27.10.2014

Laske irti, Tatjana!

Mahtavaa! Mulla on ikävä. Ukkokulta nyt kolmatta päivää pois ja minä olen kuulostellut tunteitani. Silleen niin kuin vaivihkaa. Eikäpä tässä mitään voi, kyllä se orastava ikävän tunne on nostanut päätään. Kaipaa toista rinnallensa, tekemään, näkemään, kokemaan ja maistamaan. Ikävähän on hieno tunne, joskin pahimmillaan se voi olla riuduttava. Mut ei sitä tällä iällä enää riuduta, mie nautin tästä. Tämä kertoo suunnan, että oikeilla jäljillä ollaan. Jos sitä ei tuntisi, voisi epäillä A) olevansa pystyyn kuollut B) kykenemätön rakastaa C) valitsit väärän kohteen.

Meikeläisessä nyt on sitä draaman tajua, niin totta hemmetissä tästä(kin) täytyy ottaa kaikki irti. Itkeä pillittää sain perjantain Vain Elämää. Mut ihan silleen maltillisesti ja vain siinä Paula Vesalan osassa. Tuolla olisi Ukkokullan oloasu, pitääkö se ottaa yöksi viereen. Niin ja nuuskia sitä tuskissain. Vai pitäneekö heittäytyä lattialle ja antaa ikävän tuskan riipiä raajoja. No hupsun höpsön, tuohan nyt oli ihan liioittelua. Otetaan nyt ihan maltillisesti, ei kyseessä ole kuitenkaan kuin rapiat+viikko eroa.

Tavattuamme ollaan nähty joka päivä. Kuis se silleen? Minä joka olen niin tarkka omasta ajastani ja elintilasta. Niin se maailma muuttuu Eskoseni. Voisiko kyseessä olla ensihurmaa ja uuden suhteen tutkimattomat tiet. Mut hei, tämä on musta jännä, että tähän kiihkeään alkuun laitettiin tämmöinen ero viikko. Se oli tarkoitettu. Näin saan tuntea, millaista se olisi ilman toista. Aivan kuin annettaisiin aikaa ymmärtää toisen läheisyys ja lämpö. Olenhan niissä niin noviisi ja pelokas pikku bambi. Yläkerta on fiksu ja kaikella on aina tarkoituksensa. Minä ymmärrän.

No joo, taitaa nää tarinat toistaa jo itseään ja eihän näitä lue pirukaan. Mut minkäs teet, ovat noin niin kuin ajanhermolla. On mun elämässä muutakin. La-iltana olin ystävillä ja vietettiin hauska ilta. Laitettiin lasagnet ja otettiin hiukka häppää. Himas olin jo ennen kymppii, ei sitä jaksa riekkuu. Sain kun sainkin aloitettua operaatio komeroiden puhdistus. Jo yhdestä kaapista läksi 200 litranen jätesäkki rätei ja lumpui kiertoon. Mulla on hillitön tarve päästä kaikesta vanhasta eroon ja antaa uuden energian tulla. Se suattaapi olla, että jossain vaiheessa kadun ja etsin niin maan perusteellisesti just sitä yhtä ihanaa kukkamekkoo. Hui hai, joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään. Oporeisson jatkuu tänään. Mitähän kivaa nyt heittäisi pois. Kohta mulla on vain tyhjät kaapit. Hyvä minä.

Näillä mennään. Arki koittaa ja mua ärsyttää toi kellojen siirtely. Sitä on taas hetken aikaa ihan sekaisin ja katsoo kahta kelloaikaa. Elää menneessä ja nykyajassa. Sekin on muuten jännä. Miks aina kun aika vaihtuu, niin jokusen tovin ajattelee kelloa kahtena aikavyöhykkeenä. Laske ajasta irti Tatjana! Olkoon viikkosi hekumallinen. Mie lähen veshölökälle!

23.10.2014

Niin se vaan menee...

Kas, ollaan jo torstaissa ja huomenna fraidei. Sikäli erikoinen viikendi, että Ukkokulta lähtee Meksikoon ja jättää mut tänne. Nooh, kyl hän mukaan pyysi, mut en voi näin lyhyellä aikavälillä järjestää. Duuniakin olisi tehtävä. Tässähän nyt on käynyt niin, että eka deittien jälkeen ollaan nähty joka päivä. Kyllä, joka päivä. Tämä ero tekee ihan hyvää, ajattelen minä. Jos vallan pääsee tuntemaan ikävää ( mikä sinällään on musta kiva tunne, ) niin sehän kertoo, että oikeilla jäljillä ollaan.

Mulla on sellainen kutina, että taidan tehdä jonkun sortin inventaarion ja laitan hyrskyn myrskyn kaikki kaapit ja rojut. Uskoo ken tahtoo, mutta yhä edelleen noi hemmetin vaatekaapit on järjestämättä. kauhukseni saan huomata, että tänne muuton jälkeen ( kohta kolmevee) en ole sieltä mitään ulostanut. Sisään on tullut rätti, jos toinenkin. Auts, miten tosta on tullut Martta The Järjestykselle niin ylitsepääsemätön ponnistus. Nyt on sen aika. Teen uutta energiaa ja tämähän taas kertoo siitä, että muutto tekee tuloaan. Niin se on aina. Alan siivota kaappeja perusteellisesti ja heitän joutavaa pois noin niin kuin muuton tieltä. Hyvä, hyvä.

Olen täällä aikaisemminkin kertonut varsin villistä ja levottomasta yöunestani. Nyt se on saanut ihan konkreettista palautetta. Toinen joutuu valvomaan ja pelkäämään vierelläni. Huudan, potkin, nauran, juttelen ja kiroilen kuin satamajätkä. Juu, olenhan tämän itse tiennyt ja välillä aamuisin on sellainen olo, että olen jyrän alle jäänyt ja lepo on mitä on. Mulla on jatkuvia painajaisia ja henkimaailma ottaa kovinkin yhteyttä. Kaiken maailman tyypit päivystää yötäni, minua viedään kuin pässiä narussa. Ei se kiva ole, pelkään välillä niin perkeleesti ja kohta olen purrut viimeisetkin hampaat suustani. Sitä vaan ihmettelen, et mistä se hirvee aggressio tulee. Minä, itse lempeys ja pyhä, tyyni rakkaus?! Välillä olen unissani täysin lamaantunut, en pysty liikkumaan ja henget lähtevät minua viemään. Siis ihan oikeesti yritän päästä hereille, mutta en pysty liikuttamaan itseäni. Ja samalla joku outo voima lähtee viemään. Jalat edelle kohti kattoa ja leijun milloin missäkin. Taistelen vastaan, sähisen kuin pallosalama. Outoa on, myönnän kyllä.

Eilen kävin Uniklinikan nettisivuilla. Ilmeisesti meitä on muitakin. Ajattelin soittaa sinne ja kysyä, että olisikohan tälle asialle jotakin tehtävissä. Kyllä minä tykkään unia nähdä, mut jos ne alkaa häiritä valveilla oloa, niin ehkä asialle voisi tehdä jotain. Klinikalle mennään yöksi nukkumaan ja tehdään kuvausta ja kaikenmaailman mittauksia. Juu, tiedän, että se pulssi hakkaa välillä tuhatta ja sataa, verenpaineet voi olla taivaissa. Ehkä toi ei oo ihan normaalii. Mut hei, oonks koskaan väittänyt olevani normi.

Tehtiin Ukkokullan kans pieni matkasuunnitelma loppuvuodeksi. On sit pientä kivaa mitä odottaa ja näin syksyn tummat ei ala ahistaa. Hänellä työmatka Pietariin ja rouva lähtee mukaan. Pidennetty viikonloppu. Sopii mulle. Hän tekee töitä ja rouva istuu kahvilassa likyyriä ryystäen. Marraskuun myrskyihin mennäänkin romanttiselle viikonlopulle Hankoon. Hah, tämäkin jännä. Olen aina ajatellut, että siellä olisi hauska olla kunnon myrskysäällä. Toinen aivan samaa mieltä. Yksi hotelli yö ja illallinen together. Toivotaan kunnon bufurit rantakallioille. On varmaan sanomattakin selvää, että olen innoissani ja kiitollinen tästä tarjotusta vaihtelusta. Niin olenkin. Tsau nyt vaan!

20.10.2014

Karkaa virtailu ajatuksen

Jou, jou. Viikendi ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut, mut nou hätä. Aina ei mene niin kuin ajattelee. Yhtiökumppani pyöräytti poikalapsen lauantaiaamuna ja niin kuin meidän piti mennä illalliselle. Mut ehkä toi keissi menee edelle illallisen.

Tehtiin suunnitelmien muutos ja käytiin syömäs Vaelsa Italialaisessa kuppilas. Kiva, pieni ja rento rafla. Ikäväkseni sain taas pahoinvointikohtauksen jo ennen ravintolaan menoa. Se hiukka himmensi tunnelmaa. En tiää, mikä jeppea vaivaa. Mut ällö olo tulee aalloittain ja sattui just pahasti kohdalle. Join kaksi pulloa koukikolaa ja sain syötyäkin hiukka. Mut illaksi varatut mielensäpahoittaja leffaliput piti käydä peruu ja tultiin himaan potee. Ehkä se on toi bioottikuuri tai sit olen saanut jonkun paskapöpön noista ruokamyrkytyksistä. Voehan perse. Katsokaas, sehän menee niin, ettei ihminen saa kypällä nauttii. Osoitetaan noin niin kuin paikka maailmassa. Oukei, en mä anna ton himmentää iloani ja eloani. Katsotaan sanoi kampaaja, jos tää ei ala mennä ohi, niin kaiketi se on taas käytävä doktorilla.

Sunnuntain suunnistusretki piti myös jättää väliin, koska kelihän oli varsin kostea. Aktivoiduimme kuitenkin sen verran, että käytiin Itiksessä hutkuilemassa. Sellaista harmitonta haahuiluu. Ostin uuden kukkaron. Ostan nykyään vain tarpeeseen, ja edellinen olikin saumoistaan levinnyt. Oih, kuinka  ihminen tulekaan onnelliseksi pienestä mutta tarpeellisesta asiasta. Näin sen pitää mennä. Ostetaan tarpeeseen.

Sunnuntaina varattiin lennot Istanbuliin. Mennään heti joulun jälkeen ja vietetään Uusivuosi siellä. Ukkokulta on maailmaa nähnyt ja hyvinkin kosmopoliitti ja ko. mesta on hänelle jo entuudestaan tuttu juttu. Mulla on siis henkilökohtainen matkaopas. Vähäks kiva lähtee ja jos näin jatkuu, niin uskoisin, että olen saanut rinnalleni kumppanin, joka rakastaa matkustelua ja uuden kokemista. Suunniteltiin jo kohteita, missä kaikkialla voisikaan käydä. Otan nyt takaisin kaiken sen yksin matkustamisen ja nautin tästä. Katsokaas, nyt tehdään järkeviä kulutuspäätöksiä ja sijoitammekin kaiken matkustamiseen. Se on hyvä sijoitus. Niitä muistoja ja kokemuksia ei kukaan ota meiltä pois ja mammona ei mene turhaan. Jesh! Häpiiii!

Nyt on siis Mandei. Kakkuja, kakkuja. Asioita hoitaa hän. Kovasti pohdin, että uskallanko lähteä vesihölkälle. Olo hiukkasen hutera vielä vai onks tää vain laiskotusta. Okkei, jos joutuu energiaansa mietii, niin silloin on ehkä hyvä kuunnella itseä. Ehkä lepään. Tai ehkä olen luulosairas. Lepäävä luulosairas. Mut pitänee ajatella tulevaa duuniviikkoa. Voimaa tarvitaan. Kiva keli, tuollainen sumuisen pehmeä. Parasta. Käynkö jaloittelee. Katsotaan...

16.10.2014

Suunnitelmallisesti sujuvaa

Viikko alkaa kääntyä lopuilleen ja vielä eilen olin tiistaissa. En millään ymmärtänyt, että tänään voi olla jo thuursdaag. Yksi päivä katosi johonkin, kuka vei ja minne. Onko niin, että ihastuneen ihmisen aika rientää käsistä. Mihinkähän sitä on kiire. Mää tuota tiiä.

Istuin tossa paheillani partsilla ja piti oikein parikin kertaa mulkasta, et mitä tuolta taivaalta tulee. Onko se lunta vai onko se roskaa? Kyllä, yksinäiset lumihiutaleet tanssahtelivat alas luomakunnan iloksi. Joko se talvea tekee vai onks tää vain joku häiriö. Mut ihanan viilee ja raikas keli siellä on. Tää on just niin parasta syksyssä. Tekee mieli ulos. Ehkä taidan käydä meres uimas. Se on jäänyt, kun käyn siellä hallissa hölökällä. Talvesta puheen ollen, sovittiin eilen, että lähdetään het joulun jälkeen Istanbuliin. Niinpä, yhes. Se on jännää. Eka matka ja jos siitä selvitään, niin voidaan mennä naimisiin. Matkathan on sellainen testi parisuhteessa. Jos homma toimii siellä, niin sit se kestää arjen. Odotan. Ja vähäkö on mukavaa, et on joku, jonka kanssa reissata. Vaikka yksin matkustaminen onkin ollut ihan jees, niin viime ajat se on tuntunut snadisti tylsälle.

Fundeerattiin eilen mitä duunaa viikonloppuna. Sekin on kiva. Miettiin yhes, mitä kivaa tehdä. Ja mikä on parasta, niin joku liikunnallinen suoritus kuuluu ohjelmistoon. Mii laik. La-aamuna kunnon sauvalenkki ja sit taidenäyttelyyn ja kaupungille humputtelee. Illaksi vien Ukkokullan näytille yhtiökumppanille. Vähäks jännää, osaaks hää käyttäytyä. No, tuskin sitä pelkoa on, herrasmies on hän. Sunnuntaina mennään Sipoon korpeen suunnistaa ja eväsretkelle. Illalla voisi käydä katsomassa mielensäpahoittajan. Siinäpä tuota on ohjelmaa. Jette kiva de.

Ei maar. Tuo kylmä tuuli houkuttaa mut huitasee rantaan. Haluu raikasta happee. Lopetan tähän. Adios!

15.10.2014

Ollaan kahden lällälää

Sateisen harmaa aamu. Kellastuneet koivut antavat kivasti väriä. Ne hyökkäävät maisemasta kuin peto pikku bambin kimppuun. Tuosta tulikin mieleen, että meinasin eilen purskahtaa itkuun metrossa luettuani iltapäivälehdestä, kun metsästäjät ovat kaataneet karhuemon ja toisen poikasista. Yksi pikku poikanen oli jäänyt eloon. Reppana oli rakennellut pesää vanhaan muurahaiskekoon. Yksin, orpona vailla emoa, vailla sisarta. Tosiaankaan itku ei ollut kaukana ja samalla tunsin suunnatonta raivoa noita verenhimoisia metsästäjiä kohtaan. Miksi eivät lahdanneet koko perhettä, jos nyt ylipäätään pitää tappaa. Että mua pisti vihaks!

Vai johtuuks tää tunteilu nyt siitä, että ihastunut ihminen on herkillä? Muutenkin sitä on jotenkin oudossa olotilassa. Tai en mie tiiä, siitä on satavuotta, kun on ollut ihastunut. Oliks se tällaista? Olo on hermostunut, levoton. Kummallisesti miettii sitä toista ihmistä. Samalla sisällä kuplii ja pirskahtelee silleen kivasti kutittamalla. Ihan kuin olisi snadi ripuli. Mut ei kuitenkaan oo. Outo on tämmöinen tunne, samalla niin kuin ihana.

Muistikuvissani ensihuuma oli sellaista törmäilyä. Hillitöntä kiihkoa ja tuntui, että toisesta ei voi saada tarpeekseen. Mustissa sukissa mentiin ja pelkkä väärä katse saattoi laukaista primitiivisen raivokohtauksen. Eihän silloin nukuttu, vaaleanpunaisessa pumpulissa painettiin menemään yön päivän.  Onhan tää nyt siihen verrattuna rauhallista ja kypsää. Sellaista aikuismaista.

On antoisaa jutella ( vai olisko keskustella parempi ilmaisu ) toisen, itselle uuden ihmisen kanssa. Mielipiteiden ja kokemusten vaihtoa. Saa pikku hiljaa oppia tutustumaan. Intresanttia. Sitä niin kuin kypsyy toiseen pikku hiljaa. Enkä nyt missään nimessä tarkoita, että kypsyy kyllästymään. Se on vähä kuin juuston tai viinin kypsyminen. Paranee vain. Olisiko se tällä kypsällä iällä sellaista, että sitä kohtaa toisen, antaa mahdollisuuden itselle ja hänelle, haluaa oppia tuntemaan, ihastuu ja poks! rakastuu. Mikä muuten on ihastumisen ja rakastumisen ero? Mistä sitä tietää, että on ihan love. Onks se sitä, että on valmis menemään toisen puolesta vaikka helvettiin, pyyhkimään toisen pyllyn, tai pureksimaan ruuankin valmiiksi. Häh? Olen pari kertaa elämässä ollut rakastunut. Ihan liiankin. Näin jälkikäteen ajatellen, minusta se oli enemmänkin repivää ja tuskallista. Se toki oli silloin kuin allekirjoittanut oli nuori ja silloinhan ne tunteet olivat ylitsevuotavia, eikä niillä ollut arjen kanssa mitään tekemistä. Tämmöinen seniorLove on paljon tyydyttävämpää. Pehmeää ja sulosoinnukasta. Äääh, oonks mää ihan lälly? Lällälää...

Laitoin muuten sinne Brondaan asiallisen ja rakentavan palautteen La-illan ruokamyrkytyksestä. Täytyypä antaa kuppilalle kiitosta siitä, kuinka hienosti asia hoidettiin. Heidän puolelta tehtiin ilmoitus terveystarkastajalle ja sain illallisen maksun korvauksena takaisin. Asia hoidettiin viipyilemättä ja ihmiselle tuli tuosta hyvä mieli. Vaikkakin La-yönä kirosin koko kuppilan alempaan helvettiin. Mulle vain kävi huono tsäkä, mut noin hieno asioiden hoito antaa paljon anteeksi. Hyvä, hyvä.

Jes söör. Nyt lähden vesihölkkää. Edessä on taas uusi hieno päivä. Tiesittekö, että se on täynnä upeita mahdollisuuksia. Mut arvatkaas mitä, odotan viikonloppua kovin. Silloin saadaan olla kunnolla kahden.  Aika ällöö vai mitä? Ollaan kahden liki lähekkäin.

13.10.2014

Antaa tulla vaan

Kyllä elämä on ihmeellistä! En mää enää voi pitää sisälläni tätä kaikkea mitä tässä nyt on viime aikoina tapahtunut. Kuten varmasti jo tiedätte tapani, niin olen silleen nopea rytminen ihminen, enkä useinkaan jää asioita jahkailemaan. Niin no, mites ton nyt sit ottaa. Aika pitkä aika taisi mennä, että edellinen ihmis-suhe saatiin kunnialla päätökseen. Tässä tapauksessa ajan piti olla kypsä vaikka voisinkin todeta, että tämä kaikki olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Minun henkinen ero menneestä on tehty jo vuosia sitten, silleen oltiin loppuajat kavereita vain. Mutta kaikella on aikansa ja nyt oli se oikea hetki. Kiitän kaikesta ja nyt mennään nokka kohti tulevaisuutta.



Elämääni on astunut uusi mies! Kyllä, näin mukavasti pääsi tapahtumaan. Mietin toki, että tapahtuukohan kaikki nyt liian nopeasti, mutta ei tässä iässä enää hirveesti jäädä odottelemaan. Mulla on hiukka sellainen kutina, että yläkerralla on sormensa pelissä. Yritin kuitenkin kaikkeni edellisessä, elin elämääni puolittain, jopa hyväksyen kaiken sen, että elämä nyt meni niin. Oisko nyt mun aika, saisinko nauttia, saisinko rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ai dont nou, mut helvetin hyvälle tuntuu. Ihmeelliselle.



Netin ihmeellinen maailma. Siellä me tavattiin. Nykyaikaa. Herran profiili jotakin sellaista, että itsetuntoni sanoi sen olevan liian hyvä minulle. Jälkeni jätin ja sain kuitenkin toisen osapuolen kiinnostumaan minusta. Siitä alkoi sähköttely ja saimme huomata omaavamme paljonkin yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja arvoja. Ensimmäiset deitit aleksanterin patsaalla viikko sitten. Mua ei edes jännittänyt, oltiin puhuttu puhelimessa ja tuli tunne vanha tuttu. Ilta oli onnistunut ja nyt ollaan nähty joka päivä ( ihastuneen ihmisen kikatusta.)



Nyt Ukkorähjä taitaa vaihtua Ukkokultaan. Ensihuumassa mennään, älkää välittäkö, kyllä tämä tästä vielä tasaantuu. Juu, hän on aikuinen mies. Kolme vuotta minua vanhempi. Juuri hyvä ikä. On turhat hötkyilyt takana. Iloinen, mukava, fiksu, kunnollinen, huomioon ottava, urheilullinen ja hyvätapainen. Asutut vuodet maailmalla antavat selvästi ihmiselle tiettyä avarakatseisuutta. Meillä on yhteiset kiinnostuksen kohteet, aina kulinarismista matkailuun.


Vai mitä sanotte viikonlopusta? Perjantai-iltana laitettiin yhes ruokaa rakkauvella. Yhes!!! En yksin. Käytiin saunas yhes. Yhes!!! Pestiin toisemme. La-aamuna oltiin jo kympiltä Flamingo Spassa. Siellä K-18 puolella, joka olikin oikein rauhallinen ja nautittava. Siellä sellainen parihieronta. Kuumilla yrttipalleroilla meitä hierottiin. Jette kiva. Sunnuntaina oltiin Nuuksiossa suunnistamassa koko päivä. Oli kyllä hauska päivä. Paikkahan on hirvittävän kaunis ja makkaratkin paistettiin. Enkä mä nyt tarkoita, että elämä pitäisi olla koko ajan hulabaloota. Ihan sellainen toisen kainalossa töllönkin töllöttäminen tuntuu kivalle. Yhes!!! Oli sellainen viikonloppu, että minusta tuntui elävälle. Nöyränä kiitäen hän.


Baithiwei, La-iltana olin ulkoruokinnassa hyvän ystävän kans. Testasimme ravintola Brondan, enkä oikein ollut vaikuttunut. Mua on alkanut pikku hiljaa nyppiä tää ruualla kikkailu. Annokset on tunnistamattomia mössöjä, eikä makumaailmakana oikein kohdannut. Parin ensimmäisen alkuruuan kans tarjottiin kuivaa sherryä, joka oli niin hirveetä litkua, että juomatta jäi. Eikä tässä kaikki. Pari tuntia aterian jälkeen, sain ruokamyrkytyksen. Oltiin paikallisessa homojuottolassa ( Ukkokulta tuli sieltä hakee) ja kello ykstoista tunsin, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Sanoin, että lähdetääks himaan, mä voin hiukka huonosti. Ei päästy kun kadun toiselle puolelle, niin aloin laattaa aika juhlallisesti. Sitä jatkui vielä himassa, mut onneksi selvisin yrjöllä ja päästiin kuitenkin sinne kylpylään. Juu, ei tartte ko. ruokalaan toiste mennä. Nyt onkin ohjelmassa reklamaation kirjoitus. Kaiketi hyvä heidänkin tietää, millaista pöperöä tarjotaan asiakkaille. Ei kiva.


9.10.2014

Kilisee kilisee kulkunen

Hengissä ollaan ja kulkuset on tallessa. Katson velvollisuudekseni ilmoittaa tämän intiimivaivani teille, koska sillälailla tänne eilen hätäpäissäni ilmodeerasin.

Sitä kun on luonteeltaan sellainen, että ensin ajatellaan se kaikista pahin mahdollinen vaihtoehto ja ollaan jo testamenttia tekemässä. Vaiva sinällään tyypillinen ikäihmiselle ja siitä selvitään bioottikuurilla. En nyt ala yksityiskohtaisesti diagnosoimaan. Olen onnellinen, että pamperoiset ovat tallessa ja suku voi jatkua, buahahaa.

Mitä lääkäriin tulee, niin ei ole mitenkään mieltä ylentävää esitellä itseä. Miksiköhän tuommoiset intiimivaivat ovatkin niin noloja. Jotenkin. Tuskin ne ovat lekureillekaan mitenkään hekuman huippuja. Tapaukseeni liittyi vielä se, että ilman viiltävää kipua ei hommasta selvitty ja yritäppä siinä sitten tutkia, kun jäpikkä on kauhusta kankea. Enkä nyt todella tarkoita, että "se" olisi ollut kankea. Nou wei, hyvä etten puhjennut lohduttomaan itkuun. Aika kaameeta. Enkä kestänyt sitä kuin mies. En niin.

Paikallisessa TeeKoossa ei varmastikaan ole suomalaisia lääkäreitä. Mun kohdalle on aina sattunut ulkomaalaistaustainen. Eikä siinä mitä, mutta kyllähän se herättää lievää epäluottamusta, jos lääkäri ei puhu suomea tai siis ei oikein ymmärrä. Mut eilinen doktori oli kyllä asiaansa perehtyvä, kertoi suoraan, että suomi ei suju ja oli tilanteessa mukava. Silloin asian hyväksyy ja auttaa ihmistä ymmärtämään. Ymmärrän toki, ettei päivittäiseen sanavarastoon välttämättä kuulu peenis, kives ja terska. Mut hyvin me selvittiin loppuviimeks ja mun olo oli huojentunut.

Do diin, elämä jatkuu ja tästäkin selvittiin säikähdyksellä. Tulossa varsin mukava viikonloppu. Toimintaa joka lähtöön ja voisin alleviivata, että elän tällä hetkellä aika täyteläistä elämää. Syykin siihen on olemassa, mut siitä lisää tuota tuonnempana. Nyt täytyy laittautua nätiks. Pinnilehti tulee kuvamaan kymmenvuotista kampaamoa. Olkoon päivänne täyteläinen!