1.9.2015

Arkista ihanuutta

Citissä ollaan ja ihmeellisesti kumma, nukuin ihan hyvin. Tosin akkunat sepposen seljällään, että saan happee. Se auttaa selvästi. Siis avoimet ikkunat ja siitä seuraava hapetus. Mulla on makkarissa juurikin ikkunan edessä paljon viherkasveja, enkä siksi voi pitää ikkunaa auki viileillä keleillä. Voisi olla hyvä, jos tekisi sellaisen muutoksen, että makkarin ikkuna olisi auki ympäri vuoden.

Himas on nettiyhteydet kaput. Laittoivat taas uuden modeemin ja sen käyttöönottopäivä on mennyt menojaan. Minulle siitä ei ole tullut mitään ilmoitusta. Sain toki uuden aparaatin, mutta tässä mitään ole kerennyt asentelemaan. Nyt joudun odottamaan, että saavat kytkettyä. Miks helevatassa noitakin pitää jatkuvasti uusia? Sit on kaikki taas sekaisin ja mikään ei toimi. Onneks on tää aipäddi. Ihan järkkyy, et ihminen on tullut niin riippuvaiseksi tietotekniikasta. Varsinkin juuri nyt, kun pitää olla yhteydessä sinne tänne ja tonne.

Tänään menen käymään duunissa. Meillä on yksi kurssi ja putiikki täyttää komiat 11-vuotta. Huh, kylläpä aika on mennyt vauhdilla. Vastahan se oli, kun intopinkeenä sitä pystyyn väsättiin. Muistorikkaita vuosia ja kaiketi sitä saa olla itsestä ihan ylypiä. On se tuonut leivän pöytään meille kaikille. Jos työn aiheuttamaa kipuilua ei lasketa, niin kyllä töissä on ollut hauskaakin. Se on aika tärkeää, et voi sanoa tykkäävänsä työstään ja nauttii siitä. Se on aika paljon se.

Sain kuin sainkin tehtyä sille varastolle jotakin. Parin tunnin paskanen toiminta tuotti viisi jätesäkillistä roskaa. Toivoa sopii, että en saanut myyräkuumetta. Sen verta oli ihan sitä ihtiään. Oli mulla hengitys-suojain, hullukaan ilman sitä. Ukkorähjän kamoja tuli neljä pahvilaatikollista, työkaluja ja muuta rompetta. Nyt vain kaatiskeikka ja saa taas alkaa keräämään rojua nurkkiin. Stop, sanon mää. Yhtään kelvotonta asiaa ei sinne nurkkiin kerätä. Se päivä on kuitenkin väistämättä edessä, että mökistä täytyy luopua, ei tartte sit urakoida. Ihminen on joskus tyhmä ja saamaton.

Jassoo, nyt suihkuun ja pitäs saaha itestään ihmisen näköinen. Ei oo pahemmin tullut tukkaansa piipattua tänä kesänä. Ihan oon elänny kuin sika pellossa. Se on Moro ny!

31.8.2015

Kesä jättää jäähyväisiään

Höh, Ukkokulta lähti just kaupunkiin. Hänellä alkaa palaveri kello kahdeksan. Kello oli hällä soittamassa, joka ei sit koskaan soinutkaan. Mutta mun sisäinen ääni sanoi, että täytyy herätä varttia yli kuus. Pelastin pommiin nukkuneen. Ja mulla on just sellainen olo, että en olisi halunnut jäädä tänne yksin. Voitteko kuvitella, yksinolo ei enää kelpaa rouvalle. Että tämmöinenkin päivä piti nähdä.

Yksi syy, miksi tänne jätätän, on yksinkertaisesti se, että täytyy laittaa paikkoja jo talviteloilleen. Koko kesän to do listalla ollut varaston siivous on vieläkin tekemättä. Ei se auta, on tartuttava rojua sarvista ja tehtävä se tänään. Pakko siivoo, et saadaan kamat sisälle säilöön. Ei huvittais, mut en nyt jää märehtimään. Teen pois ja sillä siisti. Haettiin pahvilaatikoita, varastossa on Ukkorähjän kamoja, ja ne tulee pakata veke.

Eilen istuttiin kalentereiden kanssa alas ja toden totta, ei syyskuulle löytynyt kuin yksi viikonloppu, jolloin enää tänne päästään. Järkiperäinen ihminen laittaa siis paikkoja jo kuntoon, niin ei tule härdelli. On kuitenkin vielä laiturin ja pumpun nostot ym.

Tienoo on märkä ja sumuinen. Niin paksu ussakka, että vastarannan puita ei näy. Se on vähintäänkin aika spuugi tunnelma. Aivan kuin leijuisi pilven sisällä. Pehmeessä pumpulissa tahi hattarassa.  Sumussa on jotakin haurasta, se elää niin hetkessä. Minne se haihtuu, savuna ilmaan. Nyt jo nään vastarannan koivikot, äskön en mitään. Salaperäinenkin on tuo sumu.

Eilen tein kualluatikkoo ( toim.huom. kaalilaatikko.) Kyllä sitä kerran kesässään täytyy saada. Niin oli hyvää, että ylen syötyähän sitä tuli. Pikkasen väänti vatsaa maate mennessä, mut onneks uni pelasti. Siinä on tälle päivällekin ape, silleen kiva, kun tekee isomman satsin.

No joopa joo, ei mulla mitään asiaa oo. Taidan ottaa vielä pienen lepohetken ja sit alan toimii. Eihän sitä tiiä, jos ehtoolla pakkaan pippurin ja polokasen kaupunkiin. Jotenkin ei enää nappaa tää mökkeily. Paljon olen täällä ollut ja nauttinut, mut nyt ei enää osaa rauhottuu. Ja pimiäkin on, ei se oo kiva yksin silloin. Onks tänään jo syyskuu, ainakin se tuntuu sille...

30.8.2015

Ajatuksellista virtaa

Pyhäinen aamu valkenee uskomattoman eteerisenä. Sumu leikittelee peilityynen järvenpintaa. Aivan kuin se kevyesti juoksuttelisi. Luonto on seisahtunut tähän hetkeen, mitä nyt välillä muuttavat hanhet pitävät hirveää kaakatusta auroissaan. Pois ovat menossa, kuudpai kesä. Toden totta, mökille on tullut syksy. Kellastuneita lehtiä pihapiirissä ja kukkasetkin tekevät kuolemaa.

Yleensä syksyssä on sellainen kaihomielinen surullisuus. Nyt kesä mennyt on ja pimeä ankeus on tulossa. Mä kyllä olen aina tykännyt syksystä, olkoonkin snadi suru. Syksyssä on energiaa ja aamujen raikkaus on mahtavaa. Tämä syksy varsin tulee olemaan poikkeuksellinen, niin paljon on uutta tiedossa. Tästä tulee hyvä syksy, paras evö.

Luonnon oma...
Olen saanut alustavia päätöksiä vakuutusyhtiöltä. Jos niin menee, niin vaikuttaa hyvälle. Ja mikä tärkeintä, jotkut muutkin uskovat bisnesideaani ja siitä olisi tarkoitus itselle leipä tehdä. Vakuutusyhtiöitä parjataan aina näissä asioissa, mut mun kohdalla kaikki on mennyt jouhevasti ja positiivisissa merkeissä. Hyvä fiilis, ou jee.

Kuopiossa oli kiva käydä. Joskin ne alkaa olla hitusen raskaita reissuja. En ala siihen syitä purkamaan, mutta liittynee tähän elämän luonnolliseen kiertokulkuun. Ihmiset ikääntyy, me vanhenemme ja silleen. Yksi aamu käppäilin keskustassa ristiin rastiin pikku katuja. Hassuja fiilareita, paljon, paljon muistoja. Käydessään vanhassa kotikaupungissa on koko ajan tunteiden vuoristoradassa. Mistähän moinen? Olen kuitenkin asunut muualle jo pidempään kuin siellä syntymäni lehdossa. Eihän mulla täälläkään käy koko ajan muistelot mielessä. Johtuuks se siitä, että mennään niihin lapsuus ja teini-iän muistoihin. Tässä päivässä ei ole vielä mitään muisteltavaa. Sen aika on myöhemmin, jos enää muistaa mitään.

...vaihtuva taidenäyttely.
Autoilu kertoi minulle taas kerran, että oman auton osto ja koko tää asian haltuunotto oli erittäin hyvä ratkaisu. Olin vapaa liikkumaan, tulemaan ja menemään. Kotimatkalla oli kaatosade ja täytyy myöntää, että se toi epävarmuutta ajamiseen. Tiet lainehtivat vettä ja välillä tuntui, että auto vie minua, enkä minä sitä. Mulla on matalaprofiiliset urheilurenkaat ( eiks oo pähee ) ja musta ne on jotensakin epäluotettavan oloiset. Onhan ne hyvännäköiset ( täytyy olla ) mut ajomukavuus kärsii. Onneks talvisellaiset on normit. Ajattelin muuten mennä autokoulun talviajokurssille. Kertaus on opintojen äiti. Vai oliks se nyt liukkaankelin ajokurssi. Ihan sama, kunhan luistellaan.

On hiljaista. Ihan tuntuu korvissa sellainen painostava tunne. Välillä joku böödi rääkäisee ja kaikuineen se on hirvee meteli äänettömyydessä. Nyt on niin, että tää alkaa olla viimeisiä mökkikeikkoja tälle kaudelle. On niin paljon kaikenlaista hommaa, että rentoilu saa nyt jäädä. Pitkä lomani on antanut energiaa ja ennen kaikkea, se on selvittänyt myös aivotoimintaani. Syyskuussa selvitellään asioita. Isot pyörät lähtevät rullaamaan. Ne on niin isot, että niiden käynnistäminen ottaa oman aikansa, mutta lähtiessään toivottavasti rullaavat varmasti etiäpäin. Silleen niin, että tietävät määränpään ja väsymättä menevät kohti sitä.

Juteltiin Ukkokullan kans yhteenmuutosta. Niin kuin saman katon alle. En sit tiää, uskaltaaks hää mun kans. Mää on niin omanlaatuisensa ja mulle se kodin siisteyskäsitys on ehkä aika ehdoton. Toki, ymmärrän, että molemmat joutuu joustaa. Mää vaan en voi elää kaaoksessa, sen tiedän ja kerroinkin. Ihan silleen yksityiskohtaisesti, kuinka musta saattaisi tulla nalkuttava ämmä. Jotakin sovittavaa on ja niistä onkin hyvä jutella ennakkoon. Sen mää kuitenkin jo kerroin, että mää on ollut hänen  kanssa just sellainen niin kuin mää oon. Tän hirveemmäksi mie en muutu, jos se yhtään häntä lohduttaa. Isompi sänky, niin molemmilla on tilaa nukkua. Ja mä viihdyn hänen seurassaan niin hyvin, että välillä tulee tyhmä olo, kun toinen poistuu omaansa. Miks sitä ei vois olla yhes, kun on hyvä olla toisen läsnä.

Jebe jee. Menen nyt UK:oon kainaloon kutittelee. Tänään vois käydä kattelee sienilöitä. Aika heikkoo on. Mut metsässä on mukavoo muutenkin. Näihin tunnelmiin. Arrivedertsi.

26.8.2015

Lähtis menemään

Pikainen postaus näin aamutuimaan. Heräsin matkajännitykseen(kö.) Kellokin oli soittamassa jo kuus, mut heräsin viis. Eikä se ole kello joka soittaa, vaan puhelin nykyään. Turha mun enää on unta yrittää, olen matkalla jo mielessäni. Ei sen pidemmälle kuin savoon, mut matka kuin matka. Ehkä se on kuitenkin toi autoilu, joka saa luolaihmisvaistoni virittäytymään ja siksi ei saata levätä. Pitkä matka minulle, ehkä odotan innostuneesti tai jotain. Nyt tietysti vielä pimeäajo ja hirvaksen pelko. Sitä kohti, peljättä päin.

Eilen asiakastapaaminen Tapiolassa. Huh, aikamoinen sotatanner. En löytänyt perinteistä puistokaupunkia, niin on pahasti jälleenrakennus meneillään. Minä ylpeä itsestä, löysin perille, löysin kohteen. Takas ajellessani selviytynyt mieleni lauloi, tässä sisustussuunnittelija tulee autolla asiakastapaamisesta, noin vain ajelee, noin vain löytää paikan keskeltä hävityksen kauhistusta.

Kävin eilen parturissa. Noin niin kuin vieraissa. Suutarin lapsella ja silleen. Antaa hyvää perspektiiviä katsoa työtä ulkopuolisin silmin. Kovakourainen oli tyttö nuorikin. Leikkasi liian lyhyeksi. Minä sanomaan, sentti päältä. Lähti varmasti viis. Niin kuin et Whai? Luin seiskaa, ja annoin tehdä. Kotona vasta ymmärsin, että kynitty mikä kynitty. Olkoon kesätukka vielä. Ei pitäisi hairahtaa vieraisiin. Pettyy vaan. Mutta oli pakko, ei voi epäsiististi maalimalle lähteä.

Toissa päivän käytin metroa ensimmäisen kerran auton oston jälkeen. Kullan nuppu oli parkkivalon vaihdossa ja tuulilasikin piti paikata. Minä metrolla stadiin, hyppään kyytiin siilitiellä. Istumaan kävin ja hyi helevetti, täällä haisee ihmispaska. Ihan se ihtensä. Katselin ympärilleni ja sainkin huomata, että kaikki muut matkustajat istuivat vaunun toisessa päässä. Haju tunkee tajuntaan, pois, pois, ei kestä. Siirryn sinne missä muut ja saan huomata, että läheisellä penkillä makaa laitapuolenkulkija, joka haisee kököt pöksyssä otaksun. En häntä käy tuomitsemaan, elämä heittelee, mutta just sain varmistuksen siitä, et tää on niin tätä ja oma auto on minulle paras vaihtoehto. Ei metroa kiitos. Pysäkin väli ja vaunu vaihtoon, jyäk!

Nyt suihkuilemaan ja menoks. Kamat on jo pakattu. Ajoissa lähtee, niin on ajoissa perillä tai takas. Muutama päivä poissa täältäkin, palataan sitten taas kalakukko kainalossa. Se on arrivedertsi vaan!

24.8.2015

Tää ois tärkeenä

Kiva viikendi takana. Sellainen kesäinen. Minut lämpö tekee snadisti levottomaksi. Kun on kaunista, niin pitäisi olla koko ajan menossa. Sellainen kokakola-meno. Tiiätkö, oltais niin kuin nuori ja nättii ja istuttaisi lava-auton lavalla. Musat pauhais ja meillä olisi hitsin mukavaa. Juotais kylmästi helmeilevää kokista ja oltaisi hoikkii, kauniit, superii, valkosii hampaita ja mitä vielä.

Ei olla joo, mut kiva oli silti. La piti mennä suokkiin piknikille. Oli niin järkky määrä ihmisiä jonottaa jo lautalle, että käännyttiin takas. Mentiin lauttasaaren kaltsuille. Mussattiin eväitä ja Ukkokulta veti hirsiä. Kuorsasi niin, että rantakalliot tärisi. Mie otin arskaa ja uin. Kyl me muutama tunti viihdyttiin. Sit mä sain hepuilin ja halusin illaksi jotain ekstraa. Tehä jotain kivaa. Hei, mennään helsinki illallisristeilylle. Juu, mahtava. Kaikki täyteen buukattu. No sit joku kiva saaristorafla. Kaikissa yksityistilaisuus. Pöh, harmitti hiukka. Menisivät ihmiset kotiinsa, mitä ne joka paikkaan tunkee. Mentiin tervasaaren Savu ravintolaan. Ihan jees. Oltiin niin kuin mestoilla. Mukava päivä kääntyi ikävästi siihen, et olin illalla järkky kipee. Sitä outoo oireilua. Onneks uni pelasti.

Ollaan oltu reippaita. Ollaan käyty lenkillä. Ei mitään verenmaku suussa, silleen rauhassa. Molemmilla niin pönäkkä pötsi, et on pakko yrittää. Ihan kuin olisi jo parisataagrammaa kevyempi. Oluen kittaaminen on loppu. Vieroitusoireita tuntee hän. Joka kesä sama juttu. Miks ne ei keksi laihduttavaa olutta. Sellaista josta kiinteytyy. Tyhmiä ovat. Keksin itse. Vettä ja mallasta, ravistetaan. Vot sie, jo läks.

Tänään oon tärkeenä. Bisnes miitinkiä. Menen pankkiinkin. Saas nähä, nauraavatko pihalle. Nöyränä en mee, rinta rottinkilla. Mistä rottinki, eihän se ole mitenkään jykevää. Taipuisaa ja hentoistakin. Menen rinta raudalla, sano. Niin teen. Kiire päivä ihan, kuinka selviän. Hyvä, kun on tapahtumaa ja äksön.

Muutoinkin viikko on nyt täyteläinen. Huomenna yks sisustusmiitinki. Ke lähden moikkaa kalakukkoja. Ensimmäinen pitkä automatkani. Mut mikäs on mennessä, hyvä peli alla. Ai niin, ajoin eilen erheessä kakssuuntasta ykssuuntasena. Mut se oli ajatusmoka. Tästä seuraava katu, jota yleensä käytän on ykssuuntanen. Olin muka sillä. Taksiautoilija tulee vastaan, minä ihan että WTF?! Mee pois tollo, tää on ykssuuntanen. Sillä samalla silmänräpäyksellä tajuan olevani itse erheessä. Selvittiin kivasti, hän viitoi mulle poistumaan ja minä nostaa kädet ylös ja annoin huulisynkän sorisori veri sori. Meinas tulla paniikki, mut ei tullut. Eikä kolaria, huh.

22.8.2015

Juoppohaamuja

Että ahistaa! Miks tää kaupunkielämä on tätä. Ei saa nukuttua. Jo toinen yö huonoilla unilla. Viime yökin meni ihan levottomaks, hikoilinkin kuin sika. Täältä puuttuu happi. Ja on snadisti kuuma. Onneks yöks viilenee. Meitsin mökki on hatara kuin hattarapilvi, mut just siksi niin hyväks ihmiselle. Lähes sama kuin nukkuis ulkosalla. Ei ihme, jos täällä ei oo happee ja seinät tulee päälle. Kyl maar mää oon niin luontoon luotu.

Tää mun kone saa verenpaineet nousee. Helevetin hidastelija. Ollut jo jonkun aikaa ja ei kun pahenee. Siis niiiiin ärsy. Vähän sama meininki kuin mulla eilen siivotessa. Lähti niin hitaalla, eikä olisi yhtään kiinnostanut. MINÄ?! Ei huvita siivota?! Nyt voitte jo huolestua. En edes muista milloin ko. huoltotoimenpide olisi ollut minulle vastenmielistä. Ei milloinkaan. Mut oli pakko. Kesä on eletty kuin siat pellossa ja alkoi nurkissa olla jo ihan sitä itteensä. Ei nyt kakkaa, mut pölyy. Paljon pölyy. Onpa kaunis sanonta, paljon pölyy. Mut tulihan se palkinto sieltä, nyt on kiva.

Paljon tärkeitä asioita hoidettu. Bisnesideani alkaa muuttua silleen lihaksi ja vereksi, että toimitan ihan fyysisesti asioita ja olen niin tärkeenä. YritysHelsinki oli ihan jees. Huomaa sana ihan. Tuolla pikkusanallahan on tarkoitus vesittää mahtavaa tunnetta. On niin kuin jees mut ei ihan. Okei, sain paljon arvokasta tietoa ja koneksuunia, mut jotenkin siellä ei ymmärretty olennaista. En mie siihen jää makaamaan ja usko on tultava itsestä. Niitä numeroitahan me käytiin läpi ja ne ei tunnetusti ole sitä meikäläisen vahvinta osa-aluetta. Mut joo, hienoo oli, kun hienosti laitettiin lukuja koneelle ja se antoi sit raakaa tekstuuria pihalle. Ei ole tuottavaa, pitää keskittyä siihen mikä tuottaa. Sehän on tietysti taivahan tosi, mut jotensakin siitä jäi puuttuu se sielu ja sydän. Sisustustaiteilija on, niin no, taiteilija. Otan toki vinkistä vaarin ja ei tässä jäniksen seljässä olla. Tai siis ollaan. Kaikki heti mulle ja nyt.

Tapaamisesta lähti liiketoimintasuunnitelma vakuutusyhtiölle. Se on importanttia. Siellä niin sit viksut ihmiset päättää mun kohtaloo. Menenkö leipäjonoon vai vieläkö tässä uusi ura Janhusen akan pojalle urkenee. Eletään kiinnostavia aikoja ja peljätään tulevaisuutta. Hirvee herran pelko pers.... hups, tuhma sana.

Aivan kuin juopponaapurista kuuluisi ääniä. Mä en ole muistanutkaan kertoa, että hei hei Heikki, rotevasti alkoholisoitunut seinänaapurini ei olisikaan ded. Yläkerran vähemmän alkoholisoitunut naapurini osasi kertoa, että paskat se mitään kuollut ole. Makaa hospitaalissa aivoveritulpassa. Mutta hei hei Heikin rotevaakin rotevammin alkoholisoitunut naisystävähän kertoi hei hei Heikin pois menneen. Se oli yks viaton su-aamu, kun tuli tuossa ovella vastaan. Valehtelisin, jos väittäisin, hänen olleen lievästi juopunut. Hän oli tukevassa päihteessä. Yläkerta kertoi, että hän oli käynyt putsaamassa hei hei Heikin asunnon, sillä aikaa kun toinen makaa hospitaalissa. Ja niin kuin hän itku silmässä kertoi toista, onnetonta tarinaa. Hulluja nuo juopot.

Tänään törmätään kästyömessuille. Meen niin kuin tsekkailee tonttia. Sen jälkeen menemme nauttimaan piknikkiä suomenlinnaan. Otetaan viltti ja se punavalkoruudullinen pöytäliina. Bikinit pitänee mukana varata, on siellä sen verta etelä. Eilisen siivouksen aiheuttaman vastenmielisyyden (???!!!) kuittasin poistumalla paikalliselle los Rivierakselle eli siis aurinkolahdelle. Kyllä, heitin läskini santaan ja hetken köllöttelin biitsillä. Ihan oikeesti. Oli lämmin ja alkoi päätä kivistää. Nautin jäätävän latten rantabaaris ja olin oikeesti hetken ulukomailla. Varsinkin, kun aurikolahes ei paljon suomee kuule. Siellä asuu kaikki mamut, eihän muilla ole sinne vara. Rantaämyreistä soi viimeinen biitti ja oikein kovalla uskolla paikalliset pihlajat saattoivat olla palmu. Snadisti nautin. Nyt uus otto, käyn viel maateyritykselle. Tsau bella!


19.8.2015

Lets gou

Eilen oli hillittömän kaunis ilta. Mollukka paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta siinä on sellainen elokuun sävyte. Laskee jo ajoillaan, eikä se ole enää sellaista älytöntä poretta. Siinä on joku menettämisen kaiho tai jotain. Mie taas olin itsessä rauhaton, enkä silleen enää osannut meditatiivistella. Kaupunkiin siirtyminen tekee levottomaksi, sitä elää jo huomisessa. Laittelin paikkoja ja painuin ajoissa kammariini. Annoin iltahehkun olla. Ihan tuli syntinen olo. Ois niin kuin pitänyt muka nauttii. Nyt on jo viikon hehkunut, menettää voimansa, eikä sitä ylettömiin jaksa.

Pimenevät illat tekevät oman jännitysmomentin yksinoloon. Sanotaanko nyt näin, että ihan mielelläni en lähde tonne pöpelikköön hortoilemaan. Hyvä, että uskaltaa ikkunasta pihalle katsoa. Just se tunne, että joku möllää ikkunasta sisälle tai näät jonkun sarjamurhaajan pihalla odottamassa. Verhot kiinni ja töllö päälle omaan pikku pesään. Iltapisullakin kävin ihan tuossa mökin valopiirissä. Minusta on alkanut tuntua orvolle mennä nukkumaan ilman Ukkokultaa. Näinks hänen väsytystekniikkaa alkaa purra ja kaipaan toista vierelle. Täällä möksällä on kiva, kun sänky on leveempi ja näin rinsessa mahtuu paremmin.

Eiliselle ei mitään mainittavaa. Kävin kylällä ja ABC:llä nautin pizzan. Hassu tunne, aivan kuin olisi ensimmäistä kertaa ulkoruokinnassa. Tää meidän mestahan on siitä kiva, ettei olla sivilisaation ulottumattomissa. Jos haluut mennä fudaa, niin se on ten minits ja olet citisssä. Ruokaostosten tekeminenkin on helppoa ja vaivatonta, varsinkin kun on autoileva ihminen. Käytin auton pesussa ja tankkasin, olin niin äijää. Näin sain aikani kulumaan, päivä meni jotenkin matelemalla. Normaalisti ne hujahtaa hetkessä. Hassua tuokin, olet hiukka kyllästyneen oloinen ja levotonkin, niin aika ei kulu. Annas olla, kun...

Eilinen bisnesideani ei saanut kommentointia aikaiseksi. Olin pettynyt. Tietysti odotin kannustavia kommentteja, mutta voihan se olla niinkin, että kukaan ei kehtaa suoraan sanoa idean tyhmyyttä. Tämmöisen asian kanssa on aika herkillä ja kaikki palaute on tärkeää. Ei pidä jäädä märehtimään. On sitä hullummistakin ideoista ihmiset itselleen leivän pöytään kantaneet. En minä sillä. Ja itseensä on uskottava. Eikä tämä ollut hetken huuma, kyllä ajatus on mielessä muhinut jo vuoden verran. Nyt on vain se aika, jolloin on uskallettava ottaa se ensimmäinen askel. Meni sit syteen tahi saveen. Torstain yrityshelsinki antaa varmasti paljon palikoita ja luotan siihen, että siellä on ammatti-ihmiset, jotka näkevät mahdolliset sudenkuopat ja ne hyvätkin mahdollisuudet. Silleenhän mie oon yrittäjä luonteeltani. Aina yritän ja kaikkee. Yrityshyväkymmenen.

Aamu-uinti ja kamat kasaan. Se on lets gou. Mökin yksi ihanista puolista ja minulle hyvin tärkeä, on tuon veden mahdollistama aamu-uinti. Sitä jää aina kaipaamaan. Toki, on se mahdollista himassakin, mut ei ihan niin yksikertaista kuin täällä. Menet vain ja kävelet järveen. Ei paremmin voisi päiväänsä aloittaa. Ei niin. Hyvää sellaista jokaiselle. Päivää nimittäin. Tsau!