10.3.2018

Pyhän lehmän tauti

Viikonloppu. Ihmisen parasta aikaa, sano. Sitä odottaa aina kuin hullu puuroo. Miks. Eiks kannattais arvostaa kaikkia päiviä yhtä tasokkaaksi. Kuinka löytää arjesta se rikkaus ettei elä vain viikonloppuisin. Monetkin odottaa pääsevänsä vapaalle, saa olla ilman työtä. Mut jos rakastaa sitä mitä tekee, niin eiks se olisi silloin arvokasta. Hassua joo. Ihmiset ovat aika väsy ja poikki. Taitaa olla ressin tynkää ja silleen. Lepo on hyvästä ja siks kai me vietämme viikonloppuja. Niin ja tehdään kaikkea kivaa.



Tein eilen asiakkaan suosittelemaa lämmintä lisuketta pääruualle. Helppo, yksinkertainen mutta erittäin maukas. Haluan jakaa sen täällä, jos vaikka innostut kokeilemaan. Eli siis. Lyöt uunipellille isohkoina lohkoina paprikaa, kirsikkatomaatteja, mustia ja vihreitä oliiveja sekä fetajuustoa. Pirskottelet hyvää öljyä ja rouhittua pippuria pintaan. Jotain tuoretta yrttiä. Uuni 200 astetta ja annat tulla väriä pintaan. Vot sie, herkullista. Itse laitoin kaveriksi haudutetut kanafileet ja revin lautaselle vihreä salaatin jonka päälle asettelin lisukkeen. Suosittelen.



Sain eilen ikäviä mutta iloisia uutisia. Mun sisällä kasvaa pieni syöpäkasvain. Olen nyt maistellut kuulemaani ja tottahan toki tuo lause pysäyttää miettimään. Entäs jos... tulee mieleen. Iloiseksi tämän tekee se, että kasvain on vasta solumuutoksia ja se leikataan pois. Löydös on niin aikaisessa vaiheessa, ettei se kerkeä tekemään sen pahempaa tuhoa. Tavallaan olen onnenpekka ja kiitollinen siitä, että se löytyi nyt eikä sitten, kun on jo liian myöhäistä. Tietysti tällä draaman tajulla mielikuvitukseni alkaa laukkaamaan ja se kasvattaa etäispesäkkeitä ja kaikkea muuta mielenkiintoista. Rauha, rauha. Toivotaan, että operatsiooni on mahd. pian ja tämä kaikki on ohi.



Ihmismieli on outo. Eilen rättiä heiluttaessani huomasin miettiväni asiaa ankarasti. Vähän niin kuin joka kantilta. Jopa sitä huonointakin vaihtoehtoa. Entäs jos. Arvatkaa mitä. Ei mua sellainen asia huolestuta. Mä oon niin kuin valmis. Jos lähtö tulisi, niin ei se mua haittaa. Olen saanut elää ihan tarpeeksi ja tää on jo niin nähty. Next point, silvublee. Musta olisi upeeta syntyä uudelleen. Ei tää mun tahkoominen ole ollut mitenkään erityistä, enkä ole saanut aikaan mitään mullistavaa. Olisi jo ihan paikallaan kokeilla jotain uutta. Tulenko pyhänä lehmänä vai kakkakärpäsenä tunkiolle. Huu nous. Ainut toive on ettei tartteis hirveesti kärsiä. Olisi niin kuin helppo lähtö. Sitä me kaikki toivomme. Vai onks se niin, et kärsimyksen kautta saat paremman, uuden elämän. No, tätä täytyy nyt totisesti vielä miettii. Jos kärsii nyt, niin onko se sitten kirkkaampi kruunu.



Heiheiheliko on nyt käynyt tarkan syyniin ja se on kuin onkin ollut vastustuskykyinen aikaisimmille häädöille. Nyt on kuulkaa sellainen hevoskuuri, että varmasti lähtee hampaatkin suusta. Kaks pitkää viikkoa ja helevetin monta pilleriä päivään. Osa pitää ottaa tyhjään vatsaan ja osa täyteen. Osaa otetaan 4 päivässä, osa 3 päivässä ja osa 2 päivässä. Huh. Jos mä tästä selviin niin mä selviin mistä vaan. Häätö on pakko, koska se on juuri se joka tekee syöpää mun massuun. Mut onks tän kaiken jälkeen kaikki ihan sekas. Varmasti, mut ei kai tässä muutakaan voi. Antaa tulla vaan.



Tänään tekee mieli kotiruokaa. No höh, mitäs ruokaa se eilen oli, jos ei koti. Kotona laitettua kuitenkin. Pe on aina arjesta juhlaa fudaa. Kotiruoka on joku keitto tai rakkaudella laitettu laatikkoruoka. Hei, pitäskö tehdä merimiespihvii. Joo! Se on hyvä. Palatakseni vielä edell. aiheeseen, niin tietysti pohdin elämäntapojani ja sen terveellisyyttä. Kaikki kiva pitäisi lopettaa ja aloittaa oikein kärsiminen. Et saa syödä sitä, et juoda tätä ja listahan on loputon. Mut paskat, ajattelin. Mie nautin ja elän mielummin lyhyesti, kun kärsin ja kituutan pitkästi. Näin on kuulkaa näppylät. Nähdään paskakasoilla, se on moro ny taas.

P:S Olisiko kuvista taulusarjaksi, mitä tykkäisit?

4.3.2018

Rutikuiva rahan ahne

Oikeastaan tää talvi on aika kiva. On valoa ja aurinkoa. Toi lumi on pahasta, koska se estää aikaisen mökille pääsyyn. Viime viikonloppuna oltiin jäällä käppäilee. Se on nastaa. Pääsee paikkoihin minne ei vettä pitkin pääse. Paitsi jos on vene. Meillä ei ole. Tänään mennään myös jääkävelee. Ärsyttää vain se, et ihmispaljous on suunnaton. Haluaisin olla keskenään. Menkää pois mun jäiltä. Keitänkö kakaot messiin. Onks meillä.

Saaressa oli kummitustalo

Espanjan tunneilla on kivaa. Viime To kehtuutti kovin ja hetken jo ajattelin, et aina mun pitää järjestää kaikkee ylimääräistä. Et ihminen sais vaan olla. Menin silti, totta kai. Tunnit on niin piristäviä, hauskoja ja samalla siellä oppiikin jotain, niin kyllä katumus kääntyi vahvaksi voitoksi. Jatketaan harjoituksia.

Jäätaidetta

Valo

Onks teillä jo kevättä rinnassa. Kyllä toi valo saa vähän pirteyttä aikaiseksi. Vai kuvittelenks mää vaan. Pöly näkyy nurkissa, vaikka kuinka nuohoot. Hei, UK oli siivonnut pe. Olinks vähän et oumaigaad. Ilman että olen käyttänyt minkäänlaista painostus tai pakotus tekniikkaa. Huisin kiva.

Niin?
Tulppaanit on kivoi tähän aikaan vuodesta. Miks niitä täytyy ostaa aina tähän aikana vuodesta. Onks se niin kuin kausikukkanen. Ajatelkaas, et tulppaanimukula on joskus olleet arvokasta valuttaa. Hassua sekin. Siks kai niistä tykkään, rahan ahne paskiainen. Enihau, niitä pitää maljakossa olla ja sen tietää myös rakas puoliso. Toi niitä kotiin pe. Mä olin taas ihan et oumaigaad2.

Höytyvä

Kohta on pääsiäinen. Tuskin päästään möksälle, pah. Jotain vois keksii. Joku pikku matka johonkin. Pitäskö käydä Tukholmassa, siitä on sata vuotta, kun viimeks. Vai pääsiskö samalla rahalla Prahaan tai johki jännään kaupunkiin. Törkee matkakuume. Se jäi viime reissulta. Sanoin jo pe UK:lle, et ala vaan ettii duunii Espanjasta, niin nostetaan kytkintä. Mie oon valmis, alanhan olla tasoo natiivi kielenkin suhteen juu. Johonkin pitää päästä.

Jäillä 
On synti istuu sisällä. Eli ulos. Hopi hopi. Suihkun kautta. Ei käyty saunas eilen. On niin kuiva iho, että sattuu vesi, puhumattakaan kehon harjaus. La saunavuoro on pyhä ja paljon pitää sattua et väliin jää. Nyt jäi ja lotionii bodiin vaan. Se on Moro nyt.

23.2.2018

Mennen tullen

Fraideinait. Koti-ilta ilman UK:ta. Se on jossain maailmalla ja Rva. on tehnyt perusteellisempaa siivousta. Siivonnut vaatekaappeja ja häätänyt kaiken näköistä joutavaa nurkista. Kylläpä on ollut kiva heiluttaa rättiä vähän reippaammin. Mulle on tulossa ens kuussa vieraita, niin täytyy nyt jo laittaa kaikki paikat kondikseen. Pikku vessan remppa alkaa, saadaan sekin vihdoin ja viimein valmiiksi. Vieraat on siitä kivoi, että saa kaikki saamattomat paikat kondikseen. On niin kuin pakko. Hyvä juttu.



Massutähystys meni ok. Kaikilla huumauksilla tosin. Ällö se on, mutta mää hoidin sen kuin mies. Itse asiassa, sen jälkeinen olotila on aika hauska. Rauhoittava lääke saa olon tuntumaan niin onnelliselle. Hetkeen ei ahista, ei purista ja elämä tuntuu pehmeelle. Herään aina kysymys, että voisiko elämä olla koko ajan sellaista? Enkä nyt tarkoita, että siihen pitäisi vetää jotain rauhoittavaa. Enihau, ihanaa se on joka tapauksessa. Silleen luomusti parempi, rento ja hellämielinen. Sitä tahtoo ja tarkoittaa.



Mulle tärkee juttu tällä hetkellä on mun sähkötupakki. Jaksan tästä vaahtoo, koska tämä on mullistava asia elämässäni. En kaipaa todellakaan röökii ja olen saanut kehitettyä sitä kohtaan ällötyksen, himon sijaan. Ei huono hei. Lataan piippuni ( mulle se on piippu ) nykyään 6 mg nikotiinillä ( edell. oli 18mg.) Sekaan tulee mustikkaa ja hitusen menthoolia. Raikas ja terveellinen. Näin toivottavasti saan itseni vieroitettua koko helvetin paskasta ja olen vielä joskus vapaa ( nicotinfree.)



Kerroin edell. postauksessa haudutuspatalahjasta. Tein sillä ruokaa tiistaina. Laitoin padan päälle klo: 11.00 ja kello: 21.00 söin hyvin hautuneen, erittäin maukkaan ja rasvattoman illallisen. Laitoin kaikkia kasviksii ja kalkkunafileet. Ei rasvaa, vähän suolaa/pepperii ja se oli siinä. Pitkään hauduttaminen tuo ruuan omat maut esiin. Jette hyvää. Suosittelen ko. pataa. Se helpottaa elämää.



Yksi paskahuusseista on vielä pesemättä. Eli poistun tästä tuonne saniteettitilojen pariin. Ostin uutta Tolua, saa nähdä mitkä fibat siitä tulee. Näissä asioissa olen hyvin perinteinen, eikä ole olemassa muuta Tolua kuin se perinteinen ja männynhavulle tuoksuva. Mutta annan tälle uudelle Tolu-tulokkaalle mahdollisuuden. Nyt mää sanon et moro!

P:S Laitan muutaman kuvan, joista olen ajatellut teettää taulut. Mittee ootte mieltä?








18.2.2018

Olen jo ovellasi

Arska rätkii hävyttömästi. Ihan tekee kipeetä. Pakko päästä ulos, mut sitä ennen viimeaikaiset. Elo on niin kaksjakoista, onko tuossa mitään kerrottavaa. Jotain ehkä kuitenkin kenties. Syy siihen miks en postaa säännöllisesti on yksinkertaisesti se, että mää nukun. Koko ajan ja kaiken liikenevän vapaa-ajan. Kaik ne aamut, jolloin kirjoitin, niin nyt nukun. Ehkä hyvä kaikille. En oikein ymmärrä tätä väsyä, onko se tämä melankolia vai olenko sairas. Jostain. Tai hei, vanha ratsu ei vaan jaksa. Pitää huilata. Olkoon.





Mitä mitä. Kohtako jo kuukausi sähköisellä tupakoinnilla. Olen niin onnellinen. Olen polttanut ihan kokeeksi oikeaa, eikä mun tee enää sitä mieli. Se maistuu pahalle ja tekee kökköoireita. Ei taho. Sähkäri on kuin piippu. Lupsutan sitä onnellisen autuaana ja siinä on joku hassu meditatiivinen vaikutus. Semmoinen intiaani. Istun partsilla huopaan kääriintyneenä ja olen intiaanipäällikkö istuva homo. Olen vähentänyt nikotiinin osuutta ja tilalle on tullut mustikkaa. Vähäks jee.





Viime viikonloppuna oltiin Tallinnassa. UK:lla Viron matkamessut ja rouva muutoin vaan nautiskelemassa. Kävin pe Royal-hieronnassa ja jösses, kun mentiin pintaa syvemmälle. Olin sen jälkeen ihan tööt. La nautin luksyry-kasvohoidon, vieläkin olen nätti. Ihanaa oli.





Pe iltana illastin Thai Poh ravintolassa, uskomaton interjööri ja hyvä eväs. La ilta taas Pegaus ravinteli. Kiva mesta, hyvä palvelu ja parempi ruoka. Paikan leipä on uskomaton! ja ostinkin sitä yhden mukaani. Molempia voin suositella hyvin mielin. Niin kuin koko Tallinnaa. Se on vaan niin magee mesta ja inspiroiva kaupunki.





Tallinnassa joku taiteellinen minäni saa herätyksen ja pakahdun luovuuteen. Kaikki ne galleriat, näyttelyt ja sisustusputiikit saa minut kukkimaan. Tahtoisin asua ja tehdä kaupungin ilmapiirissä.Se on vaan jotenkin jännä. Nyt kuvasin ovia. Siellä on paljon upeita ovia. Degadenssiä ja väriä. Saatte tässä nyt mun ovinäyttelyn. Jos olisin kuulu valokuvaaja, niin näistä näyttely Momaan ja menestys olisi suksee. Mut en ole. Olen vain mitättömyys ja siksi näyttely on nyt täällä. Ehkä jonkun iloks.





Eilen kävi ystävät kyläilee. Oli kiva pitkästä aikaa olla sosiaalinen. Se kertoo keväästä. Olemme kuitenkin hengissä. Ystävät toi lahjaksi sellaisen ihmeen joka hauduttaa ruuan itsekseen valmiiksi. Laitat raaka-aineet sinne aamulla ja vot sie, illalla on valmis ateria, kun tulet kotiin. Vähäks kiva. Tuskin maltan odottaa.




Huomenna on taas massutähystys. Se sellainen ällötys, että pitää niellä se kamera. Ilman kaikkia mahdollisia tajuntaa laajentavia en sitä niele. Eikä se silloin ole niin paha. Paha se on muttei pahapaha. Se heiheiheligo jyllää vaan sisuksissani ja nyt tehdään lisäkokeita. Mua pelottaa se tauti, jonka nimeä en edes ääneen sano. Se niin mikä niittää ihmisiä ja on kuin onkin heiheiheligon hyvä kamu. Olen juonut hapankaalia. Siinä vasta vasten mielinen maku. Ja haju. Siis mun peräpäästä, kun sitä juon. Anna mun kaikki kestää taas. Olisi jo tiistai ja huominen ohi. Auts.




Nyt aurinkoon. Lähenkö jo yläosattomissa ja annan itselle valoa. Rantoja mittoomaan. Miks mun aina tekee mieli meren ääreen. Siinä on vaan se tunne. Meri on rakas. Meri on ihana. Jäillä tai ilman. Taidan ulkoiluttaa myös kameraa. Joskin valo on liian rock. Hämy siihen on parempi. Jos kuvais valoo ja aurinkoo. Ai niin, meinasi unohtua. Espanja on ihanaa. Meillä on niin hauskaa siellä opinnoissa. Pihalla olen kuin saapas ja olenkin saanut jo hikarin maineen. Taas sitä pelleilyä. Miks aina pitää olla esillä, eiks vaan voisi olla takarivin hiljainen tyttönen, joka oikeesti oppii ja ymmärtää. Ei oo. Tyhmä on ja mesoaa. Odotan vaan milloin alan puhua sujuvasti espanjaksi. Comprende!?



27.1.2018

Kantaako elämä

Tavallisen taivaallinen lauantai. Oonks mie koskaan kertonut, että la-päivät ovat päivistä parhaita. Niissä on oma hehku. Kaikki on mahdollista ja illalla on sauna. Olen ottanut tavakseni aloittaa päiväni avantouinnilla. Siitä saa kivasti energioo ja viikon rasitteet karisee itäiselle lahdelle. Kiva joo.

Olimme vuorokauden täydellisessä tietotekniikka katveessa. Joku rakennustyömaa oli rikkonut kaapeleita ja mitkään rakkineet ei toimineet. Ei se mua eilen illalla kauheesti haitannut, ainostaan riippuvuustapani olla nenä kiinni somessa koki joitakin kummallisia oireita. On se perkele kumma, kuinka ihminen on jäänyt jumiin soosialaiseenmeediaan. Eilinen ilta meni vielä, mut aamulla alkoi tehdä jo tiukkaa. Elisa guru kertoi, et vika on isompi ja tod.näk. se on pahimmillaan rikkonut talosta kuidut. Ou nou, hetken jo pelkäsin, et joutuu olemaan ilman yhteyttä koko viikonlopun! Mitä hittoo mä sitten teen. Yhtäkkiä yhteydet palasi ja mä sain huomata, et kukaan ei ole mua kaivannut ja mitään ei ole maalimassa tapahtunut. Voisiko jopa kokeilla somepaastoa, sehän voisi olla virkistävää.




Ostin torstaina sähkötupakan. Sellaisen ison ja hienon. Se oikeesti toimii ja savut ovat mehevän tupakkimaiset. Poltan loppuun askit mitkä löytyy ja sitten siirryn sähköiseen tupakointiin. Viikolla tuli dokkari aiheesta ja se antoi rohkaisevaa tietoa. Myrkkyä on näissäkin, mutta jo huomattavasti vähemmän. Mä oon pahasti nikotiinikoukussa ja olen valmis yrittämään. Olen niin hemmetin väsynyt ja perin juurin kyllästynyt tupakoimaan. Voisitteko muistaa mua iltarukouksessanne ja antaa mulle voimaa onnistumiseen. Vedän sähköö ja sit jossain vaiheessa siitäkin pois. Olen sen ansainnut.

Toinen kerta Espanjaa ja olen huumaantunut opiskelun tunteesta. Sain jo huomata olevani vähä-älyinen ja hidas. Espanjaksi. Mut Suomeksi olenkin sitten terävä ja noheva. Tahti on aika joutuisa ja laahaan perässä siksi, koska mun on kirjoitettava kaikki ylös tämän muistini takia. Mitä tänään opiskelen, en sitä enää huomenna muista. Eli periaatteessa voisin käydä koko ajan sitä ensimmäistä oppituntia joka torstai. Kaikki asiat ovat minulle uusia, tih. Muy bien.



Terapiassa mennään syvemmälle niin, että hirvittää. Ymmärrän jotakin sellaista alkukantaista mikä on kulkenut mukanani vuosikymmenet, enkä välttämättä olen tajunnut niiden vaikutusta itseeni, elämääni ja koko maailman kaikkeuteen. Raskaita asioita liioittelematta ja koko minäkuva on rakennettava, löydettävä uudelleen. Ymmärsin voimallisesti sen, että kannan mukanani hyljätyksi tulemisen tunnetta ja sekös sitten voi antaa oman säväyksen siihen miksi olen tällainen kuin olen. Olenko koskaan saanut itkeä sitä, että oma isä hylkää pienen poikansa siinä vaiheessa, kun hän olisi isää eniten tarvinnut. Nyt ymmärrän, että olen elänyt elämääni siitä tunteesta, että joku hyväksyisi minut ja antaisi edes hitusen turvaa ja rakkautta. Elämä on ollut taistelua olemassa olosta ja näillä kilometreillä turnausväsymys alkaa jo tuntua. Sieluun sattuu ja kestääkö pää. Ei kuulkaa ole ihme, jos painajaiset rienaa. Todellinen minä ja tuska kumpuaa öisin, kun päivisin pistän niin perkeleellisesti vastaan. Nyt saattaisi olla oikea aika antaa tulla ja uskaltaa olla. Ihan vain itsenä. Mutta uskallanko, entäs jo katoan.

Pitääkö ihmisen kasvu ihmisenä mennä tuskan kautta. Eikös se voisi olla pehmeää pumpulia, hellää hyväilyä. Voiko enää tässä iässä kasvaa ja muuttua, voiko asioihin tulla muutos ja onko se hyvä vai huono. Voihan se olla, että terapia muuttaa minut huonoon suuntaan. Tajuan, että olen läpensä paska, häijy ja todellinen minäni alkaa tulla esiin. Tai voiko se jopa mennä niin, että sama paska uudessa paketissa. Terapia herättää minussa paljon kysymyksiä ja pohdintaa. Hirveetä kelaamista. Raskasta mutta samalla antoisaa. Välillä pelottaa, että pikku pää saattaisi mennä sekaisin. Näen unia, että olen menettänyt järkeni ja välillä en oikein tiedä mikä on unta ja mikä on totta.

Olisi kiva kirjoittaa tähän loppuun joku kiva kevennys eli esimerkiksi kyllä elämä kantaa. Mut kantaako se. Entäs jos ei kanna. Niinpä, siinä mulle yksi murhe lisää kaikkien muiden kannettavien joukkoon. Jos nyt kuitenkin lähtis sinne avantoon, opettelisi Espanjaa ja heittäisi muutaman voltin. Tänään on kuitenkin lauantai ja kaikki voi olla mahdollista. Pitäiskö perkules tehdä illaksi lihapullia. Hyvä ruoka parempi mieli. Adios!

21.1.2018

Talvista maisemaa

Loma on kaukainen muisto vain ja nyt mennään muistoilla. Blogi on siitä kiva, et jos sattuu unohtaa, niin on varsin herkullista käydä kurkkaamassa vanhoja postauksia. Esim. lomakuviin on hauska palata, koska saa hetken olla taas jossain. Tai täällä mut mieles ihan muualla.




Käytiin UK:n kans eilen retkellä. Minä teet termariin keittelin ja ripsipiirakat fuuliopaperiin nätisti laittelin. Mentiin Porkkalaan, sinne niin virkistysalueen kaltsuille ja vot sie, kun oli nättii.  Ennen kaikkea päästiin metsään ja kyllä siinä oli kuntoliikuntaa, kun liukkailla ja lumisilla kallioilla taaperrettiin. Ylen oli antoisa reissu. Mie kuvasin ja UK metsästi pokemoneja. Ihan oli kuulkaa retkipaita hiestä märkä, kun kotio saavuttiin. Suosittelen retkeilemään talvisessa luonnossa. Siinä on eksotiikkaa ja paljon happee.




Olen luuseri. Pitkällisen ja ankaran pohdinnan jälkeen lopetin valokuvakurssin kesken. Se ei vaan ollut mun juttu ja jo sitä aloittaessa tuli outo tunne. Kurssi oli helvetikseen tekniikkaa ( joka tietty on tärkeä, ) mut se tappoi minussa luovuuden ja jopa halun kuvata, innostua. Tää nyt on mulle harrastus ja sen pitäisi olla kivaa, mut kun ei ollut. Sain siitä hirveen ressin, valvoin öitä ja ahistuin. Onko sellaisessa mitään järkeä. Ei sitä enää olisi pitkään kestänyt, mut mun sydän sanoi lopettamaan. Eniten mua ihmetyttää se, että en näe kurssin oppeja missään kuvissa. Okei, jostain niitä löytyy, mut noin yleisesti kuvista ei niitä huomaa. Joo, valot ja varjot tietenkin, mut niin paljon asiaa, mitä on vaikea oppia ymmärtää ja kun niitä ei näe missään. Jotensakin outo fiilis. Nuolen hetken haavojani ja ei kuvaus opettelu tähän lopu. Maalima on täynnä kivoja kursseja ja varmasti löytyy minullekin se oma. Missä opiskelu menee hauskan kautta, eikä ole niin lannistavaa.




Yksi kurssi päättyy toinen alkaa. Aloitin viikolla Espanjan kielen opinnot. Saa nähä mitä tästä tulee. Sellainen suomiespanjaseuran tehokurssi. Joka To aamupäivä kälätetään kolme tuntia epsanjaa. Katsokaas, jos se tie sinne vie joskus pidemmäksikin aikaa asustaa, niin kyllä auttava kielitaito on asiaa. Mun kielipää on onneton, mutta tämä onkin tieteellinen testi. Oppiiko vanha senjoriitta enää uusia temppuja. Ehkä tässä on motivaatio enemmän kuin silloin joskus nuorempana. Ei missään savossa tehnyt englannilla yhtikäs mitään. Siellä puhuttiin savvoo hiljoo ja kovvoo. Sillä pärjäs. Ei pärjää enää. Avoimin mielin annan itselleni mahdollisuuden.




Jassoo, päivä kääntyy jo iltapäivään ja mie oon vielä ihan aamutamineissa ja sänkykin on petaamatta. Nyt täytyy tormistautua ja lähtee vähän ulos. Onhan se sit kuitenkin kiva, kun tuota lunta tuli, mut yhtään enempää ei tartte. Näin on hyvä. Autosta irtosi pakoputki, onneksi ei ollut kallis remontti. UK:lle jouduttiin ostaa uus, kun hän kolaroi vanhan siinä hirveessä lumimyräkässä mikä oli silloin ennen joulua. Mistä nää autot nyt tähän tuli. Sekavaa. Nyt ulostus. Tsau!

P:S Muutama maisemakuva Porkkalanniemestä.


12.1.2018

Valoon, valosta, valoitta. Valo.

Arki kolahti torppaan. Molemmat on tehnyt duunia kuin pikkuiset peikot ja päivät vain vilisee silmissä. Lomat on lomailtu ja nyt jaksaa taas. Mut arvatkaa mikä on oman työni eli kampaajaparturi ammatin parhain puoli? Se on ehdottomasti asiakkaat. Työn täyteinen, mutta antoisa viikko takana. Ja mikäs siinä, on kiva taas tarttua arkeen. Kaik menee omalla painollaan. Asiakkaista saa niin paljon energiaa ja tuntuu hyvälle, kun voi sanoa, että rakastaa työtään.


Tänään mä olin uni ja -traumapolilla. Sain fysioterapiaa siihen, että osaisin relaa paremmin. Tunsin itseni etuoikeutetuksi, sain yksilöohjausta ja korvaus menee veronmaksajien piikkiin eli meitsin kuitenkin. Vaikka meidän terveydenhuoltoo morkataan, niin minä ainakin olen saanut aina ajan hoitoon ja muuhun tarvittavaan. Homma toimii ja kiitollinen olen. Välittämistä, sitäkin olen saanut. Sairaanhoito on yksi asia, mistä saamme olla kotosuomes kiitollisia. Aina sitä(kään) ei tajua. Lähes ilmaista ja hyvää terveydenhuoltoo. Ei kaikkialla ole niin. Olinpa kotimaalainen. Mut määhän olen suomipoika...




Tänään en kerennyt tehdä ihmeellistä viikkosiivousta. Olin himas vasta vaille seiska. Pieni tolurätin pyöräytys ja saa olla. Rikkaimurilla tein tehokkaan täsmäiskun ja siinä on. Koti on siivottu ja antauduin kotikeittiön pyörteisiin. Nyt siellä muhii 5 reason, cinque motive eli ihan omalla reseptillä pastaa illaksi. Tykkään duunaa yllärii. Nyt UK alkaa jo huudella evästä pöytään. Mun mentävä on.




Arjessa on omat taikansa. Loma on aina loma ja toivottavasti taas kohta päästään matkaan. Minusta on tullut säästöpossu. Tahdon säästää mammonaa, että pääsemme matkustaa. Joskus eläkkeellä muutetaan valoon talveks. Ei sinne niin pitkä aika enää ole. Siihen eläkkeeseen. Tai on. Mut sitä odotellessa. Valoa, valoa toverit!

P:S Muutama kuva valosta.