Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taidetta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taidetta. Näytä kaikki tekstit

3.4.2017

Heijastuksia ja uusia koti

Ostotarjous sisällä, nyt odotetaan. Myyjän pitäisi reakoida tänään. Kiire, kiire. Kohde ihan pommi ja tietysti pitäisi päästä tekemään remppaa heti. Mielellään jo tänään. Koko hemmetin talvi ollut muuta kuin aikaa, olisi voinut tehdä remppaa ja muuttoa. Sit kaikki tulee yhteen läjään niin, että viimeisetkin hermon rippeet riekaleina. Muutto kuitenkin jo tän kuun lopussa ja olisi kiva päästä valmiiseen kotiin, eikä remontin keskelle, huoks.



Päädyttiin Espooseen. Mökkimatkan kannalta ihanteellinen ja pääsen takas kotiseuduille. Onko virallinen paikka Espoonlahti vai Kivenlahti, siinä rajalla ollaan. Enihau, talo pienkerrostalo, kivasti kukkulalla, ylin kerros. Neljä huonetta ja keittiö. Pohja meille toimiva. Kyllä siitä kiva koti tulee. Arvata saattaa, että nyt pikku pää surisee. Unta en eilen saanut, niin piti miettiä. Mitä tehdään, miten tehdään ja kuinka laitetaan.



Viikonloppu hurahti taas ajatusta nopeammin. No, eilinen meni heela daagen näytöillä ja La kävin ystävättären taidenäyttelyn avajaisissa. Heijastuksia 3 näyttely on galleria G12 Annankadulla. Kuvataitelija Minna Räsänen on pitkäaikainen ystäväni ja mielenkiinnolla olen seurannut hänen heittäytymistä kokopäiväiseksi taiteen tekijäksi. Meillä oli Minna kanssa yhteinen kampaamoyritys Joensuussa, Minni&Mauri, satavuotta sitten. Oih, niitä aikoja. Oltiin nuorii ja nättii, mukavia muistoja.

Lempi taulu ja taitelija

Mutta itse näyttelyyn. Upea, lämpimästi läikehtivä kokonaisuus. Niin kuin nimi jo sanoo, kyseessä on heijastuksia. Minnan maalaamiin tunnelmiin on helppo päästä sisään. Olin hetken rannalla, kuulin laineiden kevyen liplatuksen ja syysaurinko viipyili kasvoillani. Erityisesti taulu, Ihana valo, kiinnitti huomioni. Eikä pelkästään siksi, että sininen on lempivärini. Taulun rauhallinen ja elävä liike on suorastaan vangitseva. Suosittelen lämpimästi kokemaan ja näkemään näyttelyn. Se on avoinna aina 20.4 asti.



Tässä näpyttäessäni on väännetty tulevan kotimme hintaa ja maaliin mentiin!!!! Myyjä ja ostaja kohtasivat ja tämä piina on nyt ohi. Meillä on uusi, yhteinen koti. Nautin hetken tästä ihanasta tunteesta ja alan sitten stressaamaan. Nyt pitää saada äkkiä keittiö ja remppareiskat. Jos joku tietää luotettavia, työtä vailla olevia tekijöitä, niin saa ottaa yhteyttä!

Nää on aina isoja, hyvin tunteikkaita asioita. Jos ei olisi maanantai, niin poksauttaisin UK:n kans kuohuvat. Mut ei sitä näin alkuviikosta passaa. Tänään mennään Ikeaan. Keittiö täytyy käydä jo tsekaamassa. Vielä ei voi tilata, kun ei ole koko keittiön mittoja. Hmmm... pääsenkö huomenna ottamaan niitä. Täytyy yrittää. Se on nähkääs niin, et kun rouva laittaa tuulemaan niin sit tapahtuu. Varasin tuossa äsken jo muuttofirman, se tapahtuu sit 29.4 ja kierrätyskeskuskin on varattu. He tulevat noutamaan minulle joutavan 26.4. Tästä se lähtee! Täältä tullaan Espoo!




13.2.2017

Luomisen tuska lihottaa

Aamun hetki kullan kallis. Tässä nakotamme keittiön pöydän äärellä, kaksi vanhaa varista. Läppärit läpyttää molemmilla ja tämä on meidän työhuone. Molemmille omat tietotekniset työpisteet olisivat  tarpeelliset, näin tämä harjoittelu saman katon alle muuttamisesta on meille kertonut. Ja hyvä niin, nyt tietää tarkalleen millaista kortteeria on hyvä hakea.

Kerroinko jo, että en pääse omaan kotiin tällä viikolla, enkä tod.näk. pariin viikkoon. Pah. Perjantain visiitti himas oli pettymys. Homma on nyt jymähtänyt ja vauhdikas alku oli hidastunut. Soitin kiinteistöpäällikölle ja tein tiedusteluja. Yks rempparäiskä viikko sitten kertoi, että heillä alkaa uusi työmaa ja työt meillä loppuu viime viikkoon. Siitä ymmärtäneenä, luulin pääseväni himaan. En pääse juu. Iso päällikkö sanoi, et vielä ei tartte haaveilla, parhaillaan ottaa parisen viikkoa. Eikä tässä muuten kiire, mut asuntoni ei luonnollisesti nyt myydä. Ja siinä se kiire. Mä totta vie, haluan jo et nämä asiat notkahtaisi eteenpäin ja päästäisiin jo yhteiseen kotiin. Alan kohta kiukuttelee, murmur.



Sain taas eilen lisää palikoita kuvankäsittelyyn. Se on tässä iässä sellaista, että kaikki opittu pitää heti silleen ottaa harjoitukseen ja käytäntöön. Katsokaas, niin paljon tulee asiaa, että puolet karisi muistista jo pois. Istuin koneella eilisen illan ja ei vaan muista kaikkee. Okei, pitää olla tyytyväinen, että jotain tonne nuppiin vielä jää ja siksi se harjoittelu pitää tehdä heti. Mulla ei ole mitään alitajunnan varastoa, minne kaikki kätkeytyisi ja sieltä sitten sopivalla hetkellä putkahtavat esille. Ei tule, ei putkahda. Humisee vaan tyhjyyttään.



Sain koululta filmikameran lainaksi. Haluan päästä paremmin ould stail kuvauksen sielunmaisemaan kiinni. Jännittää onnistunko olemoisinkaan. Jännäksi tämän tekee se, et miten se voi olla niin salattu maailma. Ennen vanhaan kuvattiin aina filmille, eikä siinä ollut mitään jännää. Kyllähän mun pitäisi se handlaa. Koululla on tietysti pimiö käytössä ja se on aikamoinen etu tällä hetkellä ja haluan hyödyntää sen niin, että kuvien tekeminen menisi tuonne surkastuneeseen aivojatkeeseen ja pystyisin jopa itsenäisesti työskentelemään asian parissa. Ties vaikka joskus tekisi näyttelyn filmille kuvatuista. Niissä on kuulkaa niin jännä tatsi. Maaginen.



Mietin ja haaveilen. Tuossa just UK:lle purkauduin, kuinka ihanaa olisi, jos olisi oma studio tahi työtila. Siellä olisi kaikki valot ja tarvittavat kuvaushärpäkkeet ja vaikka oma pikku pimiö. Mulla on ihan järkyttävä luomisen ja kuvaksen tuska. Välillä tuntuu, että pikku pää räjähtää. Pitäisi päästä kuvauksellisesti purkautumaan. En tiedän, johtuuko tää mun syöminen juuri tästä. Tekee koko ajan mieli jotain ja on levoton olo. Paikkaan luomisen tuskaa tai jotain. Okei, tiedän, että kaikki tuo edellä mainittu ei ole tarpeellinen, kuvata voi missä vaan ja milloin vaan. Mutta olisi se vaan niin paljon helpompaa, kun olisi paikka ja vermeet missä tehdä ja toteuttaa. Tässä on nyt käynyt niin, et opin kasvaessa, ruokahalu ( varsin konkreettisesti ) kasvaa. Olen levoton tuhkimo, joka vaan lihoo. Nyt kamera kaulaan ja pihalle. Lopeta ruikutus.



La-ehtolla kävin kuvailee koulun metiköissä. Otin "taidekuvaa." Se on haasteellista, mutta niin tyydyttävää. Valo tekee sen haasteelliseksi tai siis valon puute. Pitkät valotusajat ja nyt rätkin salamalla. Teknisesti täysin mitättömyydet, mutta minulle ne ovat kuvia. Ja tässä on se asian ydin. Epäonnistuneesta tulee onnistunut. Eiks oo jännä? Tässä muutaman kuvan satsi. Näetkö niissä mitään, kuinka sinä katsot tällaisia kuvia?

7.2.2017

Sitä sun tätä

Olen oppinut katsomaan aamuteeveetä. Se on evakon osa. Sitä ihmettelen, kuin noi ihmiset jaksaa het aamutuimaan olla noin pirteitä ja sosiaalisia. Itse ei pystyisi. Mun aamut ovat hitaita, kuolat poskilla, täysin omaan sisäiseen maailmaan vetäytyneenä. Tullakseni ihmiskelpoiseksi täytyy saada olla mörökölli. Ei puhetta, ei ääntä, ei valoa, ei ihmisiä, ei mitään.



Katutaidetta

Pari aamua oli täytettynä niin, että normirutiineissa oli poikkeus. Pyhäaamuna oltiin kuvaamassa ulkosalla. UK oli ystävällisesti assarina. Tuolla noin pitkin rantoja kuvasin. Välillä joutuu hakemaan kuviin oikeaa tunnelmaa ja se pistää lähtemään ulos aamuhetkiin. Lauantaina kävin Telakkarannan Konepajalla, käykää tutustumassa, aivan hillitön intrejööri. Lisää juttua Lemon Decossa.

Törmäsin kuvauksiin

Eilen aamulla kävin massutohtorilla. Tää on nyt tätä. Asia ei ole välttämättä niin yksinkertainen, et hoidetaan heliko veks ja täts it. Saattaa olla massutulehdusta ja mitä vielä. Lohdullista ja samalla armotonta vitutusta herättävä asia oli se, että kaikki nämä oireyhtymäni saattavat olla helikon aiheuttamia. Ja niin monta vuotta, kun mää olen kärsiä saanut. Miks ihmeessä kukaan ei koskaan ole voinut asiaa aikaisemmin tutkia tai tajuta. Eikä nytkään. Itse ehdotin ja sain tutkimukset aikaiseksi. Nyt odotetaan tähystystä ja toivotaan, että oireet helpottaa ja päästään kiinni kivuttomuuteen. Ou jee.

Konepaja...

Aamuteeveessä on Sofi Tukka Oksanen. Kauheen vakavan oloinen nuori-ihminen on hän. Nauraako hän koskaan. Miten musta tuntuu, että toi tukka ei kun kasvaa. Joskus ihmiset sokeutuvat omiin kummallisuuksiinsa ja eivät näe milloin menee överiks. Luulisi, että tollaisen pehkon kanssa on jo hankala olla. Toisaalta, ei hän olisi Sofi, jos tukkaa ei olisi puolikilometrii. Enkä minä sillä, kauheen fiksulle vaikuttaa, silleen tylsästi. Ja hyvä kirjailija hän on. Olen kirjani lukenut.

...Telakkarannassa

Törmäsin katutaitelijoihin

Hyh, kun toi pakkanen on ällö. Sellainen outous elämässäni on tapahtunut, että mua paleltaa. Minä kuumakalle nallejääkarhunen en ole tuntenut kylmää. Nyt oikein hirvittää lähteä tuonne ulos ja kylmä tunkeutuu sisääni ja kietoutuu vanhojen luiden ympärille kalisemaan. Se on epämiellyttävää. Exä Ukkorähjä kärsi kylmyydestä, enkä sitä koskaan ymmärtänyt. "Turhaa nitinää ja ikkunat auki seljälleen, täällä on kuuma," sanoin minä. Nyt ymmärrän ja pässin pökkimää jalkaan vedän ja villasta ylle. Ei tuonne muutoin uskalla pirukaan. Tule jo kevät!

10.1.2017

Lux de la lux

Eilen Lux. Ei välttämättä ihan paras kombo. Duunipäivän jälkeen, snadi väsy ja nälkä. Vaikka ilma on lämmennyt, niin kylymä tuli. Pisteeksi valon päälle alkoi sataa. Kamera kastui, minä kastuin. Oli märkä, kylymä, nälkä ja väsy. Ja valo.



En nyt ihan päässyt tunnelmaan. Osa oli oikein hienoa kamaa, mutta viime vuosi oli antoisampi. Esim. tuomiokirkko oli aika vaisu tänä vuonna, mut vastaavasti enson talo jette guud. Vai vaikuttiko valitsevat olosuhteet asiaan. Ehkä nää meni fiftisixti. Enihau, on järjettömän upeaa, että meille pimeän poloisille järjestetään valon taikaa ja tunnelmaa. Vuosi vuodelta taso nousee ja on ehdottomasti kokemisen arvoinen elämyksellisyys. Helsinki on upea citi.



Kuvat jäi vähäiseksi. En uskaltanut enää pitää kameraa tihkusateessa. Näin kuinka se kastui ja se pelotti. Muutenkin tuo pimeässä kuvaaminen on hankalaa, kun ihminen ei näe mitään. Hämäränäkö on siis nolla ja käsikopelolla mennään. Arvataan vähän menikö sinne päin vai männikköön. Mut muutama otos fiilareiks.





Mainostettuani blogia naamakirjassa, olen saanut lisää uusia kävijöitä blogiin. Siitä haluan kaikkia teitä kiittää. Aivan mahtavaa! Tavoitteena on se päivittäinen tuhannen kävijän määrä. Sitä kohti mennään kivasti. Enkä mää nyt häpee, sanoakseni, että asialla on tietty tavoitteellisuus. Mää vaan niin tahtoisin kuvata ja kirjoittaa. Siitä tulisi niin kuin mun duuni. Haave. Unelma tai jotain. Olen nyt ihan tarpeeksi kauan pitänyt kynttilää vakan alla tai jotain roihua jossain kätköissä hämärän. Sen aika on ohi ja tämä kuuluu siihen kategoriaan, et kamooon, meillä on vaan tää yks elämä! No höh, mä kuulostaan niin kliseelle, mut haittaakse. Ei. Ikäihminen sanoo suoraan mitä haluaa.




Taidan ottaa vielä pienet levot. Kerkeen hetkeks uinahtaa ja unelmoida. Pitkä päivä edessä, kaikki lepo on tervetullutta. Ai niin, arvatkaas mitä? Sovittiin UK:n kans, et mää muutan hänelle tulevan putkiremontin ajaks. Voidaan noin niin kuin harjoitella saman katon alla olemista. Ensimmäinen ehto on uusi isompi sänky. Martta röhnöttää ja tarvitsee vähintään satakaheksankymmentä senttiä. Siitä UK:lle parikyt. Onhan se vähintään jännää tai ainakin hirvittävää. Mut se on hyvä testi. Testi. Testi. Tämä on testi.




25.10.2016

Menkää lähtemään

Rätkii räntää. Märkiä rättejä päin näköö. On niin harmaata, että hirvittää. Nyt ei pidä antaa apatialle valtaa, pitää panna vastaan ja olla iloinen tuhat kiloinen. Vaikka rakastan syksyä, niin tää nyt ei suoranaisesti mieltä ylennä. Miten menet rantaankaan, pakko kuitenkin päästä uimaan. Laitan sadeasun, enkä välitä. Oikeastaan siitä tulee vain sisukas olo, kun uhmaa, eikä ole sokerista. En ole en.

Ei menty Su Nuuksioon. Aamulla tuli vettä ja ajattelin sen jatkuvan heela daagen. Mentiin kulttuuriin ja käytiin tsekkaamassa Yayoi Kusaman näyttely Helsingin Taidemuseossa. Olipa upea näyttely, se kosketti minua kovin ja uppouduin värikylläiseen maailmaan. Näyttelystä enemmän Lemon Decossa ja todellakin suosittelen käymään. Se on elämys, joka ei jätä kylmäksi.




Asuntokaupat ovat tekemättä. Suomeks sanottuna hitusen vituttaa. Sitä haluaisi itse päästä asioissa eteenpäin ja kaikki on kiinni typerästi myynnistä. Sopparit loppuu tän kuun loppuun ja sit on otettava tuumaustauko. Annetaan hetki olla ja sit yritetään uudelleen. Joku tarkoitus asioilla aina on, näin ajattelen. Itse asiassa tulevaisuus on hioutunut ja muuttanut muotoaan tässä odotellessa. Onko se tarkoitettu näin. Ai houp sou. Myyntiajat ovat pitkät tänä päivänä, ostaja tekevät päätöksiä hyvin, hyvin harkiten. Itse en sitä ymmärrä, koska en niin kauheesti paljon harkitse. Jos hyvä sattuu kohdalle, niin ei kun menoks. Mitä niitä vatuloimaan, hemmetti. Eniten tässä ärsyttää tämmöinen ihmeellinen käymistila, joka tekee mut levottomaksi vai olisiko se rauhattomaksi. Odottaa koko ajan jotakin tapahtuvaksi. Joko nyt, joko nyt lähdemme matkaan...




Matkasta puheenollen. Varattiin joulun matkat Malagaan. Sinne niin missä oltiin viime vuonnakin. Pääsee taas ihanasti pois täältä säätämästä ja ollaankin joulu ja uusivuosi Epsanjan auringon alla. Miks samaan mestaan? Ihan sillä, josko jossakin vaiheessa voisi ajatella viettävänsä siellä talviaikaa enemmänkin. Tutustumme nyt ja katsellaan mahdollisuuksia. Eihän sitä koskaan tiedä. Auto vuokrataan nytkin ja kierrellään mestoi. Se on antoisaa. UK on niin lomansa ansainnut, välillä ihan hirvittää tuo tahti. Mut kiva, kun on kivaa tiedossa. Mun täytyy aloittaa espanja opiskelu nyt heti!

Mitäs sitten? Olisi paljonkin, mut antaa nyt olla. Välillä on sellainen olo, että pää räjähtää tästä kaikesta. Elämä on sellaisella radalla, asteikolla, mittareilla ettei oikein tiedä miten päin katsois, mittais tai tekis. Hyvä vai huono, sitä ei voi tietää. Pitää vain mennä päivä kerrallaan ja uskoa tulevaan. Luottaa elämään. Siitähän kaikessa on loppuviimeks kysymys. Usko, toivo ja rakkaus. Eiks niin? Menkää näyttelyyn, menkää räntään. Menkää, alkääkä jättäkö menemättä tai ainakin ostakaa asuntoja.


11.4.2016

Hui Hai hermot menee

No niin, UK tuli, mänt ja läks. Nyt mennään taas eri aikavyöhykkeelle ja mie toivon, että pää, sekä kroppa kestää moista. Mulla ei kestäisi. Varmasti leviäisin finnairin sinivalkoisille siiville. Aivot ja kaikki tämä laardi räjähtäisi iloisesti, siinä sitä olisi kanssamatkustajille ihmettelemistä ja iltapäivälehdille mehevät otsikot. Kaameeta kattoo. Vanha homo levisi kesken Kiinan lennon. Auts.



    



Ei kauheesti keretty yhtä pitämään, mutta onneksi edes nähtiin. UK:lla oli eilen ennen lentoa vielä monta duunijuttua hoidettavana ja minä jäin nuolemaan näppejäni. Eikä mitä, tein hyvin ja läksin kuvausmatkalle Suomenlinnaan. Olikin aika jännä keli, sumuisen aurinkoinen. Hyvä kuvauskeli. Suokki on muutoin aika exotique. Siitä on jokunen vuosi, kun siellä olen vieraillut ja täytyy myöntää, että onhan se ihan omansa. Pieni kaupunki. Päätin, että tänä kesänä tehdään UK:n kans piknikki Suokkiin. Ihan must.




Juttuhan on nyt niin, että tämä uusi kamerani ( ostin lokakuussa ) aiheuttaa mulle hermostuttavaa epävarmuutta. Pitäisi olla ammattitason kamera ja vallan pro. Minä vaan en onnistu sen kanssa ja sekös perkele mua nyt rassaa. Okei, välillä kuvat onnistuu, mutta noin 50 % ei. Ja mikä parasta, en tiedä miksi? Otan samaa kuvaa eri säädöillä ja silti niistä tulee epätarkkoja. Vanhalla räpsyllä kuvatessani, pääsääntöisesti kuvat olivat enemmän vähemmän onnistuneita. Ja tiesin kyllä aina syyn, miksi kuvat ovat epäonnistuneita. Nyt pitäisi kaikki olla kohdillaan, valo riittävä ja kuvaajakin ihan selvin päin. Mut ei. Kamera ei tarkenna kunnolla ja välillä tuntuu, että kirkas auringonvalokaan ei riitä.  Miehän käytin kameraa Rajalassa ja taisin jo kertoa, että siellä palaute oli, et kamerassa ei oo mitään vikaa. Antoivat ymmärtää, et vika on kuvaajassa. Kuvasivat siellä pari ruutua ja palaute oli tämä. Vaikka yritin sanoa, että kamera kuvaa välillä ihan jees, mut puolet kuvista on kelvottomia. Kamera on epävarma! Ja silloin minä myös.






Asia mikä on ihmiselle intohimo, pitäisi tuottaa tyydytystä ja pelit, sekä vehkeet pitäisi olla kondiksessa. Olipa kyseessä sit mikä tahansa harraste tahi touhu. Kuvatessani joudun miettimään koko ajan, että onnistuuko kuva vai ei. Kuvaan samaa kohdetta kolmella eri säädöllä. Manuaali, puoliautomaatti ja automaatti. Näin saatan saada yhden onnistuneen otoksen, jos hyvin käy. Musta silloin kaikki ei oo niin kuin pitää. Vanhalla räpsyllä kuvattiin rapujuhlat tuhannen päissään mökin iltahämyissä ja niin vaan tuli onnistunutta otosta. Ehkäpä se on just siinä, otan liian vakavasti asian ja siks en onnistu. Tärisen perkele kiukusta ja siks kuvat tärähtää. En tiää, mie joudun kohta hullujen huoneelle.







Enihau, kyllästytän teitä kuvillani ja laitan tänne ottamiani otoksia. Niitä niin, mitkä nyt ovat edes sinne päin. Osassa kuvissa on epätarkkuutta, toki tarkoituksella myös ylivaloitettuja. Ovat niin sanotusti taidekuvia, hah. Mut hei, otan kyllä palautetta mielelläni vastaan. Olen miettinyt myös sitä, et voiko mun tietotekniikan ruutu olla epätarkka, iPadilla kuvat ovat hyvinkin tarkkoja. Vai alanks mie olla jo vainoharhanen...




15.2.2016

Ai laav Tallinn

Himas ollaan. Sen verta oli reissussa haipakkaa, ettei siellä kerennyt koneella istua. Tallina ei pettänyt tälläkään kertaa. Keli oli nyt mitä oli, räntää, vettä ja lunta. Mut sehän nyt ei ole suomipojalle mitenkään outoa. Eikäpä sinne aurinkolomalle lähdetty. Maassa maan tavalla tai sit voi pysyä himas.





Hirveesti paljon tuli taas nähtyä ja koettua. Ukkokulta oli päivät duunissa ja mie tein omia juttuja. Perjantai-iltana oli EstTour messujen avajaisbileet ja siellä oli minäkin edustamassa. Ja mikäs, hauskat bileet, hyvä ruoka, vinhoa nautittiin ja tutustuin uusiin ihmisiin. Jatkot oli Viruhotellissa ja paikallinen rokkistara esiintymässä.






Pari maukasta ravintolatuttavuutta, joista voisin erikseen mainita Ravintola Ö:n. Yllätyksellinen, mahtava ruoka ja hyvä palvelu. Voin todella lämpimästi suositella. Minä en lakkaa ihmettelemästä paikallisten ravintoloiden sisustusta. Upiat on interjöörit, kekseliäät ja erilaiset. Ja kauttalinjan ruoka on hyvää ja hitusen edukkaampaa kuin meillä. La-illan Ravintola Tuljak oli vallan design tyylinen, mutta ruoka ei tehnyt yllätyksellistä vaikutusta. Hyvää, mutta ei mitenkään oumaigaad. Vertailukohteena restorant Ö.





Bisnesmiitinki meni myös hyvin. Hiukkasen mua jännitti, et mitä tuleman pitää. Minut otettiin ystävällisesti vastaan ja luottamuksellinen ilmapiiri valtasi mieleni. Jos asiat menee hyvin, niin tulen tekemään bisnestä Tallinnassa. Kaikki tuotteet oli siellä erittäin hyvin tehty, viety piirun verran pidemmälle kuin meillä. Sain hyviä vinkkejä ja uskoisin, että yhteistyö voisi kantaa hedelmää. Tästä on hyvä jatkaa. Oli aivan innoissani tapaamisen jälkeen. Todennäköisesti tuoteperheeni tulee laajenemaan. Sitä olemme jo pohtineet ja nyt se voisi olla mahdollista. Mahtavaa!




Päivät harrastin designii. Mainittakoon Kalamajan Telliskivi Loomelinnak. Pikkasen matkaa keskustan ulkopuolella oleva "taidekylä." Paikka missä on useita eri eri alan taitelijoita ja dissainii. Olin odottanut, että siellä olisi mestoja enemmänkin ja osa valitettavasti oli kiinni. Mutta itse paikka on kyllä näkemisen arvoinen ja uskon, että se tulee varmasti kehittymään vielä enemmän. Hortoilin pitkin käytäviä ja ilmeisesti siellä oli ihmisten työhuoneita. Ovet oli kiinni, enkä uskaltanut mennä kurkkimaan. Olisiko vähän ihana, jos olisi tuollaisessa paikassa oma stuudio. Mää niin näin itteni siellä taiteilemassa.




Designliikkeitä löytyy useita. Liikehuoneiston koot ovat aika pieniä, joten tarjonta ei ole suurensuuri, mutta niitä on paljon. Tälläkin kertaa löysin muutaman uuden putiikin. En mää tiedä, Tallinna on vaan jotenkin niin inspiroiva kaupunki. Kaikki ne värit ja ideat sytyttää minua. Ja katos perkule, siinäpä innostuksessani ja luovuudessani kuvasin seuraavan vuodevaatemalliston. Siitä lisää sitten, kun se  alkaa olla lihaa ja verta.




Mitäs muuta? Hawajilaissa hieronnassa kävin, se oli relax ja hyvä. Merimuseossakin piipahdin. Muutoin lampsin vanhaa kaupunkia ristiin rastiin. Siellä on jotenkin hyvä fiilis. Ja kun ei ole kiire minnekään, niin on mukavaa vain ihmetellä ja katsella. Mää olen niin Tallinna fani!

P.S POSTAAN VARSINAISET MATKAKOKEMUKSET LEMON DECON PUOLELLA JA TÄLLÄKIN KERTAA TEEN USEAMMAN POSTAUKSEN. SIELTÄ HYVIÄ VINKKEJÄ TALLINNA MATKAAN.