Heräsin uuden keittiön unelmaan. Alitajunta työstää ja kyökin suunnittelu näyttää olevan jo täydessä käynnissä. Liian aikaiset aamuheräilyt ovat todiste siitä. Nyt ei perkele nukuta, nyt suunnitellaan. Huokaus. Tavoitan sieluni silmin valkoista, toimivaa kokonaisuutta ja yritän ratkoa käytännön ongelmia. Kuinka tekee, että varmasti toimii. Sunnuntaina on varattu suunnitteluaika Keittiömaailmassa. Auts, vähänkö odotan. En taida ennen sitä nukkua...
Tänään tehdään ensimmäinen osa mun asunnon kaupoista. Tapaan myös ostajapariskunnan. Jännä tunne tavata ihmiset, jotka muuttavat mun kotiin. Olen jo aikaisemminkin maininnut tästä voimallisesta kiintymyksestä tähän asuntoon. Kai se on vain irtijätettävä. Ei tämä ole enää mun, on aika siirtyä elämässä eteenpäin. Olenkohan nyt turhan melodramaattinen? Hompsulit tahtoo olla. Martta myöntää. Taidankin vetäistä oikein draamaqviinit lähtiessä. Heittäydyn lattialla, itken suureen ääneen ja revin tukkani päästä. "Ei, en voi jättää tätä, älkää viekö kotiani!"
Tuleva ostaja on myös kiinnostunut asuntoni irtaimistosta. Totuushan on se, että nämä kalusteet ovat liian massiiviset tulevaan. Halavalla menee hyvää tavaraa, tein huippu tarjouksen ja käytännön syistä tämä on minulle hyvä ratkaisu. Hieman sydän itkee verta, on taas kaikki ostettava uutta. Rahaa palaa kuin roskaa, mutta saan uutta kivaa. Käännän uuden lehden elämän albumiin. Just näin jetsulleen.
Helvetti, kun pääsisi jo tosi hommiin! Tämä odottaminen on tuskallista. Ei mua voi toimettomaksi haukkua. Aloitin pakkaamisen eilen ja iso osa keittiöstä on jo pahvilaatikoissa. Käytän siis tämän joutavan ajan hyödyksi ja olen jo täällä päässä ahkera.
Tää on nyt tätä. Mitäkö muuta kuuluu? Ei muuta. Martta menee juttuihin aina niin ineen, blondi ei pysty muuta ajattelee. Onko nyt kevät, mikä vuodenaika nyt on? Yö vai päivä? On vain remppa, uusi hima ja muutto. Not bad.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti