Näytetään tekstit, joissa on tunniste remppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste remppa. Näytä kaikki tekstit

1.9.2019

Hetken lepo

Hei vaan hei! On tässä ollut puoltoistaviikkoa aika haipakkaa. Sitä uutta salonkia bukkaa ihan toden teolla. Homma alkaa olla harjassaan ja mulla hyvä fiilinki. Täytyy myöntää, että Hiusmuotoilu Rentola on mun rakkain rojekti. Kun hommat menee putkeen niin silloin ne menee. En tiiä miks, mut joku tarkoitus on tai jotain. Vanha ei ole enää vauhtikone, joten kyllä pitää myöntää myös se, että inasen ottaa voimille isot muutokset. Tässä iässä haluaisi olla jo ihan iisi, jees änd laav. Ei enää muutoksia, ei enää remontteja, pliis! Ehkä joku pieni vain joskus ja jossain... Eiks kohta pitäisi alkaa katsoa uutta himaa. Muutto voisi kummasti piristää, hah!

Valokyltti

Mikä ihana lattia


Mut uus tila on ihana! Kaikki loksahti paikoilleen ja tila alkaa tuntua omalle. Hämäävää siinä on se, että tila muuttuu sitä isommaksi, mitä enemmän sitä katselen. Onnellinen olen. Tilassa ei ole huonoa karmaa tai miks sitä nyt ikinä tahtookaan kutsua. Joku semmoinen onnistumisen tunne. Tietenkin, kun tila on pieni, ei aikaakaan mene tolkuttomasti, että päästään maaliin. Voisin jopa sanoa, että tämä on ollut helpoin remontti evör. Täytyy kyllä todeta, että alkuun hetken nikottelin sitä, et en mää mitenkään mahu sinne. Mut niin vaan kaikki toiminnot ovat loksahtaneet hienosti paikoilleen ja uskoo ken tahtoo, mulla on jopa tyhjää hyllytilaa kaapeissa.

Teipitkin tuli ikkunaan jo

Valokuva Sevillasta siis tapetti


Sähköjä pantiin pikkasen uusiksi. Mun luottosähkäri hoiti taas homman hienosti himaan eli kampaamoon. Olen erityisen tyytyväinen valaistukseen, joka alkaa tällä iällä olla erityisen tärkeä. Noin niin kuin näön vuoksi siis silmien. Tilassa on myös koneellinen ilmastointi eli jäähdytys. Oih, kuinka olenkaan nauttinut, kun näillä helteillä remontoidessa on tullut hikikin, saan vain painaa nappia ja katso, tila on viileä ja hikikin pois. Ihanaa!

Yks vaihe


Ainut harmitus on naapurissa käynnistyvä mittava remontti. Tiedossa oli, että syyskuussa tulee olemaan meluhaittaa ja se tietysti pikkasen kirpasee. Mulle on asennettu uudet musavehkeet ja olen tehnyt Rentolalle omaa mukavaa soittolistaa. Eihän ne nyt kuulu mihinkään, koska remontti. Eikä asiakas pääse relaa, niin kuin ajatukseni on tarjota. Noh, tilanne ei ole jatkuva ja tämä on nyt vain kestettävä. Sain niin upean tilan, että vähä joutuu joustamaan.

Tämä valaisin ostettiin Tallinnasta


Kiitollinen olen myös UK:n antamasta avusta, tuesta ja kaikesta. Ilman häntä homma olisi ollut huomattavasti haasteellisempi. Minä saatan joskus olla hiukka kiukkunen (hyvin epätodennäköistä kylläkin.) Silloin kun väsy iskee tai verensokerit pääsee liian alas, se saattaa olla niin, että hermo on koetuksella. Ihailen UK:ssa sitä, et kuin hän onkaan niin lehmän hermoinen, periksiantamaton ja pyyteettömästi avulias. Sanoisin jopa harvinainen laatuaan. Minä jopa ihmettelen sitä, kuin olenkaan ansainnut elämääni noin hienon ihmisen. Me ollaan hyvä tiimi.

Verhot silittämättä kun sileneevät silittämättäkin


Eihän tämä elämä ole pelkkää raatamista. Huitastiin eilen tänne möksälle. Tehtiin tehokas päivä ja luvattiin itselle hetken lepo ja nautinto. Tattimetsä kutsuu, siks piti päästä tänne. Minua odottikin kahden vasun verran ihanaa yllätystä, kun ystävätär oli jättänyt saalista siivottavaksi. Niin nyt tuolla kaksi kuivuria tohottaa kuumaa kamaa elikkäs sitä itteensä elikkäs herkkutattia elikkäs kaarljuuhania. Ajattelin kyllä vielä aamupäivästä mettään mennä. Hiukkasen sienitilanne näytti huonolle, mut nyt ne onkin räjähtäneet käsiin. On kuulemma sientä mut paljon on huonossa hapessa. Eli meidän olisi pitänyt olla viime viikonloppuna täällä, mut nyt kävi näin. Harmi.

Pesupaikka shiatsuhieronnalla


Aamu on sietämättömän kaunis ja eloisa. Heräsin siihen, kun joutsenet piti hirviää älämölöä rannassa. Niillä on poikaset ja se sama kolmoisdraama mikä joka vuosi. Järvellä heilastelee yks pariskunta ja yks yksinäinen. Kai se on jotain kimppakivaa. Oisko sit tullut aamulla erimielisyyttä kuka on kenenkin kanssa ja missä on se kaapin paikka. Ilman kosteusprosentti on varmasti sata ja on heleppo hengittää. Ihan pikkainen tuulenvire heilastelee järven pinnassa ja kaiken yllä on rauha. Täällä on hyvä.

Toiselta puolelta nähtynä


Pikku koira tepastelee ees taas terdellä. Se tahtoo ulos. Kai se on lähdettävä. Baithiwei, exä käytti pikku koiran kardeologilla. Laitettiin lääkitys kohilleen ja nesteenpoistolääkkeet nakattiin jorpakkoon. Koira on pirteä kuin peipponen. Ajatella, syötettiin lähes pari vuotta ihan turhaan lääkettä, joka on tod.näk. ollut koiralle vain pahasta. Ainakin hän tällä hetkellä voi paljon paremmin ja massukin on kunnossa. Minä jo hetken luulin, et on hyvästien aika. Semmosta se on. Elämä välillä. Nyt mettään. Moro!



6.10.2017

Raipatirai ja rallaa

Herätyttää liian aikaisin. Pikku pää surisee, aivan kuin siellä asustaisi mehiläisyhdyskunta ja minä olen se kaunis kuningatar. Hunajata, hunajata. Ei maar, ehkä tämä on tuiki tavallista ressiä, mikä nostaa kortisoli tai muita kehon selittämättömiä virtauksia sille tasolle, että simmu aukeaa räjähtävästi kello viis aamuyöstä ja turha enää yrittää unta. Jollakin tapaa olen ylivirittyneessä olotilassa, mutta se on ymmärrettävää ja voisinko kuitenkin kutsua sitä positiiviseksi mielen vilkkaudeksi. Sovitaan niin.

Eilen oli viimeinen duunipäivä vanhassa. Samalla minulla on hyvin haikea mutta helpottunut olotila. Olen jo pitkin viikkoa katsellut kaikkea silleen jäähyväisesti. Tässä näin, hän käy nyt viimeistä kertaa kasarmitorin äsmarketissa ja ostaa sen viimeisen ja miljoonannen karjalanpiirakan. Kuinkahan monta ripsipiirakkaa ostin kolmentoista vuoden aikana? Aika monta. Olen karjalanpiirakka addikti. Rakastan niitä ja Karjalaa.

Alkaa näyttää tälle

Vaikka lähtö päässäni olikin tehty jo aikaa sitten, niin kyllä siinä tunteet kävi vuoristorataa. Kaikki ne ihanat muistot, hassut ja hauskat. Meidän työyhteisö oli siitä kiitollinen, että kuljettiin yhdessä, vaihtumatta juurikaan, aika pitkä taival. Ja aivan varmasti voin sanoa, että entisellä on aina erityisen lämmin ja rakas paikka sydämessäni. Kiitollisena kaikesta minä jatkan omaa matkaani ja käännän uuden sivun elämäni päiväkirjassani. Näin on hyvä ja näin piti tuleman.

Viel vaiheessa

Tyyni on noussut harjaansa. Niin kuin remontit yleensä, ei tämäkään ole ollut pala torttua vain. Synnytyskivut tahi tuskat on ponnisteltu ja viime keskiviikkona sain kokea jotain tunteikasta. Olin maanantaina päässyt jo pesemään lattioita ja tekee sitä sellaista viimeistelyä. Aukaistuani putiikin oven keskiviikkona, tunsin lämmintä onnellisuutta. Meidän pikku putiikki. Tämä on syntymän ihmettä, ei sille mitään voi. Ihanata.

Pinnat kohtaa

Asiakaspalvelu alkaa ensi viikolla, vielä on asioita kesken ja loppurutistus on tänään ja het alkuviikosta. Tänään saadaan fototapetti seinälle ja tunnen taas sitä samaa kammoa kuin aina näiden tapettien kans. Joko toimii tai sit mennään metikköön. Oletteko koskaan kokeneet fototapettikammoa? Se on julmaa.

Koko tietokoneliikkenneyhteys on vielä suorittamatta ja sekös myös hirvittää. Maksupäätteet, netit ja sähköinen ajanvaraus ovat meitsille hepreaa. Olen kuitenkin päättänyt, että asenteella mennään. Nyt ei ole tukihenkilöitä, enkä voi heittäytyä tietotekniikkahölmöksi. On pakko ymmärtää ja tehdä.

Mun rauhaisa duuninurkka

Ettei nyt aika kävisi joutilaaksi, niin huomenna alkaa myös valokuvakoulutus. Enpä ole kerennyt uhrata ajatustakaan opiskelulle, ehkä se on hyvä asia, niin en ala taas liikaa suorittaa. Osaan ottaa rennommin. Viestinnällinen valokuvaus tällä kertaa ja odotan kyllä kovin, joskin hieman on huono ajankohta juuri tämä viimeinen viikonloppu ennen liikkeen avajaisia tai sitten ei. Voi olla hyväkin, saada ajatukset taas kuvaukseen. En meinaa ole kameraan tarttunut vähään aikaan ja se tykittää tuolla sielun puolella ja mieli tekee kovin. Nyt elämä toivottavasti asettuu omille tylsille urilleen ja kerkee taas harrastaa.

Meil keinutaan

Terapia alkaa maanantaina. Eikö ole vähintäänkin hauska yhteensattuma, että se alkaa samaan aikaan kuin Tyyni aukaistaan. Se on merkityksellistä. Onko tämä käännekohta elämässäni ja mihinkä suuntaan mennään. Sehän nyt on sanomattakin selvää, että armon vuosi kaksituhattaseisemäntoista on ollut muutosten vuosi. Mä luulen ja mulla on sellainen kutina, että eiköhän muutokset ole nyt vähäksi aikaa muutettu. Vai onko ne sitä mun elämässä koskaan. Muutoksessa on aina uuden alku, sanoo filosoohvi ja psykolooki ja paskalooki ämjanhunen. Näillä mennään tänään, huomisesta ei tiedä. Toivotaan, että elämässä alkaa nyt Tyyni ja minulla myös aikaa purkautua tänne näin. Hei, varmaan aika tiukkaa kamaa tulossa, meinaan vaan, jos tänne sen terapian oksennan. Tai sitten en. Onnellista elämää tu evrivan! Palataan!

26.7.2017

Elämän menoa

Täällä ollaan taas ja hengissä! On reissuttu lomamatkaa ja laitettu kotia. Eilen tuli sit se hetki, et mitähän tekis. Jumalallinen tunne. Tällä haavaa olen tehnyt kaiken sen mitä voin tällä hetkellä tehdä. Okei, yksi johdon pätkä on listoittamatta ja sekös häiritsee. Lista on jo ostettu, mutta se jäi autoon, joka on tällä hetkellä huollossa. Siellä se odottaa.

Meijän möksä

Verhot ja yksi tilattu matto odotuttaa myös. Ja ne uudet sisäovet ja peiliovet eteisen kaapistoon. Ai niin, unohdin vallan, että se pikkuveski odottaa myös pintakäsittelyä. Ne sit myöhemmin ja siinä se olisi. Ei saattaisi uskoa tätä todeksi. Sit alkaa se pyttyjen ja pytinkien asettelu, taulujen paikkojen tarkennus ja stailaus. Mut noi on sellaista hienosäätöö, et ilman niitäkin pystyy elämään.

Kalajoen hiekat

Olemme kasanneet 3 yöpöytää, yhden kenkätelineen, yhden keittiöön tarkoitetun apupöydän, yhden laatikon keräyspapereilla ja jumalattoman vaatekaapin. Mä voisin pestautua kalusteasentajaksi. Just joo, ei oo ihan mun hermojen hommaa. Mut hienosti me selvittiin. Onneks UK:lla on sellaiset lehmän hermot ja loogista päättelykykyä. Mulla olisi kasattavat lentäneet partsilta alas monemoista kertaa. Mä oon niin ylpee meistä! Me teimme sen.


Ei elämä siis ole ollut pelkää asuntoa. Otettiin lyhyt ja intensiivinen lomamatka ympär Suomee. Harmillisesti kotikaupunki typistyi yhdeksi yöksi, mut aikataulut oli sen verta tiukat. Oli pakko päästä laittaa loput asettelut himaan, koska ens viikolla alkaa sit arkinen aherrus ja koti pitää olla silleen kunnossa, et täällä voi häiriöttä asua. Ja mun häiriö tarkoittaa sitä, että joka ikinen asia on just niin kuin sen pitää. Ei voi sietää keskeneräisyyttä.



Kierrettiin sellaisia mestoja missä en olekaan aikaisemmin käynyt. Yksi yö Kalajoella, yksi yö Raippaluodossa. Huikein oli ehdottomasti tuo Raippaluoto Vaasassa. Yövyimme lasisessa mökissä ja maisemat oli mykistävät. Rauha astui sieluun ja ympärillä aavaa ulappaa ja hillitön auringonlasku. Kilometrejä kertyi kiitettävästi ja pylly puutui pahemman kerran. Mut mä tykkään kesällä reissata kotisuomessa. Täällä on upeita paikkoja ja hienot maisemat. Sinne Kokkolaan terkut, et ohi ajettiin. UK:lla oli duunijuttuja ja aikataulut pisti vain ohiajamaan. Next taim. Jossain huoltoasemalla käytiin tankkaamassa ja kovasti ympärilleni katselin, joskos olisi törmätty.


Loma loppuu kohta. Olisin voinut vielä jatkaa. Järkky nopeesti on aika mennyt. Ja voisi melkein sanoa, et tää loma meni tähän asunnon laittoon. Toisaalta hyvä, et on saanut rauhassa laittaa ja nyt voi syksyn kohdata rauhassa, eikä tartte himaa ressata. Toisaalta ihana, kun elämä palautuu arkisille urille ja toivotaan, et syksy on hyvä ja armelias.

Tuolla me yövyttiin

Tänään saan auton huollosta ja katsastuksesta. Kiva ylläri oli tuhannnen euron lasku. Auton omistajan onnea, auts. Mietin vain, et miten paljon noissa saattaakaan olla ns. tyhjää. Pitää vaihtaa sitä, pitää vaihtaa tätä. Mistä hemmetistä mie voin olla varma, et niin on oikeesti. Jos vain huvikseen vaihtelevat, et saadaan lisää fyffee. Kai se on vain luotettava. Mut arvatkaa mitä, mulla on ihan törkee autokuume. Hemmetin hemmetti. Perustelen, nyt olisi tavallaan järkevää vaihtaa, kun siitä vielä jotain saisi vaihdossa. Hah, toi on vaan ittensä hämäämistä, mut autokuume on just sellainen. Rienaa ihmispoloa.

Auringonlasku Raippaluodossa

Nyt mää lähden mökille. Loppuviikoksi on luvassa pelkkää nautintoa. Otetaan kaikki irti. Ellen nyt eksy autokauppaan. Enihau, kaikki joukolla nauttimaan. Kesä on lyhyt, jos sitä on ollutkaan. Tsau!

11.7.2017

Nautin simona lalalaa

Vihdoinkin saan kirjoittaa sanasen onnellisuudesta, saavuttamisesta, pupujusseista, vaaleanpunaisista hattaroista, päivänkakkaroista ja jumalaut siitä, et me ollaan päästy kotiin! Osaanko edes sanoiksi pukea tätä onnen tunnetta. Jos en sitä, niin ainakin sen, et nyt tajuan miten hemmetin ahdistunut olenkaan ollut tilanteesta. Joku voisi ajatella, et kyl on huono kestämään tuo ihmispolonen, mut samalla ymmärsin myös, et mun elämä on ollut koko tän vuoden pelkkää remontin ja väliaikaisuuden kestämistä. Ensin oli sen vanhan asunnon putkiremppa ja siihen het perään tämä. Eli koko tää vuosi on mennyt ja nyt se alkaa olla ohi. Se alkaa olla OHI. Tajuatteko?! Ei vuosi vaan tämä saatanallinen remontti. Ou jee!

Tässä meidän yhteistyö kuvausleiriltä. Mun parina oli Hellen Willberg ja meillä kyllä synkkasi heti hyvin. Aiheena oli matka ja piti yhdistää valokuvaa ja kuvataidetta. Teos on nimeltään sielun matka ja siinä kohtaa elämä, sekä helvetti.
Riehuin asunnolla kolme päivää. Menin perjantaina siinä uskossa, että kaikki olisi valmista. Paskat. Mut tein sellaisen liikkeen, et aloin vaan kantaa reiskan kamoja rappukäytävään ja ilmoitin, et mun on päästävä siivoamaan asunto. Hää tajusi et nyt on rouva tosissaan. Hetken olin voimaton ja en oikein tiennyt mistä aloittaa. Tartuin vaan tymäkästi hommiin ja siitä se lähti purkautuu. Laitoin kamoja paikoilleen ja kävin purkamaan pahviloudia ja siivoamaan, siivomaan ja vielä kerran siivoamaan. Imuroin, pesin, pesin ja imuroin. Pikku hiljaa se paska betonipöly alkoi nöyrtyä edessäni ja tunsin, et se ei seuraa mua joka paikkaan jalkapohjissa ja sukissa. Seljätysvoitto.

Otin aina huoneen kerrallaan ja laitoin kaiken sen minkä pystyin. Paljon on vielä laittamatta ja ollaan silleen vaiheessa, et ei edes täysin valmiiksi saada. Vaatekaappi mm. puuttuu ja sitä ennen ei voi niitä nyssäköitä mihinkään purkaa. Se ottaa luonnolle, mutta ymmärrän olevani voiton puolella.

Sunnuntai-iltana tavoitin yhtäkkiä onnellisuuden tunteen. Sen sellaisen suloisen, minkä vain oma koti voi sydämes läikäyttää. Hitto, kun tuntui hyvälle. Asunto alkaa olla koti ja kaikesta huolimatta siitä tulee kiva ja just meidän näköinen hima. Saatte kuvia sitten, kun on valmista. Sisäovet tulee vasta elokuussa ja pikku veskistä puuttuu mikrosementti kaikilta pinnoilta. Ne on sit syksyn juttuja.

Voitolla ja valoon tullaan taas
Reiska on tullut jatkamaan kylppärin viimeistelyä ja mää läksin mökille bilettää. Antaa hänen nyt kaks päivää tehä rauhas ja mä saan viettää normaalielämää ja ehkä jopa hitusen nauttia. Ystävät rakkaat olivat myös mökillä ja ei aikakaan, kun kemut oli pystyssä. Jösses, kun oli kivaa. Jotain sellaista mitä olin tietämättäni kaivannut. Jotensakin se elämä tuntui niin ankeelle. Koko ajan vain vastoinkäymisiä. Juu, juu, tiedän, että nekin kuuluu elämään, mut kyllä ihminen kaipaa myös onnistumisen, ilon, juhlan tunnetta. Ehkä tää tästä balansoituu ja rouva saa henkisen tasapainon.

Miehän olen lomalla ja oikeastaan vasta nyt tunsin sitä vapauttavaa tunnetta siitä, että saa ja voi olla lomalla. Yritin eilen unhoittaa suorittamisen hetkeksi ja olla vaan tilanteessa ja siinä hetkessä. Mun piti palata tänään himaan, mut ihan kuulkaa repäsen rajusti ja jäänkin möksälle vielä yhdeksi illaksi nauttimaan. Voitteko kuvitella, mitä leväperäisyyttä! ja tästä varmasti herra iso herra pudottaa sellaisen lohkareen niskaan, että taju lähteekin sitten loppuvuodeksi. Mut huihai, nyt mie nautin, koska tämä hetki voi olla katoavaa ja se menee ohi, ennen kuin siitä kiinni saan. Nautin, nautin lalalaa. Oon ihan simona ja nautin, nautin lalalaa.

6.7.2017

Mielettömän mielikuvat

Kuikka huuteloo järvellä. Miksiköhän se on sellainen yksinäinen ja surullinen huuto. Se kuulostaa sille. Mistäs mää voin tietää, kuikalla voi olla vaikka kuinka hauskaa ja hirveet bileet ja onnesta siellä huuteloo. Onko se ihmisen mieli, joka asettaa mielikuvat asioille. Se on sama juttu, jos lähimarketissa on vain yksi yksinäinen korvapuusti laarissaan, siellä orpona kaikkien berliiniläisten ja karjalaisten joukossa. Pakkohan mun on se ostaa ja syödä pois. Ettei toisen tartte yksin olla. Ja mistä mää tuonkaan tietäisin, saattaa nauttia yksinäisyydestä. Kumma on ihmisen mieli.



Järveltä puhaltaa kylmä tuuli. Niskaan jäätää ja raikasta on. Minusta tällainen keli on sopiva, ei ole liian kuuma. Mut hei, kyllä nyt saa vähän valittaa. Aivan kuin kesää ei olisikaan, on vain sen odotusta. Ei kande hirveesti odotella, se saattaapi käydä niin, et ohi mänt niin, että hujahti. Ihmisen pitäisi nauttia siitä mitä sille annetaan, eikä koko ajan olla vailla parempaa. Taaskin on ihmisen mieli kummallinen. Mihinkään ole tyytyväinen.



Kotimatkalla poikkesin helvetissä. Touhu on levinnyt rappukäytävään. Ensin luulin, että siellä pakataan jo kamoja veke. Paskanmarjat ja muut terttuset. Romut ei sovi enää sisälle ja nyt on vallattu tilaa käytävästä. Ovi sepposen selällään, poppikone raikui ulos asti. Mahtaa olla naapureillekin mukava kokemus. En jaksanut välittää. Kävin hakee kamoja ja suoriuduin samoin tein ulos. Miks pitää antaa katteettomia lupauksia valmistumisesta. Sitä ei ymmärrä. Pahoittaa vaan mielensä, toi oli lievä ilmaisu vitutukselle. Piti valmistuu jussiks, piti valmistuu viime viikolle, piti valmistuu tälle päivälle, pitäis valmistuu perjantaille. Mä nään ettei valmistu. Jos het alkuun olisi sanottu, että valmistumisaika on jouluksi, niin siihen olisi osannut varautua, eikä näin odottelisi ihmeitä. Olisi rauhas ja odottelisi. Kutoisi sukkaa ja villanuttua pukinkonttiin joutessaan. Kummitädille laittaisi hartiahuivin, sellaisen kivan, missä olisi erivärisiä pompuloita. Aikaa olisi.



En yhtään ihmettele, jos kanssaihmiset saa musta heikkohermoisen kuvan. Sitäkin olen, myönnettäköön, mut ettei nyt yhtä remonttia kestä. Valittaa vain ja hermot on tuhannen riekaleina. Olen yrittänyt analysoida asiaa itsessäni ja miettinyt tätä rienaavaa asiaa. Miks se tuntuu kohtuuttomalle, kuinka en voi sijoilleni rauhoittua. Olen saanut kokea elämässäni turvattomuutta ja ehkä tämä on flashbäkki johonkin sinne menneeseen. Syvältä tämä kuitenkin kumpuaa ja minä olen sen edessä kädetön. Koti ei ole pelkästää koti. Se on sielusi turvasatama, paikka missä olet suojassa vaanivilta vaaroilta. Rauhasi tyyssija. Enkä mä voi olla kirjoittamatta tästä, koska se helpottaa, kun saa purkaa ulos.



Teille muutaman kukkasen laitan. Kesän tuoksulla ja elämän ihmeellä. Aamuiset uinnit ruiskautan, vesi on vieläkin niin viileetä ettei siellä pysty juoksee. Sopii mulle. Yleensä kesäisin saan vesijuosta luonnon vesissä, mut nyt ei kyllä kykene. Hassua tuokin. Adios!

4.7.2017

Olen hengitän ajattelen

Kotka on laskeutunut. Kaks päivää yksin täällä mökillä on ollut jyrkkä vastakohta edelliselle viikolle.  Mutta se tulee tarpeeseen. Opin omaksuminen on saanut aikansa ja minä sopivasti tyhjä kaikesta. Hetkittäin tunnen jopa yksinäisyyttä, enkä osaa päättää onko se hyvä vai huono asia. Nyt olisi tavallaan loma, joten eiks sitä pitäisi olla ihan ticotico. Kaikella on tarkoituksensa ja ei käy kieltäminen siitäkään, että osaan kyllä nauttia tästä vaatimattomasta seurastani. Olen, hengitän, ajattelen ja olen. Ja olen. Olen vaan.

Makrokuvailin

Sua lähelle

Huomenna starttaan ja rantaudun citiin. Tulen pois itsestä ja äksöniä on luvassa. Tapaan erään toimittajan ja jos hyvin käy, lopputyökuvat tulevat laajempaan levitykseen. Niille on ollut kiinnostusta ja se tuntuu varsin hyvälle. Ehkä se taas poikii jotain jne. jne.

Hengetön

Kampaamossa tapahtuu isoja muutoksia. Luovun osakkuudestani ja jätän lapsoseni tai teini jo, toisiin käsiin. Hyviin käsiin hän jää ja minulta poistuu vastuu, joka on ollut ajoittain raskas kantaa. Liikkeessä tehdään heinäkuussa iso remppa ja loppuviikko menee sitä järjestellessä. Samalla kertaa olen huojentunut ja helpottunut, mutta en voi kieltää, etteikö yhden aikakauden loppuminen ole myös jollakin tapaa luopumisen surullinen. Kuuluu asiaan ja uskon, että tämä on hyvä ratkaisu. Jään putiikkiin työskentelemään toistaiseksi ja haaveissa siintää oma pikkuinen sekatavarapuoti. Sille ei ole otollinen aika just nyt. Koti täytyy saada kunnolla kuntoon ja kaikki muutkin asiat, jotta uutta energiaa uuden yrityksen perustamiseen löytyy.

Valoa ikkunassa

Kulmilla siintää

Uusi liiketila on jo kiikarissa, mutta ottaa aikansa ennen kuin se selviää. Teen kovasti ajatustyötä siitä, mitä kaikkea se voisi olla. Yrittäjä olen munaskuita myöten ja se on oikeastaan ainut oikea vaihtoehto. Liike on kampaamo, siellä voisi olla valokuvastudio ja Lemon Decon tuotteet esillä. Kaikki se mitä kohti olen tässä koko ajan mennyt. On suljettava ovia aukaistakseen uusia. Päämäärätietoinen eteneminen vie sinua kohti sinne minne se on tarkoitettu. Tähän tahdon uskoa ja luottaa. Mutta ymmärrätte varmaan, että kaikessa tässä on kysymys isoista asioista. Enihau, tavallaan mielenkiintoiset ajat ovat edessä ja samalla hirvittää, pystynkö, onnistunko, mitä helvettii olen tekemässä. Elämä on riski.

Jykevästi

Mitä sitten tapahtui. Näin kuvassa vanhan naisen...

Kävin eilen kuvailee Raasporin linnan raunioilla. Se on kyllä jännittävä paikka ja se historiikki tunkee tajuntaan niin, että välillä hirvittää. Leikittelin valolla ja mietin, että seuraavat henkilökuvat voisi ottaa siellä. Upee mesta. Käykää, jos liikutte siellä päin.

Pelastus

Hoitelin eilen remppa-asioita. Nyt uusin valmistumispäivä olisi tämän viikon torstaille. Voih, jospa se pitäisi paikkansa ja saattaisi pikku hiljaa asettua kodiksi. Edessä on helvetinmoinen homma, kaikki kamat on pestävä. Just nyt on sellainen olo, että nostan kädet pystyyn ja lähden vain kävelee. Mut eihän se auta. On tartuttava hommiin ja huone huoneelta selvitettävä. Mä tiedän, ja toivon, että saadessani päälle sen vaihteen, et nyt tapahtuu, niin kyllä se homma siitä vielä skulaa. Se vain tuntuu niin toivottomalle. Koko se paska.

Taivaissa

Pinnalla

No mut joo, laiska töitään luettelee ja eipähän ainakaan ole tekemisen puute. Kyllä ne siitä. Nyt pulahdan uimaan ja lähtiskö käymään Karjaalla. Joo, niin teen. Etsin meille yöpöydät. Ne tulee vastaan jostakin vanhan tavaran liikkeestä. Tahtoo jotkut sielukkaat ja kivat. Abceellä voisi käydä syömässä. Jösses sentään, kun mukavaa.

3.7.2017

Saaristolaiselämää

Hei hopsansaa! Siitä on joku tovi vierähtänyt, kun täällä vierailin. Ihan törkeetä. Paljon on tapahtunut, mutta pääasiallinen syy siihen, että en ole jaksanut tänne läpistä, on jonkun sortin ahistuspuristuskiristys. Ei jaksa valittaa ja valittaa silti. Joku loppuun palaminen tai jotain. Sellaista riittämättömyyttä ja paljon hankalia asioita. Joskus se elämä on sitäkin, ja kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Uskon niin.

Hei, omakuvaa

Asunto ei ole vieläkään valmis, enkä pysty majoittuu siellä. Liikaa betonipölyä ja liikaa keskeneräisyyttä. Kestämättömyys tuottaa jo fyysistä kipua. Sellaista kummallista hengen ahistusta. Joopa, joo, on taas draamaa kehissä. Niin on, mut en pääse himas eteenpäin, niin kauan, kun siellä on yksikin remppareiska sohimassa. Mä haluun ne sieltä helvettiin. Ennen sitä on ihan turha siivota tai tehdä yhtään mitään. Se päivä varmasti tulee, mut olen jo niin väsynyt tähän tilanteeseen. Odotan.

Valo

Joo, älkää nyt kyllästykö. Kyllä elämään kuuluu huikeita juttujakin. Sellaisia mitkä auttavat unhoittamaan arjen surut ja murheet. Palasin tänään sieltä Turun saaristosta Houtskärin saarelta. Takana mahtava valokuvausleiri ja mä viipyilen vielä sen tunnelmissa. Tapasin hienoja ihmisiä, sain paljon, annoinkin ja olen kiittänyt itseäni siitä, että tein tämän mahdolliseksi. Sain leiriltä sen mitä läksin hakemaan. En olisi sitä itse uskonut, mutta jonkun ymmärryksen kohtasin oppien ja oivallusten myötä. Meillä oli salliva ja huomioiva opettaja. Hän antoi luovuudelle tilaa ja opetti meitä ymmärtämään sitä. Iso kiitos.

STOP
Ymmärsin myös virheiden tarkoituksen ja löysin itseluottamusta. Sain paljon hyvää palautetta, joka auttoi hyväksymään. Tämäkin koulutus oli jollain tapaa matka itseeni. Otin omakuvia ja mietin, että millaista vaihetta elän elämässäni. Kaikki ei oo aina loistoo ja se tumma opettaa meitä. Johdattelee. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Näin sanotaan. Whai?

Taidekuvaa

Saavuttuani saarelle olin niin kiree, että pelkäsin meneväni rikki. Silleen vaan poks. Ihmettelin asioita itsessäni ja saaristo otti vallan. Kävin aamuisin joogatunnilla, sain shiatsuhoitoo ja ravitsevaa kasvisfuudia. Sain tehdä päivät sitä mitä rakastan eli valokuvata. Ympärillä asiasta kiinnostuneita opiskelijatovereita, joista jokainen oli oma persoona. Sain kaipaamaani vertaistukea ja ymmärrystä. Vain toinen kuvaaja voi tietää ja niin pois päin...

Tumma yö

Nyt oon siis yksin mökillä. Illat alkaa jo tummua. Uk lähtee huomenna duunimatkalle kaukomaille ja me kerettiin hetki olla kaksin. Rouva kiukutteli ja pakeni mökille. Betonipöly alkoi ahistaa ja oli pakko päästä pois. Tänne pakopaikkaan. Koko viikko yyper sosiaalisuutta vei voimat. Lataan akut täällä ja sit jaksaa taas. Mut olisin kyllä tahtonut UK:n tänne kanssani viihtymään. Olisin hoitanut parisuhdetta ja yhteistä elämäämme. Väliaikaista. Toivon niin ja lähetän matkaan paljon rakkautta.

Läsnäolollani
Olo ja tunnelma on lievästi sekainen. Olisi kohdattava arki ja mun tunne ottaa vaan taidekuvia. Järkyttävä tekemisen ja kuvaamisen tarve jätti jälkensä. Kohtasin kurssilla hienoja ihmisiä, joiden kanssa mentiin pintaa syvemmälle. Meillä oli niin mielenkiintoisia keskusteluja, että nautin kyllä suunnattomasti jokaisesta minulle annetusta hetkestä. Tämä oli selvästi elämän johdatusta, että heitti minut sinne keskelle saaristoa rauhoittuu. Rikkimenemisen pelko väistyi ja sain hetken unohduksen. Asiat järjestyy beibe!

Meri
Mut hei, näillä mennään. Totesimme kurssilla, että ihminen on valmis vasta kuoltuaan. Sinne asti meillä on vielä aikaa. Laitan tänne muutamia kurssilla otettuja kuvia. Tahtoisin, että ne kertoisivat tarinaa. Tai sitten ei? Opin myös sen, että kuva kertoo juuri sen mitä haluaisin sillä kerrottavan. Jollekin tyhjä toiselle täys. Joku ymmärtää ja joku ei. Semmoista se on. Ei sen ihmeellisempää.

Ehkä

Olisin tässä
Nyt tumma yö mökillä ja raaadio soittaa just Eaglesin hotellikalifornia. Vähäks rela tunnelma...Softisti pehmee ja ajatukselle otollisesti herkkä. Rauha. Hetki.


13.6.2017

Kohtasin homopeuran

Tavakseni on tullut istua aamutuimaan koneelle. Täs on niin kiva, täs terdellä, luonnon keskellä. Silleen tehokasta, että saa samalla raitista ilmaa ja ilmaisen The Birds konserton. Ei mulla mitään asiaa ole, mut mitä sitä muutakaan tähän aikaan tekis. Tää on laatuaikaa keskenään. Aloitan duunit myöhemmin, kun olen sit illan duunis. Sopii mulle, varsinkin nyt, kun tuota työmatkaa on.

Rhodot kukkii jo

Mun postaukset on ollut aika ankeeta luettavaa, tajusin. Tarkoituksissa oli postaa remontista upeita, onnistuneita ja mahtavia kuvia teemalla bifoor after. Kaikki olisi edennyt suunnitelmien mukaisesti ja kuinka vanha ja käytetty syttyy uuteen elämään. Ei sit ole. On vain mun valitusta siitä, kuinka kaikki on mennyt päin bebaa. Itseään tässä tietysti soimaa, mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja mitä jättää tekemättä. Ehkä mä joku päivä pääsen ottamaan kuvia valmistuneesta kohteesta ja tämä kaikki on vain suolaisen katkera muisto. Nyt mä lupaan, että en enää täällä inise. Palataan asiaan sit joskus ennen joulua, kyllä se koti sinne viimeistään valmistuu.



Oletteko koskaan miettineet miksi valokuvausta kutsutaan valokuvaukseksi? Valo ja kuva. Toissa aamuna olin juurikin nimenomaisesti kuvaamassa valoa ja yhtäkkiseltään tajusin tämän. Valokuvaaminen on valon kuvaamista. Eiks oo hirmu veikeetä, kun mun rajalliset ja kutistuneet aivosolut ymmärtävät jotain? Ai ei vain, musta se on ihmeellistä. Meinasi vallan ilon pikku pisut pöksyyn lirahtaa, kun ymmärsin oivaltavani. Sen verta sanon, että se valon kuvaaminen on siitä jännä juttu, että näet sen  kyllä ( kuinka upeaa se on ) mutta et saa sitä välttämättä tallennettua kuviisi. Se vain katoaa jonnekin. Kaikkea ei voi vangita ja siksi se nöyräksi pistääkin.

Hän on niin komia!

Olin eilen etsimässä kuvauspaikkoja Porkkalanniemellä. Mageeta seutuu ja ajelin ristiin rastiin. Vettä tuli kuin hanurista ja oli aika märkää. Yhtäkin tietä tallatessa kohtasin nuoren, urospeuran. Eikä siinä mitä, täällä mökillä niitä pyörii jaloissa tuon tuosta. Mut tää yksilö oli komee kuin mikä ja selvästi kiinnostunut minusta. Olisiko peräti ollut homopeura. Siinä me tuijottelimme hetken toisiamme ja sen katse oli musta jotenkin hauska, väitän että, hän katsoi mua suoraan silmiin. Olin hyvin vaikuttunut tästä kohtaamisesta, joka kesti vain hetken ja kameran säädöt oli vähän sinne päin.


Mökkitie aamun valossa

Pakko mun on jotain remppakuulumisia kertoa. Eilen sähkäri sai loput pistorasiat ja katkaisijat paikoilleen. Joku asia on viety päätökseen, jesh. Tietoliikenne ja töllö toimii, mut pientä säätöö jäi. Mut mä näin kaikki teeveekanavat omasta töllöstä ja sain hetken silitellä käynnistyneen tietokoneen ruutua. Mami tulee ihan just kohta takas. Hetken ottaa vielä. Kylppäriosastolla valettiin lattiaa ja sekös on sit paskasta hommaa. Tuntui hirveelle kattoo, kun sotkettiin betonii ja vettä, sitä roiskui sinne tänne ja täytyy vain toivoa, et kaikki suojaukset pitää. On parempi, että mää pysyn poissa sieltä. Tehkööt ja valmistukoot, menen sit säätää. Urgh!