16.11.2020

Persamputaatio

Jösses, kun tää aika rientää. Saikun viimeinen viikkoa käynnistyi, niin on neljä viikkoa hurahtanut ettei kissa kerennyt sanoa. Kohta palataan taas arkeen. En mää nyt väitä, ettenkö tottuisi tähän joutenoloon. Oloon ja oloon, enhän mie jouten ole, tärkeä ihminen. Se on vaan niin hassua, et on yksikin sovittu asia tahi tehtävä päivälle, niin se on sit siinä. Duunis käydessä täytyy hoitaa sun seittemänkymmentä asiaa ja tost vaan, suit sait. Molempi parempi. Sen kyllä huomaa, että elämän kierrokset hiljenee, kun on pakko levätä. Hyvää on tehnyt ja nyt on jumalaut virtaa vaikka muille jakaa. Toisaalta on ihanaa, kun on duuni mihin palata ja voi sanoa, et tykkää työstään. Onnellises asemassa on hän. Ja hei, kiitollinen. 




Viime viikolla Rva:n piti taas päästä leikkii turistii. UK ei olisi millään töiltään kerennyt, mutta taipui Rva:n nöyrään pyyntöön. Laitettiin turistivaihdetta ykkösellä silmään ja suunnattiin Hämeenlinnaan. Sehän on ihan tuossa kulumilla. Katselin kaupunkia sillä silmällä, voisiko siellä asustaa vakituiseen. Meitähän ei täällä kalliissa, kiireellisessä ja muutoinkin ressaavassa pääkaupungissa mikään pidättele. Siis sitten, kun ollaan vapaaherroja. Just sopivan sympaattinen, mutta toimivan kokoinen ja oloinen kaupunki. Huu nous. Käytiin tietty Hämeen linnassa, olisi käyty myös vankilassa mutta sulki. Hämeenlinnan taidemuseossa oli se Ite näyttely, joka oli oikein hauska. Käytiin ulkoruokinnassa ja jälkiruokasumpilla, ihan oikeassa, vanhanajan kahvilassa. Kiva reissu ja piristi ihan simona. 


Hämeenlinna



Viikonloppuna ei tehty mitään ihmeellistä. Laitoin taas gyrmeetä pe-iltana. Austraalian Masterchef (monesko sadas kausi jo) on virvoittanut Rva:n vähän paremman pöperön laittoa. On kiva kokkailla ajatuksella ja käyttää siihen vähän enemmän paukkuja. Ja tällä kertaa en sammunut kesken aterian, hih. Jaksoin kunnialla loppuun asti. Oli kyllä täyteläinen illallinen. Ihan ite kehun ja laitanpa tähän mitä sieltä kyökistä nousi. Alkuun oli rapusalaatti silleen somasti käärittynä sydänsalattiin. Makuina itä, chilii, kalakastiketta, carrii jne. jne. Pääruokana kaprisparmesan kuorutettu uunilohi, maaartisokkapyre, paistetut sienet ja lehtikaalisipsit. Jälkkäriä väsäsinkin sit pieteetillä. Tein omenagranittaa, karamellisoidut omenat/hasselpähkinät, espressominttusuklaajäätelö (tein muuten eka kertaa ite,) tuile ja espresso, limoncello. Juu, kyl olt tuas kiel perseessä ja oli kiva kallistua köllölleen. Olen muuten kirjoittanut joulupukille, josko hän toisi Rva:lle jäätelökoneen. Toki, onnistui jäätelö hyvin ilman konettakin, mutta aikansa se ottaa. Koneella voi huitasta tosta vaan. 






Eilen aloitettiin möllää uusinta jaksoa Crownista. Se vei niin mukanaan, et katsottiin useampi jakso putkeen. Se on hyvä ja varsinkin nyt, kun on Dianasta juttuu ja ne ajat muistaa hyvin. Miehän olen luonteeltani Royalisti, lähes kuninkaalinen itsekin. Jos nyt ei ihan, niin ainakin siniverinen. Mie katon kaikki mikä liittyy rinsessoihin, kuningattariin ja kuninkaisiin. Siinä vasta kieroo porukkaa ja ah, niin ihanii. Ja historia kiinnostaa kovin, sikskin möllään ja tykkään. 






Mulla on sellainen ihana haudutuspata. Oonko siitä jo täällä maininnut, en muista. Sain se ystävältä joululahjaksi. On Litukasta ostettu. Se on sikahyvä. Su-aamupäivä lähdettiin ulkoilee ja riisipuuron voi jättää pataan hautumaan ihan yksiksein, eikä tartte peljätä, että palaa pohjaan. Mä rakastan riisipuuroo mut sen keittäminen tavan kattilassa on rasittavaa. Toi haudutuspata on muutoinkin hirveen näppärä. Nyt syksyllä laiteltiin ystävän kans kaikenlaista lihaa ja muuta herkkua pataan. La-aamusta päälle ja illaksi oli mitä mehevin ja maukkain ateria valmis. Suosittelen vahvasti. Kokoja on erilaisia ja kandee melkein suoraan ottaa se isoin (oliko nyt 6 litranen.) Mulla himas 2 litranen ja siinä kyllä puuron keittää. Vastaavanlaista löyty varmasti vaikka mistä, mut Litukka edukas. Siis haudutuspata.  Siis oikea nimi padalle onkin haudutuskattila. Tsekkaa linkki, niin siitä näet paremmin, jos kiinnostuit. 



Haudutuspata


Kävin perjataina hierojalla. Hää oli sellainen Triggerpistehieroja. Hyvin, hyvin varovasti lähestyimme ruhoani ja toistaiseksi niska jätettiin vielä koskematta. Mut ah, kun teki hyvää. Mulla näitä triggereitä riittää ja odotan, että päästään ton niskan kimppuun. Olenkin nyt päättänyt, että alan säännöllisesti hoidattaa itseä. Olen sitä toki tehnyt, mutta vähän vaihtelevasti. Nyt olen varannut jo 3 aikaa hierojalle ja heti kun tää roppa antaa periksi, otan sen saatana venyttelyn ja jumpan päivittäiseen ohjelmaan. Juu, kyllä sitäkin olen tehnyt, mutta siinäkin voisi olla säännöllisempi. Mä synnyn uudelleen. Aatella, uus niska, uus venytys, uus trigger, uusi minä. Kestämättömän hyvä ihminen, lähes sietämätön.
 



Ulkona sataa. On harmaata. UK kysyi juuri syönkö munakasta. Sanoin syöväni ja toivon, että laittaa joukkoon ihanaa savujuustoa. Sit lähden lenkille ja uimaan. Keuhkot huutaa happee. On muuten eri kiva lenkeillä, kun ei vedä röökii. Äh, mä jaksan tästä jauhaa teille. No on kiva joo. Mut kukaan jaksa. Olen siis toistaiseksi tupakoimaton henkilö. Mut olen kyllä niin rakastunut tähän mun aamupäivän lenkkiin. Mähän menen siellä kallioilla ja metsässä osan matkaa. Ja se on just se juttu ja tietty toi meri. Olen tullut riipuvaiseksi tästä. Addikti siirtää vain kohdetta. Ei rööki vaan lenkki ( lue ruoka mussun mussun läski.) 



Nyt lautaset kolahtelee köykissä, menen munakkaalle. Kauheeta, kun mun perse on puutunut, sattuu. Vasta nyt huomasin, et mun peffan alla ei ollutkaan sitä tyynyä, mitä tässä joudun aina pitämään. Mulla on niin luiseva pehva, että on pakko käyttää pehmusteita. Nyt ei veri kierrä, tulee kuolio ja perse pitää amputoida. Hah, hah haa. Persamputaatio. Rili nais. 




Kuvat on meittin huudeilta, yks kaunis harmaa sumuinen päivä. Niin ja Hämeenlinnasta ja haudutuskattilasta piti kuva teille laittaa.

10.11.2020

Pimpsakaula

Kaksi viikkoa operaatiosta ja kaikki hyvin. Olo alkaa olla normaali. Ainut on äänen käheys, jos puhun tai touhuan enemmän niin saan huomata, että ääni tulee hankalasti. Mut hui hai, pieni vaiva. Ensi viikolla ajattelin kokeilla duunia. Aloitan silleen varovasti ja siitä se sitten toivottavasti lähtee. Eilen irtosi viimeiset haavalaastarit ja nyt arpi kurkulla on komeasti esillä. Tiiättekö, oon silleen vakuuttava, karski, eri miehekäs, jotensakin seksikkäästi rikollisen näköinen viiltäjä jack tai jotain. No ihan ei mennyt niin. Arpi muistuttaa lähinnä häpyhuulia. Juu, tosi kiva. Mulla on pimpsa kurkulla. Nahka on kiristetty yhteen, et siihen jää kaks poimua. Vähä niin ku... Tai enhän mie oikeestaan hirveesti tiiä mille sellainen värkki näyttää, ei oo niin kokemusta. Mut olettaisin ja mitä nyt oon aikuisviihdejulkaisussa saattanut ohimennen vilahtaa. Kaulan iho tuntuu muutoinkin kireälle, hyvä tietysti, jos rypyt kaulassa oikenee, mut ei toi kauheen kivan näköinen ole. Ellei nyt sit vielä tuostaan turvotus laske, ai houp sou. Pillukaula.
Siitäkin saattaa jo huomata, että Rva. alkaa olla toipumaan päin, kun perjantaina siivosin oiken antaumuksella. Tai oikeastaan aloitin jo thuursdaag. Olikin oikein ihanaa. Niin odotin siivouspäivää, etten saanut kunnolla nukuttua. Eikö tää oo höperö. Tein oiken kivasti, siivosin, ostin kukkaset ja uusia kynttilöitä ja ison valotähden (taas.) Olin tarkkaan miettinyt illallisen menyyn, jota aloitin laittamaan jo hyvissä ajoin. Viinit, skumpat ja muut. Vähä niin kuin juhlat, rankan leikkauksen ja toipumisen jälkeen. Kaikkihan meni oiken kivasti, pöytään tuli keittiön terveiset ja maaartisokka keiton sain alkuruuaksi. Sit vähän tökkäs. Jouduttiin odottamaan, että pääruoka kypsyy ja niin Rva. otti ja sammua simahti sohvalle. Hah, kesken aterian, voitteko kuvitella. UK oli ajatellut, että antaa nukkua ja mietti, et pitäisikö lämmittää edellisen päivän nakkikeiton jämät. Saisi jotain apetta. Juu, semmosta sattuu, kun paljon tekee, auts.
Lauantaina lähdettiin sit möksälle. Rva. oli niin pirteenä, kun vetäisi kunnon yöunoset ja sai kuin saikin nukuttua. Möksällä oli niin ihanaa. Kerättiin vasullinen suppista, grillattiin makkarat ja juotiin hyvät nisukahvit. Istuttiin tovi terdellä ja möllättiin järvelle. Oli rauha. Hitsi, jos nää talvet menee tämmöiseksi, niin mökillä voisi ihan hyvin käydä läpi vuoden. En tiiä, jaksaisiko siellä joka viikonloppu ravata, mut aina silloin tällöin saunomassa ja nauttimassa. Mut kun ei tiiä. Se saattaa huomenna pudottaa metriset hanget ja sit sinne ei oo mitään asiaa.
Upea sumu ulkona. Kauheest paljon tekee mieli ulos. En voi vielä lähteä, kun Danske pankista soitetaan kello 11. Noita eläkevakuutusasioita ahistelevat. Miehän olen ollut silleen vähä edes fiksu ja itselle vapaaehtoista eläkettä säästänyt. Ei siellä hirveitä oo mut jotain pikku hiljaa kertynyt. Kai ne soittaa, et pitäisi säästettävää summaa nostaa. Ja mikäs kyllähän sitä nostaisi, jos olisi millä nostaa. Mut hyvä on, että pitävät ajantasalla ja huolta. Ei tässä nähkääs enää montaa vuotta ole, kun noi eläkeajat alkaa olla ajankohtaisia. Hih, jännä ajatus, olla eläkeläinen. Nyt kun olen ollut saikulla niin miehän leikin eläkeläistä. Tässä näin eläkeläinen menee apteekkiin, tässä näin eläkeläinen menee vesijumppaan, tässä näin eläkeläinen piipahtaa päiväkahvilla. Tässä näin eläkeläinen käy laulamassa karaokea ja nauttii lasillisen sherryä (lue viis tuoppii.) Juoppo kun on. Mä luulen, että mä viihdyn vallan mainiosti eläkkeellä.
Tälle viikolle on ohjelmassa hieroja (odotan ihan sikana.) Niska sen verta juntturassa, että tarvetta on. Lauantaina menen ja otan infulenssarokotuksen. Katson sen aiheelliseksi ja pari viimeistä talvea on tullut sairastettua niin hirveetä tautia, etten sellaista enää taho. Otatteko te? Ja näin korona aikaan se on muutoinki suositetavaa. Ei hemmetti, nyt kello tulee 11. On pakko lopettaa. Menkää ulos, siellä on kaunista. Moro!

5.11.2020

Valon rytmi just hyvä

Toinen toipumisviikko kääntyy loppusuoralleen ja tähän(kin) alkaa tulla rytmi. Se on tärkeää, että elämässä on joku rytmi. Olkoon juhla tahi arki, terve tahi sairas, niin ihmisellä pitä olla rytmi. Eihän tästä muutoin tulisi yhtikäs mitään. Hiukkasen on heittänyt sekaisin, sillä en saa kunnolla nukuttua. Heräilen taas aamuyöstä, mikä lie. Voisko ne vahvat lääkitykset pistää biorytmit sekaisin ja se ottaa aikansa ennen kuin on normaali. Ai dont nou. Mut eipä tossa hätiä mitiä. Nukun sit kun nukuttaa. Mut siis se rytmi....menee sekaisin. Jos vähän minäkin, muutama yö sitten, tipahdin taas sängystä. Rojahdin päin yöpöytää ja satutin itseä. Näin pahaa painajaista ja mun piti paeta. Tuossa makasin lattialla kontallani ja säikähdin tietysti, että nyt niska otti nokkiinsa. Vähän mut ei onneks pahasti. Alan olla itselle vaarallinen.
Herättyäni lähden ulkoilemaan, satoi tai paistoi. Sitten pieni lounashetki ja kenties kauppa tai jotain. Sit pienet ettoneet ja kevyttä kotihommaa. Vielä ennen illan möllää töllööö, käyn pikku lenkin käpyttelee. Siinä on se rytmi. Eiks oo ihanaa. Nyt alan olla jo sen verta reipas, että halajan jotain mikä sotkee rytmin. Tänään ajattelin olla uskalias ja käydä ostoskeskuksessa. Apua, ihanaa. Tahdon tiettyjä ledvalolla olevia pöytäkynttilöitä ja pitää ostaa housut. Hah, en edes muista milloin olisin ostanut housut. Inhoon housujen ostoa. Tämmöinen persjalakanen savolainen, ei ole duunattu normimallimittoihin ja on äärimmäisen vaikea löytää tyköistuvia ja somia housuja. Ostan tarpeeseen. Vanhat ovat jo niin kuluneet, että alkaa perseestä kiiltää ja muutoinkin ovat vanuttuneet. Rukoilen housujumalia, että toisivat eteeni sopivat.
Toissa päivänä siivosin parvekkeen talvikausikuntoon (kotihommia saa puuhastella.) Laitoin vähän callonnaa ja muraattia, ostin uuden kivan ledlyhdyn ja kaamosvalot virittelin. Ai ku tuli kiva ja nätti. Laitoin myös ruukullisen tohon meidän ulkooven eteen. Siinäkin on kiva, kun kotiin tulee niin kauniisti tervehtii. Katsotaan nyt kuinka pitkään saa olla. Kaiken varastaavat minkä irti saavat, pah. Sisätiloihin ostin kans sellaiset pampulavalot ja vähän uusia kynttilöitä. Katsokaas, tämä pimeys on ihan suhteellista. Kun tulee pimiää, pitää valaista. Valot ovat ajastimella. Syttyy kello viis ja palaa kuus tuntia. Just hyvä, se rytmi, rytmi. Valon rytmi. Niin vallan ihastuin pampuloihin, et vähän voisi haluta lisää. Niin ja kynttilöitä. Niistä tulee aina niin jeesuksellinen tai taivaan enkelinen olo. Jotenkin hyvä ja harras. Valon lapsi mä oon vaik pimees kuljen joo...
Voi helevetin helevetti. Noi Usan vaalit saa hermoilemaan. Mä en kestä, jos se hullu saa vielä jatkaa. Tai mua on alkanut ahistaa ja pelottaa koko touhu. Hullu se on, Trumppi meinaan. Oikein emähullu. Joskus muinoin, nuorena poikana sitä saattoi ajatella, Ameriikka ihana hieno ja iso mahtava. Nyy jorkki, mä haluun Nyy jorkkiin. Se oli jotain niin cool. Ei oo enää. Hulluja yhtä kaikki. Mellakoivat ja toisiaan tappaavat, vähäosaiset kärsii ja rikkaat porskuttaa. Outo koko valtio. Suomi on paras.
Viime viikonloppuna käytiin matkoilla. UK oli aistinut mun levottoman kyllästymisen ja vei Rva:n Hyvinkäälle. Jestamandeeraa, kun teki hyvää. Sai hetken olla turistina ja ihmetellä. Käytiin taidenäyttelyssä, katsomassa paikallinen herranhuone ja sit ulkoruokinnassa. Ja hei, olikin aika positiivinen yllätys. Ihan keskustassa restorantti 2puuta Oih, oih, sain alkutapaksena tattilasangea. Ja nyt kyllä täytyy sanoa, et mänt kiel perseeseen. En oiken ymmärrä, kuinka se pystyi samalla olemaan niin rapsakka ja ihanan kostea. Ihan oli ateria finedinning ja me häpi, veri häpi. Menkää Hyvinkäälle, siellä on kaikki.
Suolahuonetta on takana nyt kaksi kertaa. En tiiä, kuvittelenko vain, mut ihan kuin lima olisi helpottanut. Tänään on taas sessio ja sit katsotaan jatkoa. Sitä ennen lähden kuitenkin rantoja mittoomaan. Siellä paistaa aurinko ja sekös perkuttirallaa tekee hyvää. Istun yleensä tuolla korkeilla kallioilla, ne on mun lemppari mestat. Pitääkin ottaa teille kuvaa sieltä, niin ymmärrätte miks sinne sieluni halajaa. On aakeeta laakeeta ja taivas lähellä. Herra puhuttelee ja mie oon siunattu. Se on moro ny! P:S En ole kuvannut uusia kuvia, joten laitan noita kesän vanhoja. Yks mökin iltavaloista (mulle rakas.) Ja tietty kynttilän valoo, se liittyy postauksen. Sit pari maisemaa just meittin himarannasta, oli upea auringonlasku ja kivikko merimaisema. Ja taidetta mökin rannasta. Tässä uudessa blogipohjassa ei voi kuviin laittaa tekstiä, niin laitan tähän. Eikö ole hölmöä. Ihan paska on koko pohja.

30.10.2020

Painukaa nauttimaan

Mä oon täällä taas! Arvatkaa mistä se kertoo. No joo, mä alan olla tylsistynyt. Mua tylsistyttää! Tää sairastaminen ei ole ihan se mun paras lajisuoritus. On vaikea olla tekemättä mitään. Tai siis teenhän mää. Siirryn sängystä soffalle ja soffalta sängylle. Olen mä käynyt kaksi kertaa pikku lenkillä päivässä. Lenkki on ehkä liian tukeva sana, hiihtelen pikku hiljaa. Kauheinta tässä on se, että mä tajuun, että mä en kykene. Ei pysty, eikä jaksa. Jos lenkki käy liian raskaaksi, niin alkaa ottaa okulääriin eli silmissä mustenee ja pelottaa, et lähtee taju. Oikeesti pitää himmailla. Ostan päivän lehdet, luen ne ja sit möllään töllöö. Sitä saattaisi ajatella, et ihanaa, kun ihminen saa huilata, mut miks se on mulle niin vaikeeta.
Tämä on kyllä laittanut miettimään omaa terveydentilaa. Tämmöistä se olisi, jos olisi pysyvästi sairas ja rajoitteinen. Aika kauheeta. Sitä kuvitteli, että mun niskapaskaleikakus pysäyttää maaliman menon, pörssi romahtaa ja kaikki kurssit laskee. Paskat marjat, niin maapallo pyörii ja kaikki toimii. Ei tullut maalimanloppu. Ihmisen elo on vain pieni piipahdus tässä valtavassa maailman kaikkeudessa, eikä sota yhtä miestä kaipaa. Niin ja mitä vielä. Niin sitä, ettei mua oikeastaan tarvita missään. Eikö ole jännää. Kummallisinta on tämä hiljainen pysähtyneisyys. Kuulen kuinka enkelit pissaa pusikoissa ja mun tekisi mieli karjua. Just niin. Karjua on hyvä sana. Oikein silleen urakalla. Sitä saattaa harhaisesti kuvitella olevansa särkymätön, voittamaton ja ikuinen. Ei ole. Kaikki voi olla ohi hetkessä ja saatat joutua muiden armoille. Sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä ennen kuin ymmärtää ja hyväksyy.
Jätin tänään särkylääkkeet veke. Ei niitä ole hyvä ylettömästi popsia. Mulla ne käy pumppuun, pulssi alkaa huidella ja se tekee epämiellyttävän olon. Ottaisin mielummin vinhoa tahi skumppaa, onhan nyt fraidei. Mut kato, ei pysty sitäkään. Eikö mun elämä ole kurjaa. Jos totta puhutaan, niin ei tee kyllä mieli, enkä edes uskaltaisi. Tänään aamutuimaan nostin päätä sängyssä jotenkin väärässä kulmassa ja kuulin ikävän rusahduksen niskassa. Hetken jo saatana luulin, et nyt se halavoo ja implantit sinkoilee pitkin seiniä. Hengittelin kotvasen ja kuulostelin liikkuuko raajat. Hyvin potki, hätä ohi. Ota tohon nyt sit vinkkuun, jep, jep.
Ens viikolla mulla on suolakuuri. Ajattelin armahtaa keuhkoparkojani ja tarjoan niille suolahuonehoitoa. Se on hyväksi havaittu, ikivanha hoitomuoto ja soveltuu tupakoinnin lopettamiseen. Mitä tällä haen? Pieni limaisuus putkistoissa ärsyttää ja jos hyvin käy, niin hengittelmällä suolaa, saan liman poistumaan. Eikä kai tuo lie muutoinkaan ihmiselle pahaks. Tää on tätä temppelinsä rakastamista, juu nou. Voin sit kertoa oliko apua ja kuinka toimi. Ja hei, on ainakin jotain tekemistä ensi viikolla. Suolahuoneessa ei jumpata, eikä humpata. Siellä istutaan 40 minsaa ja vedetää suolaa suoraan suoneen tai siis keuhkoon. Aika mageeta, sano.
Sanoin UK:lle et huomenna mennään käymään jossain ajelulla. Pakko päästä himasta edes hetkeks. Eikä autossa istuminen nyt voi niin kauheest paljon rasittaa etteikö voisi. Joku kiva pikku retki lähiympäristöön. Toipilaalle on tärkeää, että tulee hengellistä ja sielullista aktiviteettia ja sanoisinko myös hieman äksöniä. Mun kohdalla se toimii varmasti parantavasti. Jaksaa sit taas toipua. Huh, vasta yksi viikkoa takana ja mun pää olisi valmis jo lähtee laitumille kirmaamaan. Niin kuin villi varsa. Ei ehkä ihan varsa, ehkä joku emälehmä enemmänkin. Mut kai tää tästä helpottuu, kun saa huomata kuntoutuvansa ja elämä voittaa taas. Ja voittaahan se, nyt vaan tuntuu kärsimättömälle. Sietäisin hävetä, mulla on kuitenkin mun elämä. Ja kaikki hyvin.
Nauttikaa viikonlopusta! Tehkää kauheesti kaikkia kivoja juttuja. Niin minäkin tekisin. Hah, ai tekisin. Yleensä en nykyään tee yhtään mitään, oli terve tai toipilas. Olla möllötän vaan. Mut nyt heti, kun ei pysty niin muka tekis ja haluaisi ihan kaikkee. Tää pitää muistaa ja tehä. Ainakin menisin taidenäyttelyyn, nauttisin lasillisen vuosikertaa katubaarissa ja osallistuisin panelikeskusteluun ilmaston lämpenemisestä. Olisin yhteiskunnallisesti aktiivinen ja vaikuttaisin kotiseutuni infastruktuuriin. Niin sitä mää tekisin jos....

28.10.2020

E L O S S A

Syksy, tuo vuoden ajoista satumaisin ja sieluani sykähdyttävin on saapunut kaupunkiin. Kesä tuli ja meni, en väitä, etteikö sekin olisi tuottanut iloa, mutta toi tullessaan myös surua ja ennen kaikkea kipua. Älkää välittäkö, jos olen hiukkasen sentimentaalisella tuulella, se saattaa johtua nautituista kipulääkkeistä ja siitä, että olen jo niin vanha. Taas kerran tuo ikävältä kalskahtava lausahdus. Oi milloin, oi milloin lopetankaan tämän iän ikuisen ikääntymisen. En koskaan. Olisko jo aika, nyt tahdon olla nuori ja elää. Mennään faktaan hupsista keikkaa...
Niskapaska leikattiin vihdoin ja viimein maanantaina. Nyt ollaan jo himas toipilaana. Kaikki meni fine. Siis loistavasti. Pelkäsin kuollakseni, siis todellakin pelkäsin kuolla. Pelkäsin neliraajahalvaantua. Pelkäsin kipua. Pelkäsin hospitaalia. Pelkäsin kaikkia ja kaikkea, aivan turhaa. Nyt on niskassa implanttia, on tehty tilaa liikkua ja timanttiporattu. Olen siis takaisin huippuplaatua. Ihminen on jännä kokonaisuus. Mukana seuranneet muistanevat ongelmani niskapaskan kanssa jo vuosien takaa. Siihen tottuu, jatkuvaan kipuun ja rajoitteeseen. Nyt hermot ovat vapaat ja kipu, se päivieni kosketus on poissa. Sitä ei ole. Tämä kivuttomuus tuntuu oudolle, jopa sairaalle. Hyvin, hyvin varovasti kuulostelen itseäni ja kummallinen vapaus tuntuu kaikkialle. Aivan kuin hartialinja olisi laskenut ja ikävä kireys kaikonnut taivaan tuuliin. Sitä mä vaan meinaan, et kaikkeen tottuu mutta ei pitäisi. Saisinko elää loppuelämän täyspainoista niska ja selkäelämää. Ai houp sou.
Mut leikattiin Ruskeasuon Orttonissa. Huippu palvelu, huikeaa ammattiosaamista. Menin Ma aamuna klo:7.00 ja pääsin pois eilen. Heräämössä heräsin joskus puolenpäivän huitteilla ja täytyy myöntää, että olin tod. kipeä ja sekaisin. En tiennyt missä olin ja järkky kipu raastoi kehoa. Mutta kipulääkettä sai suoraan suoneen niin paljon kuin jaksoi vetää ja oliko se neljäs annos, joka toi mut takas pinnalle. Oikeastan sen jälkeen ei ole tarvinnut tuskailla. Nyt vain toivotaan, että toipuminen menee oletetusti ja pääsen takas duuniin jo marraskuun lopulla. Sen verta tässä pitää huilata. Ystävät, voisinko jo tässä vaiheessa sanoa, että loppu hyvin, kaikki hyvin ja elossa ollaan. Ihanaa!
No niin, nyt kuuluisi vetää yksi rööki. Pitää pieni luova tauko. Mutta en vedä. Lopetin taas kerran röökaamisen reilu viikko sitten. Toki, se oli enemmän kuin suositeltavaa myös leikkauksen takia, mutta kyllähän te tiedätte sen, haluaisin siitä paskasta eroon jo muutenkin. Mitään en lupaa, en itselle, enkä kenellekkään muulle. Mutta yritän taas kerran. Teen pikku jumpat tähän väliin, heitän voltin. Ai niin, en taida heittää. Mut kävelen ympyrää ja selätän sieluani riipivän himon ja luopumisen tuskan. Olen vahva. Olen maailman vahvin nalle. Mä pystyn.
Join lasin vettä ja ohitin himoni. Ulkona on pehmeä syksyinen valo. Kello tulee puoli neljä ja enteilee jo hämärän hyssyä. Puiden keltaiset lehdet antavat siihen lämpöisen kajon, siksi kaunista. Syksy on parasta ja ihana. Toipilas ottaa rauhallisesti ja käy kävelemässä hissun kissun. Vielä ei pääse ravaa. Kunhan tästä tokenen, niin ajattelin ottaa ulkoilmaelämän säännölliseen tapakulttuuriin. Siis vähän niin kuin lenkkeillä. En tiiä juostakko, mutta aina voi pistää hölökäten. Uus elämä. Taas kerran. Tässä tupakoimattomuudessa on se ekstra, että toi happi kulkee eri hienosti ja se saa mut janoamaan ulkoilmaa ja raikkautta. Tämän sairastamisen keskellä on jotenkin tajunnut tän temppelinsä rakastamisen. Nyt jos koskaan alkaisi olla aika. Ei voi enää raiskata miten tahtoo, nyt rakastetaan. Jos tahtoo elää loppuun asti ja kuinka. Mut hei, ainahan mää syksyllä saan näitä hyvä elämä kohtauksia. Kyl se ohi menee...Tahdon rakastella sinua.
Meitä kosketti myös odotettu suuri suru ja pikku koira nukkui pois. Olin asiaa jo kotvasen uumoillut ja nyt se sitten tapahtui. Pikku sydän ei enää jaksanut ja saamme olla kiitollisia siitä, että jaksoi näinkin pitkään. Lankakerän poikanen, pimpula, teatterinjohtaja, hiphoppari, piiperoinen, enkelinpylly, marsalkka ja mitä kaikkea vielä. Juppe ei ollut se maailman helpoin haukku, välillä pelokas ja arka koiruli. Mutta suuren suuri persoona, joka jätti meihin rakastettavan jälkensä. Minulla on olo, että samalla minusta kuoli pieni pala pois ja sen tietää kyllä jokainen koiran omistaja mitä se tarkoittaa. Kiitos Juppe, ikävä jäi suunnaton, mutta nyt tiedämme, että sinulla on kaikki hyvin. Kaunista taivasmatkaa ja varamasti kohtaamme vielä!
Jahas, vielä tämä tekemättömyys ei ota voimille tai ehkä ihan vähän. Se on sellaista minulle tyypillistä levottomuutta. Pitäis tehä jotain että mainittais. Pah, aamulenkki on jo käpytelty ja UK on koneella koko päivän kestävässä webinaarissa vai mitä helvettiä ne nyt lieneekään. Ei leiki mun kaa. Tuli äsken tauolle ja huusi, että nyt ala ruveta siivooomaan. Minä sanoin, että otan yhteyttä suojelupoliisiin, jos ei anna mun sairastaa. Odotan, että on redi niin päästään Litukkaan ruokaostoksille. Tahtoo tsukuu ja jädee ja kaikkee herkkuu, koska oon pipi, niin saa mässyy. Ihana kohta oon lihava. Heittäydyn hetkeks tohon töllön ääreen, se on nyt mun hopi eli niin kuin harrastus. Yksikin homosarja on kesken, on se kyllä kiva, kun on mistä valita. Ennen ei ollut kuin 1 ja 2. Lukea en jaksa ja kävellä ei voi liikaa. Se on nähkääs rauha, rauha, rauha nyt. Adios! P:S Tää blogialusta on muuttunut. En tiedä, saanko tätä eetteriin järkevässä muodossa vai tuleeko tämä olemoisinkaan. Nyt kun olen saikulla, niin voisin tänne jotain rustailla ja hei, kiitän teitä kaikkia, jotka olette mua kaipailleet. Tunnen syvää pettymystä itseeni, kun en ole ollut aktiivinen. En panisi pahakseni, jos voisi kommentilla tyrkätä näkyykö tää kuinka? Tusen tack! PP:SS Laitan muutamia fotoi, ei ehkä liity mitenkään aiheeseen, mut teksti ilman kuvii on sama kuin joulu ilman kinkkuu. Ai niin, tuosta tuli mieleen, et tänä vuonna meillä juhlitaan joulua kotosalla siis Suomes. Olen innoissani, Martta saa laittaa kystä kyllä ja tip tap. Jette kiva de.

18.7.2020

Aika ällöö

Hellurei ja hellät tunteet! Jos nyt ei ihan hellät mut tunteet ne on mullakin. Kaunis aamu, vietävän kaunis. Ollaan takas möksällä ja nyt on sitten sen loman vuoro. Siis se, et ei tehä mitään. Syyvään, juuvvaan ja haistaan. Nooh, ans kattoo ny, kuinka kauan Rva. jaksaa. Kohta pitää kuitenkin olla menos, lähös tai ainakin tulos. Osaako tuota vaan olla. Hellettä luvassa ja se jos mikä uuveloittaa Rouvan passiivisagresiiviseks juoppohulluks. Kylymee kaljoo kittoo kiduksiinsa ja vot sie, se olt sit siinä. Loma.




Kuopio on yhtä kaunis niin kuin aina. Jotenkin nämä vierailut alkavat käydä tunteelle. Lähi-ihmiset ikääntyy ja vääjäämättä tajuaa kuinka aika alkaa käydä vähiin. Normaalia ihmiselon kiertokulkua mut samalla siinä tajuaa, ettei itsekään ole ikuinen. Ai miten niin? Enkö olekaan kuolematon kaunotar?
Kiva oli nähä, kiva oli käydä mut aina on niin kiire. Minne? Lomalla on kiire lomailee ja minulla se tarkoittaa just yllä olevaa kuvaa. Pakoa harmaasta todellisuudesta tänne sietämättömän olemisen keveyteen. Tätä näin tekemättömyyttä. Päiväin tuntien matelua kiireettömästi ja elettömästi olemista. Huokailua helteessä ja sammuttamatonta  ja kyltymätöntä janoa. Ensi kesänä ollaan Kuopiossa pidempään. Aika alkaa olla kortilla ja sitä en saa koskaan anteeksi.




Magneettikuvien lausunto on tullut. Se oli tavallaan järkytys, mutta kivuista päätellen tiesin sen jo. Osasin odottaa. Kaikki on alkanut jo vuodesta 2012. Silloin ensimmäiset oireet ja sitä nikamien madaltumista ynnämuuta saissee. Tosi asiahan on, että rappeutumisen alettua, se ei suinkaan enää korjaannu vaan maapallon vetovoimasta johtuen, madaltuu edelleen. Ja jösses, kun koko kaularanka onkin paskana. Lähes joka väli on niin sanotusti heikos hapes. Esim. C5/C6 Diskus on madaltunut ja dehyroitunut. Molempiin juurikanaviin työntyvät spondyloosinokat ja diskus protruoi niiden välistä. Molemmilla puolilla varsin voimakas juurikanava-ahtauma. Oikealla selkeä juurikompressio. Duurapussi kapenee ja ytimen ympärille jää vain hyvin vähän likvoria. Ja tää vaan yhes välis, tätä samaa C4/C5 ja vähän lievempänä myös muissa.



Kuka on kokenyt hermoperäisen kivun, niin varmasti tietää millaista sen kanssa eläminen on. Ei kiva hei. Käsiä särkee lähes koko ajan ja kyllä, nyt myös oikeaa. Yritän olla ajattelematta mut eihän sitä aina voi. Vittu, kun vetää vakavaks. Ensi pe taas lekurin pakeille ja mielenkiinnolla (pelokkaana) odotan mitä tuleman pitää. Edellisellä kerralla lekuri vilautti jo puukon mahdollisuutta mut onko se oikea ja ainut vaihtoehto. Mie en tiiä. Ankarasti, niin ankarasti mietin, et tuntuu välillä sille, et mun pää syttyy palamaan. Tietysti työ ja tulevaisuus on se, mikä mielessä painaa. Kuinka tästä selvitään vai selvitäänkö. Terveys edellä sanotaan mut jos sulta viedään toimeentulo, niin kyllä se pistää vituttaa. Silleen armottomasti. Jos teillä jollakulla on omakohtaisia niskapaska kokemuksia, niin otan vinkkejä ilolla vastaan. Onko leikattu, kuinka hoidettu, miten pärjäätte ym. Laita vaikka s-postii make.janhunen@kolumbus.fi. Kiitollisena kiittää hän.



Mun täytyy myöntää ettei minulla ole sellaista vallatonta lomafiilistä. Sellaista ihanaa, että kellutaan poutapilvein päällä, juodaan enkelten pissaa ja heittelehditään kukkaiskedoilla. Ei ole niin. On pieniä hetkiä, että unohdan kivun ja tulevaisuuden ja niihin yritän epätoivoisesti tarttua. Viikko vielä täällä paratiisissa ja odotan ihmettä tapahtuvaksi. Niitäkin aina silloin tällöin tapahtuu. Minulle riittäisi sellainen 20.000, niin kaikki olisi yksinkertaisempaa. Sitä odotellessa, nuolen haavojani ja hei, en vaivu synkkyyteen. Otan illalla pari huurteista ja laulan vasten auringon siltaa.

P:S Itserakas ihminen laittaa omia kuvia. Aika ällöö.

12.7.2020

Sata salamaa

Tuuli suhisee vienosti puissa. Ilmassa on kostea läikähdys ja eilisen sateen jäljiltä kaik on vielä märkää. Aurinko paistattelee ja kuivattaa kilpaa tuulen kans mökkimaisemaa. Pyhäpäivä, eikä meidän tarvitse lähteä tänään kaupunkiin. Koska hei helvetti, mä jäin lomalle perjantaina. En mää vielä sitä tajuu, mut viimeistään huomenna, kun on ensimmäinen arki. Ja olen mää kovasti paljon yrittänyt relaa ja nauttia, nauttia ja relaa. On sanomattakin selvää, että täällä mökillä jos missä se onnistuu parhaiten. Eikä mua sateet haittaa, melkein päinvastoin. Mie nautin, kun ei oo kuuma. Se alkukesän hellehelvetti kiitos riitti mulle. Syksyä päin, sanoi sienestäjä.






































No mitäs tänne kuuluu? Koronasta selvittiin hengissä. Joo fyysisesti, mut toi talouspuoli heitti perseelleen. Tein just sen virheen, että otin vastaan kaikki siirrä laskujen eräpäivää mahdollisuudet. Ja mitä tapahtui. Nyt ne kaikki on saatana yhtäaikaa maksussa ja siihen pitää hoitaa vielä tämän hetken normi laskut. Eli siis kaikki tulee tuplana tahi triplana. Oli tarkoitus lomalla harrastaa kotimaanmatkailua mut aika onnettomaks jää. Pikainen visiitti Kuopijoon ja äkkiä takas möksälle köyhäilee. Taidan laittaa kiljut tulille, on ees vähä lystii.



Kulunut kevät ja alkukesä ovat olleet hitusen haastavia. Vanha niskapaskaongelma on äitynyt pahaksi ja tohtoria, hierojaa, osteopaattia on tarvittu oikein urakalla. Juuriaukot ahistaa ja vasen käsi on välillä pois pelistä. Otetaan magneettia ja katsotaan, sanoi lääkäri. Kuulkaapas juu, alkaa sen verta olla ikää mittarissa ja mullakin työvuosia jo miljoonia maileja, niin ei oo ihme, jos hiukkasen siellä sun täällä aukossa alkaa olla ahasta. Voihan perseen suti, en mää paremmin sano. Jatkuva kipu vie värit mennessään ja jos nyt suoraan sanon, niin kyllä se pistää vallan vituttaa. Annan sulle ajatuksen. Mitä kaunein kesäaamu ympärillä, mutta. Mua jäytää hermokipu, enkä ole kaunis. Enkä ole iloinen. Enkä ole lomalla. Enkä ole hassu. Enkä onnellinen. Sain kyllä hermokipunappii, mutta ota niitä nyt. Pihalla omalla pihalla. Ei kiva sekään hei.




Jottei tämä mene valittamiseksi, niin aina pitäisi löytää niitä kivoi juttui joista olla onnellinen. Ilman tätä mökkii olisin jo hourulassa. Tai siis, tää on kaiketi mun hourula. Viikendi täällä ja katso, olet taas oikea ihminen. Luonnon voima ja rauha. Siitä saa jeesii jaksamiseen. Ja onhan meillä ollut täällä aikamoista savottaa. Mökkimaisemista kaadettiin aboutrallaa parikymmentä isoa puuta ja niitä sitten haloksi hakkaamaan. Ei herraparatkoon, en mää enää kirveksellä kykene. Mutta herra iso herra yläkerrasta lähetti meille klapikoneen. Jo läks. Ja sitä hommaa riittää. Eilen käytiin Karjaalla ja ostimme uuden raation. Sellainen digitaalinäyttö, niin nyt on asemat kohillaan. Olen jo vuosia kuunnellut vanhaa grammarii, josta kaikkoaa kanava ja särisee, ritisee ja se on pistänyt harmittaa. Mut nyt uus ja mä onnellinen! Huom. siitäkin!




Kuten saamme huomata, niin onnellisuutta löytyy, kun vain oikein etsii. Erityiskiitokset kuuluu UK:lle. Elämä ei varmasti ole helppoa tällaisen invaliidin kanssa. Kiva kun kestät. Mä en kestäisi.
Ja onhan meillä toki ollut ihania iltoja. Sellaista harmitonta mölläämistä. Rva. istuu tässä terdellä kuin tatti, kittoo kaljoo ja tuijottaa selälle. Mittään en puhu, möllään vaan. Kylypeä rupsahutan, laitan nättiä naamioo ja loput ajan makkoon kammarissa. Tässä iässä on tajunnut tuon lepäämisen tärkeyden. Ei taho jaksaa jos ei lepo. Apua, nyt jyrähti Karjaalla ukkonen. Onko tänne tulossa. Täällä mökillä olen hiukkasen hermona noiden ukkosten kans. Vaik mikä siinäkään? Jos iskee, niin iskis kunnolla. Se olisi sopivan näyttävä lähtö.




No niin, tulihan tässä jo läpistyä. Mie en oiken tiiä, olen kahen vaiheilla, että Lemon Gay on tullut tiensä päähän. Mut toisaalta, tää on terapiaa ja joskus tulevaisuudessa tärkeää muistoa ja todistusaineistoa. Katellaan nyt, pitääkö asiat olla niin mustavalkeita. Mikään ei oo kirkossa kuulutettu. Joo, tänne se on tulossa. Nyt pitää panna linjat poikki ja paeta pöydän alle. Jos musta ei kuulu, niin se oli se salama. Adios!