1.9.2014

Mummelin vesipotku

Pikku sieniloma on takana ja paluu arkeen on todellisuutta. Oikeastaan olisi pitänyt viettää viikko sienilomaa, niin olisi voinut keskittyä aivan rauhassa koko touhuun. Kuten jo aikaisemminkin olen todennut, niin syksy on hienoa aikaa ja se on mun vuodenaika. Kunhan saadaan vielä kiva, pikku kirpakkuus aamuihin, niin vot sie!

Hassua, että naamakirja on täynnä toinen toistaan hienompia sienisaaliita. Nyt kun niitä on, niin kansa sankoin joukoin rientää sienimettään. Ja mikäs, metsässä on ihmisen hyvä olla. Juurikin La mietin, kun kävelin siellä yksiksein. Hissun kissun vaeltelin ja ihmettelin luontoa ja sitä ympäröivää rauhaa. Verenpaine on varmasti juuri oikealla taajuudella ja minunkin, liian nopeaan tahtiin jytkivä pumppuni, asettuu nakuttamaan niin, että sitä tuskin tuntee. Henki ja happi kulkee. Saa liikuntaa. Ja mitä vielä? Metsä on must. Menkää mehtään hyvät immeiset!

Ajatella, siitä on tänään kymmen vuotta, kun meidän tukkaputiikki aukaistiin. Kyllä, kymmenen vuotta. Aika on pitkä, mutta se tuntuu kuin hyttysen paukku valtavassa aikameressä. Kuinka voikaan aika mennä niin nopeasti, vastahan se oli eilen. Täytynee olla ylpeä itsestä, että on näinkin kauan jaksanut  yrittäjän taivalta. Se ei välttämättä ole hirveän helppoa, mutta jotkut meistä ovat yrittäjiä luonteeltaan. Ikuisia sellaisia. Onhan tuosta leipä tullut, mutta samalla voisin todeta, että siinä on mennyt myös paikat paskaksi. Mullekin tulee kolmisenkymmentä vuotta seisomatyötä ja tässä on tulos. Nej, ei millään katkeruudella, jokaisessa duunissa on varmasti ne omansa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että voin nykyään säädellä työpäiväni pituutta. Ihan täyteen ei enää pysty, joten tehdään vähemmän. Vieraalla se ei onnistuisi tai siis varmaan olisin jo sairaseläkkeellä. Mutta näin vain leivän syrjässä kiinni pysytään. Hienot kymmenen vuotta takana, kiitos siitä.

Tänään ajattelin kokeilla uimahallissa vesijuoksua. Saas nähä, tuleeko siitä mitään. Mökillä vedet ovat jo sen verran viileitä, ettei siellä enää kilometritolkulla juosta. Uida kyllä voin, sehän nyt mulle sopii.
Onko halli täynnä flöör de polaalle tuoksahtavia mummeleita, jotka juoruavat juostessaan niin, etteivät juurikaan etene. Juokse siinä sitten. Se saattaapi olla, että menee mummelin potkuhommiks. Hah, mikäs siinä, uusi laji, mummelin vesipotku. Tsot, tsot, nyt olin asiaton. On hyvä, kun mummelit myös liikkuu ja musta tuntuu, että sulaudun hyvin joukkoon. Laitan vaan kestokiharat ja hiukkasen hunajaista tuoksua uumalle. Juurikin näin. Se on Moro ny!

30.8.2014

K I R P A S E E

Huh! Elämä on nyt yhtä Tattia. Eihän se ole sillä hyvä, että ne poimitaan, vaan ne pitää tietysti siivota ja jälkikäsitellä. Tilannetta helpottaa uusi, uljas kuivuri. Nyt meillä huutaa 24 h kaksi kuivurii saunan pukuhuoneessa. Tätä voisi jo sanoa tehokkaaksi tuotannoksi. Mutta päivien kulku on tatti. Aamusta mettään ja päivä siivotaan ja kuivataan. Ei ole vapaa-ajan vietto ongelmia. Ei ole.

Niin kuin jo olen todennut, niin nyt sitä herkkua on saatavilla. Ei koskaan, ei milloinkaan ole tämmöistä määrää tattia näillä main ollut. Ja mikä ihmeellisintä, niin ne ovat toukattomia ja ykkösplaatua. Niitä on ilo vasuun noukkia. Se on sellaista kiireetöntä ja nautittavaa astelua metsässä. Joskaan kovin pitkälle ei pääse, kun jo täytyy tattiperhe kyytiin ottaa. On paikkoja, joista löytyy parisenkymmentä pullukkaa vierutusten. Ihanaa!

Tattia siellä Tattia täällä, njam
Eilen meitä kohtasi hirveä vääryys ja järkytys. Meillä on täällä sellainen oma salainen Tattitaikametsä.
Siellä on hauskasti kolme pientä metsää peräkkäin. On porstua, kuninkaansali ja kammari. Meillä oli tarkoitus ensimmäisenä päivän mennä sinne, mutta emme päässeet porstuaa pidemmälle, kun vasut olivat jo täyttyneet tattiloista. Nöyränä päätimme jättää taikametsän seuraavalle päivälle.

TattiPupu
Iloisin ja vastaanottavaisin mielin lähdimme seuraavana päivänä kohti Taikametsää. Eteneminen oli tälläkin kertaa hidasta, sillä sitä tattia on todellakin joka puolelle. Saavuttuamme lähistölle, kuulin ihmisten ääniä M E I D Ä N metsästä. Ampaisin paikalle ja kauhukseni sain todeta, että kyltymättömät ja verenhimoiset ammattipoimurit olivat raiskaamassa meidän tatteja. Isoja koreja pinoittain, täynnä tattia, menossa odottavan pakettiauton kyytiin.

Sanko tolokulla
Puoli leikillisesti, vailla mitään kiihkoa totesin heille: " Jos minulla olisi pyssy, niin minä ampuisin teidät." Hieman hermostuneesti nämä säälimättömät naurahtivat ja jatkoivat tattien kantamista autoonsa.
Jokaisella on tietysti oikeutensa, mutta emme voineet mitään, että pettymyksen määrä oli suunnaton. Olisimme edes halunneet nähdä Taikametsän tattinäyn. Ja se metsän on meidän. Ymmärrättekö, meidän!

Tuli jotenkin käytetty, petetty ja hyljätty olo. En tiedä, päästäänkö tästä tänä syksynä yli vai pitääkö hommata mielialalääkitys. Niin kirpasee. Mutta onneksi sitä herkkua on joka paikassa, eikä mekään ilman jäädä. Ainut ongelma tässä on se, että emme kerkeä jälkikäsittelee sitä mukaa, kun saalista olisi tulossa. Eli joutuu hiukka himmailee poimintaa. Voitteko kuvitella, pitää rajoittaa poimintaa ettei mene pilalle. Jo on aikoihin eletty!

28.8.2014

The Tattista vaan!

Olen taivaassa! Tatteja on niin perkeleellisesti, kun vain jaksaisi metsästä kantaa. Ihan mahotonta! Niitä ei ole koskaan ollut näin paljon. Arvatkaa vaan onko ihanaa? Tänään käyty kaksi kertaa metsässä ja siivottu koko päivä sieniä. Niin, ne pitää siivotakin vielä. Eli elämä on yhtä tattii. Ai ko mie nautin...
En kerkee nyt enempää läpisee. Halusin vain muutaman kuvan laittaa ja kertoa teille. Tattista vaan, toverit!

Nöyrästi niia hän

Mulkosilmätatti

Family

Yhes päästiin puuhun

Onnellinen

Kaverille kans

Valitut

27.8.2014

Mee hoitoon

Kirjoittaisinko teille hitusen rakkaudesta? Olen sillä tuulella... Ulkotulet mökillä loimottaa ja Spotifai soittaa Irina Björklundin uusinta albumia. Se on ranskaa ja hemmetin hieno. Ranskan kielessä asuu rakkaus ja intohimo. Sauna on kohta kylpykyllä, ja syksyilta parhaimmillaan. Pelkää tummaa ympärillä. Ja suht lämmin. Ilma on kuin tummaa, paksua samettia. Sellaista kallista ja aristograattista. Elämä on pehmeää kuin pumpuli...

...niin täällä vain on. Keskellä metsää, sienisadon ympäröimänä. Tämä on hekumallista aikaa. Jotenkin tuntuu, että ajatukset ja sielukin on jähmettyneempi tuntemaan. Ei ne roihua, ei tällä iällä, mutta on ihanaa olla tunteellisella tuulella. Siitä tietää, että kaikki on hyvin. Vaikka ei olisikaan. Mutta olen ajatellut sen kohdallani niin, että vaikka olisi surua ja murhetta, niin se kaikki kuuluu elämään ja se on elettävä. Mitä olisi elämä ilman surua ja murhetta? Eihän silloin olisi iloakaan. Tasa-arvon nimissä on hyvä tuntea kaikkia tunteita. Eikä pelätä niistä mitään. Kaikki on meille tarkoitettu. Hyvät ja pahat. Pahat ja hyvät.

Mökkimatkalla jouduimme pysäyttämän auton. The Herkkutattia oli tien varsilla poimittaviksi. Sehän tietysti lisäsi meidän kliimaksia. On se jännä, tuo Tattihimon tunne. En tiedä mihin sitä verrata. Joku alkukantainen saalistusrituaali se on oltava. Perheelle evästä ja tapa tuo sika ensin. Ei nähdä nälkää ja selvitään pitkä ja kylmä talvi. Jotakin sellaista. Saan uskomattoman tyydytyksen löydettyäni täydellisen aa-luokkaa olevan yksilön. Se on jumalallinen kokemus. Lähes. Olen varmasti metsästäjäsukupolvea. SieniDNA tai jotain. Mustikka, mansikka, puolukka.

Olettekos katsoneet Tiistai-iltaisin tulevaa saksalaista sarjaa kuin Hotelli Adlon? Ollaan jo toisessa osassa ja täyty todeta, että mitään noin koukuttavaa en ole vähään aikaan nähnyt. Kertakaikkisen hienoa  ajankuvaa ja kiehtovia ihmiskohtaloita. En muista milloin joku sarja olisi saanut minut toivomaan jotakin niin kiihkeästi. Inhottavia juonenkäänteitä, joita ei voi millään hyväksyä. Aidon tuntuista elettyä elämää ja tunteet tulevat läpi ruudun. Sortumatta mihinkään jo esitettyihin tai olemalla hyvä kopio. Johtuneeko saksankielestä tai siitä, että sarja on saksasta. Se on tuoretta, erilaista kuin jenkki tai enkkukama.  Katsokaa! Huippu!

Joku ökkömönkijäinen lensi näytölle. Pitkulainen perse, ei se voi olla paha. Ei ainakaan pure. Luonto on siitä ihmeellistä, että meitä on moneksi. Ajatelkaa, on semmoisiakin ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita vastakkaisesta sukupuolesta. Tämä vain siksi, että joku vähä-älyinen oli laittanut minulle ensimmäisen ilkeän kommentin. Ulkoasussa oli tietenkin virhe. Se kuului näin:" VITTU HOMO MENE HOITOON!!!" Oikea tulkinta olisi varmaan ollut: "Vitun homo, mene hoitoon!" On aina ihanaa saada postia, vai mitä?

24.8.2014

Raipata rai rapurapurallaa

Do diin. Takas citissä. Otin just uunista The Tattipiirakan. Tuoksu on ylen mellevä. Vien sen huomenna tyttäröisille duuniin. Sienimetsä oli tattiantoisa. Mahtavia, ykkösluokan tattiloita ja löysin jopa yhden sellaisen kookkaamman ja ilman madon matoa. Huippua. Pissasin hunajaa. Ja hei, ensi viikonloppu on se varsinainen sieniviikendi. Mulla on pikku sieniloma ja mennään jo keskiviikkona mökille. Tattikuume on armoton. Nyt niitä tulloo!!!




Rapujuhlat oli oikein onnistuneet. Perjantaipäivänä laittelin kaikessa rauhassa meille oikein kivat kemut. Terdelle uudet värivalot, punaiset liinat, servetit ja ne pihlajat. Oli nättiä ja tunnelma varsin kiva. Illan menyykin oli oikein maistuva, tai ainakaan vieraat ei kauheesti valittanut. Hyvin osu ja uppos.





Pitkällä kaavalla mentiin. Ei nyt kuitenkaan ihan rapu/snapsu. Ei helevetissä, siitähän olisi saattanut vaikka päihtyä. Kun pitkällä kaavalla mennään, niin siinä on juoma, jos toinenkin. Ihan silleen tarpeeks, että aamulla oli tukka hiukkasen kipiä. Meinaan vaan, että valvottiin ystävän kans aina tonne viiteen asti ja sehän on nyt seniorille jo ihan liikaa. Mut hei, oli niin mukavaa! Soiteltiin Spotifysta kaikkia vanhoja biisejä. Tunnelmoitiin ja muisteltiin menneitä. Taisin pikku itkutkin pirauttaa. Niin oli liikkistä.




Vaikka eilen oli daagenefteri, niin sienimettään mentiin. Ja niin kuin edellä totesin, niin se oli kannattava reissu ja sinne taisi jäädä se heikko olokin. Niin olin Tattikliimaksissa. Siinä sitten bastu tulille laitettiin ja Martta The Tattirisoton illaksi väänsi. Ihan otettiin vielä hienosti valkomaviinit, mut silleen sivistyneesti ruuan kanssa. Niinpä oli Martta väsy, että painui yöpuulle jo puolikymmenen ja nukkua posotti kakstoist tuntii. Huippuu.




Kertakaikkisen mukava viikonloppu ja tällä jaksaa taas pitkään. Ystävät ovat elämän suola, sokeri, siirappi, weeceepaperi, ketsuppi, öylätti, ruishuttu ja camenbääri. Niin se vaan on.  Kiitollinen on hän. Kovin.

22.8.2014

Pilvee Pilvee Pilvee

Mä olin eilen ihan pilvessä. Mä rakastan pilviä. Pilvet on kivoi. Niissä on tarinoita ja hassuja juttuja. Syksyllä kaikki värit on indensiivisiä, jotenkin hekumallisia. Ja rakastan ulkotulia, kynttilän valoa. Tätä ihanaa yön tummuutta. Kesällä pilvet ovat haitulaisia. Syssyllä niissä on voimaa ja jylhää avaruutta. Taivaalla on taidenäyttely, en kaivannut taiteidenyötä. Tai meillä oli oma sellainen. Tultiin ystävien kans eilen tänne näin, möksän paratiisiin. Laitoin maukkaan kanasalaatin, istuttiin ja ihmeteltiin ihanuutta. Ilmassa tuoksuu sieni ja metsä. Sienimetsä.

Takana vapaus

Tänään on rapujuhlat. Martta laittaa nätiks. Meillä on värivaloja ja punaista tunnelmaa. Pakastealtaasta saalistetut Epsanjalaiset Jumbo saksikkaat saa kelvata. En minä niistä nyt niin himota, se on sellaista kivaa askartelua yhes ja sitten taas Heeeeelankoooooor ja hobbadihobbahei! Ei ne pelkät ravut riitä. Martta laittaa alkuun rapukokteilin, se on se perinteinen ja aina yhtä maistuvainen evergriini. Pitkällä kaavalla mennään. Pääruokana The Tattipasta. Sitten juustot ja marjaisat jälkiruuat. On tsukulaadeherkkua ja jaloviinakahvijuomaakin. Huh, ei kai se vaan oo piä kippee seuraavana aamuna, hui.

Tulenko lähelle
Mökkiin sai jo laittaa molemmat patterit päälle. Vesikin on viilentynyt, saas nähä, pystyykö siellä enää vesihölkyttelee. Kyllä, ilmassa on selkeästi syksyn tuntu, ja sehän ei allekirjoittanutta haittaa. Rakastan syksyä. Siinä on aina uuden syntymisen energiaa. Minkähän uuden harrastuksen voisi tänä syksynä aloittaa? Kiovalaisen kirkkopitsin perinnenypläyskurssi vaikuttaisi kivalle. Sitä siis tai sitten Mongoolialainen rakennustaide eurooppalaisessa katuhistoriassa. Kiva. Kaikkee intresanttia.

Lähtiessäni unohdin kukkaron kotiin. Vaihtui käsveska reppuun ja sinne jäi. Se on kamala tunne. Lainsuojaton, ihminen vailla henkilöllisyyttä. Kukkarossa on kaikki sun henkes. Kaikki se millä itsesi lunastat. Outo tunne tuli, en kuitenkaan takaisin kääntynyt. Kassavirrasta lainaa otin, että ruokaa saan onneton, etten nälkään vallan kuolisi. Rapua ja viinaa saisin. Ajatuksiini iski pelko, sellainen tunne, että olisit vailla korttia, vailla cashiä, vailla henkilöpaperia. Olisi oikeasti orpo tunne. Sellaistakin ihmisillä on. Mulla on ikävä mun kukkaroo. Mulla on ikävä mua.

Unelma onnesta
Illan juhlat vaativat kalustejärjestelyä. Olkoonkin tuuli, olkoonkin viilee, niin terdellä juhlitaan. Rapupöytä täytyy laittaa, silleen isosti, että mahtuu leveilee. Pitkän pöydän ajattelin laittaa ja pihlajanmarjoilla koristella. Kantaisinko kiven ja kannon, niistähän saisi oivaa rekvisiittaa. Martta tykkää, eikä malta nyt naputtaa. Alkaa laittaa rapua. Mut ensin sienimetsäääääään.....


20.8.2014

Linkoo mua

Uusi pyykkikone jyllää hekumallisesti. Eilen kaksi salskeaa nuorta miestä toimittivat masinan Martan käyttöön. Niin olivat vahvoja poikia, että yhdellä kädellä koneita nostelivat. Ihan oli pakko kysyä, että onko teillä selän kanssa ongelmia. Nuoria olivat, katsoivat kysymysmerkkinä. " Ongelmia, mitä ne on?"
Mut joo, ihanaa päästä pesemään koko tuo liinavaatepyykkikasa ( huh, mikä sanahirviö, onks se yhdys.) En ole pessyt kuin paitapyykkiä kevyesti ja kaikki tuo muu on koko kesältä. Riittä pestävää. Mut hei, vaikka moitin digidaalia, niin uudessa koneessa on sellainen hienous, että voin säätää aikaa ohjelmassa kuin ohjelmassa. Harvoin ainakaan päivittäinen paita/kalsaripyykki on niin likaista, että sitä täytyy kaks ja puol tuntii pyörittää. Siitä voin kuulkaa ihan ite nipistää muutaman hetken. Nyt on näppärä, kun voi pyöräyttää koneellisen aamulla ennen duuniin lähtöä.  Olen huumautunut.

Digidaalia
Kaikki viikonloput aina sieltä huhtikuulta ollaan rampattu möksäl. Ja se taas tarkoittaa, että kotihommat ovat jääneet vähemmälle tai niitä tuskin on ollutkaan. Nyt alkaa nyppiä. Tahraa ja pölyä joka paikka täys ja mua jo himotuttaa päästä suursiivoamaan. Olen esimerkillisesti oppinut sulkemaan silmäni vallitsevan tilanteen takia, mut nyt ollaan kyllä jo sietorajoilla. Mulla ei koskaan ole himas mitään kasoja tahi nyssyköitä nurkissa. Nyt on. Kaikkee jotka odottavat sijoittelua, järjestelyä ja roskista. Toisaalta, tämmöinen on ihan hyvää vaihtelua ja oppia siihen, että voi elää toisinkin. Tai en mie voisi. Se on mun luonto.

Uhka viikonloppuna
Sain eilen erittäin iloisen uutisen! Olen tässä viime ajat hoidellut vanhempieni asioita. Lähinnä asumiseen liittyvää ja sen sellaista. Ikä alkaa painaa ja kaikki asiat eivät ole enää niin yksinkertaisia. Apua tarvitaan. Eilen tuli s-postia eräältäkin vanhusyhdistykseltä ja  heille tarjottiin senior-asumispaikkaa oikeinkin kivasta talosta ja alueelta. Tämähän on kuin lottovoitto! Ja kuinka nopeasti kaikki järjestyisikään, jos tämä nyt onnistuu. Käsittääkseni näitä paikkoja jonotellaan useampia vuosia. Tällainen asumismuoto antaisi tukea ja turvaa myös meille lähiomaisille. Tieto siitä, että apu on lähellä ja saatavissa, jos jotakin sattuu, rauhoittaa kummasti myös allekirjoittaneen mieltä. Jess, mahtavaa! Aim häpii!

Herra mun vereni

Riviera Aurinkolahti
Hei, hyppäsin tuossa puolihuolimattomasti, ikään kuin ei tässä nyt mitään ihmeellistä tapahdu, puntarille, tarkistaakseni kuinka on kertyneiden kesäkilojen laita. Hitto vie, niitähän oli kadonnut jo useampi! Kohta ollaan talvisissa mitoissa ja syksy saa tulla. Kun elämään tulee se rytmi, niin kilotkin katoaa ihan itsestään. Tai en ne mitä itsestään katoa. Pullan puputtaminen ja kaljan kittaaminen on normaalia tasoa ja kai sillä vesihölökälläkin on osuutta asiaan. Hyvä minä. Nyt mahtuu taas äksällät päälle, ei tartte olla äksäksällää. Slimfittiä ei vielä voi edes unelmoida. On tää sit kans. Ikuista ja iänkaikkista. Jos ajattelee niitä aikoja, kun oli hoikimmillaan ja kunnossa, niin edes silloin et ollut tyytyväinen itseesi. Aina voisi vielä olla enemmän ja enemmän....jotain...mitä. Ihan höperöä. Jospa alkaisi olee tyytyväinen juuri tähän hetkeen ja näihin ihroihin. Hyi, ei kai.

Jess. Nyt äksön. Velvollisuudet velvoittavat. Ihanasti linkoo toi mun uus kone! Tasasen varmaa. Niin ko elämä.