12.11.2019

Kellumalla kadonnut

On kuulkaa ihan pakko postaa siitä viime La kuntohulluuspäivästä. Ihan oikeesti vein UK:n rapputreeniin ja piti vallan hänelle näyttää kuinka hyväs huonos kunnossa mä olen. Kipitin intoa täynnä portaita puoleen väliin ja sit alkoikin jo silmissä mustenee. Pääsin ylös perkele ja alaskin tulin ja vielä uudelleen. Eikä antanut luonto periks, sitkuttelin epätoivoisesti. Huh helvetti, ihan oikeesti meinas taju lähtee ja tuli hyvin, hyvin ikävä kipu kinttuihin. Sitäpä onkin sit jatkunut lähes tähän päivään asti. Särkylääkettä ja mobilaattia on pitänyt vetää kaksin käsin. Ei taida vanha enää tollaseen venyä tai henki lähtee. Maataan vaan rauhas siellä soffan pohjalla. Ja mussun mussu.

Mutta asiaan. Toinen yllätys oli se kellunta. Sekös vasta mukava kokemus. Ihan on pakko teille kaikille asiasta tietämättömille tätä ilosanomaa jakaa. Kuten tietänette, minulle rentoutuminen ei ole ihan yksinkertainen asia. Selkä, niska, jalat on jatkuvalla tuskalla. Se hyvä puoli siinä on, että siihen jatkuvaan kipuun tietysti tottuu. Syytän aina tätä duunia, sitä että olen vaan niin tiukkis. Kyl mä joskus relaan - saunas, avannos, mettäs ja humalaspäissäni. Käyn hierojalla ja milloin milläkin poppatohtorilla. Mut en mää tämmöstä relaamista ole missään ennen kokenut!

Vastaanotto - rauha


Kellumo on Helsingin Kampissa Hietalahdenkatu 3. Sellainen kahden tankin relaamo. Asiansa osaava leidi esitteli toimintaa ja kuinka siellä tulee käyttäytyä. Pikkasen jännitti, jos täs vaikka hukkuu. Saat ihan oman tankin ja huoneen, ei siis tartte kenenkään tuntemattoman kans kelluksia. Suihkun kautta nakkena kapseliin. Vesi on niin suolaista, että se tuntuu geelimäiselle. Asettaudut pitkällesi ja saat huomata, että se on yllättävän helppoa ja turvallisen tuntuista. Valitsemasi musiikki alkaa soittaa (valitsin tietysti enkelimusan.) Musa soi ensin 10 min. ja sit lopuksi vielä 5 min. Muu aika on hiirenhiljaista, olet vain sinä ja sun kroppa ja sun ajatukset (jos niitä on.)

Hiton jännä fiilis. Jotenkin maailmankaikkeus aukesi ja olit aivan omillasi. Alkuun oli vaikea relaa ja minulla varsinkin niskaan tuli ikävä paineen aiheuttama kipu. Hiukka hätäännyin, koska ajattelin, et jos se on heti tällaista, niin mitä kipu on loppua kohti. Sitten muistin, että voi laittaa kädet niskan taakse ja näin kipu helpotti. Pystyin relaa. Minuutti minuutilta, tunsin kuinka kaikki jännite ja paska kehostani katosi jonnekin. Niska antoi periksi ja saatoin kellua ihan äksänä. Minut valtasi kaikki voipa hyvän olon tunne.

Kellunta muna tai siis kapseli


Ajatukset tahtoi poukkoilla. Välillä mietin, että olen kokenut tämän aikaisemminkin. Olin äitini kohdussa. Sieltä lensin maata kiertävälle radalle. Joku ahdistava ajatus ajoi takaa, näin sen mustana kuusikulmaisen aukkona. Pyyhin sen pois ja annoin valon tulla, kirkas sellainen täytti mieleni. Näin myös rakkauden punaisen sydämen (tuleva morsmaikku.) Kun tämä kaikki oli tasaantunut, hengittelin vain hissukseen ja pudotin painolastiani. Annoin itselle luvan olla itseni ulkopuolella. Ja poks, kaikki kireys oli kadonnut.

Mietin tuota, miks se teki minuun niin voimallisen vaikutuksen. Joo, yksi on varmasti se, että olen vaan niin jumis. Aina ollut. Vertasin kokemaani hierontaan. Joo, se auttaa kyllä, mutta yleensä se myös sattuu ja olen hieronnan jälkeen aina kipeenä vähän sieltä täältä ja nostaa jopa pikku kuumeen. Mutta tässä rentouttajana olet sinä itse ja tämä kaikki tulee ikään kuin sisäpuoleltasi. Lempeästi vailla väkivaltaa ja omilla ehdoillasi. Siksi se oli minulle niin voimallinen kokemus. Eikä suotta voi korostaa myös sitä, että ihminen on yhden tunnin hiljaisuudessa, kaikki pysähtyy. Ajatus, mieli, sielu ja ennen kaikkea sinä itse ihminen. PYSÄHDYT.

Olo session jälkeen oli kevyt ja taivaallinen. Vähän samanlainen kuin mökkisaunassa olisi nautiskellut. Ja hei, se on paljon se, jos noin sanon. Kotiin päästyä oli pakko ottaa pikku ettoneet ja kas kummaa, nukuin kuin possu tunnin ajan. Sekin on nykyään harvinaista herkkua, että päivällä saa syvää unta. Nesteet lähti liikenteeseen ja sai virtsata alvariinsa. Ihan tuli tunne, että olisi hoikistunut.

Enihau, suosittelen kokeilemaan. Ihan ilmaista lystiä se ei ole. Kaverikellunta oli kahdelle 120€, mut norm. yksin meno on 68€. Mikkään ei oo ilmasta ja tästä lystistä maksan summan mielelläni. Olen ajatellut, että ottaisin kellunnan säännölliseen käyttöön helpottamaan jäykkäpaskaa oloani. Selvästi terveyttä edistävä vaikutus sillä oli. Menkää kellumaan rakkaat!

9.11.2019

Perse ylös penkistä

Eipä mittään erikoista. Elämä rullaa omalla tahdillaan. Mie olen silleen kaksjakoinen, et aina pitäisi olla jotain ja sitten ei. Eilen oli veepee ja pelkäsin, et kuinka saan ajan kulumaan. Puol kasi läsähdin tohon soffalle ja tuumasin UK:lle, et menihän se tääkin ilta. Nykyään on kiva ettei oo mitään spessuu. Saa ihminen vain olla ja huilata. Mut mulla se kuitenkin taitaa tarkoittaa sitä, että pitää olla pikku pikku puuhasteluu. Muuten saattaa tulla tylsyys. Sitä ei taho.

Lyötiin joulu pakettiin. Oikein on lahja sellainen. Kyl me sinne Espanjan valon alle mennään. Kesäloma jäi pariin viikkoon ja kaiketi pitäisi ymmärtää, että kaiken härdellin jälkeen tämä(kin) loma on ansaittu. Lennetään tällä kertaa Alicanteen (oli edukkaat lennot,) eikä olla siellä vielä käyty. Siitä otetaan auto ja ajellaan Fugeen ja siitä vielä viikoks Malagaan. Tuttu juttu. Ihanaa! Valoton ahistus poistuu, kun tietää, et valohoito on tulossa. Tää onkin jo viides joulu niillä nurkilla. Me jäätiin jotenkin jumiin. Tai miten sen nyt ottaa. Joka kerta kuitenkin pyöritään uusilla mestoilla. Mut vakkarina toi Fuge ja Malaga. Tykkään siitä tunteesta, et niin on kuin kotiinsa menis. Ja riittäähän tuolla mannerta mitä kokea.





Viime viikonloppuna käytiin Porkkalanniemellä ja pääsin metsään. Oli ihanaa. Miten toi metikkö on mulle nykyään niin tärkee. Möksällä sen saa automaattisesti mut täällä se on selkeä puute elämässä. On jotenkin tunne, et pakko päästää metsään. Otettiin eväät, paistettiin makkaraa. Mie kuvasin ja UK keräsi roskia. Juu, se on hänen harrastus. Nytkin muovikassillisen keräsi tyhmien ihmisten jättämiä jätteitä. Olen myös uintireissuillani mennyt metsäteitä. Onneks niitä löytyy kulmilta. Saan edes pienen tovin nauttia. Metsä parantaa mun kehoa ja sielua. Mä tunne sen. Ihan oikeesti.





Tälle päivälle järjestin UK:lle vähän yllärii. Ensin lähetään metsälenkille. Mie käyn pulahtaa ja UK saa harrastaa kehonrakennusta. Uintipaikan vieressä on ulkokuntosali. Sen jälkeen mennään ja tehdään rapputreeni. Tossa lähellä (metsässä, ihanaa) on puiset raput. Ja mä tahdon, että me tehdään sellaista liikuntaa, että me hikoilemme ja hengästymme. Siitä en ole varma pystynkö itse, mut UK:lle on raippaa luvassa. Nämä suoritettuamme, hikisinä ja kuumissamme, kaikkemme antaneena me menemme kellumaan. Kyllä, kellumaan. Olen varannut meille parit kelluntatankit paikasta Kellumo. Siellä niin pullukat lilluu erittäin suolapitoisessa vedessä tunnin ja relaa. Mä luulen, että se saattaa olla huikee kokemus. Meidän on pakko alkaa aktivoitumaan. Alkaa tota ikää jo sen verta olla, että se hukka perii, jos nyt ei tajuu liikkuu. Nytkin mulla on jalat niin turkasen kipeet, et hyvä jos eteenpäin pääsen. Katsotaan josko lenkki ja treeni auttaa tai sit en pysty tekee. Niin, tätä just tarkoitin. En haluu olla siinä hapes etten pysty, prklle!




Illalla ollaankin menossa UK:n ystäville juhlistaa. Tääkin on mulle vaikee. Mää haluisin olla vain himas ja mussuttaa makeeta. En mää mihinkään taho. Mää. Entinen tiskotiikeri?! Perkele, se perse ylös penkistä ja menoks. Yleensä on kuitenkin sit aina kiva, kun on mennyt ja lähtenyt. Se vain riippuu kumpi minä tänään on vallalla. Onko se ekstrovertti vai intro? Sitä kun ei aina lähteissään tiedä. Toisaalt nauttii ja toisaalt ei. Ota tuosta nyt sit selevä. Niin, hankala ihminen kyllä. Kaksjakonen kaikel tappaa.






Nyt äksön. Paskahuussin kautta hutun keittoon. Täytyy tankata et jaksaa rankat reenit. Ihanaa, sanoa noin. Tätä olen kaivannut. Arvatkaas mistä tää sai alkunsa. Suurin painonpudottaja-ohjelmasta. On niin ihanaa möllää sohvalla ja mussuttaa, kun pullerot töllössä punnertaa. Sit iski se, et ite oon kohta samas jamas, jos en nyt tokene. Sitä kohti siis. Jumppa ilona.  Se on mun mottoin.




27.10.2019

Hämärän hyssyä ja romantiikkoo

Sataa vettä ja on harmaata. Just sellainen säälittävä syksykeli mut minusta ihana. Mettään tekis mieli, mutta kunnollisten sadevaatteiden puute estää sen. En nyt ihan niin rakasta, että ehdoin tahdoin menen tuonne kastumaan. Uimassa vois käydä, siinä ei kastu, buahahaa. Voi ottaa sontsan.

Kellot veivattiin taas takaspäin. Se on aina onnellinen tunne, kun saa yhden tunnin lisää. Arvatkaa, kuinka hienosti käytin sen. On se kuitenkin aika arvokasta, yks tunti lisää elämää. Mää otin ja nukuin. Se on parasta nykyään. Huh, olenkin ollut aika poikki. Jopa niin, että meen koisii jo ysiltä. Ei vanha jaksa enää. On ollut kaikkee ja pitkää päivää duunis. Hyvä.



On tullut messuiltua, talkoiltua, käyty kursseilla, laitettu mökki talviteloille ja haikeana taas yks kesä taputeltu. Mut nyt rauhoittuu. Syksy on sen aikaa. Oih, ihana tunne, kun tälle viikonlopulle ei ollut mitään ohjelmoitua. Saa vaan olla. Kesän jälkeen himaviikonloput ovat tervetulleita. Saa tehä viikkosiivousta huolella ja muutoinkin kadota hämärän hyssyyn. Ei se syksy oo ankee, jos sä tahdot niin. Okei, kyllä se valon puute jossain vaiheessa alkaa meikäläisenkin hermojuuria kiristää, mut otetaan se nautinnon kannalta.



Arvatkaa mitä tein eilen? Ette ikinä arvaa!
Otin ja kosin UK:ta saunan löylyissä. Hah, eikö ollut yltiöromanttista. UK tipahti lauteilta ja poltti perseensä kiukaaseen. No ei aivan, mut kyllä taisi mennä löylyt väärään kurkkuun. Mun mielestä hää vastas myöntyvästi vaikka ei ihan suoranaisesti sanonut tahdon. Ehkä se johtuu siitä, että en alkanut huonoilla polvillani lauteilla polvilleni könyämään. En olisi ilman apujoukkoja ylös päässyt ja sinne olisin jäänyt kuumaan löylyyn nääntymään. UK oli niin shokissa ettei se kuitenkaan olisi tajunnut, et morsmaikku jäi lauteille makaamaan.



No miks näin nyt? Ollaan jo sitä ikäpolvea, että sitä lähtöä väljemille laitumille sietää odotella. Se voi tapahtua tänään, huomenna tai vasta kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Mut viisas kosii ja turvaa näin taloudellisen tasapainon. Mikään ei olisi kurjempaa, kuin alkaa tapella omaisuudesta ventovieraiden ihmisten kanssa. Ihan se on molemmille osapuolille sama. Hällä on hänen suku ja mulla mun. Näin on selkeempi ja tavallaan turvallisempi. Mitä ollaan yhes hankittu, se kuuluu meille ja sit aikanaan toiselle. Ei oo siinä välikäsillä osaa eikä arpaa. Näin on hyvä. Juu, tietenkin voihan sitä aina kosia rakkauvenkin tähen, enkä nyt väitä etteikö niin olisi. Minusta se on rakkautta, jos saa toisen rengastettua itselle hamaan loppuun asti. Homoliitoista noin vaan mennä eroilemaan. Olisihan se synti ja häppee. Ensin on saatu oikeudet ja sit liittoja mennään purkailemaan. Rakkautta on se, että tahtoo elää toisen rinnalla loppuun asti. Piste.



Ei me mitään bileitä pidetä. Ois se kiva, en minä sillä, mut maksavat liian isoja summia. Ihan intiimisti ja jotain spessua. Sormuksen Rouva haluaa. Sellaisen valkokultaisen missä on daimontti. Ehkä ostan jonkun kivan retongin, helemat hulumuten maistraattiin vaan. Todistaja siinä varmaan tarvitaan, joskaan en ymmärrä miks. Siinä on todistajaa ihan tarpeeks, jos joku mut huolii. Nyt vaan täytyy tehdä käytännön järjestelyt ja alkaa toimia ennen kuin UK peruu. Ja ehkä tulee vielä tarkentaa, et hää ihan varmasti ymmärti mitä se tarkoittaa, jos Rva:aan loppuelämäks sitoutuu.



Joulu tulla jollottaa ja meillä on vielä Espanjan matkat varaamatta. Ollaan vähän kahen vaiheilla. Lähteäkkö vai jäädä. On silleen myös talouspoliittinen kysymys. Järki sanoo elä lähe, sydän sanoo lähe vaan. Monta kertaa toi sydämen viesti on se mitä kannattaa kuunnella. Järkevä voi olla sit vaikka  silloin, kun päättää ottaako sisäfilettä vai ottaako sikanautajauhelihaa. Sovitaaks niin ja ei ku menoks. Nauttikaa sateesta, nauttikaa harmaasta. Villasukat jalkaan, kynttilät tulille. Tehkää siitä taidetta!

7.10.2019

Back to Basics

Kotosalla ollaan! Niin mahtavaa kuin matkustelu onkin, niin kyllä oma koti on aina maailman paras paikka. Tän reissun matka-aikataulut oli ikävät. Lähtö aamuvarhain ja tulo yötä vasten. Oltiin Hesas vähä jälkeen kuus. Joskin lento meni ihan jees, saatiin paikat bisneksestä! Ei se mitenkään överiluksusta ollut, vähän parempi palvelu ja murkina. Istuttiin ykkösrivissä ja seinä tuli liikaa vastaan ettei saanut kinttua kuitenkaan suoraks. Jonkun verta ryttyytti ja se pisti adrenaliinit kiertää, uni hävis samantien. Myöhäisen lennon hyvä puoli oli se, että se antoi yhden lomapäivän lisää, kerettiin näkee ja kokee vaik mitä.






Lissabon jäi sinne odottamaan uutta tulemista. Tällainen neljän päivän reissu on vain pintaraapaisu. Ehdottomasti kaupunki minne voi/pitää mennä uudelleen. Rento elämän ote, rappioromantiikka puhutteli erityisesti kuvaajaa ja niin no, sellainen eteläeurooppalainen meininki. Sitä on jotenkin vaikea kuvata, se pitää tuntea. Mut UK:n kans puhuimme, että kaupungissa voisi jopa asua tai ainakin viettää aikaa enemmänkin. Meibii samdei. Kesällä lämpötilat meitsille tuu mats, nytkin parhaimmillaan huiteli kakskasi eli varjoista puolta mentiin.






Paras tapa tutustua kaupunkiin on jalkaisin, jos vaan kunto kestää. Meitsillä ei tahtonut kestää. Sen verta ottaa nousut kukkulalta kukkulalle olemattoman kunnon päälle ettei se ollut kivaa tai sanotaanko niin, ettei siitä nauttinut. Tähän asiaan voi toki vaikuttaa muutama muukin asia, enkä nyt ole ihan varma olenko jo niiiiin huonos hapes ettei kävellä pysty. Mutta pelastus löytyi Tuk-Tuk kyydistä. Sellaista suosittelen ehdottomasti. Se ja kävely yhdistettynä, saat kaupungin oikein hyvin haltuun ja saat kokea/nähdä kaiken oleellisen. Meille sattui vielä oikein asiantunteva ja mukava kuski Ricardo. Puhetta tuli kuin turusen pyssystä ja varsinainen kokemus oli ajo arabikortteleiden kapeilla kujilla. En nyt nosta oikeastaan mitään nähtävyyttä ylitse muiden, sillä itse koko kaupunki on yksi iso ja ehdottomasti koettava nähtävyys! Kannattaakin sotkeutua vähän jokaiseen kaupunginosaan ja käppäillä kiireettömästi sen rähjäisen romanttisia kujia. Tuktukilla otat haltuun päälinjat, hahmotat citin ja sit seikkailee. Oih, näkemistä kyllä riittää.






Perjantai-illan fain dining oli fiasko. Joo, mentiin kymmenellä lajilla ja palvelu pelasi, mutta ruoka oli meitsille tuu mats. Tosin, nyt täytyy myöntää, etten ollut ihan vastaanottavaisimmillani, koska olo alkoi olla jo hiukka outo. Alkuun tarjottiin kuusi erilaista amuspussia. Minähän tulin täyteen jo niistä tai siis en voinut osaa edes syödä, koska makumaailma oli niin outo ja se oli äyriäis/kalapainotteinen. Alan pikkuhiljaa taipua uskomaan, että saattaisin olla äyriäisallerginen. Hyvä, että asunnolle päästiin, niin alkoi armoton laattaaminen. En ihan muista, että olisinko koskaan näin hanakasti "keskustellut" pöntön kans. Oksensin kokonaiset viisi kertaa ja siinä meni aamun pikkutunneille, ennen kuin helpotti ja uni armahti. UK kyseli jo jossain vaiheessa, että pitäskö lääkäriin. Hetken jo itsekin luulin, et kyseessä on jotain vakavampaa, sillä kivut ja olotila oli aika karmea. Onneks hengissä selvittiin, mutta kyllä se loppulomaan vaikutti. Mä en oikein ymmärrä, mikä mua vaivaa reissuilla. Lähes joka kerta toistuu sama. On huono ja kipeä olo. Veto veks ja yritä siinä nauttia. Pelottaa jo syödä, puhumattakaan juoda. Eikä tämä voi joka kerta ruokamyrkytyskään olla, koska usein syödään samaa safkaa.





Vaikka restorantilla oli kaks tähtee, niin ei se aina sano sitä, että ruoka olisi juuri minulle se maukas. Miepä olen kuulkaa sitä mieltä, että ihmisen pitää tietää, tuntea ja nähdä mitä hää syö. Sellainen erikoisuuden tavoittelu erikoisuuden vuoksi ei mielestäni kuulu gastronomiaan. Mie haluan rehellistä ruokaa, jumalaut! Enkä mitään vaahtoo, sössöö, mössöö ja kaiken maailman makuyhdistelmiä. Mitä pidemmälle lajit etenivät, sitä enemmän mua alkoi etomaan ja loppuviimeks siinä kävi niin, etten voinut syödä mitään mitä eteeni kannettiin. Oli se jo vähän noloa tai siis ei ihan vähänkään. Tarjoilija pyöritteli silmiään ja lupasi tuoda keittiöstä ihan mitä tahansa, että Rva:lle kelpaisi. Ei kelvannut. Mä halusin vain pois raittiiseen ulkoilmaan. Neljä hunttii meni kankkulankaivoon ja mie sanoin UK:lle, että kyllä meittin osalta nää micheliinit on nyt nähty. Rantaudutaan kansan pariin ja syödään tavallista ruokoo. Nyt jo vähän huvittaa koko show, mut ei huvittanut yöllä yrjötessä. Ei tod.





Olen jo niin tottunut tähän kipuiluun, että en anna sen kuitenkaan kauheest paljon lomailuu ressata. Lauantaina oli pakko levätä, koska olinhan valvonut kaksi yötä peräkkäin. Mut iltapäivästä lähettiin hyvillä mielin liikenteeseen ja otettiin ihan rennosti. Keli oli kaunis ja hikku piljaa jalkailtiin. Ruoka pysyi sisällä ja ei mittään hättää. Illalla käytiin Jamie Oliverin paikassa, ja päästiin istuu terdelle, joka oli ihanan rauhallinen ja ruoka konstailematon. Sen jälkeen oli tarkoitus mennä Faadoilemaan, mutta Rva:lla oli TAAS hiukka huono happi ja teki vain mieli nukkumaan. Hieman harmitti, koska Portugali ilman Fadoa on sama kuin talo ilman seiniä, nih.




Summasummaarum. Lisbo on tosi jees ja sairastelua ja fine diningiä lukuunottamatta reissu mahtava. Mie oon niin onnellinen tuosta Ukkokullasta, kun hänen kans on niin turvallista matkustaa. Mulla on niin kuin henkilökohtainen matkaopas. Rva. kipittää perässä ja valittaa, kun ei jaksa ja on niin kuuma ja huono olo ja oksettaa ja kusettaa ja paskattaa. Saas nähä, milloin hän kyllästyy ja kehoittaa matkustamaan ihan keskenään. Noh, toivottavasti hän tietää, kuinka kiitollinen olen ja mie hoitelen taas loistokkaasti näitä himahommii. Tänään laitan muusii ja lihapullii. Näin rakastan ja kiitän. Menkää Lissaboniin, siellä on ihan kaikkee.

4.10.2019

Livakka Lissabon

Olá, Olá! Täältä Lissabonin ihmeellisestä maailmasta. Saavuin eilen, Uk tuli Madridista. Kohtasimme täällä. Jännää, nähtiin yhes hotellissa, missä UK:lla oli workshoppi asiakkaille. Jännä silleen, mie lähin Suomest ja sit mie olin täällä. Soitin hotellin edustalta, et nyt mie oon tässä. Vähä niin kuin ois nähty Stokkan kellon alla.





Matkaan pääsy oli hiinä ja hiinä. Rva. on taas sairastellut, silleen oudosti, et onko flunssa vai eikö oo. Mut kunnossa ei ole. Oikeassa kyljessä outoa kipua jo pidemmän aikaa. Sellaista polttavaa. Ajattelin, liekkö joku lihastulehdus tai jotain. Keskiviikkoaamuna heräsin ja ihmettelin, kun niin pirusti kutiaa kyljestä. Katsottuani peiliin huomasin ihottumaa. Mitä lie, ajattelin. Eniten huoletti se voimaton ja flunssa olo. Illalla siinä pakkailin ja vähän piti huokasta. Saatuani kamat kasaan, heitin itteni möllää töllöö. Pirusti kutittaa sieltä täältä ja menin peilin eteen ja sain huomata, että yläkropassa rakkulaa ja ihottumaa. Nettitohtori M.Janhunen tunnisti, jumangegga, ei kai tää saatana ole vyöruusu. Kello lähentelee jo puolta yötä ja sen verta alkoi huolestuttaa, että hyppäsin autoon ja päivystävälle. Ja eikö mitä, Rva. on nyt virallisesti ruusunen. Sain pillerit ja luvan lähteä. Sanomattakin selvää, että en kerennyt/saanut enää nukkuttua, koska kello soitti jo 3.30.





Pääsin kentälle ja kone myöhässä. Se vielä puuttui. Perille päästiin ja pillerit tehoaa, joskin snadisti huokasuttaa. Mut hui hai, loma on loma ja Lisboa eri nasta. Ei tässä kande sairastella. Pikkasen piti hammasta kiristää, kun ei ovikoodi toiminut majapaikkaan. Sekin vielä saatana. Rehvatiin siis UK:n kans siellä hotlalla, jätin laukun sinne ja läksin siitä suunnistaa kohti kortteeria. Minä! Joka en löydä perille omaan vessaan. Mut hienosti meni, olin ylpiä itsestä. Ihan ei oo pikku citi Lissabon. Alaoven koodi toimi fine, mut sisään ei asuntoon päässyt. Minä rättipoikki, kuumissani ja lepoa vailla. Vitutti. UK soitti vuokranantajalle, joka tuli tsekkaamaan. Ei vaan toiminut koodi (vika ei tod. ollut minussa, vaikka niin varmaan luulivat.) Hepulla ei ollut avaimet mukana?! ja jouduttiin niitäkin odottamaan hyvän tovin. Siinä vierähti toista tuntia, ennen kuin sisään pääsin. Huokasin syvään ja lepäsin.





Asunto on jette kiva. Siisti ja tilava, hyvillä mestoilla ja rauhallinen kuin suomikorpi. UK:lla vielä iltameno ja Rva. joutui yksin kylille. Kyl mie huudit löysin ja silleen kivasti kuljeskelin ja nautin olostain. Kävin vetää pastan nassuun ja ihmettelin elämän menoa. Huumeita tarjottiin useamman kerran ja maksullista miespuolista hellää hoivaa olisi ollut myös. Hmmm, kieltäydyin kohteliaasti, vaikka ei ollenkaan hassumpi ollut hän. Kerroin, että minulla on miesystävä, johon hän tuumasi hyvin kepeän kysyvästi sou? Voi tätä Lissabonia.




Tänään mentiin sit kukkulalta kukkulalle. Huh, tällainen pullero saa ihan tosissaan punnertaa, että eteenpäin pääsee. Ihan järkyttävää on tämä kehon kunto. Asialle on tehtävä jotain tai kuolo tulee. Paljon mainostettu raitiotielinja nro 28 oli minusta lähinnä rasittava. Ihan täpösen täynnä, kuuma ja kyyti sellaista, että oli munuaiset korvissa. En tykännyt. Ajettiin kuitenkin päättärille ja siellä käytiin hautausmaalla. Ne on aina kivoja mestoi, rauha ja silleen.






Kello siellä jo kymppi mut täällä vasta kasi. Siellä jo lunta mut täällä kesä. Mulle vähän liian kuuma, mut en mie valita. Odotellaan illalliselle menoa. Nyt mennäänkin sit kahdella tähellä. Saatiin kuin saatiinkin pöytä restorantti Almasta, jolla on ne kaks micheliinii.  Saas nähä lähteekö taju. Mut enihau, nastan oloinen kaupunki, kyllä täällä voisi viihtyä pidempäänkin. Noh, vielä kaks päivää, joten kyllä se kerkee koti-ikäväkin tulla. Mut ennen sitä nautitaan ihan simona. Adeus! Tchau!