18.2.2018

Olen jo ovellasi

Arska rätkii hävyttömästi. Ihan tekee kipeetä. Pakko päästä ulos, mut sitä ennen viimeaikaiset. Elo on niin kaksjakoista, onko tuossa mitään kerrottavaa. Jotain ehkä kuitenkin kenties. Syy siihen miks en postaa säännöllisesti on yksinkertaisesti se, että mää nukun. Koko ajan ja kaiken liikenevän vapaa-ajan. Kaik ne aamut, jolloin kirjoitin, niin nyt nukun. Ehkä hyvä kaikille. En oikein ymmärrä tätä väsyä, onko se tämä melankolia vai olenko sairas. Jostain. Tai hei, vanha ratsu ei vaan jaksa. Pitää huilata. Olkoon.





Mitä mitä. Kohtako jo kuukausi sähköisellä tupakoinnilla. Olen niin onnellinen. Olen polttanut ihan kokeeksi oikeaa, eikä mun tee enää sitä mieli. Se maistuu pahalle ja tekee kökköoireita. Ei taho. Sähkäri on kuin piippu. Lupsutan sitä onnellisen autuaana ja siinä on joku hassu meditatiivinen vaikutus. Semmoinen intiaani. Istun partsilla huopaan kääriintyneenä ja olen intiaanipäällikkö istuva homo. Olen vähentänyt nikotiinin osuutta ja tilalle on tullut mustikkaa. Vähäks jee.





Viime viikonloppuna oltiin Tallinnassa. UK:lla Viron matkamessut ja rouva muutoin vaan nautiskelemassa. Kävin pe Royal-hieronnassa ja jösses, kun mentiin pintaa syvemmälle. Olin sen jälkeen ihan tööt. La nautin luksyry-kasvohoidon, vieläkin olen nätti. Ihanaa oli.





Pe iltana illastin Thai Poh ravintolassa, uskomaton interjööri ja hyvä eväs. La ilta taas Pegaus ravinteli. Kiva mesta, hyvä palvelu ja parempi ruoka. Paikan leipä on uskomaton! ja ostinkin sitä yhden mukaani. Molempia voin suositella hyvin mielin. Niin kuin koko Tallinnaa. Se on vaan niin magee mesta ja inspiroiva kaupunki.





Tallinnassa joku taiteellinen minäni saa herätyksen ja pakahdun luovuuteen. Kaikki ne galleriat, näyttelyt ja sisustusputiikit saa minut kukkimaan. Tahtoisin asua ja tehdä kaupungin ilmapiirissä.Se on vaan jotenkin jännä. Nyt kuvasin ovia. Siellä on paljon upeita ovia. Degadenssiä ja väriä. Saatte tässä nyt mun ovinäyttelyn. Jos olisin kuulu valokuvaaja, niin näistä näyttely Momaan ja menestys olisi suksee. Mut en ole. Olen vain mitättömyys ja siksi näyttely on nyt täällä. Ehkä jonkun iloks.





Eilen kävi ystävät kyläilee. Oli kiva pitkästä aikaa olla sosiaalinen. Se kertoo keväästä. Olemme kuitenkin hengissä. Ystävät toi lahjaksi sellaisen ihmeen joka hauduttaa ruuan itsekseen valmiiksi. Laitat raaka-aineet sinne aamulla ja vot sie, illalla on valmis ateria, kun tulet kotiin. Vähäks kiva. Tuskin maltan odottaa.




Huomenna on taas massutähystys. Se sellainen ällötys, että pitää niellä se kamera. Ilman kaikkia mahdollisia tajuntaa laajentavia en sitä niele. Eikä se silloin ole niin paha. Paha se on muttei pahapaha. Se heiheiheligo jyllää vaan sisuksissani ja nyt tehdään lisäkokeita. Mua pelottaa se tauti, jonka nimeä en edes ääneen sano. Se niin mikä niittää ihmisiä ja on kuin onkin heiheiheligon hyvä kamu. Olen juonut hapankaalia. Siinä vasta vasten mielinen maku. Ja haju. Siis mun peräpäästä, kun sitä juon. Anna mun kaikki kestää taas. Olisi jo tiistai ja huominen ohi. Auts.




Nyt aurinkoon. Lähenkö jo yläosattomissa ja annan itselle valoa. Rantoja mittoomaan. Miks mun aina tekee mieli meren ääreen. Siinä on vaan se tunne. Meri on rakas. Meri on ihana. Jäillä tai ilman. Taidan ulkoiluttaa myös kameraa. Joskin valo on liian rock. Hämy siihen on parempi. Jos kuvais valoo ja aurinkoo. Ai niin, meinasi unohtua. Espanja on ihanaa. Meillä on niin hauskaa siellä opinnoissa. Pihalla olen kuin saapas ja olenkin saanut jo hikarin maineen. Taas sitä pelleilyä. Miks aina pitää olla esillä, eiks vaan voisi olla takarivin hiljainen tyttönen, joka oikeesti oppii ja ymmärtää. Ei oo. Tyhmä on ja mesoaa. Odotan vaan milloin alan puhua sujuvasti espanjaksi. Comprende!?



27.1.2018

Kantaako elämä

Tavallisen taivaallinen lauantai. Oonks mie koskaan kertonut, että la-päivät ovat päivistä parhaita. Niissä on oma hehku. Kaikki on mahdollista ja illalla on sauna. Olen ottanut tavakseni aloittaa päiväni avantouinnilla. Siitä saa kivasti energioo ja viikon rasitteet karisee itäiselle lahdelle. Kiva joo.

Olimme vuorokauden täydellisessä tietotekniikka katveessa. Joku rakennustyömaa oli rikkonut kaapeleita ja mitkään rakkineet ei toimineet. Ei se mua eilen illalla kauheesti haitannut, ainostaan riippuvuustapani olla nenä kiinni somessa koki joitakin kummallisia oireita. On se perkele kumma, kuinka ihminen on jäänyt jumiin soosialaiseenmeediaan. Eilinen ilta meni vielä, mut aamulla alkoi tehdä jo tiukkaa. Elisa guru kertoi, et vika on isompi ja tod.näk. se on pahimmillaan rikkonut talosta kuidut. Ou nou, hetken jo pelkäsin, et joutuu olemaan ilman yhteyttä koko viikonlopun! Mitä hittoo mä sitten teen. Yhtäkkiä yhteydet palasi ja mä sain huomata, et kukaan ei ole mua kaivannut ja mitään ei ole maalimassa tapahtunut. Voisiko jopa kokeilla somepaastoa, sehän voisi olla virkistävää.




Ostin torstaina sähkötupakan. Sellaisen ison ja hienon. Se oikeesti toimii ja savut ovat mehevän tupakkimaiset. Poltan loppuun askit mitkä löytyy ja sitten siirryn sähköiseen tupakointiin. Viikolla tuli dokkari aiheesta ja se antoi rohkaisevaa tietoa. Myrkkyä on näissäkin, mutta jo huomattavasti vähemmän. Mä oon pahasti nikotiinikoukussa ja olen valmis yrittämään. Olen niin hemmetin väsynyt ja perin juurin kyllästynyt tupakoimaan. Voisitteko muistaa mua iltarukouksessanne ja antaa mulle voimaa onnistumiseen. Vedän sähköö ja sit jossain vaiheessa siitäkin pois. Olen sen ansainnut.

Toinen kerta Espanjaa ja olen huumaantunut opiskelun tunteesta. Sain jo huomata olevani vähä-älyinen ja hidas. Espanjaksi. Mut Suomeksi olenkin sitten terävä ja noheva. Tahti on aika joutuisa ja laahaan perässä siksi, koska mun on kirjoitettava kaikki ylös tämän muistini takia. Mitä tänään opiskelen, en sitä enää huomenna muista. Eli periaatteessa voisin käydä koko ajan sitä ensimmäistä oppituntia joka torstai. Kaikki asiat ovat minulle uusia, tih. Muy bien.



Terapiassa mennään syvemmälle niin, että hirvittää. Ymmärrän jotakin sellaista alkukantaista mikä on kulkenut mukanani vuosikymmenet, enkä välttämättä olen tajunnut niiden vaikutusta itseeni, elämääni ja koko maailman kaikkeuteen. Raskaita asioita liioittelematta ja koko minäkuva on rakennettava, löydettävä uudelleen. Ymmärsin voimallisesti sen, että kannan mukanani hyljätyksi tulemisen tunnetta ja sekös sitten voi antaa oman säväyksen siihen miksi olen tällainen kuin olen. Olenko koskaan saanut itkeä sitä, että oma isä hylkää pienen poikansa siinä vaiheessa, kun hän olisi isää eniten tarvinnut. Nyt ymmärrän, että olen elänyt elämääni siitä tunteesta, että joku hyväksyisi minut ja antaisi edes hitusen turvaa ja rakkautta. Elämä on ollut taistelua olemassa olosta ja näillä kilometreillä turnausväsymys alkaa jo tuntua. Sieluun sattuu ja kestääkö pää. Ei kuulkaa ole ihme, jos painajaiset rienaa. Todellinen minä ja tuska kumpuaa öisin, kun päivisin pistän niin perkeleellisesti vastaan. Nyt saattaisi olla oikea aika antaa tulla ja uskaltaa olla. Ihan vain itsenä. Mutta uskallanko, entäs jo katoan.

Pitääkö ihmisen kasvu ihmisenä mennä tuskan kautta. Eikös se voisi olla pehmeää pumpulia, hellää hyväilyä. Voiko enää tässä iässä kasvaa ja muuttua, voiko asioihin tulla muutos ja onko se hyvä vai huono. Voihan se olla, että terapia muuttaa minut huonoon suuntaan. Tajuan, että olen läpensä paska, häijy ja todellinen minäni alkaa tulla esiin. Tai voiko se jopa mennä niin, että sama paska uudessa paketissa. Terapia herättää minussa paljon kysymyksiä ja pohdintaa. Hirveetä kelaamista. Raskasta mutta samalla antoisaa. Välillä pelottaa, että pikku pää saattaisi mennä sekaisin. Näen unia, että olen menettänyt järkeni ja välillä en oikein tiedä mikä on unta ja mikä on totta.

Olisi kiva kirjoittaa tähän loppuun joku kiva kevennys eli esimerkiksi kyllä elämä kantaa. Mut kantaako se. Entäs jos ei kanna. Niinpä, siinä mulle yksi murhe lisää kaikkien muiden kannettavien joukkoon. Jos nyt kuitenkin lähtis sinne avantoon, opettelisi Espanjaa ja heittäisi muutaman voltin. Tänään on kuitenkin lauantai ja kaikki voi olla mahdollista. Pitäiskö perkules tehdä illaksi lihapullia. Hyvä ruoka parempi mieli. Adios!

21.1.2018

Talvista maisemaa

Loma on kaukainen muisto vain ja nyt mennään muistoilla. Blogi on siitä kiva, et jos sattuu unohtaa, niin on varsin herkullista käydä kurkkaamassa vanhoja postauksia. Esim. lomakuviin on hauska palata, koska saa hetken olla taas jossain. Tai täällä mut mieles ihan muualla.




Käytiin UK:n kans eilen retkellä. Minä teet termariin keittelin ja ripsipiirakat fuuliopaperiin nätisti laittelin. Mentiin Porkkalaan, sinne niin virkistysalueen kaltsuille ja vot sie, kun oli nättii.  Ennen kaikkea päästiin metsään ja kyllä siinä oli kuntoliikuntaa, kun liukkailla ja lumisilla kallioilla taaperrettiin. Ylen oli antoisa reissu. Mie kuvasin ja UK metsästi pokemoneja. Ihan oli kuulkaa retkipaita hiestä märkä, kun kotio saavuttiin. Suosittelen retkeilemään talvisessa luonnossa. Siinä on eksotiikkaa ja paljon happee.




Olen luuseri. Pitkällisen ja ankaran pohdinnan jälkeen lopetin valokuvakurssin kesken. Se ei vaan ollut mun juttu ja jo sitä aloittaessa tuli outo tunne. Kurssi oli helvetikseen tekniikkaa ( joka tietty on tärkeä, ) mut se tappoi minussa luovuuden ja jopa halun kuvata, innostua. Tää nyt on mulle harrastus ja sen pitäisi olla kivaa, mut kun ei ollut. Sain siitä hirveen ressin, valvoin öitä ja ahistuin. Onko sellaisessa mitään järkeä. Ei sitä enää olisi pitkään kestänyt, mut mun sydän sanoi lopettamaan. Eniten mua ihmetyttää se, että en näe kurssin oppeja missään kuvissa. Okei, jostain niitä löytyy, mut noin yleisesti kuvista ei niitä huomaa. Joo, valot ja varjot tietenkin, mut niin paljon asiaa, mitä on vaikea oppia ymmärtää ja kun niitä ei näe missään. Jotensakin outo fiilis. Nuolen hetken haavojani ja ei kuvaus opettelu tähän lopu. Maalima on täynnä kivoja kursseja ja varmasti löytyy minullekin se oma. Missä opiskelu menee hauskan kautta, eikä ole niin lannistavaa.




Yksi kurssi päättyy toinen alkaa. Aloitin viikolla Espanjan kielen opinnot. Saa nähä mitä tästä tulee. Sellainen suomiespanjaseuran tehokurssi. Joka To aamupäivä kälätetään kolme tuntia epsanjaa. Katsokaas, jos se tie sinne vie joskus pidemmäksikin aikaa asustaa, niin kyllä auttava kielitaito on asiaa. Mun kielipää on onneton, mutta tämä onkin tieteellinen testi. Oppiiko vanha senjoriitta enää uusia temppuja. Ehkä tässä on motivaatio enemmän kuin silloin joskus nuorempana. Ei missään savossa tehnyt englannilla yhtikäs mitään. Siellä puhuttiin savvoo hiljoo ja kovvoo. Sillä pärjäs. Ei pärjää enää. Avoimin mielin annan itselleni mahdollisuuden.




Jassoo, päivä kääntyy jo iltapäivään ja mie oon vielä ihan aamutamineissa ja sänkykin on petaamatta. Nyt täytyy tormistautua ja lähtee vähän ulos. Onhan se sit kuitenkin kiva, kun tuota lunta tuli, mut yhtään enempää ei tartte. Näin on hyvä. Autosta irtosi pakoputki, onneksi ei ollut kallis remontti. UK:lle jouduttiin ostaa uus, kun hän kolaroi vanhan siinä hirveessä lumimyräkässä mikä oli silloin ennen joulua. Mistä nää autot nyt tähän tuli. Sekavaa. Nyt ulostus. Tsau!

P:S Muutama maisemakuva Porkkalanniemestä.


12.1.2018

Valoon, valosta, valoitta. Valo.

Arki kolahti torppaan. Molemmat on tehnyt duunia kuin pikkuiset peikot ja päivät vain vilisee silmissä. Lomat on lomailtu ja nyt jaksaa taas. Mut arvatkaa mikä on oman työni eli kampaajaparturi ammatin parhain puoli? Se on ehdottomasti asiakkaat. Työn täyteinen, mutta antoisa viikko takana. Ja mikäs siinä, on kiva taas tarttua arkeen. Kaik menee omalla painollaan. Asiakkaista saa niin paljon energiaa ja tuntuu hyvälle, kun voi sanoa, että rakastaa työtään.


Tänään mä olin uni ja -traumapolilla. Sain fysioterapiaa siihen, että osaisin relaa paremmin. Tunsin itseni etuoikeutetuksi, sain yksilöohjausta ja korvaus menee veronmaksajien piikkiin eli meitsin kuitenkin. Vaikka meidän terveydenhuoltoo morkataan, niin minä ainakin olen saanut aina ajan hoitoon ja muuhun tarvittavaan. Homma toimii ja kiitollinen olen. Välittämistä, sitäkin olen saanut. Sairaanhoito on yksi asia, mistä saamme olla kotosuomes kiitollisia. Aina sitä(kään) ei tajua. Lähes ilmaista ja hyvää terveydenhuoltoo. Ei kaikkialla ole niin. Olinpa kotimaalainen. Mut määhän olen suomipoika...




Tänään en kerennyt tehdä ihmeellistä viikkosiivousta. Olin himas vasta vaille seiska. Pieni tolurätin pyöräytys ja saa olla. Rikkaimurilla tein tehokkaan täsmäiskun ja siinä on. Koti on siivottu ja antauduin kotikeittiön pyörteisiin. Nyt siellä muhii 5 reason, cinque motive eli ihan omalla reseptillä pastaa illaksi. Tykkään duunaa yllärii. Nyt UK alkaa jo huudella evästä pöytään. Mun mentävä on.




Arjessa on omat taikansa. Loma on aina loma ja toivottavasti taas kohta päästään matkaan. Minusta on tullut säästöpossu. Tahdon säästää mammonaa, että pääsemme matkustaa. Joskus eläkkeellä muutetaan valoon talveks. Ei sinne niin pitkä aika enää ole. Siihen eläkkeeseen. Tai on. Mut sitä odotellessa. Valoa, valoa toverit!

P:S Muutama kuva valosta.

3.1.2018

Kotona kaikki on toisin

Jotta lomamatka saa luonnollisen jatkumon, niin sille on kirjoitettava loppu. Kotona ollaan siis. Se on aina niin ihmeellistä, että vielä eilen heräsin Malagan auringon paisteeseen ja tänään jo kotona. Omassa sängyssä! Onko maailmassa parempaa paikkaa kuin oma peti? Ei ole. Eikä tule. Tyynylläni oli selkeästi ollut ikävä, kyllä tuollaiset asiat aistii. Siis se hetki, kun painon pääni omaan tyynyyn, oli sanoinkuvaamaton ja onnellinen.

Oisko Mijas

Kotimatka meni hyvin. Jännitän niitä aina suhteettomasti. Pelottaa se, jos lennot on peruttu tai ne on myöhässä tai meitä pidetään panttivankeina koneessa tai tulli vie mut Siperiaan tai me myöhästytään luonnon katastrooffin takia tai tai tai.... Lista on loputon. Turha huoli tälläkin kertaa, aikataulussa tiukasti, alppien yllä oli turbulenssii, mut olin niin väsy, etten jaksanut panikoitua. Lento meni muutoin hyvin, mut se viimeinen tunti alkoi olla sitä eiks tää ikinä oo perillä. Mua ei oo luotu istumaan paikallani. Ajatelkaa, jos lentomatkan ajan saisi vaikka siivota. Voisin pestä koneen ikkunat ja paskahuussit oikein tolun kanssa. Voisin silittää kapteenin ja henkilökunnan paidat ja mikä ettei, jos olisi pyykkikone, niin siinä samalla voisin pyöräyttää nekin. Voi veikkosella, kuinka matka menisi joutusaan ja mie voisin lentää vaikka austraaliaan.

Kulmilla

Apua tää liikkuu

Pyykkikone jyllää jo ja matkalaukku on purettu. Tein sen jo illalla. Haluan saada arjen heti elämään. Oltiin himas vaille ysi ja hetken piti pyöriä ympyrää, et mikä maa, mikä valuutta. Mistä aloitan, miten saan taas arjesta kiinni. Laitoin meille lämpöiset voileivät espanjalaiseen tapaan ja jälkiruuaksi nautittiin pikarilliset malagaviiniä. Sanoin UK:lle: "Vaik loma loppuu, niin elämä ei saa olla tylsää." Eli arjesta juhlaa, pienillä nyanseilla. Menin koisaa kello ykstoista, tipahdin poks.

Mijaksen kylillä

Mä näin valon

Loman paras osa on tulla kotiin, eikö niin? Erityisen ihanaa on tulla kotiin, jossa on siistiä. Olin ennen lomalle lähtöä laittanut paikat kuntoon. Minua vaivasi jo Malagassa joku ihmeellinen surumielisyys tai joku. Ensimmäistä kertaa ( kai ) en olisi välttämättä halunnut päästä himaan. Olisin mielelläni jatkanut matkaa. Leikittiin UK:N kans ajatusleikkiä, että olisimme jatkaneet reissua Italiaan ja sieltä Kreikkaan autoillen. Ois kierretty mualimmoo. Laskettiin et jos myytäisi asunto, niin kuinka pitkäksi aikaa matkustelu olisi mahdollista. No, ei pitkään ja tämä nyt oli sellainen ajatuspieru, niin kuin sanotaan.

Tiukka ilme

Espanjan vanhin areena. Hyvä et on lopetettu.

Oonks mie koskaan kertonut, et takavuosina eräs hyvinkin tunnettu astrologi teki mulle kartan. Se ei ollut mikään huuhaahömppä, vaan ihan oikee juttu. Siis silleen. Mut muistan, että hän sanoi, et sen kartan mukaan mun pitäisi muuttaa Espanjaan. Tulisin olemaan siellä hyvin, hyvin onnellinen kaikilla elämän osa-alueilla. Hän jopa sanoi, et jos olisi minä, pakkaisi kamat saman tein ja muuttaisi. Tämä on jäänyt mulle mieleen. En sit tiiä, olen kuitenkin munaskuita myöden suomipoika, se saattaisi tulla äireetä ikävä. Tai sitten ei. Tekemättä mitään, en pysty olemaan, mut tarjottiinhan mulle parturin duunii Malagaan. Sinne siis.

Kukka se on kukkakin

Nää humputukset ( lue, unelmat ) jää kyllä, kun päästään taas arjen syrjään napakasti kiinni. Tulee stressit, kiireet, laskut, ylä ja alamäet jne. jne. Kyllä siinä haaveet haihtuu ja elämä asettuu taas omille uomilleen. Tuumasin illalla UK:lle et eiks oo ihana olla himas. Hän vastaamaan, et Rva. on taas pari iltaa ihan tyytyväinen, ennen kuin aloittaa valittamaan, et tehdään jotain, lähetään jonnekin... Niinpä, tätähän tää on. Elämisen tasapainon tavoittelua alvariinsa. Mut nyt mie lähen hapetukselle. Tänään on veepee eli lasku arkeen tapahtuu softisti. Pitäskö tehdä makaroodilouda? Hyvä suomiruoka ja paljon kepputtia. Adios! P:S Vielä muutama lomakuva.

31.12.2017

Pienillä muutoksilla parempaan huomiseen

Katedraalin kellot soittaa taas komiasti. Niissä on Espanjalainen saundi. Pidän kirkon kellojen äänestä, niissä on joku rauhallinen olemassa olon ääni. Aamu on pilvipoutainen, sopii mulle, ei ole liian kuuma. En olisi uskonut, että sanon näin tähän aikaan vuodesta. Mulle nähkääs jo kakskymppii alkaa olla hot. Meidän eripuraisuudet suhteessamme UK:N kanssa ovat sitä, että hän haluaa terassille missä paistaa aurinko ja mie en. Siinä sitten etsitään sellaista mikä on varjossa ja mihin paistaa. Aina ei onnistu, mut päivänvarjoja löytyy ja ei tule kylymä varjossakaan.

Malagan Leidit

Kävin eilen parturissa. Oikein sellaisessa miesten. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta haitanneeko tuo mittään. Kivasti leikkasi herrahenkilö. Kovasti hän enkkua yritti ja mie epsanjaa. Onneks UK vähän tulkkasi ja kertoi, että olen samaa ammattiryhmän edustajaa. Herra tarjosi minulle heti töitä. Hän ei kuulemma kerkeä lomia pitää, joten paikka löytyy ja hänkin saisi lomansa. Hmmm...tätä täytyy vähän miettiä. Ihan hävettää, hinta oli kokonaiset kahdeksan euroa ja annoin kaks tippii. En kehdannut sanoa, että mun hinta olisi sit nelinkertainen. Joskaan täällä tuskin hirveesti yelliä, lelliä ja telliä maksellaan, puhumattakaan veroista.

Cool

Alas

Tsekattiin myös toi tönö sisältä päin, joka noita kellojaan paukuttelee. Komia on pytinki, jösses sentään. Kultaa ja mirhamii ja se historia. Kävelin ja koskettelin seiniä, halusin imeä tarinaa ja tunnetta itseeni. Kauheen vanha rakennus ja iso! Tuollaiset puhuttelee aina ja niissä tulee ylevä olo. Mitä kaikkea ihminen onkaan saanut aikaiseksi. Mut ehdottomasti täytyy myöntää, että Istanbulin moskeijat ovat olleet se The Elämys. Niiden edelle on vaikea minkään mennä.

Julia

Otettasko

Tänään vaihdetaan vuotta. Tuli jotenkin tarve kirjoittaa siitä. Pitäisikö jopa vallan sanoa, et onneksi vaihdetaan. On kulunut vuosi ollut silleen haasteellinen, muutosten vuosi. Onko tässä iässä suuret muutokset enää niin onnellinen asia. Ne tuo uutta, mutta samalla kaikki uusi on aika uuvuttavaa. Minä elän muutoksista, sen tiedän. En kestä paikalleen jymähtämistä ja kyllästyn äkkiä. Joskus liian äkkiä. Mutta totuushan on se, että ikäihmisen elämässä pitää olla turvaa, rauhaa ja rakkautta. Liialliset muutokset kääntyvät kaaoksen puolelle.

Uusi ja vanha kohtaa

Vasten auringon siltaa tai sivulle

2017 tehtiin remonttia. Tehtiin perkeleellisesti remonttia. Ensin meni putket, sitten tuli uusi koti ja sit uusi duuni. Ehkä siinä oli pikkasen liikaa. Tähän samaan saumaan on itsessäkin joku remontti menossa ja välillä on kieltämättä tuntunut, et nyt on liikaa. Jopa niin, et jossain vaiheessa tuli pelko siitä, et mie en jaksa, mie en kestä. Mut katos, niin vaan on kestetty ja elämä on palannut omille uomilleen.



Vilinää

Mulla on monta rakastavaa syytä olla tyytyväinen ja hei, ennen kaikkea kiitollinen. Mulla on hieno parisuhde ja mahtavat ystävät, niitä ilman elämä voisi olla huomattavasti ankeampaa. Meillä on turvallinen ja kaunis koti. Meillä on hieno kampaamoliike, kiva duuni ja upeat asiakkaat. Eikö tässä ole tarpeeksi syytä olla onnellinen, mitähäh? Ja olenkin, totta vie.

Pillipiipari

Terapiamatka itseeni tuo varmasti jossain vaiheessa onnistumisen iloa. Kaikkea en minäkään saa hetinyt ja tässä. Tulevalle vuodelle voisin luvata sen, että alkaisin rakastamaan itseä enemmän, silleen huolehtivasti. Henkinen ja fyysinen minä on jaksanut tänne asti, mutta en tiedä kuinka pitkään. Jos en tee muutoksia ja mieti vähän. Se on hyväksyttävä tosiasia, eikä mitenkään huono sellainen. On ryvetty kuin sika pellossa ja nyt on otettava se lusikka omaan käteen. Pienillä muutoksilla parempaan huomiseen. Tuo on sitten mun ensimmäisen laifstail oppaan nimi. Käydessäni tälle uudelle valaistuneelle tielle ja alan purra porkkanaa. Kuuntelen enkeleitä, annan valoa ja lähetän astraalienergiaa. Ou jee, hyvä plääni 2018. Welgam! Ei mittään hättää. Olkoon tuleva vuosi rauhan ja rakkauden vuosi, niitä muutoksia en nyt hirveesti kaipaa. Satsaan vaan hyvinvointiin. Sovitaaks niin?