25.5.2017

Ihan vaan vatsalääkkeeksi

No niin. Nyt ollaan muutettu mökille. Huutolaisuus muiden nurkissa on ohi ja leikitään kotista täällä luonnon keskellä. Ei tietysti hassumpi vaihtoehto, mut eihän tää kotia voita. Sitä niin, jota ei ole, eikä edes tietoa siitä, milloin voisi päästä asettuu.

Mä oon tylsä ja jankkaan samaa asiaa. En mie voi muuta. Saatiin UK:n kanssa eilen kiivas keskustelu aikaiseksi asiasta remontti. UK:lla meni jopa hermot rouvaan. Mä olen ollut liian kiltti, enkä uskalla lyödä nyrkkiä pöytään ja sanoa: " Perkele! Nyt loppuu tää pelleily!" Sain eräältä ystävältä viestin, että reiskoille pitää puhua töykeän käskevästi ja kohdella rumasti. Ne ei ymmärrä kohteliasta käytöstä, sitä niin, mitä minä olen ymmärtäväisenä ja liian kilttinä toteuttanut. Siksi hommat kusee ja mistään ei tuu valmista. Päätettiin et UK ottaa ohjakset käsiin ja alkaa vaatia tulosta.

Momenttus

Eto remontti on kestänyt kohta puoltoista kuukautta ja kotiin pääsystä ei ole siis tietoakaan. Tai voihan sinne mennä, jos suostuu elämään ilman vettä ja sähkön saantikin on niin ja näin. Mikkään ei oo paikallaan, eikä kohillaan, kun niitä on vielä turha laitella. Kylppärin lattia on yhä edelleen piikkaamatta, sain urakoitsijan kiinni ja ykskantaan hän totesi, et nyt on niin paha flunssa, ei pysty, ei kykene ja sit lähetäänkin jo viikon lomalle. Et silleen valmistuu meittin kylppäri. Oikeesti tää menee vielä ens syksyyn tällä menolla. Kohta niillä alkaa kesälomat ja se on sit soronoo! Voi hevon vitun perse, en nyt paremminkaan voi tätä asiaa ilmaista.

Jahas, kupliakin juotiin näemmä


UK kehoitti muuttamaan asennettani. Okei, ymmärrän ja en ymmärrä. Yrittää toki voin ja täällä mökillä asioiden hyväksyminen on helpompaa,  ja hetkittäin voin unhoittaa koko paskan. Mulla on alkanut tulla jo vastenmielisyys koko himaa kohtaan. Ai kauheeta, alan inhota asuntoa ennen kuin olen sinne edes muuttanut. Kuuluu kuulemma kuvioon, duunikaverilla oli ollut sama juttu. Niin hankala ja työläs muutto oli saanut tuntemaan negatiivisia asioita, mut kun kaikki oli ohi, niin rakastuminen omaan kotiin oli palannut. Sitä odotellessa.

Ottaa helposti päähän

Sen verta ottaa luonnon päälle, et rouva otti eilen pikku känöset. Ihan silleen vahingossa. Kaikesta huolimatta oli hyvä fiilis, siinä bastua lämmittelin ja gyrmeetä keittiöstä nostin. Sain UK:lta Viron tuliaisina jeegeriputelin ( ihan vatsalääkkeeksi ) ja sitäkös olikin sitten kiva siinä ruuan laiton lomassa aina pikku tömpsyt ottaa ( ihan vatsalääkkeeksi. ) Kyllähän sen sitten tietää, kuinka siinä käy. Syötiin puolilta öin ja rouva oli iloisesti päihtyneessä olotilassa ja vatsa oli lääkitty. Sammuin menomatkalla makuuhuoneeseen. Kiitos.

Mullapa on sellainen jännä juttu tässä koneella näin. Kun kirjoitan sanan ........... Nähdään pian! niin siihen tulee tuo Nähdään pian! Eli en voi kirjoittaa sitä sanaa, kun automaattinen tekstinsyöttö korjaa sen sanaksi Nähdään pian! Ymmärsittekö mitä tarkoitin? Ette siis. Se sana on sellainen, kun mennään jonnekin eli ollaan siis Nähdään pian! Kato, taas se tuli. Eiks oo sekavaa? Eli en voi käyttää sitä sanaa vaikka tahtoisin. Jos yritän jotenkin kiertotietä eli sana on se, kun pakataan laukut ja lähdetään jonnekin. Se on se sana. Kuka arvaa mikä? Kirjoita se mulle, koska mä en voi sitä kirjoittaa. Eikö oo hassua?

Keli on snadisti viilee. Eilen oli hillitön kesähehku. Oli kuuma ja aurinko paistoi päähän. Teki mieli suojautua, koska pää alkoi suhista. Nykyään liika aurinko laittaa pään suhisemaan vai olisiko se sittenkin ollut se jeegeri ( ihan vatsalääkkeeksi. ) En tiiä, mut kaunista alkaa olla. Koivut ovat neitseellisellä vihreellä ja kaikki on niin fressiä. Paitsi minä. Vatsahermot on viturallaan ja olen ähnöttänyt ummessa kohta viikon. Ei kiva hei. Alkaa tulla tavara jo korvista ja olo on ikävän tukala. Tänään mennään laittaa vika seinäpaperit, niin eiköhän se laukase tilanteen. Loppuillan voinkin istua sit tuolla paskahuussissa ja päivittää tilannetta sieltä käsin. Just joo, anna mun kaikki kestää ja nää on nyt niitä juttuja taas. Kiitos ja anteeks.


22.5.2017

Se on sitä, eikä mittään muuta

Se nyt näyttää menevän niin, että tää alkuviikko on ahistus. Ei sille mitään voi. Siis remppa ahistaa. Evakossa ei voi asioita unhoittaa, kun on toisen nurkissa, se muistuttaa tehokkaasti vallitsevasta elämän tilanteesta. Möksällä unhoittaminen onnistuu, koska voi leikkiä sitä omakotikullankallis leikkii. Mä niin tahtoisin nousta tilanteen yläpuolelle ja olla hermostumatta, mut en mää oikein pysty. Päässä pyörii vain tekemättömät ja sopimattomat asiat. Enkä nyt tarkoita silleen tuhmia sopimattomia, vaan niitä niin, et milloin saadaan putkimies paikalle, milloin tulee sähköt jne. jne. Ei ole rauha, on helvetin levoton olo ja se on erityisen inhoittavaa.

Psykedeliaa seinällä

 Joku sanoisi, et relaa tonttu. Kyllä se siitä valmistuu ja niin edelleen. Kyl mää sen itsekin tiedän, mut ei se vaan mee niin. Jos tää homma olisi jotenkin selvä ja joku dedline, niin hyväksyisin asiat paremmin. Mut kaikki on vaan yhtä epävarmaa mössöö, niin se ottaa järjestelmälliselle luonteelleni ja pahasti. Jopa niin pahasti, että olen alkanut miettii oikeesti sitä vaihtoehtoa, et alan metsästää uutta remppareiskaa, joka saattaisi hommat päätökseen. En mää tiiä, mikä tässä olisi nyt järkevää.

Odottelen nyt tovin ja alan sit soittelee ja tiedustelee, milloin se kylppäriremppa noin niin kuin käynnistyy. Tiiättekö, on sellainen olo, et pitäisi kauheesti tehdä kaikkee itse, et homma menisi eteenpäin. Mut tahtoo noi putkimiehen ja sähkärin taidot olla hiukkasen hakusessa. Joskin tällä tahdilla saattaisin opiskella molemmat tutkinnot, ennen kuin homma on saatu päätökseen.

Jottain nättiikin...


Riehuin kohteessa kolme päivää ja eilen illalla tuli kyllä totaali uupuminen. Makasin kuin raato sohvalla, en jaksanut kaukosäätimestä kanavaa vaihtaa. Möllötin töllöö apaattisena ja odotin, et pääsen makkoomaan. Selkä pahalainen on alkanut oireilee ja viiltää välillä niin nätisti, että meinaa pissat pöksyyn lirahtaa. Pelottaa, et se aloittaa taas ja kohta mennään kainalokepeillä. Teeppä siinä sitten.

Eilen saatiin yks työhuone tapiseerattua. Aikansa se ottaa, ei sille mitä voi. Alku aina hankalaa, mut sit se lähti sujuu. Siihen samaan syssyyn olisi mennyt se kolmas huone, mut UK:n piti taas kerran lähtee duunimatkalle. Ehkä hyvä niin, jos väsyneenä olisi aloitettu tekee, niin lopputulos olisi voinut hyvinkin olla esittely kelvotonta. Jaoteltiin kamoja jo niille kuuluville paikoille ja saatiin huoneita silleen tyhjimmiksi, et päästiin tapetoimaan ja joskus saisi ne listat paikoilleen.

...ees vähäsen.

Tää on nyt tätä. Joku pikkukiva kevennys tähän loppuun? Niin mikä se voisi olla. Hmmmm, yritän ankarasti miettii. Jäisi silleen mukava maku. Oisko se joku kuolematon aforismi tai pikkutuhma sananlasku peräti. Siinä voisi olla jotain remppaan liittyvää. Jahas. Siin on sähköö, sanoi putkari, kun pikkujouluissa sähkärii suuteli. Buahahaa!

21.5.2017

Harjassa on helevetti

Pyhäaamun hartaus on laskeutunut Lähdejärven ylle. Hienoinen tuulen vire kuljettaa järven pintaa. Se väreilee kauniisti. Metsäkyyhky ja käki vuorottelevat vuosisadan soolosta ja pikkulinnut sirkuttaa komppia rinnalla. Lehtivihreä on herännyt, arkana vielä, mut kohta räjähtää. Tunnen sen munaskuitani myöten. On sanomattakin selvää, että oloni on harras, lähes taivaallinen. Viikonloppu tääl päin Suomee on ollut kesäinen, jopa helteinen. Nautin.

Niin on nättii jotta

UK lähti eilen duunimatkalle veri öörli. Mun oli tarkoitus vielä hetki levähtää, mut ei siitä mitään tullut. Niin painoi ( ja himotti ) tekemätön duuni raksatyömaalla. Nähkääs, keittiö on saatu harjaan ja kaikki se paskajäte oli siivottava. Pääsin jo imureeraamaan ja lattiaa pesemään. Se on sit eri asia, milloin se valmistuu käyttökuntoon. Ei sieltä enää paljon puuttuisi, mut reiskoilla alkaa uus duuni alkuviikosta ja tekevät loppuun sit, kun ehtiivät. Sekös minua harmituttaa ja jos oikein nätisti sanon, niin vituttaa. Tämä on sitä omaa tyhmyyttä, kun lupasin olla aikataulullisesti joustava. En enää koskaan lupaa joustoa mihinkään. Korkeintaan sukkahousuihini, joita lainaan tarvitseville.

Kulma

Taso ja välitila kohtaa

Kylppärin tekijät hävisi kuin pieru saharaan ja niitä ei ole viikkoon näkynyt. Ihme touhuu. Masterbedroom alkaisi olla listoja vaille valmis, saatiin seinäpaperit seinälle perjantaina. Rouva oli suunnitellut raitatapetin vaakaan ja ajattelin, et sen kun huitasee seinälle. Ei huitase. Seinät on kierot, kun vallanpitäjien lupaukset ja kyllä se aikansa otti, että suoraan saatiin. Mut hieno tuli. Ensimmäistä vuotaa piti säätää useampaan otteeseen, kunnes ymmärsimme ottaa vatupassin avuksi ja tehdä suoran linjan seinään ja sit pitkin mentiin. Onneks alas tulee listat, sillä heittoo seinäs useampi sentti juu.

Vaakaan eikä vinossa

Ihmettelin viimeks, et kyökissä on tullut suunnitteluvirhe. Ei ole. Sitä minäkin. Kulma, joka oli hankala ( koska inhoon niitä perinteisiä kulmakaapin rotjakkeita ) tehtiin sellaisella puoliovella ja saatiin kivan linjakas. Siit mie tykkään. Keittiöstä tulee aika magee, vaikka itse sanonkin. Kuvat vielä puolivalmiista, kunhan saadaan kaikki kohilleen, niin hyvä siitä tulee.

Toisen puolen piste

Rouvan valtakuntaa

Tänään ohjelmanumerossa molemmat työhuoneet. Ne seinäpaperit on vielä laittamatta, mutta ennen sitä, pitää kamoja laittaa jo niille tarkoitettuun tilaan. On pakko, vaikka en tahtoisi. Remontti ei suinkaan ole ohi ja vielä sitä paskapölyy on tulossa. Kylppärin lattia on spiikkaamatta, jösses, se tapahtuu silloin, kun asumme siellä. Olohuoneen alaslaskettu katto, uudet väliovet ja listat puuttuu. Sekä kaikkee pientä kivaa. Tää on just se pahin, joudut asumaan remontin keskellä. Ei tykkää yhtään, mut on pakko. Evakko loppuu ens viikkoon ja sit ei ole muuta kuin tää mökki. Joka nyt tietysti ei ole huono vaihtoehto. Täällä mä voin hetkittäin unhoittaa kaiken härdellin ja leikkiä, et kaikki on niin kuin pitääkin. Oma kiva koti kullan kallis odottaa citis ja me vaan niin kuin ollaan möksällä viettää viikonloppuu. Raaka totuus iskee päin näköö viimeistään kirkkonummen ja espoon rajalla, auts.

En lähtisi

Olisi ihana unohtuu tänne ja leijuu ettei peräti kelluu, auringon ihanas syleilys. Olla vailla huolia ja murheita, istuttaa parit pelarkuuniat ja rillata makkaraa. Ei auta. Mentävä on. Ruiskahutan aamu-uinnit ja menoks. Ei se koti muutoin valmistu. Tuli tuossa mieleen, et jos mulla olisi oikein tehokas rempparyhmä, niin hima olisi viikkoon laitettu. Kylppäri nyt voisi sen kaks viikkoo vielä ottaa, mut noin niin kuin muutoin. Nyt mulla on käsissä epämääräisiä lupauksia, tehdään kun keretään. Jos olisi rahanpaskua, niin pistäisin dollarit  jonoon ja antaisin raipan heilua. Ei ole. Odotan nöyrästi. Perkeles!

19.5.2017

Rinnat, nuo rakkauden hedelmät

Pakko kirjautua, kun on niin ihana aamu. Menin metsään kameran kanssa. Siellä oli hurmaavan suloista. Linnut lauloi tuhat ja sata, aurinko leikki kilpaa kanssani. Oli kuollutta vielä, mutta se elämän pieni ihme punki pystyyn kaikkialla. Se on aina hyvin ihmeellistä. Tunsin kuinka metsän rauhoittava voima rakasti minua ja olin hetkittäin erittäin onnellinen. Kuka voi vielä väittää, että metsällä ei ole tyynnyttävää vaikutusta? Ei kukaan. Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston.





Vaik on olevinaan kiire, niin en malta vielä lähteä siihen. Tänään mennään työmaalle ja aloitamme ne seinäpaperit. Ei vielä. Olen hetken täällä paratiisissa ja nautin. Aamu on mitä antavin. On lämmin ja ilmassa alkaa leijua kesän pöly. Tai hiukkanen. Ei ole siis kylmä. Koko luomakunta huutaa kesää tervetulleeksi ja minä myös. Saan täältä voimaa kestää päivän koettelemukset. Piipahdin paikalla eilen ja siellä on nyt tapahtunut suunnitteluvirhe keittiössä. Yksi kulma ei toimi tai sitten siinä on joku sekaannus. Sitä pyöriteltiin Ikeassa aika paljon ja voiko todella olla, että en ole moista ongelmaa nähnyt? Minä, joka olen muutaman keittiön suunnitellut. Täs on nyt joku härö tai sit mie alan olla jo ihan laho. Perkele, sanon minä.





Kohtasin eilen kauniin näyn. Istuin aamutuimaan Ukkorähjän partsilla. Katua pitkin juoksi nuori nainen. Sellainen seittemäntoistakesäinen. Neito kauneimmillaan. Kohtaus oli elokuvamainen tai sitten minä vain niin vaikuttunut. Neidon kiiltävä, paksu ja luonnollisesti värjätty tukka hulmusi kuin suomen hevosen harja tuulisella laitumella. Hänellä oli yllään beibibluun värinen, angoravillaa oleva toppi, joka tietenkin oli ihon myötäinen ja uuman paljastava. Rinnat, nuo rakkauden hedelmät, keinahtelivat puolelta toiselle kuin poimintakypsät hunajamenlonit. Uskoisin, että niitä ei ollut sidottu rintareppuihin, joita myös rintaliiveiksi kutsutaan. Hetken tunsin heteromaista kiinnostusta. Ei, se ei ollut likaista kiimaa. Se oli kaunista ja ylevää seksuaalista houkutuksen hekumaa. Minä, pahainen vanha homon rähjä, innostuin pienen kiiltävän hetken ja olisin niin halunnut kosketella hellästi noita keinahtelevia ja kiinteitä pompuloita. Kadota niiden arkailevaan syliin.



Kohtaus meni ohi ja päättelin sen johtuneen alhaisesta verensokerista, sillä aamiainen oli vielä syömättä ja minä muutenkin tokkuramainen. Mitä tarina opettaa. Ei ole koiran karvoihin katsomista ja kaikkea kaunista näkee, kun osaa katsoa. Onko ne nuoren neidon rinnat vai aamuinen metsä, sillä nyt ei ole mitään väliä. Pääasia on elämän kauneus. Nyt alan hermoilee ja vedän remppavermeet päälle. Mun mentävä on. Tänään on hyvä päivä, tänään keittiö nousee harjaan ja minä juon pullon skumppaa. Ihan varmasti juon. Tsau!

18.5.2017

Aikamatka menneeseen ja profiilit kohillaan

VAROITUS. Tämä postaus saattaa sisältää järkyttävää kuvamateriaalia.

Loppuviikko ja herättelee turhan aikaisin. Niin kuin aina. Olen miettinyt mistä mahtaa moinen trauma johtua? Se alkaa to-pe. Odottaako herkästi väräjävä sieluni viikonloppua niin innokkaasti ettei unta riitä. Ai dont nou. Outo tapa kumma tyyli.

2007. Hanko. Juppe on ihan vauva ja minä teini.

2007. Vakava. Matkoilla jossain päin Eestissä.

2010. Ihanat juhlat.

2010. Hah! Mikä kraka!


Mitä muuta tekemistä voi olla aamulla anivarhain, kun istua tähän koneelle ja läpistä joutavia. Aina voisi siivota, mutta näin huutolaisevakkona sekään ei ota rättiä alleen. Tietysti ajan voisi käyttää tehokkaasti hyväkseen ja tehdä liikunnallisen suorituksen tai vähintäänkin meditoida itsensä unelmiin. Ei jaksa. Ei huvita. Katsokaas, ihminen on siitä kummallinen otus, että se on antanut itsellensä luvan elää kuin sika pellossa. Jaa miksikö? Siksi, kun elämä ei ole tasapainossa, on liikaa kaikkea, eikä ole kotia. Silloin saa syödä roskaruokaa ( on muka niin kiire ettei terveellistä kerkee syömään ) ja liikuntaa tulee välttää, koska sitä tulee remontissa muutoinkin. Ovela pässi on ihmisen lapsi. Sen verta petraan, että olen luvannut itselleni ( ja UK:oota peloitellut, ) että tahti muuttuu, kun tämä kaikki on ohi. Alkaa puritaaninen itsensä rääkkääminen ja terveellisten elämän tapojen vaaliminen. Eihän tästä mitään muuten tuu.

2010. Teinipoikabändi pop pop pop.

2010. Onko erikoinen häh.

2010. Juhlat taas. Mikä meno.

2011. Juhlat mökillä. Onnellinen huomaa.


Istuin koneelle pää tyhjänä. Jos ei voi valittaa remontista ja tästä vallitsevasta kaaoksesta, niin mistä muka voisi kirjoittaa. Eihän mun elämässä oo mitään muuta mainittavaa. No höpsistä, sanon minä ja otan pyllyn pois tyynyltä. Tuossa juurikin totesin UK:lle, että onpa ihanaa, kun on satanut vettä ja luonto saa kaipaamaansa virvoiketta. Se tuntuu varmasti samalle kuin meitsille se perjantain saunanlämmitysolut. Taivaallinen. Päihtyykö luonto lainkaan saadakseen kosteutta. Se suattaapi olla. Juoppohullu luonto.

2011. Virallisesti hän. Söpö hymy.

2012. Terveellinen ja raikas elämän vaihe. Otaksun. 

2013. Vesipeto aina ja ikuisesti.

2014. Mä täytin 50 vee. ja saksofooni soi.


Selailin joutavakseni blogeja ja huomasin hauskan haasteen. Laittaa feisbuukin profiilikuvat kymmeneltä vuodelta eetteriin. No, minähän menin katsomaan löytyykö sellaisia kuvia ja siellähän ne oli naamakirjassa nätissä nipussa eli kansiossa. Hah, oli niin hauska aikamatka, että päätin tarttua haasteeseen ( vaikka mua ei kukaan haastanutkaan.) Olen sen verta täällä viime aikoina valittanut ja ollut tylsää tavaraa, niin nyt voisin tarjota teille makiat naurut. Tai itkut. Ihan miten sen ottaa ja näkee.

2014. Alkaa olla jo poikkitaiteellista

2015. Aurinko hyväili. Oisko jotkut juhlat?

2016. Sitä niin yrittää olla erikoista.


Voi hitsin pimpula, kuinka mukavasti kuvat tuovatkaan elämääsi tarjolle. Ihan piti hetkeks pysähtyy makustelee. Oih, noi oli ne hauskat juhlat, ja noi, ja noi, ja noi. Eli voisiko jopa todeta, et sun elämäs on ollut yhtä juhlaa. Mitä pidemmälle tullaan, niin juhlatkin vähenee. Alkaa olla jo niin totista torvee, ja herra on niin tekotaiteellinen ja vakava. Mistä moinen? 2015 on vielä hurmaava hymy ja aurinko kasvoilla. Siihen se sit tyssää. Ehkä tilalle tulee kuitenkin henkistä juhlaa ja kypsää elämän tyydytystä. Ehkä. Mut kiva kattoo. Oon näköjään ollut aika ahkera vaihtaa profiilii. Vuosi 2010 olen ollut levoton ja vaihtanut kuvaa viis kertaa. Tulkitsen sen epävarmuudeksi.

2016. Niiiiiin totista mutta totta.

2017. Miks rikki?


Huomata saattaa, että stailit muuttuu ja rypyt eikun lisääntyy. Se on kummallista, että viime vuosien kuvissa näyttää nuoremmalle kuin silloin joskus. Mistähän se johtuu? Paraneeko kamerat vanhetessaan vai nuortuuko sitä vain? Sillä ei varmaan ole mitään tekemistä, että on opiskellut kuvankäsittelyä. Ei ole. Rehellinen pitää olla, jos ei itselle niin ainakin sosiaaliselle meeedialle. Haasteeseen saa tarttua. Silvublee!

17.5.2017

Tukehtuuko tää sika tähän

Elävästi hengissä. Mä selvisin siitä. Olen niin ylpeä itsestä. Vaikka koko päivä oli sellainen, että ei oikein pystynyt olemaan aloillaan. Myönnän, että tutkimus hermostutti niin vietävästi. Lekurit oli myöhässä ja se pahensi mun tilannetta. Kävelin osaston käytäviä eestaas ja olin jo hetken, et lähden menee. Voitin itseni ja voisin jopa sanoa, että olin reipas.

Hoitsut oli ensin sitä mieltä, että mitään rauhoittavaa tarvita. Suhtautuminen jopa pikkasen sellainen älänytisomiesolenössö. En antanut sen vaikuttaa ja tohtori kivatakki olikin heti et piikkiä suoneen ja herra tehdään hervottomaksi. Sain rauhan ja tutkimus ei ollut ollenkaan niin paha, kun kuvitella saattaa. Yökkörefleksi alussa teki sen, minkä varmana kaikilla, et mää jumalauta tukehdun tähän. Sen verta kuulin, et hoitsut kyseli, et otetaanko pois, tukehtuuko tää sika tähän. Sen mentyä ohi, purin sitä tuppia hampaiden välissä ja rauhotuin. Kaikki oli ohi tosi nopeesti, ehkä lääkkeellä oli vaikutuksensa.

Sisälläni on valo. Valo. 

Jotain muutoksia massussa on, mut ne saattaa mennä sen sairastamani helikon piikkiin. Koepalat aikanaan kertoo sit totuuden. Vähäkö oli huojentunut olo, et nyt se rääkki on ohi. Painuin samantien kanttiiniin ja söin sämpylän ja nisukahvit. Vähäks oli keikkuva olo. Silleen hassu, kun kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä. Taisi puhekin olla snadisti puuroo. Tulin evakkoon ja vedin siinä sitten kaks ja puoltuntii unta palloon. Sen verta se otti voimille juu.

Ajattelin kiusata itteäni ja mennä käymään työmaalla vielä ennen duuniin menoa. Soittelin eilen suuntaan ja toiseen putkitilanteesta, enkä oikein sen selvemmäksi tullut. Sain kiinni urakoitsijan, enkä  nyt tiedä, ketä pitäisi uskoa ja mitä tehdä. Hetken kävi jo mielessä, että sanon: "Antaa perkele olla!" Lähtekää menee. Mulla on sellainen ylimenokäyrä, et se kyllä venyy, mut sit kun se paksahtaa, niin mun suusta saattaa tulla ihan mitä vaan. Sain nieltyä kaiken ja yritän päästä asian yläpuolelle ja katsotaan mitä tästä tulee vai eikö tule mitään.

No mut joo, sain eilen UK:n evakkotoveriksi ja se helpotti tähän orpouteen. Hänellä on kyky rauhoittaa minua, kun rouvalla elämä on musta ja mistään ei tuu mitään. Tehtiin tuossa toimintasuunnitelmaa ja ensi viikonloppu vedetään seinäpaperia seinille. Josko voisi asetella jo huonekaluja ja kamoja niille kuuluville paikoilleen. Ei niin, että ne on sisustettu, mut silleen, et ovat jo valmiina omissa huoneissaan. Toivossa on hyvä elää, sanoi emäntä, kun ukolta pihtas. Se on Moro ny!

16.5.2017

Vesi menee muttei tule

Sunnuntai-iltana jysähti ikävä tunne kodittomuudesta. Olin jotenkin vailla yksityisyyttä ja yksinäisyyttä. UK duunimatkalle Su ja minä evakkoon Ukkorähjälle. Sen verta ollaan jo vieraita, että ei ole olemoisinkaan kotoisa olo vieraan nurkissa. Oli ihan törkee ikävä omaa kotia. Läksin ja kävin syömäs, pesemäs auton ja mittailin aurinkolahden rantoja. Oli pakko päästä omaan rauhaan. Hetkeksi unohdukseen.

Eilen läksin työmaalle jo puol seiska. Sen verta ahistaa tilanne, että olin lähdössä jo neljältä. En saanut nukuttua. Siivosin kaiken paskan ja vein Kirkkonummen sorttiasemalle remonttijätteen. Ei nähkääs ole erikseen sovittu reiskan kanssa, että he toimittavat jätteet veke ja nyt sitä on turha enää vinkua. Sen verta ovat kiireisiä. Jopa niin kiireisiä, että tulee tunne siitä, et ei vähempää voisi homma kiinnostaa. Sain homman tehtyä ja maalasin eteisen seinät vielä kertaalleen. Tekemällä itse saa tunteen, että jotain tapahtuu.

Keittiön kasaus piti alkaa eilen. Ei alkanut. Reiskat kävi paikalla toteamassa, että menovesiputket on asennettu, mutta tulovettä ei ole ollenkaan. Jette bra. Homma kusasi saman tien ja hetken ne siinä ihmetteli ja totesivat ettei kuulu meille. Ongelmana on toden näköisesti se, et on kaks rempparyhmää. On taloyhtiön ja meidän. Nyt tehtävän anto ja jako on epäselvää. Taloyhtiön reiska on reissussa, eikä vastaa puhelimeen. Olen varma, että palaute sieltä on sama, ei kuulu meille. Molemmat mollaa toisiaan, eikä keskitytä olennaiseen eli siihen kuinka saataisiin homma eteenpäin. Mistä mie tähän hätään muutun putkimieheksi. En mistään.

Mielenimaisema

Itseäni voin syyttää. Homma käynnistyi liian nopeasti, eikä reiskoja löytynyt mistään. Sovin nykyisen kanssa, että aloittavat homman ja tehdään joustavalla aikataululla. Se oli virhe. Iso virhe. Meillä ei ole mitään varsinaista sopparia, eikä oikein aikatauluakaan. Tehdään, kun muilta duuneilta keretään. Ilman sopimusta mun on turha esittää vaatimuksia ja olla duunin maksava pomo. Vaikka maksava olenkin. Mua alkoi eilen vituttaa niin ankarasti, että oikein herppeksen huuleen pukkasi. Mulle harvoin tulee sellainen tunne, että antaa vittu olla. Roskiin koko paska. Nyt tulee ja yritän kasata tässä itseäni ja tarttua luuriin ja alkaa nätisti pyytää, anelee ja rukoilee.

Olen ihan paniikissa. Tänään on massututkimus. Se inha sellainen missä niellään letkua. Soitin aamulla ja ajattelin, että ilmennyt herpa huulessa saattaisi olla este. Ei ole. En ole nyt yhtään sillä tuulella, että kestäisin mitään ylimääräistä shaissee. Mut pakko kai se on. Ehkä se menee tähän samaan vitutukseen ja kestän sen kuin mies. Tietäen, että en kestä. Oksennusrefla on niin voimallinen ja mulla on kauhumuistot siitä, kun mun nielua sörkitään. Yritän tehdä mielikuvaharjoitetta ja poistua hetkeksi itsestäni. Sörkkikää vaan, ei tunnu missään, koska minä en ole itsessäni. Olen metsälammen rannalla, istun aurinkotuolissa, juon keltaista jaffaa ja linnut laulaa. Just niin. Mun kädet vapisee jo nyt. Argh!

Näillä mennään. Onneks paistaa aurinko. Tutkimus on kello kaks ja ennen sitä en saa syödä mitään. Just nyt tekisi hirveesti mieli hunajalla marinoitua seesamsiemenpuuroo, saksanhirvileikkelettä artisokkamuseella. Kello kahteen pitää odottaa, jösses se tuntuu nyt pitkälle. Autolla ei voi mennä, koska tulen pyytämään kaikki huumaavat lääkkeet, että selviän koettelemuksesta. Pitää siis mennä julkisilla. Hirveen työlästä. Pirssillä tulen takas, tuonne julkisiin lähe puolitajuttomana. En varmasti lähe.