21.4.2014

Ohikiitävää

On aamu. Niin kuin tähän aikaan päivästä tuppaa olemaan. Sama konsertto ja näytelmä toistuu. En nyt viitsi taas kehua retostella, mutta nättii on. Ja rauhallista. Tänään tämä lysti loppuu, hirveän nopeasti meni pikku loma. Mutta se on ajanut asiansa, ihminen on relannut ja saanut nauttia.

Eilen lämpötila kohosi melkein pariinkymppiin, ja illassa oli jo kesäistä kosketusta. Sitä ihastellessani, tajusin, kuinka nopeasti talvi menikään. Johtunee sen lyhkäisyydestä ja aikaisesta keväästä. Sopii mulle. Talvi sinällään oli aika ankea ja raskaan sorttinen, joutikin mennä pois. Mutta se oli muistutus siitä, että aina ei elämä voi olla pelkkää naminamia. Se on hyvä ottaa huomioon, niin osaa olla kiitollinen pienistäkin onnen pilkahduksista. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmaa. Ymmärrän taas ja kiitän luojaani.

Väriä tunkee
Isoäitini poismenosta johtuen olen kovinkin miettinyt tätä elämää. Vaikka hän sai elää pitkän ja terveen elämän, niin loppujen lopuksi ihmisen taival täällä on kuin hyttysen pissa valtameressä. Itsekin puolivuosisataa eläneenä ( hmmm, tuohan alkaa kuulosta jo hyvälle ) tietää jo hitusen mistä tässä on kysymys. Elämä on ajanjaksoja. Me synnymme, olemme ohikiitävän hetken lapsia. Käymme koulut, opiskelemme ja vietämme hillitöntä nuoruutta. Kypsymme ihmisiksi, perustamme perhettä, uraa, kotia ja autoa pitää laittaa. Tarvomme elämässä eteenpäin ja ikäännymme. Saamme kokemuksia, nautimmekin ja saamme huomata, kuinka aika alkaa käydä kohti vääjäämätöntä loppuaan. Mitä pidemmälle pääsemme, sitä nopeammin aika menee ohitsemme. Alamme muistella menneitä, kaikesta kuluneesta on jo vuosikymmeniä. Voi kuinka lyhyelle kaikki tuntuukaan. Elämä on sarja nopeasti ohikiitäviä hetkiä.

Herkästi vihertää
Olen selvinnyt tästä elämästä yksillä hautajaisilla. Toistaiseksi. Tietysti rintaani puristaa suru, mutta se on sellaista hyvää surua. Minulla on mummista hyvät, hauskat ja kauniit muistot. Monttubileet eivät koskaan ole mitään hauskoja juhlia, mutta noinkin korkean iän saavuttaneille, ne ovat siunaus ja armahdus. Oikeastaan  minulla on aika rauhallinen olo, on kaunista saatella mummi viimeiselle matkalle. Tiettyä jännitettä tilaisuuteen luo se, että en ole tavannut isääni pariinkymmeneen vuoteen. Elämä nyt vain meni niin. Välttääkseni tätä pelottavaakin jännitettä, soitin hänelle eilen ja sovimme yhteisestä matkasta kohti kotikaupunkiani. Saadaan hetki jutella ja olla vain. Ymmärsin myös sen, että me kaikki olemme kuolevaisia ja voisi olla hyvä lämmitellä välejämme, ennen kuin se on liian myöhäistä. Anteeksi anto, hyväksyntä sille, että asiat ovat menneet niin kuin ovat, ei ole minulta mitään pois. Päinvastoin. Ikääntyessään ihminen alkaa olla asioille armeliaampi. Ja hei, sitä alkaa ymmärtää asioita ja saa niille eri katsontakantoja, eikä ole niin hemmetin mustavalkoinen. Fantsuu! Ihq!

Miauuu
Mitäs eiliseen? Ukkorähjä keitti jauhelihakeiton ja minä paistoin aimo läjän plättyjä. Tehtiin pihahommeleita ja öljysin terden kalusteet. Yksi ystäväkin piipahti päiväseltään. Hassu sana, päiväseltään. Selitäppä jollekin ulukomuan elävälle moinen sana. Tarkoittaa siis sitä, ettei vieras jäänyt yökylään, oli vain päivän kanssamme. No mut joo, tänään pitää kiirehtiä kaupunkiin. On hirveesti kaikkea touhua ja suoritettavaa. Hyi, kun inhoan sanaa suoritus. Siinä on pakko. Olen selkärangaton nilviäinen ja pakko on paheeni. Jyäk!

20.4.2014

Kaiken mä saan

Kuinka mahottoman monta lajiketta täällä pitääkään konserttoa? Tarkoitan tällä nyt näitä luomakunnan luotuja elikkäs lintuloita. Onkohan kaikki edes vielä tulleet konserttipaikalle, mutta moninainen on äänten kirjo. Nämä ovat näitä mökkeilyn parhaita hetkiä. Kirkas aamu, mokka jäähtyy kuppiin, ennen kuin sen kerkeän edes ryystämään. Mut ei hätiä mitiä, kylmä kahvi kaunistaa, sano. Olen kaunis, olen nätti kuin jalkarätti.

Latvastaan valoitetut
Vastarannalla metsäkyyhky kurnuttaa, siihen vastaa kuovi tai joku. Pitkä ja kaipaava huuto kiirii pitkin järven selkää. Se samainen tikka nakuttaa yhä samaa puuta mökin takana. Tähän kaikkeen pikku sirkuttajat yhtyvät, niin libertto on valmis. Joskaan en tiedä, mitä libertto tarkoittaa, mut se kuulostaa hyvälle.

Sumujen silta jossain tuolla
Olen kääriytynyt sähköllä lämpenevään huopaan. Niin sanotusti perse vaahdossa. Laitoin sen täysille ja se kyllä kuumottaa kivasti. Tasoittaakohan se selluloidii paahtaessaan? Mene ja tiedä, fiksu vekotin. Mökkiläiselle ei ollenkaan turha. Nyt on pakko säätä lämpötilaa alemmaksi, kohtahan mulla on beba tulessa. Täytän vielä mukiini lämmikettä. Ihan vain mokkoo, ei nyt näin aamutuimaan mitään rommiloita aleta kittaamaan. No, ei nyt sentään, herranjestas.

Raatio
Nouseva aurinko valaisee hassusti vastarannan puiden latvat. Tuolta noin mökin takaa se tekee tuloaan. Ukkorähjä on herännyt, kuulen kuinka hää tamppaa mökin puolella. Höh, tulee pilaamaan mun aamuisen taikahetkeni. Osaa kuitenkaan olla hiljaa ja kuunnella tätä magiaa. Mut pakkohan mun on hänet piipille laskea. Vai pitäiskö lyödä ovet salpaan, pysyt nyt siellä sisällä, etkä tuu häiritsee. En mie niin julmaa oo, en veikkosella.

Iltahämy
Karjaa oli yhtä ruma kaupunki kuin aina ennenkin. Ei ollut muuttunut. Muutamia taloja lukuunottamatta, se on tasaisen tylsä ja jotenkin harmaa. Mutta joka kerta talven jälkeen sinne on kiva mennä. Meittin mökkikaupunki, silleen tunteellista joo. Ostin raation, vaihdettiin kaasupullo ja käytiin huoltoasemalla munkkikahvilla.

Halki poikki pinoon
Nyt mun nokka vuotaa ja vilu hiukkasen kapajaa. Uskomattoman nopeasti aurinko nousee. Nyt vastarannan puut ovat jo saaneet valoa puoliväliin, kohta ovat kokonaan valaistuneet. Tämä taikahetki on hetkessä ohi. Voin vetäytyä takaisin neitsytkammariini. Hullukaan vielä tähän aikaa ala mitään puuhastelee. Sitä paitsi eiks tänään ole joku tuplapyhä. Joko se Jösse nousee kuolleista vai naulattiiks hänet ristille? En mää kaikkee voi niin tarkkaan muistaa... En niin.

19.4.2014

Hartaasti hyvä

Huikee aamu. Järvi on peilityyni ja aurinko nostattelee pilvettömällä taivaalla. Tikka nakuttaa lähipuussa ja muut siivekkäät konsertoivat sen tahdissa. Yön viileys pakenee häpeissään ja tästä saattaa tulla lämmin päivä. Ettei peräti vallan kesäinen. Pääsiäisen ahdistava ja harras hiljaisuus on täällä hyväksyttyä luonnon rauhaa. Asia jota en lakkaa ihmettelemästä. Siis tätä rauhaa. Vuosi vuodelta urbaani syke nostattaa verenpaineitani ja vastaavasti, mieleni on näissä maisemissa tyyni ja rauhaisa. Hah, tuo nyt oli turhankin melodramaattista. Mutta se on niin totta.

Saunan savu
Saavuttiin paikalle siis jo torstaina. Silloin oli kova tuuli ja siksikin kylmä. Minun valtakuntaani on tämä terde ja sitkeästi istuin huopiin ja villaan kääriintyneenä. Mökillä ollaan ulkona, satoi tai paistoi. Aloitin ikkunan pesun ja jatkoin sitä eilen. Näin ikävä homma ei tunnu niin ikävälle. Miksiköhän kaikki tämä puuhastelu täällä agraariyhteiskunnassa ei tunnut yhtään suorittamiselle. Tiiätkö nää, halon hakkuu, veden kanto, saunan lämmitys, tiskaus ynnämuu talouteen liittyvä hommelointi. Jotenkin on kiva tehdä ja aina välillä hetkeksi istahtaa ihmettelemään.

Kullan kimallus
Ukkorähjä on riehunut puusavottansa kanssa, ja minäkin eilen reippaasti raijasin risuja metsikköön. Hikihän siinä touhussa tuli, mutta fyysinen suorittaminen tekee hyvää. Ei meittin möksä ole mikään työleiri. Kyllähän täällä tekemistä olisi, mutta kun paikka ei ole oma, niin silleen ei ole mitään velvollisuuksia isompiin hommiin. Kaikilla asioilla on puolensa.

Aaaah, parsaa
Tein eilen herkkuaterian. Alkuruuaksi parsaa, paahdettua ilmakuivattua kinkkua, hollannin soosilla. Ai ko olt makiaa. Pääruuaksi laitoin fetalla ja pinaatilla täytettyä tipufileetä ja parsapinaattirisoton. Ukkorähjä ei tykännyt, mutta itse olin taivaissa. Jälkiruokana taiteilin mämmistä herkkua. Sotkin sen joukkoon yhden appelsiinin kuutioina, vaniljakastiketta ja puolikas mignonmuna. Mä en ole oikein mämmimiehii, mutta näin tuokin oli syötävää. Se oli hyvää.

Täytetty tipu ja risotto
Tänään pitäisi mennä kylille. Ei ollakaan käyty vielä Karjaalla tälle keväälle. Ihan jännittää. On taas muutama asia mitä pitää hankkia. Se on jännä, että alkukeväästä on aina hirveest paljon kaikkee, mitä huomaa tarvitsevansa. Uus raatio pitää ostaa. Vanha särisee pahoin ja sekös minua ärsyttää. Vielä kolme mökkipäivää jäljellä. Jokohan voisi kukkasia istuttaa. Ei kantsi, jos tulee vilu ja halla...

17.4.2014

Kärsikäämme kärsimystä

Raatio soittaa Grase Jonesia, takavuosien ehdotonta lempparia. Siinä sitä oli disconjytkettä kerrakseen. Aika monet kerrat ollaan niiden biisien tahtiin humpattu. Oi aikoja, oi sitä villiä menoa ja hetkien  huumaa. Mut hei, aika kivasti lähtee päivä käyntiin, kun kuuntelee jotakin tuollaista. Pitäisikö ottaa joka aamuiseksi sykkeeksi. Jäisi hyvä muuvi päälle...

Elämä on palautunut arkisille raiteille. Tai en nyt ihan. Tässähän on aikamoinen juhlaputki, alkaen pääsiäisestä, päättyen siihen helatorstaihin vai onko se nyt helakka helluntai. Siihen väliin mahtuu viikon kuntoloma Siuntiossa. Eli elämä on siis yhtä juhlaa muutaman viikon ja sit onkin jo kesälomat reisillä. Vaikka arki on käsillä, niin olenpa jo saanut kokemuksen syvällä rintaäänellä lohduttaa tulevia viiskymppisiä. Ensin tuntuu pahalle ja riisi piinaa, mutta voìla, täytettyäsi sen, elämä aukee ja repee, ja kaikki on vaaleanpunaista vakosamettia. Elämäsi saa täyttymyksen. Siitä kyllä selviää, ou jeah.

NAUTINNOLLISTA KÄRSIMYSTÄ KAIKILLE!!
Me jäätiin jo tänään pääsiäislomille. Ukkorähjä on ostamassa kesärenkaita ja sen jälkeen lähdetään ruuhkan jaloista möksälle. Saa tehdä ruokaostokset ilman hirveetä härdellii ja ollaan ajoissa paratiisissa. Keskusteltiin eilen pyhien menyystä ja pitkästä aikaa tuli sellainen tunne, että olisi kiva vääntää jotain parempaa pöperöö. Ukkorähjä on taas niin köyhä, ostettuaan uudet renkaat, että ilmoitti olevansa varaton mihinkään gurmeeseen. Ehdotti, että keitettäisiin joku vitun keitto ja sitä sitten koko pääsiäinen lämmiteltäisiin. Just joo. Minä sanomaan, että keitteleppä sinä keittoa, minä laitan lammasta ja parsaa. Viiniäkin juon. Nautin. Anna mun kaikki taas kestää.

Sain hyvän keittokirjan lahjaksi
Luvassa olisi kaunista keliä. Mahtavaa. Tiedossa olisi ikkunan pesua ja mikäs, jos kelit on kohdallaan, niin mukavaahan se on pikkasen puuhastella. Myrskyn kaatamat puut odottavat myös ottajaansa ja siinähän sitä tulisi hyötyliikuntaa samalla. Pitäiskö leikittää Ukkorähjälle munan piilotusta, hih. Pitkin sinne niin tonttia munaa kätkisin ja aarrekartan piirtäisin. Sielläpä pusikoissa saisi Ukkorähjä munaa metsästää. Minä voisin terdellä vinhoa nauttia. Ihan pupuna.

Viikolla sain surullisia uutisia. Isoäitini nukkui pois. Ikää oli jo huikeat ysikuus ja elämän taival tuli päätökseen. Tämmöisissä tapauksissa kuolema on jo pelastus ja yläkertaan hiljaisia rukouksia laittelin, että ottaisi mummin jo pois ja päästäisi lepoon. Onneksi kamppailu ei kestänyt kuukausi tolkulla, mutta kyllähän se surulliselle tuntui. Nämä muutamat päivät, hän oli mielessäni koko ajan ja muistelin niitä kaikkia kivoja muistoja, mitä hänestä jäi. Hän oli minulle tärkeä ihminen ja häntä on paljosta kiittäminen.

Nyt täytyy toimia. Pakata puput, tiput ja munat ja himaa hiukka järjestellä. Mämmiä en syö. Baithiwei, yleensä pääsiäinen on juhlista ahistavin. Sellaista hiljaista kärsimystä. Juttu on ihan toinen, kun sen saa viettää mökillä. Siellä hiljaisuus ei ole kärsimystä. Se on antavaa. Adios!




15.4.2014

Ihana OLO

Ehdottomasti postauksen arvoinen makumatka ja ruokaelämys oli lauantai-illan vierailu Ravintola Olossa. Ruokalistalla on siis valittavana kaksi menymatkaa. Toinen menee pitkällä kaavalla ja toinen hitusen lyhempi. Merkkipäiväni kunniaksi lähdettiin tietysti pitkälle matkalle. Kyllä, ruokailu otti sen kuusi tuntia ja oli sen arvoinen. Palvelu pelasi, ruoka tuli jouhevasti ja mukana oli mukavia yllätyksiä.







Paikan interjööri oli rauhallinen ja silmää miellyttävä. Erityisesti pidin siitä, että akustiikkaan oli paneuduttu. Emme istuneet kuin sillit suolassa, taustamusa tuli juuri sopivalla volyymilla niin, että pystyi hyvin keskustelemaan. Valitettavasti näin ei ole monessakaan uudessa kuppilassa. Meteli on niin järkky, ettei omaa ääntä kuule, saatikka vierustoverin. Astiat läpi kattauksen mielenkiintoisia ja kekseliäitä. Oli puuta, kiveä, savea, keramiikkaa ja kaikkea mikä edusti mielestäni kivasti skandinaavista tyylitajua ja muotoilua. Vallan riitti ihasteltavaa. Nykyäänhän ruoka-annokset ovat kuin pieniä taideteoksia ja hyvä, että ne raaskii syödä. Kaunista, sielua hivelevää.






En nyt todellakaan muista ruokalajeja, niitähän oli se 22 kappaletta. Laitan kuvat, niistä pääsette aistimaan, joskin ne on otettu kännykällä ja laatu on mitä on. Eikä kuvat tule oikeassa järjestyksessä, en herra paratkoon muista, missä järjestyksessä mentiin. Mutta voitte edes hiukan aistia, millaisella matkalla olimme. Viinipaketti tuki loistavasti illan menyytä, ja muutama helmi, ihanainen makuyhdistelmä meinasi viedä tajun. Tai veikin...





Hauskoja yksityiskohtia oli pöydässä odottamassa oleva paistamaton, kauniisti kohonnut leipä. Jossakin vaiheessa ateriaa tarjoilia otti leivät ja vei ne paistumaan. Näin saatiin uunituoretta leipää, sen kanssa tuoretta voita, erittäin maukasta valkosipulikeittoa tai oliko se nyt kastike. Ruokajuomana kivasti tervalle aromatisoitu olut. Melkein tuli itku, niin oli maukasta.



Hauska yksityiskohta oli myös pöydässä ollut "oksa-asetelma." Paljastui, että se olikin ensimmäinen sormisyötävämme ja "multa" siinä jälkkärin suklaarouhde. Ihastuneesti kiljatelimme yllätyksille. Näistä kaikista johtuen voi todella sanoa, että olimme makumatkalla. Voin siis todellakin suositella paikkaa kaikille, jotka osaavat arvostaa sitä, että ruoka on myös taidetta, elämystä ja rakkautta. Mietin useastikin, mitähän ulukomaan elävä tuumaa ravintolasta. Edusti mainiosti pohjolan makumaailmaa ja eksotiikkaa. Ten points!


14.4.2014

Juhlakalu kiittää ja kumartaa

Ensimäinen arkiaamu ja elämäni eteneminen on kallistunut kuudellekympille. Toi nyt ei kuulosta mitenkään mediaseksikkäälle, mut huihai, ei tartte. Hyvä just näin. Koko viikonloppu on vielä nautintona sielus ja sydämessäin. Oikein oli kiva, maukas ja yllätyksellinen. Vaikka mitään juhlia ei ollut, niin oli juuri sen verran sopivasti tapahtumaa, että ei tullut katumus.



Ukkorähjä rakasti aamupäivästä leivoksilla, ruususilla ja lahjaksi sain cashiä koruostoksiin. Puhelin piippasi Onnen toivotuksia ja hetken olin hyvinkin suosiossa. Se tuntui kivalle. Yhtiökumppani oli järjestänyt hauskan yllärin, johon minun piti olla valmis puolviis. Ovikello kilahti 16.20 ja oven takana seisoi hän ja saksofonisti. Sain yksityistunnin foniin ja kylläpä se olikin päräyttävä kokemus. Olen joskus muinoin sanonut, että viiskytvuotisjuhlissani soitan saksofonia gloriagaynorin iwillsurvive biisin ja alasti. Vaatteet säilyi päällä ja ihan tolle tasolle ei selvitty, mutta sain aikaiseksi äänen ja se oli kyllä vallan mukavaa.




Illaksi menimme Ravintola Oloon ja siellä meitä odotti kahdenkymmenekahden ruokalajin Makumatka. Syötiin kuusi tuntia ja täytyy todeta, että se oli huikea makuelämys, todellellinen makujen matka. Teen siitä ihan oman postuksen, koska se on sen arvoinen.



Haluan kiittää teitä kaikkia onnitteluista!!! Kriisi on seljätty, nyt alkaa se viidenkympin villitys!!!

12.4.2014

Ei neljä, eikä kuus. Se on viis!

Tarkalleen viiskytvuotta sitten tulin maailmaan. En suinkaan ollut se kympin tyttö. Onneton rääpäle, kuolleeksi luulivat. Napanuoraansa hirttäytynyt, syntyessään jo kieroutunut. Mutta siitä se taival lähti ja hyvin on hengissä pysynyt. Koko tämän pitkän matkan, aina tähän päivään asti.

Täyteläistä kakkua

Kyllä. Kyllä tässä päivässä on jotakin spesiaalia. Oli jo eilen. Oudosti minulla on kevyt olo. Ei se tunnu pahalla. Siinä on tiettyä arvokkuutta ja kunniaa. Hei, mä olen elänyt puolivuosisataa, ja mulla on, hei historiaa. En mä nyt vielä fossiiliksi ala, mutta ihanasti ikäihminen olen. Tein itseni kanssa sopimuksen, että nyt jätetään se ikääntyminen nuoremmille ja meitsi sen kun porskuttaa. Minusta voisi tulla tieteellinen sensaattio. Annan mennä takaperin. Imeväiseksi vallan. Vielä on aikaa. Vittu viiskytvuotta.

Sileää ihoa

Sain lahjaksi kohottavan kasvohoidon. Se oli ihana. Kosmetologi teki ihon arvioinnin. Sellaisella ultraviolettivalolla yhes katsottiin. Hän kehaisemaan: " Teillä on hämmästyttävän sileä iho, huomaa, että hoidatte kasvojanne." Pikkasen oli couperoosaa ja kuivuusköyhää, mutta sitähän nyt ei lasketa. Olin häpi. Olin sileä.

Laatu lahjoja

Tyttäret töissä lauloivat. Paketinkin olivat laittaneet. Mansikkakakkua syötiin ja minulla oli kevyt olo. Kummallista. Sain lahjakortin Eva Attling liikkeeseen. Tietämättäni siitä, olin käynyt päivällä katsomassa kaulakorua. Joku muisto tästä päivästä on saatava. Löysin neljäkin, en osannut vielä päättää. Nyt voin ostaa ne kaikki. Ihana lahja.

Pikkaisia paketteja

Yläkertakin rakastaa minua. On armahtanut vanhaa ihmistä. Kolmas päivä ilman häiritseviä kipuja. Alan uskoa, että ikääntyminen on ihanaa. Tahtoisin mennä niitylle. Alasti itseni riisuisin ja maailmaa syleilisin. Olisin hillittömästi hupsu ja kuplajuomaa nauttisin suoraan pullon suusta. Antaisin valua pitkin korskeaa rintakehääni. Saattaisin kevyesti tanssahdella ja laulaa luikauttaisin.

Kuplivaa kuohujuomaa

Tässä olossa on jotakin sellaista, että voi jättää taakseen kasvukipunsa ja olla reilusti sellainen kuin on. Enää ei tarvitse välittää, että ei muka ole täydellinen. Olen virhekappale, mutta onnistunut sellainen. Onko tämä nyt sama, että voi alkaa sanomaan ihmisille ihan mitä tahansa. Kaikki vain suoraan päin naamaa. Ei sitä paha tarvitse olla, mutta nyt voi olla estoton elämässään. Silleen niin ku villi ja vapaa. Ai ko mie tykkään ajatuksesta.

Juhlat jää pitämättä. Se kriisi vei minulta halut. Voi olla, että kaduttaa, mutta ainahan niitä voi juhlia myöhemminkin. Jospa se elämä olisikin tästä eteenpäin yhtä juhlaa. Joka hemmetin päivä tai ainakin viikonloppu juhlittaisiin mun viiskymmpisiä. Hyvä, nyt ei voi Ukkorähjäkään urputtaa. Join eilen kuplivaa. Pesin paskahuussin ja olin ihan fiilareissa. Kuten sanoin, tässä on SPESIAALIA!

Olen narsissi. Olen kukassa.

Ettei tämä päivä nyt ihan toistaisi tylsää elämääni, niin illaksi mennään ulkoruokintaan. Luvassa on koko illan kestävä makumatka Ravintola Olossa. Ihanaa. Mä niin antaudun nauttimaan. Laitan itseni oikein nätiksi ja otan ilon irti elämästä. Olen sen ansainnut, olenhan viiskymmpinen. Hei, ajatelkaa, mä olen viiskymppinen. Eiks oo aika hienoo?!