14.9.2014

Hiljaista voimaa

Pyhäinen aamu. Kirkas auringon paiste saa maiseman näyttämään epätodelliselta. Jotenkin terävälle, aivan kuin se olisi maisemaan piirretty. Taas yksi ihmeellinen luonnonilmiö. Mokka maistuu taivaalliselle ja ympärillä rauha. Muuttolintuja kaakattaa auroissa mökin ympärillä. Tekevät lähtöä lämpimään. Tästä ohi lentävät. Millaistahan olisi olla lintu? Vapaa ja huoleton. Vai onks ne nyt niin huolettomia? Kai niilläkin omat murheensa on. Mut toi lentäminen olisi siistii. Harrastan sitä unissani paljonkin ja uskoisin, että olen joku pulu jossakin vanhassa elämässäni ollut. Silleen tuntuu niin tutulle.

Huippumalli heiluu
Eipä eilen tapahtunut mitään ihmeellistä. Sieniretki, sauna, ruoka ja tässä istua mölläsin terdellä. Se on sellaista itsensä tyhjentämistä. Ei, en nyt tarkoita mitään magabeeria tulostusta vaan sielun tasolla tapahtuvaa jäsentelyä, pohdiskelua ja rauhan saavuttamista. Vaikka täällä yhdes ollaan, niin aika omassa rauhassa mennään. Toinen on toisaalla ja toinen jossain missä lie. Hyvä niin, on henkistä tilaa olla. Parhaimmillaan viikonlopun  mökkeily voi olla hiljaisuuden retriitti itseensä. Minusta on aina palkitsevaa kuunnella hiljaisuutta. Siellä on paljon "ääniä." Ja se on taas hyvinkin voimaannuttavaa.

Syksyhehku
Olen siirtynyt talviaikatauluun ja huomenna on veepee. Pitäisi alkaa kakkuja vääntää ja omenasosetta vielä yksi satsi keittää. Sellaista Marttailua koko päivä juu. Mutta laiska töitään luettelee, joten olenpa vaiti. Mut maanantaivapaa on kyllä aika jees. Se on niin kuin mun päivä. Ja siitä tietää vuodenaikojen vaihtuneen. Jestas, tuli tuossa mieleen, että suolasienet voisi kerätä ja laittaa. Missäs välissä mä ne duunaan. Kyllä niitä joulupöytään on saatava. Enhän minä edes vielä tiedä missä jouluni vietän. Ja onks tää nyt jo liian aikaista miettii joulua? Mites se nyt yleensäkin tuli mieleeni. Jeesus lapsen syntymä. Hullua aivan tolkutonta. Näin saamme huomata, että suolasienillä on suora yhteys Tsiisus lapsen syntymään.

Rannalla 
Heräsin eka kerran neljältä. Olen huolestuneena pannut merkille, että tupakkiyskä herättää. Kyllä näin ikävästi on asiat. Ja tämä taas todellakin laittaa mut miettimään, et kuinka hullua onkaan vetää sitä myrkkyä. En nyt ala asiasta enemmän jauhaa, tyydyn vain toteamaan, että olen ihan helvetin tyhmä ihminen. Ollaan taas kerran tosiasioiden äärellä ja pitäisi tehdä asialle jotain, ennen kuin on löysät pöksyissä.

Ou jee. Taidan hetkeksi vetäytyä kammarin puolelle lueskelemaan. Niitä kiireettömiä elämän hetkosia, joista saa luvan kanssa nauttia. Saattaapa vielä uinahtaakin, sellainen pieni, kiva pöpperö. Sit täytynee laittaa äksön. Hiukka taas paikkoja talviteloille ja kamaa pitää roudata citiin. Nää nyt on kuitenkin niitä viimeisiä viikonloppuja ennen kuin pannaan mökki sulki. Olen valmis, talvi saa tulla.


13.9.2014

Syksyn Sävel

Möksällä ollaan! Aurinko paistaa taivaan täydeltä ja sienimetsässä oli kuuma. Tultiin eilen ja nauttien illan vietin. Saunoin yön tummassa ja liekehtivät ulkotulet virittelin. Se on kyllä jännä, kuinka syksy tuo oman softin kosketuksen mökkeilyyn. Kaikki on jotenkin pehmeetä. Kylpeä rupsautin pitkällä kaavalla ja on niin exslusiivista käydä uimassa pimiällä, taskulampun loisteessa. On siinä oma hohtonsa. Vesi on kylmää ja minä lämmin. Tässä terdellä toikkaroin, Ukkorähjä sammui jo varmaan kympiltä. Makasi poikittain sängyllä ja kuorsasi kuin hinaaja. Minä peiton heitin päälle ja peittelin. Mulla oli omaa kivaa. Kuuntelin musaa, on se toi Spotify jumalan lahja ihmiselle. Siellä on kaikki. Tamara Lundin ja Laila Kinnusta annoin tulla ämyreistä.

Täyttä tavaraa

Hetki tää

Matkalla itseen
Pikkuinen härö oli paratiisissani. Vastarannalla oli oikein älämölö bileet. Mikä lie, vastuuntunnoton nuorisohuligaaniporukka ollut. Pythyi, kateellinen vain olin. Niin tuntui olevan hauskaa. Mutta se meteli oli kyllä tuu mats. Taukoisi hetkeksi tossa kympin jälkeen ja ajattelin, et nyt joku on käynyt ojentaa. Mitä vielä. Se alkoi uudelleen ja mun oli oikeesti pakko laittaa omat nupit kaakkoon, että kuulin Tamarat. Se oli hiinä ja hiinä, etten ottanut soutuvenettä ja lähtenyt vastarannalle näyttämään mistä se kana pissii. Onneksi taju ymmärsi, että en lähde tolla purkilla selälle sotkemaan. Pimiää kuin pyllyssä ja vene niin kiikkerä, että huonostihan siinä olisi käynyt. Sinne olisi Martta jäänyt, bilereissulleen. En mää nyt enää niin tyhmä oo...vaik aika tyhmä oonkin. Painuin koisailee puolita öin ja olin oikeinkin tyydytetty ja kylläinen. Kiva ilta ja hei, eiks se oo jo aika hyvin, kun omassa seurassaan viihtyy. Ou jee.

Elollinen eloton

Ui mun helttaan
Kävin eilen Habitaaressa. Eipä siellä kauhiasti paljon ollut uutta ja ihmeellistä. Hiukkasen sellaista toiston makua. Kuinkahan noitakin messuja voisi hiukka freesata? Yksi hyvä koneksuuni löytyi. Liittyen siihen mun unelmaan. Eli ei yhtään hukka reissu. Mut ehdottaman mukavaa oli tavata sisustuskoulun porukkaa. Meitä oli hauskasti sattunut useampi paikalle. Tuli ikävä opiskeluu. Laitan muutaman foton, kunhan saan purettua ne koneelle. Se Trashdesign kiinnostaa mua kovin ja siinä voisi olla jotakin munkin tulevaisuudelle. Näin sen näkisin.

Mitäs nyt? Sienimettä oli niukasti antelias. Kuivuri huutaa kyllä ja illalla nautitaan sieniruokaa. Latasin saunan ja kohta tuikkaan sen tulille. Ukkorähjä on kauppareissulla ja mie nautiskelen auringosta ja tästä syksyn tunnelmasta. Raatio soittaa iskelmää ja tunnelma on kevyt. Eipä mittään hättää tässä. Järven selkä kimmeltää kuin kesällä konsanaan. Lämpötila on tuolla parissa kympissä, pieni tuulen uje pitää elämän liikkeessä. Syksy on ihmisen parasta aikaa. Pikkasen on iso herra rätkinyt väriä vastarannan koivikkoon, mutta kyllä se vielä odottaa syttymistä. Se on aina sielua hivelevä näky. Luonnon värit.

Anna valuu vaan

Kannabis Sativa
Tänään syödään grillattua kananpotkaa, kukka- ja parsakaalia. Sienimuhennoksen laitan kaveriksi. Sellainen yksinkertainen makumaailma. Jälkiruokana rakastan mustikkaa mössöillä. Olen niihin vallan ihastunut ja erikoistunut. Heleppoo kuin heinän teko. Siis erilaisia rahkoja, juukurtteja, marjakeittoja ja marjoja, hetelmiä. Suu tuntumaa keksilöistä, marengista tahi tsukulaadesta. Vain mielikuvitus on rajana ja kattona taivas. Tähti sellainen. Mökillä kun ollaan.

Asettelin asetelman
Jahas, taidanpa tuikata nyt bastun tulille ja laittaa sienimuhennoksen valmiiksi. Ei tuu sit niin kiirus. esivalmistelee huolella, niin illallinen tulee kuin itsestään. Eipä tässä nyt muuta. Muutaman syksyfoton eilen otin. Kesän kuolema ja syysunelmaa. Kaikkee jännää näköpiirissä. Se on Moro ny!

11.9.2014

Elämä nyt vaan meni niin...

Mitä, mitä, mitä? Kello on 04.25 ja olen herännyt. Tämähän on kuin ennen vanhaan. Silloin kuin ei nukutuksi saanut ja täällä istuin ja päivystin. Heräsin hikisenä ja olin ihan niin kuin et mitä nyt. Päätin nousta ja nespressottelin sumpit, kun ajattelin, että en koko pannua mokkaile. Kirjuutan tovin, ja ehkä saan vielä unta. Toisaalta tää on hassu tunne. Paluu menneeseen. Siihen aikaan, kun Marttakin postaili lähes joka aamu. Nykyään Martta nukkuu niin, että savu vaan peräpäästä pöllyää. Alkaako kipulääkityksen tehoon tottua, koska siitä löydän syyn kunnollisiin yöuniin. Pitääkö annostusta nostaa ja kohta olen ihan ihan että koukussa ollaan juu. Yksi pikku pilsu on riittänyt ja auttanut monen vaivaan. Ei, tuolle linjalle en lähde alkuunkaan.

Talo on hiljainen. Äsken kolahti rappukäytävä ja hissi tuli. Tuliko joku duunista tai peräti yöelämän pyörteistä. Ei kai ne viikolla ketkään hillu. Tai mistä minä tiedän. Voihan se olla, että naapurissa jossain asuu joku vallaton nuori yökyöpeli. Niin kuin Marttakin joskus aikoinaan. Ei se pyhää katsonut, kun baariin mentiin. Niin ja eilenhän oli pikku lauantai, se oli hyvä buari-ilta. Lehdenjakaja hän ei ollut. Ei kuulunut askellus, eikä postiluukkujen lompsahdus. Kuka lie aamuyön kummitus. Mutta nyt on taas niin hiljaista, että kuulen seinäkellojen armottoman raksahtelun. Tik ja Tak. Tak ja Tik.

Ihan Marttana laiton sienet...
Eilen maailman suloisin hammaslääkärini oli minulle ilkeä. Hän teki kipiää. Kuinka sellainen nallekarhu voikaan sillä lailla satuttaa. Ei hän koskaan aikaisemmin ole. Homman piti olla vain pala hammasta. Vaihdetaan vanha, kulunut paikka uuteen. Ei satu, ei puudutetta. Päästiin puoli väliin ja minä olin läpi märkä tuskan hiestä. Pannaanko puudute, kysyy hän. Pannaan perkele ja lujasti. Auttoi asiaa, mutta lopuksi tehtiin koneellinen puhdiste. Ei se koskaan aikaisemmin ole kipiää tehnyt, mutta nyt vihloi niin maan perkuleesti. Minä sanoman, että ei taho puhdistusta, lopettaa hän. Ei anna periksi. Sanoi napakasti ja miehekkäästi, kyllähän me loppuun putsataan. Ei kauan satu, kestää hän.

Huh, paita ja pöksyt märkänä nousin penkistä, ilon kyyneleet silmissä lopetuksesta. Olen taas yönä muutamana purrut hampaita ja siksikin ovat arat. Ientaskut ovat nousseet ja siksi tuollainen mitätön putsaus teki kipiää. Ei hyvä. Ressikö nyt lie vai mikä, mutta on tässä jo muutaman vuoden ollut outo tapa purra niitä hampaita öisin. Ei se ole jatkuvaa, mut harmillista. Kiskotkin löytyy, mutta unen huumassa nakkaan ne pois. Eivät pysy suussa vaikka kuinka yritän. Sen vaan totean, että maailman suloisin hammaslääkäri nallekarhunikaan ei saisi mua mihinkään sellaisiin leikkeihin missä kipua tuotettaisiin. Mitä niitä nyt on SadoMaso ja silleen. Olkoonkin kuinka sexy hampitohtori. En kivusta perusta, ihan vaan lämpöö ja läheisyyttä ja silleen. Onkohan muuten kaikki hammaslääkärit vähän niin kun kallellaan tollasiin SM juttuihin. Kuuluisi niin kuin työsuhde-etuihin, hih. Tuottaa kipua.

...sekä omenasoseet
Onko teillä koskaan huono ihminen olotiloja? Niitä sellaisia, että kaikki mitä teette, olette tai yritätte, niin olette siinä huono. Ei paha, mutta huono. Mulla on juuri sellainen päällä. Tämä on jatkumoa siihen viime postauksen elämäni mitättömyyteen ja aikaan saamattomuuteen. Ei tämä ole masennusta. Tämä on kyseenalaistamista. Olen huono puoliso, huono ihminen, ystävä, kampaaja, sienestäjä, kodin hengetär ja mitä vielä. Yritin tuossa analysoida mistä moinen tunne mahtaakaan kummuta? Okei, helppo olisi heikko itsetunto, mutta eikö sen pitäisi olla silloin jatkuvaa huonoutta.

Miksi sitten pitäisi olla parempi? Mitä vikaa on huonossa. Tai keskinkertaisessa. Mun pääni sisällä on nykyään lempiajatelma ja se kuuluu näin: " Elämän nyt meni vaan niin." Ihmeellisen kummallisesti ajattelen paljon tehtyjä valintoja ja sitäkin, mitä olisi voinut tehdä tosin tai jättää tekemättä tai mitä olisikaan pitänyt tehdä. Jossittelua ja turhankinko jaarittelua, mutta ethän itseäsi pakoon pääse tai siis niitä ajatuksia. Jos nyt oikein tiristän ja löydän tästäkin asiasta jotakin positiivista, niin tässähän saattaa olla kysymyksessä kasvun paikka. Sellainen, että noustaan taas jumalalliselle tasolla ja saavutetaan ikuinen rauha, kulta ja mirhami. Kyllä elämä onkin sitten mielenkiintoista, kun sen oikein oivaltaa. Häh?

Ei paina väsy simmua. Massu kurnii ja se huutaa ruokaa. Ei ole edelliset pöperöt sulaneet ja jo lisää huutaa. Kiitämätön pötsi. Lopetan syömisen kokonaan, niin oppii ja tokenee olemaan hiljaa. Pitäisikö lämmittää lasillinen mölkkiä. Eiks se ole unilääkettä? Hyi, lämmintä maitoo. En voisi juoda. Ehkä sitten, jos kaverina olisi rasvainen munkkipossu. Ai että. Taidan puraista bannaania ja yrittää sitä unta. Vaikka väkisin. Jes söör, ai kan buugi.

7.9.2014

PaperiHaalari pelastus

Hienoinen ussakka on käärinyt tienoon pumpuliin. On pehmeää ja kaunista. Pieniä ruskan pilkkuja maisemassa. Hetki on tyyni ja rauhaisa. Kiva kirpeys nipistelee sormissa ja se on siinä ja siinä, että hiukkasen jopa paleltaa. Aamut alkavat kääntyä syksyyn ja se tuntuu hyvälle. Tästä lämpöaallosta johtuen osa jo kuolleeksi luovutetuista kukkasista onkin herännyt uuteen  loistoon. Aika villiä. Ahkera Liisat ovat kauniimpia kuin koskaan kesällä. Ne todella ovat ahkeria. Siitä varmasti nimikin. Koska kukkaa punkee sellaisella raivolla, että ihan hirvittää. Ei ne kuulkaa kukkasetkaan tykkää ylettömästä lämmöstä. Viilee tekee niillekin hyvää.

Heikki napsii kärpiäistä
Normi viikendi. Sienimettää ja silleen. Mun massu on alkanut laittaa vastaan jatkuvaa sienimussuttelua. Nyt on pakko hiukka himmailla. Eilen syötiin riisipuuro. Ihan noin niin kuin iltaruokana. Kaveriksi ruisleipää ja metukkaa. Siitä ei paljon ateria enää parane. Nyt nostattaa jo lampaankääpää ja mustaa torvisientä. Silleen tulee vaihtelua jatkuvaan tatteiluun. On se jännä tuokin. Tatti The Sienijumala menettää himotun merkityksensä tulemalla liikaa. Katsos, liika on liikaa kaikkea. Tattiakin. On kiva välillä löytää jo muutakin lajitoveria.

Aamu
Eilisellä sieniretkellä oli hirkkareita. Niitä ällöjä, seuraavat saatanasta. Mutta ei hätä päivää. Paperinen maataloushaalari pelasti jälleen. Olen tästä vaahdonnut täälläkin joka syksy. Ja vaahtoan taas. Ihmiset, te metsäläiset. Hommatkaa moinen pelastus, niin saatte suht rauhassa käyskennellä metsiköissä. Okei, hirkkarit napsahtelevat haalariin, mutta eivät tunkeudu ruumiin aukkoihin, eivätkä pääse sinuun itseesi. Haalarilta ne on helppo nipistää hengiltä tai huitaista veke. Mie tapan ne mielellään, ovat sen verran inhotuksia. Mut hei, jos mulla ei olisi ko. haalaria, tuskin metsään menisin. Piste. Asustetta löytyy kooraudasta tms. pilikkahintaan. Ugh, olen taas puhunut.

Paperihaalari tähti

Syksy ja omppusose
Tänään voisi laittaa kesää jo pikku hiljaa pakettiin. Ei tule kaikki sit kerralla. Alaterde on sulkeutunut. Tuskin siellä enää rairai mennään. Osa lyhdyistä joutaa talviteloilleen. Liisat saa vielä kukkia, mut kesän jättäneet kukkaset saa mennä tunkiolle. Tää on aina jännä tunne. Melkein yhtä paljon odottaa sitä, että jäädään kaupunkiin kuin päästään keväällä mökille. Elämän rytmitystä. Kausivaihtelua mitä lie. Voiko jopa ajatella, että kaikki se on uuden alku. Vai vanhan loppu. Koht on joulu.




5.9.2014

Hetken tän viimeisen

Hellou ja thänk juu. Täällä ollaan taas möksällä. Ilta on jo tumma. Puhelintoivekonsertto takana, bastu ja ruokatuokio. Mie istun täs hämäräs ja ulkotulet loimottaa. Tiskit on vielä tiskaamatta, mutta pesupaikalta on palanut lamppu. Ei siellä näe tiskata, joten on aikaa istahtaa tähän ja muutama läppä nakkaa. Ja kuka hullu pimeessä tiskaisi? En mie ainakaan.

Pippelipoika Hesas
Tattisaalis alkaa olla menetettyä. Enemmän jäi huonokuntoista tattia metsään, kun vasuun päätyi. Mut ihana oli silti metikössä haahuilla. Kuivurit huutaa ja kyllä tässä taas ihan saaliille päästään. On talvet turvattu, ainakin pariksi vuodeksi. Mut tämä sienistä ja huomenna lisää...

Mua on taas viime ajat vaivannut oudot ajatukset. Semmoisia hirveen isoja epäselvyyksiä. Ne on noin niin kuin elämästä. Omasta tai muiden. Mutta pohtia pitää. Joko olemattomia, mutta minkäs teet, kun mieli tahi sielu johdattaa. Oletteko koskaan törmänneet ajatukseen, että oma elämä olisi mitätön ja mitään ei ole aikaan saanut. Jotakin merkittävää tai edes jotain... Onko millään saavutetulla mitään merkitystä ja mitä sen elämän pitäisi olla? Joskus jopa tuntee, että olisi elänyt ihan väärää elämää. Saattaa ajatella, ettei sen pitänyt näin mennä. Oli ajatellut jotain ihan muuta. Vai onko se vain sitä, että nyt tajuaa, ettei enää hirveesti pysty tai kerkee tai tekeemitätahansa omalle elämälle. Tai siis nyt ei ainakaan enää pelasta koko maailmaa tai mene naimisiin Tahitilla jonkun törkeen ihanan hemulin kans.

Syysillan hämy
 Onks nää nyt näitä kapina-ajatuksia ikääntymistä vastaan? Ei kai tää vaan haiskahda viidenkympinvillitykselle? Mä haluun hypätä bentsiin, harrastaa irtosuhteita ja tanssia villisti yökerhoissa. Ei kai tää vaan tätä. Mut jotenkin tulee sellainen tunne, että nyt pitäisi jumalauta elää vielä, kun voi ja kykenee. Nuoria olemme, mutta nuoremmaksi emme enää tule. Ei tää ole siis sitä valitusta, että mä oon jo niin ikäinen ja vanha. Ei, ei. Tämä on enemmänkin ajatusta siitä, että kuinka voisikaan elää jäljellä olevan ajan niin, että siitä nauttii mahdollisimman paljon. Ja ennen kaikkea eläisi täysillä. Mitä se nyt sit ikinä tarkoittaneekaan... Aika on kallisarvoista. Sitä ei voi rahassa mitata.

Satumainen sienimaailma
Hitto, kun ei oo valoja tiskipaikalla. Mie oisin jaksanut vielä tiskata. Nukuin pikku päikkärit ja nyt ei niin kauhiasti väsytä. Eikä kello ole vielä kuin 22.28. Muut vetää jo hirsiä. Ystävätär kuorsaa kuin tukkijätkät. Kattovalo tärisee tässä terdellä.

Ehkä mä vaan haaveilen. Se on kiva laji. Haaveilu. Mistäpä haaveilisin? Osaako tuota paremmasta huomisesta? Pitäisikö olla tyytyväinen tähän mitä tänään sai. Onko sitä koskaan tyytyväinen siihen mitä jo on? Aina kai se ruoho on vihreämpi siellä jossain. Ehkä pitäisi alkaa elää hetkessä. Osaiskin. Sehän olisi vähintäänkin suotavaa ja terveyden kannalta edukasta. Ehkä joku päivä tässä päivässä. Nyt ainakin tässä hetkessä. Aika kiva. Hämy. Bössis. Boogie. Tilanne.



3.9.2014

Läpy läpy läpinää

Kaksi erittäin onnistunutta vesijuoksusessioita hallissa. Jesh! Oikea aika, niin olen saanut tempoa radalla yksin. Eihän se ihan samalle tunnu kuin luonnonvesissä, mut hyvä boogie silti. Tästä voisi kuulkaa tulla mulle hyvä harraste. Pysyy paikat vetreenä ja ennen kaikkea kunnossa. Eikä ota niveliin, ainakaan toistaiseksi. Hyvä.

Joko kerroin, että Ukkorähjä osti taas uuden auton. Ei ollut Mese meitä varten.  Ihan oikeesti. Ei se ollut mökkiauto. Liian matala ja huonosti tavaratilaa. Nyt sellainen citimaasturi tai jotain. Hyvä on. Tilaa vallan. Nelivetokin vielä. Se on kyllä hassu tuo autokuume. Kun se iskee, niin ei rauhaan jätä. Suotakoon se hänelle.

Hotelli Adlon loppui eilen. Huh, kun mie vollasin silimät päästä. Taisin jo aikaisemmin kehua retostella ko. sarjaa, mutta kehun vielä. Eilinen jakso oli sellainen, että mun oli paha olla. Kiemurtelin soffalla ja tunsin tuskaa. Ehkä mää meen hiukka liian tosissaan tohon töllöön. Eihän se nyt herrajestas ollut kuin teeveeohjelma. Juu, juu, mut vieläkin mietityttää. Enpä muuten muista, että ihan äsken jossakin sarjassa olisi epookki toteutettu noin upeasti. Todella upeat ja luonnolliset maskit. Asiaa opiskelleena, tiedän, että se ei ole ihan pala kakkua.

Hah, huominen duunii ja päästään taas möksälle. Arvaanko edes sanoa, että mettään mennään rytinällä. Mut muutoin alkaa jo takaraivossa olla hienoinen kyllästyminen tähän ramppaamiseen. Jos sieniä ei olisi, niin voisi jo jäädä stadiin. Ja kylläpä jo pikku hiljaa alan laittelee paikkoja talviteloillensa. Niin on yksi kesäkausi taas takana. Kiva, kun tulee syssy pimmeet. Villasukat, kynttilät ja punaviinit. Äh, en mie punkkuu juo, se on alkanut närästää. Sekin.

Jahas, ei näköjään ollut mitään asiaa. Joten nyt suihkuun ja duuniin. Tsau!


1.9.2014

Mummelin vesipotku

Pikku sieniloma on takana ja paluu arkeen on todellisuutta. Oikeastaan olisi pitänyt viettää viikko sienilomaa, niin olisi voinut keskittyä aivan rauhassa koko touhuun. Kuten jo aikaisemminkin olen todennut, niin syksy on hienoa aikaa ja se on mun vuodenaika. Kunhan saadaan vielä kiva, pikku kirpakkuus aamuihin, niin vot sie!

Hassua, että naamakirja on täynnä toinen toistaan hienompia sienisaaliita. Nyt kun niitä on, niin kansa sankoin joukoin rientää sienimettään. Ja mikäs, metsässä on ihmisen hyvä olla. Juurikin La mietin, kun kävelin siellä yksiksein. Hissun kissun vaeltelin ja ihmettelin luontoa ja sitä ympäröivää rauhaa. Verenpaine on varmasti juuri oikealla taajuudella ja minunkin, liian nopeaan tahtiin jytkivä pumppuni, asettuu nakuttamaan niin, että sitä tuskin tuntee. Henki ja happi kulkee. Saa liikuntaa. Ja mitä vielä? Metsä on must. Menkää mehtään hyvät immeiset!

Ajatella, siitä on tänään kymmen vuotta, kun meidän tukkaputiikki aukaistiin. Kyllä, kymmenen vuotta. Aika on pitkä, mutta se tuntuu kuin hyttysen paukku valtavassa aikameressä. Kuinka voikaan aika mennä niin nopeasti, vastahan se oli eilen. Täytynee olla ylpeä itsestä, että on näinkin kauan jaksanut  yrittäjän taivalta. Se ei välttämättä ole hirveän helppoa, mutta jotkut meistä ovat yrittäjiä luonteeltaan. Ikuisia sellaisia. Onhan tuosta leipä tullut, mutta samalla voisin todeta, että siinä on mennyt myös paikat paskaksi. Mullekin tulee kolmisenkymmentä vuotta seisomatyötä ja tässä on tulos. Nej, ei millään katkeruudella, jokaisessa duunissa on varmasti ne omansa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että voin nykyään säädellä työpäiväni pituutta. Ihan täyteen ei enää pysty, joten tehdään vähemmän. Vieraalla se ei onnistuisi tai siis varmaan olisin jo sairaseläkkeellä. Mutta näin vain leivän syrjässä kiinni pysytään. Hienot kymmenen vuotta takana, kiitos siitä.

Tänään ajattelin kokeilla uimahallissa vesijuoksua. Saas nähä, tuleeko siitä mitään. Mökillä vedet ovat jo sen verran viileitä, ettei siellä enää kilometritolkulla juosta. Uida kyllä voin, sehän nyt mulle sopii.
Onko halli täynnä flöör de polaalle tuoksahtavia mummeleita, jotka juoruavat juostessaan niin, etteivät juurikaan etene. Juokse siinä sitten. Se saattaapi olla, että menee mummelin potkuhommiks. Hah, mikäs siinä, uusi laji, mummelin vesipotku. Tsot, tsot, nyt olin asiaton. On hyvä, kun mummelit myös liikkuu ja musta tuntuu, että sulaudun hyvin joukkoon. Laitan vaan kestokiharat ja hiukkasen hunajaista tuoksua uumalle. Juurikin näin. Se on Moro ny!