23.3.2017

Kuumenee muttei polta

Tekstarit ja s-postit sinkoilee. Olen ihan sekaisin kenelle olen soittanut ja jättänyt mitäkin viestiä. Äsken laitoin yhdelle miesvälittäjälle tekstarin eilisestä näytöstä. Olin näppäillyt siihen vahingossa sen hymiön missä on pusu ja sydän. Ajatteliko hän, että homoreppana on ihastunut häneen. Apua! Eikä siinä mitä, charmantti välittäjä oli juu.

Eilinen näyttö oli jo lähellä. Kaikin puolin jees, mutta neljäs kerros, eikä hissiä. Ei jaksa. Niin olisi mieli tehnyt sanoa, se on tässä. Mut tiedän, että muutaman kuukauden kiivenneenä ja mökkikamoja roudanneena, olisin valmis muuttamaan hissitaloon. Nyt pää kylmänä ja sielu jäässä.



Olen istunut koneella tänä aamuna yli kaks tuntii. Alue Uusi-maa. Monta merkkasin suosikiks. Möllääminen apaattisena tätä ruutua on kuluttavaa. Otin sen jälkeen tunnin tirsat ja alan nyt purkaa kohteita. Suosikeistakin karsiintuu tarkassa seulassa vielä puolet. Jotain jää jäljelle. Sovi niihin sitten näytöt. Eilen ystävä laittoi linkin IHANASTA talosta Heinolassa. Olin jo hetken sitä mieltä, että me  hemmetti muutetaan Heinolaan. Mie saattaisinkin lähtee, mut on varmaan kuunneltava toisenkin mielipidettä.

Mut hei, nyt tutisee pikkasen puntit. Sunnuntain Kirkkonummen näytöllä oli kiva välittäjä. Kaisa Liskin välittäjäneitokaisia, teeveestäkin tuttu. Hän soitti juuri ja kertoi vasta valmistuvasta kohteesta Nikkilässä. Se vaikuttaa liian hyvälle. Sain havainnekuvan, ois just niin ku meille. Hinta vähän yli budjetin, mut jos saisi pankkii lämmiteltyä. Ihan uus paritalo. Välittäjä on sellainen joka selkeesti tekee duuniaan intohimolla. Hän sanoi, että on päättänyt löytää meille kodin! Vähäks kiva. Tänään mennään katsomaan. Sanokaa mulle, että ei tartte pettyy!

Olen siirtynyt keittiön kimppuun pakkaamisessa. Nyt on pakko päästää näitä höyryjä ulos, jännittää tää ilta. Aloitin eilen lasipurkeista. Pesin ne kaikki ja pakkasin. Ajattelin käydä kaikki astiat läpi, pestä ja laittaa menemään joutavat. Mitenkä pestä keittiön pienkoneet. Voiko niitä laittaa astianpesukoneeseen? Vedenkeittimet, leipägrillit, yleiskoneet,  kaikki vaan sinne. Ovat likaisia. Sellaisia rasvasta tahmeita. Ällöö. Haluaa puhdasta. Haluaa kiiltävää. Tsau! Pitäkää peukkuja!

21.3.2017

Pois, pois, turha pois.

Olen tylsä ja päässäni ei nyt pyöri muuta kuin tämä vallitseva elämäntilanne. Valitan tätä kodittomuuden aiheuttamaa ressiä. Se velloo sisälläni kuin rospuuttoinen kuravelli. Harmaata ja likaista massaa velloo ajatuksissa ja takaraivossa jyskyttää uusikotiuusikotiuusikoti.

Eilen illalla kaksi näyttöä. Toinen ihan jees. Taas ihan, mut ei silti. Asunto kiva ja meille toimiva. Mutta miten mua ahistaa rivitaloelämä. Mä en taida olla rivitaloelämäläinen. Olen töykeä ja tunteeton kerrostaloelämä. Vai mikä siinä oikein on? Tuntuu, että naapurit tulee iholle rivareissa. Vai onks se nyt vain mun päässä. Ja alue oli tuolla jossain teollisuusalueen vieressä.



Olen jo niin epätoivoinen, että tuli aika paha huti. Kyllä valveutunut asunnon ostaja tietää mitä hinta merkitsee. Halpaa ja hyvää ei ole olemassa. Järkyttävä gettovaikutelma. Mentiin kuitenkin. Sadan asunnon kerrostalo, kohde ylhäällä, upeilla maisemilla kyllä. Yksi kerros yläpuolella ja se riitti. Astuttuani sisään kuulin heti, tump, tump, tump. Meteliä. Ei kiitos. Tiukka ei kiitos. Muutenkin arveluttava. En edes pettynyt, syytin itseäni.

On sanottu, että asunnon osto ja muutto on ihmisen kolmanneksi stressaavin asia elämässä. Edelle menee läheisen kuolema ja avioero. Tälläkö puolustelen tuntemaani tunnetta, en tiiä. Miehän nyt saan ressin aikaan vaikka pullapitkosta, jos niikseen tulee. Ei mitään uutta. Mut sen myönnän, että ikääntyminen varmasti vaikuttaa asiaan. Ei jaksaisi mitään säätöö. Ehkä otan kevyemmin ja uskon tulevaisuuteen. Lopetan vouhkaamisen ja koti tulla tupsahtaa eteemme. Juu, näin se on.

Sori, kun olen näin rajallinen, enkä kykene nyt muuhun. Mikä asia on hyvin? On montakin asiaa. Esimerkiksi saan hirvittävää tyydytystä pakkaamisesta. Käytän tämän aamupäivän hyväksi ja aloitan työhuoneesta. Täällä on paljon mikä joutaa kadotukseen. Se tuottaa orgastista tyydytystä. Pois, pois,  kaikki turha pois. Ai, ku kiva.

20.3.2017

Kaupunkikuvaa

Ei löydy kotia. Ei ollut Kirkkonummi meitä varten. Tänään yksi näyttö tiedossa. Toivotaan parasta. On se kumma, jos ei yhtä asuntoa löydy. Miten se voi olla niin hankalaa. Argh!




Lauantaina olin kuva ja kameramessuilla. Olen käynyt kerran aikaisemmin, mutta olihan ne nyt paljon antoisammat. Paljon, paljon kaikkea kiinnostavaa. Ostin uuden objektiivin, sitä piti päästä heti kokeilemaan. Otin la iipee citisettii. Kiva putki. Onnellinen.




Enkä ole kerennyt pakkamaan. Muka kiire. Eilinen meni taas näytöillä koko päivä. Tänään pakkaan. Pitää möllää nettii ja etsiä uutta kotia. Siihen menee hitokseen aikaa. Siihen se mun aika menee, tajusin nyt. Kun mitään ei kerkee.




Käytiin la-iltana kattoo vuoden paras elokuva Moonlight. Se oli hienoinen pettymys. Oliko odottanut liikaa. Näyttelijät ok, kuvaus ok, mut tarina aika heppoinen, eikä se koskettanut minua. Jotenkin.




Nyt asioille. En kerkee enempi läpisee. Laitan kuvia. Uudella putkella kuvattu. Ai niin, liityin kameraseuraan. Se on hyvä jatkumo koulun päättymiselle. Pääsen hengailee samanmielisten kanssa. Odotan. Paljon myös kivoja kursseja tiedossa. Eli homma jatkuu. Jette kiva de. Tsau!

17.3.2017

Ota vuoteesi ja käy

Olen odottanut viikonloppua kovin. Herään ennen kukkoa, enkä malta nukkua. Voitteko kuvitella, odotan sitä, että pääsen pakkaamaan. Voiko ihminen venata jotain noin tylsää ja merkityksetöntä. Näköjään voi. Tilanne kotirintamalla on hermostuttava. On koko ajan se tunne, että pitäisi tehdä asioiden eteen jotain. Ihan kuin nyt pakkaaminen toisi meille uuden kodin. Ainahan näin voi kuvitella, jos ei muuta.



Viikonloppuna tie vie Kirkkonummelle. Siellä olisi yksi kohde, joka on jäänyt verkkokalvoille. Sinne pääsee muuttamaan samaan aikaan, kun oman pitäisi olla tyhjä. Siellä on ilmalämpöpumppu ja rauhaisa piha. Välittäjä kertoi ja valehteli. Naapurissa asuu kuitenkin lestaadiolaispesua. Hyvästi kotirauha. Hinta on kohdillaan, epäilyttää.



Ihminen luopuu kaikesta. Riisutut ohjelma töllössä to-iltana. Kevyttä humppaa, mutta aiheena kiinnostava. Neljä tavallisen tallaajan huushollii menettää kaiken kuukaudeksi konttiin. Siis mitään ei jätetä, ei edes rihman kiertämää. Jo pelkkä ajatus saa voimaan oudosti ja rohkeita ovat osallistujat tai julkisuudenkipeitä. Minä en voisi, enkä tahtoisi. Hattua silti nostan. Pakko tämä on katsoa, en sitten tiedä, riittääkö jännite joka jaksoon. Parhaimmillaan laittaa miettimään omaa suhdetta tavaraan ja maallisen mammonaan. Just hyvä, kun on itsellä konmari ajankohtainen. Muutto.



Tää himahärdelli on ikävästi rauhoittanut mökkikuumeen. Tää saattaisi olla se viikendi, kun mentäisi siivoamaan ja laittamaan lämpöjä päälle. Ekat rillimakkarat laitettaisi tulille. Oi joi. Tiedän, että en voi nyt rauhoittua mökkeilee. Himahommat täytyy olla ensin kunnossa ja uus koti löytää. Hitto, koko talvi on ollut aikaa ja nyt kaikki tulee päällekkäin. Ei kiva. Se on tämä Suomen kesä niin lyhyt, että yhtään ainutta möksäviikonloppua en tahtoisi menettää.



Mut kameramessuille voisi mennä. Ne on mielenkiintoiset. Siellä on muutama näyttelykin. Ja edullisia tarjouksia. Pitäisi yksi uusi putki saada, salamat, kaukolaukaisimet ja, ja, ja, ja STOP! Aiheeseen liittyen, koulun kuvaustehtävä aiheena Kohtaaminen. Pieni tarina siitä, kun ihminen kohtaa maallisen matkansa pään. Mahtavaa viikonloppua kaikille!








15.3.2017

Raakaa romantiikkaa rintamalla

Aurinko paistaa häiritsevästi työhuoneen ikkunoista. Häikäisee niin, että on silmät on tihrussa. En kuitenkaan halua sulkea kaihtimia. Antaa paistaa, nautin siitä. Valo tekee hyvää aivoille, se voitelee.

Koti alkaa olla muuttorintamassa. Kävin hakemassa honkkarista kasan laatikoita ja parin lipaston kamat on kasassa. Sitäkin enemmän menee kierrätykseen ja tunkiolle. Ajattelin, että tämä on se muutto, kun luovun minulle turhasta. Mietin jopa, että nakkaisinko muistot menemään. Ne tuhannet veret seisauttavat rakkauskirjeet ja valokuvat. Juu, minäkin olen saanut rakkauskirjeitä. Ovat enää haiku vain. Joutaisiko mäkeen jo? Mitä niillä enää.

Paperit käyn kaikki läpi, enää en rahaa mukanani mitään vanhaa rasitteeksi. Aloitan uuden elämän, vailla menneisyyttä. Tuskin tässä montaa kertaa enää majaa vaihdetaan, eivät ole sitten riesana jäämistössäni. Siisti mies loppuun asti, juu sii.



Katoppahan, otan laatikon kaks kerralla, niin jaksaa perehtyä kaikkeen siihen, mitä sieltä löytyy. Voi yksitellen käydä dokumentit läpi ja siitä sitten jatkojalostaa tarpeelliseksi, roskiin tahi kierrätykseen. Luulen, että mulle ei montaa pahviloudaa jää kannettavaksi. Jos kadulle joutuu, niin on helppo kantaa omaisuutta mukanaan. Orporääsyrukkaressukka koditon...

Nyt se sitten tapahtui mulle. Lighroom hävitti kuvia. Siitä jo täällä itkin, mutta onneks sain tietotekniikaan asiantuntijan, opettajamme Villen apuun. Ajatelkaa, vielä on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka tulevat ja auttavat ihmistä hädässä. Se on harvinaista ja tunnen erittäin syvää kunnioitusta ja kiitollisuutta tämmöistä auttavaisuutta kohtaan. Ville teki sen mitä pystyi ja suurin osa kuvista löytyi kätköistä, mutta kaksi kuukautta katosi kuin pieru saharaan. Tämä opetti minulle sen, että nyt kuvat menee ulkoiselle kovalevylle ( tiedän, että tyhmästä päästä maksaa koko tyhmä ruumis.) Kurjaa on se, että kadotin viimeisen koulutehtävän kuvat, mutta ajattelen niin, että otan ne uusiksi ja saan paremmat. Toki, siellä oli yksi helmi, jota en enää voi saada. Harmitus.

Tikkurilan kohde kosketti minua. Sen vaan tuntee. Astut sisälle ja se lämminhenkinen kotifiilis valtaa sinut. Asunto oli jette kiva. Nyt täytyy huomauttaa, että tämän budjetin asettamat raamit antavat omat haasteensa ja toki ymmärrän, että kaikkea ei voi saada. On vain tyydyttävä. Mut enihau, minä olisin tehnyt tarjouksen saman tien, UK:N piti miettiä. Ehkä hyvä niin. Huonejärjestely ja pohja ei ole ihan sitä mitä me etsimme, mutta ei mahdoton. Kyllä siitä saisi meille kivan kodin. Minä menen asioissa aina tunne edellä ja yleensä olen siihen luottanut. Aina ei mennä kirkkaasti maaliin, välillä olen rypenyt paskaojissa.

Ehkä musta on tullut epävarma, enkä enää osaa sanoa, mikä on hyvä ja mikä ei niin hyvä. Tietysti, nyt joutuu kuuntelemaan myös toista osapuolta ja siinä on tasan kaksi mielipidettä, unelmaa, ja haavetta, jotka odottavat toteutumistaan. Joutuu joustavasti joustamaan. Meidän haarukkaan ei niin hirveästi ole vaihtoehtoja. Pari rivarii olisi kiikarissa, kumpikaan ei ole sellainen, että niitä innolla odottaisin. Mut aina kannattaa käydä katsomassa. Eihän sitä koskaan voi tietää, missä paskalähiössä se uusi koti odottaa. Vitsi, vitsi...

13.3.2017

Sain paljon, sain enemmän

Kouluviikonloppujen jälkeen on aina ihan tööt. Mut silleen hyvästi. Pään sisäinen kovalevy tyhjentää turhaa tietoa ja tekee tilaa uudelle. Käy ns. kuumana. Viikonloppu on lyhyt ja siitä yrittää saada irti kaiken mahdollisen. Kapasiteetti on rajallinen ja siitä varmaan väsy.

Mut olipa huikee Su-päivä. Armoitettu luontokuvaaja ja taiteilija Heikko Willamo opetti meille luontokuvaamista. Että se saattaa olla kiehtova maailma. Hän näytti omia kuvia ja kertoi niiden synnystä. Osa kuvista oli niin kauniita ja mielettömällä ammattitaidolla tehtyjä, että teki mieli itkut pirauttaa. Kyllä se nöyräks vetää, kun näkee mitä kaikkea valokuvaaminen voi parhaillaan olla. Tulee juuri sellainen olo, että luontokuvaus on se mun juttu ja haluaisin palavasti oppia kuvaamaan noin upeasti ja oivaltavasti. Ehei, siihen ei enää mun kilometrit riitä, mutta ei tämä(kään) oppi ojaan kaada. Sain paljon tukevaa käsitettä ja taas kerran intohimon luontokuvaamiseen. Mun ongelma tahtoo olla se, että mulla on himo kaikkeen kuvaamiseen. Johonkin pitäisi yrittää keskittyä, muuten tää touhu leviää kuin hujasen paska.

Karhuherra. Kännykkäkuva taulusta ( lupa kysytty.) Ymmärrätte miks tämä vangitsee.

Iltapäivällä käytiin Salon taidemuseossa katsomassa Heikin Myyttinen matka näyttely. Erikoiseksi tämän tekee se, että itse taiteilija kertoi meille teosten synnystä ja huh, aikamoisia tarinoita. Innoittajana näyttelyssä ja lähtökohtana ovat olleet vanhat luolamaalaukset ja myyttiset eläimet. Heikki on vimosen päälle eläinrakas luontoihminen ja sen kyllä aistii hänen töistään. Äääh, mä en osaa oikein selittää. Käykää katsomassa näyttely, se on todella vaikuttava kokonaisuus, se on avoinna 7.5 asti.

Opettaja kertoo ja oppilaat kuuntelee

Näyttelyn kaikki työt oli upeita. Mutta tämä karhuherran henkilökuva oli niin maaginen ja vangitseva, että en saanut silmiäni irti siitä. Se oikeesti tuli iholle. Aivan kuin se olisi vetänyt minua puoleensa ja sillä olisi ollut joku mystinen tarina kerrottavana. Mä tunne sen vetovoiman ja katseen vieläkin syvällä sielussani. Se ei jätä mua rauhaan. Aivan kuin se haluaisi mulle.

Mä olen vieläkin ihan hyytelönä näyttelystä. Kuulimme hienoja tarinoita kuvausmatkoilta ja kävin miettimään, hieman surullisenakin sitä, et miks ihminen on vieraantunut luonnosta. Minä mukaan lukien. Okei, mulle mökki edustaa luontoa parhaimmillaan ja aivan varmasti katson kaikkea uusin silmin. Tuskin maltan odottaa, että pääsen sen metsiin aistimaan ja noh, yrittää kuvaamaan.

Jep, jep. Tänään täytyy hakea muuttolaatikoita. Olen jo aloittanut kaappien tyhjentämisen. Ei kai se muu auta. Kamoja kasaan vaan. Miehän olen silleen tehokas, kun aloitetaan, niin ei malta lopettaa. Sitten niitä tarvittavia tykötarpeita saa taas kaivaa pahvilaatikoiden kätköistä. Se on just sitä, mut olkoon. Mun on pakko tehdä muuton eteen jotain. Se auttaa muuttoressiin. Tekee jotain edes.


11.3.2017

Ikuiseen tuhoon kadoteut

Lauantai-illan huumaa opiskelijaboxissani. Kermainen kanaruukku on mätetty mikron kautta massuun ja olo on varsin tyydytetty. Pari ollsoonii lähipubissa ja aika on nyt ja tässä. Täällä ei töllö näy, joten viihdytän itseäni postauksella. Oli pakko ottaa kuuma suihku, koska jäätävä kylmyys on kalvanut vanhoja luitani aamusta saakka. Olenks mää jo maininnut, et mua paleltaa nykyään jatkuvaan. Se on outoa, koska olen ollut aina kuumakalle. Nyt on hyvä, nyt on lämmin.

Muurlan maisemaa


Päivä oli viehko. Käytiin läpi dokumentaarista kuvaa. Sain paljon viisaita ajatuksia, sain paljon palikoita. Ymmärsin taas jotakin hyvin olennaista. Olen toki aikaisemminkin maininnut, että jokainen  täällä vietetty viikonloppu on merkityksellinen. Sitä ihmettelen. Ehkä se johtuu siitä, että kuvaamisen ja opiskelun kans on sielu auki vereslihalla. Imen tietoo ja oppii kuin tenupetteri lasolii. Tänään opin rikkomaan rajojani ja olemaan rohkea. Kuuntelen itseäni ja menen kohti visioita, enkä anna ulkopuolisen paineen rajoittaa näkemystäni. Uskallan olla minä. Ei ihan vaatimaton ymmärrys. Oppia ikä kaikki ja pylly pois tyynyltä. Opettajan viisaat sanat auttoivat jäsentämään kaikkea sitä, mitä olin tietämättäni pohtinut.

Muurlan muuripata


Tietoteknillinen rienaaminen jatkuu. Nyt mennään jo lähelle saatanaa. Mikä on tämä kuun kierto, että ei jätä rauhaan ja armahda. Unohdin viime postauksessa nöyryyden ja taisin retosetella huu is thö boss. Turpaan tuli niin, että tupee heilahti. Rakkaani, armaani Lightroom päätti kostoksi kadottaa kaikki kuvat koneelta. Tuosta noin vaan minulta mitään kysymättä. Nyt ollaan jo niin isojen erheiden äärellä, että en uskalla sanoa mitään. Rukoilen vaan hiljaa. Ymmärrys ei enää riitä ja nyt tarvitaan pyhiä henkiä ja tietotekniikkaturvaa. En uskalla edes aukaista ohjelmaa, että en tekisi mitään niin peruuttamatonta, että kuvat tuhottaisiin ikuiseen kadotukseen. Anna mun kaikki kestää ja uudet hermot. Mä sekoon. Sekoon, sekoon, sekoon.

Lentoon


Hei, asunto on nyt sit kuitattu. Kaupanteko meni mukavasti. Kevensin tunnelmaa tarjoilemalla kaikille osapuolille Arnoldsin donitsit. Paria plaatua, kaneli ja maitosukalaa kuorrutteella. Pankki tarjosi huonot kahvit. Sellaista automaattikuraa. Enihau, osakekirjat ovat vaihtaneet pankkia ja minä olen nyt virallisesti koditon. Tunsin helpotusta ja samalla paniikkia. Aika veikeä yhdistelmä. Oletteko koskaan kokeilleet? Samaan aikaan on niin kuin iloinen ja vähemmän iloinen. Ei oikein tiedä, miten päin olla. Pelkää innostuneesti tulevaa. Ole siinä sitten. Välittäjä antoi skumppapullot ja onnitteli virallisen tuntuisesti. Minua vähän nauratti. Olen koditon...