2.3.2015

Kivat sulle soitellaan

Jos mää taidan valittamisen jalon taidon, niin osaan kyllä myös kiittää elämää. Olen vallan ihmetyksessä, koska nukun kuin pikkuinen possu. Viikonloppuna täydellisiä yöunia ja siihen päälle oikein kunnon päikkärit. Äkkiseltään sitä saattaisi ajatella, että mikä vika mussa nyt on, kun tällä lailla maata posotan. Ei vains, kyllä olla kiitollinen ja ihmisen hermojärjestelmä tykkää, kun unella sitä saa helliä. Kiitos herra ja kaiken luoja.

Tänään kotona
Eilen oli toiminnallinen päivä. Sellainen oikein kiva pyhäksi. Aamusalin jälkeen vedettiin puurot nassuun ja sit meitsi otti pikku tirsat. Ukkokulta oli järjestänyt yllätysvierailun Kansallismuseoon. Kyllä,  käytiin museoimassa ja olikin nastaa olla turistina. Aina ei tartte mennä merta edemmäksi fisustelemaan.

Katso kattoon
Retkipäivän kunniaksi mentiin autenttiseen Italokupillaan Benjams Bistro. Paikka ei ole suuren suuri ja sisustus on vuosikymmeneltä muumio. Tunne oli matkaileva ja hetken oltiin el turismo. Pizza oli hyvää vaikkakin vehnäpulla aiheuttaa kaasuuntumista allekirjoittaneelle. Mutta tässä pätee tämä uuden ruokavalioni ihme. Sortumalla paheeseen vahvistat hyvettä.

Paskahuussi
Päivän päätti oskariehdokkaanakin mainittu, ilman pystiä palkitsematta jäänyt The Imitation Game. Juu, raina oli ihan katsottava, mutta ei se mitenkään ihmeellinen ollut. Lähinnä minuun teki vaikutuksen se, että leffa on tositapahtumiin perustuva. Ei siitä ole kuulkaa montaakaan vuosikymmentä, kun tämä meidänkin lavstoori olisi kriminalisoitu ja olisimme tuomittu helvettiin siveettömästä käytöksestä. Silleen myös hauska, että katsotaan Alan Turingin olleen kaikkien tietokoneiden äiti. Tai siis hänen kehitelmät olivat kantasolua nykyisille läppäreillä ja muille härpäkkeille. Ikävästi päättyi hänen tarina. Suisaidi vain 41-vuotiaana. Surullista mutta totta.

Oi muistatkos emma

Benjams lätty
Tudei is mandei. Kevyttä haahuiluu, eikä muuta velvoitetta kuin kakkujen paisto ja alaraajaraiskaaja. Sitä odotan kuin hullu puuroo, ihanoo päästä nauttimana kivusta. Taidan tästä lähteä avantoon. Täällä meillä, kaukana periverialla, lakaisukoneet imevät hiekoitushiekkaa kiduksiinsa. Kyllä, pihalla huutaa helvetin koneet ja kas, kas, kun kiiltää. Rantareittini on myös kuin kesällä konsanaan. Ei jäätä, ei lunta, ei lällyä. Sen kun mennä posottaa. Se on kevät ny!

1.3.2015

Eipä tässä mitä

Ukkokullalla on niin paljo duunia, että istua nakottaa tuossa koneellaan aamua iltaa. Mitäs mie sit teen? Tulen myös tähän tietotekniikkaan ja läpisen tänne joutavia. Ei mul mitään tähellistä oo, eikä oikein muutakaan tekemistä. Pitänee odottaa, että päästään salille. Ollaan muuten otettu tavaksi viikonloppu aamusali. Hillittömän hyvä aloitus päivälle. Varsinkin, kun ei ole vinhon aikaansaamaa hohoijaa väsyttää oloa, eikä ole myöskään saamattomuus tunteinen. Jesh söör, ai can buugi.

Mie olen vältellyt sitä sokerii ja valkoistajauhoo. Se on hyvä. Meistähän jokainen tietää, että ne ovat myrkkyä, eivätkä kuuluu joka päiväiseen ruokavalioon. Olkoon silleen ylellisyystuote ja harvoin nautittava. Palkitsin myrkytin itseä eilen Arnoldsin dounatsilla. Olin ajatellut sen olevan makunystyröitä hivelevää ja vievän kielen peräpäähän. Kuinkas sitten kävikään. Alkaako alitajunta tahi keho tökkiä, mutta ei se maistunutkaan hyvälle. Tuli luontainen halu kieltäytyä kokonaan. Yritän tässä nyt kuitenkin harrastaa sitä, että absoluuttinen kielto vain voimistaa mielihalua ja silloin tällöin itselle salliminen tekee sinusta vahvan pysymään järjessä ja kohtuudessa. Mut jotensakin heräsi kysymys, miksi ihmeessä sit vetää sitä paskaa. No joo, maailmassa on vakavampiakin ongelmia kuin tää. Mut hyvä näitä on vähä miettii...

Oih ja voi, oliivileipää
Ruoka on rattoni ja valmistinkin eilen rakkauvella Martan punaisen kalakeiton. Tuoretta hauki -ja lohifilettä. Paljon makuja - chiliä, purjoo, sipulii, valkosipulia, limeä, tomaattimurskaa, punkkuu, suolakurkkua, kaprista, tilliä ja juureksii. Tarjotaan smetanan ja aivan mahtavan Oliivileivän ( sitä saa Stoccanherkusta ) kanssa. Olipa kyllä kyrmee ja suht terveellinenkin. Pakko muuten mainita, että toi leipä on oikein pakkosaada himotus. Ei sitä joka päivä vedetä, viikonloppuna saa nauttia. Suosittelen kokeilemaan. Päälle reippaasti oikeaa voita, niin vot sie!

Suomi on saanut euroviisuesittäjänsä. Näinhän siinä sitten kävi, mitenkäs muuten. Kappale on mielestäni aivan älytön ja helvetin huono, mutta onko sillä mitään merkitystä. Ymmärrettyäni, että tässä kisailussa sillä ei niinkään ole väliä, tärkeintä on, että erottuu joukosta. Ja tänä vuonna varmasti sen teemme. Täytynee myöntää, että kurikan poikain kommentointia on hauska seurata, sain sen verran makoisat naurut eilen. Toivotaan, että heillä psyyke ja kunto kestää tulevan pyörityksen. On tainnut keikkalavat olla snadisti pienempii tätä ennen. Mikäs siinä, mennään juomaan viinii wiiniin. Herra varjele ja siunaa.

28.2.2015

S1 onkin SI (äsyks onkin äsii)

Jou, jou! La-aamu ja talo nukkuu vielä. Kello on kyllä jo seittemän, mutta ei kuulu virtsankaan lirinää, saatikka suihkujen suhinaa. Miepä jo aamumokat tuossa turautin, vähä väsy vielä, mutta kaffehampaan kolotus nostatti ylös. Kas, nyt näyttää Ukkokultakin kömpivän ylös, taisi mokan tuoksu herätellä hänetkin. Semmoista se on elämä. Ihmeellistä.

Sorgen, mut täytynee taas hiukka referoida selkäkiputilannetta. Sen verran käynti fyssärillä on tuonut uutta ajateltavaa. Ensimmäiseksi korjaan erheellisesti ilmoittamani tautiluokituksen. Kyseessä ei siis ole S1 nivel vaan SI nivel. Mistä noista hemmetti kaikista tietää voi. Enihau, tapaaminen oli jollakin tasolla valaiseva. Olin haalinut papereita, lausuntoja ja kuvia kiputaipaleeltani sen verran melkoisesti, että meni fyssärikin hiljaiseksi. Ehkä myös samalla itse ymmärsin, että eihän tämä tämmöinen ole enää normaalii. Eikä ookaan. Kyllä tämä jantteri on pahemman kerran mutkalla. Selkärangassa kolioosi ( tuttu juttu mutta kieroutunut enemmän, ) vasen jalka parisenttiä lyhyempi, lanneranka epätasapainossa ja vinossa oikealle, massiiviset lihas/kalvokireydet jaloissa, pakarassa, selän alanikamat eivät liiku ja niskassa jotakin  perinjuurin outoa, mihin fyssäri ei osannut vielä ottaa kantaa.

Vähä vinhoa nauttii hän
En mää mitään selkeää diagnoosia vielä saanut. Asiantuntemusta kyllä ja herra sanoikin, että hänen täytyy nyt tutkia asiaa, katsoa kaikki kuvat rauhassa ja hän palaa asiaan s-postilla. Eikä jatkostakaan ole vielä oikein tietoa. Mikäli ymmärsin oikein, niin nyt pitänee miettiä, mitä voisi yleensä tehdä ja mikä olisi järkevää. Magneettikuvaan pitäisi päästä, mutta parikin lekuria on ollut sitä mieltä, että se on turhaa. Mulla nyt vaan on selkä silleen pipi, et se on ihan normaalii. Miten se voi olla normaalii, jos ihminen ei pääse kunnolla kävelee ja kipu rienaa ruumista jatkuvalla syötöllä. Jos ei koske selkään, niin vähintään lonkka tahi olkapää tahi kantapää tahi niska tahi perse tahi jalat huutaa hoosiannaa. Jep, jep, silleen kyllä intresanttia.

Paa paa parika
Tajusin myös tuota henkistä kantimenttiä. Mie olen aina ajatellut, että mun kipukynnys on erityisen alhainen ja olen jollakin tapaa ikuinen valittaja ja heikkoluontoinen. Siks mua sattuu. Fyssärin palaute ja ihmettely siitä, et kyllä on yhdelle ihmiselle paljon annettu. Ja se, että hän sanoi mulle, katsottuaan tilannettani, et hää kyl uskoo mun kipuihin. Tässä on nyt mennyt kymmenvuotta enemmän vähemmän kipuillessa. Se alkaa olla mun arkipäivää ja katsoppa, sitä tottuu elämään niiden kanssa. Mulle on epänormaalia sellaiset päivät, jos mun ei koske mihinkään. Olen kuitenkin aina tehnyt jotakin itseni eteen, ja ehkäpä siinä syy, miksi kamelin selkä ei ole vielä katkennut. Jos tämä tilanne annettaisiin jonkun muun kannettavaksi, niin hän ei välttämättä kestäisi. Mie ymmärsin, et miehän saatan olla saatana sitkeä kipuni kanssa. En mie säälipisteitä tällä hae, mut voisi olla silleen kiva, jos pikkuhiljaa saisi apua. Tule apuun Anja!

Mie oon kiiseli
Do diin, siinä taas tuo valitusosasto. Mitäs mukavaa taivaan alla? Mie olin eilen hyvällä tuulella. Kaikki meni jotenkin soljuvan sujakasti. Se on kiva tunne. Kyllä sitä kivusta huolimatta pystyy tuntemaan ajoittain mielihyvääkin. Perjantai on se pyhä bastuilta ja sehän kruunaa aina viikon. Rakastin rakasta ruualla ja laitoin täytetyt paprikat, vihersalaatin ja jälkkäriksi appelsiinikiiseliä. Ihanasti kasari menjyy. Mut mikäs siinä, silleen oomma itsekin muumioita menneisyydestä ja ne hehkeimmät vuodet ovat kaukana takanapäin. Tuosta muutoin tuli mieleen, että mulla kävi asiakkaana jännä, nuori, erikoinen herrahenkilö miesystävänsä kanssa. Eivät asuneet suomes ja poikaystävä olikin hurjaakin hurjemmasti söpö ranskalainen. Ihania olivat. Nuoria ja nättiä, ei rypyn ryppyä. Kosmopoliitteja olivat, kotina koko maailma. Ihan olin Marttana: "Voi että, ko ihanaa!" Ollappa vielä tuossa elämän vaiheessa. Ei olla enää. Ei olla niin. Ollaan jossakin muussa tilanteessa. Niin ollaankii.

25.2.2015

Lihastaan revitty

Heräsin 5.26 pirteänä. Outo tunne, tuo pirteys. Silleen katoavaa kansanperinnettä. Ikuisena uniongelmaisena saan huomata, että olen nukkunut viime aikoina ihmisiks. Hallelujaa ja kiitos herra. Unesta puheen ollen, viime viikonloppuna olin yksikin yö huutanut unissani: "Viinaa, Viinaa!!" Hah, liekkö lievää vieroitusoiretta, sillä väkijuomat eivät ole maistuneet viime aikoina. Alitajunta ryyppää, pythyi.

Maanantain alaraajaraiskaaja oli epämiellyttävyydessään miellyttävä kokemus. Eiks se oo jotenkin muotii, tollainen SM-käsittely. Ei ne jumikalvot kertakäsittelyllä mihinkään irtoo, mut tää on hyvä alku. Ilta oli epämiellyttävä. Sen verran käsittely otti, että ei sukkaa, ei housua voinut jalassa pitää. Oli juurikin sellainen olo, että on lihat irti revitty, jos nyt niin saa sanoa. Lihastaan revitty. Tiistaiaamun sauvakävely oli kyllä irtonainen. Aivan kuin jaloissa olisi vuosien jälkeen ollut jotakin elämää. Not bääd.

Maanantaina ei töllöstä tullut muuta kuin Oskarit. Tuli sit niitä möllättyä. On se kyllä kiva, kuin noi ameerikan ihmeet ovat niin ulkonäkökeskeisiä. Kaikki kehuu toisiaan kauniiksi, mielettömäksi, upeiksi ja silleen. Rahastakin paljon mainitsevat. Hampaat on valkoisemmat kuin valkoinen, mut tukat niillä oli huonosti. Tai semmoiset luonnolliset, mie en käy kampaajalla kampaukset. Sekin on nyt muotii. Olihan siellä muutama poliittisesti kantaaottava, syvällinen ihmisvälittäjäkin. On se semmoista showta koko elämä. Millekähän tuntuisi olla oskarvoittaja, tähti vallan?

Oottaks työ kyllästynyt feisbuukkiin? Muutaman ahkeran päivitysvuoden jälkeen siitä on tullut välttämätön paha. Tai oikeastaan mua on alkanut ärsyttää se riippuvuus-suhe. Ei siellä oo enää kivoi juttui, kun kukaan ei oikein kirjoita mitään. On vain linkkejä sinne ja tänne. Kaikki ihanat ruokakuvatkin ovat menneen talven lumia. Oukei, toki se on hyvä väline yhteydenpitoon kaukana oleviin ja meillä on oma duuniryhmä, missä voi päivän polttavat vaihtaa. Niin ja Ukkokullan kans viestitellään arkivälttämättömyydet ja kaik tarvittava info. Mut muuten se on niin booring. Eniten mua on alkanut nyppii se, että jatkuvasti pitää olla somes. Jos laskee vuositasolla käytetyn aikamäärän mitä sielläkin päivystää, niin sillä saisi aikaiseksi jotakin järkevää. Jotakin aitoa. Iteppähän valintani teen, mitä tuosta motkotan. Nykyään on sellainenkin muotii, et ollaan somepaastolla. Hmmm, ei huono sekään. Kännykät ja tietotekniikka jorpakkoon ja elät niin kuin ennen vanhaan. Mut mitä sitä sit muka tekis? Mitä me syötiin ennen kuin oli flooraa?

23.2.2015

S1 pukkaa

Hupsista, viikendi hujahti taas niin ettei tajunnut. Kuinka aika voi mennä käsistä näin nopiaan, ei ymmärtää voi ihmisen pieni lapsi. Mut kivaa ja toiminnallista oli kaikki tyyni. Kohokohtana voisi mainita, että huonossa hapessa olevat viherkasvini saivat vihdoin ja viimein pelastavan käsittelyn. Asia, joka olisi pitänyt hoitaa jo aikaa sitten. Ai että, sellaisesta tulee niin tyyydytetty olo, kun saat tehtyä jotain sellaista mikä on laiskuuttaan jäänyt tekemättä. Makuhuoneen viidakko koki ison muutoksen. Hallitsemattomaksi kasvaneet peikonlehti ja kultaköynnös sai karsinnan rankalla kädellä ja uudet mullat. Nyt on nättiä ja fressiä. Yksi kuolemaan tuomittu lähti viimeiselle matkalla ja uuden ostin tilalle. Mulla on aina ollut viherkasveja, silleen olen kukkaiskansaa. On niin kuin luonto lähempänä himas. Nyt on kiva ja kaikilla hyvä olla.

Uhfo
Oltiin taas liikunnallisesti aktiivisia. Saliharjoittelu alkaa tuottaa tulosta ja saa jo pikku hiljaa haastaa itseään. Hitto, kun siitäkin tulee hyvä fiilis. Se tunne, kun saunan ja reenin kautta olet valmis uuteen päivään on kyllä voimallinen. Hetken sitä kestää, mutta ikävästi meitsillä tahtoo myös tulla kipuja. Ei, en ne ole sellaisia liikaa rehkitty kipuja vaan ihan ovat jotain muuta. Tekemään pystyn, ja teenkin, koska tukikorsettia pitää voimistaa, että selkäpaska kestäisi. Onks se näin, et tällä iällä liikunnalliset kivut kuuluvat jo kuvioon. Se on niin kuin normi. Äääh...

Kuukauden kestänyt painon tarkkailu molemmilla on tuottanut miinus seittemän kiloo tugether. Tavoitteemme lopullinen päivmäärä on 18.6. Siellä niin molemmilla kesäkilo painotavoite. Sitä kohti. Hyvä alku. Huippu.

Voi räkä
Juhlistimme tätä ilosanomaa hyvän ruuan parissa. Olin varannut meille lounaspöydän Ravintola Haikaranpesästä Espoon haukilahdesta. Siellä niin korkealla vesitornissa käytiin nauttimassa maukas noutopöytä. Sai sortua jälkiruokiinkin. Uuuh, mitä ihania torttuloita olikaan. Niin veti allekirjottanut niitä napaansa, että loppuilta menikin sit lievässä pahoinvoinnissa. Olen välttänyt sokerii ja valkoistajauhoa ja hyi, että se oli hyvää, mutta turmiollista. Kyllä se kuulkaa on niin, ettäi kysessä olevat myrkyt enää mene läpi tässä kehossa. Jos tahtoo voida hyvin, niin eivät kuulu enää valiooni. Oukei, silloin tällöin maltillisesti saattaa kokeilla. Mut joo, paikka oli kiva ja noutokalapöytä varsinkin hyvä ja kattava. Aterian hinta 48 erkkii, ei silleen paha. Ja niin, huikeet ovat näkymät. Kiva kokemus.

Mikä ällötys
Nyt mua jännittää. Se saattaa kuulkaa olla hyvinkin lähellä, että syy-yhteys tähän joka paikan kipuiluun on löytymässä. Toki, tämä nyt on vielä vain tohtori netti.äm.janhusen diagnoosi, mut kuitenkin. Yksi ihanainen lukijani laittoi asiasta minulle pikku vinkin ja tutkittuani sitä tarkemmin, meinaisi itku tulla. Kysessä on hyvinkin tavallinen tautiluokitus suomalaisilla eli S1-nivelen epätasapaino. Miksi niin innostuin? Mun selkä on oikkuillut jo nuoresta lähtien. Silloin jo todettiin, että toinen jalka on parisen senttiä lyhyempi. Sain  korkopohjallisetkin, mutta enhän mää niitä nuoruuteni voimassa pitänyt. En niin, mut ois kannattanut. Pitkälle edennyt epätasapaino voi aiheuttaa ikävää oireilua, olkapäissä, lonkissa, polvissa ja niskassa. Voihan pyhä perse, en paremmin sano. Vuosikausia on tämä epämääräinen kipuilu tehnyt elämästä välillä sietämätöntä. Jos syy ja yhteys nyt löytyy, niin katkera olen siitä, et miks kukaan lekuri tahi muu taho ei koskaan ole asiaa esille ottanut. Missä on saatana tieto ja taito lääkärikunnalla? Tutkittuani asiaa netissä, niin yhtymäkohtia tautiluokitukseen on huru mykke. Kuin suoraan elämästäni. Mää niin toivon, että vihdoin ja viimein saisin diagnoosin ja loppuisi tämä luulosairaus. En mää tiiä, jo tämä tieto on mua helpottanut ja alan ymmärtää itseäni paremmin. Torstaiaamuna olen menossa OMT fyssärillä, on erikoistunut S1. Eiköhän siellä selviä tai sitten ei. Jännittää ihan vitusti.

Hyi, kun mun parvekelasit ja ikkunat ovat likaiset. Arksa on taas armoton. Siinäpä rojektia seuraavalle viikonlopulle. Ettei tekeminen vain loppuisi ja eihän se. Tänään olen vihdoinkin menossa sinne alaraajaraiskaajalle. Lihaskalvon irrottelua luista. Siinäpä sitä onkin kana kynittävänä, hah. Se saattaapi hiukkasen sattua. Kiva.

19.2.2015

Harmaaseen kadotetut

Hyväinen huomen. Aamu on vielä tumma, mutta jo nyt on aistittavissa harhautuneesti keväinen päivä. Eilenkin, tilitanttiset tuuttasivat niin raivokkaasti, että meinasi taju lähteä. Räystäät tippuivat kuin suluhaspojan kul...piip ja aurinko sulatteli likaisia hankiloita. Illalla lyhyttä kotimatkaa siivitti tuo tuttu, mutta etova, sulaneen koiran kakkelin vieno tuoksu. Kyllä. Kevättä se erheellisesti jo pukkaa. Eikä siinä mitä, mutta ärsyttää vain se takainen talvi, joka murskaa, raiskaa ja raastaa aristavan kevään. Se on jokainen vuosi yhtä ankeaa. Ensin luvataan ja sitten vedetään mattoa alta. Tässä tapauksessa neiti kevään. Pah. Kestän sen kuin mies. Kai.

Sarjassamme pettymyksiä. Maanantain spesiaali alaraajakäsittely ei tuottanut toivottua tulosta. Minä menen asiantuntijan pakeille pelko peräreijän ympärillä siitä, että nyt sattuu ja lujasti. Mutta toiveissa kovin kaivattua apua kinttuloihin olisi tulossa. Vastaanottoaika kestää puoli hoo tai enemmän. Mitä tapahtuu. Ei mitään. Tutkitaan ja todetaan, että mitään rakenteellista vikaavikaa ei ole. Hyvä. Ohjeena tuskaan itsehoitoa sidekudosrullalla ( se sellainen pilatesjoogavenyttelypötkylä ) ja hierontaa tennispallolla jalkapohja kramppeihin. Minä yrittää siihen loppuun vielä änkyttää, etteikö niitä jumittuneita lihaskalvoja voisi nyt luustaan irrotella. Ei voi, ei kerkeä, tulee seuraava asiakas.

Tästä jotensakin pökertyneenä maksoin kuuskytviis erkkiä. Teet itse himassa, enkä mitään sellaista uutta saanut, mitä en jo olisi tiennyt. Kismityksen määrä myrkytti mieleni niin, että meinasin mummoja mennessäni potkia. Ei nyt ihan, minä rakastan mummoja. Ymmärsin, että nyt ei menty niin kuin olin käsikirjoittanut. Kotiin päästyäni, heti miten oitis, istuin koneelle ja kirjoitin pettymyksen ja reklamoin saamattomasta palvelusta. Se kannatti. Oli tullut inhimillinen erhe. Kinttuhoitaja oli ymmärtänyt, että olen vailla alaraaja-analysii ja siksi hoidollisia toimenpiteitä ei suoritettu. Korvauksesi saan kaksi käyntikertaa veloituksetta. Tämä jos mikä, on hyvää palvelua ja allekirjoittaneenkin mieli tyydytetty. Tarinan opetus. Aina kannattaa valittaa. Kiitos.

Minua on tässä jo reilun viikon vaivannut sellainen outous. Menen muistoissa kovin lapsuuteen, teiniaikaan ja nuoruuteen. Välähdykset saan kuulemistani kipaleista, joita sattuu matkani varrelle ties missä. Ruokakaupassa kuulen Secret Serviceä ja olen heti muistoissa. Radiosta Esa Saarisen poikarakkaus ja muistan kolmoisdraaman Artun ja Timpan kans. Olen niin sisällä niissä hetkissä. Univalveilla näen 3D-kuvaa lapsuuteni lähiöstä, toisessa hetkessä olen vanhassa koulurakennuksessa ja muistan kaiken, tuoksut, äänet ja luokkahuoneiden sijainnin. Saatan muistaa hetkiä keittiöpöydän ääreltä, mitä ruokaa laitan, ketä siinä on, mitä jutellaan. Näen, tunnen, haistan ja maistan kaiken sen hetkisen.

Kaikkea tätä siivittää outo surumielisyys ja se, että kaikesta tästä on jo nelkyt-kolkyt vuotta. Mihin ovatkaan menneet nämä kadotetut vuodet? Missä ne jumalauta on? Ei. Tämä ei ole mitään ikäkriisiä, ei tod. Minähän elän elämäni parasta aikaa ( Hah!) Tunnelmat ovat teräväpiirtoisia ja aivan kuin eläisin niitä nyt. Tässä on jotakin alkukantaisen pelottavaa ja ikuisena mystikkona mietin, etten vaan olisi jättämässä jäähyväisiä elämälle. Eiks oo pervo ajatus, mutta en voi sille mitään. Joskus kuulee sanottavan, että hän tiesi lähtönsä ennalta. Siksi hän niin sanoi, siksi hän niin teki. Mitäpä jos kääntäisin ajatuksen niin, että olen tullut elämän rajapyykille ja tästä alkaa uusi aika. Pesen kenties likapyykkiä, unohdan menneet... Hetkinen, mut eihän menneitä kannata unohtaa. Se on voimavara, josta ponnistaa. Se on yhtä kuin minä. Oukei, luovutan ja päätän, että en ole vielä valmis mihinkään paratiisin lähtemään. Helvetissä on hauskempaa. Ou jee.

Noh, olipa taas diippiä. Nämä syvällisyydet kertovat siitä, että minä kasvan henkisesti. Se on kyllä hyvä, sillä fyysinen olomuotoni on keventynyt tammikuusta 4.1 kiloo! Hurraa, hurraa, sitä on syytä juhlia. Munkkipossua pöytään ja menox. Baithiwei, aurinko ei nouse tänään. Tai siis nousee mutta ei näy. Harmaaseen kadotetut päivät.

16.2.2015

Sani ai lav juu Sanii

Jep. Armoton paiste paljastaa pöllyävän pölyn. Martta ei jymmärrä. Siivoaa, siivoa ja mistä tämä pöly. Onks arska tässä vaiheessa vuotta niin tirkistelevä ja paljastava. Ihan törkeetä. Tulee sellainen tunne, että koko kämppä pitäisi kantaa pihalle ja tampata jahka tuulettaa. Olisipa hienoa, jos olisi sellainen imureeri, et voisi laittaa töpselin seinään ja painevoimallaan imisi kaiken pölyn ja harmauden veke. Hela hima olisi laakista raikas ja p ö l y t ö n.

Jättää jäät
Oli kiva viikendi. Pe-illan romantiquesta selvittyämme, juhlistettiin ystävänpäivää ystävien kera. Martta illallista laittoi. Ukkokulta pyrkii kyökin puolelle, mut mulle se on jotensakin vaikea pala. Olen niin tottunut yksin huseraamaan, että tarjottu apu tuntuu oudolle. Hän onkin saanut palvelusväen roolin. Mimosalle riittää kaikkea pientä kivaa tehtävää. Astianpesukoneen tyhjennystä, juuresten esikäsittelyä, lautasliinojen silitystä ja muuta tuikitarpeellista. Mimosa on hyvin tietoinen työehtosopimuksista ja uhkailikin jo lakolla viikonloppuna. Työehdoissa olisi kuulemma parannettavaa.

Lumipallo keskellä kiiselin
Illallistamme siivitti erikoinen kokemus. Hyvät ystäväni ovat sadan päivän tipattomalla ja mehulinjalla mentiin. Yleensä tahtoo noi illalliset olla jollakin tapaa enemmän tai vähemmän kosteita. Martan luona ei tartte istua kuvin suin, jos ei taho. Tietysti, kun takana on vuosikymmenten tottumukset, niin olihan se snadisti outoa. En sano, että huono. Vieraatkin läksi jo ajoissa ja emäntä, sekä palvelusväki oli yöpuulla jo ennen puoltayötä. Ja hei, aamulla virkeänä salilla reenaamassa. Jette kiva de.

Aarteita rannassa
Sunnuntaipäivä olikin sitten virkeä. Aamun sali siivitti meidät ulkoilmailemaan. Kaivaris käytiin ja siellä oli muutama muukin nauttimassa upeasta talvikevät säästä. Kahvila Carusellis vedettiin tortut naamariin, ihan sillä ettei nyt vaan liikaa kulu kaloreita. Käyskentelimme eiran kaduilla ja taas kerran ihasteltiin sen arkkitektuuria ja haaveiltiin kattohuoneistosta, ah.

Hip Hop skeittaa

Sani ai lav juu saniii
Olen tänään menossa sellaisella massagelle, joka on erikoistunut ongelma alaraajoihin. Katsokaapas, ettei tää menis liian helpoksi, niin tuppaa olemaan pahanlaatuista jäkitystä noissa kinttu pahasissakin. Epäilynä, että lihaskalvot olisivat vallan jumineet luustoon kiinni. Siinä saattaa olla yksi syy tähän helvetilliseen selkäkipuun. Odotettavissa siis epämiellyttävä ja väkivaltainen kokemus. Tulta päin, eihän se ota, jos ei anna.