11.7.2017

Nautin simona lalalaa

Vihdoinkin saan kirjoittaa sanasen onnellisuudesta, saavuttamisesta, pupujusseista, vaaleanpunaisista hattaroista, päivänkakkaroista ja jumalaut siitä, et me ollaan päästy kotiin! Osaanko edes sanoiksi pukea tätä onnen tunnetta. Jos en sitä, niin ainakin sen, et nyt tajuan miten hemmetin ahdistunut olenkaan ollut tilanteesta. Joku voisi ajatella, et kyl on huono kestämään tuo ihmispolonen, mut samalla ymmärsin myös, et mun elämä on ollut koko tän vuoden pelkkää remontin ja väliaikaisuuden kestämistä. Ensin oli sen vanhan asunnon putkiremppa ja siihen het perään tämä. Eli koko tää vuosi on mennyt ja nyt se alkaa olla ohi. Se alkaa olla OHI. Tajuatteko?! Ei vuosi vaan tämä saatanallinen remontti. Ou jee!

Tässä meidän yhteistyö kuvausleiriltä. Mun parina oli Hellen Willberg ja meillä kyllä synkkasi heti hyvin. Aiheena oli matka ja piti yhdistää valokuvaa ja kuvataidetta. Teos on nimeltään sielun matka ja siinä kohtaa elämä, sekä helvetti.
Riehuin asunnolla kolme päivää. Menin perjantaina siinä uskossa, että kaikki olisi valmista. Paskat. Mut tein sellaisen liikkeen, et aloin vaan kantaa reiskan kamoja rappukäytävään ja ilmoitin, et mun on päästävä siivoamaan asunto. Hää tajusi et nyt on rouva tosissaan. Hetken olin voimaton ja en oikein tiennyt mistä aloittaa. Tartuin vaan tymäkästi hommiin ja siitä se lähti purkautuu. Laitoin kamoja paikoilleen ja kävin purkamaan pahviloudia ja siivoamaan, siivomaan ja vielä kerran siivoamaan. Imuroin, pesin, pesin ja imuroin. Pikku hiljaa se paska betonipöly alkoi nöyrtyä edessäni ja tunsin, et se ei seuraa mua joka paikkaan jalkapohjissa ja sukissa. Seljätysvoitto.

Otin aina huoneen kerrallaan ja laitoin kaiken sen minkä pystyin. Paljon on vielä laittamatta ja ollaan silleen vaiheessa, et ei edes täysin valmiiksi saada. Vaatekaappi mm. puuttuu ja sitä ennen ei voi niitä nyssäköitä mihinkään purkaa. Se ottaa luonnolle, mutta ymmärrän olevani voiton puolella.

Sunnuntai-iltana tavoitin yhtäkkiä onnellisuuden tunteen. Sen sellaisen suloisen, minkä vain oma koti voi sydämes läikäyttää. Hitto, kun tuntui hyvälle. Asunto alkaa olla koti ja kaikesta huolimatta siitä tulee kiva ja just meidän näköinen hima. Saatte kuvia sitten, kun on valmista. Sisäovet tulee vasta elokuussa ja pikku veskistä puuttuu mikrosementti kaikilta pinnoilta. Ne on sit syksyn juttuja.

Voitolla ja valoon tullaan taas
Reiska on tullut jatkamaan kylppärin viimeistelyä ja mää läksin mökille bilettää. Antaa hänen nyt kaks päivää tehä rauhas ja mä saan viettää normaalielämää ja ehkä jopa hitusen nauttia. Ystävät rakkaat olivat myös mökillä ja ei aikakaan, kun kemut oli pystyssä. Jösses, kun oli kivaa. Jotain sellaista mitä olin tietämättäni kaivannut. Jotensakin se elämä tuntui niin ankeelle. Koko ajan vain vastoinkäymisiä. Juu, juu, tiedän, että nekin kuuluu elämään, mut kyllä ihminen kaipaa myös onnistumisen, ilon, juhlan tunnetta. Ehkä tää tästä balansoituu ja rouva saa henkisen tasapainon.

Miehän olen lomalla ja oikeastaan vasta nyt tunsin sitä vapauttavaa tunnetta siitä, että saa ja voi olla lomalla. Yritin eilen unhoittaa suorittamisen hetkeksi ja olla vaan tilanteessa ja siinä hetkessä. Mun piti palata tänään himaan, mut ihan kuulkaa repäsen rajusti ja jäänkin möksälle vielä yhdeksi illaksi nauttimaan. Voitteko kuvitella, mitä leväperäisyyttä! ja tästä varmasti herra iso herra pudottaa sellaisen lohkareen niskaan, että taju lähteekin sitten loppuvuodeksi. Mut huihai, nyt mie nautin, koska tämä hetki voi olla katoavaa ja se menee ohi, ennen kuin siitä kiinni saan. Nautin, nautin lalalaa. Oon ihan simona ja nautin, nautin lalalaa.

6.7.2017

Mielettömän mielikuvat

Kuikka huuteloo järvellä. Miksiköhän se on sellainen yksinäinen ja surullinen huuto. Se kuulostaa sille. Mistäs mää voin tietää, kuikalla voi olla vaikka kuinka hauskaa ja hirveet bileet ja onnesta siellä huuteloo. Onko se ihmisen mieli, joka asettaa mielikuvat asioille. Se on sama juttu, jos lähimarketissa on vain yksi yksinäinen korvapuusti laarissaan, siellä orpona kaikkien berliiniläisten ja karjalaisten joukossa. Pakkohan mun on se ostaa ja syödä pois. Ettei toisen tartte yksin olla. Ja mistä mää tuonkaan tietäisin, saattaa nauttia yksinäisyydestä. Kumma on ihmisen mieli.



Järveltä puhaltaa kylmä tuuli. Niskaan jäätää ja raikasta on. Minusta tällainen keli on sopiva, ei ole liian kuuma. Mut hei, kyllä nyt saa vähän valittaa. Aivan kuin kesää ei olisikaan, on vain sen odotusta. Ei kande hirveesti odotella, se saattaapi käydä niin, et ohi mänt niin, että hujahti. Ihmisen pitäisi nauttia siitä mitä sille annetaan, eikä koko ajan olla vailla parempaa. Taaskin on ihmisen mieli kummallinen. Mihinkään ole tyytyväinen.



Kotimatkalla poikkesin helvetissä. Touhu on levinnyt rappukäytävään. Ensin luulin, että siellä pakataan jo kamoja veke. Paskanmarjat ja muut terttuset. Romut ei sovi enää sisälle ja nyt on vallattu tilaa käytävästä. Ovi sepposen selällään, poppikone raikui ulos asti. Mahtaa olla naapureillekin mukava kokemus. En jaksanut välittää. Kävin hakee kamoja ja suoriuduin samoin tein ulos. Miks pitää antaa katteettomia lupauksia valmistumisesta. Sitä ei ymmärrä. Pahoittaa vaan mielensä, toi oli lievä ilmaisu vitutukselle. Piti valmistuu jussiks, piti valmistuu viime viikolle, piti valmistuu tälle päivälle, pitäis valmistuu perjantaille. Mä nään ettei valmistu. Jos het alkuun olisi sanottu, että valmistumisaika on jouluksi, niin siihen olisi osannut varautua, eikä näin odottelisi ihmeitä. Olisi rauhas ja odottelisi. Kutoisi sukkaa ja villanuttua pukinkonttiin joutessaan. Kummitädille laittaisi hartiahuivin, sellaisen kivan, missä olisi erivärisiä pompuloita. Aikaa olisi.



En yhtään ihmettele, jos kanssaihmiset saa musta heikkohermoisen kuvan. Sitäkin olen, myönnettäköön, mut ettei nyt yhtä remonttia kestä. Valittaa vain ja hermot on tuhannen riekaleina. Olen yrittänyt analysoida asiaa itsessäni ja miettinyt tätä rienaavaa asiaa. Miks se tuntuu kohtuuttomalle, kuinka en voi sijoilleni rauhoittua. Olen saanut kokea elämässäni turvattomuutta ja ehkä tämä on flashbäkki johonkin sinne menneeseen. Syvältä tämä kuitenkin kumpuaa ja minä olen sen edessä kädetön. Koti ei ole pelkästää koti. Se on sielusi turvasatama, paikka missä olet suojassa vaanivilta vaaroilta. Rauhasi tyyssija. Enkä mä voi olla kirjoittamatta tästä, koska se helpottaa, kun saa purkaa ulos.



Teille muutaman kukkasen laitan. Kesän tuoksulla ja elämän ihmeellä. Aamuiset uinnit ruiskautan, vesi on vieläkin niin viileetä ettei siellä pysty juoksee. Sopii mulle. Yleensä kesäisin saan vesijuosta luonnon vesissä, mut nyt ei kyllä kykene. Hassua tuokin. Adios!

4.7.2017

Olen hengitän ajattelen

Kotka on laskeutunut. Kaks päivää yksin täällä mökillä on ollut jyrkkä vastakohta edelliselle viikolle.  Mutta se tulee tarpeeseen. Opin omaksuminen on saanut aikansa ja minä sopivasti tyhjä kaikesta. Hetkittäin tunnen jopa yksinäisyyttä, enkä osaa päättää onko se hyvä vai huono asia. Nyt olisi tavallaan loma, joten eiks sitä pitäisi olla ihan ticotico. Kaikella on tarkoituksensa ja ei käy kieltäminen siitäkään, että osaan kyllä nauttia tästä vaatimattomasta seurastani. Olen, hengitän, ajattelen ja olen. Ja olen. Olen vaan.

Makrokuvailin

Sua lähelle

Huomenna starttaan ja rantaudun citiin. Tulen pois itsestä ja äksöniä on luvassa. Tapaan erään toimittajan ja jos hyvin käy, lopputyökuvat tulevat laajempaan levitykseen. Niille on ollut kiinnostusta ja se tuntuu varsin hyvälle. Ehkä se taas poikii jotain jne. jne.

Hengetön

Kampaamossa tapahtuu isoja muutoksia. Luovun osakkuudestani ja jätän lapsoseni tai teini jo, toisiin käsiin. Hyviin käsiin hän jää ja minulta poistuu vastuu, joka on ollut ajoittain raskas kantaa. Liikkeessä tehdään heinäkuussa iso remppa ja loppuviikko menee sitä järjestellessä. Samalla kertaa olen huojentunut ja helpottunut, mutta en voi kieltää, etteikö yhden aikakauden loppuminen ole myös jollakin tapaa luopumisen surullinen. Kuuluu asiaan ja uskon, että tämä on hyvä ratkaisu. Jään putiikkiin työskentelemään toistaiseksi ja haaveissa siintää oma pikkuinen sekatavarapuoti. Sille ei ole otollinen aika just nyt. Koti täytyy saada kunnolla kuntoon ja kaikki muutkin asiat, jotta uutta energiaa uuden yrityksen perustamiseen löytyy.

Valoa ikkunassa

Kulmilla siintää

Uusi liiketila on jo kiikarissa, mutta ottaa aikansa ennen kuin se selviää. Teen kovasti ajatustyötä siitä, mitä kaikkea se voisi olla. Yrittäjä olen munaskuita myöten ja se on oikeastaan ainut oikea vaihtoehto. Liike on kampaamo, siellä voisi olla valokuvastudio ja Lemon Decon tuotteet esillä. Kaikki se mitä kohti olen tässä koko ajan mennyt. On suljettava ovia aukaistakseen uusia. Päämäärätietoinen eteneminen vie sinua kohti sinne minne se on tarkoitettu. Tähän tahdon uskoa ja luottaa. Mutta ymmärrätte varmaan, että kaikessa tässä on kysymys isoista asioista. Enihau, tavallaan mielenkiintoiset ajat ovat edessä ja samalla hirvittää, pystynkö, onnistunko, mitä helvettii olen tekemässä. Elämä on riski.

Jykevästi

Mitä sitten tapahtui. Näin kuvassa vanhan naisen...

Kävin eilen kuvailee Raasporin linnan raunioilla. Se on kyllä jännittävä paikka ja se historiikki tunkee tajuntaan niin, että välillä hirvittää. Leikittelin valolla ja mietin, että seuraavat henkilökuvat voisi ottaa siellä. Upee mesta. Käykää, jos liikutte siellä päin.

Pelastus

Hoitelin eilen remppa-asioita. Nyt uusin valmistumispäivä olisi tämän viikon torstaille. Voih, jospa se pitäisi paikkansa ja saattaisi pikku hiljaa asettua kodiksi. Edessä on helvetinmoinen homma, kaikki kamat on pestävä. Just nyt on sellainen olo, että nostan kädet pystyyn ja lähden vain kävelee. Mut eihän se auta. On tartuttava hommiin ja huone huoneelta selvitettävä. Mä tiedän, ja toivon, että saadessani päälle sen vaihteen, et nyt tapahtuu, niin kyllä se homma siitä vielä skulaa. Se vain tuntuu niin toivottomalle. Koko se paska.

Taivaissa

Pinnalla

No mut joo, laiska töitään luettelee ja eipähän ainakaan ole tekemisen puute. Kyllä ne siitä. Nyt pulahdan uimaan ja lähtiskö käymään Karjaalla. Joo, niin teen. Etsin meille yöpöydät. Ne tulee vastaan jostakin vanhan tavaran liikkeestä. Tahtoo jotkut sielukkaat ja kivat. Abceellä voisi käydä syömässä. Jösses sentään, kun mukavaa.

3.7.2017

Saaristolaiselämää

Hei hopsansaa! Siitä on joku tovi vierähtänyt, kun täällä vierailin. Ihan törkeetä. Paljon on tapahtunut, mutta pääasiallinen syy siihen, että en ole jaksanut tänne läpistä, on jonkun sortin ahistuspuristuskiristys. Ei jaksa valittaa ja valittaa silti. Joku loppuun palaminen tai jotain. Sellaista riittämättömyyttä ja paljon hankalia asioita. Joskus se elämä on sitäkin, ja kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Uskon niin.

Hei, omakuvaa

Asunto ei ole vieläkään valmis, enkä pysty majoittuu siellä. Liikaa betonipölyä ja liikaa keskeneräisyyttä. Kestämättömyys tuottaa jo fyysistä kipua. Sellaista kummallista hengen ahistusta. Joopa, joo, on taas draamaa kehissä. Niin on, mut en pääse himas eteenpäin, niin kauan, kun siellä on yksikin remppareiska sohimassa. Mä haluun ne sieltä helvettiin. Ennen sitä on ihan turha siivota tai tehdä yhtään mitään. Se päivä varmasti tulee, mut olen jo niin väsynyt tähän tilanteeseen. Odotan.

Valo

Joo, älkää nyt kyllästykö. Kyllä elämään kuuluu huikeita juttujakin. Sellaisia mitkä auttavat unhoittamaan arjen surut ja murheet. Palasin tänään sieltä Turun saaristosta Houtskärin saarelta. Takana mahtava valokuvausleiri ja mä viipyilen vielä sen tunnelmissa. Tapasin hienoja ihmisiä, sain paljon, annoinkin ja olen kiittänyt itseäni siitä, että tein tämän mahdolliseksi. Sain leiriltä sen mitä läksin hakemaan. En olisi sitä itse uskonut, mutta jonkun ymmärryksen kohtasin oppien ja oivallusten myötä. Meillä oli salliva ja huomioiva opettaja. Hän antoi luovuudelle tilaa ja opetti meitä ymmärtämään sitä. Iso kiitos.

STOP
Ymmärsin myös virheiden tarkoituksen ja löysin itseluottamusta. Sain paljon hyvää palautetta, joka auttoi hyväksymään. Tämäkin koulutus oli jollain tapaa matka itseeni. Otin omakuvia ja mietin, että millaista vaihetta elän elämässäni. Kaikki ei oo aina loistoo ja se tumma opettaa meitä. Johdattelee. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Näin sanotaan. Whai?

Taidekuvaa

Saavuttuani saarelle olin niin kiree, että pelkäsin meneväni rikki. Silleen vaan poks. Ihmettelin asioita itsessäni ja saaristo otti vallan. Kävin aamuisin joogatunnilla, sain shiatsuhoitoo ja ravitsevaa kasvisfuudia. Sain tehdä päivät sitä mitä rakastan eli valokuvata. Ympärillä asiasta kiinnostuneita opiskelijatovereita, joista jokainen oli oma persoona. Sain kaipaamaani vertaistukea ja ymmärrystä. Vain toinen kuvaaja voi tietää ja niin pois päin...

Tumma yö

Nyt oon siis yksin mökillä. Illat alkaa jo tummua. Uk lähtee huomenna duunimatkalle kaukomaille ja me kerettiin hetki olla kaksin. Rouva kiukutteli ja pakeni mökille. Betonipöly alkoi ahistaa ja oli pakko päästä pois. Tänne pakopaikkaan. Koko viikko yyper sosiaalisuutta vei voimat. Lataan akut täällä ja sit jaksaa taas. Mut olisin kyllä tahtonut UK:n tänne kanssani viihtymään. Olisin hoitanut parisuhdetta ja yhteistä elämäämme. Väliaikaista. Toivon niin ja lähetän matkaan paljon rakkautta.

Läsnäolollani
Olo ja tunnelma on lievästi sekainen. Olisi kohdattava arki ja mun tunne ottaa vaan taidekuvia. Järkyttävä tekemisen ja kuvaamisen tarve jätti jälkensä. Kohtasin kurssilla hienoja ihmisiä, joiden kanssa mentiin pintaa syvemmälle. Meillä oli niin mielenkiintoisia keskusteluja, että nautin kyllä suunnattomasti jokaisesta minulle annetusta hetkestä. Tämä oli selvästi elämän johdatusta, että heitti minut sinne keskelle saaristoa rauhoittuu. Rikkimenemisen pelko väistyi ja sain hetken unohduksen. Asiat järjestyy beibe!

Meri
Mut hei, näillä mennään. Totesimme kurssilla, että ihminen on valmis vasta kuoltuaan. Sinne asti meillä on vielä aikaa. Laitan tänne muutamia kurssilla otettuja kuvia. Tahtoisin, että ne kertoisivat tarinaa. Tai sitten ei? Opin myös sen, että kuva kertoo juuri sen mitä haluaisin sillä kerrottavan. Jollekin tyhjä toiselle täys. Joku ymmärtää ja joku ei. Semmoista se on. Ei sen ihmeellisempää.

Ehkä

Olisin tässä
Nyt tumma yö mökillä ja raaadio soittaa just Eaglesin hotellikalifornia. Vähäks rela tunnelma...Softisti pehmee ja ajatukselle otollisesti herkkä. Rauha. Hetki.


18.6.2017

Tahtoo kartanon rouvaksi

Ei tullut ukkonen. Päivän se painosti, mut illaks aukeni kesäilta. Semmoinen ilman paitaa ja kuuma on. Mun ilta-asu täällä mökillä on collagekankainen koko haalari. Niitä takavuosien onepiece potkupukuja. Tiukasti on saanut tähän asti olla, mut eilen toppas. Ei saanut happee ja hiosti. Se on kesä nyt ja vaihdoin haaremihousuihin. Juu, ostin aikoinaan Turkista. Oikein on turkoosin väriset ja siitä ei mökkipökä parane. Ihanan vilpoiset, eikä ahista, purista, kiristä mistään. Suosittelen viileesti siirtymään haaremiasuihin.

Kesäkukat on vieläkin ostamatta. Lähtö venähti ja Rouvan piti lähteä kartanolle. Kohta pitänee ostaa suoraan syyskanervat, jussin jälkeen kesä alkaa olla jo ohi. Mitä tuota enää laittelemaan, paleltuuvat kumminkin. Ei maar, mennään tänään, jos saan UK:n ylös. Hän oli valvonut koko yön ja möllännyt töllöstä sitä viestii. Koko yö, häh? Mää menin nukkuu het kympiltä ja nyt Rva. olisi niin pirteenä halukas kukkaisostoksille. Menen yksin ja annan toisen maata. Yllätän sitten hillittömällä puutarhalla, joka kilpaa kukoistaa Rouvan kanssa.





Kävin eilen kuvailee Fagervikin kartanolla. Tänään mulla on ne kuvaukset ja piti käydä aistimassa valoa. Hiukka laihoin tuloksin, sillä arska näyttäytyi pilvien takaa ja valo/varjo jäi vähän laihaksi. Niin taitaa olla myös tänään. Täällä päivä on valjennut pilvisenä ja sadettakin on iltapäiväksi luvattu. Uskon ja luotan siihen, että illaks se taas aukenee. Meillä niin tavallista. Kauniit illat.







Mut kyllä kartanon alue on kaunis. Hienosti hoidettu ja upea maisemallinen kokonaisuus. Vehreys ja vihreys on tähän aikaan vuodesta kauneimmillaan ja kuvauksellisia paikkoja huru mykke. Sain malliksi nuoren, kauniin neitosen. Hän on kevään ylioppilaita ja lupasin palkkioksi mallina olosta ylppärikuvan. Olisi tarkoitus saada jotain herkkää ja kaunista, sellaista luonnollista settii. Kiva päästä kuvaamaa elävää mallia. Olen ihan innoissani. Täpinöissäni.




Se on juhannusviikko edessä. Tiukka puristus duunissa ja sit tää jäis lomalle. Hassua, kun ei yhtään tunnu millekkään, eikä sillekkään. Ei oo niin kuin lomafiilis jee jee mahtavaa. Jotenkin sellainen ansaitsematon olo. Johtuuko se keskeneräisestä asunnosta vai mistä. Ei voi tietää. Ehkä se fiilis tulee jälkijunassa ja viimeistään siellä valokuvausleirillä. Mulla on ainostaan yksi karmaiseva lapsuuden leirikokemus. Sinne niin meidät tumpattiin pöpelikköön ja tehtiin selväksi kaksijakoisuus. On tyttöjen leikit ja poikain leikit. Enhän minä sellaiseen muottiin istunut ja ikävä kova tuli kotiin. Niin kova, et itkee tillitin niin kauan, kunnes mut tultiin hakee pois. Toivottavasti tämä leiri ymmärtää ihmisten persoonaa ja erilaisuutta. Ei tartte itkien takas tulla...

17.6.2017

Liikennetiedoite tielle nro 51

En yhtään ihmettelisi, jos kohta jysähtäisi ukkonen. Sen verta painostavalle tuntuu. Vähän sellainen, et ei oo herännyt koko päivänä ja kello näyttää jo kaks. Pitänee tehdä jotain järkevää, eikä vaan haahuilla. UK:oon pitää nähdä töllöstä joku suunnistusviesti, sit voisi lähteä niille kesäkukkaostoksille. Joka vuosi ollaan laitettu ja jos ei laita, niin se on sama kuin kävelisi espaa ilman housuja. Ei tällainen luonnontilan vihreäkään ole huono vaihtoehto, mut minkäs teet. Tapojes orja kukkasin.

Maalaismaisemaa. Rakastan, rakastan.

Eilen rouvalla oli veepee. Aamupäivästä vielä ajattelin, et otan ihan lungisti heela daagen. En mie kykene. Mikä helevetti se siinäkin on, että koko ajan pitää suorittaa jotakin. Mä vaan niin en osaa ja sit huokailen. Jos ei muuta, niin aina voi siivota. Imureerasin ja pesin lattiat. Terassin pesin siittiöistä ja ikkunatkin ( loput ) pesin. Pyykkäsin nyrkkipyykkiä, näin täällä maalla, kun ei ole kunnallisvesitekniikkaa. Se on nyrkki mikä puhuu.

LEHMIÄ?!

Kävin tsekkaamassa sunnuntain kuvauspaikat ja sain kartanon omistajalta henk.koht. kuvausluvan suihkulähteelle. Jette kiva. Karjaalla kävin ruokakaupas ja pitkäripasesta ostin kuplaputelin. Se ihana viime kesän raparperiskumppa oli vain viime kesän kausituote. Harmi, se oli niin virkistävä juoma. Nyt ostin appelsiinikuplat, ihan fressi ja juotava. Ehtooksi lämmäytin saunan ja grillin kautta rakastin. Siinäpä se vapaapäivä mukavasti vierähti. Laiska taas töitään luettelee...

Luonnon oma maalaus


Tehtyäni päätöksen, että en käy uudella asunnolla ennen kuin kylppäriremppa alkaa näyttää valmistumistaan, on ollut hyvä vaihtoehto. Rouvan hermot on paremmassa kuosissa ja ei tuu niin paha mieli. UK kävi eilen ja kertoi, että siellä on jo laattaa seinällä. Reiska soitti To ja kysyi, josko hän voisi tehdä duunii kohteessa koko viikonlopun. Sopii, ilmoitin. Eli sieltä se pikku hiljaa nousee, eikä tästä nyt tämän enempää.

Nyt kun olen pitkän matkan duunilainen ja ajan suht paljon, niin joutuu tarkkailemaan tuota liikennettä ihan tosissaan. Kaikin puolin joustavasti matka menee, mutta suurimmat vaaratilanteet tulevat näistä alle rajoitusten ajavista. Körötellään satasen rajoituksella 70-80 km/h ja meillä ei oo mikkään kiire minnekkään. Mut kun muilla on. Se sitten pistää vihaks ja välillä kuumentaa hermonkin. Miks ihmeessä ei voi antaa tilaa perässä tuleville. Tie nro 51 Hesasta Hankoon on sen verta levikkeinen, että vallan hyvin voisi ajaa sivuun ja päästää muut ohi turvallisesti. Mut ei. Yksi matelija saa peräänsä kilometrien mittaiset jonot ja sit alkaa se kaahaaminen ohi. Kytätään paikkaa missä pääse ohi ja välillä ne ovat niitä just ja just kerkesin tilanteita. Mun mielestä alle rajoitusten ajaville pitäisi antaa huomautus ja jos on niin, että ei enää uskalla ajaa rajoitusten mukaan, niin olisiko paree käyttää julkisia. Onkohan asiaa muuten ihan virallisesti tutkittu? Mikä on ollut tilanne ohituskolareissa, ettei peräti just edellä mainitsemani. Ugh, olen puhunut.

14.6.2017

Minäkin olin joskus teini

Näin viime yönä unta unesta, jossa nauroin sydämeni kyllyydestä. Siitä ilosta ei meinannut tulla loppua. Mua nauratti ihan vietävästi. UK kertoo aamuisin, et se mun nauru on sellaista pikku pojan kikatusta. Eiks sitä sanota, että nauru vapauttaa kehossa jotain endorfiinia ja poistaa ressiä. Ehkäpä siksi, just nyt on hyvä fiilis. Jos on öitä, että itken ja suren, niin vastaavasti saan myös iloa. Onko se aitoa vai unien tuottamaa. Onko sillä niin väliä. Puranko tuntemiani tunteita yön pimeinä hetkinä, kätkenkö ne päivisin itseltäni. Ei voi tietää, kun ei tiedä. Mun varmaan pitäisi mennä naurujoogaan ja itkuvirsikurssille. Totta tosiaan, rakastan kaikkia kurssiloita. Taas hyvä idea. Hitto, kun mulla onkin hyviä ajatuksia näin aamutuimaan.

Pakollinen päivän säätiedotus. Säätilalle on ominaista vaihdella. Se kuuluu niin kuin asiaan ja vastaan otetaan kaikki mitä annetaan. Tällä nimenomaisella hetkellä on niin viilee, että näpit on kohmeessa ja kylmä tuuli puhaltaa niskaan niin, että kaulaliina on tarpeeseen. Piponkin olisin päähän pistänyt, mutta se on kadonnut naulakosta. Eikä siinä mitä, mutta nyt on kesäkuun puoliväli ja joulunakin taisi olla lämpöisempi. Eikä siinäkään mitä, ei se yletön lämpö ole ihmiselle hyväksi, mutta voisi jo pikku hiljaa heittää kevyempää vermettä ylle. Olla silleen rennommin ja lämmin. Yläkerta haloooo, laita nyt jumalauta ne lämmöt päälle!

Hetken tään sinisen

Kotimatkalla duunista pysähdyin Pikkalan aabeeceelle. Kello tikutti jo sen verta paljon, et päätin nauttia illallisen ulkoruokinnassa. Mitään enää siihen aikaan jaksa itse duunailla. Ois tietty voinut nauttia jonkun kevyen salaatin, mut vedin sit grillipihvin. Mitään järkee mut teki mieli. Huono valinta mut aina ei mee putkeen. Läski, sanoin itselle ja rillipihvin rasva valui suupielistä.

Paikallinen huoltoruokajuottola näyttää olevan nuorison suosima. Ei taida niillä leveyksillä olla nuorisotaloja tai muitakaan diskoteekkejä, missä kohdata toisia samanmoisia. Hetkinen, oliks tää nyt taas jotain dinosaurusten aikaa? Eiks teinit kohtaa nykyään virtuaalisesti netissä, eikä herra paratkoon missään nuorisotaloissa. Teinarit on kyllä ihanii. Ja mun täytyy nyt tunnustaa, että tsiikailen lähinnä näitä nuorii teinipoikii. Miten he ovatkaan niin söpöi ja itsestään varman oloisia. Tuoksuuvatkin niin hyvälle ( ehkä pikkasen oli lorahtanut liikaa sitä kalvinklainea.)

Kaik on niin vimosen päälle. Tukat suitu ja geelattu just karvalleen. Kuteet vimpan päälle, sopivasti persoonaan istuvaa korua,  nuoruus hehkuu ihossa ja koko kehossa. Mä en vaan saa silmiäni irti ja yritän katsoa silleen salaa ja vaivihkaa. En sit tiedä onnistunko vai onko ulosantini just sitä, vanha homo möllää ja rillipihvin rasva valuu suupielistä. Ai kauheeta, toivottavasti en ole niin läpinäkyvä.

Mun tekis niin mieli sanoa kaikille söpöille lutusille, että kyllä miekii olen joskus ollut nuori. Ja nättikin oikeessa valossa. Sitä en kertoisi, että seiniä pitkin mentiin ja elämä oli yhtä epävarmuutta omasta olemisestaan. Miten sitä silloin ei tajunnut olevansa nuori? Miks nyt tajuaa olevansa vanha. Senkin mää haluaisin sanoa, että nauttikaa rakkaat lapset. Se nuoruus on ohi kuin kamelin pieru. Hetken se räjähtää ja jäljelle jää vain etova haju. Jos mun nyt jotain negatiivista täytyy sanoa, niin se ei näytä kivalle, että kaikilla on ne äly(ttömät)puhelimet kourassa ja niitä tuijotetaan. Hei halooo, jutskaa mun kaa, oo aidosti mulle. Ei hyvä.

Aamun ohjelmassa on paskahuussin tyhjentäminen. Pysyy elämän realiteetit noin niin kuin aisoissa. Jos aloittaa päivänsä paskan tyhjentämisellä, niin voiko enää sen paskempaa päivästä tulla. Ei voi. Loppu onkin sit kevyttä pintaliitoo ja elämä hymyää. Nähkääs, täällä möksällä, kun ollaan sellaisten perusasioiden äärellä. Vesi ei ole itsestään selvyys hanasta, eikä kakkakaan katoa nupista vetämällä. Onneks olen sen ikäinen, että tämmöiset asiat ovat tuttuja. Silloin joskus, ammoisina aikoina kaikki tämä oli joka päivästä leipäämme. Just joo, en nyt yhtään lähe tähän. Ei ollut töllöö, mikroo tai edes lankapuhelinta, työ tiiätte nää jutut. Ennen kaikki oli niin paljon paremmin ja höpöhöpö.