25.5.2015

Sankareita onko heitä

Hupsista keikkaa! Viikendi hurahti, niin ettei taas tajunnut. Aloitin lauantain niinkin eksoottisesti kuin malmin sairaalan magneettikuvauksesta. Ei, ei mitään hätätapausta, niskapaska vaan kuvattiin tuoreeksi ja ajatella, siellä on niin paljon kuvattavia, että joutuvat ressukat tekemään duunia viikonloppuisin. Minä kiitän ja totean, että ei ole montaa kohtaa mitä ei tässä kropassa olisi läpivalaistu. Argh!

Iltahekuma
Tehtiin extempore lähtö möksälle. Tarkoituksissa viettää citiviikendi, kun se kelikin oli aika onneton. Uhmattiin sääherraa ja päätettiin kuitenkin lähteä. Ja katso, päästiin möksälle, taivas aukeni ja meille ilmestyi valo. Ei ihan herran, mutta melkein.

Viisuateria nousee
Hyvä, kun lähdettiin. Ilta oli vallan antava ja lähenneltiin jo kesäistä hekumaa. Mun pitkät perinteet viisuiltaan juontaa jo vuosikymmen ajan möksältä. Siellä ne aina ollaan tsiikailtu ja ne viisuplätyt ollaan paistettu. Eikä nytkään tehty poikkeusta. Kivasti laitettiin, herkkua grillattiin ja töllö vallan pöydän päähän kannettiin. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Määkin jaksoin loppuun asti valvoa, oli sen verran mielenkiintoinen vääntö. Jännäksi meni, sillä hetken sain jo peljätä, että isoveli ottaa voiton. Ei sillä, hyvä oli russiankin biisi ja kaunis oli esittäjä, mutta kyl maar mun sydän tykitti ruottin söpöläiselle. Belgia oli myös pisteensä ansainnut ja voi veikkosella, monta kivaa esitystä kaikki tyyni. Ne teknorynkytykset oli vähemmällä, mikä oli mielestäni oikeinkin hyvä. Viro, Norja, Italia ja Aussit. Ihan kivaa kuunneltavaa.

Stuudio
Ainut miinus tulee ylensyönnistä. Siinä ikään kuin vahingossa tuli mätettyä sitä ruokaa yli omien tarpeiden ja siitähän nyt seurasi huonoinen olo. Ja ajankohtakin oli liian myöhä noin tukevalle illalliselle. Ei sitä ikinä opi. Varsin nyt, kun viikot mennään asiallisesti, niin vastakohta on liian raju. Sitä kaiketi antaa itselle luvan muka nauttia. Joo, nauttii, mut onko sitä pakko vetää överit. Huh, sanon minä ja yritän oppia.

Huh Huh
Vietettiin sunnuntaipäivä möksällä, ei ollut mitään kiirettä kaupunkiin. Ukkokulta teki risusavottaa, hää on jotenkin fiksoitunut sellaiseen. Martta mölläs maha pystyssä terdellä ja kuunteli luonnon ääniä. Aika hyvä kompo meillä juu. Leikin mää sen verran puutarhurii, että basilikan ruukkuun istutin kuolemaan. Ostin oikein sellaisen ison ja tuuhean, sillä ajatuksella, että pannaan multiin ja siitä koko kesä sitten satoa kerätään. Tää tuntuu jotenkin tutulle, aina olen ne kuitenkin onnistunut murhaamaan. Kasvihuone pitäisi moiselle viljelytoiminalle olla. Ei, siihen me ei aleta. Pirunmoista hommaa on tuo viljely ja EU-tuki onneton. Tosta tulikin mieleen, että Ukkokulta löysi risujen keskeltä hirmusen esiintymän korvasientä. Siitä niin mökin takapihalta. Harmi, kun se on niin myrkkyä, enkä uskalla moiseen koskea.

Pläjähti lättyyn plätty
Jahas, tänään on mandei ja mulla veepee. Asioiden hoitoa ja kodin puhtaanapidollisia toimenpiteitä. Uskaltaisikohan pestä loput parvekelasit? Voisi kokeilla. Hei, nyt raatiosta tulee euroviisu Heroes!! Ollaanks sankareita, ollaan vaan. Mää ainakin oon. Jos en muuta, niin sellainen feikkihero!

22.5.2015

Heijaa Svärje!

Mää niin rakastan tätä lehtivihreää! Eilinen sade ja nyt lämmittävä aurinko saa luonnon hehkumaan vihreänä. Kaik on niin fressiä ja yltiöpäisen vihreää. Tekisi mieli nakata nakuna nurmikolle ja heittää häränpyllyy. Pitkän harmaan jälkeen tämä värien paljous tekee ihmisellekin ihmeitä. Ihan kuin sitä itsekin heräisi kukkimaan. Hah, meikäläinen sitä varsinainen rysänteemi onkin. Onhan se taivahan tosi, et me pimeyden lapset heräämme henkiin valon saattelemana ja tästä alkaa se armoton hypetys. Levolle ei lasketa ennen kuin syksypimiät tulloo.

Hui hai heikki, naapurin asunnosta kuuluu outoa kolinaa. Kuka siellä on? Ettei vain heikin haamu etsi jämäksi jäänyttä kossupulloo. Ei saa lepoa hän, viimeistä ryyppyä hakee tai siis sehän taisi mennä jo. Josko asunto saa jo uudet asukkaat. Toivottavasti tyylilaji olisi rauhaisampi. Tietysti siihen muuttaa joku huumediileri...

Mää itsekin olen uutta kotia katsellut. Polttelee kovasti ja kuten muistanette, niin yhä edelleenkään en tällä puolella kaupunkia viihdy. Jäytävä ikävä entisille kotiseuduille ei ole jättänyt rauhaan, ja tuskin jättääkään. Jotakin asialle olisi tehtävä. Hirvittää vain jo pelkkä ajatuskin. Kuin mää muuttoa teen, kuin mää remonttia rakennan. Välillä kauppakassin kantaminenkin on ylivoimaista. Tee siinä sitten juu. Kyllä kätevä ihminen keinot keksii, mut josko kesän menis näin ja palataan muuttoasiaan syksymmällä. Ainahan sitä voi katsella...

Kyllä mun nyt täytyy todeta, että ruotsin euroviisutsipale sattuu mun makuhermoon. Vai voisko se johtua siitä, että esittäjäkin on niin söpöläinen. Turha sitä on kieltää. Hauska idea koko show, ihmeellistä on tietotekniikka ja mieletön toteutus. Aikamoinen matka ollaan tultu takavuosista. Silloin artisti esittivät kappaleensa parin hullun valospotin voimin, eikä lavalla paljon koreiltu. Nyt on sellainen spektaakkeli, että heikompi hermoista hirvittää. Tiukka kisa tulee ja ehdottomasti lauantaina meillä on viisustuuuudio. Yleensä ollaan pidetty se möksällä, mut nyt voi olla, että jäädään kaupunkiin. Mut hei, viisuletut täytyy perinteiden mukaan paistaa. Absolyytli.

Eilen tehtiin duunissa suursiivous. Huh, kuinka se olikaan puhdistava. Katsokaas, vuosien saatossa nurkkiin kertyy kaikkea joutavaa romua. Edellisestä puhdistautumisoperaatiosta oli liian pitkä aika ja tämä toi kaivattua tilaa ja henkevyyttä. Miepä olen sitä mieltä, että kaikki turha, vanha ja joutava nurkissa kerää väsynyttä energiaa ympärillemme. Ei pääse noi fengsuit rullaamaan jouhevasti. Rähjät sai mennä ja nyt on kiva. Huippu kiva. Näitä tällaisia operaatiota pitäisi suorittaa säännöllisesti, niin himas kuin duunissakin. Miks se vain on niin saamatonta? Tietää, et siitä tulee hyvä fiilis, mut ei saa aikaiseksi. Semmonen sitä on ihminen. Välillä.

Nyt lähen syleilee aurinkoa ja polokasen rantaan. Tuonne noin sekoilee lehtivihreään. Sellaista vielä, et laittakaas niitä kommentteja. Mää nään, et sivuilla käy lukijoita, mut olisi hirveen kiva saada välillä jotakin elävää. Okei, olin tovin pois ja vakkarilukijat ovat saattaneet kadota ja voihan se tietysti olla, että ei ole mitään sanottavaa, mut se kommentti auttaa mua jatkamaan. Ne on silleen innostavia. Ei mulla muuta, tuusen tack.

21.5.2015

Täti Vihreä rakastaa teitä

Äääh, sataa woterii ja niin kuin mun piti lähteä uimaan. Mut ei voi, kun matkalla kastuu. Hei, mä meen uimaan ja kastun, mut pelkään sitä, et kastun matkalla. Tossa yhtälössä ei nyt kaikki ihan skulaa. En ole sokerista, olen suolasta. Voisi mennä. Eikä. Märkää märälle, nietu. Lapsena olin kirjoittanut ystäväni ystävänikirjaan ( muistattekos nuo, ) että eniten inhoan märkiä lapasia. Siitä juontaa juurensa tähänkin järkyttävään ongelmaan.




 No mut joo... En pääse uimaan, joten tein teille herkullisen postauksen Martan voimapirtelöstä. Onhan näitä huru mykke, mut halusin omani eetteriin laittaa. Kuvien kera, jotta saan heräteltyä kaikki himoitsemaan herkkua. Teen yleensä ison kannullisen ja litkin päivän mittaan tai laitan kunnolliseen termariin ja nautin seuraavana aamuna. Varsinkin, jos tiedän, että on tulossa kiireinen aamu. Joo, joo, tiedän, että tuoreena pitää sun nauttiman, mut aina ei oo mahkuja. Yksi hyvä vaihtoehto on toki tehdä ainekset valmiiksi pieniin annospusseihin ja pakkaseen. Sieltä sitten ottaa, heittää blenderiin ja nesteet perään.

MARTAN VOIMAA ( Alkukantaista )

Lehtikaalia
Parsakaalia
Pinaattia
Avokadoa
Vihreää omenaa
Vihreitä rypäleitä
Banaania
Inkivääriä
Limeä
Spiruliinaa
Total25 voimaruokajauhe
Kookosvettä
Soijamaitoa
Vettä
Jäitä
Minttua




Allekirjoittanut saa tästä selkeästi energiaa päivään. Ja hei, jos siellä on niitä umpikakkavammasii, niin tää auttaa myös siihen vaivaan. Minäpä väitän, että tämä smuuthie ei ole pahan makuinen. Varsin on herkullinen. Noita määriä voi jokainen fiksailla oman maun mukkaan. Tekemällä oppii just sen omille makuhermoille sopivan.




Illaksi väsään marjahedelmä herkun. Se on oikein sellainen jälkkärimaku. Siihen plöträän kookosmaitoa ja vot, kun on täyteläinen maku. Nykyään on kaupoissa saatavana valmiita annospusseja, missä on marjaa ja hetelmää pakasteena. Siihen vain hiukkasen tuoretta lisäksi ja kyllä on heleppoo. Näin tulee nautittua se HeVi suositus.



Olettekos koskaan miettineet puhuttua kieltä? Eilen metrossa kaksi mamurouvaa pälättää siinä mun takana. En mää niitä nähnyt, mut kuuntelin. Oisko ollu jotain arabiaa tai somaliaa tai jotain. Outo on tämä kieli, jotenkin agressiivinen. Tai se kuulostaa sille. Voihan se olla, että keskustelivat ihan kakkavaippojen ominaisuuksista, mutta mulle se kuulosti vähintään repivälle avioriidalle. Jotakin pelottavaa, jännittävää ja salaperäistäkin siinä on. Suljin silmäni ja kuvittelin, että olen kidnapattuna aavikolla ja kamelit hönkäilevät niskaani. Hassu tunne.



Mitä taas tulee suomenkieleen, niin se mahtaa kuulostaa... niin ei varmaan milleen. Me suomalaiset ollaan kieleltäänkin niin mitättömiä ja värittömiä. Monotoonista mölökätystä. Hetkinen, takavuosina kuulin, että maailman kauneimmaksi lauseeksi oli valittu suomen kielen lause: "Alavilla mailla hallan vaara." Hetkinen, oliks se maailman kaunein vai vaan ihan meittin oma valinta. Ai dont nou. Minusta venäjän kieli on kaunis. Niin ja italia. Niin ja espanja. Niin ja savon murre, se vasta onkin ihana. Sitä vaan ei kukaan muu ymmärrä.



Ouraitista. Juokaa vihervoimaa ja puhukaa kieliä. Jos ei muuta, niin rakkauven kieltä. Se on universaali ja sitä ymmärtää kaikki. Hmmm...voisko rakkauven kieli olla myös agressiivinen? Jos pariskunnalla on riita ja hyö huutaa ja sättii toisiaan, niin sehän on silloin kuitenkin rakkauven kieltä ja näin ollen ikävästi vihamielinen. Höps, ollaan hempeitä, eikä huuveta. Tsau!

20.5.2015

Pelastakaa maailma!

Mie täällä moi. On tässä tovi joutavaa aikaa ja ajattelin sen tänne tönästä. Sikäli mikäli, kun aika nyt koskaan olisi joutavaa. Mun aika ei ainakaan ole joutavaa, se on hirvittävän kallisarvoista. Ja mitä pidemmälle mennään, niin sen kalliimmaksi se muuttuu. Se on kultaa. No, jos nyt ei ihan, niin ainakin hopiaa. Tai sitten mirhamii.



Do diin, Eurohumpat on sit polokastu käyntiin. Hillitön spektaakkeli. Suomi ei päässyt finaliin, hirvee yllätys. Niinpä, sitä se taisi tänä vuonna olla. Katsottuani ensimmäisen semin, ymmärsin helposti, mistä tässä kaikesta kysymys. Kuka vaan voikaan erottua joukosta erikoisuudellaan ja jäädä kansakuntien mieleen, niin se olisi niin ku hyvä. Nyt ei vain oikein napannut suomierikoisuus. Poijaat olivat kuin susihukkanen bambilauman keskellä. Ei siinä mitä, genrelleen uskolliset, veti käsittääkseni asiaan kuuluvalla intensiteetillä, mut väärä kisa, sori.



Sitä minä miettimään, jos kaikki tää raha laitettaisiinkin nälkää ja hätää kärsivien ihmisten auttamiseksi. Ajatelkaas, kaikki maailman kisailut, visailut ym. peruttaisiin yhden vuoden ajalta ja rahat todellakin käytettäisiin niitä oikeasti tarvitseville. Ihminen pärjäisi vuoden vallan mainiosti ilman sirkushuveja, missitissimärkäpaitakisailuja, ja mitä niitä nyt onkaan. Kaikki isot urheilutapahtumat, pärinämoposkapat ja mitä vielä. Onhan näitä. Enkä nyt väitä, että turhia olisivat. Kyllä kansalla huvinsa pitää olla. Bat ounli van jear, ounli van jier! Siitä tulisi aikasmoinen potti, sillä monta nälkäistä suuta ruokittaisi ja moni koditon saisi katon päänsä päälle. No joo, kylhän mää sen tajuan, et sit jäisi monta missii ja tissii työttömäks. Niin ja henkilökunta, kyllähän näillä sirkushuveilla paljon populaa työllistetään. Joo, tää oli ihan huono ajatus.


Meillä syödään nykyään kauheen terveellisesti. Aina välillä. En mää nyt oo silleen hurahtanut, että täällä vaan kaalin kuvetta järsitään. Mut noin niin kuin pääpiirteittäin, saan olla iloinen, että ruokavalio on löytänyt tasapainon. Ja hei, terveellinen ruoka ei todellakaan ole mautonta. Mä vannon mun höyrykeittimen nimeen, hallelujaa, siinä vasta viksu vekotin. Aromit, vitskut tallella ja valmistaa vaivattomasti ja nopeasti hyvää ruokaa. Tää uus Ukkokulta on vastaanottavainen ja syö mitä eteen laitetaan. Ja hän on ihan täysillä mukana rehuruokinnassa. Teen paljon höyrytettyjä kasviksia, kalaa, kalkkunaa, salaatteja ja erilaisia vihannesmössöjä. Lisäksi syön paljon pähkinöitä, marjoja, viherpirtelöitä ja hedelmiä. Jette jette bra. Niihin tulee himo. Okei, eilen käytiin pitsalla, mut ei se oo paha, jos perusjuttu on kondiksessa. Ou jee, olen sietämättömän hyvä ihminen.



Sain saamattomuudestani ( lue kipuilusta ) niskaperseotteen sunnuntaina. Pitkään haaveissani ajelehtinut unelma parvekelasien ja koko partsin pesusta tuli toteutetuksi. Niin vaan otin ja aloin tekee. Oih, toki olin hommannut houkutusta ja uudet tekstiilit ja kauniit kukkaset. Nyt täytyy tunnustaa, että ikkunoissa pääsin puoliväliin ja tajusin, että kehoni asettamat rajallisuudet tulevat nyt vastaan. Oli pakko lopettaa, mutta puoliksi tyhjä on mulle nyt täysi. Jatketaan joku toinen päivä. Maanantai menikin sit särkylääkkeillä ja kivasti kipuillessa. Mut hei, tuli niin nätti partsi, että siinä rasitusvammatkin unohtuu. Näillä mennään, jatketaan jatkossa.

16.5.2015

Valoa ikkunassa tai pimennysverhot

Poksahdettuani aamupissalle tähän mökkimaisemaan, tienoo oli kietoutunut paksuun pumpuliin. Se oli lähes aavemaista. Siitä on nyt puolisen tuntia ja aurinko syö sumua. Ihan silmissä tienoo tulee esiin ja uusi päivä vie voiton. Demonit ja muut epätoivotut katoavat manajan maille. Sinne niin kuuluvat. Hus, hus.

On kuulemattakin selvää, että lintusten konsertto on mahtipontista, jopa niin, että voisi kuvitella niiden liioittelevan. Herran pieksut, mitä draamaa. Joutsenet kaartavat järven yllä ja se on aina niin ylvästä katsottavaa. Mutta se kauniiksi tarkoitettu laulanta muistuttaa lähinnä kapisen piskin kipeää ulvahtelua. Kukaan ei ole täydellinen. En minä, eikä edes joutsen. 


Käyntimme The Paratiisissa on ollut vaihtelevaa. Ei niin intensiivistä kuin takavuosina. Nyt pitkä viikonloppu ja sielu on saanut levätä ja hei, käytiin peräti korvasienestämässä ja saalistakin löytyi. Mää itse en moiseen herkkuun uskalla edes koskea. Me erityisherkät saadaan siitä varmasti kaikki mahdolliset myrkytysoireet. Hieno maku se on, olen maistanut, mutta nyt ei enää uskalla syödä. Mutta metsä on aina yhtä ihana. Sieltä saa kaivattua voimaa ja energioo.


On tullut postauksiin pikku tauko. Ihan sitä itsekin ihmettelemään. Jotensakin on ollut tämä pikku pää kaiken muun täyttämä ettei siitä ole riittänyt tänne asti. Tai ehkäpä juuri päinvastoin, se olisi ollut liikaa tänne. Liika on liikaa kaikkea. Hah, toi on mun lempilausahdus. 

Mutta huomattuani, rakkaat lukijani, että te olette minnuu kaivanneet, tunsin huonon omantunnon pistoksen ja päätin ilmoittautua hengissä olevaksi. Kuinka vahvasti, sitä tarina ei kerro, mutta täällä ollaan ja eletään elämää. Mitäs tässä nyt voisi mainita? Naapurin alkoholisoitunut hei hei heikki, otti ja lähti taivaisiin. Potkaisi niin sanotusti tyhjää ja nyt aamuni ovat vailla juopunutta älämölöä. Sekin tuntuu niin tyhjälle, joskin en nyt voisi suoranaisesti sanoa, että sitä kaipaisin. Rauha naapurin sielulle ja toivottavasti viinapeikko jättää hänet rauhaan tuonpuoleisessa. 


Minä itse ( huom. minäminäminä ) olen muutosten edessä. Niin isoja asioita, että välillä hirvittää ja välillä vähä pelottaakin. Kaikki ja vähintäänkin kaikki tuntuu jotenkin sekavalle tai sitten se on tätä luontaista homoseksuaalidraama. Olen joutunut mietiskelemään sellaisia asioita, joita pohditaan yleensä vasta enemmän tuolla elämän vimosilla kalkkiviivoilla. Kyllä se kuulkaa näyttää sille, että ei ole tästä hylkiöstä enää kovin päteväksi sorvin ääreen. Tämä rappeutunut tomumajani laittaa niin pirusti vastaan, että välillä ihan hirvittää. Okei, onhan sen tavallaan tiennyt, että sitä kohti mennään ja tällälailla ei voi enää kovinkaan kauan jatkua. Loppu tulee muodossa tahi toisessa. Mutta nyt, kun sitä joutuu oikeasti miettimään, tekemään ratkaisuja ja päätöksiä, jotka vaikuttavat loppuelämääsi, niin eipä se olekaan kiva. Ei ollenkaan kiva. Se jumalauta, ahistaa. 

Vihdoinkin olen löytänyt sellaisen lääkärikontaktin, joka ymmärsi, että nyt kaivataan kokonaisvaltaista perehtymistä. Tämä kipuinen helvetti, joka juontaa juurensa rappeutuneesta niskasta, kuluneista olkanpäistä ja paskaksi työstetystä selästäni, on alkanut saada arvolleen sopivaa vakavuutta. Diagnoosien, lausuntojen, magnettikuvien määrä on jo sen verran hardcorea, että mua ei voi enää ohittaa olankohautuksilla, huumepillereillä ja mielialapotilaana. Kipu on mun arkipäivää ja yhteenvetona kaikesta näistä, tuo mitätön hermojärjestelmäni ( mulla on tunnetusti huonot hermot ) on sairastunut siihen itseensä eli kipuun. Neuropaattinen hermojärjestelmän oireyhtymä. 


Mulle ihan sama. Olkoon vaikka vittu vinkuintialainen hyppykuppa, kunhan saan jonkun sorttisen selvyyden tähän asiaan. Mie olen aina ollut niitä ihmisiä, että en kestä epäselvyyksiä. Asiat joko ovat tai sitten ne eivät ole. Sellainen epämääräinen haahuilu syö ihmisen energiaa, eikä sellaiseen kannata jäädä makamaan. Okei, olen ollut daun, ehkäpä myös masis. Jopa elämänhaluni hävisi ja hetkittäin ajattelin jo luovuttaa. Tahdoin kadota paskarämeelle ja jäädä sinne rokotiilien ruuaksi. Mut hei, nyt olen osaavissa ja välittävissä käsissä, saan apua, saan ymmärrystä ja ennen kaikkea, nyt tehdään tulevaisuudesta sellaista, että siinä voisi olla tavoitteellisuutta ja sitä elämän iloakin.

Kivuista tuskin tulen koskaan pääsemään, mutta se, että oppii elämään niiden kanssa, on tämän hetkinen tavoitteeni. Ei. Ei tämä nyt ole jatkuvaa kipuhelvettiä, kyllä minulla on hyviäkin hetkiä. Valitettavasti en voi todentaa, mikä pahentaa, mikä auttaa. Selkä on niin herkillä, että joskus pelkkä pierun voima saa aikaiseksi viiltävän tuntemuksen ja se saattaa viedä jalkaa alta. Ole siinä sitten. Joskus tämän kaiken voi unohtaa ja saa huomata, että elämähän on ihan iloinen asia. Joskus.


Parhaimmillaan tämä kaikki voi olla uuden hyvän alku tai sitten ei. Jatkuva kivun aistimus on siitä kurjaa, että se invalisoi ajatukset. Ei ole olemassa muuta kuin jäytävä kipu joka puolella, jokaisessa solussasi. Ja mikä kauheinta, huomatkaa - k a u h e i n t a! - se tappaa ihmisestä luovuuden, yrittämisen ja sen voiman, millä ihmiseksi mainittu eläväinen, jaksaa tätä arkista tavoitteellisuuttaan ja tekee elämästä juurikin elettävää. Ei sen enempää, eikä vähempää. Hah, no oliks tuossakaan nyt mitään järkeä. Ei tainnut olla niin. 

Kesä tekee tuloaan, se on ihan tuossa mökin nurkalla. Minun pitäisi jäädä pitkälle sairauslomalle. Tohtori oli sitä mieltä, että aina tuonne syksyyn asti pitäisi ottaa lepoa ja eliminoida kivun aiheuttaja hetkeksi. Hmmm, se voisi olla houkutteleva ajatus, olla koko kesä lomalla. Ei se mee niin. Loma on loma ja sairas on sairas, vaikka voissa paistaisi. Talouspoliittinen tilanne potkii luisevaan perseeseni (juu, olen laihtunut ja uhkea jeilou ahterni on vain muisto ) ja yrittäjän on yritettävä. Teen mihin kykenen ja kunnes kamelin selkä katkeaa, niin sit hyppään ratsailta. Sitä saa kysyä, mitä sinulla on, jos sinulla ei ole terveyttä? Ei niin mitään. Raha ei ratkaise vaikka se rauhoittaa. Näillä mennään ja jos ei mennä, niin ainakin tullaan. Noin niin kuin mennen tullen. Mut hei, ei kadota mihinkään. Valoa ikkunassa, lauloi kinnusen laila aikoinaan. 

18.4.2015

Hapan kuin silakka

Mitäs tänne kuuluu? Aika hiljaista on ollut. Ei ole asiaa tai ei muutoin vaan hutsitusta. Se on sellaista välillä. Elämä. Turha mun on mainostaa, että menee loistavasti, kun ei mene. Eikä sillä, että tartteisi aina mennä. Loistavasti. Tää on nyt tätä vaihetta, tämmöistä helkutin tarpomista. Mut jos jotain huonoa, niin aina jotain hyvääkin.

En nyt ala erityisemmin erittelee, mutta ihan parhaassa hapessa ei heppu ole. Ei ole ollut aikoihin. Tätä asiaa taas kerran tutkiman. Tri. Netti. M. Janhunen on tehnyt salapoliisi työtä, nenä kiinni netissä. Itse tietää, että kaikki ei ole kunnossa, mikä ihme vaivaa, mikäkö aiheuttaa. Yhtä sun toista siellä täällä. Raskas on poljento, hyvin raskas. Entäs jos kaikki onkin sisäsyntyistä, massuperäistä, elimistö sekaisin kuin seinäkello. Huu nous?

Ei se ota, ei se anna. Tutkittuani asiaa, yhtymäkohtana elimistön PH-arvo viturallaan, kenties imeytysmishärö what ever?! Ruokavalioremonttia kiitos. En nyt sano, että olisin vallan huonosyömäinen ihminen, mutta aina on parannettavaa. Hurahdan joo, mutta ei tästä mitään kieltolakia tule. En mie jaksa moiseen uskoa. Mutta. Valkoinen vehnäjauho ja sokeri ovat myrkkyä, meistä jokainen sen tietää. Ja minä myös tunnen sen nahoissani vahvasti. Luissa ja nivelissä.

Pientä putsausta elimistölle, kasvifuudia, viherpirtelöö, viljat veke, kaffe yhteen kuppiin päivässä, alkkomahooli finito, elimistölle emästä ja silleen. Nyt neljäs päivä takana ja mä heräsin pirteenä. Mä en ole kuoleman väsynyt ja hei, eilen illalla kävin lenkillä. Illalla!? Tämä voima auttaa jatkamaan ja katsotaan olisiko tästä apua oireyhtymiin. En mä enää uutta kroppaa saa, mutta jos edes hetkenkin kivutonta elämää, niin kiitollinen olisin. Minähän syön vaikka lehmän paskaa, jos siitä on jotakin apua ja se antaisi mun olla, niin kuin joskus olin. Energy.




Me ihmiset olemme erilaisia. Jotkut saa syödä vaikka rautakankia ja kakkaavat silti pumpulii. Hermot ei heillä kiristy, nukkuvat kuin tukit, ei koske, ei kolota. Toiset ovat luotuja herkkyyteen. Hyttysen pisto saa koko elimistön jyrkkään puolustuskantaan. Ovat herkästi viritettyjä, mielikin menee kuin vuoristorata. Jokaisella on ristinsä kannettavana, ja oppia ikä kaikki. Kuuntele itseä ja opi ymmärtämään. Mikä on hyväksi, mikä tekee huonoksi. Its sou iisi beibe.

Eihän sitä tiiä, kohta herään nuoruuteni kukoistukseen ja elämä on taas antoisa. Kokeileva ei tieltä eksy, ja jos tästä nyt hitusenkin valoa saan, niin älkää tulko tuomitsemaan. Jos mennään lopullisesti metsikköön, niin toivottavasti tarpeeksi syvälle ettei takas enää löydä. Postailut saattaa nyt jäädä vähäks aikaa. Palailen taas, kun on enempi oikeaa asiaa ja hitunen hjyymörii. Tänks ö lot ja silleen.

7.4.2015

Arkeen rymisemällä

No nyt ei oo taas kiva. En ala sen ihmeellisemmin erittelee, mut sitä samaa paskaa mitä tässä nyt on ollut viime ajat. Kivana lisänä toi oikea olkapää on aloittanut oireilun. Ettei vaan ihminen pääse liian helpolla. En nyt jää tähän tunteeseen vellomaan. Antaa tulla vaan, prkl... Sainhan tuossa jo pari päivää olla ilman sitä mitä en enää ääneen sano. Liika on liikaa jokaista lajia.

Sitä ihmettelemään, että möksällä en varsinaisesti harjoittanut mitään kuntoliikuntaa. Tuli sellaista arjen liikkumista luonnostaan. Toki saunan lämmössä venyttelin maltillisesti ja nautintoa tuottaen. Palattuani kaupunkiin ikään kuin tottumuksesta selkäjumppaa harjoitin. Mitä sain? Niin mitä, ei ainakaan parannusta. Nyt tietysti mietin myös mun sänkyä. Ei ole kovinkaan vanha ja hyvä sänky on. Se tuntuu hyvälle. Mut voiko se olla syynä ja aiheuttajana selkäpaskaan. Tuntuisi jotenkin oudolle, sillä mulla on lepäävä tunne sängyssäni. En sit tiiä. Ota näistä nyt sitten selevä.

Seljällään Nuuksios
Käytiin eilen Nuuksion kansallispuistossa. Se on kyllä kiva ja kaunis paikka. Iloamme himmensi ainoastaan kansanpaljous. Jos metsään tahdot mennä nyt, niin hiljaisuuteen tykästyt. Huusivat kuin norsulaumat, nämä lapsiperheet rauhani pilasivat. Okei, ehkä metsät kuuluu kaikille. Ja me kiipesimmekin kalliolle kukkulalle. Sinne niin rauhassa kaffetta ryystämään ja maisemaa ihailemaan. Ei suoritettu pitkää taivalta. Selkäpaska vaivasi ja oli taantumuksellinen väsy. Jalat painoi ainakin
van handred kilous ja askel oli raskas. Palattuani nukuin puolentoistatunnin päikkärit. Ihanaa.

Enpä tainnu kehua retostella, kuin hyvän lihasopan keitinkään möksällä la-iltana. Ostimme oikein hyvää keittolihaa ja ydinluuta, pikkuhiljaa kolmisen tuntia annoin hautua ja rakkauvella yrttii ja juuresta laittelin. Keittohan paranee vain lämmittäessä ja eilen syötiin toinen erä. Lihasoppa on ollut yksi lempiherkuistani lapsosena ja täytyy kyllä myöntää, että unhoitettu maku oli täyteläinen. Niin hyvää, että kiel perseeseen vilahti. Täytyy muistaa lihasoppa, siitä ei ape enää parane. Keittäkää ihmiset soppaa, siinä on elämän maku!

Sarjassamme kootut unielämykset. Olin möksällä vetänyt taas sellaista teatterii, että Ukkokulta oli aitiopaikoilla. Yksi yö olin yhtäkkii sanonut: " Haluatteko oikeasti kuulla?" Hetken hiljaisuus ja hyvinkin kirkkaasti ja kuuluvalla äänellä olin kiljaissut: "Vittu!" Ja samaan hengenvetoon jatkanut: " Itsepähän tätä kysyitte." Juu, muistan unen. Olin jossakin visailutehtävässä ja siinä piti esittää joku suomalainen sana. Lavalla oli näyttelijöitä ja heidän tuli esittää kyseinen sana. Hmmmm, olen ollut aika radikaali ja kielenkäytöltäni hävytön.

Juhlat on nyt juhlittu. Ihanaa, kun on arki. Toivottavasti se lähtee rullaamaan omalla painollaan. Ja miks ei, sen verran tuli painoa lisää, että rullaamisessa ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Se saattaapi olla, että mennään ja rymisemällä. Sen verran muutama tsukumuna tuli tuhottua, auts. Onnellista arkee vaan kaikille!