöin ja mikä ihan rauhallisuus. Eihän Hanko näin talvikaudella ole mikään turistirysä, mutta sopi meille. Eihän me muita nähty, saati kuultu. Vain toisemme. Oih yrjö, mitä siirappii. Mut joo, ruoka oli todella hyvää, palvelu pelasi, täytynee nostaa pääruuan viikunapähkinärisotto. Tod. maukasta.


Hah, meillä oli jo ensimmäinen parisuhdepalaveri. Kyllä. Näin sitä sanottavaa löytyy jo puolin ja toisin. Tässä iässä höpelöityneenä, sitä uskaltaa aukaista salaista arkkuaan, ja saakin huomata, että oikotietä onneen ei ole. Asiat täytyy nostaa pöydälle ja näin niistä selvitään. Tai siis selvitellään. Se oli sellaista rakentavaa ja ainakin allekirjoittanut tykkää pohtia ja puida. Se on rakkautta parhaimmillaan. On niin ihanaa jutella yhteisiä. Eikä meillä tylsäää ole. Suhteessa huumori on tärkeää. On hyvä, kun ilmoille naurukin kiirii. Hah!


Jatkettiin iltaa vielä paikalliseen kuppilaan. Ei kai siellä ollutkaan muita auki, kuin tämä yksi vain. Meno kuin villissä lännessä ja hiukka huomioo saatiin aikaiseksi. Siellä päin homot ovat varmasti vielä jonkun sortin nähtävyys, mene ja tiedä. Mutta hauska ilta kaikkinensa.


Sunnuntaina käyskenneltiin kaupungilla ja käytiin kahvilla Cafe Alan`s. Kiva kuppila vanhassa puutalossa, jossa myös jotakin käsityömyymälää. Kotimatkalla käytiin mökin kautta. Siellä se nökötti niin orpona, niin piruna, että olisi tehnyt mieli sauna päälle tuikata. Saas nähdä, mikä on möksän kohtalo ensi keväänä. Uusia tuulia pukkaa varmasti myös sen saralla ja haikeita jäähyväisiä saatetaan viettää.


Ou jees, nyt täytynee valmistauta Naprapaatin käsittelyyn. Se on lievästi epämiellyttävää, mutta pakollista. Selkä taas vittuilee ja on pakko saada hoitoo. Olkoon alkanut viikkosi armollinen ja elämä täys. Tsau!

10.11.2014

Rytmikästä elämää laineilla

On taas vierähtänyt tovi, että olen tänne horissut. Vauhtia ja vaaratilanteita on kyllä ollut riittämiin ja olisiko aikakin riittämätön. Enihau, nyt viime aikojen kuulumisia hieman. Hengissä ollaan juu, vaikka viikolla hetken sitä jo epäilin.


Minä ja Paula. Love.
Joudun soittamaan keskiviikkoiltana ambumalanssin. Kyllä, ja vielä kesken miljonääriäitien. Sekös kismitti. Niin järkyttävät rytmihäiriöt, että tarvittiin jo asiantuntevaa arviointia. Okei, soitin päivystykseen ja sieltä kehottivat välittömästi ottamaan yhteyttä yksykskakkoseen. Tein töitä käskettyäni ja ei aikaakaan, kun makasin piipaassa piuhoissa. Mulle rytmihäröt on arkea, mutta kolmatta tuntia jytkittyään minuakin alkoi jo hiukka mietityttää. Kuten tavallista, ei siellä filmissä mitään näkynyt, olisi kaverit kuitenkin kuskanneet mut hospitaaliin, mutta katsoin parhaaksi selvitä himassa. Tohtori M. Netti Janhunen oli sitä mieltä, että oireyhtymä johtui siitä aloitetusta tupakanvieroituslääkkeestä. Se lenti roskakoriin ja pari päivää pumppu nylkytti ja nyt oireet ovat ohi. Ikävintä tässä on nyt se, että pitäisi selvitä lopettamisesta ilman lääkettä. Paskahousuluuserille se on tiukka paikka. Voehan perse, en muuta sano.

Aikas namu
Perjantaina piipahdettiin päiväseltään tyttöjen kans Tallinassa. Aamulla anivarhain lähtö ja illaksi himaan. Laivalla oli Vain Elämää stuudio ja sekös olikin kiva. Päästiin noin niin kuin tunnelmaan. Tallinna ei pettänyt taaskaan. Shoppailua kivasti, uusi talvitakki, kengät ja sellainen hauska collagefarkkurotsi. Syömäs käytiin Sfäär ravintelis ja ruoka oli hyvää ja edukasta. Voin suositella menijöille. Varsinkin paikalla tarjottavaa punaista viiniä. Mikä hassua, niin sitä saattoi ostaa itselle mukaan. Oliko citicentterin nimi Rotterdam, lähellä siinä satamaa. Siellä ravinteli ja hei, aivan ihana juustokauppa. Tulikin ostettua juustoja, neljää eri plaatua ja marmelaadit päälle. Koko lysti 13 erkkiä, ihan halpaa juu.

Musta Tallina on nykyään vaan niin kiva kaupunki. Niin ja kaunis. Uutta rakennetaan ja ihmetellä täytyy arkkitektuuria. Hienosti jätetään vahaa näkyviin ja uusi on upeaa. Jos vertaat meillä rakennettua esimerkkinä kalasatama tahi jätkäsaari. Hirveetä kattoo mutta ne on helvetinmoisia parakkikyliä. Miks ei ajatella estetiikkoo? Mie muutan Tallinaan.

Hupiranneke team
Aika rientää kuin siivillä. Uusi ihmis-suhe tulee tutummaksi, alkaa arki, joka on minusta helpotus. Jää se sellainen vierastus pois. Ihan vielä ei olla pieruvapaita, se toki ottaa oman aikansa. Ensi viikonloppuna lähdetään piipahtaa Hangossa. Eilen laitettiin Pietarin viisumit hakuseen. Sinnekin mennään siis. Toiveissa olisi päästä paikalliseen ooperaan, ihastelemaan balettia. Eikös se ole maaliman kuulu? Mun kaunosieluni pissaa hunajaa, niin koskettaa balleriinojen liitely. Onks miespuoliset tanssijat myös balleriinoja? Tuotapa ei sivistymätön moukka nyt tiedä. Voi, voi.

Minut kidutettiin
No mut joo, näillä mennään. Kohta on joulu reisillä ja mulla on jo partsilla himmeet valot. Siis ne semmoiset pimeänajan tuikahtelevat. Ei siks et joulu tulee vaan siks, kun on niin pimeetä. Elämä on pimeetä. Kohti valoa mennään. Adios!

3.11.2014

Kunto hullu ihme valo

Uusi viikko käynnistyy ja mie oon saanut Ukkokullan kotiin. Hää tuli eilen ja meillä oli ticotacoilta. Fuudia meksikolaisittain ja tein toiselle hyvin ja annoin kokovartalohieronnan. Pitkä lentomatka takana, niin kyllähän sitä täytyy toista elvyttää. Hyvin uppos. Vallan kynttilät sytytin ja tunnelma musat viritin. Enks mie oo ihana?

Ihanata lällyä. En ole tänne postaillut, kun se olisi vain ollut sellaista siirappia ikävästä. Sen sitä sai huomata, että sellaista se elämä olisi ihan yksiksein. Tässähän nyt kuitenkin kävi niin, että kovin pitkään en sinkkuna kerennyt olemaan tai miten sen nyt ottaa, se henkinen ero edellisestä, tuli tehtyä jo aika päivää sitten. Mut joo, hyvin mää nyt yksinkin selviä, ei se siitä kiinni ole, mutta onhan se helevetin paljon tylsempää. Varsinkin, kun nyt toinen on silleen aktiivinen, että yhes tehään ja touhutaan. Oli kiva saada toinen himaan, joskin uusi työmatka on jo heti huomenna. Onneksi vain kotimaahan ja loppuviikosta tullaan jo takas. Tää on hyvä hei, ei kerkee niin kyllästyy vaikka nythän se on sellainen olo, että voisi olla yksissä hela tiiden.

Arvatkaas mitä? Otin tänään ensimmäisen pillerin tupakanvieroitukseen. Toinen ei vedä spaddua ja se on kyllä hyvä motivaattori meikeläisellekin. Me aika paljon pusutellaan ja mulla alkaa olla ikenet verellä jatkuvasta hampaiden pesusta. Voi vain kuvitella, miten mukavaa on nuolla tuhkakuppia. Hyi olkoon. Mä niin toivon, että tämä kerta olisi se viimeinen! Pari viikkoa popsitaan pilleriä ja sen aikana pitäisi tehdä lopetuspäätös. Sopii mulle. Mää oiken odotan, että pääsen eroon. Helppoa se ei tule olemaan, tiedän. Rukoilenkin yläkertaa ja kaikkia maapallon jumalia, antakaa mun onnistua, antakaa tarvittavaa voimaa ja lujuutta. Mä en haluu röökii!!! En anna epäonnistumisen mahdollisuutta pieneen tajuntaani. En, En ja En!

Ulkona on harmaata. Ihan hillittömän harmaata. Sisällä pitää polttaa valoja. Vettäkin taitaa sataa. Mulla ei ole harmaa olo. Mulla on valo. Jutskailtiin eilen ja päätettiin tehdä sellainen yhteinen kuntosuunnitelma. Ostetaan samanlaiset tuulipuvut ja jumppavermeet ja mennään balettiaerobiggiin. Juu, kivat pinkit rikoot ja söpöt hikinauhat. Sit myö yhes jumpataan ja sit myö ollaan hyväs kunnos ja hurjan terveellisiä. No joo, totta toinen puoli. Ihan ajateltiin oikeesti tehdä tällainen tupakoimattomuuttani tukeva kunto-ohjelma. Tähtäimessä siis maratooni. Vaatimattomasti.

Ou jees, nyt lopetan ja alan toimia. Normi mandei, kakkuja uuniin, mut ensin menen vesihölökälle. innostavaa alkanutta viikkoa harmaudesta huolimatta. Etsi valo. Etsi valo.


27.10.2014

Laske irti, Tatjana!

Mahtavaa! Mulla on ikävä. Ukkokulta nyt kolmatta päivää pois ja minä olen kuulostellut tunteitani. Silleen niin kuin vaivihkaa. Eikäpä tässä mitään voi, kyllä se orastava ikävän tunne on nostanut päätään. Kaipaa toista rinnallensa, tekemään, näkemään, kokemaan ja maistamaan. Ikävähän on hieno tunne, joskin pahimmillaan se voi olla riuduttava. Mut ei sitä tällä iällä enää riuduta, mie nautin tästä. Tämä kertoo suunnan, että oikeilla jäljillä ollaan. Jos sitä ei tuntisi, voisi epäillä A) olevansa pystyyn kuollut B) kykenemätön rakastaa C) valitsit väärän kohteen.

Meikeläisessä nyt on sitä draaman tajua, niin totta hemmetissä tästä(kin) täytyy ottaa kaikki irti. Itkeä pillittää sain perjantain Vain Elämää. Mut ihan silleen maltillisesti ja vain siinä Paula Vesalan osassa. Tuolla olisi Ukkokullan oloasu, pitääkö se ottaa yöksi viereen. Niin ja nuuskia sitä tuskissain. Vai pitäneekö heittäytyä lattialle ja antaa ikävän tuskan riipiä raajoja. No hupsun höpsön, tuohan nyt oli ihan liioittelua. Otetaan nyt ihan maltillisesti, ei kyseessä ole kuitenkaan kuin rapiat+viikko eroa.

Tavattuamme ollaan nähty joka päivä. Kuis se silleen? Minä joka olen niin tarkka omasta ajastani ja elintilasta. Niin se maailma muuttuu Eskoseni. Voisiko kyseessä olla ensihurmaa ja uuden suhteen tutkimattomat tiet. Mut hei, tämä on musta jännä, että tähän kiihkeään alkuun laitettiin tämmöinen ero viikko. Se oli tarkoitettu. Näin saan tuntea, millaista se olisi ilman toista. Aivan kuin annettaisiin aikaa ymmärtää toisen läheisyys ja lämpö. Olenhan niissä niin noviisi ja pelokas pikku bambi. Yläkerta on fiksu ja kaikella on aina tarkoituksensa. Minä ymmärrän.

No joo, taitaa nää tarinat toistaa jo itseään ja eihän näitä lue pirukaan. Mut minkäs teet, ovat noin niin kuin ajanhermolla. On mun elämässä muutakin. La-iltana olin ystävillä ja vietettiin hauska ilta. Laitettiin lasagnet ja otettiin hiukka häppää. Himas olin jo ennen kymppii, ei sitä jaksa riekkuu. Sain kun sainkin aloitettua operaatio komeroiden puhdistus. Jo yhdestä kaapista läksi 200 litranen jätesäkki rätei ja lumpui kiertoon. Mulla on hillitön tarve päästä kaikesta vanhasta eroon ja antaa uuden energian tulla. Se suattaapi olla, että jossain vaiheessa kadun ja etsin niin maan perusteellisesti just sitä yhtä ihanaa kukkamekkoo. Hui hai, joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään. Oporeisson jatkuu tänään. Mitähän kivaa nyt heittäisi pois. Kohta mulla on vain tyhjät kaapit. Hyvä minä.

Näillä mennään. Arki koittaa ja mua ärsyttää toi kellojen siirtely. Sitä on taas hetken aikaa ihan sekaisin ja katsoo kahta kelloaikaa. Elää menneessä ja nykyajassa. Sekin on muuten jännä. Miks aina kun aika vaihtuu, niin jokusen tovin ajattelee kelloa kahtena aikavyöhykkeenä. Laske ajasta irti Tatjana! Olkoon viikkosi hekumallinen. Mie lähen veshölökälle!

23.10.2014

Niin se vaan menee...

Kas, ollaan jo torstaissa ja huomenna fraidei. Sikäli erikoinen viikendi, että Ukkokulta lähtee Meksikoon ja jättää mut tänne. Nooh, kyl hän mukaan pyysi, mut en voi näin lyhyellä aikavälillä järjestää. Duuniakin olisi tehtävä. Tässähän nyt on käynyt niin, että eka deittien jälkeen ollaan nähty joka päivä. Kyllä, joka päivä. Tämä ero tekee ihan hyvää, ajattelen minä. Jos vallan pääsee tuntemaan ikävää ( mikä sinällään on musta kiva tunne, ) niin sehän kertoo, että oikeilla jäljillä ollaan.

Mulla on sellainen kutina, että taidan tehdä jonkun sortin inventaarion ja laitan hyrskyn myrskyn kaikki kaapit ja rojut. Uskoo ken tahtoo, mutta yhä edelleen noi hemmetin vaatekaapit on järjestämättä. kauhukseni saan huomata, että tänne muuton jälkeen ( kohta kolmevee) en ole sieltä mitään ulostanut. Sisään on tullut rätti, jos toinenkin. Auts, miten tosta on tullut Martta The Järjestykselle niin ylitsepääsemätön ponnistus. Nyt on sen aika. Teen uutta energiaa ja tämähän taas kertoo siitä, että muutto tekee tuloaan. Niin se on aina. Alan siivota kaappeja perusteellisesti ja heitän joutavaa pois noin niin kuin muuton tieltä. Hyvä, hyvä.

Olen täällä aikaisemminkin kertonut varsin villistä ja levottomasta yöunestani. Nyt se on saanut ihan konkreettista palautetta. Toinen joutuu valvomaan ja pelkäämään vierelläni. Huudan, potkin, nauran, juttelen ja kiroilen kuin satamajätkä. Juu, olenhan tämän itse tiennyt ja välillä aamuisin on sellainen olo, että olen jyrän alle jäänyt ja lepo on mitä on. Mulla on jatkuvia painajaisia ja henkimaailma ottaa kovinkin yhteyttä. Kaiken maailman tyypit päivystää yötäni, minua viedään kuin pässiä narussa. Ei se kiva ole, pelkään välillä niin perkeleesti ja kohta olen purrut viimeisetkin hampaat suustani. Sitä vaan ihmettelen, et mistä se hirvee aggressio tulee. Minä, itse lempeys ja pyhä, tyyni rakkaus?! Välillä olen unissani täysin lamaantunut, en pysty liikkumaan ja henget lähtevät minua viemään. Siis ihan oikeesti yritän päästä hereille, mutta en pysty liikuttamaan itseäni. Ja samalla joku outo voima lähtee viemään. Jalat edelle kohti kattoa ja leijun milloin missäkin. Taistelen vastaan, sähisen kuin pallosalama. Outoa on, myönnän kyllä.

Eilen kävin Uniklinikan nettisivuilla. Ilmeisesti meitä on muitakin. Ajattelin soittaa sinne ja kysyä, että olisikohan tälle asialle jotakin tehtävissä. Kyllä minä tykkään unia nähdä, mut jos ne alkaa häiritä valveilla oloa, niin ehkä asialle voisi tehdä jotain. Klinikalle mennään yöksi nukkumaan ja tehdään kuvausta ja kaikenmaailman mittauksia. Juu, tiedän, että se pulssi hakkaa välillä tuhatta ja sataa, verenpaineet voi olla taivaissa. Ehkä toi ei oo ihan normaalii. Mut hei, oonks koskaan väittänyt olevani normi.

Tehtiin Ukkokullan kans pieni matkasuunnitelma loppuvuodeksi. On sit pientä kivaa mitä odottaa ja näin syksyn tummat ei ala ahistaa. Hänellä työmatka Pietariin ja rouva lähtee mukaan. Pidennetty viikonloppu. Sopii mulle. Hän tekee töitä ja rouva istuu kahvilassa likyyriä ryystäen. Marraskuun myrskyihin mennäänkin romanttiselle viikonlopulle Hankoon. Hah, tämäkin jännä. Olen aina ajatellut, että siellä olisi hauska olla kunnon myrskysäällä. Toinen aivan samaa mieltä. Yksi hotelli yö ja illallinen together. Toivotaan kunnon bufurit rantakallioille. On varmaan sanomattakin selvää, että olen innoissani ja kiitollinen tästä tarjotusta vaihtelusta. Niin olenkin. Tsau nyt vaan!

20.10.2014

Karkaa virtailu ajatuksen

Jou, jou. Viikendi ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut, mut nou hätä. Aina ei mene niin kuin ajattelee. Yhtiökumppani pyöräytti poikalapsen lauantaiaamuna ja niin kuin meidän piti mennä illalliselle. Mut ehkä toi keissi menee edelle illallisen.

Tehtiin suunnitelmien muutos ja käytiin syömäs Vaelsa Italialaisessa kuppilas. Kiva, pieni ja rento rafla. Ikäväkseni sain taas pahoinvointikohtauksen jo ennen ravintolaan menoa. Se hiukka himmensi tunnelmaa. En tiää, mikä jeppea vaivaa. Mut ällö olo tulee aalloittain ja sattui just pahasti kohdalle. Join kaksi pulloa koukikolaa ja sain syötyäkin hiukka. Mut illaksi varatut mielensäpahoittaja leffaliput piti käydä peruu ja tultiin himaan potee. Ehkä se on toi bioottikuuri tai sit olen saanut jonkun paskapöpön noista ruokamyrkytyksistä. Voehan perse. Katsokaas, sehän menee niin, ettei ihminen saa kypällä nauttii. Osoitetaan noin niin kuin paikka maailmassa. Oukei, en mä anna ton himmentää iloani ja eloani. Katsotaan sanoi kampaaja, jos tää ei ala mennä ohi, niin kaiketi se on taas käytävä doktorilla.

Sunnuntain suunnistusretki piti myös jättää väliin, koska kelihän oli varsin kostea. Aktivoiduimme kuitenkin sen verran, että käytiin Itiksessä hutkuilemassa. Sellaista harmitonta haahuiluu. Ostin uuden kukkaron. Ostan nykyään vain tarpeeseen, ja edellinen olikin saumoistaan levinnyt. Oih, kuinka  ihminen tulekaan onnelliseksi pienestä mutta tarpeellisesta asiasta. Näin sen pitää mennä. Ostetaan tarpeeseen.

Sunnuntaina varattiin lennot Istanbuliin. Mennään heti joulun jälkeen ja vietetään Uusivuosi siellä. Ukkokulta on maailmaa nähnyt ja hyvinkin kosmopoliitti ja ko. mesta on hänelle jo entuudestaan tuttu juttu. Mulla on siis henkilökohtainen matkaopas. Vähäks kiva lähtee ja jos näin jatkuu, niin uskoisin, että olen saanut rinnalleni kumppanin, joka rakastaa matkustelua ja uuden kokemista. Suunniteltiin jo kohteita, missä kaikkialla voisikaan käydä. Otan nyt takaisin kaiken sen yksin matkustamisen ja nautin tästä. Katsokaas, nyt tehdään järkeviä kulutuspäätöksiä ja sijoitammekin kaiken matkustamiseen. Se on hyvä sijoitus. Niitä muistoja ja kokemuksia ei kukaan ota meiltä pois ja mammona ei mene turhaan. Jesh! Häpiiii!

Nyt on siis Mandei. Kakkuja, kakkuja. Asioita hoitaa hän. Kovasti pohdin, että uskallanko lähteä vesihölkälle. Olo hiukkasen hutera vielä vai onks tää vain laiskotusta. Okkei, jos joutuu energiaansa mietii, niin silloin on ehkä hyvä kuunnella itseä. Ehkä lepään. Tai ehkä olen luulosairas. Lepäävä luulosairas. Mut pitänee ajatella tulevaa duuniviikkoa. Voimaa tarvitaan. Kiva keli, tuollainen sumuisen pehmeä. Parasta. Käynkö jaloittelee. Katsotaan...