3.3.2013

Puukkoa pukkaa

Hima alkaa olla nuoltu. Vielä muutama diideilssi ja saa tulla kuvaamaan. Ukkorähjälle jäi uuden kellon poraaminen seinälle. Juu, hän tuli koneensa kanssa, mutta oli unohtanut terät. Meinasin pimahtaa, mutta tyydyin vain murisemaan. Se on aika yllättävää, kuinka paljon tuota pölyä ja sälää kertyy nurkkiin vaikka olevinaan siivoan alvariinsa. Oli ihanaa jynssätä kaikkee. Tässä samalla tuli tehtyä kevätsiivous.
Haastavin homma oli yksi remppa moka. Ei se meittin vika ollut, selittää hän. Yhden remppareiskan kehoituksesta laitettiin keittiön (katonrajassa) sähkölistojen tasoitukseen silikoonimassaa. Yleensä aina on käytetty akryylia. Mut nyt toimittiin siis neuvotulla tavalla, sillä seurauksella, että saumakohdat ovat nyt pissankeltaiset. Olen yrittänyt saada niitä veke ( ei mitenkään yksinkertaista) ja tehdään homma sit niin kuin se pitää. Akryylit pintaan ja valkoista maalia päälle. Mä en haluu, että kuvissa näkyy pissan keltaista saumaa. Hirvee duuni. Ukkorähjä saa rangaistukseksi jatkaa siitä mihin eilen jäin. Oppii muistamaan asioita.


Olkapää saa puukkoa. Olin ihan unohtanut raportoida. Kävin siis sen ortopedin pakeilla silloin torstaina ja olin valmistautunut olemaan hankala asiakas. En lähde täältä mihinkään, ennen kuin teette kädelle jotain. Mut höh, herra tohtori oli heti asiansaosaava, kiinnostunut ja jopa empaattinen. Rappeumat painaa jännettä, eikä muuta vaihtoehtoa ole kuin putsata hiukka ja antaa taas toimintatilaa. Mulle ihan sama, kunhan pääsisin tästä kivusta eroon. Sanottiin asian olevan kiireellinen, mutta onko se vasta ensi joulu, vai olenko oikeasti pisi keissi. Mut hei, hyvä, että selvisi ja kerrankin löytyi joku oikea vika. Yleensähän se syy on mun korvien välissä ja kaikesta selviää mielialalääkkeillä.


Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Nyt ymmärrän sen hyvinkin happamasti. Koulu on antanut mulle niin paljon uutta tietoa, että täällä omassa himassa on montakin sellaista kohtaa mihin en ole täysin tyytyväinen. Okei, menettelee, mutta jos nyt tekisin rempan, niin tekisin asioita toisin. Valaistukseen panostaisin enemmän, makkarin koivikkoseinä olisi ehdottomasti itse kuvaama kohde. Kylppäri ja paskahuussi rempattaisi, maksoi mitä maksoi. Mut pitääks kaiken olla täydellistä? Eihän tää nyt niin kuoleman vakava asia ole ja toisaalta, on hienoa, että huomaa epäkohtia. Ostin muuten kukkasia, niillä moni asia näyttää kauniimmalle. Lyön noi narsissit paskahuussiin ja vot, kun on täydellisen kaunista.

Seinä jälkeen

Seinä ennen
Siitä eteisen mustasta seinästä tuli hieno. Blingbling maali sai aikaan asfalttiefektin. Kiiltely ei ole mitenkään massiivista, enhän mää nyt sellaista tahtoisi. Valon sattuessa seinä on eläväinen ja siinä on mielenkiintoinen tatsi. Yritin ottaa kuvia, mutta kiiltoa on vaikea saada kuviin. Mut helppo duunaa. Maali vedetään telalla vain pintaan, kuivuessaan se muuttuu ja katso, säihke on valmis. Mii laik veri mats!


Ei. Ei tämäkään pyhäpäivä ole pyhitetty lepäämiselle. Yritän vaikuttaa asuntoni valaistukseen ja metsästän halogeenipolttimia missä on oikeat kelvinit. Tää on just tätä tietotuskaa. Parvekelasitukset pitäisi pestä, mutta ei toi keli ole nyt oikein kohdallaan. Annanko periksi ja jätän. Mää en oikein ymmärrä, tilasin aurinkoa ja talven teki. Mua niin jo oksettaa toi valkoisen hötön tulo. Eiks oo ällöö?
Olkoon, ei nyt viitsi murjottaa. Nyt on sunnuntaiaamu ja rituaaleihin kuuluu, Hesari, sänky ja mä. Ehkä vielä pikku rinsessaunet. Sellaiset vaaleanpunaiset.

7 kommenttia:

  1. Opittu tieto tosiaan lisää tuskaa, mutta olkapään tapauksessa asia on onneks päinvastoin.
    Hyvä, että syy selvis. Kyllä se kuntoon saadaan, uskon minä :).

    Ihanaa keltaista kevättä kuvissa ja taas hieno seinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkapäästä tulee parempi kuin entinen!

      Keltainen on kevään väri. Se on lupaus. Mutta tällä hetkellä tuolla ulkona on sen verran vilu ettei taida narsissit partsilla viihtyä.

      Poista
  2. Hyvä, että helpotus olkapäävaivaasi häämöttää jo! Leikkauksen jälkeen sitten huolellinen kuntoutus, niin käsi on iskussa taas. :)

    Kalkkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina helpotus, kun löytyy vaiva, minkä voi korjata. Hyvä siitä tulee.

      Poista
  3. Heiiii miten tuo seinä on tehty? Mulla ois keittiöön jotain samantyyppistä suunnitteilla mut en tiiä miten sen toteuttaisin... Ja hei mahtavaa, et olkapää saadaan kuntoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jou!

      Seinänteko on helepoo kun heinän teko. Alla musta maali ( mulla matta, mutta voisi olla puolikiiltäväkin.) Sen kuivuttua vedetään pintaan Tikkurilan Stardust Hopea efektimaali. levitetään telalla, on erittäin helppo työstää. Näyttää aluksi ihan valkoiselle kalvolle, mutta kuivuessaan hopea blingbling jää vain näkyviin. Tarvitsee hyvän valon, tullakseen esille parhaalla mahdollisella tavalla. Reippaasti maalamaan! Maaliliikkeet antaa yksityiskohtaisempaa neuvoa ja väline apua!

      Poista