9.9.2017

Olen Tyyni

Sade rummuttaa tasaisesti mökin peltikattoon. Siinä on rauhallinen fiilis. On jotenkin armeliasta tuo sade, saa vain olla, eikä tarvitse suorittaa. Hah, just nyt jostain kuuluu jäätelöauton paskakutsu. Ei me näköjään niin böndellä olla etteikö tuo häiritsevä älämölö tänne kuuluisi. No niin, nyt alkoi tekee mieli jädee. Pitääkö tästä suorittaa ja lähtee kirkolle. Enkä mee, juon maitoo. Mut joo, ihanasti alkaa ilmassa olla jo syksyä. Lykkäsin tultua kaikki patterit täysille ja mökki on lämmin. Sellainen kotoisan suloinen tunnelma. Tiiättekö, turvassa pahalta maailmalta, lämpöö, rakkautta pikku pesässä. Just niin, pesäinen fiilis.

Elämässä on tapahtunut paljon. Nyt mennään niin, et ei meinaa huivit päässä pysyä. Mistä mää aloittaisin. Olen myynyt osakkuuteni kampaamoon ja nyt laitan uutta, pienempää ja rauhaisaa parturi-kampaamoa. Työskentely isossa ja entisessä kävi vanhalle ihmiselle ylivoimaiseksi. Ei sitä oikein edes tajunnut, mikä mättää, kunnes ymmärsi. Liikaa metelii, vähän liikaa kaikkee. Näin on hyvä ja itseä pitää kuunnella. Vetovastuu liikkeen johdossa kävi stressaavaksi ja se sai minut voimaan huonosti. Asiaan ei liity mitään draamaa, näillä kilometreillä on sen verran oppinut, et jos joku asia ei vörki, niin tee ihminen sille jotain. Älä kärsi, sinua rakastetaan.

Olen Tyyni...

Uusi putiikki nousee Liisankatu kutoseen Kruunuhakaan. Parturi-kampaamo Tyyni tulee olemaan rauhan ja rakkauden tyyssija. Meitä on siellä kaksi tekijää ja aivan varmasti tehdään sellainen ilmapiiri ja tunnelma, missä viihtyy itse ja asiakas. On sanomattakin selvää, et vuoristorataa mennään. Välillä tunnen hurmioitunutta huumaa ja välillä pelottaa niin perkeleellisesti. Mut sitähän se yrittäminen on ja sen minä osaan. Krunikka on kiva, siellä on hyvät fibat. Kata Sourin galleria/showroom on vieressä. Ollaan taiteen ytimessä. Kampaamomme ei ole vain pelkkä kutrila, sinne on tarkoitus virittää valokuvagalleriaa ja kenties Lemon Deco tekstiilit tulee esille myös. Ja takahuoneeseen viritän pienen valokuvastudion. Hitsin jännää!

Viime keskiviikkona saatiin vihdoin ja viimein sisäovet ja listat päätökseen. Eli remontti himassa alkaa olla ohi ja uusi alkaa kampaamossa. Katsokaas ja nähkääs, enhän mie voi ilman remonttia elää. Se on niin kuin mun toinen luonne. Ja täähän nyt menee jo rutiinilla. Kivoi juttui on tulossa ja odotan kovin, kun saamme sen nähtäväksi. Ensi viikolla on tarkoitus aloittaa ja toivottavasti kuukauden päästä avataan. Vielä monta mutkaa matkassa, mutta eiköhän ne selviä ajallaan.

...olen Rauha.

Vihdoin ja viimein olen löytänyt itselleni terapeutin! Se ei ole mitenkään yksinkertainen asia. Meinaan löytää sellainen ihminen, joka puhuu sun kans samaa kieltä ja olet valmis antamaan hänelle itsesi. Kongnitiivis-analyytinen pitkäkestoinen terapia, jossa on mukana traumatyöskentely. Eiks kuulosta perin juurin exslusiiviselle? Pitäiskö asiaa jotenkin hävetä ja jättää se täällä julkaisematta. Ei mun mielestä. Pyrkimyksenä on kuitenkin eheyttää itseä ja saada loppuelämäksi tasapainoa, iloa ja onnellisuutta. Miksi sellaista pitäisi salata tai hävetä. Ei miksikään.

En ole nähnyt painajaisia kolmeen viikkoon. Voin paremmin. Olen saanut lääkityksen painajaisten häätämiseen. Pienen pieni mielialapilleri on antanut kyytiä pahoille hengille, piruille ja itse saatanalle. Alan olla taas vahva, enkä alistettu kohtalooni. Miehän olen sellainen ihminen, että pyrin tekemään häiritseville asioille kaikkeni. Otan tästäkin selkävoiton, joskin se yltiöpäinen suorittaminen on yksi tekijä, joka vie minua kadotukseen. Jospa vihdoin ja viimein oppisin rakastamaan itseäni, jatkuvan tuomitsemisen sijaan. On tää hurjaa. Mut avoimin mielin lähden tälle matkalle itseeni. Lopetan pakenemisen ja kohtaan kaiken sen, mitä sisältäni sielusta kumpuaa. Tai sit menen lopullisesti sekaisin ja katoan mikämikä maahan. Adios.

Ihminen on hassu eläin. Kummallinen. Näin monta vuotta on pitänyt kokea ennen kuin on valmis pysähtymään. Voi pojat, nyt ymmärrän, kuinka huonosti hyvyydessäni olenkaan voinut. Tämä vuosi on ollut hyvin raskas ja ihmeellinen. Tavallaan olen onnekas masentuja, sillä olenhan ymmärtänyt, että näin ei voi enää jatkua. Kaikki tämä, duunijutut, himamuutot, loppuun palamiset, pirulliset painajaiset ja selittämättömät kivut ovat kenties yksi ja sama asia. Olen juossut lääkäriltä lääkärille ja minut on tutkittu, kuvattu, diagnosoitu eläväksi ja terveeksi ihmisen lapseksi, joka voi huonosti. Mutta nyt olen päässyt asian ytimeen eli korvieni väliin tai kenties sieluuni tahi sydämeen. Kohdalleni sattuneet upeat mielenterveysasiantuntijat ovat vihdoin ja viimein saattaneet minut oikeille jäljille. Olen siitä erittäin kiitollinen ja nöyrä. Uni -ja traumapsykiatrian poliklinikka on ottanut minut avosylin vastaan. Psykologi Matinkylän psykiatrian akuuttipolilla sanoi minulle, että terapia toisi minulle vielä paljon iloa ja onnellisuutta loppuelämäksi. Minä itkin ja kiitin. Olen valmis kohtaaman itseni.

Uskaltaisiko jo sanoa, että elämässäni puhaltaa armeliaat ja hyvät tuulet. Ehkä en sano sitä vielä ääneen. Elämä on kompastelua, kyllä minä sen ymmärrän ja minä en voi olla hiljaa kertomatta. Me huollamme autojamme, sisustamme kotejamme rakkaudella, välitämme kanssaihmisistä, mutta me saatamme unohtaa itsemme. On niin helppoa vain suorittaa, mutta jossain vaiheessa se raja tulee vastaan. Minä olen sillä rajapyykillä ja luja usko itseeni ja ihmiseen antaa minulle voimia selvitä tästäkin. Ei se tule helppoa olemaan, mutta elämä ei mene aina niin kuin tahtoisi käsikirjoittaa. Muutos on väistämätön, jos haluat uskaltaa. Ugh, olen puhunut ja muista rakastaa itseäsi.
Talonmies Taavitsainen, sinä et saa kaikkea, etkä varsinkaan mua! Höh, se oli loppukevennys.

28.8.2017

Tavallisen taivaallista

Ensimmäinen tavallisen letkee viikendi takana. Se tarkoittaa sitä, että rouva siivosi perjantaina ja laittoi arjesta juhlaa. Ostin oikein kukkia ja kynttilät virittelin. Alkon kautta kuplaputelin pöytään ja niin oli mukavaa. Asettelin taas pyttyä ja pytinkiä, pari taulua sain seinälle. Hitto, kun se on niin mukavaa. Sellaista kotoilua ja hei, uudessa kodissa. Alkaa paikat käydä tutuiks ja se on ihana tunne.

Olen löytänyt lenkkipolkuja ja oman rannan. Juuri sellaisen mihin on aamulla näppärä huitasta. Lauantaina kävelin jo pitkin rantoja, niitä täällä riittää. Miten ihminen voikaan tulla noin arkisista asioista onnelliseksi. Ei siihen tarvita casinoita monacosta, ei bentsii hyppyjä korkeuksista, ei syvänmeren sukellusta eikä muutakaan ekstriimii. Aamuinen lenkki rantamaisemissa tuottaa yhtä suuren ilon että tyydytyksen. Jette kiva de.

Rakkautta ilmassa

Eilen käytiin kellarin kimppuun. Se on  s u r v o t t u täyteen tavaraa. Osa on roskaa, osa kuskattiin pelikaaniin. Meillä on sellainenkin. Siellä on vanhan työhuoneen kamat, kun ei raski niitä tunkiolle viedä. Mut nyt saatiin alakerta kondikseen ja hyvä mieli. Sinne jopa mahtuu sisälle. Mut joo, miks ihmeessä pitää sitä rojua kerätä. Aivan varmasti kaikki kamat, niin varastossa kuin kellarissa, joutaisivat surutta mäkeen. Tuskin huomaisin puuttumista tai sitten siinä kävisi juuri niin, että jotakin kaipaisi palavasti ja sille löytyisi käyttöä. Mää tuota tiiä.

Uus rakas

Mulla on uus rakas. Olen niin ihastunut. Kuinka mä en ole tämmöistä aikaisemmin tajunnut. Ja kuinka mää olen saattanut tulla toimeen ilman sitä. On vaan niin maan perusteellisen näppärä vekotin. Siis rikkaimurirakas. Joo, on mulla niitä aikoinaan ollut ja toimimattomana ovat jääneet komeroon. Mut nää uudet ovat toista maata. Siinä se nököttää keittiön nurkassa ja odottaa kosketustani. Lauantaina imuroin neljästi. Suit sait lähtee murut ja muut roskat lattioilta. Mikä ihana tunne! Ei enää häiritseviä kökköjä missään ja rouva kiittää. En mää jaksa aina imuria kaapista ladata ja tää on pelastus. Suosittelen lämpimästi jokaiseen talouteen.


Nisubullaa
Nyt kun pääsin rouvajuttuja kehumasta, niin pakko kai mun on mainita, et leipasin eilen nisupullaa. Kylläpä tuli kupsakkaa tuotetta. Leipominen on mukavaa, siinä hermo lepää. Harmillisen vähän sitä tulee harrastettua ollakseen niin hauskaa ja antoisaa. Ja onhan se ihan eri syödä omaa leetaa, kuin ostopullaa. Tietää mitä syö. Rasvaa ja sokeria, niitä ei Martan pullista puutu, ymf.

Meidän talossa on kerhohuone. Sellainen mitä asukkaat saa käyttää. On ihan kunnon kokoinen ja siellä on joku "pajakin." Laitoin hallituksen pomolle viestiä, että saisko sitä ihan oikeasti käyttää. Mulla on yks tauluidea muhinut jo pitkään, mut tilan(kin) puutteessa sitä on ollut hankala toteuttaa. Sain luvan ja saan avaimen pajalle. Vähäks kiva, siellä saattaa duunata yhtä sun toista. Eli luovuus kukkimaan ja eiku taiteilemaan.

Nyt täytyy toimia. Auto pitää siivota. Parturissa pitää käydä. Mikrosementtikaupassa ja bauhausissa ehtiä ja karviasmarjahillokin odottaa tekijäänsä. No niin taas, laiska töitään luettelee ja niin pois päin...

22.8.2017

Ryhdistykäämme ryhtiliikkeeseen

Elämä on saanut arkiset rutiininsa. Eikä se missään nimessä ole huono asia. Arki luo turvaa, sano. Koti alkaa olla koti, ilman suurempi ponnisteluja. Toki, Martan täytyy heilua rätti kourassa alvariinsa, mut se johtuu vain siitä, että kaik on niin uutta. Kyllä se siitä laantuu. Osa tavaroista hakee pikkasen vielä paikkaansa. Tiiättekö sitä niin, että huomaa laittaneensa sukat väärään laatikkoon, eikä se näin ole toiminnallinen ja järkevä ratkaisu. Mutta siinäkin käytäntö opettaa.



Eilen saatiin vihdoin ruokailutilan tapetti seinään. Minusta siitä tuli oikein näyttävä. Jos muistatte, niin pelkäsin, et metsään mennään ja pahasti. Tai mahdollisuudet oli fiftisiksti. Huokaisin helpotuksesta, kun vuodat oli seinällä ja sain ihastella kättemme töitä. Kuva on otettu viime alkukeväisenä aamuna vanhan kaupungin lahdelta. Käsittelin sen mustavalkoiseksi ja värjäsin putoavan veden siniseksi. Hauskasti se antaa kolmiulotteisuutta tilaan ja aika veikeän vaikutelman. Mulla on sarja näitä kuvia ja niistä voisi tehdä oman tapetti/kuvamalliston. Sitä niin tässä pitäisi alkaa duunaamaan. Niin kuin monta muutakin asiaa...



Kuka muistaa Rintamäkeläiset. Jos muistat niin huuda hep! Suomi100 näyttää areenalla uusintana kaikki jaksot ja se on ollut meidän iltojen ilo. Ajankuva on pistämätön ja hakolan helmi jaksaa vaan naurattaa. Onhan se aikansa elänyt, mut just siks niin hemmetin hauska. Suosittelen syksyisten iltojen iloksi. Mä vaan niin en jaksa katsoo enää mitään realityä tai murhaa, tai tappoo tai muuta perversii, mitä tuolta kanavilta tulee. Ja siks toiseks, arki on myös ihanasti sitä, et saa illalla heittäytyä möllää töllöö, ilman et on huono omatunto.



Nyt vasta tajusin, että mun työhuoneen maisema on nyt eri. Kuin se silleen? Edellisessä näin puiden latvoja ja nyt vastapäisen talon ikkunoita ja niitä puidenkin latvoja. Nyt näkymä on kauas, tuonne noin kilometrien päähän. Näkymä on aika tyypillinen lähiö. Ei huono mitenkään. Tähän suuntaan paistaa aamuaurinko ja yleensä kaihtimet ovat kiinni. Nyt on pilvinen, joten aukaisin ne ja oikeastaan nyt ensimmäistä kertaa katson maisemaani. Toivottavasti möllään tätä jonkun aikaa, ei nimittäin muutto ihan heti houkuttele.



Mut niin sitä vain unhoittuvat rempan ja muuton aiheuttama mielipaha ja ahistus. Siitäkin selvittiin ja niin ne tuppaa jäämään unholaan. Onhan niissä ne omat hyvät puolensakin. Voitteko kuvitella, kävin eilen bauhausissa ostamassa tapettiliimaa ja kävelin tapettiosaton läpi. Ihan tuli jotenkin ikävä sitä, että pitäisi tai saisi valita uusia tapetteja. Karistin sen tunteen äkkiä harteiltani ja sanoin itselleni.  "Helvetin hullu." Helppo se nyt on pelleillä. Ei ollut kuukausi, pari sitten.

Lenkkimaastot on vielä etsimättä. Ikävästi tämmöinen poikkeustila on jättänyt säännöllisen lenkin ja uintireissun taka-alalle. Ehkä sen aika on nyt. Rantoja täällä piisaa, mut mikä on se paras ja toiminnallinen. Siitä pitää ottaa selvää. Joko jo tänään. Joko lähtisin. Täytynee korkata se joka syksyinen elämäntapamuutos. Siis se sellainen terveellinen. Muka. Liikuntaa ja ruokavalioo. Siitä tietää et on syksy tullut. Martta saa ryhtiliikkeen ja jos hyvin käy, niin se kestää joululle. Jos ei, niin saattaa päättyä jo pikkujoulurientoihin. Ai jai.

18.8.2017

Päivityksiä paratiisista

Hei hoi hengissä ollaan! Olen vain ollut saamaton ja siitäkös itselle raippa raikaa. Joskus on. Joskus ei. Täällä paratiisissa mietiskelen syntyjä syviä ja poimin tatteja. Nyt niitä alkaa tulla. Voi kuinka hurmaavaa olikaan tänään lampsia sienimettäs. Jotenkin hirveen sulosta ja antoisaa. Ei se ole pötypuhetta, että ihminen voi mettäs hyvin. Verenpaineet laskee, sykkeet tasoittuu ja mielikin virkistyy. Ja hei, puhumattakaan siitä, että korin pohjalle löytyi muutama mehevä ja pullea tattiyksilö. On nähkääs illan ape turvattu. Tattirisottoo ja paistettua kuhaa rakkaalleni laitan. Voi että.



Ei sille mitään voi, että syksy jo koskettelee. Ilmas on vaan sellainen syke. Kostee on kuin viidakossa ja ihmeen lämmin. Ihan siis shortsikelit juu. Saavuin eilen ja nautin omasta seurastain. UK saapuu tänään ja rouva laittaa arjesta juhlaa. On ihanaa olla hiljaisuudessa. Kuunnella lähes äänettömyyttä ja antaa rauhan tulla. Näillä kilometreillä rauha saa uuden merkityksen, se on parasta mitä maa päällään kantaa. Arjen pyöritys voi olla hulabaloota ja siks tänne on aina hienoo paeta. Voi että, kuinka tästä paikasta saakaan olla kiitollinen.



Mitäs, mitäs. Koti pikku hiljaa saa päätöstään. Liukuovet eteiseen asennettiin viikolla. Ei iso asia mutta vaikuttava. Kuinka sitä voikaan tulla onnelliseksi jostakin liukuovista. Törkeen materialistista. Ihan hävettää. Mut se on se järjestys mikä olla pitää. Ja vanhat oli toimimattomat ja kakan väriset. Nyt on hyvä.



Ruokailutilan tapetti on myös valmis ja sekös mua jännää. Se on joko sikahyvä tai sit mennään mettään ja pahasti. Niin no, ei toi mettään meneminenkään huono asia ole. No mut joo, ymmärrätte yskän. Jos tapetti toimii, niin se on piste iin päälle. Paikka on hankala, monta mutkaa matkassa ja päätin ottaa riskin. Sitä ei näe ennen kuin vuodat on seinillä. Laitetaan ne nyt su tai ma. Joko ne jää tai sit lähtee veke ja laitetaan maalipinta. Elämässä on otettava riskejä ja silleen.

Mai laav

Mä oon kertonut, et kärsin inhottavista painajaisista. Ne ei oo normaalii, mennään siis sillä tasolla. Mut nyt olen päässyt niin pitkälle, että oireyhtymää tutkitaan. Olen saanut lääkkeitä, menen uni ja -traumapolille, luulisi et sieltä jotain selvää saa. Vika on korvien välissä, sano. Ja mikäs, pääasia, että selviäisi. Eihän tollasta helvettii kukaan jaksa. Outoa on ja sen vaan sanon ettei ihminen pääse pakoon itseään. Tässä kuulkaa tarvitaan ihan terapiaa. Olen valmis.

Jassoo, taidan tuikata sauna tulille. Vedet on kannettu ja puut hakattu. Sen kun tuikkaa. Kylven pitkällä kaavalla. Joku naamio täytyy laittaa. Niin ja nauttia. Ajoissa laittaa illallista ettei syödä taas puolilta öin. Ai niin, poimin vadelmia ja mustikoita. Niitä tulee jälkkäriin. Vähäks huikee tarjonta. Luonto antaa. Nyt alkoi sataa. Hiljalleen ropisuttelee. Se on jotenkin romantique. Sopii mulle. Nää on parhaita, elokuun illat. Kynttilät täytyy sytytellä. Kohta alkaa puhelintoivekonsertti. Mikäs tässä, valmiissa maailmassa.


5.8.2017

Tänään ollaan tunnelmissa

Hyväinen huomen. Mökin terdellä istun ja tuuli tuivertaa tukkaa, käy kiinni antaumuksella ja se tuntuu hyvälle. Pihapuissa osa lehdistä jo kellertää, etteikö olisi jo syksyn tuntua. Raskaan duuniviikon jälkeen tänne oli ihana saapua. Kuunnella luontoa ja hetken antaa olla vaan.

Mutta vain hetken. Tänään on juhlat ja se antoi etukäteistehtävää jo eilisille. Ulkotulet piti viritellä, paskahuussi tyhjentää, vieraiden pedit laittaa ja sen sellaista puuhasteluu. Ruokaostokset on sellaiset laajamittaiset ja ne tulee suunnitella tarkkaan. Kävin eilen uudessa lippulaivan koomarketissa. Iso on ja hieno. Ikävä puoli noissa halleissa on se, että mitään et löydä mistään ja ostosten tekoon menee aikaa. Olen hommannut sellaisen perässä vedettävän, pyörillä kevyesti rullaavan kauppakassin. Sellaisen mitä ikäihmiset käyttää, juu nou? On muuten hemmetin hyvä kapistus. Ihan ostin Ikeasta ja maksoi vaivaiset parikymppii, mutta kevyt on kantajan kantaa ruokansa ja muut tykötarpeet. Erittäin hyödyllinen ja oiva keksintö. Ja hei, mä alan olla jo ikäihminen...

Tänään saan vieraita aina Espanjasta saakkaa. Illan menyy on suomipainotteinen, ofkoors. Keittiön tervehdyksenä tarjoillaan lohipastrami vadelmamajoneesilla, sit syödään kokin salaatti, pääruokana sienipastaa ( totta kai, itse poimittuna. ) Sit tulee suomalaisia juustoja ja kaiken kruunaa marjaisa täytekakku. Oih, kuinka hauskaa onkaan pitää juhlat. Kuten jo varmaan olen todennut, niin tälle kesälle varsinaisia mökkivieraita ei ole ollutkaan. Martta on ollut lopun uupunut, eikä ole jaksanut juhlia järjestellä. Mut nyt on taas virtaa ja hyvä buugi.

Emäntä tuumailee...

Elokuun illat ovat parasta juhla-aikaa. On pehmeän tummaa ja lämmintä. Joskin tälle illalle taitaa tuo lämpö olla viiteellinen käsite ja liekkö tuota vettä rätkii. Mutta ei hätää, olen kattanut yläterden hellään syleilyyn ja viritellyt valot aistittavaksi. Silleen kiva, kun on olemassa suojaisa paikka, mut silti ulkona. Mikä onkaan ihanampaa kuin istua kynttilän ja lyhtein valossa, huopiin kääriintyneenä ja päihtyä iloisessa seurassa. Ei kai mikään ole se hauskempaa.

Juuri eilen puhuimme siitä kuinka sosiaalittomia olemmekaan olleet viime ajat. Asiaan tulee tehdä korjaus ja tuleva syksy onkin yhtä juhlaa. Suunnittelimme, että ainakin kolmet tupaantuliaiset pitäisi pitää ja mikäs siinä, syksy on pimeydessään juhlan aikaa. Ja aina alkusyksystä mua puree kulttuurikärpänen ja pitää juosta kaikenmaailman taidepläjäyksissä. Huomaatteko, mä taidan alkaa olla elossa taas. Luojalle kiitos hallelujaa.

Hei, sain torstaina verhot. Se oli joulu. Väsyneenä, työn täyteisen viikon jälkeen oli verhot pakko saada ikkunoihin. Tottahan toki, ne oli myös silitettävä ja kyllä se illan otti, mutta voi sitä onnea, voi sitä autuutta, kun sain ihastella verhottua kotiamme. Jossakin elämäni vaiheessa en ollut verhoihmisiä. Mutta kyllä täytyy sanoa, että ne tekevät kotiin sen pehmeyden ja kotiolomaisen tunnelman. Erityisen ihastunut olen makkarin verhoihin. Ovat jännittävät ja koko makkari sai nyt sen kaivatun ilmeen. Kaikki varmaan tietää, että r a k a s t a n kankaita ja ne ovat minulle hyvin henkilökohtainen juttu. Nyt koti alkaa olla jo siinä kunnossa, että saa tehdä sitä stailausta. Se on sitä parasta, mistä nautin suunnattomasti. Vieläkään en laita kuvia, koska ne väliovet puuttuu ja tekevät ikävän näköistä tunnelmaa. Katsokaas, kaikki karmit ja peitelistat puuttuu myös ja kaikki on vielä niin rujoo. Mut asiaan tulee muutos het syyskuun alusta ja sit pääsen kuvailee ja laittaa myös teille nähtävää.

Ei hitto, nyt emännän täytyy suoriutua kyökin puolelle. Vieraat tulevat jo puolilta päivin ja hyvä emäntä tekee mahdollisimman paljon valmiiksi etukäteen, että on sit aikaa seurustella vieraiden kanssa. Täytyy keretä myös tukkaa pikkasen kikertää ja laittaa punaa huuliin. Ehkä laitan kuitenkin pappeljotit siksi aikaa, kun ruoka nousee. On tukka sit kivasti kuohkea juuri parahiks, kun vieraat saapuu. Mahtavaa viikonloppua kaikille, juhlikaa kanssani!

30.7.2017

Siinäpä sitä sitten niin

Ilmassa on sellainen tietty surumielisyys ja jäähyväisten jättö. Sellainen, minkä kokee vain kerran vuodessa. Aina silloin, kun lomat loppuu. Siis kesäloma. Ei talvella ole samanmoista. Kai se liittyy myös siihen, et tajuaa yhden kesän taas menneen. Vaikka ei se mihinkään mene. Vielä sitä on jäljellä ja taas ensi vuonna se on tässä. Ei tartte kuin vuosi odottaa.

Kaunis aamu. Eilinen iltakin oli kaunis. Mut ei sille mitään voi, et ei niistä enää silleen nauti. Duunit pyörii jo päässä ja kaikki se mikä odottaa syksyssä. Linnutkaan ei enää laula, ei kai niitäkään kauheesti enää laulata. Ei sillä, että olisin jotenkin down, ei olemoisinkaan, mut aina tähän vuodenaikaan liittyy joku kaihomielisyys. Se niin kuin kuuluu asiaan. Se on se draaman kaari. Luopumisen tuska tai jotain.



Tähän auttaisi uusi koulureppu. Se oli syksyisin aina se juttu. Mä muuten muistan millainen mun ensimmäinen reppu oli. Tai ei se mikään reppu ollut. Olin jo silloin käsilaukkuihmisiä. Jos ymmärrätte yskän. Kaikilla muilla pojilla oli tietysti tavallinen reppu, mut ei mulla. Sain sellaisen keinonahkaisen, sinisen, olalla kannettavan laukun, jossa oli lentoyhtiö SAS:in merkki, tuskin logo. Ei siihen aikaan ollut logoja, ne olivat merkkejä. Olisinko jo silloin ollut bränditietoinen. Suattaapi olla. Se oli hieno. Kannoin sitä rennon arvokkaasti olallani ja etten vaan olisi kuvitellut olevani vähintäänkin lentokapteeni.

Koulun alkuun saatiin aina uudet releet ja käytiin kesän jälkeen parturissa. Silloin kaikki uusi alkoi ja siks lomien loppu ja syksyn alku oli sit kuitenkin ihan jees. Kävin parturissa jo keskiviikkona ja ainahan voin tänään käydä isos ompussa ostaa jonkun uuden paitulin. Siit se lähtee taas.



Tosiaankin koulua alkaa taas. En nyt muista, joko kerroin, että valokuvaopinnot jatkuu. Tällä kertaa viestinnällisen kuvauksen parissa. On sanomattakin selvää, että odotan sitä. Hah, katsokaa kuinka kivaa, koulu alkaa ja mä saan uuden repun!

Pikkulapset kiljahtelevat vastarannan yleisellä uimarannalla. Mitä ne tähän aikaa siellä kiekuu. Ja vielä pyhäaamuna. Äsken joku natiainen huusi: "Nyt aurinko tulee, se on nyt tässä!" Varjossa on tietysti viilee ja aurinko rakoilee pilvien kans kilpaa. Tullakseen esiin, se lämmittää viluista polskijaa. Tämä kesä jää muistoihin viileistä vesistä. En ole koko kesänä vesijuossut, kun vesi meillä on oikeesti ollut sen verta viileetä, että se olisi epämukavaa juosta. Tai sit se on vaan mun seliseli, enkä laiska paska saa sen verta itsestä irti. Kyllä siellä aina juosta voi, mut sen jälkeen on niin syväjäädytetty, et pitäisi istua saunassa villaset päällä alun kakstuntii. Ei kiva hei.



UK ja pikku koira nukkuu vielä. Alanko laittaa jo paikkoja lähtöä varten vai meniskö vielä hetkeks pötkölleen. Nauttis ja hämäis itteensä, että ei ole kiire mihinkään ja loma sen kun jatkuu vaan. Huomenna lähettäisi Rohdokselle vesijuoksee ja syömään jäätelöö ja fetajuustoo. No tässäpä tätä on taas dilemmaa. Ehkä mään, ehkä jätän mänemättä...

29.7.2017

Annan uuden elämän

Viimeisiä viedään, sano renki, kun piikaa yöjalalla vonkasi. Loman loppu häämöttää, ei sille mitään voi. Ollaan otettu relaksantisti ja viime yönä vetäsin kakstoista tuntia unta palloon. Se on jo aika hyvin. Ollaan laitettu jalalla koriasti ja tehty ei mitään. Just passeli päätös lomalle. Tästä on mahtava aloittaa tuleva syksy. Hmmm, tuntuu aika hyvälle sanoa syksy. Sehän on paras vuoden aika, varsinkin nyt, kun kaikki se härdelli on ohi ja helvetti läpikäyty. Ei mittään hättää. Hiekkapohja ja silleen.



En mie ihan laakereillani ole ollut. Tuossa jokunen viikko sitten löysin paikalliselta kirpparilta meille olohuoneen pöydän. Olin etsimässä yöpöytiä, mutta ei löytynyt sellaisia mieleisiä. Törmäsin kyllä tähän kaunottareen. Se jäi mieltä kaivelee ja eilen käytiin hakemassa se kotiin. Nyt olen sitä hiukkasen hionut ja vetänyt venelakan päälle. Alle vielä pyörät, niin siinä meille oivallinen pöytä. Laatikon hyviä puolia on se, et sinne saa kaikki pöydällä pyörivän sälän piiloon. Kaket, lehdet, kynät, UK:n kalsarit, housut ja vaikka koko ukon, jos alkaa kovin ärsyttää. Hintaa laatikolla oli vaivaset 25 egee, lakka ja pyörät päälle, niin budjetissa pysytään. Ja himas pitää olla jotain vanhaa tarinaa ja ennen kaikkea se, et olet niin kuin omin pikku kätösin nähnyt vaivaa ja annat vanhalle uuden elämän. Se on ajatuksena hieno. Joku vanha meijerilaatikko on hän. Wellkam tu mai njuu houm.



Olen elänyt jo monta päivää sunnuntaissa. Niin kuin tänäänkin. Mut nythän on vasta löördaag. Menee sekaisin, kun lomalla on koko ajan tunne, että olisi viikonloppu. Lomalla ei nähkääs ole arjen tunnetta. Enihau, joku pikku reissu tälle päivälle tehdään vielä. Niitä niin lähimaisemissa. Pitäskö mennä Lohjalle, siellä ei ole vielä tälle lomalle käyty. Huomenna on lähdettävä ajoissa himatsuuniin, duunit alkaa Ma ja pitää jotenkin päästä laskeutuu arkimoodiin.



Ens viikonloppuna tulee vieraita. Hah, ne ovatkin ainoat tälle kaudelle. Niin oli alkuvuosi rutistusta, että Martta ei ole jaksanut juhlia järjestellä. Tässä nimenomaan huomaa sen, kuinka sitä ihminen ikävästi ikääntyy. Ennen juhlat polokastiin pystyyn syntymän ja kuoleman välissä, tuosta vaan. Nyt pitää kerätä voimia, että jaksaa hengittää. Saan vieraita aina Epsanjasta asti ja menyy on jo kovasti pyörinyt mielessä. Nyt on hyvä aika juhlille, ettei ole peräti venetsialainen viikonloppu. Vai mäntkö se jo? Ulkotulet laitellaan, oli venetsia tahi ei.



Nyt suoriudun sinne missä kuninkaallisetkin käy yksin. Hah, olisipa hauska nähdä kunigatar silvia tai viktuuria meittin paskahuussissa. Se on viittä vaille pystyssä ja kärpäset vain pörräisi diadeemissa. Siinä saattaisi muutama herreminguudendo päästä. Turvamiesarmeija päivystäisi ympärillä, peläten, että koko laitos räjähtää. Siellä ei meinaan passaa liikaa paukutella silviankaan, sen verta heikossa hapessa koko paskaamo. No mut joo, näihin tilanteisiin ja tunnelmiin. Se on moro ny!