20.10.2018

Ruskan rakastavan rätkäytti

Arvatkaa mitä? Ette ikinä arvaa missä me ollaan. Siis UK ja mä. Tänne näin möksälle pökästiin eilen. Oli ihan pakko. Se keli. Ne sienet. Ja mettä. Äsken kävin kuvailemassa ja jösses, kun mun rinnassain niin läikkyy tää metikkö ja tää rauha. Mettä on hiljainen, mitä nyt muutama hirvas, peura, karhu, susi ja tikkeri jyskyttelevät rytisten menemään. Ihan joku vieno linnun piipitys kuuluu sieltä täältä. Me suunnitellaan talvimuuttoa sinne Epsanjaan, mutta mettäänhän mun pitäisi muuttaa. Tääl on kaikki mitä mie tartten ja mistä mie nautin. Pitänee vielä miettiä.



Murhaajat, tappajat ja mitä lie pyssyöykkäreitä huutelee pitkin rantoja. Kai se on joku metsästysaika. Miks ne mölyää, siis huutaa silleen älyttömänä toisilleen vai niille tapettaville. Ajaako ne eläin raukkaset huudoillaan jonnekin ahdinkoon ja sit tusauttavat hengiltä. Raakoo hommoo, ei kävis mun luonteelle. Mut kai se heidänkin on jostain leipänsä siis lihansa saatava. Kautta aikain jollekin kolahtaa tuollainen ja luvan varaista hommaa kaiketi on tuo.




Se ruskan rätkäytti. Täällä jo puut harvenneet mutta vielä saa aistinautintoa värikalvoilleen. Mä vaan on niin syksyihminen. Jos niin ku joku ihminen pitää olla. Tää raikkaus, viileys, värikylläisyys ja rauha ja ihan kaikki. Eilen aurinko lasketteli jo kuuden aikaan. Tuli pimiää ja sain elävät tulet. Saunoin ja nautin. Kyllä vuoden ajat ovat erilaisia. Siinä missä kesä herää eloon illalla, syssy menee mukavasti piiloon. Ympärillä turvallinen tumma ja kaik on jotenkin niin liki. On se kiva. En muista milloin olisi ollut näin täyteläinen väripaletti, ei ihan äsken, ainakaan täällä eteläisessä suomes.




Eilen kävin sillä ravintoterapeutilla. Jännä tyyppi, ei yhtään tyrkky. Antoi ajattelemisen aihetta ja monta varteen otettavaa vinkkiä. Paljonhan sitä jo tietää ja varsinkin se mitä sitä pitäisi syödä. Olin  pitänyt ruokapäiväkirjaa ja siinä ei ollut moitteen sijaa. Hiukkasen enemmän kasvista ja hetelmää pitäisi nauttia. Ja vettä. Se tahtoo unohtua. Ruokavalio ohjeena sain kokeiltavaksi foodmappia. En ole vielä kerennyt tarkemmin tutustua, mutta sillä mennään. Hei, nyt tulee pari kivaa vinkkiä niille joilla se kakka tahtoo ähnöttää ( taas näitä paskajuttuja. ) Kiwihedelmää kaksi kappaletta päivään ja jo irtoo. Chian siemeniä jugurttiin tai vastaavaan, ruokalusikallinen päivään, se tekee myös massulle hyvää. Siis joo, mullahan on ärtyneen paskusuolen oireyhtymä. Okkei, sen olisin tiennyt ilman terapeuttiakin, mut nyt se on niin ko virallista. Ihanaa, yks oireyhtymä lisää tähän kirjavaan ja ah, niin antoisaan joukkooni. Mä alan olla yhtä oireyhtymää koko ukko, tih.



Piipahdin alkuviikosta kotkaapungissa. Kävin moikkaamassa sukulaisia ja oli kiva reissu. Olin liikkeellä neljä päivää, jotka tosin meni äkkiä mut silti tuli sellainen lomafiilis ja olen ollut poissa jo pitkään. Sen sitä saa huomata, että me ihmiset ikäännymme, emmekä varsinaisesti nuorru enää. Thäts laif ja samalla saa huomata myös sen tosiasian, että kaiken maaliman terveysongelmaa tulee itse kullekin. Ei ihminen loputtomiin kestä. Niin ku silleen. Toin UK:lle kalakukkoo tuliaiseksi. Ihan kävin Hanna Partaselta ostamassa. Mikä se sekin on, aina pitää se kukko ostaa. Onko kukko sama kuin Kuopio. Taitaa se olla ja hyvin uppos. Mie oon enemmän piirakka ihmisii. Siis Karjalan. Ai kauheeta, enhän mää non voi sanoa. Savolainen Karjalainen. Eikä kun savolainen piirakkamies. Söin muuten paikan päällä lihapiirakan. Sen voima on niin raju etten voinut ruokavaliollenikaan mitään. Se oli saatava. Ihana maku ja rasva kiilteli suupielissä vielä kotimatkallani. Kerran vuoteen, antakee anteeks.



Jes söör. Nyt meittin perhe lähtee sienimettään. Suppiksia noutamaan ja hermolepoa sieluun saattamaan. Hitsi, jotain olisi syötävä etten kuukahda jollekin mättäälle ja jää sinne. Se ei olisi kiva. Joskin hieno lähtö olisi. Sinne niin jäi sienimettään mättäälle makkoomaan Martta-rouva. Rauha hänen sielulleen ja teille oikein nautinnollista viikonlopun jatkoo. Se on moro ny!


7.10.2018

Jos metsään haluat mennä nyt

Se on sitten ensimmäinen citiviikonloppu. Hienoisia vieroitusoireita perjantaina kello kaks, kun ei pitänytkään kiireellä päästä mökille. Asiassa on puolensa. Se jatkuva ramppaaminen alkaa jo tässä vaiheessa snadisti kyllästyttää, toisaalta on törkee ikävä mettään. No, siihen saa täälläkin apuja, menemällä lähimetsään. Juurikin sanoin UK:lle, et lähetäänkö mettään. Tossa on Porkkalan upeet metsiköt ja kaltsut lähellä. Sinne siis suuntaavat he. Olisiko siellä jo ruskakuvattavaa. Ai houp sou.



Tein eilen jotain ensimmäistä kertaa elämässäni. Asiaa jota olen pitänyt vähäpätöisenä ja mielellään välteltävänä. En oikein tiedä miks. Oltiin siis taloyhtiön pihatalkoissa. Oli hirmu kiva. Kyllä siinä koko päivä hurahti ja mun homma oli naapurin kans maalata rappujen edessä olevat puiset sermit ja penkit. Hah, niin on sinne jäänyt kätteni jälki ja täytyy kyllä sanoa, että oli mukavoo hommoo. Samalla tutustui naapureihin ja hei, omasta omaisuudesta tässä huolehditaan, kun yhes hommia oman kodin eteen duunataan. Oli muuten kiva huomata, että naapurit ovat sellaisia jotka välittää siitä millainen on pihapiiri ja missä kunnossa paikat ovat. Tämähän on pieni, vain kolmen talon yhtiö. Kaikki niinku tietää toisensa ja vähän seuraillaan ketä täällä liikkuu ja mitä ympärillä tapahtuu.



On se syksy jo. Tietyt rutiinit on tulleet kuvioihin. Pe Rva. siivosi oikein antaumuksella. Se on niin ko fakta näin syksyisin. Tässä torpassa heiluu silloin rouva ja rätti. Laitoin kynttilät ja parvekelyhdyt tulille. Kesällä noi hommat tehdään vasemmalla kädellä jossain välissä, eikä se oo niin nugaata. Austaraalian mastercheffin innoittamana laitoin vähän parempaa pöperöö. Ihan kuulkaa annoin sille fenkolillekin mahdollisuuden. Musta se on ollut liian anis, mut nyt sain sen jotenkin sattumaan. Tein fenkolilla ja muilla härpäkkeillä täytetyt kesäkurpitsat fisun kaveriks ja paiston vielä lisäksi pikku biitit fenksuu. Toi mastercheffi saa vanhan kyökkipiiankin innostumaan. Vähän kuplaa kyytipojaksi ja pe-ilta oli syksyisen juhlava.


Viikko hurahti taas niin ettei meinannut perässä pysyä. Ois se kauheeta, jos jäisi viikossa jälkeen. Muut viettäisi jo viikonloppuu ja tää laahaisi vasta torstaissa, nih. Ajatella, uusi yrityksemme täytti yhden kokonaisen vuoden. Niin on sekin aika mennyt sutjakkaasti. Asiat alkaa loksahdella omille uomilleen ja aina uuden yrityksen polkaisu oman aikansa ottaa. Se on vaan niin jumalattoman tärkeetä, että duunihommat pelaa ja tulee leivän päälle särvintä. Sen sitä ymmärtää, että kuinka etuoikeutettu sitä onkaan, saadessaan tehdä työtä josta tykkää ja on oman itsensä herra. Kiittää hän ja onnittelee.



Ens viikonloppuna lähen Kuopijoon. Kesällä jäi käymättä ja täytyy käydä sukulaisii moikkailemassa. Kerrankin en ole vain yhden pysähdyksen taktiikalla, vaan vietän siellä kokonaiset kolme päivää. Ihan kiva lähteä, tulee sellainen pikku breikki samalla ja vähän maisema vaihtuu. Asia mikä mua arveluttaa on auton talvirenkaat. Tai siis niiden puute. Kuopijossa saattaa olla jo talvi tai ainakin liukkaat kelit ja meillä taas se talvi tulee vasta tammikuussa. Mitä tehdä vaihtaakko vai olla vaihtamatta. Eiks se lakipykälien mukaan mee niin, et saa vaihtaa alle vasta marraskuussa. Onks se niin. Ehkä on paree vaihtaa, eikä katua sitten, kun olen ajanut jorpakkoon, auts.



Nyt kaurahutun keittoon ja sit sinne mettään. Pitänee ottaa joku sienestysvaraväline mukaan. Ei sitä koskaan voi tietää kuka tatti se vastaan kävelee. Ei voi muuta nyt toivottaa, kun oikein hyvää syksyistä ajanjaksoa elämäänne. Olkaa valo ja rakkaus!

P:S Muutama rantsukuva parin viikon takaa.




29.9.2018

Viimestä viedään

Ihastelen uskomattoman kaunista ja kylmää aamua. Vastarannan puut ovat helahtaneet syksyn väreihin ja nouseva aurinko kuultaa puiden latvat säteillään. Järven pinnalla leikittelee aamuinen usva, on tyyntä ja rauhaisaa. On sanomattakin selvää, että mökillä ollaan. Jättämässä jäähyväisiä ja annetaan sen syksyn tulla. Pannaan taas yksi kesä pakettiin ja nöyränä kiitellään. Kiitos kesä, kiitos mökki, kiitos taivaallinen jumala tahi jeesus.

Tulin eilen ihan yksiksein. UK pyörii maaliman turuilla, ei sitä ole pahemmin kotikulmilla näkynyt. Onneks saan hänet tänään himaan. Alkaa olla jo ikävä. Pari viikonloppuu olen viettänyt pe-la yksin täällä mökillä. Viihdyn hyvinkin. Olen rauhas ja kuuntelen luontoo. Se on nähkääs näinkin, viikot olen yyper sosiaalinen työn kuvani vuoksi, siksi mua ei haittaa olla keskenäni, hiljaa puhumatta hela viikonloppu. Jotenkin kasaan itteni ja kerään voimia jaksaakseni suloisen arkeni. Onks tää niin kuin jing ja jang, henkinen tasapainoharjoitus tai jotain. Pitää saada antaakseen, näin kai se menee juu.

Ilta eilen.


On kylymä. Mökki oli holokna, mutta löin heti tullessani kaikki patterit päälle. Nyt on lämmin sisällä mutta niin kylmä ulkona, että minäkään en tarkene terdellä. Vai onko sitä tullut vanhaksi, ennen vanhaan istuin ulkona kuin tatti. Satoi tai paistoi, oli kylymä tahi ei. Nyt ei tohi, ottaa vilu niin kinttuihin ja ahteriin. Ei kiva. Sisällä on hyvä ja saunassa. Toki, eilen terdellä iltaa vietin ja kyllä kuulkaa sauna teki kutaa. En käynyt uimassakaan kuin kerran, tuntui et se kylmä menee sisuksiin.

Hassuja noi talitinttiset. Ovat pyörineet tässä mökin ympärillä vähän siihen malliin, et etkö vois lähtee jo menemään. Ikään kuin olisin häiriöks. Äsken toinen niistä kävi syömään talia kynttilästä. Tossa noin ihan ikkunan edessä. Vein niille neljän viljan hiutaleita. Ovatko nälissään vai voiks niillä olla taas pesä tuolla katon rajassa. Voiks ne tähän aikaan tehdä vielä poikulaisia, ei kai. Joku juttu niillä on meneillään. Haikara huiteli eilen eestaas tossa mökin rantaa. Sekin huusi niin maan perkeleellisesti. Sillä on muuten ruma saundi. Rääkyikö sekin mulle et mee himaan homo. Mä en vaan ymmärrä niiden kieltä. Kohta jätän luonnon rauhaan ja annan valtakunnan heidän käsiin. Olen selkeesti ylimääräinen häiriötekijä täällä. Sori.

Aamu tänään.


Viljaton ja maidoton ruokavalio on kestänyt nyt nelisen viikkoa. Onko siitä ollut mitään hyötyä? On ja ei. Välillä olo eli massu on parempi ja välillä ei. En oikein saa kiinni mistä se johtuu ja siksipä olenkin päättänyt mennä ravintoterapeutin pakeille. Mähän rakastan kaikki terapeuttia ja etenkin näitä joiden kans voi jutella kakkajuttuja. No joo, en mä mikään paskapervo oo, mut massu on meidän toiset aivot. Ja mun aivotoiminta on tunnetusti a) hidasta b) kehittymätöntä c) tai muuten vaan sekavaa. Eihän se ota, eikä anna. Olen pitänyt nyt viikon ruokapäiväkirjaa ja tahtoisin selvittää mitä voin vielä tehdä toisin.

Ilokseni olen saanut huomata, että painokin on niistä kesän läskipaskakiloista humpsahtanut vaatimattomat kaheksan kiloo alaspäin. Vielä on matkaa ihannepainoon, eikä kilojen pudottaminen ollut suinkaan se pääasiallinen tavoite. En toki pistä vastaan, jos alkaisin taas mahtua entisiin mittoihini. Kun olo on sutjakka, niin mielikin on pirteempi. Kyl se vaan niin o. Vielä kun selvitän nämä toiminnalliset epäkohdat ja saisi tämän helvetillisen väsyn väistymään, niin mikäs tässä olisi ihmisen ollessa. Sen tiedän jo nyt, että oikeilla jäljillä ruokavalion suhteen ollaan.

Hei eiks oo aika veikeetä. Eilen kaupassa ajattelin, et voisi pitkästä aikaa yhden perjantainisun nauttia. Siinä ne olivat tarjolla, berliinin munkit ja sokerikuorutetut donitsit. Hetken niitä silmilläni mittailin ja mulle tuli voimallinen vastenmielisyys. Mulle!? Paksupulla Pirkolle, joka söisi vain pelkkää pullaa ja joisi pelkkää kaljaa, jos saisi ja voisi päättää itse siitä mitä ihteensä ahtaa. Jätinpä ne sinne ja onnellisena oksentelin kulman takana. Hah, joko se bulimiaa pukkaa vaikken edes syö. Noh, leikki sikseen, nämä ovat vakavia asioita joillekin, eikä tällaisilla pitäisi leikkiä. Mut selkeesti olen saanut vierotettua itseni vehnäsokeripullasta. Jippiaijee.

Näitähän sitä saatiin muutama viikonloppu sitten. Hela familjena.


Eiks syksy oo ihana? Viikolla puhaltaneet viileät tuulet sai mut elämään. Aamuisella uinnilla on paljon energiaa ja ihanaa kun ei oo kuuma, on virkistävän viilee. Mä oon niin syksyimmeisiä. Herään eloon. Ostin uuden syystakin. Sellaisen kevyt untuvaisen, on sitten kirkkaan oranssi. Vähä niin ko syksy on. Mie olen vapiseva vaahteranlehti. Torstaina oli niin kova tuuli, että meinasin laiturilta tippua. Mitä pahempi keli sen parempi Rouvalle. Nyt pitää nauttia, koska ei se loskapaska jatkuva sade ole kivaa. Mut sitähän me lähdemme pakoon. Odotan niin kovin jouluista matkaamme Espanjan aurinkoon. Se on kohta silleen. Mikä hätä tässä odotellessa.

Baithiwei, sain eilen vasullisen mustaatorvisientä. Olin onnellinen. Suppikset tekee vasta tuloaan ja niitä näyttää tulevan ihan kivasti. Tänä syksynä sienitaivas on ollut yllätyksellinen. Ei olisi saattanut kuvitella, että niinkin kuivan kesän jälkeen, sieniä oikeasti tulee. Oih, monet sienireissut ollaan saatu nauttia. Se on kyllä kivaa hommaa, käyskennellä kaikes rauhas mettässä. Siksikin syssy on kiva. Ai että.

Jahas, on aika tullut päätökseen. Menenkö ja kaivaudun vielä lämpöisen peiton alle vai ruiskautanko itteni kylmään järveen. Siinä ei sitten enää nukuta, on meinaa sen verta pirteetä hommoo. Tänään laitan meittin osalta mökin teloillensa ja lähden ajoissa vastaanottamaan ukkokultaa maalimalta. Pitäisikö joku juhlaillallinen vallan väsätä. Mulla on tuoreet suppikset muhennokseen, josko jonkun fisun paistais kaveriksi. Ou jee, näillä mennään. Nauttikaa syksystä, se on ihmisen parasta aikaa!


1.9.2018

Vaikene paskahousu

Sataa söpösti ja on aivan tyyni. Lämminkin on. Metsä on hiljainen, joku yksinäinen piipittäjä vienosti jossain laulelee. Välillä puista tipahtaa peltikattoon saderyöppy, se antaa ryhtiä tähän aamuun. Noin niin kuin rummuttaa tahtia. Ei oo lähtöö mihinkään. Hirvikärpänen vaelsi poskellani, otin kiinni ja kylmäverisesti murskasin sen hengiltä sormieni välissä. Silloin tällöin eksyvät jumalaisen kehoni syövereihin, en anna niiden oksettaa. Tapan. Ilmassa tuoksuu syksyinen kosteus, sellainen semisti home. Tattimetsä kutsuu, mutta ensin istun tässä tovin ja nautin kanssanne.




Ruokavalio on edennyt valintoja tehden. Sitähän se on, ei mitään muuta. Ei mitään ongelmaa, eikä mitään ylitsepääsemätöntä mielitekoa. Yllättävästi lähes kaikkee saa maidottomana ja viljattomana. Turvotus hellittää hetkittäin ja minä saan ymmärtää etten ole oikeasti niiiiiin lihava, vaan osa läskistä on turvotusta. En nyt vielä sanoisi, että kaikki ongelmat ovat ratkenneet. Yksi päivä oli jo sellainen, jonka olettaisin normaalin olevan. Mutta ei sitäkään sitten kestänyt. Se voi olla, että valio vie aikansa ennen kuin massu tottuu uuteen ja siihen ettei sitä viljaa ja maitoo tule. Jos yhtään saan helpotusta, niin oikealla tiellä ollaan, eikä paluuta takaisin ole. Se jää nähtäväksi.




Sain verottajalta iloista postia. Luettuani sen, pyörin onnellisena ympyrää olohuoneen lattialla. Tunsin suurta helpotusta vaikka materia ei saisi vaikuttaa siihen, oletko onnellinen vai onneton. Oikea onni koostuu jostain ihan muusta. Mut ei sille mitä voi, et muutama tonttunen pistää niin perkeleellisesti hymyilyttää. Nyt on talven Espanjan reissu turvattu. Kyllä, ihan törkeesti sijoitan sen katoavaan pääomaan ja nautin ( taas, jumangegga.) Nyt viikonloppuna onkin tarkoitus lyödä aikataulut kiinni ja varata lennot. Haaveissa olisi kuukauden valohoito joulukuussa, eiks oo ihan hirmu kiva. Nyt se lyhyt kesäloma kiittää, kun voi hyvällä omalla tunnolla viettää sen talvella. Kyl mie oon fiksu.




Perjantaina minulla kävi  asiakas, jolla on hyvin valovoimainen energia. Sellaisia ihmisiä on harvassa, joista paistaa jotain jännää ja heidän seurassaan on viihtyvä olla. Sain kuulla huikeita tarinoita, naurettiin pissat housuissa ja hän on vaan niin hauska. Pieni rouvahenkilö, takana huikea ura ja uskomaton elämäntarina. Olen tavannut hänet nyt kahdesti ja halasimme nähtyämme kuin vanhat ystävykset. Sinällään minulle outoa, koska en ole mikään halailijatyyppi. Lähtiessään hän otti minua hyvin lämpimästi käsistä kiinni ja sanoi: "Usko Make unelmiisi ja elä elämääsi!" Katsoi syvälle silmiin ja tunsin jotakin hyvin jännää ja lämmintä. Joillakin ihmisillä on vaan niin uskomaton karisma ja ne jää sinulla sieluun, tunteisiin tai mihin vaan. Tässä yksi syy, miksi rakastan tekemääni työtä tai voisiko sanoa ihmisiä sen. Kiitollinen olen. Hirmu.




Oho, nyt tulee vettä jo niin, että kastuu. Aamuinen sieniretkemme on uhattuna. Ei tässä sateessa mettään mennä. Sen verta olen sokerista. Toivottavasti sade lakkaa, että päästään lähtemään. Mieleni niin halajaa tattirisottoa ja paistettua fisua. Keittelin eilen rakkaudella itämaisen kanakeiton. Se on täynnä makua ja sopii syksyisiin iltoihin. Oli kyllä niin maukasta, että vei kielen perseeseen. Huhuu, nyt on oikein rankka kuuro, hiihaa. Vettä tulee kuin aisaa! Kiva istuu terdellä suojassa ja kuunnella sadetta. Taidan keittää vielä kupin teetä. Onpa hämärää, pitäisikö laittaa valot.




Mun tekisi mieli mennä mindfulnesskurssille. Oon tehnyt tutkimusta netissä. Siellä on kurssi poikineen, mutta törmäsin myös jonkun rohvesoorin kirjoitukseen siitä, että harjoittaakseen tätä tietoista läsnäoloa, et välttämättä tarvitse siihen mitään kursseja. Hyvinkin helpolla ohjeistuksilla pääset asian ytimeen. Toisaalta, tämä mökki on mun mindfulness. Tässähän mää istun terdellä kuin tatti ja tyhjennän mieltäni ja olen läsnä. Olen niin kuin hetkessä. Saunassa jooghaan, venyttelen ja annan rauhan tulla. Juutuub on täynnä harjoituksia ja ajattelinkin, että ihan piruuttani teen tänään sellaisen täs omas rauhas. Mitäkö haen tahi tavoitan? Yhtään en pistäisi vastaan, jos saisi palikoita stressin sietokykyyn ja siihen, ettei oo kiire ja se elämä on oikeesti tässä eikä tuonnempana. Olis niinko rauha ittensä ja ympäröivän maailman kanssa. Loppus se tietoisen minän sinkoilu ja ees taas poukkoilu. Just niin.




Viikolla törmäsin myös mielenkiintoiseen artikkeliin itsensä rankaisemisesta ja mollaamisesta. Hei, mollaatteks te itteenne tai peräti haukutte? Onko rankaiseva minä ankara? Mulla se on rasittavaa vuoropuhelua ja parhaimmillaan mollaminä polkee mut jalkoihinsa ja raippaa tulee niin, että veri roiskuu. Niin ku whai? Tässä nimenomaisessa artikkelissa opetettiin käytännön tasolla kohtamaan itsessä tää helvetin mollaaja. Sille pitää antaa nimi ja tukkia sen turpa. Juu, eilen tässä terdellä nauttiessa alkoi takaraivosta taas nousta tuttua älämölöä. Minäpä sanoin hyvin topakasti: " Saatanan paskahousu, nyt lähet menee ennen kuin kerkeet. Mulle et tuu vittuilee ja turpaas soittaa!" Ja kato, niin lähti paskahousu vetelissään ja minä olin jotenkin herra. Ja annoin itselle luvan nauttia ( hei taas, ihan törkeetä.)



Ei maar, nyt täytyy lopettaa nää lätinät ja katsoa säätiedoite. Onko tonne mettään oikeesti mitään asiaa näin aamutuimaan. Harmi, onko parempaa tapaa aloittaa uusi päivä kuin mennä metsään. Aamuisessa metikössä on oma taikansa. Sinne niin puita ja tatteja halailee. Siellä se on mielikin niin fulness ja sisäisen paskahousun hirtän petäjään. Oppii olemaan. Adios!

P:S Oltiin UK:n kans pari viikkoo sitten viikonloppu Hesas. Noin niin kuin turisteina. Otin muutaman kuvan. Oisko se sellainen Hesaturnee teille. Suosittelen pitämään hesaviikonlopun turistina. Hesa on nasta.

25.8.2018

Sarja murhaajia

Henkäyksen omainen tuuli puhaltaa mökkimaisemaa. On hyvä ja rauhallinen olla. Ei liian kylymä, eikä liian kuuma. Päivä heräilee, niin kuin sillä on tapana tehdä tähän aikaan. Ei ole kiire, eikä minkään pakotus. Äsken tosin sain verenpaineeni nousemaan, kun hullut naapurit tuli kalastelee meittin rantaan. Tohon noin ihan äärelleen. Pikku moottori rutkatti ja paskoo huastivat. Eikö näitä rantoja tässä riittäisi, että pitää tulla Rouvan aamurauhaa häiritsee. Ihan niin korpes, että meinasin sanoa, menkää muualle möykkäämään. Ei mitään häpyy. Mutta kilttinä ihmisenä en uskaltanut sanoa, nehän saattaisi olla vaikka sarjamurhaajia.

Tästä päästäänkin näppärästi uuteen aiheeseen, joka on Netflix. Olemme UK:n kanssa möllöttäneet sellaista sarjamurhaajapoliisisarjaa kuin Luther. Yleensä en moisista piittaa, mutta tämä pirulainen on koukuttanut minut otteeseensa pahemman kerran. Menee nääs ihon alle. Nään potenttiaalisia murhamiehiä ja naikkosia joka nurkalla. Yöt listin osallisia ja osattomia, laki on mun omissa käsissä. Surutta pistän hengiltä epäillyt ja tunteettomasti pystyn kiduttamaan niin eläviä kuin kuolleita. Ollaan viimeisessä tuotantokaudessa ja se saattaapi olla, että oman mielenterveyteni takia en pysty katsomaan Lutheria loppuun. Ah, vaikka hän onkin niin ihana mies. Kutkuttava jökäle, jonka käsiin antaisin henkeni eittämättä. Jos olet sarjamurhaajatyyppiä, eikä raakuus ole este, voin todella suositella syksyisten iltojen suruksi ja murheeksi Lutherin oikeudenmukaisuutta ja hiipivää karismaa.



Sen verta vielä jatkaakseni. Onko elävässä tahi kuolleessa elämässä oikeesti tuollaista sairasta ihmismieltä. Perustuvatko jaksot tapahtuneeseen, onko niissä totuuden siementä. Voiko olla. Voiko ihminen jumalauta olla niin raaka ja mielipuolisen hullu. En uskalla edes ajatella vaikka ajattelen ja pelkään, että vanhoilla päivilläni minustakin kuoriutuu sairas tappaja. Mut sepä siinä just on. Kun ei voi kuin ihailla, kuinka ovelan juonikkaasti pääsevät ihmisen mieleen ja itseään toteuttavat tunteettoman julmasti. Mutta lopulta hyvä voittaa pahan ja kas, minä saatan huomata, että olisinkin voinut olla pahan puolella. Ihan hervotonta settii. En katso enää mut suosittelen.



Ensi viikolla aloitan kokeilun. Kuten jotkut saattavat muistaa, niin olen jo kotvasen kärsinyt epämääräisistä massuoireista. Se heiheiheliko saatiin häädettyä ja hetken jo luulin elämän voittaneen. Paskan marjat ja muut vihannekset. Oireyhtymät vaivaa pahan kerran ja minä voin huonosti. Ei osaa päättää onko ummes vai raikaako ripuli. Turpoo niin, että kätilöitä hirvittää. Jatkuva väsy ja mitä vielä. Olen tullut siihen tulokseen ettei näin voi jatkua. Sen verta olen itselle velkaa, että ainakin kokeilen. Jätän pois viljat ja maidon. Tuossa viikolla oli yhden tuttavan kanssa mielenkiintoiset keskustelut asiasta. Sain paljon hyvää infoo ja omakohtaisia kokemuksia. Olenkin tehnyt hieman taustatutkimuksia ja mun täytyy sanoa, että olen jopa hieman innoissani. Uskon, että suolistossani on jonkun asteinen tulehdustila ja se täytyy saada rauhottuu. Kyllähän meistä jokainen tietää kuin ihmisen tulisi syödä, mutta sen käytäntöön saattelu onkin sitten eri juttu. Tämmöinen armoton pullasokerihiiri saattaa olla hetken sekaisin, mutta ei se anna, eikä ota. Tämä on tieteellinen kokeilu ja katsotaan mitä tapahtuu. Jos ei toimi, niin lopetan syömästä kokonaan tai sitten saan takas mun elämän. Ou jee, sitä kohti.



Nyt menee hermot! Hullut naapurit 2 veivaa eestaas meittin rantaa. Näillä on koira keulassa, joka räksyttää taukoamatta. Ääni tuplaantuu vesillä ja mun rauha on mennyttä. Perkele, kun ois hirvikivääri, niin pari kertaa pasauttaisin päin. Oppisivat olemaan. Pitäisikö soittaa Lutherille, se hoitaisi hiriköt helevetiin alle aika yksikön. Itselle ei tulisi mieleenkään koluta toisten rantoja ja häiritä aamurauhaa. Mulkoilen veneilijöitä merkitsevästi alta kulmain ja pyllistän päin. Gou houm!

Kyllä ilmassa on jo ihanasti syksyn tunne. Sehän on vuodenajoista parhain. Ne helvetin helteet on onneks ohitettu ja nyt syksy saa. Kävin viikolla aamuisin pikku lenkillä ja uinnilla. Vesi jo ihanan viileetä ja ilmassa energiaa. Mökillä saa patteri olla päällä ja illalla viritellä kynttilöitä ja ulkotulia. Lehdet puissa alkaa pikku hiljaa luovuttaa ja kaikkialla tuoksuu syksy. Se on ihanaa. Kaupunkiolot houkuttelee, ja on kiva jäädä välillä himaankin. Alkaa kesäkauden lopettelu. Mutta tänään voisi käydä sienimettäs. Kuivaa täällä on, ihme jos jotain löytyy. Saavuttuamme eilen tohon parkkikselle, josta on pikku matka alas mökille, saimme kimppuumme muutamia hirvikärpäsiä. Yleensä niitä on yksi tahi kaksi, nyt saimme nyppiä puolenkymmentä. Siinä vasta vastenmielinen ötökkä ja voiko olla, että niitä on nyt runsain mitoin mettät täynnä. Se saattaa olla, että takas tullaan hyvin äkkiä. Kaik muut siedän mut hirkkari on paha ja ällö. Oikee oksetus. No mut joo, se on Moro ny! Mie meen vielä makkoomaan hetkeks.


6.8.2018

Tuulen viemää

Jesjesjesjes! Ihana viileys kietoo mut syleilyynsä. Ihan piti ehtoolla villanuttu niskaan kaivaa. Kun mökillä tuulee, niin silloin yleensä tuulee. On vaan niin ihanaa hengittää raikasta järvihappee. Eilen ukkosti ja satoikin, mut ei mitään myrskyn luokkaa. Hyvä niin, sillä olin illan yksin mökillä ja Rouvan on pakko myöntää, että pelkään ukkosta mökillä. Vaikka mitä pelättävää siinä nyt on, se olisi just niin hieno lähtö, jos salaman iskemänä täältä pois pääsisi. Siinä olisi stailii.



Meillä oli vieraita viikonloppuna. Tai mitä vieraita ne ystävät ovat, tuttuja eikä suinkaan vieraita. Olipas mukavaa. Sellaista tavallisen rentoo. Saunottiin, uitiin, syötiin hyvin ja juopoteltiinkin. Kesän enari, valvottiin lähes kolmeen. Illan ohjelmassa oli musadiscko, jokainen vuorollaan sai soittaa omaa musaa juutuubesta. Se on kiva. Olin viritellyt ulkotulet, nähkääs, täällä on jo pilkkopimeää. Elokuun illat ovat parhaat, on ulkona istuttavan lämmin ja tumma yö. Nauttii hän ja muut. Tällaisista viikonlopuista saa energiaa vaikka valvookin. Se on sellaista sielun ravintoo.



Kun vieraat ja UK lähti citiin, Rva. otti parin tunnin päikkärit. Heräsin siihen, kun ukkonen jyrähti jossain lähellä ( kaukana.) Se sait aistit ylijännittymään ja piti nousta tarkistamaan tilanne, että joutuuko lähtemään maitojunalla himatsuuniin. Ei ollut pelkoo, hyppäsin vesihölökälle järveen ja nautin hiljaisuudesta. Kyllä toden totta, istuin tässä terdellä, lämmittelin saunan ja olin ihan hiljaa. Kuikka luisteli selkää eestaas ja huuteli somasti tai surkeesti. Mennen tullen se huuti, mietin vain, kun poikasia ei enää näkynyt, että olisiko ne joutunut surman suuhun. Eli siitä sain tarvittavan draaman illan viettooni ja olin niin yhtä kuikan kans.



Mökin ovi paukkuu ja teltta meinaa lähteä lentoon. On sellaista puuskatuulta parhaimmillaan. Olen siis mökillä vielä ja lähden kaupunkiin ihan rauhas. Tänään vielä veepee ja nautin viimeiset hetket. Täytynee myös mainita, että nukuin täydellisen ihanasti. Heräsin vasta vaille kymmenen, eikä ollut kuuma. Ihan sai täkkiin kääriytyä. Mökillä nukuttaa hyvin ja meillä on sellainen pieni ihana buduaari, minne on kiva paeta. Ei mua yksin pelota, jos en katso pimeitä ikkunoita. Se tunne, että vilkaset ikkunasta ulos ja näetkin siellä jonkun naaman tai jotain. Joku sarjamurhaaja kenties. Ei pidä tuijottaa akkunaa, niin mitään pelkoa ei ole. Turvallinen pikku pesä. Onks muuten aika ihana herätä uuteen päivään, kun ymmärtää nukkuneensa kymmenen tuntia tauotta putkeen. Häpi häpi.



Eilen tehtiin pikkuinen kesäretki vieraiden kanssa Billnäsiin. Siellä oli jotkut päivät. Ne isot , vanhat ja upeat ruukkirakennukset oli auki ja niihin pääsi tutustumaan. Olikin vallan mielenkiintoinen mesta. Niitähän on yritetty elvyttää ja kaikkea on suunniteltu, mut en nyt tarkalleen tiedä niiden kohtalosta. Enkä tiedä sitäkään, että oliko ne auki vain siksi, kun oli Billnäs päivät. Ruukin rakennusten sisätilat ovat kyllä näkemisen arvoinen paikka. Kesäretket ovat kivoi. Noin niin kuin turistina. Kuvat kohteesta.



Paikat täytyy laittaa kondikseen. Laittelin jo ehtoolla osan, nyt on vaan pikku tiski ja kevyt kenttäsiivous. Vesihölökkä odottaa, mutta ennen sitä lukasen pitkällään viikonlopun lehdet. Otan sen kiireettömän lähdön. Hyvä alku hyvälle viikolle. Vielä on kesää jäljellä. Sellasta viileempää.

2.8.2018

Huumaa kuumaa veri hottia

Guud iivning evribadi! Tää helvetin helle saa pään pehmeeks, eikä jaksa mitään. Ei edes päivittää. Näin iltaan pikkasen helpottaa, mökillä varsinkin. Kaupungissa on kuuma, yöt päivät. Täällä illan erottaa pienellä viileydellä. Virkistyy ja saattaa ajatella, että nyt jaksaa edes jotain. On oikeesti helpompi hengittää järvimaisemassa kuin kaupunkien poltteessa. Se on suorastaan sietämätöntä, eikä sitä meinaa kestää. Rva. vielä toistaiseksi jaksaa, mut miten on vanhukset, lapset ja kotieläimet?

Together

On mökilläkin kuuma. Mut se on eri. Oot ulkona, varjossa. Pulahdat järveen ja sitten viilentävään kesäsuihkuun. Oot 24hoo simmareissa. Sitä ei voi kaupungissa tehdä. Herra parahtakoon, puolialasti. Just nyt arska laskee, järvilinnut konsertoi ja lämpötila laskee. Nyt on hyvä. Minulla ei ole vaatteita, eikä aatteita.

Cafe in Hanko

Pyrskis

Mulla on sota. Ampparit ovat sen julistaneet. En minä. Käyvät kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Niiden kans on oltava varvovainen, tulevat törkeesti päälle. Laiton kaksi "amppariloukkuu" tontille, mut ei ainakaan vielä olet baarit suosittuja. Tuntuu, että luonto on myös tästä helteestä hiukka sekaisin. Täällä heiluu sähköinen kärpäslätkä, se on mun puolustus. Mä tiedän, ettei niitä saisi tapaa. Mut entäs, jos ne tappaa minut? Yksin mökillä, sata ampiaisen pistoa eri puolilla kehoa. Oisko kiva. On pakko suojautua ja yrittää estää pahemmat vahingot. Sori kaikille.

Maisemissa

Eikö elämä ole kummallista? Se heittelee miten sattuu. Hetken menee haigh ja sitten taas on huolia ja murheita. Ymmärrän kyllä, että tasaisen elämän tavoittelu on kilvoittelua. Normaaliini elämään kuuluu ylämäet alamäkineen. On jo sen verran oppinut, että alamäetkään ei välttämättä ole aina huono asia. Onneks ikä tuo ymmärrystä. Minä pyrin ajattelemaan niin, että asiat ovat aina vain asioita ja niistä kaikista selvitään. Eiks niin?

Eikä kun tuulee

Olenko jo valittanut, että tää kuumuus on syvältä? No nyt valitan. Mulla on oikeus valittaa. Kaikki ne, jotka muistuttaa niistä pimeistä, kylmistä ja lumisista talvista, ovat varmaan jo nyt samaa mieltä, että liika on liikaa. Kuumuuttakin. On koko ajan hiki, iho on nihkeä ja kuuma. Ei oikein jaksa mitään. Yöllä ei saa nukuttua, kun on niin kuuma. Turvottaa ja päätä särkee. Ilma on niin kuuma, että pyörryttää, ja happi on paksuu ja tunkkaista. Odottaa vain viileetä. Onks tää enää kivaa, kuka
väittää?

Uimakopissa

Aurinko laski, luojan kiitos.  Kävin uimas ja vedin "ampparikestävät" vermeet ylle. Taistelen luontoa vastaan ja nautin tästä subtrooppisesta ilmastosta. Viikonlopuksi saan vieraita, se on kiva. Rva.  taikoo illallisen, jotkut teemaan sopivat drinkit täytyy luoda. Jos elämässä on varjoja, löytyy sieltä myös aina valoa ja juhlaa. Näin sen pitää olla, tasapainossa. Kestämystä teille rakkaat toverit, huominen on jo viileempi. On se. Pakko olla.

Ajatukseen 

P:S En ole jaksanut kuvailla. Olen antanut itseni ajatella. Muutama otos viime viikonlopulta, oltiin UK:n kans ulukomailla eli Hanko is pop!