Pistää nipistämään

Citis ollaan ja en voi sille mitään, et heti alkoi ahdistaa. Mökki on sanansa mukaisesti paratiisi. Siel unhoittuvat arjen surut ja murheet. On helppo unohtaa, kun siellä on laki ja järjestys. On siistii ja kamat paikoillaan ja sellainen kotoisa olo. Onneks on möksä. Pääsen sinne sitten pakoon tätä kaikkee.

Avokylppärikeittiö

En tahtoisi valittaa. Eikä tää nyt sitä olekaan. Tämä on todellisuutta, jota en voi väistää vaikka tahtoisin. Käytiin eilen kotimatkalla uudessa kotona. Vai mikä se nyt sit onkaan? Ei se koti vielä oo. Remonttityömaa, kohde, asunto tai joku. Kaikki on hujan hajan ja hiontapöly on levinnyt kaikkialle. Ällöö. Keittiön ja kylppärin välinen seinä oli osittain purettu ja näkymä oli, niin no, se oli hyvin avara. Meille voisikin tulla sellainen yhdistetty keittiökylpyhuone. Ois niin kuin yhtenäistä tilaa. Baithiwei, mökkimatka kestää sit vaivaiset 50 minsaa. Oonko jo maininnut, en muista. Mut vähäks kiva, voi tarvittaessa huitaista vaik illalla kylpee ja takas. Siis sit, kun on se koti.

Avokeittiökylppäri

UK:oon himakin alkaa olla kaaos. Laatikkoa ja pussukkaa joka paikka täys. Täältä ei paljoa mukaan lähde, on silleen helppo muutto. Osa kamoista on jo lahjoitettu eteenpäin ja romukuorma tulee keskiviikkona. Mikä siinä on, kun paikat on näin sekaisin, ensin mulla ja nyt täällä, niin musta tuntuu, et rouvan pikku pääkin on ihan sekaisin. Silleen inhottavasti. On levoton ja turhautunut olo. Koko ajan pitäis tehdä jotain ja ei kuitenkaan pitäisi. Mun tekisi mieli kadota tai lähteä Bahamalle makkoomaan ja nauttimaan kuubalibree. Pois, pois, kauas pois. Vuorten taa.

Tällaiselle näyttää home

Tänään onneks pääsen hommiin käsiks. Seinät on nyt tasoitettu ja toivottavasti myös hiottu. Pohjamaalia pintaan ja lattian laittoa. Jotenkin tuntuu tyhmälle se maalaushomma. Ympärillä on niin hirvee härdelli, et kandeeko edes maalata. Sotkussa on kuitenkin kaikki. Ne on isoja hommia, tuollaiset purkuhommat. Kaikki vaikuttaa niin keskeneräiselle, et mun maalaukset on vain pikku räpellöstä. Mut jotain on tehtävä, saa edes sen tunteen, et homma etenee.

UK:oota naurattaa. Hän tuossa mainitsi, et pitäisi saada jääkaappi ja pakastin päälle uudessa kohteessa. Saataisiin sinne meittin pöperöt ja pakasteet. Minä ilmoittamaan, et mitä me niitä sinne viedään, kun ei olla siellä syömässäkään. Äänessäni saattoi kuulla hädän ja huolen. Eikä sille voi muuta kuin nauraa juu. Mä sanoin hälle, et etkö sie ymmärrä, et mie saatan joutua tästä vaikka psykoosiin. Niin ottaa koville, ilman jääkaappii tai jääkaapilla.

Onneks meillä on huumori. Mä taas repesin äsken, kun UK sano, että hyttynen on häntä nipistänyt viikonloppuna. Hah, ei hyttynen nipistä, sehän pistää, sanoin. Nipistämiseen tarvitaan kaksi sellaista raajaa tai uloketta, minkä väliin voi jotakin nipistää. UK:n mielestä mökin hyttysillä on kaksi piikkiä millä nipistää. Hah, nipistää...

Mies vailla menneisyyttä

Viimeisiä viedään. Vikapäivä ennen muuttoa. Samalla, kun laitan elämääni laatikoihin, teen jäähyväisiä. Kaikki on viimeistä kertaa tässä ja nyt. Vikapostaus näiltä huudeilta, tässä maisemassa, tässä työhuoneen ikkunan edessä. Katson tarkkaan ja tallennan.

Viisi vuotta hurahti tuosta vaan. Kotiuduinko koskaan tänne näin. Alku oli hankalaa ja olin lähdössä takaisin minulle rakkaille kulmille. Lähtö hieman viivähti ja omalla tavallani olen oppinut viihtymään myös täällä. Eikö se ole loppujen lopuksi niin, että ihminen viihtyy juuri siellä missä on ne rakkaimmat. Tekeekö paikka ihmisen vai ihminen paikan. En toki yhtään laita vastaan, että pääsen takas kotiseuduille, sillä sitä Espoo on minulle. Tunne siellä päin on nimittäin vahvasti takaisin kotiin. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tutkimaan tienoot ja tekemään kaiken taas tutuks. Sekin on ihmiselle hyväks, että vaihtaa välillä maisemia. On niin kuin jotenkin uus. Kaikki.

Yks pakkaa kaks kakkaa muuta sitten ei tarvitakkaan

Pakkaaminen saavuttaa kliimaksiaan. Vaikka se on raskasta, niin samalla äärimmäisen tyydyttävää. Kaapit tyhjenee, tilaa aukeaa ja minä olen valmis. On ihanaa riehua rätin kans ja pestä paikkoja. Kummallisesti sitä pölyä ja likaakin löytyy. Muka siisti ihminen. Tällainen perusteellinen pesu tuottaa jotakin alkukantaista mielihyvää. Toki, sen rätin kans heiluu muutoinkin, mut en mää mikään nyysijä ole. Kattilakomeroa en ollut pyyhkinyt sitten viiteen vuoteen. Sinne niin perälle on vaikea päästä ja niin on jäänyt. Uusille asukkaille pitää tehdä parasta puhdasta. On sit kiva tulla uuteen kotiin. Itse arvostan sellaista erityisen paljon.

Meittin muutto menee siis näin. Huomenna tulee muuttofirma ykstoistkolmekymmentä. Mun kamat matkaa jo Maininkitielle. Toivon todella, että yhden huoneen lattia olisi jo laitettu ja sinne niin pakataan mun maallinen omaisuus. Muutan taas evakkoon, mutta vain pariksi viikoksi. Seuraava steppi on UK:n muutto 12.5. Silloin purjehdimme lopullisesti yhteiseen satamaan ja asettaudumme lempemme pikkuiseen pesään. Remontti ei suinkaan ole vielä silloin valmis. Elättelen toivetta, että kaik muu olisi jo asuttavassa kunnossa, mut kylpytilat ottaa sen viisi viikkoa ja purku alkoi tiistaina. Jos tämä kaikki ahistaa liikaa ja remontti on sietämätön, niin aina voisi asustella mökillä väliaikaisesti. Joku takaportti.

Guud bai mai laav ja Tolu

On mulla vähän haiku. Se on sama kuin ikävä, mut silleen semisti. Se hetki, kun kaikki kamat on viety ja viimeinen rätin heilautus tehty. Olet entisessä kodissasi yksin, se on jäähyväinen. Voi olla, että pieni kristallin kirkas ja suolainen kyynel vierähtää iän karheuttamalle ja turvonneelle poskelleni.  Yksi vaihe elämässä on takana ja kohti uusia koteja. Jos elämässä ei mitään muuta jää mieleen, niin kodit muistaa aina. Tavallaan sitä mennyttä elämää elää kotiensa kautta. Muistaa missä oli sekin joulu, kun sain paketista suihkusetin tai sen puurokattilan. Missä vietettiin mun nelikymppiset, missä asuin silloin, kun joku tuli elämääni ja joku lähti. Kodit ovat elämän päiväkirjoja. Hah, löysin muuten kellarista yhdenkin päiväkirjan ja jäin sitä kevyesti lueskelemaan. Hitto, miten sitä onkin voinut joskus olla niin naivi ja hölömö. En sit tiedä, onko kehitys mennyt eteen vai taaksepäin, mutta kirja lähti tunkiolle. Olen mies vailla menneisyyttä ja se tuntuu hyvälle. Nyt p a k k a a m a a n! Se on menoa nyt!

Anna jo onnistua

Juu, ei nuolasta ennen kuin tipahtaa. Ei meinaan olla uuden asunnon omistajia, toistaiseksi. Viime tiistaille tarkoitetut asuntokaupat peruuntui. Oltiin kyllä asiallisesti pankissa, mutta muutaman epävarmuustekijän takia, emme uskaltaneet laittaa nimiä paperiin. Vaadittiin lisäselvitystä. On sanomattakin selvää, että nyt koetelleen hermoja ja vähän päälle. Hohoijaa, taisin kehua viime postauksessa, kuinka musta on tullut vanha ja viisas, enkä suotta möyhöö. Juu, en möyhöö mut kyl tää voimille ottaa tämmöinen hemmetin säätö. On sitten nuori tahi vanha.

Pettymyksen määrä on ollut musertava. Näytti nimittäin sille, että kauppoja ei pääse syntymään, ja meillä jatkuu se kuluttava uuden kodin löytäminen. Hetken olin jo varma, että kadulle tässä joudutaan. Taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä heittäytyivät hankalaks. Tai miten sen nyt ottaa. Ovat kaikki ikäihmisiä ja asioiden hoito on kankeaa tai onko se jopa haluttomuutta ottaa vastaan uusia asukkaita. Muutosvastarintaa tai jotain. Myyjälle tämä oli tietysti järkytys, koska hän oli asioista pihalle kuin lumiukko. Hän ei asu täällä, eikä kyseisessä asunnossa olemoisinkaan. Asunto on ollut tyhjillään jonkusta aikaa ja kaikki se olennainen ja tärkeä tieto tulevia remontteja kohtaan oli jäänyt hänelle(kin) tiedottamatta. Niin kuin meille kaikille. Asiat selvisi päivää ennen kaupan tekoa ja siksi kaikki kääntyi niin epävarmaksi. Auts.

Tuulta purjeisiin!

Kaksi päivää on s-postit ja kaikki viestit sinkoilleet eestaas ja mitä ihmeellisempää tarinaa on syntynyt. Myyjä laittoi kovat piippuun ja on ilmeisesti nostanut sellaisen älämölön, että Espoonlahti on ollut varpaillaan. Hih, aika kiva aloitus muutolle. Rouva saapuu takas Espouseen! Täältä tulee semmoinen pariskunta, et oksat pois ja männynkävyt. No mut joo, oikeesti meitä johdettiin tietoisesti tai tiedostamatta harhaan ja asiat piti selvittää. Mitään ei vieläkään ole varsinaisesti mustaa valkoisella, koska sellaista tietoa ei ole vielä olemassakaan. On suusanallista informaatio, johon meidän tulee nyt tyytymän. Asiat on nyt kuitenkin silleen selvät, että taloyhtiön puolesta tehtävä kylpyhuoneremontti aloitetaan meidän asunnosta yhtäaikaa remonttimme kanssa jo toukokuussa. Tarkkaa päivämäärä ei ole vielä olemassa, mutta otan sen riskin ja uskallan elää asian kanssa. Lähtökohtahan oli, että meiltä evättiin remontin teko kokonaan ja ilmoitettiin, että huoneistokohtainen remontti alkaa joskus välillä 2017 - 2019.

Onko tämän kaiken tarkoitus se, että meidän ei tulisi muuttaa saman katon alle. On sen verta vaikeaa ollut tämä koko asuntohärdelli. Vai ymmärtäisinkö asian niin, että vaikeuksien kautta voittoon ja lopussa kiitos seisoo. Yhdyn mieluusti jälkimmäiseen. Ei tämä nyt ihan paras aloitus ole ja toivon, että tästä ei seuraa lisähankaluuksia tulevaisuudessa. Voihan se olla, että taloyhtiön kanssa saa jatkuvasti tapella, mutta se riski on vain otettava. Elämässä joutuu joskus menemään riskillä. Tai vaihtoehtoisesti pääsemme uinahtavaan mummolaan ja asustamme siellä onnellisina elämämme loppuun asti pikkuisessa linnun pesässä. Asunnosta tulee mieleen linnun pesä vai oisko se pönttö? On silleen korkeemmalla kalliolla, puiden latvat kurkkii keittiön ikkunasta.

Tänään rouva ei pääse kaupoilla ja joudun valtuuttamaan UK hoitaa asian. Harmittaa, koska tämmöiset ovat sellaisia asioita joita harvoin pääsee fiilistelee. Saattaisin uskoa, että tunnelma kaupoilla on vapautunut ja ylen tyytyväinen. Meille kaikille. Ei ole kenenkään etu, jos asiat menee mönkään. Mua ei silleen hirvitä, koska asunto on meille tehty. Siinä oli kaikki ne kriteerit mitä tavoittelimme. Ja ei sellaisia ihan joka kivan alla kasva. Eikä pidä tarttua kiinni negaatioihin. Varmasti myös paljon hyvää on tulossa. Arvatkaas mitä mä teen pääsiäisenä? Ei varmasti ole vaikea arvata. Juu, r e m o n t t i a ! Hetkinen, eipä olla niin varmoja. Kaikki voi vielä muuttua. Anna jo onnistua, pliide!

Ja menikö niin kuin suunniteltiin

Olen taas palannut maanpinnalle kuvaksesta. Olipa muuten huikee Su-päivä. Opiskeltiin käsisalaman käyttöä ja voin kertoa, että tuli taas yksi tekninen härpäke lisää, jota en siis ymmärrä, enkä hallitse. Mut siks just opiskelen. Yksi päivä, muutama tunti, ei tee minusta vielä asiantuntijaa. Ehei, siihen tarvitaan varmaan vuosi. Mut hurjasti se antaa kuvaukseen lisämahdollisuuksia ja tekee siitä erityisen antoisaa.

Maanantai on alkanut ahistavissa merkeissä. Kaikki ei mene remontin suhteen ihan niin kuin pitäisi. Ei niin. Taloyhtiö ilmoitti, että kylppäriä ja veskiä ei voi, eikä saa remontoida vetämällä pelkät mikrosementit pintaan. Eli koko paska pitää purkaa ja tehdä alusta asti uusiksi. Eniten tässä sapetti nyt se, että taloyhtiö ei ole ollut kovinkaan kiinnostunut tulevasta remonttista. Yhteistyö on ollut haastavaa, mut sit yhtäkkiä he ovatkin käyneet tekemässä "tarkastuksia ja mittauksia" ilman, että ovat meille ilmoittaneet mitään. Saatika kysyneet omistajalta minkäänlaista lupaa asialle.

Kevät on niin...

Saimme monikohtaisen raportin siitä, mitä kaikkea siellä on ko. remontin esteenä. Selviää, että pinnoissa on kaksi kerrosta vanhaa laattaa ja muovimattoa ja kaikkee muutakin mahollista ja mahotonta. Niitä ei vaan mainittu 2014 tehdyssä kartoituksessa. Me itse tilasimme paikalle kosteusmittauksen ja sen raportin mukaan remontti voitaisiin tehdä suoraan pinnoille.

No, näitä aina tulee. Kapula käteen ja soittamaan suoraan isännöitsijälle. On jo ikäihmisiä ( ilm. koko hallitus ) ja alkuun hän oli lievästi yhteistyökyvytön. Hän mm. kysyi minulta, että olemmeko itse muuttamassa asuntoon? Kerroin, että siitä on tarkoitus remontoida meille uusi, rakas ja yhteinen ensimmäinen koti. Mulla on pelisilmää näissä asioissa ja ei aikaakaan, kun oltiin jo hyvis väleissä ja jonkun asteisessa yhteisymmärryksessä.

Asia on nyt niin, että taloyhtiössä tehdään osakkaiden asuntoihin kylppäriremontteja pintaputkien osalta ja taloyhtiö kustantaa ne. Tässä voisi nyt ajatella, että tehdään yhdessä. Taloyhtiö osallistuu osaan ja me enemmänkin tähän esteettiseen pintaan ja kalusteeseen. Samalla vedetään uudet putket myös kyökkiin ja sehän on nyt jälleen myynnillisesti erittäin hyvä asia. On niin kuin putkivedot sit tulevaan putkiremonttiin valmiina.

...värikästä aikaa. Muurlan maisemii.

Kurjaksi tämän tekee se, että aikataulut ei varmaan mene meidän toiveiden mukaan ja hei kamoon, taas putkiremonttia tiedossa. Joudutaanko asumaan kuinka pitkään vanhan keskellä, se kysyy multa hermoja ja saa mun estetiikan tajun voimaan pahoin evri moorning. Auts. Mut ei kai se auta. Mennään tällä ja toivotaan, et päästään yhteisymmärrykseen asioista. Mie sanoin isännöitsijälle, että ei tässä ole tarkoitus alkaa tappelee, tärkeintä on, että hommat hoidetaan niin kuin ne kuuluu hoitaa ja me saadaan koti, joka on tehty niin kuin ne kuuluu tehdä. Turvallisesti ja tulevaisuutta ajatellen. Jos remontin kans on jo tässä vaiheessa hirveetä vääntöö, ei sitä paranna se, et vedetään vaan mikrosementit pintaan. Haluan olla varma siitä, että kaikki on tehty ok ja vimpan päälle. Näin on näreet vaikka vähän tää nyt nyppiikin, mut jossain myyntivaiheessa saatan kiitellä.

Onko se tämä ikä vai mikä, mutta en ota enää tämmöisistä asioista hernettä nenuun. Turha alkaa möyhöö. Tärkeintä on aina selvittää, kuinka tästä selvitään ja kuinka mennään eteenpäin. Sitä en voi sietää, jos ei olla oikeudenmukaisia. Asiassa kuin asiassa. Ja jos yritetään jotenkin kusettaa. Se tekee mulle näppylöitä ja sit menee myös pinna. Onks musta tullut vanha ja viisas, kun näin tyynesti asioita hoitelen. Hirmu kiva.

Viimeisiä viedään

Täällä ollaan taas. Valokuvauksen ytimessä. Opiskelija pyhättöni antaa viimeisiään. Kelmeä pöytävalo ja patterissa kiertävä, kohiseva vesi tuovat juuri oikeanlaista tunnelmaa. Illalliseksi nautin dogipäkissä kiikuttamani ravintolatähteen ja jälkkäriksi tuplan. Voìla, kun oli herkkua. Jäsenissä painaa viimeiset löylyt Muurlan saunassa, ikävä jää ja haikea mieli. Tämä on tokavika kerta, ensi kerralla vain yksi päivä lopputyön palautuksineen. Se oli sitä siinä.

Vuosi meni ihan liian äkkiä. Olen jotenkin pettynyt, kuinka nopeasti kaikki menikään. Ymmärtänyt samalla, kuinka pienen pienen pintaraapaisun on saanut oppia valokuvausta. Vuosi on ollut todella antoisa ja nälkä, hirveä nälkä jää. Missä jatkan, kuinka jatkan, se on vielä auki, mutta sen tiedän, että jatkan. Tämä vuosi on antanut ymmärryksen siitä, kuinka pitkä matka onkaan siihen, että voisit edes kuvitella hallitsevasi kaikkea sitä mitä valokuvaus pitää sisällään. Näkemystä ei voi opettaa, mutta ilman taitoa, tietoa, et saa esiin sitä mitä haluat välittää ja kertoa. Se on jämpti niin.

Valheet ja Viettelijät...

Tänään kotitehtävän palaute ja meni kyllä alta lipan. Totta kai sitä haluaa onnistua, mutta pidän tärkeänä sitä, että tiesin jo palauttaessani, että tää ei ole ihan kohdillaan. Eli jotain on oppinut. Tein tehtävän kolmeen kertaan, mutta silti valitsin vaihtoehdon, joka ei vastannut tehtävän antoa. Mielestäni näin siinä jotain, joka ei kuitenkaan välittynyt muille. Siinä se vaikeus ja hei, itsekritiikki. Armotonta. Mikä on hyvä kuva? Varmasti mielipiteitä on niin monta, kun on katsojaa. Siksi palautesessiot on niin hyviä, koska niissä oppii myös näkemään katsojan silmin, ei vain pelkästään kuvaajan ja omin ajatuksin. Ei oo heleppoo. Pitää epäonnistua, jotta voi onnistua.

...tänään studiossa.

On ollut pientä katkosta postauksissa. On inasen kiire kaiken tämä muutto ja remppa härdellin kanssa. Eikä kaikki ole edes vielä kunnolla alkanut. Tosi toimiin päästään ensi viikolla, loppukaupat on Ti ja sit uusi koti on varmasti meidän. Okke, tarjouspaperit on hyväksytty ja allekirjoitettu, mut ei kande nuolasta ennen kuin tipahtaa. Pitää käydä tosi huono munkki, jos kaupat vielä peruuntuu. Mut en lepää ennen kuin kaikki on ihan varmaa...

Pe kosteusmittaus asuntoon kertoi, että ei ole minkään valtakunnan kosteutta. Remppareiskat kävi paikalla ja nyt odotellaan heidän tarjousta ja aikataulutusta. Lattiat on katsottu, kylppäri ja veskikalusteet samoin. Eli asiat on lähtenyt jouhevasti rullaamaan. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa ja toivotaan, että toukokuun loppuun olisi koti valmis ja päästäisiin nauttimaan kesästä. Olen samalla aivan intopinkeenä ja samalla huokaisen kolme kertaa hyvin syvään, huoks. Ei ne enää tässä iässä rempat ja muutot ole ihan niin yksinkertaisia juttuja kuin nuorena jantterina. Ei ole niin.

Mut hei, näillä mennään. Olen taas ihan poikki, pakko vetää vaakaan. Huomenna mielenkiintoinen opiskelupäivä tiedossa. Nyt tarvitaan lepoooooo. Guuuuud nait!

Parantumaton mutta ei tappava

Ihminen on siitä ihmeellinen otus, että se ei ole tyytyväinen mihinkään. Allekirjoittanut on valittanut tekemisen puutetta ja uuden kodin löytämisen tuskaa. Nyt sit valitetaan kun on liikaa tekemistä ja uuden kodin remppa on ressi. Höh, ihan typerää. Täytyy tasata aivopaineita ja yrittää ottaa nautinnon kautta. Tehdään siinä järjestyksessä, kun asioita eteen tulee, eikä napista turhasta. Miks tehdä asioista vaikeampia kuin ne ovat.

Kaikki ei varmasti menee niin kuin rouva haluaisi ja mun aikataululla. Miks ihmeessä pitää olla muka niin tehokas, toimelias, kiireinen ja kaikkivalmistahetinyt! Ei elämä tähän kaadu, eikä mihinkään häviä. Täytyy myöntää, että pikku pää on kuin kiitorata helsinkivantaalla. Koko ajan nousee ja laskee. Ainut ero on, että päässäni risteilee keittiöt, maalit, tapetit ja remppareiskat. Eivät ole lentokoneita juu.

Heräsin viime yönä omaan huutoon. Tai en tiedä heräsinkö, näin unta unesta tai jotain. Olin kuulkaa maailman äärettömyydessä tai oliko se kadotus. Täysin valkoista ääretöntä ympärilläni, ei mitään muuta. Se oli kuin paksua sumua ja sitä oli kaikkialla ja loputtomiin. Olinko taivaassa? Maailmaa ei nimittäin ollut, olin yksin. Yhtäkkiä kuulin marssin äänen ja edessäni oli sotilaiden mustia saappaita ja jalkoja. Kasvoja ja vartaloita ei näkynyt. Minä rähmälläni tuhansien saappaiden edessä, nöyrästi. Sitten alkoi satamaan valkoisia vessapaperirullia. Pehmeästi tupsahtelivat ympärilläni. Kuinkahan tätä voisi tulkita? Pelkäsin kovin ja siksi huusin. Mitähän naapurit ajattelee, möykkä yöllisessä äänettömyydessä saattaa kuulua ympärille.

Allekirjoitukset tarjouspapereissa on nyt olemassa. Myyjä ei asu Suomessa, ja siks oli pieni lisä jännitys. Varsinaiset kaupat on ensi viikolla. Kauppa voi vielä peruuntua, mut sit joudutaan sakkomaksuihin. Jos kaikki menee ookoo, niin avaimet saadaan tiistaina. Nyt perjantaina päästään ottamaan mittoja ja katsomaan kotia silleen uuden kodin silmin ja tunnelmin. Se on aina hyvin jännää. Olet ensimmäistä kertaa niin sanotusti virallisesti uudessa kodissasi. Mitä se haluaa kertoa sinulle, mitkä on tunnelmat. Noin sata asuntoa kiertäneenä ja muutenkin, voin sanoa, että joka kodissa on ne omat fibat. Joissakin vain tulee hyvin vahvasti se tunne, että tämä ei ole mun. Jotkut taas houkuttelevat lähestymään ja ottamaan selvää suhteemme laadusta.

Tällä kertaa mennään Ikean keittiöllä. Löysimme uutta mallii, matta mustaa ja harmaata. Niistä niin, meille uusi upea kyökki. Vähän lisämaustetta välitilan ideasta. Niistä kerron sitten, kun tekemisen hetkin. Onhan se mukavaa, vallan jopa intohimokasta. Tämä on mulla niin verissä, tämä tämmöinen tekeminen. Kun saan perjantaina mitat, sit alkaa varsinainen suunnittelu. Tulen raportoimaan etenemisestä ja kodin valmistumisesta jonkun verran täällä, mut enemmän Lemon Decon puolella. Duuni juttu vaikka oma onkin, juu nou.

Paljon on kaikkea. Ja oli pakko ottaa oikein uuden kodin muistikirja, jonne kaikki muistettavat on kirjattava ylös. Täälläkin höpisen samoja asioita moneen kertaan, kun en muista mitä olen jo sanonut. Pätkii juu. Pahasti juu. Sori, sori, veri sori. Tää on nyt tätä. Menoa eikä nykytystä. Yritän vain pysyä järjissäni. Ai niin, eiliseen uneen liittyi myös se, että menetin järkeni, ymmärryksen, minäni ja jonkun. En vain tiennyt, kuka olen, missä olen ja mitä teen. Sekin oli pelottavaa, mutta liittynee taudin kuvaan, jonka yhteinen nimitys on muutto/remonttiepidemia. Havaitaan yleisesti näin kevään korvalla. Parantumaton, mutta ei tappava.

Heijastuksia ja uusia koti

Ostotarjous sisällä, nyt odotetaan. Myyjän pitäisi reakoida tänään. Kiire, kiire. Kohde ihan pommi ja tietysti pitäisi päästä tekemään remppaa heti. Mielellään jo tänään. Koko hemmetin talvi ollut muuta kuin aikaa, olisi voinut tehdä remppaa ja muuttoa. Sit kaikki tulee yhteen läjään niin, että viimeisetkin hermon rippeet riekaleina. Muutto kuitenkin jo tän kuun lopussa ja olisi kiva päästä valmiiseen kotiin, eikä remontin keskelle, huoks.

Päädyttiin Espooseen. Mökkimatkan kannalta ihanteellinen ja pääsen takas kotiseuduille. Onko virallinen paikka Espoonlahti vai Kivenlahti, siinä rajalla ollaan. Enihau, talo pienkerrostalo, kivasti kukkulalla, ylin kerros. Neljä huonetta ja keittiö. Pohja meille toimiva. Kyllä siitä kiva koti tulee. Arvata saattaa, että nyt pikku pää surisee. Unta en eilen saanut, niin piti miettiä. Mitä tehdään, miten tehdään ja kuinka laitetaan.

Viikonloppu hurahti taas ajatusta nopeammin. No, eilinen meni heela daagen näytöillä ja La kävin ystävättären taidenäyttelyn avajaisissa. Heijastuksia 3 näyttely on galleria G12 Annankadulla. Kuvataitelija Minna Räsänen on pitkäaikainen ystäväni ja mielenkiinnolla olen seurannut hänen heittäytymistä kokopäiväiseksi taiteen tekijäksi. Meillä oli Minna kanssa yhteinen kampaamoyritys Joensuussa, Minni&Mauri, satavuotta sitten. Oih, niitä aikoja. Oltiin nuorii ja nättii, mukavia muistoja.

Lempi taulu ja taitelija

Mutta itse näyttelyyn. Upea, lämpimästi läikehtivä kokonaisuus. Niin kuin nimi jo sanoo, kyseessä on heijastuksia. Minnan maalaamiin tunnelmiin on helppo päästä sisään. Olin hetken rannalla, kuulin laineiden kevyen liplatuksen ja syysaurinko viipyili kasvoillani. Erityisesti taulu, Ihana valo, kiinnitti huomioni. Eikä pelkästään siksi, että sininen on lempivärini. Taulun rauhallinen ja elävä liike on suorastaan vangitseva. Suosittelen lämpimästi kokemaan ja näkemään näyttelyn. Se on avoinna aina 20.4 asti.

Tässä näpyttäessäni on väännetty tulevan kotimme hintaa ja maaliin mentiin!!!! Myyjä ja ostaja kohtasivat ja tämä piina on nyt ohi. Meillä on uusi, yhteinen koti. Nautin hetken tästä ihanasta tunteesta ja alan sitten stressaamaan. Nyt pitää saada äkkiä keittiö ja remppareiskat. Jos joku tietää luotettavia, työtä vailla olevia tekijöitä, niin saa ottaa yhteyttä!

Nää on aina isoja, hyvin tunteikkaita asioita. Jos ei olisi maanantai, niin poksauttaisin UK:n kans kuohuvat. Mut ei sitä näin alkuviikosta passaa. Tänään mennään Ikeaan. Keittiö täytyy käydä jo tsekaamassa. Vielä ei voi tilata, kun ei ole koko keittiön mittoja. Hmmm... pääsenkö huomenna ottamaan niitä. Täytyy yrittää. Se on nähkääs niin, et kun rouva laittaa tuulemaan niin sit tapahtuu. Varasin tuossa äsken jo muuttofirman, se tapahtuu sit 29.4 ja kierrätyskeskuskin on varattu. He tulevat noutamaan minulle joutavan 26.4. Tästä se lähtee! Täältä tullaan Espoo!

Yks pakkaa kaks pakkaa muuta sitten ei tarvitakkaan

Ilma meinaa vetää mielen matalaks. Tää takatalvi on joka kerta järkky koettelemus. Vaik sen periaatteessa tietää, että joka kevät se tulee, mut silti sitä ei voi hyväksyä. Sitä odottaa jo kukkasten syntyä ja lehtivihreää. Lämmintä iltaa ja auringon hekumaa. Pääkaupunkiseudulla rätkii räntää päin näköö, ei mitään mielijakoa ulos. Ällöttää tollanen.

Pikku neiti Porvoolainen on vaihtunut kovaksi kundiksi Kivenlahteen. Eiliset näytöt oli antoisia molemmat. Tällä hetkellä  meillä on siis kolme vaihtoehtoa. Minä päätyisin Kivenlahteen. Siinä täyttyy lähes kaikki meidän kotikriteerit. Ainoastaan hissi puuttuu, mutta kerroksia ei ole kuin kaksi, ne kävelee sujuvasti. UK ei ole siis vielä kohteita nähnyt ja hän palaa tänään työmatkaltaan. Huomenna mennään sit het aamusta katsomaan kaikki 3 kohdetta ja sit aletaan lyömään pätäkkää pöytään juu.

Asunto on pommi. Sitä kai oikeastaan halusinkin. Saa tehdä mieleisensä. Ja arvatkaa vaan, olenko jo tehnyt. Pikku pää surisee sisustusta ja materiaali valintoja. Odotan UK:ta palajavaksi, että päästään yhes miettii vaihtoehtoja ja sitä mitä tehdään. Keittiö ei ole suuren suuri, mut luulen, että hyvin suunnittelemalla siitä saa oikein toimivan meille. Ikävästi asunnossa on lasikuitutapettia ja se on asia jota inhoan yli kaiken. Mut olen jo selvittänyt, kuinka käsittelemme sen pois. Tikkurilan valikoimissa on olemassa hyvä tasoite. Duunia se teettää, mut mikäs, tehdään sit. Kaikki lattiat vaihtoon, pinnat uusiksi ja kylppärin seinät/lattia kaipaa uuden pinnan. Olen vähän miettinyt mikrosementtiä, sen voisi vetää vanhojen laattojen päälle ( jos vaan vesieristeet alla on kondiksessa.)

Työhuoneen kaapit ja lipastot ovat nyt empti. Hassua tässä on se, että enemmän meni roskiin kuin jäi. Sanoinko mää jo tästä? En muista. Niin kuin en muista mitään nykyään. Mulla oli eilen hyvän ystävän taidenäyttelyn afterwork avajaiset. Viikolla olin niin miettinyt, et kiva. Mitä tapahtuu. Kaikessa rauhassa tässä pakkailen ja kello kuus illalla jysähtää tajuntaan: " Perkele, ne avajaiset!" Miten ihminen voi olla näin tollo nykyään. Musta tuntuu, että mulla on joku häiriö aivotoiminnassa. Onneks tänään on viralliset avajaiset ja voin mennä piipahtaa.

Tänään alkaa myös valokuvakoulun lopputyö. Menen tapaamaan mun malleja. Kerron ideastani ja he joku hylkäävät tai hyväksyvät. Samalla vähän tutustumme ja sovitaan kuvausaikatauluja ym. Tää on sen verta iso prokkis, että vaatii aikaa vähän enemmänkin. Suunnittelua ja ennen kaikkea onnistunutta toteutusta. Kauheesti paljon on ideaa, mut se on sit eri asia toimiiko ne käytännössä ja saanko sanottua kuvilla sen mitä tahdon. Samalla tämä on myös äärimmäisen mielenkiintoista ja haastavaa. Ehkä esittelen kuvat vielä joskus täällä. Tai näyttelyssä, heh.

Mä oon niin tylsä ja totean taas, että pakkaaminen jatkuu. Kun käy kaiken yksitellen läpi, niin se näyttää vievän aikaa. Siksipä olenkin aloittanut ajoissa. Mun niin tekisi mieli laittaa jo matot rullalle ja pakata kaikki vaatteetkin. Siinä nyt ei oo mitään järkee, sit saa niitä etsiä ja kaivella. On vielä kuitenkin kuukausi aikaa. Mut pyykätä voi. Pesenkin kylppärin ja veskin matot. Pitäisikö verhot ottaa alas ja pesasta. Hyvä idea, on sit puhtaat uudessa. Niin jos ne edes sopii sinne. Katsokaas, en nyt vielä kuitenkaan tiedä, mikä on se uus hima ja paljonko on verhojen mitta. Rauha, rauha ja ota rennosti. Sanoo hän, rentouden maailman mestari.

Asioilla on tapana tapahtua

Hyvät henget, keijut ja kummajaiset ovat liikenteessä. UK on saanut ostotarjouksen ja nyt näyttäisi sille, että mennään eikä meinata. Hänen asunto pitää olla tyhjä 12.5 mennessä eli olemme oikeasti kodittomia tuota pikaa. Takaporttina ja ässänä hihassa on muutto mökille. Meinaan vaan, jos tiukille menee. Mut mie olen päättänyt, että tämä on se viikonloppu, kun meille uusi koti löytyy. Eiks nyt ole jo aika, että asiat luistaa, eikä kaikki töki ja aiheuta pelkää harmii. Joskus onnen on käännyttävä ja nyt olisi vuorossa ne kivat jutut. Näin mää näkisin.

Heräsin veri öörli. Inasen on jännitystä ilmassa (kaksi varteenotettavaa näyttöä tänään.) Olin mokaillut muistini kanssa. Katsokaas, sen verta pätkii jo, että en enää oikein muista mikä päivä on kyseessä. Noin niin kuin oikeesti. Olin sit sopinut välittäjän kans näytön eiliselle ja hän soittamaan, että on tällä kohteessa ja missä minä? Himas. Soitin Ke ja olin vakavasti puhunut huomisesta, tarkoittaen tietenkin perjantaita. Vähäks nolo. Kakstoist raipan iskua ja tunti pimeetä nurkkaa. Hävetti.

Piipahdin eilen Itiksen luontaismyymälässä ostamassa pellavansiemenii. Oikeastaan kyselin magnesiumkloridin perään. Ei ollut. Tyydyin pellavaan. Siinäpä satuin suuni aukaisemaan ja kerroin massuongelmista. Huh, sain sellaisen ripityksen, että alkoi hirvittää. Nyt pitäisi alkaa laktoosittomalle ja gluteenittomalle ruokavaliolle tai muuten kuolen. Pikkasen tuli myyjä päälle ja kerto raakaa totuutta. Ehkä se oli hyvä, ehkä se oli tarkoitettu. Olen asiaa kyllä joutunut miettimään, sen verta on hankalaa normielämä. Jotain on tehtävä, mut mitä. Mistä hemmetistä saisin oikeaa ja arvokasta tietoa siitä, mitä olisi paras tehdä. Näitä kuppikuntia asian tiimoilta on huru mykke ja lähtökohtaisesti pitäisi saada oikea diagnoosi siitä mikä vaivaa ja mikä ei. Ajattelen kesää, ajattelen grillikyrsää, ajattelen kaljaa. Olenko mökkikauden jälkeen enää hengissä. Luopumisen tuskaa, mut pakko.

Sain eilen postissa ensimmäisen numeron tilaamani kameralehteä. Voih, kuinka ihana tunne se olikaan. Ihminen voi tulla iloiseksi niin pienistä asioista. Lehti on täynnä mielenkiintoista asiaa ja luen sitä säästellen. Joka juttu on käytävä läpi, enkä halunnut lukea kaikkea kerralla. Riittää useammalle päivälle. Siinä on myös arvokasta tietoa kursseista, näyttelyistä ja kilpailuista. Hitsin kiva.

UK tulee huomenna himaan. Jo oli aikakin. Kauheen nopeesti meni viikko. Täytynee laittaa suomi-illallinen. Joku lakto-gluteevapaa ateria. Taidan laittaa makarooniloudan parsakaalista ja leikki jauhelihasta. Niitä nyhtöhommii tai jotain. Anna mun kaikki kestää taas. Ohjelmassa on myös, arvatkaa mitä? Näyttöjä, pakkaamista, näyttöjä ja pakkaamista vaan. Eipä se elämä muuta. Onneks tänään on sauna. Sauna ilman olutta. Ou nou. Milloin meillä on viimeks ollut juhlat? Ei nyt ole juhlan aika, juhlitaan sit, kun himahommat on jees. Ankeeta kattoo.

Ei kun pois vaan

Silleen puolihuolimattomasti heitän muuttokuulumiset. En jauha. Totean. Huomenna rouva katsastaa pari kohdetta. Noin niin kuin ennakkoon UK:lle. Jos katson, että ne olisi meille mahdollisuuksia niin sit mennään yhes uudelleen. Ens viikonlopulle olisi neljä kohdetta katsottavaksi ja olen päättänyt, että joku niistä on se meidän. Eiks niin? Pari ihan pommia ( ajatus kiihottaa minua, ) Porvoo ja Tuusulas myös yks paritalon puolikas. Sekalaista settii, mut koskaan ei voi tietää, missä se oma koti meitä odottaa. Yritän olla asian kans valo, enkä vaivu synkkyyteen. Kuin sitä voisikaan, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa...

Aiheutin eilen vaaratilanteen liikenteessä. Läksin het kuuden jälkeen kuvaamaan vanhan kaupungin lahdelle. Reitti ei ihan tuttu ja piti kääntyä vasemmalla ja sain huomata olevani väärällä kaistalla. Tietenkin tein äkkivaihdon, enkä yhtään huomannut, että siinä vieres tuli auto. Sellainen kuollut kulma, juu nou? Torvet soi ja jarrut kirskui. Mä olin ihan et sori sori. Poukkoilin kahden kaistan välillä ja hämmensi kivasti aamuista liikennettä. Noi on niin noloi tilanteita ja pitäisi vaan välttää äkkinäisiä liikkeitä liikenteessä ja jatkaa väärällä kaistalla ja tehdä jossain turvallisesti uukkari. Mut joskus se väärä kaista saattaa viedä sinut hiton kuuseen. Siks törttöilee.

Mut olipa kiva kuvailla. Kaunis aamu ja mulle uus mesta. Onko se nyt pato vai mikä, mut liikkuvaa vettä kävin pysäyttelemässä. Niin oli ihanaa, että mietin miks en enemmänkin lähde aamun hetkiin kuvailee. Tulevana kesänä varmasti niin teenkin. Kello vaan soimaan, ovat kallisarvoisia hetkiä. Samoin yön hämärä. Aivan uusia ulottuvuuksia kuvailla. Jette kiva de.

Päivästä väsyneenä kurvasin hesen kautta himaan. Siinä burgeria mussuttaessani kiinnitin huomioo pariin pikkutyttöön. Sellaisia ihania pikku ruipeloita. Kintut kuin kaks tikkuu ja elastinen vartalo. Oli hauska seurata heistä toista. Hän ei yhtään pysynyt aloillaan. Neiti joraili aivan estottomasti, lauloi ja teki sellaista muuvia, että meinasin burgeriin tukehtua. Mikä energia ja ennen kaikkea se, että hän ei nähnyt, ei kuullut ympäröivää maailmaa. Lapset on siitä kivoi, kun ne on tekemisessään ( vielä tuossa iässä) niin estottomia ja toteuttavat itseään vailla minkäänlaista häpeän tunnetta. Sitä oli hauska katsoa ja mietin, että missä vaiheessa me aikuiset kadotamme tuon spontaanisuuden ja tekemisen ilon?

Mietin vain, et jos meitsi heittäisi moiset muuvit ja laulaa luikauttaisi esim. äsmarketin kassalla, niin ei aikaakaan, kun valkotakkiset olisi paikalla. Aivan varmasti outona tahi hulluna pidettäisiin. Eiks oo jännä. Eikö meillä kaikilla ole joskus sellainen olo, et tekis hirveesti mieli jorailla tai ainakin vetää joku biisin tynkä. Ei se käy, se ei vaan käy. Tosin, mulla pyörii koko ajan päässä se pikku neiti porvoolainen biisi, enkä  voi olla ihan satavarma, ettenkö sitä itsekseni hyräilisi. Nykyään puhun yksikseni, niin miks en laulais. Uhuuu...

Viistoista pahvilaatikkoo on pakattu. Kaksi isoa jätesäkkiä roskaa odottaa viemistään. Työhuoneesta lähti aika kivasti paperii ja jonniin joutavaa. Ja puolet on vielä läpi käymättä. Niiden kimppuun käyn just nyt. Kerroinks jo, että tää on aika himottavaa hommaa? En koe sitä mitenkään raskaana, enemmänkin puhdistavana toimenpiteenä. Saas nähä, kuinka paljon on mennyt tunkiolle sellaistakin, mitä jälkeenpäin kaipaa. Ai niin, tänään selvitän nuo lähteyskirpparit ja spr:än. Tulevatko noutamaan. Täytyy sopia joku päivä ja siihen mennessä kaikki on käyty läpi ja saavat viedä mennessään. En sit tiiä, kelpaako niille tavara enää tänä päivänä. Hyvää tavaraa on. Astioita, koristesineitä, kirjoja ja sitäkin mietin, et pitäisikö kaikki CD-levyt pistää mäkeen. Niitä on alun toista sataa kappaletta. Ei niitä enää tule kuunneltua ja kauheesti vievät tilaa. Ei kun pois vaan. Kaikki pois vaan!

Pikku neiti Porvoolainen

Arvatkaa mitä? Olen hyljännyt siivoamisen ja tukehdun pölyyn. Raaka aurinko vielä korostaa tätä julmaa ja epäinhimmillistä epäkohtaa joka on minulle niin vieras. Kaameeta kattoo. Harmaita pölypilviä leijailee kilpaa kaihtimien välistä siintävien auringonsäteiden kans. Oikeastaan aika hauskan näköistä settii. Pölläyttelen komeroiden kätköistä yhtä sun toista, pakkaan kamoja laatikoihin ja pöly senkun tanssii. Mun intiaaninimi voisi olla Tanssii pölyjen kanssa, thi.

Miks siivota, kun lähtö on edessä. Sitäpaitsi epäjärjestys on vallitseva, koska laatikoita on kertynyt vähän joka kulmalle. Siivoan sit perusteellisesti, kun asunto on tyhjä ja ennen kuin uudet asukkaat muuttaa tilalle. Tyhjennettyjä kaappeja olen jo pessyt. Ei tartte kun kevyesti pyyhkäistä lähtiessään. Sen vimosen kerran. Vaikka en ole tällä alueella viihtynyt viimeisen päälle, niin kyllä asuntoihin silti rakastuu. Ilmassa alkaa olla surumielistä kaihoa ja jäähyväisten haikeaa tunnelmaa. Ei sille mitään voi. Asunnon vaihtoon liittyy elämän tarinat. Sitä miettii, mitä kaikkea täällä tulikaan koettua, nähtyä ja elettyä. Yksi osa elämässä jää taakse ja toinen tulee. Tässä nimenomaisessa kodissa täytin viiskymmentä, tehtiin ero exsästä ja vietin ensimmäisen yön UK kans. No niin, siinäs näette kuinka paljon mahtuu näidenkin seinien sisään. Ihan pätäkkää elämän kokemusta.

Se on seinänaapuri joka paukuttaa. Mitä helvettiä tähän aikaan aamusta pitää nakuttaa. Ääni ei ole varsinaisesti mikään remontti. On sellainen kumea tömps, tömps. Ei se ole hengiltä menossa, koska ääntä ei illalla ja päivällä kuulunut. Nyt jo parisen tuntia tömistellyt. Aivan kuin lyötäisi nyrkkiä raskaasti seinään tahi pöytään tai jotain. Outo se on muutenkin. Sellainen hiippailija. Ei siitä varsinaista häiriöö ole ollut, kun ei yötä vasten möykä. Kerrostalossa on näitä ääniä, joskin mun on niitä hankala sulattaa. Itse olen hiiren pylly. En inahdakaan. Paitsi siis tietysti just öisin, kun unissani möykän. UK joutuu välillä herättelee, kun huudan niin kovaa, että naapuriin varmasti kuuluu. Se saattaa olla, että moni naapuri huokaisee helpotuksesta, et onneks lähti se hullu huutaja. Kauheeta, ihan kauheeta. Olen häiriötekijä.

"Pikku neiti Porvoolainen..." Laulan minä ja tyllihamosessani pyörin keskellä olohuoneen lattiaa. Kävin siis eilen yksin näytöllä ja kohde Porvoossa. Hah, aina siellä vieraillessani olen ajatellut, että täällä voisi olla kiva asua. Pieni suuri kaupunki ja niin söpö. Asunto oli meille. Siinä nyt vaan sattui kaikki kohdalle ja hyvin hoidettu yhtiö. Pientä pintaremonttia ja vot sie, siinä olisi meille oivallinen koti. UK:oo siis maailmalla ja pääsee näkemään kohteen vasta ens Su. Se suattaapi olla, että se kerkee menemään ennen sitä. Sen verta kiva juu. Mut miepä jätän tämän asian nyt yläkerran haltuun. Jos on tarkoitettu, että meistä tulee porvoolaisia, niin se tapahtuu. Ei se ole sen kummempi juttu. Enkä yhtään hermoile, en niin yhtään. Hermoile. Rennosti otan. En hermoile. Minäkö hermoilen? Helvetti, nyt kauppaa hieromaan ja HETI!

Kuumenee muttei polta

Tekstarit ja s-postit sinkoilee. Olen ihan sekaisin kenelle olen soittanut ja jättänyt mitäkin viestiä. Äsken laitoin yhdelle miesvälittäjälle tekstarin eilisestä näytöstä. Olin näppäillyt siihen vahingossa sen hymiön missä on pusu ja sydän. Ajatteliko hän, että homoreppana on ihastunut häneen. Apua! Eikä siinä mitä, charmantti välittäjä oli juu.

Eilinen näyttö oli jo lähellä. Kaikin puolin jees, mutta neljäs kerros, eikä hissiä. Ei jaksa. Niin olisi mieli tehnyt sanoa, se on tässä. Mut tiedän, että muutaman kuukauden kiivenneenä ja mökkikamoja roudanneena, olisin valmis muuttamaan hissitaloon. Nyt pää kylmänä ja sielu jäässä.

Olen istunut koneella tänä aamuna yli kaks tuntii. Alue Uusi-maa. Monta merkkasin suosikiks. Möllääminen apaattisena tätä ruutua on kuluttavaa. Otin sen jälkeen tunnin tirsat ja alan nyt purkaa kohteita. Suosikeistakin karsiintuu tarkassa seulassa vielä puolet. Jotain jää jäljelle. Sovi niihin sitten näytöt. Eilen ystävä laittoi linkin IHANASTA talosta Heinolassa. Olin jo hetken sitä mieltä, että me  hemmetti muutetaan Heinolaan. Mie saattaisinkin lähtee, mut on varmaan kuunneltava toisenkin mielipidettä.

Mut hei, nyt tutisee pikkasen puntit. Sunnuntain Kirkkonummen näytöllä oli kiva välittäjä. Kaisa Liskin välittäjäneitokaisia, teeveestäkin tuttu. Hän soitti juuri ja kertoi vasta valmistuvasta kohteesta Nikkilässä. Se vaikuttaa liian hyvälle. Sain havainnekuvan, ois just niin ku meille. Hinta vähän yli budjetin, mut jos saisi pankkii lämmiteltyä. Ihan uus paritalo. Välittäjä on sellainen joka selkeesti tekee duuniaan intohimolla. Hän sanoi, että on päättänyt löytää meille kodin! Vähäks kiva. Tänään mennään katsomaan. Sanokaa mulle, että ei tartte pettyy!

Olen siirtynyt keittiön kimppuun pakkaamisessa. Nyt on pakko päästää näitä höyryjä ulos, jännittää tää ilta. Aloitin eilen lasipurkeista. Pesin ne kaikki ja pakkasin. Ajattelin käydä kaikki astiat läpi, pestä ja laittaa menemään joutavat. Mitenkä pestä keittiön pienkoneet. Voiko niitä laittaa astianpesukoneeseen? Vedenkeittimet, leipägrillit, yleiskoneet,  kaikki vaan sinne. Ovat likaisia. Sellaisia rasvasta tahmeita. Ällöö. Haluaa puhdasta. Haluaa kiiltävää. Tsau! Pitäkää peukkuja!

Pois, pois, turha pois.

Olen tylsä ja päässäni ei nyt pyöri muuta kuin tämä vallitseva elämäntilanne. Valitan tätä kodittomuuden aiheuttamaa ressiä. Se velloo sisälläni kuin rospuuttoinen kuravelli. Harmaata ja likaista massaa velloo ajatuksissa ja takaraivossa jyskyttää uusikotiuusikotiuusikoti.

Eilen illalla kaksi näyttöä. Toinen ihan jees. Taas ihan, mut ei silti. Asunto kiva ja meille toimiva. Mutta miten mua ahistaa rivitaloelämä. Mä en taida olla rivitaloelämäläinen. Olen töykeä ja tunteeton kerrostaloelämä. Vai mikä siinä oikein on? Tuntuu, että naapurit tulee iholle rivareissa. Vai onks se nyt vain mun päässä. Ja alue oli tuolla jossain teollisuusalueen vieressä.

Olen jo niin epätoivoinen, että tuli aika paha huti. Kyllä valveutunut asunnon ostaja tietää mitä hinta merkitsee. Halpaa ja hyvää ei ole olemassa. Järkyttävä gettovaikutelma. Mentiin kuitenkin. Sadan asunnon kerrostalo, kohde ylhäällä, upeilla maisemilla kyllä. Yksi kerros yläpuolella ja se riitti. Astuttuani sisään kuulin heti, tump, tump, tump. Meteliä. Ei kiitos. Tiukka ei kiitos. Muutenkin arveluttava. En edes pettynyt, syytin itseäni.

On sanottu, että asunnon osto ja muutto on ihmisen kolmanneksi stressaavin asia elämässä. Edelle menee läheisen kuolema ja avioero. Tälläkö puolustelen tuntemaani tunnetta, en tiiä. Miehän nyt saan ressin aikaan vaikka pullapitkosta, jos niikseen tulee. Ei mitään uutta. Mut sen myönnän, että ikääntyminen varmasti vaikuttaa asiaan. Ei jaksaisi mitään säätöö. Ehkä otan kevyemmin ja uskon tulevaisuuteen. Lopetan vouhkaamisen ja koti tulla tupsahtaa eteemme. Juu, näin se on.

Sori, kun olen näin rajallinen, enkä kykene nyt muuhun. Mikä asia on hyvin? On montakin asiaa. Esimerkiksi saan hirvittävää tyydytystä pakkaamisesta. Käytän tämän aamupäivän hyväksi ja aloitan työhuoneesta. Täällä on paljon mikä joutaa kadotukseen. Se tuottaa orgastista tyydytystä. Pois, pois,  kaikki turha pois. Ai, ku kiva.

Raakaa romantiikkaa rintamalla

Aurinko paistaa häiritsevästi työhuoneen ikkunoista. Häikäisee niin, että on silmät on tihrussa. En kuitenkaan halua sulkea kaihtimia. Antaa paistaa, nautin siitä. Valo tekee hyvää aivoille, se voitelee.

Koti alkaa olla muuttorintamassa. Kävin hakemassa honkkarista kasan laatikoita ja parin lipaston kamat on kasassa. Sitäkin enemmän menee kierrätykseen ja tunkiolle. Ajattelin, että tämä on se muutto, kun luovun minulle turhasta. Mietin jopa, että nakkaisinko muistot menemään. Ne tuhannet veret seisauttavat rakkauskirjeet ja valokuvat. Juu, minäkin olen saanut rakkauskirjeitä. Ovat enää haiku vain. Joutaisiko mäkeen jo? Mitä niillä enää.

Paperit käyn kaikki läpi, enää en rahaa mukanani mitään vanhaa rasitteeksi. Aloitan uuden elämän, vailla menneisyyttä. Tuskin tässä montaa kertaa enää majaa vaihdetaan, eivät ole sitten riesana jäämistössäni. Siisti mies loppuun asti, juu sii.

Katoppahan, otan laatikon kaks kerralla, niin jaksaa perehtyä kaikkeen siihen, mitä sieltä löytyy. Voi yksitellen käydä dokumentit läpi ja siitä sitten jatkojalostaa tarpeelliseksi, roskiin tahi kierrätykseen. Luulen, että mulle ei montaa pahviloudaa jää kannettavaksi. Jos kadulle joutuu, niin on helppo kantaa omaisuutta mukanaan. Orporääsyrukkaressukka koditon...

Nyt se sitten tapahtui mulle. Lighroom hävitti kuvia. Siitä jo täällä itkin, mutta onneks sain tietotekniikaan asiantuntijan, opettajamme Villen apuun. Ajatelkaa, vielä on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka tulevat ja auttavat ihmistä hädässä. Se on harvinaista ja tunnen erittäin syvää kunnioitusta ja kiitollisuutta tämmöistä auttavaisuutta kohtaan. Ville teki sen mitä pystyi ja suurin osa kuvista löytyi kätköistä, mutta kaksi kuukautta katosi kuin pieru saharaan. Tämä opetti minulle sen, että nyt kuvat menee ulkoiselle kovalevylle ( tiedän, että tyhmästä päästä maksaa koko tyhmä ruumis.) Kurjaa on se, että kadotin viimeisen koulutehtävän kuvat, mutta ajattelen niin, että otan ne uusiksi ja saan paremmat. Toki, siellä oli yksi helmi, jota en enää voi saada. Harmitus.

Tikkurilan kohde kosketti minua. Sen vaan tuntee. Astut sisälle ja se lämminhenkinen kotifiilis valtaa sinut. Asunto oli jette kiva. Nyt täytyy huomauttaa, että tämän budjetin asettamat raamit antavat omat haasteensa ja toki ymmärrän, että kaikkea ei voi saada. On vain tyydyttävä. Mut enihau, minä olisin tehnyt tarjouksen saman tien, UK:N piti miettiä. Ehkä hyvä niin. Huonejärjestely ja pohja ei ole ihan sitä mitä me etsimme, mutta ei mahdoton. Kyllä siitä saisi meille kivan kodin. Minä menen asioissa aina tunne edellä ja yleensä olen siihen luottanut. Aina ei mennä kirkkaasti maaliin, välillä olen rypenyt paskaojissa.

Ehkä musta on tullut epävarma, enkä enää osaa sanoa, mikä on hyvä ja mikä ei niin hyvä. Tietysti, nyt joutuu kuuntelemaan myös toista osapuolta ja siinä on tasan kaksi mielipidettä, unelmaa, ja haavetta, jotka odottavat toteutumistaan. Joutuu joustavasti joustamaan. Meidän haarukkaan ei niin hirveästi ole vaihtoehtoja. Pari rivarii olisi kiikarissa, kumpikaan ei ole sellainen, että niitä innolla odottaisin. Mut aina kannattaa käydä katsomassa. Eihän sitä koskaan voi tietää, missä paskalähiössä se uusi koti odottaa. Vitsi, vitsi...

Eikä tullut kakka (ujo)

No nyt se sitten tapahtuu! On tätä odotettu, kahdeksan ja puoli kuukautta. Silloin kesällä ajattelin, että kaikki on ohi parissa kuukaudessa ja homma okei. Ei sit mennyt ihan niin kuin siinä nimeltä mainitsemattomassa koko perheen televisio-ohjelmassa. Heikkohermoisena meinasin menettää jo ne viimeisetkin hermon häilyvät rippeet. Niin, niin, asiat etenee omalla painollaan ja kaikella on aina tarkoituksensa. Välillä on joutunut tarkistamaan kaiken tarkoitusta, eikä käsittää voi, eikä odottaa.

Onko uuden kylppärin ja saniteettitilan ansioita, mutta kiinnostus asuntoani kohtaan on nyt kliimaksissa. Vallan hirvittää. Sisällä jo muikea ostotarjous, johon olen tyytyväinen, mutta ei siinä kaikki. Tänään ja vielä huomenna tulossa vakavasti kiinnostuneita ostajaehdokkaita, se suattaapi olla, että vallan hintakilpailutilanne saadaan polokastua pystyyn. Ensi kukaan ei osta, ei halua ja sit niitä tulee ovista ja ikkunoista. On tämä kummallista. Nyt tietysti pitäisi sanoa, että älä nuolase ennen kuin tipahtaa. Kirjallinen, hyväksyttävä tarjous on jo tipahtanut ja jos muista ei tule totta, niin tähän olen tyytyväinen. Tietysti, aina voi sattua pahaa. Kato, ei voi, eikä uskalla vielä uskoa todeksi. Nöyränä, nöyränä, hattu ja housut kourassa.

Mie lähen mökill

Ehei, en ole onnellinen, enkä iloinen. Olen helvetin stressaantunut. Kauhuskenaario on se, että UK:n asuntoa myydään kuin iisakin kirkkoa ja se menee kaupaksi joskus kakstuhattakaheksantoista, jos silloinkaan. Multa lähtee koti alta ja taasko joudun evakkohuutolaiseks. Anna mun kaikki kestää. Jos tietäisitte, miten ihanaa oli muuttaa takas ommaan kottiin, niin ymmärtäisitte tän mun ressin.

Miten itse muutto? Mie en tällä selällä kanna enää kuin höyhentyynyjä. Firma on palkattava avuksi. Okei, kamat siis varastoon jonnekin. Entä sitten, pitäähän ne joskus sieltä sitten saada sinne yhteiseen omaan kotiin. Taasko vuokrataan muuttofirma. Hankalaks menee ja kalliiks. Tässä on nyt liikaa liikkuvia osia, enkä näin nauttia voi tästä onnen kääntymöstä. Vai olenko vain kiittämätön nahjus, enkä ymmärrä omaa parastani. Nyt pitäisi kääntää tämä rajallinen aivokapasiteetti positiivisuuden kanavalle 2018. Lopeta vinkuminen ja elä unelmaas. Joo!

Enkä. Uutta kotia ei löydy. Olen tsekannut nyt sata ja tuhat. Ei yhtään meille. Minne ne katosivat. Vielä kesällä oli huru mykke. Ei sitä löydy. Taivasalle joudun. Voi, voi. Remppareiskan piti tulla eilen hoitaa hommat loppuun. Eui tullut. Lupasivat tänä aamuna kello kasi. Minulla kello soittaa ajoissa, että kerkeen herätä ja tehdä hätäkakan, ennen kuin tänne paukkaavat. Eikä tullut kakka (ujo,) eikä reiska perkele. Mikä siinä maksaa näiden kans, aina sama juttu. Luvataan ja sovitaan, eikä pidetä kiinni. Kummallista touhua. Mut hei, koti menee ny!

Viimeistä ja ensimmäistä kertaa

Täällä minä nyt istun. Uudessa työhuoneessani. Ikkunasta avautuu mäntypuidenlatvat ja tuolla jossakin siintää aurinko. En ollutkaan ymmärtänyt, että näen tästä ulkomaiseman. Aika huikeeta. Tämähän on suorastaan luksusta. Kiitän myös rauhallisesta yöunesta, nukuin kuin tukki, eikä mistään kuulunut mitään! Eihän yksi yö vielä pesää tee, mutta vaikutti lupaavalle. Ja hei, nukuin puoli seiskaan. Hyvin alkaa Vuosaari elämä. Kiitos herra, kiitos pyhäkolminaisuus. Aim häpi, rili häpi.

Piristevärit keltainen ja turkoosi

Alla ristallin

Muutto meni loistavasti. Meillä oli hauskaa. Sain avukseni neljä riskiä äijää ja olin onnellinen heidän tehokkuudesta. Martta, tuo huonoselkäinen seniori, välttyi raskaiden nosteluilta ja olin siitä erityisen kiitollinen. Palkitsen ystävät sillä millä osaan, juhlaillallista on tiedossa. Mietin, että pidänkö yhteiskemut vai kutsunko pariskunnittain ja näin saisin itsekin nauttia useista hauskoista hetkistä. Näin muutoissa tajuaa sen, kuinka paljon sitä tavaraa onkaan. Onkohan kaikki ihan tarpeellista? Uusi kotini ei vastaan ota ylettömyyksiä, haluan säilyttää pelkistettyä avaruutta. Iso osa menee säilöön, kummasti sitä kiintyy tavaraan, enkä raski poiskaan antaa. Martan mieli käväisi jo seuraavassa kodissa. Jos emme muuta Ukkorähjän kanssa maalle mummolaan, niin seuraava koti voisi olla joku tehdashalli tai muu raakatila. Eletään nyt ensin hetki täällä...

Purettu allas. Tila odottaa kaappia.

Kerro kerro kuvastin

Eilen meni herne pahasti nenuun!! Ihan helvetin pahasti! Ne mun uudet kalusteet eivät tulleet eilenkään! Voitteko kuvitella??!! Yhden kerran annoin erheen käydä, se on inhimillistä, mutta tätä en enää sulata. Annoin tulla pettymykseni ja vitutuksen määrän.  Odotan taas esimiehen soittoa. Olin jo purkamassa kauppaa, mutta kalusteet on niin must, että en halua sitä tehdä. Mieli tekisi. Tulen antamaan asiasta perinpohjaisen reklamaation. Ja en todellakaan voi suositella Kodin Ykköstä kalusteiden hankintaan. Harmi sinällään, siellä on kivoja juttuja ja antavat jonkun kuljetusfirman vaikuttaa menestykseensä. Tämä oli viimeinen kerta kun sieltä mitään hankin, enkä tule suosittelemaan kenellekään. Ja tämän aion tuoda esille, kun minuun ollaan yhteydessä. Hyi, mikä määrä negatiivista energiaa. Loppukaneetti: Istuin partsilla röökaamassa ja mietin asiaa. Harmituksen määrä saa sappeni nousemaan. Hengitin syvään ja nousin asian yläpuolelle. En anna sen pilata tätä uuden onneani. Tapahtuneelle en voi mitään, enkä sitä myöskään hyväksy, mutta kohtaan sen tyyneydellä. Piste. Loppu. Piste.  

Kaikki ei ole vielä paikallaan. Muutama laatikko purkamatta ja taulut laittamatta. Tänään on asettelun vuoro. Sikäli kurjaa, että iso osa kamoista jää laatikoihin, odotan sitä keittiöö ja paria komeroa, mihin tavarat voi purkaa. Martta inhoo laatikoita ja nyssyköitä nurkissa, mutta kai se on vain kestettävä. Makuhuone on tapettia vaille valmis. Siitä tuli oikein kiva. Suorastaan sielua hivelevä. En laita kuvia ennen kuin olen saanut koivikkoni seinälle, sit se on täydellinen. Uskoisin, että tänään saadaan kaikki loput paikoilleen ja elämä voi pikku hiljaa palautua normi uomiinsa. Toki, homma riittää vielä. Seuraavaksi käyn partsin kimppuun. Se onkin haastava. Hillitön pituus antaa mahdollisuuksia. Päässäni pyörii Japanialainen puutarha, suihkuläheteineen. Kiviä sinne on saatava ja joku käppyrä mänty. Ai ku kiva.

Seinänaapurin juoppo pariskunta keskustelee äänekkäästi. Onkohan alkkomahoolit finiitto? Ukko on äänetön, akka on ärhäkkä. Niin kauan, kun he eivät häiritse yöuntani, kaikki on oukei. Kerrostalo asumiseen kuuluu elämän äänet. Jos niitä et kestä, muuta maalle omaan taloon, yksin mököttää. Oli muuten jännä fiilis käydä nukkumaan makuhuoneeseen. Laitoin liukuoven kiinni ja siellä pikku pesässä Martan oli ylen hyvä ja turvallinen köllötellä. Ei ollenkaan paha. Edellisessähän ei niitä seiniä, eikä ovia ollut. Tämä on iso muutos. Nyt joku pissii yläkerrassa, lorina vain kuuluu. Sekin on elämää. Vai oletteko tavanneet ihmistä joka ei pissaa? Kerrostaloissa se on kerrospissaa. Kuuluu ääni. En ole yksin.

Hesari ei tullut. Päivän rutiinit ovat auttamattomasti sekaisin. Helvetti, nythän mie tajusin, lähdenkin avantoon. Se on ensimmäinen kerta näillä leveyksillä. Hah, hassua! Eilen kaikki oli vielä niin viimeistä kertaa ja lopullista. Tänään taas kaikki on ensimmäistä ja uuden alkua. Kuuluuko mun nytkin itkua vääntää? Jos ilosta pikku porut pirautan... Höpö, höpö. Nyt naatitaan. Lähden uimaan ja sit alkaa hillitön asettelu. Ja niitä kuvia on tulossa, jahka saan kaikki kuvauskuntoon. Mut tässä muutama otos.

Kaikkesi annoit, kaikkesi teit

Kaikki on nyt viimeistä ja niin lopullista. Homodraamaa ilmassa. Viimeinen mokka Matinkylässä, eilen hyvästelin saunan. Hei, hei löylykauha, emme enää koskaan tapaa. Aivan kuin olisin vaihtamassa mannerta, vähintään kuoloa tekisin. Olisin toivonut, että tänä tärkeänä päivänä yöuneni olisi minua hellinyt. Mut ei, turha toivo. Väsy jyskyttää takaraivossa, mutta oli oikeastaan pakko nousta ylös. Haluan hetken tätä hiljaisuuttani, ennen kuin härdelli alkaa. Katselen tyhjiä seiniä, ja muistelen menneitä. Aivastelen pölyn keskellä. Ei uskoisi, että Martta niin ahkerasti rätin kanssa heiluu, joka paikka on pölyä täynnä. Kuinka se edes voi olla mahdollista? Kaikki on rujoa, alastonta ja jotenkin raakaa. Tunnen luopumisen tuskaa...

Eilinen loppukauppa meni mukavasti. Yllätin ihmiset ja vein meille herkku pullat. Pankki tarjosi kahvit, kaikilla oli hyvä mieli. Osakekirjat vaihtoivat omistajaa ja tunnelma vähintäänkin helpottunut. Tulen uusien asukkaiden kanssa hyvin juttuun ja sovittiin, että tulen joku päivä käymään täällä ja katsomaan kuinka he ovat remontoineet asuntoa. Ei kaiketi mitenkään tavallista, että entinen asukas olisi kiinnostunut uusien remonteista. Minä olen. Jätän Ninalle ja Mikolle vielä ylläripyllärin. Pullon kuohuvaa jääkaappiin jäähtymään. Kirjoitin myös kivan kirjeen elämän onnellisuudesta. Se varmaan tuntuu mukavalle, kun tulet ensimmäistä kertaa uuteen kotiin. Niin tai sitten ei, mistä tuota tietää. Voihan se olla, että he ovat entisiä holisteja ja ratkeavat ryyppäämään. Juovat vielä uuden kotinsa alta ja minä saan syytteen niskaani.

Uudet kalusteet pitäisi tulla tänään! Ykkösestä soitettiin ja oltiin tietty veri sori. Nykyaikana kaikki palvelut ulkoistetaan ja turha mun on Ykköstä haukkua. Vika oli kuljetusfirmassa. Soita nyt sinne ja anna reklamaatioo, niitä tuskin hirveesti kiinnostaa. Näin tehtäviä ulkoistamalla ei oikein ketään voi syyttää. Näppärää. Saa nyt nähdä kuinka tänään käy. Sain hyvitykseksi lahjakortin kotiin kuljetuksen hinnalla. Hah, sehän sitä mielipahaa korvaa. Kapinen viiskytegee.

Tämä on nyt viimeinen postaus Matinkylän residenssistä. Alanks mää ny poraa? Paskahuussi on vielä pestävä ja kyökki kiillotettava, ei tässä kerkee vetistelee, perkele. Nyt Martta leikkii äijää, anna vain sen itkun tulla. Guuudbai M-kylä, mun rakas hima! Kaikkesi annoit, kaikkesi teit. Onnellisten sielujen kolo. Olen puhunut, ugh!

Loppuun rutistettu

Tunnelma tiivistyy. Huomenna on H-hetki. Tunnen sen joka solullani ja hilsekin varisee. Tänään loppukaupat ja olen hetken rikas. Mutta vain hetken. Summa käy hetken tililläni ja poistuu biittien taivaisiin. Ennen vanhaan sait kuitenkin hetken pitää käsissä joko kahisevaa tahi shekkilappusen. Toisin on nykyään. Maallinen mammona on vain numeroita näytöllä. Olen siis numerorikas.

Eilinen päivä oli hassu. Kaikki meni loistavasti ja remppaheebot olivat erittäinkin asiansa osaavia. Ukkorähjä tuli duunista ja pääsin kehumaan, kuinka kaikki on mennyt hyvin. Siinä vaiheessa odotimme uusia huonekaluja saapuvaksi. Olin kaksikin ( 2!!!!) kertaa soittanut Kodin Ykköseen, että ovathan kalusteet nyt varmasti tulossa. Viimeksi tarkistin asian keskiviikkona. Palaute oli, että kalusteet odottavat varastolla tuontia. Pari tuntia ennen sovittua ajankohtaa tulee puhelu, että ette saa kalusteita. Voihan perse! Yllätys, en pahemmin vetänyt hernettä mihinkään rakoseen, vituttu hieman. Enemmänkin ihmettelin, kuinka tämä on mahdollista?! Odotan tänään puhelua Ykkösen esimieheltä, selvittävät asiaa. Eihän tässä mitä, mutta tämmöiset odotus päivät tulevat minulle suht kalliiksi. Meneehän siinä kokonainen duunipäivä. Ja jos nyt vielä joudun yhden päivän päivystää kalusteita, niin sillä hinnalla olisi ostanut jo yhdenkin sohvan. Taitaa olla reklamaation paikka...

Mut hei, mulla on hienot peililiukuovet, suihkukaappi ja kaihtimet. Varsin keittiön keltaiset kaihtimet antavat aurinkoisen valon keittiööni. Otin kuviakin, mutta unohdin muistikortin uuteen himaan. Tulossa on. On aina mahtavaa, kun ammatti-ihmiset tekevät duuniaan. Putkimies oli oikein mukava herra, höpöteltiin kaikennäköistä. Sälekaihtimet koko asuntoon asennettiin alle tunnissa. Mitä sujuvuutta. Kodin Mittakalusteen Janne teki duuninsa sellaisella rauhallisella osaamisella, mitä voi vain ihastella. Tarkkaa duunia ja siivosi jopa jälkensä! Hän asentaa vielä puuttuvan vaatekomeron eteiseen ja kylppärin komeron. Niitä joudun vielä tovin odottamaan. Olin varautunut pahimpaan kaikenosalta. Herrat eivät saavu paikalle ja tekevät mitä sattuu. Näin asiat sai onnellisen lopun. Jee!

Martan niskahartiaseutu on pahasti juntturassa. Hillitön pääsärky vaivaa iltaisin. Onko ressityyppistä vai onko remppa vetänyt jumitukseen. Sain eilen ajan hierojalle Vuosaaressa ja kävinkin ensiavussa. Herra mun varjele, kuinka kädet ovatkin pinkeenä. En ihan muista hetkeä, milloin olisin näin kaivannut kireyttä helpottavaa avaamista. Hiukka parempi, mutta nyt täytyy tajuta itsensä huolto. Muutoin ei tuu mittään. Taju lähtee.

Jep, jep. Edessä aikasmoinen rutistus. Ukkorähjä on luvannut olla apuna. Edessä vielä normi duunipäivä ja illalla pitäisi laittaa loput kamat pakettiin ja siivota M-kylä. Sit se on kuulkaa menox! Vinkeetä! Seuraava postaus saattaa viivähtää, toivotaan nyt kuitenkin, että saadaan tietotekniikka toimii!

Hunajapölyä

Mitä, mitä, mitä? Eikö ilmassa leijukin kiimaista ( hups!) hunajapölyä? Tämä valon määrä ja lämpö tekee Martalle tepposiaan. Herääminen syvästä ja pimeästä talviunesta on alkanut. Eilisellä duunimatkalla huomasin, että maailmassa on muitakin ihmisiä. On kauniita naisia, mutta myös komeita miehiä. En siis taaskaan ole seniili. Olen herännäinen kevät pörriäinen. Martta pörisee kuin pahainen Maija Mehiläinen. Tämäkin vielä. Todistettavasti elossa. Julistan kevään alkaneeksi. Kevät on jotenkin raaka... Mut ihana.

Muistatteko lapsuuden jouluista sitä sietämätöntä odotuksen tunnetta? Odotti Joulupukkia niin, että perse meinasi haljeta. Ei oikein pystynyt keskittymään mihinkään ja se jännitys purkaantui hysteerisenä oksentelun olotilana. Tila lähenteli hyperventilaatioo ja korville tuli tuon tuosta. Martta on aina ollut huono odottamaan, enkä millään malttaisi keskittyä arkeni pyörittämiseen. Odotan niin huomista.
O d o t  a n sitä, että pääsen ensimmäistä kertaa yksin tulevaan kotiini. Mikä onkaan se tunne, kun aukaisin oven ensimmäistä kertaa? Astun tyhjiin huoneisiin, aistin eletyn elämän ja tunnen kotini energiat. Toivottavasti on hyvät fibat, eikä kummitukset jahtaa. Avaan ikkunat, annan raikkaan ilman tulla. Aloitan näkemisen sieluni silmin, kaivan mittanauhan esille ja julistan remontin alkaneeksi. Siitä se lähtee. Kodin rakennus. Se on aina ollut minulle tärkeä hetki. Olenkin päättänyt nauttia tulevasta. En hermoile, otan tyynesti. Tämä on hyvä remontti. Tämä on hyvä koti.

Sain eilen hevisti aikaan. Muuttoilmoitus on tehty, sähkösopparit sovittu. Isännöitsijä soitettu, remppareiskan tilattu, sälekaihtimia selvitetty. Mitä vielä? Sain kivan idean makkariin. Sinne tulee maisematapetti. Sellainen sademetsähässäkkä. Oih, Martta köllii tropiikissa! Idea sai alkunsa uusimmasta Avotakasta. Otin ja soitin, selvitin asian. Voit itse netissä duunaa ko. tapetin. Vaihtoehtoja huru mykke ja se näyttää valitsemasi tapetin huonetilassasi. Huomenna saan tarkat mitat ja het oitis laitan tilaukseen. Siitä tulee kiva. Metsänpeikko tahdon olla, sankar jylhän kuusiston...

Gurmee-ateriat ovat nyt hetken jäissä. Ei pysty keskittyy kokkailuun. Sydän itkee verta, kun rätkin paskahöttöö kiduksiini.  Mutta eilen meillä syötiin hyvin. Sain yhtiökumppanin anopilta hirven vasan paistin. Tässä hässäkässä valmistaminen meinasi tuottaa omantunnon tuskaa. Mitä hittoo mie teen sille?  Eilen pakkauksen lomassa, paistoin pinnat kiinni, heitin hetkeksi uuniin ja jätin sen hopiapaperiin vetäytymään. Illalla duunasin kaveriksi vihersalaatin ja katso, meillä oli herkkuateria! En tiedä, oliko tämä se The Vasa, mikä teki siitä niin maukkaan ja mehevän, mutta hyvää oli. Ihan hillitöntä. Kiitos siitä.

Kello on vasta 05.15. Kaksi armon (unen) aamua takana, nyt onkin jo hyvä valvoa. Milloin se pukki tulee? Eikö se jo tule? Pitäisikö tehdä lista siitä, mitä kaikkea pitääkään tehdä. Se olisi hyvä idea. Tulevana viikonloppuna suoritetaan kaikki hankinnat remonttiin. Eräskin pytty maalia, lattiaa ja yhtäsuntoista on ostettava. Se uusi soffa pitäisi saada tilaukseen. Aloitamme purkamisen ja Ukkorähjä saa/pitää/pakotan katon kimppuun. TraLaLaa... La, Laa...

P:S Tervetuloa uudet lukijat! On aina erityisen nastaa saada uusia rekisteröityneitä. Mahtavaa!

Blondi tuli taloon

Heräsin uuden keittiön unelmaan. Alitajunta työstää ja kyökin suunnittelu näyttää olevan jo täydessä käynnissä. Liian aikaiset aamuheräilyt ovat todiste siitä. Nyt ei perkele nukuta,  nyt suunnitellaan. Huokaus. Tavoitan sieluni silmin valkoista, toimivaa kokonaisuutta ja yritän ratkoa käytännön ongelmia. Kuinka tekee, että varmasti toimii. Sunnuntaina on varattu suunnitteluaika Keittiömaailmassa. Auts, vähänkö odotan. En taida ennen sitä nukkua...

Tänään tehdään ensimmäinen osa mun asunnon kaupoista. Tapaan myös ostajapariskunnan. Jännä tunne tavata ihmiset, jotka muuttavat mun kotiin. Olen jo aikaisemminkin maininnut tästä voimallisesta kiintymyksestä tähän asuntoon. Kai se on vain irtijätettävä. Ei tämä ole enää mun, on aika siirtyä elämässä eteenpäin. Olenkohan nyt turhan melodramaattinen? Hompsulit tahtoo olla. Martta myöntää. Taidankin vetäistä oikein draamaqviinit lähtiessä. Heittäydyn lattialla, itken suureen ääneen ja revin tukkani päästä.  "Ei, en voi jättää tätä, älkää viekö kotiani!"

Tuleva ostaja on myös kiinnostunut asuntoni irtaimistosta. Totuushan on se, että nämä kalusteet ovat liian massiiviset tulevaan. Halavalla menee hyvää tavaraa, tein huippu tarjouksen ja käytännön syistä tämä on minulle hyvä ratkaisu. Hieman sydän itkee verta, on taas kaikki ostettava uutta. Rahaa palaa kuin roskaa, mutta saan uutta kivaa. Käännän uuden lehden elämän albumiin. Just näin jetsulleen.

Helvetti, kun pääsisi jo tosi hommiin! Tämä odottaminen on tuskallista. Ei mua voi toimettomaksi haukkua. Aloitin pakkaamisen eilen ja iso osa keittiöstä on jo pahvilaatikoissa. Käytän siis tämän joutavan ajan hyödyksi ja olen jo täällä päässä ahkera.

Tää on nyt tätä. Mitäkö muuta kuuluu? Ei muuta. Martta menee juttuihin aina niin ineen, blondi ei pysty muuta ajattelee. Onko nyt kevät, mikä vuodenaika nyt on? Yö vai päivä? On vain remppa, uusi hima ja muutto. Not bad.....