18.5.2019

Hehkuu!

Se kesän lyppäs sitten joo. Hirveellä kiireellä duunin jälkeen, raskaalla kaasujalalla nokka kohti mökkimaisemii. Onhan se jeesuksen tosi, et tämmösellä kelillä tulee kiire. Pitää päästä nauttimaan. Ettei vaan yhtään hekumallista hetkeä menisi ohi. Niin olin täpinöissäni, että liikennekamera tahtoi intoani kuvata. Hemmetin hemmetti. 60 rajoituksella välähti. Eikä siinä oikeasti ollut kysymys ylinopeudesta. Satuin vaan ottaa auton ovesta lattejuomaa ja samalla kun kumarsin, niin kaasujalka automaattisesti painoi poljinta just sen verta, että riitti kuvaukseen. Tuleeko sakot, jää nähtäväksi.

Meijän mökille tullaan Fagerviikin kartanon kautta


Eilen oli sit se kesän eka hehkuilta. Nyt vielä jaksan hehkuttaa mut annas olla, jos tää jatkuu, niin pääsee taas valittaa kun on niin kuuma. Mitäpä jos tänä kesänä jättäisi valittamatta. Antais tulla mitä tuleman pitää ja nauttis säästä kuin säästä. Syötiin alaterdellä ja se, jos mikä on varma kesän merkki. Niin ja hei, meillä oli uudet tuolit. Ostin ne viime viikonloppuna ja ne mahtui autoon oikein hyvin. Sinne olisi mahtunut toinen mokoma eli epäilyistä huolimatta aina kannattaa yrittää. Saas nähä, käydäänkö tänään ostaa kalusteet myös yläterdelle. Ois se niin fantsuu. Kesäkukat voisi kyllä laittaa, tienoo kaipaa väriä, niin kuin jokainen kesä. Aina samat, perinteitä vaalien eli pelarguuniaa ja samettista ruusua. Sit on hyvä.

Viime viikonlopun sateinen tunnelma


On ihana aamu. Aurinko nostattelee ja ilmassa on sellainen kesän pörinä. Metsäkyyhkyt kurnuttaa ja kaiken maaliman linnut tuittaa, piippaa, tsirputtaa, jodlaa ja joighaa. Juu, mä toistan itteeni taas, mut en voi sille mitään. Nää on niin parhaita. Kupissa on mokkoo, se on jo viilentynyt. Kylmä kahvi kaunistaa, kai se on yritettävä edes. Rva. oli eilen illalla niin väsynyt ettei jaksanut valvoa. Olin herännyt jo anivarhain ja se rajoittaa riemua. Ilta olisi kyllä ollut valvomisen arvoinen. Mut ei jaksa. Nykyään väsyn tullessa on vaan pakko päästä koisii. Ei auta vastaan paneminen. Mentävä on.

Eilinen hehku


Nukuin täyteläisesti, pissalle vaan piti herätä. Sen verta on alkanut eturauhanen kiusaa, et yöllä pitää vessaan rampata. Se on rasittavaa. Mut nyt on levännyt olo. Mökillä nukuttaa pääsääntöisesti hyvin, mitä nyt UK kuorsaa. Sitäkin piti koko ajan tökkiä, mut eihän se auta kuin hetken. Minkä tupon mää sille kurkkuun sullon, että lopettaa. Miehän olen siitä harvinainen yksilö, että en kuorsaa ja nukun kuin kaunis pikku rinsessa. Olen lumoavaa katsottavaa, enkä tuota minkäänlaista häiriöö. Oih!

Meijän rakkauspakkaus täytti 13 vee. Vanha herra jo, mut vielä pelittää.


Tänään on sit se The Viisuilta. Perinteisesti katsomme niitä mökillä. Hmmm, lettuja täytyy ehkä paistaa. Niitä on aina ollut viisuillassamme. Perinne numero yksi. Ensimmäinen semifinaali oli järkytys. Eikä siksi, että Suomi tipahti. Ihmettelen nykyään, millaiseksi friikkisirkukseksi viisut ovatkaan menneet. Ei ole enää musiikilla mitään tekemistä. Ollaan vaan niin hirvittävän outoja ja mitä oudompaa niin sen parempi. Tai sitten mie olen liian vanha ymmärtääkseni mistä on kysymys. Onneks toinen semifinaali korjasi tilannetta ja sai kuunnella/katsoa kaunista laulantaa ja sitä itteensä eli musiikkia. Mää olen niin vanhanaikainen, että tykkäsin esim. Tanskan biisistä. Siinä lauletaan kauniilla äänellä rakkaudesta ja kaikki on hyvin ja kivasti. Tulee sellainen hyvä olo. Kaiholla kaipaan niitä seitkytluvun viisuja, missä dingedong, era ja save kisses for me nousivat maailman hitiksi ja niitä hoilattiin jokaisessa pihapiirissä. Istuttiin pihakeinuissa ja hoilattiin kitarisat pihalla. Sanatkin ulkoa osattiin. Niin ja hei, puhumattakaan vuodesta 74, kun Abba räjäytti tajuntani ja minusta piti sen jälkeen tulla esiintyvä artisti tai viisuvoittaja vähintään. Ei tullut mutta jälkensä ovat ne viisut jättäneet. Voi niitä aikoja! Kaik oli paremmin.

Olisko oikein vihmerä ja lähtis ajoissa kirkolle. Nythän on nähkääs niin, että on tulossa kaunistakin kauniimpi kesäpäivä ja sitä ei haluaisi tuhlata citin pölyissä. Mut olisi niin kiva laittaa ne kesäkukat ja uudet yläterden kalusteet. Se tietysti ottaa oman aikansa, kun ne käyt noutamassa. Ja ruokaostokset pitäisi myös tehdä. Jos lähtee ajoissa, niin on myös ajoissa perillä ja saisi sit nautiskella. Oisko vähä hyvä idea. Katsotaan mitä UK sanoo, yhtyykö hän hyvään ideaani. Näin on näppylät tällä kertaa. Naattikee ihan hitokseen!


11.5.2019

Enimmäkseen rauhassa

Terskis täältä terdeltä. Saavuin eilen tänne paradiisoon ja ihan oon yksiksein nautiskellut. UK:lla on duunihommii, mut tänään saan hänet seuraksein. Eikä siinä mitä, yks ilta yksin tekee vain gudaa. Suap olla omissa ajatuksissaan. Pikkasen viileetä vaik tiedotusten mukaan olisi pitänyt lämmetä. Mut ei mua haittaa. Jotenkin tämmöinen viilee ja sinisen vihree meininki sopii just mun tunnelmaan. Eilen lottuutti vettäkin ja sekös kivasti rapisee peltikattoon. Mulla oli fengsuit ja jingjangit kohillaan.



Aamu on usvainen. Koko tienoo on pehmeessä pumpulissa ja äänistä päätellen kaikki linnut ovat saapuneet. Just lensi hillitön hanhiparvi tuosta yli. Hirvee kaakatus ja jännä ääni lähtee siivistä. Sellainen kovemman luokan suhina. Tämä kaikki on musiikkia korvilleni, mikä konsertto mut silti rauha. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee. Ei muuta. Hyvä näin. Piip piip tsirp tsirp.

Illan hämy ja sininen hetki


Viime viikonloppuna oli taloyhtiön talkoot. Olenko mä niistä jo maininnut. Hitto, kun en muista. Mut oli kyllä taas kiva touhuta yhdessä. Olen aikaisemmin vältellyt niitä kuin ruttoo, ymmärtämättä sitä yhteisöllisyyttä ja tekemisen iloa. Minähän tykkään puuhastella ja sitähän talkoot ovat parhaimmillaan. Olen nykyään meittin taloyhtiön hallituksen jäsen ja sekin on kivvoo hommoo. Päätetään yhes tärkeitä asioita. Se on luottamuspesti. Pitää olla sen arvoinen. Hallituksen jäsen. Haiskahtaa poliittiselle. Minä.

Polskista


Kävin välillä hakemassa aamupalaa. Kaks nakkia ja siemennäkkileipää. Aika köykänen breku mut ei oo muuta. Oli syötävä, kun alkoi huikoo. Heräsin jo viideltä, kävin piipillä ja jatkoin unta mut se oli sellaista koiran. Kello tulee puol ykstoista, niin kai se jo on näläkä. On aamu mennyt ihmetellessä. Muutaman kuvan räpsäytin ja otan hitaasti. Kohta pitää lähteä kylille, ei yhtään huvittas. Heräsin muuten läppärin vierestä ja valot päällä. Yritin kattoo hakekaa kätilö mut ilmeisesti olin simahtanut kesken. Ei sitä vanha jaksa enää, mut et mie olen nukahtanut läppäri auki! Jo on aikoihin eletty.

Aamun ussakka


Mitähän tekis, että mainittas. Näin kauan tää mun zeniläisyys aina kestää. Sit tulee jo tekemisen tarve. Pitäskö siivota tai jotain. Vai meniskö vielä vällyjen alle ja olisi vaan. Kauhee dilemma. Onneks ei oo ton isommat ongelmat tällä hetkellä tai miten sen nyt ottaa. Ehkä se menee niin, että täällä möksällä osaa jotenkin siirtää ongelmansa mappi ööhön. Ehkä se on tarkoitettu niin. Saa hetken olla rauhas ja sit taas voimallisena jaksaa elämäänsä. Siks kai mie tätä paikkaa niin rakastankin. Pako sellainen.



Hirveesti tekis mieli ostaa uusia kalusteita. Käytiin viimeks kattoo paikallisessa Jyskissä ja löydettiinkin kivoi vaihtoehtoi. Ne ovat jääneet kummittelemaan. Alaterdelle tarvittaisi tuolit ja miksei tänne ylöskin. Kaikki alkaa olla kaput. Tämä on jo neljästoista kesä, kun täällä kortteeraamme. Kyllä siinä ajassa kalusteet jo alkaa hajoilemaan eli olisi silleen perusteltua. Koko ajan saa pelätä, että penkki perseen alta leviää. Ei oo kiva sitten ja pyllyyn sattuu. UK oli sitä mieltä, että uudet tuolit ei autoon sovi, mut miehän en het silleen usko. Aina voi kokeilla ja survoo. Jospa ne sittenkin mahtuisi. Pitäskö repästä ja laittaa visa vinkumaan ja hommaa uudet mööpelit. Saisin tähän joutilaisuuteen vähän nostetta ja shoppailu on virkistävää. Varsinkin jos ostaa uusia puutarhakalusteita. Ja olisi se silleenkin perusteltua, että kohta niitä vaihtoehtoja ei enää ole. Myyvät pois ja sit jäädään näppejä nuolemaan. Voinhan mää aina käydä vähän vilikasee...

Pikkanen lepo ensin ja sit menox. Aamu-uinnit on jo suoritettu. Jos pää herätessä on snadisti pöpperöinen, niin aamu-uinti kyllä herättää kivasti. Se olisi mahtavaa, jos sellainen olisi mahdollista evri dei. Mitähän meillä syötäisi tänään, jotain fressiä ja maukasta. Ulukomaista uutta pottua on jo saatavilla. Josko sitä ja joku roteiinin lähde. Näillä mennään. Adios!





28.4.2019

Nuppua ja nypykkää

Vaik eilen täällä oli täys hellekesä, niin tämä aamu kapajaa viileenä. Ihan niin, että piti siirtyä sisätiloihin. Katsokaas nähkääs, käyn yleensä aamu-uinnilla het herättyäni ja siitä saattaa jäädä vilu, varsinkin, jos istuu vielä kylmällä terdellä. Ihan vähästä en luovuta, mut siinä vaiheessa, kun kädet tärisee niin ettei näppäimille osu, on paree siirtyä lämpimään.

Syntynyt

Nupukka


Möksällä ollaan siis. Tultiin, kun se eilinen keli oli niin hävytön. Hesan keskusta oli täynnä puol alastomii ja jengi nautiskeli terasseilla. Tulee aina kiva fiilis, kun ajan duunista himaan keskustan kautta ja se on niin täys kesäistä elämää. Ihan kuin kaikki olisivat heränneet valoon sekä lämpöön ja kaivautuneet koloistaan. On ne. Polttaa kesäkatu kuuma, kosteaa höyryä nousee tiestä. Ou jee.

Vihreetä

Joka puolella vihreetä


Tää on paras aika vuodesta. Kasvun ihme tulee silmille. Joka puolella punkee nuppua ja nypykkää. On ihanan arastelevaa vihreetä vehreetä. On niin kuin syntymän alku, uusi elämä. Neitseellisen nuorta ja fressiä. Voih, kun aina itsekin syntyisi keväällä uudelleen. Lärvi olisi rypytön ja sileä kuin beiben peppu. Ei oo, ei oo niin. Mut ainahan sitä saattaa kuvitella ja lähteä mukaan tähän keväiseen leikkiin. On se luonto vaan niin ihmeellinen. Sitä mää jaksan vuosi vuodelta ihmetellä. Voi että.

Hups väritön


Päivistä on ihan sekaisin. Nyt on niin, että tänään on lauantai vaikka on sunnuntai. En millään pääse oikeelle aikavyöhykkeelle. Nää pätkäviikot pistää pään sekaisin. Mulla on jo vappuloma. Ja nautinkin alkuviikon lommoo. Olokoon vaikka talvisellainen. Varmaan lähdetään huomenna citiin, jos nyt nää kelit ei äidy tästä lämpenemään. Olisi kaikkee himahommoo, jotka jää tekemättä, kun kaik aika rampataan möksällä. Eli hyvä plääni, la-ma täällä ja sit vappukemut himas. Leivonko munkkii, syö possu munkki. Simaa ostin eilen, niin ja järsittiin yhet tippaleivät. Ei tippa tapa. Heh he.

Punkee punkee

Hommissa


Mulla on uus suosikki töllöohjelma. Tanskalainen sairaalaopisto. Miehän rakastan kaikkia sairaalasarjoja. Nyt onkin hyvä buuki sillä saralla. Tulee toi edellä mainittu, sit hakekaa kätilö ja päälle vielä syke. Ja jos vielä jaksaa, niin apua mikä tauti on kans kiva. Siinäpä se viikko kivasti vierähtääkin. Mie taijan olla väärällä alalla, oisko sittenkin pitänyt kouluttautua sisar pikku hentovalkoiseksi. Ai mahoton. Ei must oo, olen liian empaattinen ja toisen tuska ja kipu on mun. Eihän siitä mitään tulis. Mut sujuvasti katson ja teen diagnostiikkaa.

Illallisen vihreetä


Oliko vähä kiva, kun UK:N herätys soi saatana vaille viis. Ja se puhelin oli kadonnut jonnekin makuukammarimme syövereihin. Sitä sitten siinä etsimään ja kello ulisi kuin paholainen pakkasella. Unen ote karkasi ja kampesin itteni ylös. Hetken huokailin ja painuin takas mut ei nää aivot enää asettuneet unelle. Pyörin tokkurassa yrittäen kadota nukuksiin, mut ei niin ei ja nyt väsyttää. Koko viikko oli taas aika levotonta yöelämää. Yksi yö tipahdin sängystä. Niin meni lujaa. Kaiken maailman unet on nähty ja nyt kuulin ensimmäistä kertaa, kun puhun englantilaisten kieltä unissani. Mulla on sellainen äppi, minkä voi laittaa äänittämään yön ääniä. Niin kuulkaa vedän sujuvasti, että natiivitkin hiljenee. Mut on se kumma, ettei se taivu hereillä ollessa ollenkaan niin sujuvasti. Sanoisin, että se on joku psykolooginen este. Naurettiin UK:n kans, et voin sanoa puhuvani englesmannia sujuvasti, mutta vain yöllä ja unissani.

Nuppua


Jep, jep. Kammarin kautta kylille. Saunapuita täytyy hakea ja ehkä voisimme käydä katsastamassa paikalliset puutarhakalusteet. Pitäisi alaterdelle saada uudet tuolit ja päivänvarjo. Niin on vuodet syöneet ja olisi pakko hankkia uudet. Mikään ei ole ikuista. Kaik on katoavaa. No joo, tästähän voisi vaihtaa sanon jos toisenkin, mut antaas nyt olla tällä kertaa. Katoava ikuisuus. Yritän unta vielä. Se on Moro ny.

Pikkuruinen


P:S Kuvissa vihreetä. Kaikkialla on vihreetä. Ihana ihana vihree. Se on vehree. Onko vihree mielestäsi syntymän ja kaiken uuden väri. Meniskö se niin.

20.4.2019

Uneton Raaseporissa

Tapan aikaa ja postaan. Nukuin niin makoisasti ja täyttä unta, etten millään saa enää nukutuksi. Heräsin puol kuus, silleen ihanan tyytyväisenä elämään. Kampesin läskini tähän terdelle, koska tämä on parasta tähän aikaan vuodesta. Ja täytyy myöntää, että aamu on kaunis, niin kaunis, että viimeisetkin unen rippeet katosi huitsin helevettiin. Otin kameran ja kuvasin vastarannan valoo, joka leikki puiden latvoissa. Joo, tiedän, että toistan itteeni tällä hehkutuksella, mut en voi sille mitään...




Eilen oli pitkäperjantai. Ja se oli pitkä. Mikä ihme siinä on, että jäänteet ahdistavasta ja pitkästä perjantaista kummittelevat takaraivossa. Ihan vähä ahisti ja tuntui, että se päivä ei millään etene iltaan saakka. Okei, ehkä siihen vaikutti se, että vietän laatuaikaa yksiksein ja hetkittäin olin koko maailman hylkäämä. Kummasti kaikenmoista outoo ajatusta hiipii mieleen ja muistelen melankoolisesti menneitä. Hupsis hei, tulee muistoja yllättämättä ja ne ei aina ole mieltä ylentäviä. Ehkä niitä on hyvä käydä ja jättää sitten jäähyväiset. Musa on siitä jännä, että se saa aikaan hurjia tunnemyrskyjä. Piti ihan pikkasen itkua tuhertaa. Sitä kadotettua nuoruutta vollotin. Niin ja ihan kaikkee. Hitto, kun teki hyvää...




En saanut edes päiväunia nukuttua. Minä! Päiväunien kiistaton maailmanmestari. Olen aina rakastanut ettoneita ja nyt olen hävittänyt kykyni maata. Yritin kahdesti, mutta ei siitä mitään tullut. Onko tähänkin syynä ikääntyminen ja unen tarve on kapenemassa. Voi että, minusta on aina ollut niin palkitsevaa kadota uneensa ja sitten jaksaa taas. Noh, menin illalla maate jo ennen kymppiä, ihan siks kun väsytti ihan sikana. Hyvä näin.




Aamulla samoilin kameran kans metsikössä ja voi hitto, kun se tekee hyvää. Mä imen mettää itteeni joka solulla ja tunnen kuinka se tekee minulle hyvää. Kuvasin valoa ja kai se livahtaa verkkokalvoiltani tuonne synkkään ja pimeään sieluunkin. Ainakin se tuntui sille. Se puhdistaa ja auttaa jos ahistaa. Vaikka mettä on aika rujo vielä, niin minusta siinä on jotain ruman kaunista. Menkää ihmiset metsään, siellä on kaikki!




En mie ihan jouten ollut. Haravoin mökkitienoon ja nyt on rakot käsissä. Annoin haravan heiluu niin, että taisi lähteä kivet ja kannotkin. Se vasta on terapeuttista touhuu. Voisipa elämästäänkin harvavoida kaiken vanhan ja menetetyn. Aloittaisi sitten niin kuin puhtaalta pohjalta ikään kuin nurmivihreeltä elinvoimissaan. Hah, huomaa, että meitsillä on ollut retriitit meneillään. Kaik on niin analyyttista ja syvällistä ja pohdiskelevaa ja terapeuttista ja psykoloogista ja mitä vielä. Anna mun kaikki kestää taas.



Tänään saan UK:n himaan! Loppuu tää joutava jorina. Yksin on taas kaksin ja elämä täys. Tänään pitää mennä kirkolle. Tottahan toki, emäntä rakastaa gyrmeella ja karitsat ja mämmit on hommattava. Tokamannilla voisi käydä, ostaa kaikkee mitä ei tartte. Aabeeceella käyn kaffella ja ihmettelen ihmisiä. Olen ollut kaksi päivää paitsiossa ja joku sosiaalinen eläin minussa kaipaa kuin kaipaakin lajitoveriansa. Noin niin kuin elämätä. Ja hei, helvetin hyvää pääsiäistä jokaiselle pupujussikalle. Adios!

19.4.2019

Jos järjetönnä oisin...

On aamu. On kaunis aamu. On raikas aamu. Linnut tiittaavat ihan simona ja mä olen häpi. On sanomattakin selvää mis mää oon. Täällä paratiisissa möksän maisemissa. Terdellä istun huopaan muumioituneena mut en väittäisi, että olisi kovinkaan kylmä. Joku myrkky häiritsee paratiisini rauhaa juuri nyt. Sen saatanan  metsäkone tahi vastaavaa tuli mylläämään tuonne jonnekin ja tämä vankkumaton hiljaisuus on raiskattu. Auts perkele. Just kun mää niin pääsin kehumaan. Ei, nyt se meni pois ja rauha on takas. Jestamandeera, kuinka mää voinkaan rakastaa tätä.



Tulin iipee ja jumangegga täällä oli kesä. Ihan kuulkaas niin hot, että sai vaatteet nakata narikkaan ja annoin arskan hyväillä talven runtelemaa ruhoani. Laittelin paikkoja, pesin saunan ja möllötin järven seljälle. UK on siellä maalimalla ja olen yksin. Hetken oli outo olla, nyyhkytin yksinäisyyttäni, mutta käänsin sen sujuvasti zeniläiseksi harjoitteeksi. Menin mieleeni ja hotjoogasin saunas, olin yhtä kaikkeuden kanssa ja ilman mitään, ilman ketään. Illan tummetessa grillasin kyrsän, järsin porkkanan. Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi nauttinut.

Juopottelin muutaman oluen ja okei, avasin sen kupalaputelin. Hiukka hiprakassa huitelin ja juttukaveria olin vailla. Aikani haastelin metsän puille, mutta todettuani äänettömät ystävät tylsiksi, kilautin kaverille, jos parillekkin. Siinähän se ilta kivasti vierähti. Ja hei, ei ollut ees kaakkonen elikkäs kanunen elikkäs kankkunen elikkäs krapulas. Hitsin kiva.



Pikku koira oli viikolla mun tykö. Meillä on exän kans sellainen yhteishuoltajuus. Tosin, pikku koira alkaa olla jo vanha ukko ja on paree, että se bunkkaa enempi exäl. Ei oo sellaista jatkuvaa säätöö ja hänelle mielen rauha. Vanhuuden höperö vai mikä lie, mutta hän on alkanut räksyttää. Se ei oo kiva. Ei hänelle, eikä meille. Eikä se ole hänen vika. Ikä tuo omat haasteensa meille kaikille ja kaiketi hän on pikkasen jo niin no, sekaisin. Hyvässä kunnossa muutoin ja pirteäkin on. Mun sielua riipii, kun yritän ymmärtää mikä on kun haukututtaa niin kovin. Eilen eka kertaa puhuttiin exän kans pikku koiran lähdöstä koirien taivaaseen. Se on väistämätön tosiasia ettei niitä vuosia enää kauheest paljon ole jäljellä. Pumpulipylly täyttää jo komeat kolmetoista ( ei siis ex.) Jos luoja suoja ja kaikki hyvin menee, niin tilataan se viimeinen piikki kotioloihin. Huh, itkuhan siitä syntyi. Luopumisen tuskaa. Nyt jo. Ehkä hyvä.



Mikä saatanan rakkine jyystää vastarannalla. Se tuli takas. Nyt on jumalauta pyhäpäivä! Soitanko poliisin vai kutsunko armeijan. Ei noin saa ihmistä kiusata. Mitä ne tekee, tuleeko ne tontille. Onko rauhamme mennyttä, rakennetaanko vastarannalle ostoshelvetti. Mie en kestä. Joku hässäkkä siellä on. Nyt se meni taas pois. Sitä on vaikea ymmärtää siellä ruudun toisella puolella. Ensin on rauha, ihana rauha ja lintuin laulu. Sit yhtäkkiä rysähtää helvetin kone, joka kaikaa vetten pintaa. Tuntuu, kuin korvissa ois tuska ja veren paljous. Argh!

Täällä pörrää jo kaiken karvaista pörisijää. Huoran perkeleitäkin oli eilen jo. Maija paksupylly mehiläiset tervehtivät minua ilolla. Ne on niin söpöi, paksuine pyllyineen. Mun tekisi mieli silittää niitä pyllyistä, mut ei arvaa mennä sorkkimaan, saattavat vielä tuikata. Sitruunaperhoset (Gonepteryx rhamni) ottivat vastaan mökkitiellä. Se tuntui lämpimälle. Aina tähän aikaan vuodesta tämä kaikki on niin ihmeellistä. Eloon heräämistä. Niin kuin minäkin. Selvittyäni valon ensi häikäisystä (se saa mut voimaan pahoin,) alan kuin alankin heräämään eloon. Päästyäni tänne, liitelen pihapiirissä lailla sitruunaperhosen ja olen elos. Olen vahvasti elos.



Nyt keitän tsufeet ja sit poistun sinne minne kuninkaallisetkin menevät yksin. Pikku pikku puuhastelua on luvassa tälle päivälle. Ihan otan silleen rennosti ja taidan mennä metsään. Joku halko pitää ottaneen turvaksi, sillä näillä kulmilla on toistuvasti törmättä susiin. Kyllä. En tiedä, kuulinko aamusta ulvontaa vai oliko se mieleni tuote. Enihau, se pistää toki hiukka miettimään, että saattaisinko olla mehevä liha, voisivatko hukkaset pitää minua pääsiäisehtoollisenaan. Huu nous hukkanen. Minua ei pane kuin pakkanen. Se on arrivedertsi ja moromoro!

P:S En ole vielä kaivanut kameraani esiin, joten saatte tyytyä kännykkäotoksiin.
PP:SS Huomaa säihkysääret, tih.


13.4.2019

Vuosimallia viisviis

Pläjähti mittariin taas yksi vuosi lisää. Heikompaa jo hirvittäisi mut ei tunnu missään. Tai noh, jos ihan rehellisiä ollaan, niin näillä kilometreillä yksikin vuosi painaa ruotua kasaan. Maan vetovoima alkaa tuntua, ei sille mitään voi. Mullan alle vaan hiohoi. Iloisesti olin yllättynyt, minua vallan muistettiin lahjoin. Aivan odottamatta. Täs iässä sitä bruukaa olla jo hissunkissun ja enemmänkin häpeilee kerääntyneitä vuosirenkaitaan. Enkä nyt sillä, että materiaan olisin kiintynyt, enemmänkin se yllättävä muistaminen lämmitti vanhaa ja homehtunutta sieluain. Jotenkin spessua.



Viime sunnuntaina kävin lyömässä möksälle lämmöt päälle ja aloitin kevät siivouksen. Autolla en vielä perille päässyt, muutamassa kohtaa tiellä kohtuullisen kivat kinokset. Tarkoituksena oli jo päästä nauttimaan tänä viikonloppuna, mutta maltan mieleni ja pääsiäisenä sitten. On mitä odottaa ja siihen mennessä tie on valmis kohtaamaan liikenteen Ai houp sou.

UK on maalimalla ja Rva. kökkii himas yksin pari viikkoo. Tylsää. Olen kyllä saanut huomata, että ei tarvitse niin paljon a) siivota b) laittaa ruokaa c) käydä kaupassa. Elää vaan itselle. Mutta vaihdan tämän ilolla kaikkeen tuohon, koska ikävähän tuo jo alkaa riipiä. Toinen on osa sinua ja yksin olet puolikas. Riittää kun se toinen on lähellä, ei siihen tarvita sosiaalisuuden hekumaa, jatkuvaa analysointia elämän menosta. On vaan. Yhes.



Duunirintamalla on tulossa muutoksia. Silleen aiheuttaa ylimääräistä hässäkkää ja biorytmit snadisti viturallaan. On tehtävä vaikeita valintoja, mutta ne on tehtävä. Tiukka ilme huuleen, käy vastatuuleen. Aina ei voi elämässään tietää, mikä on oikea ratkaisu ja valinta. Joskus tekee virheitä ja joskus ei. Pääasia on, että tekee. Ja vielä yksi klishee, asioilla on tapana järjestyä ja miksipä ei nytkin. Vähän vääntöö ja kohti uusia tuulia. Näi ne männöö.



Olen esimerkillinen kansalainen ja kävin äänestämässä ennakkoon. Totta kai ennakkoon. Mähän teen mielellään kaiken ennakkoon, että varmasti kerkeen. Olen poliittiselta suuntautumiseltani anpoliittinen. Eikö ollut hienosti sanottu. Ensimmäistä kertaa minulla on ehdokas, jonka ajatusmaailma kohtaa asioissa, jotka ovat myös minulle merkittäviä. Ensimmäistä kertaa minulla oli tunne, että äänelläni on joku merkitys. Tahdoin vilpittömästi antaa sen. Mä tunnustan, että en ole koskaan aikaisemmin äänestänyt eduskuntavaaleissa. Joo, tiedän, et se on anteeksiantamatonta ja typerää, mutta! Minulla ei ole ollut sellaista ehdokasta, joka olisi jotenkin koskettanut minua. Ja olenhan anpoliittinen, saanen huomauttaa.



Voitteko kuvitella, mua kehtuutti siivota eilen! Löysästi sitä rättiä pyörittelin tasolta tasolle, eikä oikein lähtenyt. Yritin muka. Ehkä se eilinen vuosiluvun vaihtuminen painoin niin rajusti päälle, että otin kainalooni mättömix pussin ja katsoin töllöstä hakekaa kätilö. Jätin viikkosiivouksen surutta. Vähän toi omatunto julmasi, mutta annoin itselleni lahjan. Lahjan olla vaan. Aika kiva. Toivottavasti ei tuu tapa. Tänään onkin sitten ohjelmassa yhtä sun toista. Mut se on just hyvä. Ei pääse ikävä kourii liiaksi ja illalla voi kallistaa pikku peppunsa hernetyynylle ja olla tyytyväinen elämäänsä. Nyt äksön. Tie vie rantaan. Mun kesälaituri on auki. Sinne siis simmaamaan. Adios!

29.3.2019

CocaCola ou nou

Maaliskuu vaihtuu kohta huhtikuuksi, tiesittekö sitä. Pikku hiljaa ruma harmaa alkaa vaihtua orastavaksi vihreäksi. Samalla toivon, että mun tahmeus alkaisi olla taakse jäänyttä ja elämä saisi uuden nosteen. Ja kylläpä se osapuilleen niin menee. Fressi vihree tuo jotain tuoretta homehtuneeseen aivotoimintaanikin. Jette kiva. Ajatelkaas, meittin partsilla sireeni punkee jo vihreetä nuppua. Sitä on niin soma seurata. Jokainen aamu, se tervehtii minua ilokkaasti pikku pikku nupuillaan. Tulen iloiseksi ja samalla lohdulliseksi. Se antaa elämän voimaa. Kyl tää tästä.




Jos muistanette, tein viime postauksessa sitä todo-listaa. Mä siis sain tehtyä sen! Ja mikä parasta, olen saanut yliviivata siitä jo kolme toteutunutta kohtaa. Mä niin diggaan listoja, joita voi ja saa yliviivata. Mun elämä on sellaisessa ihme vaiheessa. On asioita joihin en ole tyytyväinen ja mun pitäisi tehdä niille jotakin. Ne ei ole ihan pikku juttuja ja siksi pikku pää kiertää kehää, kehää, kehää, kehää... Tuntuu välillä, että olisin häkkiin suljettu muuli, eikä ulospääsyä ole. Välillä ahistaa oikein urakalla, enkä tiedä mitä helvettiä tekis. Mut siis joo, listoista on apuja ja sanotaanko nyt näin, että hättäilemällä ei tule kuin heikko päisii lapsii.




Yksi todo on ollut saattaa valokuvia yhden osoitteen alle. Paikkaan mistä niitä voi käydä tsekkaamassa ja mun on silleen näppärä esitellä mitä olen kuvaillut. Osoitteessa makejanhunen.kuva.fi löytyy mun sivut ja muutama kansio, minne olen kerännyt tuotantoa. Okei, olen saanut sen tehtyä, hyvä niin, mut ihan törkee epävarmuus siitä, että kaikki on vaan pelkkää paskaa, ja pitäskö sivut vetää alas ja painaa delete. Liittyyks tää epävarmuus ikääntymiseen vai mikä helvetti se riipoo. Kaikki mitä mä teen, on pelkkää paskaa ja epäonnistumista. Onhan tää tuttua jo aiemminkin, mut nyt en pääse tästä yli, enkä epävarmuudeltani tunne onnistumisen iloa ja tekemisen intohimoa. Ou nou, täälläkin mää vaan valitan. Kuvia voi siis käydä katsomassa antamassani osoitteessa. Jos nyt ketään kiinnostaa, eikä siellä mitään ole, semmosta mitättömyyttä, ihan hirveen huonoja, ei edes kannattaisi kuvata, mitä mää niitä sinne laitoin. Voi tsiisus taas tätä!




Antakee anteeks. Ulkona paistaa arska ihan kybällä ja nyt ei ruikuteta. Mut tästäkin mun pitää valittaa. On pakko laittaa pimennysverho makkariin. Aurinko nousee suoraan ikkunaan ja herättää hehkullaan liian aikaisin. En tykkää. Valo on siis ihan törkee vaikka on säle sellaiset. Viime aikoina yöt ovat olleet levottomia  ja jostakin kumman syystä, näen paljon unia, että mut yritetään tappaa. Siksi olisi tärkeetä, että saisi nukuttua aamulla ilman valoo. Jos yöt riehun ja aamut valvon, niin hulluks siinä tulee. No niin tulee.




Viikonloppu on käsillä. Ei mitään suunnitelmii. Pitäisikö olla. Tää valo tekee sellaisen tunteen, että pitäisi olla kauheesti kaikkee. Sellaista menevää CocaCola-meininkii. Olis niin kuin niissä mainoksissa. Nuorii ja nätti ja menevii ja elämä ihanaa ja koko ajan menos go go gou. Pimeellä ei tartte hötkyillä. Saa lehmääntyä himas ihan kaikes rauhas. Ehkä laitan lisää narsisseja partsille ja pesen taas yhden ikkunan... Adios amigos!