29.5.2016

Tapahtumaton ihme

Ikäihmisen päivän polttavat kuulumiset ovat, kuinka onkaan nukuttu, onko kakka tullut ja onko missä kipuja. Tästä päivä lähtee ja saankin ilokseni hetimiten todeta, että yö oli täydellistä unta ja vetäydyttiin kammarin puolelle jo ennen kymppii. Valot taisi sammua jo kympiltä ja voin vain kuvitella, kuinka kolmen herran kuorsaus on alkanut välittömästi. Ihan eniten meistä varmasti kuorsaa pikku koira, vetää kuin satamajätkä tai joku muu miehinen ilmestymä. Mut nyt on hyvä, olemme levännyt team ja valmiit kohtaamaan päivän haasteet.



Eihän täällä ihmeitä tapahdu, eikä tarvitse. Se ihme on just siinä, ettei mitään tapahdu. Ei sit käyty puutarhalla, kerkeehän tuonne. Makarooniloudan pyöräytin ja näin tein arjesta juhlaa. Saunoa rupsuteltiin ja muuten vain oleskeltiin. Se on hyvä. Tiesittekö, että siinä tekemättömyydessä on oma voimansa. Sellainen elähdyttävä. Suorittaja yrittää nyt selittää ja saada hyväksyntää sille, että ei tee mitään. Perustelee muka niin. Minä istun tässä terdellä ja katson järvelle. Katson vastarannan vehreää lehmustoa ja järven pinnassa leikkivää tuulta. Olen vain. Läsnäkö vai kaukana. Mutta tässä. Kyllä minä tiskin tiskasin ja saunan lämmitys ei tapahdu nappia painamalla. No niin, tulihan ne sieltä. Tehdyt. Saako nyt olla.

Hauska valo aamussa. Varjoisa mutta valoisa. Kontrasti ja mustapiste ovat kohdallaan. Tämä tumma valo saa kaiken vihreän näyttämään vihreämmälle. Tuuhean puuston varjot ovat tummia, mustia aukkoja. Taivas on harmaa katto. Ei ole kuuma, ei ole kylmä. Ei oikeastaan tuule, mutta puissa suhisee kivasti. Ilma jota ei ole. Kauheen elokuvallisesti ilmaistu. Tyttö, sinä olet tähti tai Ilma jota ei ole.



Te varmasti jo tiedättekin tämän, mutta on tehty tutkimus, jonka mukaan ihminen voi luonnossa paremmin. Oleskelu siellä laskee välittömästi paineet ja sykkeet asettuvat kohdilleen. Ressitasot helpottaa ja ihmisen on hyvä olla. En nyt muista, mutta jossakin maassa on otettu käyttöön metsähoitomuoto. Sinne niin tyrkätään pusikoihin masentuneet, ressaantuneet björn outtilaiset ja katso, niin tulevat tervehtyneinä takas sivilisaatioon ja ovat taas yhteiskuntakelpoisia. Tuota on helppo uskoa. Mehän olemme täällä vahvasti metsän ympäröimänä. Maisema ei ole mitään niittyä, eikä kukkaispeltoa. Ihan ollaan mettän keskellä. Järvi aukeaa tuosta edestä, mutta muutoin on pelkää metikköö. On niin kuin sen voiman ympäröimänä. Ihan lähellä ei ole edes naapureita, tuolla vastarannalla kaukana joku, jotka meille näyttävät lilliputtiheimolaisille. Esimerkiksi juuri tällä hetkellä voisin kuvitella, että vain me, linnut ja pörriäiset ovat ainoat elolliset maapallolla. Fantsuu.


28.5.2016

Ripsipiirakka rakkautta

Mökillä parhautta on se, että pääsee sängystä suoraan uimaan. Varsinkin silloin, kun edellinen ilta snadisti kohmeloittaa ruokajuomillaan. Sitä ikään kun raikastuu, elämä kirkastuu ja se, jos nyt saan luvallanne mainita, hienoinen tahmeus, jää sinne järveen ja päivä alkaa kuin alkaakin, levänneenä ja onnellisena olotilastaan.




Ilta antoi taas parastaan. Täällä meillä, paratiisiksi mainittakoon, oli hyvinkin hekumallinen ilta. Sellainen kesäilta. Martta oli laittanut kystä kyllä, olihan meillä syytä juhlaan. Ukkokulta on taas vuoden vanhempi kanttura ja minä tulen lujasti perässä. On aina ihanaa nauttia makujen sinfoniaa kesäillan leppeässä hyväilyssä. Hyvin tehtiin, paljon maukkaita makuja ja väliin aina kilisteltiin. UK oli työn raskaan raataja ja vetäytyi ansaitulle levolle. Martta vielä hämyssä juorusi ystävän kanssa puhelimessa, maailmaa parannettiin ja harvinaisesti meni yli puolen yön. Ei ollut ateriassa moitteen sijaa, erityismaininta menee mansikkaiselle kakulle ja synssärisankarin muistamiselle. Kyllä lahjapaketti aina silloin tällöin on poikaa ja miks ei tyttöäkin.




Saavuttuani piilopirttiimme, alkoi ensimmäisenä terassin esiin kaivaminen keltaisesta siittiökakasta. Jösses sentään, mikä inhotus. Tahtoopi olla vielä sellaista kamaa, että ei ihan kerta pyyhkäisyllä lähde. Säikähdyttävä luonnonilmiö kohtasi meidät, kun astuin mökin rappusia terdelle. Siinä samassa tästä pöydältä pyyhkäisi lentoon pöllö. Kyllä, kookas sellainen ja arvatkaa mitä hän jätti jälkeensä. Hirveet köntsät pöydälle, tuolille, matolle ja seinille. Ei sit ihan mikään pikku läjä, haisevaa pöllön ripuli ihan sitä itteensä. Kiitos vaan. Rätti heilui ahkeraan, ennen kuin pääsi mökiksi asettumaan. Ihmeellinen on luonto, haiseva sano. Ja siittiöiden valtaama.



Kävin taas eilen katsastamassa uusia tilojani. Kuume, ressi ja mikä lie, käynnistää kierroksia muutoinkin sekaisin olevassa pikku päässäni. Mennään taas vuoristorataa niin, että tupeet tuikkii ja tyrät rytkyy. Mää en on yhtään varma kestääks mun mielenterveys tämmöistä. Mut oli hyvä, että kävin, tapaaminen oli uskoa luottava ja sain vahvistuksen siitä, että olen mahdollisesti kaiken sen äärellä, mitä kohti olen menossa. Tai sitten en. Jos olette istuneet vuoristoradassa niin tiedätte, että ylös päästäkseen on myös mentävä alas. Alas ja lujaa.



Pahoitin eilen mieleni ystävättären sanoista. Olkoonkin ne viinin siivittämät, mutta silti jäin niitä miettimään. Uskoni on koetuksella ja luotto itseensä. Tiedän, että juopuneen sanoja ei kannata kuunnella, mut jos niissä on kuitenkin joku totuuden siemen. Silleen aikuisten oikeesti. Siellä jossain kaiken huurun takana. Joku totuus. Pahimmillaan saattaa miettiä, onko kaikki turhaa. Onko koko elämä turhaa. Kannattaako mitään yrittää. Tiedättekö, on silleen herkillä, että kaipaisi ystävän tukea ja tsemmpiä siitä, että polkuni mitä tallaan, on se oikea. Et ole eksynyt. Jatka vain kohti tuntematonta määränpäätä. Olenko niin vahva ja voimallinen, että en anna moisen vaikuttaa ja jatkan  hyvin alkanutta matkaani. Minähän olen sen verta tyhmä ja uskossani yksinkertainen, että yritän kaikesta huolimatta. Mottoni tällä maallisella taipaleella on aina kuitenkin ollut se, että yrittänyttä ei laiteta. Eikä panna. Tarvittaessa voin kääntää toisenkin poskeni tai pyllykannikkani. Pah.



Päivämme avautuu puoli pilvisenä ja tuulen huuhtomana. Olisiko tänään se päivä, että teemme retken puutarhalle ja haemme kesäkukkaa sulostuttamaan arkemme harmautta. Paitsi, että täällä mökillä elämä on yhtä juhlaa, eikä arjen harmaasta ole hajuakaan. Vai mitä tuumaatte tästä ällölälly lopusta, jos kerron teille, että juuri tuossa kultainen ukkoni toi rakkaalleen karjalanpiirakan. Ihan niin, ripsipiirakalla rakastaa. Voi että. Onpa sulosta.

27.5.2016

Siittiöiden hyökkäys

Ai nou, ai nou. Toistan itseäni, mut tää viikko meni taas hujahtaen. Mulla on sellainen fiilis, et taidan elää niitä niin sanottuja ruuhkavuosia. Tämmöistä kai se on, kun seittemän mukulaa pyörii jaloissa, kissat ja koirat ja duuniakin pitäisi tehdä. Ei, en mie valita, mutta mieluusti ottaisin muutaman tunnin lisää vuorokauteen tai sitten en. Tekee sen minkä kerkeää. Ai perkules, just muistin, et eilen illalla pesemäni pyykit on vielä koneessa. Jäi sit sinne. Hätäpäissäni oli illalla pakko laittaa järjestystä ylle, kaaos olisi muuten väistämätön. Tiiättehän tuon, järjestyksen ihminen, kun on. Siitä seuraamaan sitten se, että saatuani vihdoin ruotuni lepoasentoon soffalle, tajusin olevani niin poikki, että oli hilattava perse tuonne kammarin puolelle makkoomaan. Poks, sammuin välittömästi. Poks, poks.

Kesärytmityksen alettua, pitää juosta möksällä joka viikonloppu ja se tekee taas sen,  että se aika on pois siitä normirytmityksestä. Ei sillä, kivahan sinne on mennä, mutta se on aina jostain muusta pois. Enkä taaskaan valita, onnellinen saa olla, että on. Juurikin näin. Hermostunut olen ollut koko viikon ja herännyt taas kello viis. Siitä tietää, että joku ressaa ja valvottaa. Se uusi työhuoneasia ressaa ja valvottaa. Paikka oli mahtava, liiankin mahtava. Mutta talouspoliittiset ongelmat tekevät asiasta haasteellisen. Miks tuota rahan paskua ei voisi olla niin, että ihminen saisi vapaasti toteuttaa itseä. Niin miks? Kysyn vaan ja kiroan.

Hyi kakkaa. Keltaista kakkaa joka paikka täys. Taloni ympärillä paljon isoja mäntyjä, jotka sylkevät siittiöitään isoina pilvinä. Toissa päivänä jätin keittiön ikkunan auki ja katso, keittiön lattia ja pinnat keltaisenaan siittiökakkaa. Ja hei, puhumattakaan partsista, sinne kun astuu, niin keltainen siittiöpilvi vain pöllähtää. Toivottavasti en ala kasvaa pikku mäntyjä. Millainenhan keltainen kakka odottaa mökillä, huh. Se on aloitettava pesuhommista, kun sinne menee. Sitä paitsi, olen snadisti algeerialainen mäntypölylle.

Tänään meillä on oikein syy juhlia. Ukkokulta täyttyy vuosia ja ajattelin synssärikemut pystyyn pistää. Ihan kuulkaa mansikkatortun väännän ja pitäskö aitoo shamppanjaa puteli ostaa. Pikku lahja täytyy laittaa, onhan se kiva yllättää. Mitäköhän laittaisi illalliseksi, neljällä lajilla mennään, vähintään herra mun jee. Enihau, on ihanaa taas mennä möksälle voimaantumaan. Satoi tai paistoi, itseasissa sade olisi jopa toivottua, kunhan ei lottuuta koko viikendii. Kiitos.

23.5.2016

Aamujen taikaa

Citis jälleen. En millään olisi halunnut mökiltä pois lähteä. Kelit silleen kohdillaan, et olisi vallan ollut ihanaa jäädä sinne vaan lilluu. Viikonloput menee niin nopeesti, ihan liian sukkelaan. Mut kiva viikendi oli, sellainen voimaannuttava. Vaikea uskoa, et on vasta toukokuu. Kaikki kasvillisuus on rehvänä ja kelit kuin kesällä konsanaan.




Illalla käytiin rantaraitti pikku koiran kans. On kyllä mahottoman kaunista ja mitkä huumaavat tuoksut. Suomi on kaunis, niin vihreä, vehreä ja valokas. Kävin pulahtaa yleisellä rannalla ja siellä oli jengii ottaa aurinkoo kello seittemän illalla. Tyystin kesä meno. Vesikin oli niin lämmintä, että mulle liikaa. Kesä se on, ei sille mitään voi.




Eilen aamulla laitoin kellon soittaa jo puol viis. Tahtoi kuvaamaan aamun nousua ja sitä ihmeellistä taikaa. Läksin joo, mut puolipilvistä oli ja valo jäi saamatta. Voikukkapeltoja oli tarkoituksenaan kuvata, mutta nehän oli vielä nukkumassa. En mää muistanutkaan, että voikukkis menee yöksi sulki ja nupulleen. Harmitus, mutta ymmärrys. Enihau, aamu on kaunista aikaa. Tiellä peuroja ja hirvilöit. Lintujen konsertto ja se aamuinen usva, rauha ja rakkaus. Olin täydellisesti tyydytetty. Enkä hei ollut ainut. Mestoilla oli pari muutakin kuvaajaa. Juttuakin iskettiin. Mun täytyy alkaa enemmän herättää aamutuimaan. Yksi rouva oli herännyt jo kahdelta. Malttaaks tässä kohta enää öitään nukkua, kun kuvaamaan pitää mennä tai saa. Hieno aamu vaikka valo ei suosinutkaan.




Tänään päivä alkaa LPG-hoidolla. Se on sellainen koneellinen hierontahärpäke. Kerran jo viime viikolla kävin. Ihan se hyvälle tuntui, mutta en nyt vielä osaa sanoa, onks siitä mitään vastaavaa hyötyä. Syvälle mennään lihaksissa, aineenvaihduntaa ja verenkiertoa parantaa. Kaikkea on vamman kokeiltava. Se kiroinen praktikko jäi taas, en tiiä uskallanko todellakaan enää mennä. Pehmeemmät hoitomuodot on tämmöiselle lälly pehmikselle kaiketi paremmat.




Tänään on jännä päivä. Taisin jo mainita, et kiikarissa on uudet ja tarkoituksellisemmat työtilat. Oikeastaan en edes tiedä, mitä olen menossa katsomaan. Sen tiedän, että tarjolla on upeaa, raffia, rouheeta ja persoonallista tilaa, mut onks ne just niitä. Jännittää. Sanoin herttoniemen irti, kun se ei oikein vastaa tarkoitustaan ja siks uutta etsin. Toivoa sopii, et kaikki natsais. Monta mutkaa on matkassa.




Jassoo, tästä se lähtee taas tää viikko. Ei kun menoks. Ajatella, kohta on juhannus ja joulukin sieltä jo tulla jollottaa. Se on moro ny!


21.5.2016

MökkiLove

Oi ihanuus! Eilen luoja meitä rakasti ja antoi kauniin illan. Niin kauniin, että syötiin alaterdellä juhlavasti. Tai jos nyt ei ihan juhlavasti, niin ainakin silleen vähä paremmin. Martta oli laittanut kaiken valmiiksi, vartaat rillattiin, tzatzikit veivattiin ja tomaattimozzarellat alkuun nautittiin. Vinhookin juotiin. Kynttiläin ja ulkotuliloiden katveessa. Kauheet ko olt niin romantico. Kukka-asetelmankin pöytään askartelin. On se kiva.



Eiks se oo vähä niin, et välillä täytyy elämässä laittaa kystä kyllä ja juhlan tuntua. Sitä arkista pakerrusta on ihan tarpeeks. Miten se muuten on niin, et täällä möksällä saa sen juhlan tunnun jotenkin paremmin? Ja miten se on, et se ensimmäinen aamu, kun mökillä herää, on levännyt ja kivuton. Onko se juhlan ansioita, antaako sitä periks ja relaa. Sauna varmasti vaikuttaa asiaan, mut miks se ei tunnut samalla citis? Niin miks. Miks mökillä on niin paljon relampi? Onko se tää luonto, joka antaa voimaa ja ennen kaikkea rauhaa? Tuntuu hyvälle.



Tuulee niin, että puissa suhisee. Aallot kivasti rantaan liplattaa. Äänimaailma on täällä ihan omansa. Rakastan sitä. Ei ole ulkopuolisia ärsykkeitä, eikä häiriötekijöitä. Just eilen ehtoolla puhuttiin uudesta kodista ja kävi vain mielessä, et pitäisikö sen olla jossakin rauhas. Jos ajatellaan, et kuin paljon tämmöisessä viihtyy, niin pitäisikö yrittää rakentaa sitä elämää niin, et olisi sit siellä rauhas. Asuis niin kuin aina sellaisessa mestassa. Vai olisiko se sitten sitä. Sitä ei osaisi arvostaa, kun se olisi siinä aina. Ja kaiketi sitä kuitenkin on sen verta citiboi, et se kaupunki pitää olla äärellänsä. Josko muuttaisi vaikka keravalle, niin tai järvenpäähän, tai nummipusulaan. Onhan noita.



Tänään pitää tehdä pihahommii. Kuunliljat pitää kaivaa tuolta talvehtimasta ja kukkapenkit kyntää. Voiskohan laittaa jo kesäkukkii, vai vieläkö se takatalvi panettelee. Pelarguuniat ja samettiruusut, ne hyväksi havaittu ja perinteiset. Saa vähän värii pihapiiriin ja on se kiva asetella ja laitella. Martta rakastaa kukkasii. Itsekin tämmöinen hemaiseva seinäruusu. Kukat on kivoi. Matkalla mökille ojanpientareet ja pellot keltaisenaan voikukkaa. Oi kun se on kaunista. Ajattelin herätä huomen aamuna auringon kans yhtäaikaa ja lähteä kuvailee. Voikukkapelto aamuauringossa voi olla sielua sykähdyttävä näky.



Näillä mennään. Nyt nautitaan. Maanantaina on jännä päivä. Menen katsomaan uusia työtiloja. Jos se natsaisi, niin saattaa olla tulossa hyvää settii.


20.5.2016

Vihree vehree suora

Hei hellurei! Taasen viikko on kääntynyt lopuilleen. Silleen kivasti puuhaa, että vasta nyt kerkeän tänne läpisee. Heräsin jo kello viis, se on tämä loppuviikon syndrooma. Eiks oo hassuu, aina to-pe herään ennen kukkoa. Tänään syynä voi olla se, että pääsee taas mökille. Odottaa niin hän. Ei käy kieltäminen, viikko on ollut selän takia raskas ja snadisti vaivalloinen. En nyt käy sitä itkeämään, toteanpahan vain. Mökillä saa hiukka huilata ja palautua. Ja mikäs, eiks se oo luvannut taas hekumallista hehkua.




Euroviisut tuli ja mänt. Tasokasta tavaraa tänä vuonna, mut hiukka jäi hampaan koloon, kun Aussit ei sit voittanutkaan. Olisin sen heille suonut, mut ei voittajakaan huono ollut. Hiukka mua häiritsee se politikointi, olkoonkin hyvän asian puolesta. Pikku hiljaa alkaa myös nyppiä toi swedupettereiden joka paikkaan tunkeutuminen. Sääntöjä pitäisi muuttaa niin, että kilpailukappaleiden pitäisi olla tuotettu ja tehty kokonaan esittäjämaassa. Tympii tuommoinen. Muutenhan svedut veti hienon shown, jaksoin minäkin loppuun asti katsoa.



Toisin kuin eilen. Siinä niin iltaehtoolla vedettiin apetta nassuun ja käytiin kivasti soffalle töllön ääreen. Mitä tapahtuu? Molemmat papparaiset vetää tiukkaa unta aina puolkymppiin asti. Sit ollaan kuuppa sekaisin ja tööttööt. Eipä siinä tarvinnut enää kovin voimistella, ihan kuulkaa painuin sänkyyn ja uni tuli tavoittelematta. Jotensakin nykyään väsy vaivaa vai onks tää nyt tätä ikääntymistä, huu nous.



Se hyvä puoli näissä aikaisissa aamuissa on, että saa tehtyä duunia tehokkaasti. En mie suinkaan koko aikaa ole väsy, aamun hetket ovat äärimmäisen tehokkaita tekemiselle. Ennen mökkeytymistä olisi tarkoitus tehdä puhdistusoperaatio täällä himas. Alkaa olla nurkat taas siinä kunnossa, että ihan hävettää. Ai niin, ollaan nyt Ukkokullan kans tehty päätös samana katon alle muuttamisesta ja pankkiin lainakeskusteluaika on varattu. Siitä se lähtee.



Olen jo uutta kotia nettaillut, tarjontaa on huru mykke, varsinkin, kun kohdealueena on helsinkiespoovantaa. Neliöitä täytyy olla, se on parisuhteemme edellytys. Vähän mua hirvittää, miten saadaan mun decodeeraus menemään läpi ja hima silleen molempien näköiseksi. Sitä mie en pelkää etteikö yhteiselo muuten suju. Miks ei, kivasti on tähänkin asti mennyt. Okei, meidän riidat ( usko ken tahtoo, mut varsinaisesti emme ole vielä kertaakaan faitanneet ) tulee siivouskäsityksestä, elämän eri rytmityksestä ja kenties huushollin stailauksesta ym. Tai mistä sen tietää, voi olla, että ei tuu mitään. Kunhan vain minä saan päättää... Noh, kyllä munkin täytyy opetella olemaan joustava. Juu niin, kyllä.



Ou jees. Otan vielä pikku tirsut ja sit aksön. Täytyy päästä lähtee ennen ruuhkia. Kaupan kautta, illalla grillataan. Vartaita ajattelin laittaa. Silleen kivat, kun voi tehdä jo ennakkoon, eikä tartte sit kun rillata. Saapi saunoo rauhas ja kuunnella puhelintoivetta. Oikein ihanaista viikonloppua tu evrivan!


14.5.2016

Elämä kantaa

Satelee ropisemalla, suotavaa paisteen jälkeen. Jo kuivahtanut luonto kiittää ja minä myös. Mökillä siis ollaan, tietenkin. Täällä on luontevaa mainita säästä ja luontoilmiöistä. Silleen ollaan keskiössä ja luonnon armoilla.





Viime viikon saldo kääntyi voiton puolelle. Alku helvetin hankalaa ja tein tyhmästi menemällä selkäni kanssa duuniin. Eihän siitä mitään tullut, pahentuvaa kipua ja mieli synkästi maassa. Voitoksi voisin mainita To-Pe kurssin Muurlan opistolla. Siellä niin herran kukkarossa opiskelin sosiaalista mediaa ja digitaalista markkinointia. Jösses sentään, kun oli hyvä ja antoisa kurssi. Kaksi päivää tiukkaa asiaa liittyen olennaisesti yritystoimintaani. Paljon tuli uutta asiaa ja mikä parasta, sain huomata, että jotain jo tiedän ja hallitsen.




Kauheen mielenkiintoista ja taas kerran se tunne, kun saa tällä iällä opiskella uutta ja ihmeellistä. Se on sellainen aivomyrsky. On hyvä ravistella harmaantuneita aivosolujaan, kyllä ne siellä ovat, mutta uinahtelevat välillä vain. Vuorovaikutus ihmisten kesken on aina antoisaa ja tapahtuipa siellä sitä verkostoitumistakin ja kuka ties, tiedossa erittäin hyviä koneksuuneja.




Paikkana Muurlan opisto oli kyllä hurmaava. Mulle tuli hyvin vahvasti jännä tunne, kun astuin autosta opiston pihaan. Sellainen hyvä fiilis. Jotenkin merkityksellinen. Eipä aikaakaan, kun selvisi, että siellä on mahdollisuus opiskella myös valokuvausta. On kaksi vuotta kestävä päivälinja, mutta myös vuoden kestävä monimuoto-opiskelu. Jotain tämmöistä olen tietämättäni ajatuksissani pyöritellyt ja nyt se on tässä. Eli oli tarkoituksellista, että kurssi tulee minun luo, enkä minä mene kurssin luo. Näin ne asiat tapahtuu, jos on tarkoitettu. Opiskella voi työn ohessa, sopii mulle ja ennen kaikkea seuraavaa vuosi on valokuvaus vahvasti mukana elämässä. Olen niin innoissani!




Olin muutoinkin eilen hyvis fiilareis. Sain kurssilta enemmän kuin osasin odottaa. Selkäpaska voi pahimmillaan viedä ihmisen mielen matalaks ja tehdä kaikesta merkityksetöntä harmaata. Oli taas jo se tunne, että viekää aitan taa ja lopettakaa, kiitos. Ehkä tää tästä, juuri tällä hetkellä olen kivuton, mutta varovainen. Istuminen kurssilla oli snadisti hankalaa ja kävelinkin ympäri luokkahuonetta. Mut eilinen sauna relaaminen ja varovainen jumppa aukaisivat tämän päivän kivuttomaksi. Toivossa on hyvä elää ja sitä paitsi tänään on euroviisut!




Hetken jo luulin, että en pääse lähtemään kurssille. Uhmasin lainalaisuuksia ja otin tietoisen riskin. Onneks läksin, niin paljon kauheest sain ja ennen kaikkea, sain jotakin muuta ajateltavaa kuin kipukipukipu. Ehkä se osaltaan auttaa paranemaan. Ai houp sou.