Yks pakkaa kaks pakkaa muuta sitten ei tarvitakkaan

Ilma meinaa vetää mielen matalaks. Tää takatalvi on joka kerta järkky koettelemus. Vaik sen periaatteessa tietää, että joka kevät se tulee, mut silti sitä ei voi hyväksyä. Sitä odottaa jo kukkasten syntyä ja lehtivihreää. Lämmintä iltaa ja auringon hekumaa. Pääkaupunkiseudulla rätkii räntää päin näköö, ei mitään mielijakoa ulos. Ällöttää tollanen.

Pikku neiti Porvoolainen on vaihtunut kovaksi kundiksi Kivenlahteen. Eiliset näytöt oli antoisia molemmat. Tällä hetkellä  meillä on siis kolme vaihtoehtoa. Minä päätyisin Kivenlahteen. Siinä täyttyy lähes kaikki meidän kotikriteerit. Ainoastaan hissi puuttuu, mutta kerroksia ei ole kuin kaksi, ne kävelee sujuvasti. UK ei ole siis vielä kohteita nähnyt ja hän palaa tänään työmatkaltaan. Huomenna mennään sit het aamusta katsomaan kaikki 3 kohdetta ja sit aletaan lyömään pätäkkää pöytään juu.

Asunto on pommi. Sitä kai oikeastaan halusinkin. Saa tehdä mieleisensä. Ja arvatkaa vaan, olenko jo tehnyt. Pikku pää surisee sisustusta ja materiaali valintoja. Odotan UK:ta palajavaksi, että päästään yhes miettii vaihtoehtoja ja sitä mitä tehdään. Keittiö ei ole suuren suuri, mut luulen, että hyvin suunnittelemalla siitä saa oikein toimivan meille. Ikävästi asunnossa on lasikuitutapettia ja se on asia jota inhoan yli kaiken. Mut olen jo selvittänyt, kuinka käsittelemme sen pois. Tikkurilan valikoimissa on olemassa hyvä tasoite. Duunia se teettää, mut mikäs, tehdään sit. Kaikki lattiat vaihtoon, pinnat uusiksi ja kylppärin seinät/lattia kaipaa uuden pinnan. Olen vähän miettinyt mikrosementtiä, sen voisi vetää vanhojen laattojen päälle ( jos vaan vesieristeet alla on kondiksessa.)

Työhuoneen kaapit ja lipastot ovat nyt empti. Hassua tässä on se, että enemmän meni roskiin kuin jäi. Sanoinko mää jo tästä? En muista. Niin kuin en muista mitään nykyään. Mulla oli eilen hyvän ystävän taidenäyttelyn afterwork avajaiset. Viikolla olin niin miettinyt, et kiva. Mitä tapahtuu. Kaikessa rauhassa tässä pakkailen ja kello kuus illalla jysähtää tajuntaan: " Perkele, ne avajaiset!" Miten ihminen voi olla näin tollo nykyään. Musta tuntuu, että mulla on joku häiriö aivotoiminnassa. Onneks tänään on viralliset avajaiset ja voin mennä piipahtaa.

Tänään alkaa myös valokuvakoulun lopputyö. Menen tapaamaan mun malleja. Kerron ideastani ja he joku hylkäävät tai hyväksyvät. Samalla vähän tutustumme ja sovitaan kuvausaikatauluja ym. Tää on sen verta iso prokkis, että vaatii aikaa vähän enemmänkin. Suunnittelua ja ennen kaikkea onnistunutta toteutusta. Kauheesti paljon on ideaa, mut se on sit eri asia toimiiko ne käytännössä ja saanko sanottua kuvilla sen mitä tahdon. Samalla tämä on myös äärimmäisen mielenkiintoista ja haastavaa. Ehkä esittelen kuvat vielä joskus täällä. Tai näyttelyssä, heh.

Mä oon niin tylsä ja totean taas, että pakkaaminen jatkuu. Kun käy kaiken yksitellen läpi, niin se näyttää vievän aikaa. Siksipä olenkin aloittanut ajoissa. Mun niin tekisi mieli laittaa jo matot rullalle ja pakata kaikki vaatteetkin. Siinä nyt ei oo mitään järkee, sit saa niitä etsiä ja kaivella. On vielä kuitenkin kuukausi aikaa. Mut pyykätä voi. Pesenkin kylppärin ja veskin matot. Pitäisikö verhot ottaa alas ja pesasta. Hyvä idea, on sit puhtaat uudessa. Niin jos ne edes sopii sinne. Katsokaas, en nyt vielä kuitenkaan tiedä, mikä on se uus hima ja paljonko on verhojen mitta. Rauha, rauha ja ota rennosti. Sanoo hän, rentouden maailman mestari.