Kärsimätön kärsii

Veepeet ohi tällä erää. Eilen olikin niin kiireinen päivä, että en valitettavasti kerennyt sitä ullakkokomeroa järjestämään. Miten se aika noin vain vilahtaa? Ihan mahotonta. Mua niin harmittaa, että jäi sitten sillälailla ullakko tältäkin viikonlopulta. Ensi viikonloppunakaan en varmasti kerkee. Pitää jo joulua alkaa valmistelee. Lanttuloorat pakkaseen. Voi, voi.

Mutta sain pöydän nyt valmiiksi. Vielä se lasi puuttuu ja kamat täytyy saada paikoilleen. En uskalla niitä vielä laittaa, täytyy antaa maalin kuivua kunnolla. Hirveesti teki mieli kaikki asetella, mutta tiedän, että jos nyt laitan kamat tuohon valkoiselle pinnalle, niin eihän se kestä. Siihen jää jäljet. Mutta olipa ihanaa laittaa laatikoihin kaikki tykötarpeet. Jäi vielä tyhjiä laatikoita. Hyvä, etten tuonut keittiöstä astioita. Kummallinen tarve täyttää kaikki heti. Laitan pari kuvaa, vaikka ei olekaan vielä ihan valmista. En malta sitäkään odottaa...

Tilasin siis sen lasin viime viikolla. Ottaa kuukauden ennen kuin saan sen. Mua alkoi niin kismittää eilen, joten soitin toiseen liikkeeseen. Sieltä saisin hetimiten. Yritin perua tilausta, varsin oli närkästynyt rouvahenkilö luurin toisessa päässä. Pitää soittaa tehtaalla, valivali, tulee lisää hommia. Lupasi soittaa takaisin, olisiko perustus onnistunut. Ei kuulunut. Arvasin. Olisi pitänyt soittaa useampi lasitusliike jo viime viikolla. Kuten arvanette, en millään malttaisi odottaa sitä lasia. Ai, minäkö kärsimätön? Ei pidä paikkaansa.

Käytiin eilen Ikeassa. Ostin hyvän pöytävalon. Onks se pöytävalo nimeltään, vai lukuvalo? Ihan sama. Nyt näkee. Tässä työpisteella on ollut huono valo. Nyt sen saa huomata. Olen häpi. Ostin parit anopinkielet. Siinä se on kukka mun makuuni. Tuommoinen rujon kaunis ja hirviä se on sikiämään ja kestää kaiken. Hiplasin mattoja ja verhoja. Olisi tehnyt niin mieli ostaa, mutta sitten taas järki voitti. Miks? Entiset on todellakin ihan kuosissa, vaihdoin vain verhot toisin päin.  Ja tämä kaikki oli ilimasta! Kyl miusta on fiksu tullut.

Matkalla aikuisten linnanmäelle ( Ikea ) puhuin Ukkorähjälle siitä unelmasta. Auto on hyvä paikka avautua. Hän ei pääse pakoon ja on pakko kuunnella. Ei hän nyt tasajalkaa riemusta hypähdellyt, mutta joku siemen toivottavasti jäi kytemään. Hän oli vain sitä mieltä, ettei ala mun unelmia rahoittaa. Mun piti pikkasen tarkentaa, että tässä on meidän molempien elämä kyseessä ja myös herran unelmat. Hän vain ei oikein itse sitä tiedä. Kyllä minä meille unelmia järjestän, jos niikseen tulee. No, asiahan ei ole ihan tämän hetken juttu. Tulevaisuutta ja siihen mennessä Ukkorähjäkin on jo lämmennyt ajatukselle. Voisi ajatella, että sellainen väsytystekniikka pitänee ottaa käyttöön. Kunhan mää olen vuoden verran tätä säännöllisesti hänelle jauhanut ja muutama maatila ollaan käyty katsomassa, niin eiköhän se siitä kuumene. Tää on tätä niin sanottua psykologista silmää, juu nou?

Kävin eilen hierojalla. Oli uusi tekijä vanhassa paikassa. Ihan hyvät näpit, mutta muutoin rasittava. Puhua kälätti koko ajan ja jauhoi samaa asiaa. Teki jo mieli sanoa, että pidä se lärvi hetken kiinni. En tietenkään sanonut, mua alkoi hiukka säälittää. Selkeästi halusi olla kiva ja varmasti tarvitsee uusia asiakkaita. Niin teki itteensä tykö. Olisinko tehnyt palveluksen, jos olisin sanonut, että hierot ihan jees, mut pidä se turpas kiinni. Sit voisin tulla uudelleenkin. Kauheeta on tämä elämän suorittaminen.

Minäpä ajattelin, että nyt kuuntelen itseä ja pidän aikalisän Kirolta. On tämä roppa sen verran kovilla etten jaksa. Mie olen jo iso ihminen ja luotan itseeni. Piste. Baithiwei, jos mietit, mitä tekisit tänään perheelle ruuaksi, niin keitäppä lohikeitto. Minä tein eilen, oikein sellaisen kermaisen. Oli kyllä täyteläinen. Sit mie kysyn vielä, miks nää hirmumyrskyt ei koskaan tule suomeen? Se ois kiva, kun oikein heittelis. Nyt mie meen uimaan. Raatiossa sanotaan just, että myrsky on surmannut ihmisiä. No, se ei olisi kiva. Ei me sitä tahota.

UskoMaton UneLma

Kerronpa teille heti tähän alkuun kuinka hömelöksi ihminen on mennyt. Edellisessä postauksessa kehuin kuinka meinaan olla hyvä ihminen ja siivota mun ullakkokomeron. Tein töitä käskettyäni ja into pinkeenä meni La-aamuna sitä järjestämään. Yritin aukaista lukkoa, mutta ei aukene seesam. Yritän ja yritän, mutta tulen siihen tulokseen, että lukossa on kieleke mennyt sijoiltaan. Tyydyn huokaisemaan pettyneenä ja ostan uuden lukon, sekä aikomuksena murtaa ovi. Eilen illalla menemme Ukkorähjän ja sorkkaraudan kanssa ullakolle, tarkoituksena suorittaa tämä väkivaltainen avautuminen. Kokeilen vielä tietenkin avainta lukkoon ja katso, se toimii ja lukkoa aukeaa. Samalla silmän räpäyksellä tajuan, että edellisellä kerralla olen yrittänyt avata lukkoa väärällä avaimella! Mun avainnipussa on molemmat. Kotiavain ja ullakonavain. Ovat samanlaiset, mutta hima-avaimessa on sellainen keltainen muovilätkä. Miten järki voi olla niin pehmennyt, miten voi ihminen olla niin tyhmä? Onneksi kokeilin ennen kuin aloimme murtaa. Tänään siis ohjelmassa se suuri puhdistus. Voi tsiisus, mihin tää tyhmyys vielä johtaa...

Siitä se nousee kukoistamaan

Olen tuunannut sitä pöytää koko viikonlopun. Se on terapeuttisestikin antoisaa. Kolme maalipintaa se otti. Eihän se ihan uuden veroinen ole, kotona tehdyn makua, mut just siksikin niin hyvä. Ostin osaan pöytään tapetin, sellaista sanomalehteä. Tulee personelli. Sen asettelu on tänään vuorossa. Siinä touhutessani haaveilin ja unelmoin. Tulevaisuuden visio siitä, mitä haluaisin loppuelämäni tehdä, kasvoi mielessäni. Oliko se vain unelmaa vai voisiko siitä tehdä oikeasti totta? Yksinkertaisuudessa näin. Ostetaan Ukkorähjän kanssa vanha talo. Siellä on tilaa minne voipi stuudion pystyyn laittaa. Siellä niin yhes duunamme vanhoja kaluja uuteen uskoon. Mulla siellä myös Lemon Deco. Valokuvistani teen tauluja, ja maalankin niitä. Voisi tuoda ulukomailta kivaa sisutuskamaa myyntiin. Samassa tilassa olisi siis kolme yhtynyttä. Sisustus, verstas ja myymälä. Kaikki nämä ja niillä meille leipä lähtisi. Siellä niin sulassa sovussa asustelisimme ja töitäkin tehtäisi. Ei tämä ole tämän hetken hekuma, sitä pitää lämmitellä ja sitten, kun aika on kypsä, niin näin tapahtukoon. Avauduin Ukkorähjälle eilen asiasta. Sanoin, että tuossa maalatessani olen haaveillut ja ideoinut meidän tulevaisuutta. Mitä hän sanomaan? Ei yhtään mitään. Sivuutti sanomani, kommentoimalla tanssiitähtienkanssa tuomarin edesottamuksia. Tahallinenko huomiotta jättäminen, mutta annoin olla. Ehkä aika ei ole kypsä. Tai minä. Tai hän. Yksin tuohon en enää jaksa, ja siks toiseksi, Ukkorähjä on rakennustaitoinen. Tarvitaan sitä. Mie suunnittelen, hän toteuttaa. Tai yhes. Mie meen kalustekunnostuskurssille. Sitähän mie en vielä ole käynyt...

Ihmisellä täytyy olla unelmia. Eihän tätä elämää muutoin jaksa. Minua ei voi ainakaan syyttää siitä ettenkö aina yrittäisi. Voi poijaat, olen aika paljon yrittänyt. Kaikki ei aina mene ihan putkeen, eikä pidä. Tärkeintä on, että yrittää. Mutta unelmista tulee silloin totta, kun asettaa niille selkeät tavoitteet ja menee niitä kohti. Step bai step. Vaikka välillä tuleekin turpaan, niin uskoa itseensä ei saa menettää. Silloinhan sitä olisi kuin barbi ilman käsilaukkua tai norsu ilman kärsää. Voiko elämässä olla huonoja tavoitteita, ideoita? Jostakin ne kuningasajatuksetkin ja menestystarinatkin aina syntyvät. Pitää olla rohkea, mutta ei ottaa asioita niin vakavasti. No huh, olenpas mää nyt filosoohvisella tuulella. Niin olenkin, jotenkin tuntuu ihan ylevälle.

Palataanpas takas maanpinnalle. Ja keskitytään nyt ensin tuon pöydän valmiiksi saattamiseen. Ennen kuin ollaan mihinkään muuttamassa ja mitään stuudioo pystyyn pistämässä. Kakut pitäisi leipasta uuniin ja lohikeittoo ajattelin laittaa. Kohta käyn sen ullakon kimppuun. Ulkona vetää rätkii, menenkö uimaan ja kastumaan. Taidan kyllä, ilmassa on paljon happee. Mun pää, sielu ja perse rakastaa sitä. Adios Amigos!

Lauantai lempeä

Viikonloppu jolloin ei ole hoppu. Ei mitään suoritettavaa. Ihana tunne, vapauttava. Pyysin Ukkorähjältä yksinäisen illan. Tahdoin olla vain keskenäni. Joskus on vain sellainen tunne, että haluaa olla omassa suloisessa seurassaan. Mie niin kuin nautin. Siivoilin kevyesti ja haahuilin. Minnuu ihan hiukkasen huvitti, sillä rööki on vaihtunut sähköiseen ja olut holittomaan. Huijaanko vain itseäni, mutta jonkun tyydytyksen siitä saan. Kynttilöitä poltin ja hämärän hyssyä vietin. Illan kruunasi saunavuoro. Yritin löylyttää kipua pois ja sieluni puhtaaksi kylvetin.

Tästä aasin tahi muun sorkkaeläimen silta eiliseen töllötys ohjelmaan, Inhimillinen tekijä. Puhuttiin kivusta, minulle niin tuttua. Kyllä löytyi yhtymäkohtia omiin kokemuksiin ja sainkin todeta, että mun tuntemat ovat siis jo kroonisia. Tästä ei ole tarkoitus tehdä valitusta, kipuileva ihminen välttää sitä. Valittamista. Hassuinta tässä on se, että sitä ikään kuin hyväksyy sen, että jokapäiväinen kivun tunteminen on ihan normaalia. Ne pienet ohikiitävät hetket jolloin et tunne kipua, ne ovat epänormaalia. Minäkin varmasti olen saanut luulosairaan leiman, turhan valittaja, ota pilleri ja lopeta tuo ruikutus. Jäin kovin miettimään, että en ole koskaan antanut kivun tulla, enkä ole sitä hyväksynyt. Se kuulemma helpottaa. Sitä vain taistelee vastaan. Tuulimyllyjäkö. Hyvä olisi myös miettiä, mitä kipu yrittää minulle kertoa. Missä mättää? Se on kokonaisvaltainen tila. Eikä aina pelkästään fyysinen. Siinä on mukana myös sielu, sydän, mieli ja whatever.

Kohta on Joulu

Kertokaapa minulle, olenko oikealla vai väärällä tiellä, jos tämä kiropraktikkoilu tekee minusta entistä kipeämmän? Kiron mukaan tämä on normaali prosessi, viturallaan oleva kehoni etsii epätoivoisesti oikeaa asentoa ja siitä kipu. Onko sekin hyväksyttävää, että kävely sattuu ja keho vammautuu. Jos kuuntelisin itseäni, puhaltaisin pelin poikki. Kuitenkin taka-alalla siintää kärsivällisyyden palkinto, kivuton olotila. En mie tiiä. Jos nyt luovutan, en voi koskaan tietää mihin tämä hoito johtaisi. Annanko mahdollisuuden vai heräänkö yksi aamu, että en enää pääse jaloilleni? Sikäli hassua, että tämä minulle johdatettu kipuilu alkaa olla kokonaisvaltainen. Leikattu olkapää armahti, mutta niskapaska, lonkka ja nyt selkä, muistuttavat minulle tämän kipuilun todellisuuden. Olisi intresanttia kokeilla, että antaisin tämän kaiken jollekin. Hän joku saisi hetken kokeilla tätä tuntevuutta. Sitten vaihdettaisiin mielipiteitä ja täytettäisiin kaavakkeita. Asteikolla yhdestä kymppiin. Missä tuntuu ja kuinka paljon? Luulenko vain kipuni, kuvittelen. Älä valita. Heikot sortuu elon tiellä ja silleen...

Vain Elämää!!! on huikea tänäkin vuonna. Minä jopa väitän, että tämä artistikaarti on tulkinnallisesti lahjakkaampi kuin ykköstuotantokausi. Kun osallistujat julkaistiin, moni valitti mielenkiinnottomuutta. Toki, ykkösen valovoimaiset tähdet ovat ihan omassa luokassaan, mutta hillittömän mielenkiintoista porukkaa on tämäkin. Varsin nämä urospuoliset kisailijat ovat yllättäneet. Eilinen Annan päivä oli kyllä huikea. Miehän vollaan läpi ohjelman ja sitä ei voi olla huomaamatta, kuinka sielut vereslihalla jokainen tähti hoitaa kenttänsä. Mahtavaa tulkintaa! Olen kiitollinen tästä ohjelmasta.

Viikonlopulle ei siis ole mitään pakotettua. Mutta odotan jo, että pääsen tuunaamaan uutta työpöytääni. Ohjelmassa on maalikauppaa ja välttämättömyys tarpeiden hankintaa. Tilasin muuten pöytälevylle lasin. Tarkoituksissa olisi tapiseerata osa pöydästä ja siihen sitten lasi asetella. Kuukausi pitää lasia odotella ja se maksoi enemmän kuin koko pöytä, pah. Mutta kun saa jotakin päähänsä, niin sehän on tehtävä. Varmasti maalipinnan joutuu vetämään kolmeen kertaan, joten nämä veepeet meneekin mukavasti pöytää puuhastellessa. Nyt maltti on siis valttia, tehdään huolella, niin tulee nättiä.

Vein viikolla tavaraa ullakkokomerooni. Minut kohtasi tekemätön, silmistä pois suljettu tehtävä. Säilytystila on vielä muuton jäljiltä kaaottinen. Sinne niin olen vain kaiken tunkenut, vailla mitään järjestystä. Siihen asiaan ajattelin nyt puuttua. Tehtävä ei ole suuren suuri, kunhan siihen vain tarttuu. Teen sen alta pois ja saan lisää tilaa ja hyvän mielen. Joku tehtävä voi olla luonteeltaan vastenmielinen, mutta ajattelin toteuttaa siinä käänteistä metafysiikkaa. Se on ihana, minulle lahjoitettu suoritus. Mieluusti voisin heittää sinne pommin ja katso, on siistiä ja avaraa tilaa. En mitään ole sieltä tarvinnut, ilmankin siis tulen toimeen. Kerrottakoon nyt kaikille, että tavara siellä pursuilee ulos, kun oven saa auki. Katosta lattiaan rojua, sulassa sovussa mattoa ja maalipurkkia. Listanpätkää ja vanhaa kudetta. Se on nyt hyvä siivota, eihän sitä tiedä, jos tässä kohtapuoleen päästään taas muuttohommiin. Onpahan sitten siisti tila hoidella. Kauas katsoo hän. On järkeväkin.

Nyt laitetaan ykköstä silmään. Näkemiin ja kiitos. Lauantai on viikon paras päivä, eikö?

Rantapalloa Tahitilla

Pimeä, märkä aamu. Juuri sellainen kuin syksyllä kuuluukin olla. Minnuu ei tämmöinen ahista. Tässä kaikessa on sellainen outo lupaus, että ihmisen ei tarvitse kirmata pitkin laitumia. Saa olla ihan rauhassa. Elämä parhaillaan on kiireetöntä suorittamattomuutta ja mikä parasta, ei tartte olla jette kivaa. Voi olla vain harmaasti. Se on armeliasta. Se on syksyä parhaimmillaan.

Monia nyppii ja peräti vallan masentaa pimiä ja syksyn taika. En mie ala kehua retostelee. Ehei, pois se minusta, mutta sitä joskus itsekin ihmettelen, että miks mie olen syksyn lapsi. Tämmöisenä maanisdepressiivisenä kaksisuuntaisena mielialahäiriöisenä en tajua masentua silloin, kun se olisi oikeutettua ja paikallaan. Kai mie olen tässäkin asiassa jotenkin vinoon kasvanut. Enihau, minulle tämä pimeys on armo ja olen siunattu tekevällä energialla. Siitä kai se johtuukin. En suostu kanavoimaan energiaani synkkyyteen vaan puran sitä kivoihin juttuihin. Älkääkä nyt vaan missään nimessä kuvitelko, että ne kivat jutut ovat jotenkin erityisiä. Mie oon sillälailla tyhmän sorttinen, että mulle riittää, kun on sopivasti tekemistä. Se voi olla vaikka paskapöntön kuuraamista. Siitä mie ilon irti repäisen.

Odottaen kosketustani

Juurikin nyt olen onnellinen uudesta työhuoneen kirjoituspöydästä. Ostin sen edukkaasti käytettynä. Olen jo tovin pähkäillyt, että työhuone pitäisi tilan puutteen vuoksi saada toimivammaksi. Törmäsin pöytään naamakirjassa ja katso, nyt se jo palvelee minua antaumuksella. Ettei elämästä lopu mielekäs tekeminen, niin tottahan pöytä pitää duunata sopivaksi. Siinä onkin viikonlopun hämärähyssylle mukavaa puuhastelua. Saatte kuvan järjestelemättömästä kokonaisuudesta, mutta postaan myös työhuoneeni sitten uudessa asussaan. Oih, olen valoitettu!

Ei mennyt Kelan kuntoutus niin kuin Martalla ripsipiirakan leipasu. Muistattekohan, kun tuossa taannoin kehuin, kuinka sain vallan postia Kelata, että olisin hyvänä asiakkaana oikeutettu kuntoutukseen. Hommasin sen Bee-luokan todistuksen siitä, että olen arvoasteikossa jo alennettu ja näin hoidon tarpeessa. Viime viikolla kävin oikein paikan päällä juttelemassa ja ottamassa asioista selvän. Sielläpä tämä ystävällismielinen virkailija oli sitä mieltä, että vallan olen väärässä paikassa vaivojani valittamassa. Yhteys ja kuntoutus kuuluu siihen organisaatioon, minne maksan eläkkeeni. Okkei, tein töitä käskettyäni ja otin teleksin Tapiolaan. Se on muuten uskomattoman vaikeaa, kun ei oikein tiedä, mitä asia yleensä koskee. Kenelle siis soittamaan, keneltä kysyä? Usean virheyhtymisen jälkeen sain vihdoin koneksuunin elävään ihmiseen, joka osasi kertoa minulle faktat. Mun vakuutuslaitos ei olemoisinkaan hoida kuntoutusasioita, pääsääntöisesti ne kuuluvat Kelalle. Nyt jamppa miettii, et miks tällalailla ihmispoloa pompotellaan? Mikä onkaan kaiken tarkoitus? Eikö ensiarvoisen tärkeää olisi juurikin huolehtia siitä, että minä pysyisin työkykyisenä ja näin kantaisin veromarkkoja herrojen perseen levittämiseen. Kenen etu se on, jos minulta menee työkyky ja terveys? Kuka silloin maksaa ja mitä? Minä vaan nöyrästi pyydän pientä kuntolomaa Tahitille. Sinne niin cubalibree nauttimaan ja rantapalloa pelaamaan. Silleen niin minä asian ajattelin ja kylläpä työkyky ja mieskunto yllä pysyy.  Minähän en ole luovuttaja tyyppiä. Ajattelin tuossa aukaista salaisen arkkuni ja pienen kirjelmän laittaa päättäville elimille. Katsotaan pääseekö Martta maalimalle kuntoutuu. Okei, Siuntion kuntopiirikin vastaanotetaan. Siis paremman puutteessa. Ugh! Olen puhunut.

Jassoo dy häär. Päivä on valjennut. Kuinka kaunis harmaa se onkaan. Tästä on hyvä aloittaa. Hitsi, kun olisi purkillinen maalia. Voisin jo aloittaa työpöytäni uuden elämän, uuden tulemisen. Jess!

Tehdä tekemättä tehty

Sanoisinko, että hekumallinen aamu. Juuri sellainen, että raihnainen kehoni huutaa uintiretkeä kylmään. Viikonloppuna en kerennyt ilmoista nauttia, siinä maalausurakassa meni mukavasti kaksi päivää. Nyt ajattelin olla yyper reipas ja sauvoa rantaan pulikoimaan. Annan ton arskan laajentaa tajuntaani ja olen hyvä ihminen. Tänään siis Ma ja veepee. Tällekin päivälle on kertynyt asia, jos toinenkin, mikä olisi hyvä hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Olen sillälailla järjestysorientoitunut, jos olen saanut päähäni asiat mitkä tulee hoitaa pois, niin en voi levätä ennen kuin ne on hoidettu. Vallan listaan asioita ja saan järkyttävän tyydytyksen, kun saan yliviivata tehdyn asian. Mikähän toikin luonnevika on? Mistä kumpuaa, mistä saanut alkuperänsä? Kuka mua käskee? Voisihan sitä olla tekemättäkin. Eikä voi.

Mut joo, ettei nyt vaan kukaan kuvittele, että mahottoman aikaansaapa ja jumalallinen on tuo ihminen, niin voin kertoa, että osaan kyllä olla tekemätönkin. Rakastan päikkäreitä ja joskus vaan makaan ja haisen. Mut siitä ei tule tyydytystä. Teen mieluummin, kun olen tekemättä. Se on mun mottoin. Tämä parin viikonlopun lähes holittomuus antaa selkeästi lisää energiaa.  Ai lav it.

Hei, meillä oli sisustusporukan luokkakokous perjantaina ravintola Trattoria Sognossa ( entinen Motti töölös.) Olipa positiivinen ravintola yllätys. Ruoka oli hyvää ja hinnat edulliset. Paikka myös kotoisasti sisustettu. Voin lämpimästi suositella. Paikan pizzat näytti todella hyvälle. Itse nautin hemaisevan kurpitsakeiton ja pääruokana villisikaa. Mahtavat maut! Nautin siis ruuan kans lasin valkoista, ja lasin punaista. Tai muodon vuoksi niitä maistelin, taisi jäädä kuitenkin juomatta. En ole ajatellut tehdä tästä numeroo, mutta voisin vaihteeksi kokeilla, mille tuntuu olla ilman. Josko tämä loppuvuosi menisi kuivin suin. Ei, ehdotonta kieltoa en ota taakakseni. Siitä tulee vain hirvee rasite ja ratkea ryyppäämään. Silleen kevyesti. Hyvää vaihtelua vanhalle juopolle. Suunniteltiin muuten messumatkaa ensi keväänä Milanon sisustusmessuille. Olisihan se aika päräyttävää... Kuka ties.

Tuolla ylhäällä keikkui hän

Mutkalle männöö

Viikonlopun maalaus oli ihana toteuttaa. Aika raskas keissi, ottaen huomioon nämä kehoni fyysiset rajoitteet. Kohde oli silleen haastava, että olosuhteet oli hankalat ja keikuttiinkin telineillä katon rajassa. Hiukka huippas, mutta ei auttanut peljätä. Tätäkin tämä homma siis voi olla, henkensä uhalla, hah. Pikkuhiljaa suunnitelmani muuttuvat lihaksi ja se on tämän työn hekuma. Seinäpinnoista tuli kyllä upeat. Saatiin puhallettua henkeä, lämpöä ja persoonaa oikein roppakaupalla. Kuvia saatte, kun kaikki on kuvattavassa kunnossa. Verhot, matot ja valot on vielä tulematta. Kaikki ottaa oman aikansa.

Rakkauvella laitettu

Illalla kotoiltiin sit koko perheen voimin. Lämmitin lauantain jauhelihakeitosta nakkikeiton ja katsottiin tanssikisaa. Oli kiva himafiilis. Paistoin rakkaudella pannukakkua, se on meidän perheen yhteinen herkku. Pikku koira vetää volttia, kun hän haistaa pannarin olevan tulossa. Mulle kyytipoikana omaa omenaistasosetta ja vaniljajäätelöö. Joskus ihan tavallinen arki/himafuudi on parasta gyrmeetä. Näin on näppylät juu. Nyt mun täytyy toimii. Olkoon viikkosi hetelmällinen!

Martalla on uus moukari

Do diin. Elämä on asettunut suomitaajuudelle ja matka on vain kaukainen muisto. Sehän noissa matkoissa on niin jännnää, että tavallaan niiden vaikutus tulee aina jälkijunassa. Kolmen päivän ryntäily londonissa oli väsyttävä ja voimia vievä, mutta se palauttava ja antoisa vaikutus tulee vasta nyt. Olen saanut huomata, että aivan uudenlaista innostusta on tullut tukkajuttuihin. Tekee hirveesti paljon enemmän tehdä lontoon tuulia asiakkaiden tukkiin. Eiks silloin olla saavutettu se, mitä noilta messumatkoilta haetaan? Virikkeitä omaan duuniin ja uutta asiakkaille. Mahtavaa!

Mitäs tää viikko pitääkään sisällään? Ensimmäisenä nousee mieleen viikon hyvä teko. Hmmm, tuo ei ole yhtään hullumpi ajatus. Meinaan vaan, että voisi pyrkiä tekemään ainakin viikossa yhden hyvän asian. Okkei, voisi se olla päivittäistäkin, mutta hyvä jos yksi per viikkokin. Löysin kuulkaa rahallisen kassalippaan meidän pihasta. Roskakatoksen vieressä on pari sähköpömpelii ja kävin nakkaa roskat ja siinä niin kökötti kyseinen lipas pömpelin päällä. Minä tutkimaan, ympärilleni vilkuilin ja hetken jo ajattelin, että tämä on varmasti joku piilokamera testi. Olisin voinut jättää sen siihen, olla välittämättä tai ottaa rahat itselleni. Ei, ei käynyt pienessä mielessäkään. Laitoin lippaasta ilmoitukset meidän- ja naapuritalon ilmoitustaululle. Pari päivää se otti ja naapuritalon kaveri soitti ja kaipaili lipasta. Oli kiva palauttaa se omistajalle ja sain parinkympin löytöpalkkion. Tuli hyvä fiilis. Suomalainen on rehellinen. Niin onkin ja kuuluu  olla.

Mun on ihan pakko esitellä londonista ostamaani käsveskaa. Vihdoin ja viimein löysin sen The nyssykän! Olen etsinyt sitä jo vuosia! Jos et vielä tiennyt, niin mullahan on jonkun sortin käsveskafetissi. Omistan aikas monta marttamoukaria ja vuosien saatossa on mieleeni syöpynyt sen täydellisen laukun ominaisuudet. Nyt olen onnellisena tätä ihanuutta viikon verran kantanut ja olen kyllä tyydytetty. Hyi ja hui, ei saisi olla näin onnellinen materiasta. Eihän se jumalaut ole kuin laukku! Niin, mutta...se on mulle tehty täydellisyys. Kerron teille nyt sen parhaat ominaisuudet. Ne joiden perässä olen siis jo vuosia juossut.
a) nahka on sopivan kulunut, rypykäs ja softi
b) ulkopuolella on taskuja välttämättömyys tarpeille
c) sitä voi kantaa olalla, että käsissä
d) se ei ole liian pieni, eikä liian iso
e) myös sisällä on taskuja
f) se on mun näköinen

Ouh, mai laav...

Ostin viikolla myös kengät, kun en sit niitä londonista löytänyt. Tai löysinkin, mutta ei ollut kokoja. Onko se tämä ikääntyminen vai mikä, mutta nykyään sitä tietää jo aika varmasti mitä etsii ja haluaa. Okkei, ei niitä täältäkään meinannut löytyä, mutta ihan ohi kävellessäni poikkesin erääseen jalkineliikkeeseen ja katso, sieltä nämä lähelle piti nilkkasaapikkaat läksivät mukaani. Syksy on sellaista aikaa, että tämä hurahtaa aina ostamaan jotakin uutta. Yleensä ostan villapaitoja ( joita en koskaan käytä) tai kaulaliinoja ( joita mulla on 107 kpl:tta.) Okkei, nää lähti messiin ja ajoin eilen niitä sisään, sillä seurauksella, että nyt on rakko jalassa. Ja se on valitettavasti juuri sellaisessa paikassa, että pahimmassa tapauksessa kengät jää pitämättä. Rakko ei ole kantapäässä vaan tossa sivuluussa. Se on mun yleinen kenkäongelma. Sit ei voi tietää ostaessa, se tulee, kun olet niillä hetken tallustellut. Pah, olen hapan!

Mittee vielä? Olen esimerkillisesti ollut koko viikon sähkötupakilla! Olen antanut itselle luvan polttaa aamulla ja illalla oikein röökin tahi pari. Mutta muutoin lupsutan sähkärii. Tohdinko edes sanoa, mutta on mennyt suht hienosti. Toi sähkäri korvaa kyllä aika autenttisesti oikean ja yritänkin nyt tällaista väsytystekniikkaa. Tai onks tää enemmänkin itsensä hämäystä? Enihau, mä oon niin kyllästynyt tupakoimaan ja tahtoisin kovin päästä tästä tappavasta tavastani eroon. Ei, ei tämä ole helppoa, tämä on SOTAA! Jokainen tupakoimaton spaddu on minulle riemuvoitto. Mä tiedän, että mun liha on tässä asiassa hyvin heikko, rukoilen voimia yläkerrasta ja toivoisin, että joku päivä olen vapaa ja onnellinen ilman röökii. Jeah!

Kirottu praktikko aiheuttaa minussa epämiellyttäviä tuntemuksia. Kuten jo aikaisemmin olen maininnut, niin olen sitoutunut tähän kidutukseen. Käyn pukilla kerran, kaksi viikossa ja nyt mun koko ranka on ottanut nokkiinsa. Se on kuulemma normaalii, mutta sitä on vaikea hyväksyä. Sitä hakee ihmettä ja helpotusta, eikä suinkaan sitä, että tulee vain kipeämmäksi. Juu, juu...Aikansa se ottaa ja toivotaan, että lopussa kiitos seisoo. Anna mun kaikki kestää ja aamen. Niskapaska pelittää paremmin, pystyn jopa katsomaan sivulle, mutta selkä on kaput. Ehkä tää tästä...

Tänään on edessä iso maalausurakka. Se omakotitalokohde saa erikoismaalaustekniikkaa. Yksi seinäpinta on todella haastava ja hankala paikka duunailla. Kyseessä on portaikon pitkä seinä. Telineillä mennään ja toivotaan, että siellä myös pysytään. Toi tekniikka tekee siitä erityisen haastavan, tulee olla suht nopea, eikä saa olla liian järjestelmällinen. Siihen tarvitaan kaksi henkilöä ja tila on silleen ahdas. Mut, tämä on kaikki on erittäin intresanttia. Postailen tänne kuvia, kunhan saadaan valmista.

Tässähän tätä olikin. Ei siis mitään ihmeitä. Ihanaa, kun on viikonloppu. Olkoon se täyteläinen ja hemaiseva. Sinullekin. Adios!

Ei hassumpi herkkuhetki

Lontoon matkan yksi ehdoton kohokohta oli illallinen Hotelli Savoyin grillissä. Sanotaanks se noin? En tiiä, mie sanon. Grilli on hiukka harhaan johtava, ehkä jotain kertoo se, että paikka on armoitetun julkkiskokin Gordon Ramsayn suosituin mesta. Itse hotelli on kokemisen arvoinen, krumeluuria riittää ja se onkin juuri kunnostettu isolla pätäkällä. Joku öljysheikki on laittanut sinne viikkorahojaan ihan kiitettävästi ja kerrotaan, että remonttiin upposi monta sataa miljoonaa puntaa. Tuntui aika hienolle olla niinkin upeissa puitteissa. Ei mitenkään vieraalle, ihan kuin kotonaan olisi ollut, hih.

Kiitosta saa erityisen hyvä palvelu. Totta kai, eihän siellä voisi olla huonoa palvelua. Henkilökuntaa pörräsi ympärillä kuin kesällä mehiläisiä mökin terdellä. Sillä erotuksella, että niitä ei tarvinnut läiskiä hengiltä. Olin ajatellut, että ravintola on elegantti ja siellä jutellaankin sievästi kuiskaamalla ja istutaan kakki jäykkänä. Mut ei. Iloinen puheen sorina ja naurun remakka kuului välillä jopa hiukka häiritsevästi. Minä kun olen tämmöinen iloton suomi-ihminen, eikä julkisilla paikoilla kuulu ääneen hohottaa ja varsinkaan ääntään korottaa. Selvisin siitä, koska ruoka ja palvelu oli ykköstä ja laatua.

Alkuun kanaterriini ankanmaksaa cheddarleipä

LammasWellington, pinaatti, juurekset ja ihana soosi

Vadelmakohokas, suklaakastike ja valkosuklaajäde

Äkkiä voisi kuvitella, että kaikki tuo maksaa maltaita, mutta hintataso oli maksettavissa. Hetken pelkäsin, että taitaa mennä tiskaamiseksi, mutta huomattuani hintatason listalta, pystyin nauttimaan täysin rinnoin tai tässä tapauksessa vatsoin. Ruoka oli konstailematonta, ei mitään liian futuraa. Enemmänkin perinteistä keittiöö. Annokset kiitettävän kokoisia, enkä nyt pääse mistään valittaa.
Jos olet londoniin päin menossa, voin kyllä paikkaa suositella. Sellainen vansinölaiftaim. Jos ei syömään mene, niin varmasti iltapäivätee hotellin tiloissa voi olla se The Elämys.

Londonin sisustusanti

Lontoosta löytyy sisustuskauppa jos toinenkin. Valitettavasti aikani oli rajallinen ja kerkesin käymään vain muutamassa. Se ikävä puoli tietysti on, että ihastuin moneen asiaan, mutta kuinka niitä lähtisi sieltä kotio raahaamaan. Ei mitenkään. Hinnat ovat edullisemmat kuin meillä ja se tietysti lisää tätä tuskaa. Joten, tyydyin vain ihastelemana ja kuvaamaan.

Seinä ravintolassa

Valaisimet olivat ihan omaa luokkaansa. Varsinkin Heal´s nimisessä liikkeessä, jossa tavaraa oli joka lähtöön, useammassa kerroksessa ja eri tiloissa. En nyt just muista liikkeen osoitetta, mutta jos kiinnostut, niin täältä tiedot. Kiva putiikki, löytyy kaikkea ja myös sitä pienempää sisustustavaraa, jos haluaa shoppailla.

Toinen lähellä oleva liike oli nimeltään Dwell, jossa myös ihan kivaa tavaraa ja katsaus brittiläistä stailia. Olisi mahtava kierrellä enemmänkin ja varsinkin kaikkia secondhand, kierrätys ym. juttuja. Siihen tietysti tarvittaisiin aikaa ja energiaa, mutta ehkäpä joku kerta otan reissun ja keskityn vain sisustusjuttuihin. Markkinat on mahtavat!

Tämä olla valaisin

Tänään kotona

Väsynyt mutta onnellinen matkaaja on turvallisesti kotimaan kamaralla. Sen verran reissuaminen veroitti, että heräsin tänään vasta klo. 10.39!! Tuollaista ihmettä ei ole sattunut sitten teinivuosien. Nenukka on hiukka tukossa, ehkä hienoinen flunssan poikanenkin auttaa väsymään. Ai dont nou. Mut ihanaa olla taas kotona. Itse toi matkustaminen, ja tarkoitan tällä nyt sitä kentällä ryysäämistä ja paikasta toiseen menemistä, on mielestäni raskasta ja kuluttavaa. Kone oli vajaan tunnin myöhässä ja se saa kotimatkan tuntumaan pitkälle. Jos voisikin matkustaa niin, että olisi sormia napsauttamalla vaihtanut maata ja paikkaa, ja kaikki se muu "turha" jäisi siitä välistä pois. Silloin matkan teko olisi luksuritettia. En mie valita, mie vain totean...

Maan alla taivaissa

Se pakollinen

Kolmen päivän pikareissut ovat kyllä raskaita. Pitää olla joka paikassa ja nähdä, kokea mahdollisimman paljon. Kyllä ikä jo tekee tehtävänsä, eikä sitä jaksa ihan sillälailla kuin nuorempana. Kuis sitä ennen vanhaan vielä reissuilla biletettiin aamuun saakka? Nyt ei tule kysymykseenkään! Hui, hai, kaikki se uusi kokeminen voittaa kyllä väsyn ja ihmeesti sitä vain jaksaa. Kelit ei olleet ihan suosiolliset, kaksi päivää satoi ja se kyllä hiukka latistaa tunnelmaa. Jalat märkinä talsit ja taistelet siinä hillittömässä ruuhkassa sateenvarjoja vastaan. Ei kiva. Mutta londoni on aina londoni. Sitä kyllä taas kerran ihmettelin, kuinka siellä voi olla niin pirusti porukkaa. Meillä ei edes vappuna ole espa niin täynnä kuin keskusta londonis yön päivän. Sykettä tietty riittää, mutta en ikikuunapäivänä voisi asua siellä. On silleen tuumats meikeläiselle. Mutta se mahdollisuuksien määrä on mieltä ylentävä. Kaikkea ja joka lähtöön.

Kukas se siellä kiipee

Tukka siellä tukka täällä

Saco The Otsatukka

Lauantain messut oli tietty kokemisen arvoinen juttu. Paljon tukkaa ja vielä enemmän tukkaa. Värikästä porukkaa ( myö piipparit ollaan ) ja ihmettelemistä riitti. Oltiin messuilla koko päivä ja kehtaanko edes mainostaa, että pappa torkkui parissa näytöksessä antaumuksella. Täytyy kyllä myöntää, että näytökset oli hienoinen pettymys. Olin odottanut menevämpää meininkiä, sellaista yyper fässönii, mutta homma oli hiukkasen kuivan ja hitaan sorttista menoa. Ei se ihme, jos alkoi väsy painaa luomilla. Kyllä mää nyt sen verran olin hereillä, että tiedän missä mennään.

Lauantain Savoy-grill oli esteettinen, kulinaarinen ja palveluhenkinen kokemus. Itse Gordoni ei ollut vaivautunut paikalle, ehkä siksi ilmapiiri olikin vapautunut. Olin ajatellut, että paikka on tönöttävän jäykkä, mutta meno olikin rento ja palvelu jopa hauskaa. Jouduimme tovin odottamaan pöytäämme ja vietimmekin sen ihastellen Savoy-hotellia ja nautittiin virkistävät juomat baarin puolella. Huluppee on pytinki ja isolla rahalla laitettu. Ennen kaikkea se historian havina oli kutkuttava. Seinillä kuvia julkimoista, jotka ovat nauttineet ko. paikan annista. Olin osa jotakin suurempaa. Jos menette londoniin, niin suosittelen paikkaa kokemiseksi. Itse ruoka ei ollut mitenkään älyttömän kallista. Itseasiassa pe-illan ravintola oli samoissa hinnoissa. Toki, jotakin maksaa, mittään hyvää ei saa halavalla.

Mennään bussilla

Ai, sataa vai?

Pubellson

Olen pettynyt itseeni. Mun shoppailut jäi olemattomaksi. Ukkorähjälle takki, itselle samoin ja se käsveska, jota olen metsästänyt jo vuosia. Siinä kaikki. Puntia tuli takas ja yhdet kengät jäi kovin kaivelee. Ne olisi olleet must, mutta ei tietenkään löytynyt mun kokoa. Mua vaivasi koko ajan tunne, että miks ostaa, kun on kaapit jo täys. Tätä löytyy, tämmöinen mulla jo on. Tarviinko oikeesti, mitä teen tällä. Onks musta tullut vanha vai olenko vain järkevä? Nyt on sellainen olo, että pitää lähteä takas ja ostaa kaikkee ja paljon. Menenee ohi...

Summasummaarum. Matkailu kannattaa aina ja londoni on oiva viikonloppukohde. Postailen kuvia viikolla pikkuhiljaa. En työnnä niitä kaikkia tähän. Mut hei, kyllä suomi on kaunis. Tämä värien ilotulite, juurikin upea auringonpaiste ja ilman raikkaus houkuttelee minua ulkoilee. Onneks on veepee, saa pappa vähä toipua...

Lontoon skidit!

On aamu. Istun hotellihuoneessa Londonissa. Huoneen ilmastointi hurisee turvallisesti. Nukuin upeasti eilisen väsyn pois, yö oli rauhaisa, mitä nyt muutaman kerran heräsin pelastusajoneuvon ulvontaan. Heräsin siis suomen aikaan, ja nyt odottelen, että tytöt herää ja päästään aamiaiselle ja sit jatketaan messuille. Baithivei, kuulin eilen, että vidalsassuunin näytös on aikamoista visuaalista tykitystä. Ou nou, kun odotan sitä.

Tää on muuten ensimmäinen kerta, kun bloggaan pädilläni. Katsotaan tuleeko tästä lasta tahi paskaa. 

Matka londoniin meni hyvin. Aamuinen kello neljän herätys otti tietysti omansa, mutta eihän se tunnu missään, kun on niin into pinkeenä.

Vielä aamulla londoni otti meidät vastaan auringonpaisteella, mut sen jälkeenpä onkin rätkinyt vettä vaakatasolla. Mua ei sateet yleensä haittaa, mut täytyy myöntää, että snadisti se verottaa fiilareita. Ei mikään herkku oo talsii tuolla ihmismassassa, jalat märkänä taistella miljoonia sateenvarjoja vastaan. Enihau, lontoo on aina lontoo. Imen tätä internassionaali ilmapiiri ja olen ihan wellwell. En vieläkään ole selvinnyt siitä järkytyksestä, että eilisen shoppingshaldo oli toppatakki Ukkorähjälle. Thäts it.

Mutta sen korvasi ehdottomasti tapaaminen rakkaan ystäväni kanssa ja olikin lupautunut toimimaan sisustusliikeoppaanani. Ihania mestoja ja sieltä olisin voinutkin ostaa kontillisen kamaa. Jotain sellaista mitä en ole suomes nähnyt ja hinnat täällä ovat edukkaammat. Ihan kuulkaa kävi mieles, että olisipa hauska pitää sisustusliikettä hesas. Tois kamaa maailmalta ja kaikkee sellaista mikä omaa sielua sykähdyttää. Se nyt ei välttämättä muita himota ja näin kama saattaisi jäädä käsiin. Tai sit ei. Siitähän voisi tulla hyvä bisnes. Pittää miettiä.

Illanviettoomme kuului londoneye ja illallinen Skylon ravintolassa. Mesta oli esteettisesti kaunis ja ruokakin moiteetonta. Pitkä päivä takana, jalat märkänä ja tupee vinossa oli aivan taivaallisen ihanaa vetäytyä untenmaille. Kiva päivä, sateesta huolimatta.

Tästä suoriudun aamiaiselle ja sit lähdetään kohti messuloita. Hiukka mua kaihertaa toi, että en ole saanut uusia rätei ja lumpuloit. En kai mää nyt niin onneton oo? Shoppailuaika on vain kortilla. Ai kauheeta!

Bee-luokkaan lausuttu

Sataa. On syksyinen aamu. Tämän syksyisempi ei voi olla. Pimeää ja märkää. Otan sen ilolla vastaan. Juurikin nyt, tekisi mieli laittaa sadetakki ja kumisaapas jalkaan ja lähteä vaeltamaan tuonne pimeyteen. En tee sitä vielä. Ensin postaan tänne, ettei se jää taas. Tulee muutaman päivän tauko, sillä edessä on hektinen viikonloppu Londonin sumussa ja humussa. Suihkussakin pitäisi käydä. Taloyhtiössä on vesikatko, joka alkaa kello 08.30. Tyhmiä tuommoiset vesikatkot. Niin no joo, toisilla ei ole vettä olenkaan tai joutuvat roudaamaan sitä kymmenien kilometrien takaa. Pientä rajaa taas, senkin tollo.

On taas tää aika. Ihana.

Huomenna täytyy olla kentällä jo vaille kuus. Se tietää herätystä kello neljä. Kamat katsoin jo eilen, tänään silitän ja pakkaan. Lähdön tunnelma on aina kutkuttava. Siinä on elämän spesiaalia. Pieni matka, mutta varmasti elämyksellinen. Saa tukkatuulia ja sisustusta. Joku rättikin olisi kiva ostaa. Lauantai-iltana mennään syömään Gordonin Savoy-grilliin. Tuleekohan se huutaa mulle? Minä sanon, mene pois möykkäämästä. Heitän häntä sandwitsillä. Odotan siis ruokaelämystäkin.

Matkustamisesta puheenollen. Kaikki joulun matkat ovat jo menneet. Meitä on lähdössä kolme hölöä ja vaihtaminen järjellisiin aikatauluihin ei enää onnistu. Ei edes omatoimi matkalle. Lennot buukattu. Joo, toki löytyy niitä, että lentoaikataulu on rapiat parikyttuntii. Nou vei. Nyt täytyy siis roikkua netissä evridei ja metsästää perutuksia. Se on hölmöä, että matkatoimistoilla ei ole mitään jonotuspalvelua. Heillä ei ole siihen tarvittavaa tekniikkaa. Hetkinen, tänä aikana se ei ole teknisesti mahdollista? Kovin menee tekniikka eteentaaksepäin. Kertakaikkisen ikävää.

Lounas. Rakastan sushia.

Olen nyt siis virallisesti B-luokan kansalainen. Kävin hakemassa eilen sen tohtorin lausunnon. Aika pätäkkää tekstiä. Tuntuu hurjalle lukea kaikki se kipu ja vamma noin niin kuin mustaa valkoisella. Tosin, siihen tarvittaisiin latinakielen tulkki, jotta ymmärtäisi kaiken sen. Ajattelen sen olevan jonkunlainen rajapyykki puolisataa vuosikymmentä eläneelle. Mut hei, ihan oikeesti, se laittoi snadisti ajattelee. Heppu on nyt tässä kondiksessa, kuin tässä näin kävi? Vielä hetki sitten, laukkasin laitumia kuin nuori orhi. Olin vahva ja voimissani kuin sonni konsanaan. Ketä ja mitä tästä nostaa vastuuseen. Minua itseänikö vai syytänkö kenties tätä työtä, tätä elämää? Olenko heikkoa tekoa, kälysistä kasattu. Ei, en minä itkemään ala. Eikä se suremalla mihinkään muutu. Mutta kyllä se miettimään pisti. Nyt olisi korkea aika tehdä kaikki se voitava, että jaksaa maaliviivalle asti. Ei tässä nyt mitään maratoonia olla juoksemassa, eikä mua enää kuntoon saada. Otetaan vaan ne realiteetit käyttöön, niillä mennään ja yritetään tehdä loppuelämästä elettävää. Mie en sanonut, että tästä tulisi jotenkin nauttia. Ei herraparatkoon, pois se minusta. Turha joutavanpäiväisyys. Kärsi, kärsi, niin kirkkaamaan kruunun saat...

Aika nakuttaa armottomasti vedettömyyteen. On siis pakko suoriutua suihkuun. Ajatella, ennen vanhaan ( silloin kun minäkin jo elin, ) ihminen saattoi käydä kokovartalo pesulla kerran viikossa. Nykyään hölövätään joka päivä, parhaana kaksikin kertaa. Tuoksahtivatko ihmiset ennen muinoin ruumiinsa eritteille? Onko nykyinen suihkuttelu vain totuttu tapa. Sellainen freesaava toimenpide uuteen päivään. Pärjäisikö iliman? En minä ainakaan. Puhtaus on puoli ruokaa ja sinapit päälle. Jes söör, ai kan buugi.

Anteeksi analyyttisyyteni

Tuolla ulkona maisema on silmiä hivelevän kaunista. Mikä värien ilotulite. Pihakoivussani on mitä upein liukuvärjäys. Alakerta edustaa hentoa vihreää ja se liukuutuu aste asteelta niin, että latva räjähtää kirkkaan keltaiseen. Nyt pitäisi olla kameroineen luontokuvaamassa. Siellähän on valmiita värimalleja esim. sisustuksellisiin ratkaisuihin. Mahtavaa.

Äääh, mulla on snadi flunssa. Sellaista aamuräkää ja hiukka voimaton olo. Ei se pääse päälle, enkä laske, sillä se Londoni kutsuu Pe-aamuna. Otan troppia ja mielikuvaharjoittelen itseni vahvaksi ja voimakkaaksi. Senkin härkä, senkin härkä...

Lauantai-iltana Club de la Gurmee kokoontui pitkästä aikaa. Käytiin Pure Bistrossa. Harmitonta ja hyvää ruokaa. Palvelukin pelasi. Eihän siitä ihan kuivin suin selvitty ja baarin kautta piti koheltaa. Toden totta, en ymmärrä kuin mää pääsin niin päihtymään. Omasta mielestäni, sillä määrällä, mitä nautin alkoholijuomia, ei olisi pitänyt noin päihtyä. Pelottavaa. Joko a) olen saanut tyrmäystipan tai b) mun aivokemiassa on jotakin mätää. Tai mikä pahinta, mun turnauskestävyys on heikentynyt. Tulin siihen tulokseen, että nyt saa kyllä väkijuomat mun osalta olla hetken aikaa. Kiva ilta noin niin kuin muutoin, mutta jäi pelottavan paskamaku. Ei taho. Kasva ihminen aikuiseks.

Säännöllinen kiropraktikkoilu on saanut kehoni rusahtelemaan. Paukun kuin vanha lato. Käännettyäni asentoa, sohvalla tahi sängyllä, niin siellä sun täällä, nivelissä kuuluu rasahtelua, pauketta, naksahtelua. Tämä on varmasti sitä, että kroppa alkaa hakeutua asentoon, jossa sen kenties kuuluisi olla. Aina käsittelyn jälkeinen päivä kipuilen, mutta sit se helpottaa ja olenkin saanut huomata, että ranka suortuu ja etsin ryhdikästä asentoa. Ikään kuin haen koko ajan jotakin oikeaa. Olenkohan kasvanut pituutta? Välillä tuntuu sille, että olen alun toista metrii. Vielä pari viikkoa ja sit voisin päästä jo salille. Odotan sitä niin. Nyt vain täytyy olla tarkkana, että en aloita liian himokkaasti ja lopeta sitä jo jouluun mennessä. Hissun kissun tehdään siitä loppuelämän tapa. Hyvä tapa.

Kanavasurffailin eilen ja törmäsin tähän outoon ilmiöön, mikä näköjään vain voimistuu formaateissa. Hyvä esimerkki ( joskin ääri vastenmielinen ) on tämä Helvetin Keittiö. Miks ihmeessä ohjelmista pitää tehdä niin vihamielisiä. Ihmisiä kyykytetään aivan kuus-nolla, huudetaan, kiroillaan ja haukutaan. Minkä viestin nämä ohjelmat antavatkaan tulevaisuutemme toivoille? Yksinkertaisuudessaan se on varmasti se, että olemalla täys mulkku muita kohtaan, tulet pärjäämään elämässä. Osaat huutaa, vittuilla, kiroilla, niin olet hyvä ja pro.

Suomen Idolskin on nostettu ihan uudelle levelille. Kilpailijat viedään kasarmille nolattavaksi, niille nauretaan päin naamaa ja kas kummaa, kun ei annetaisi heille konekiväärejä, että voisivat listiä pahimmat kanssakilpailijat. Siinä olisi jo realityraamaa kerrassaan. Kyllä minnuu ihan huvittaa, että tämä yks höyhenpää ja kaljuuntuva, minä en tukkooni kampoo, on nostettu lähes jumalan tasolle arvostelemaan muita. Juu, kyllä kilpailua pitää olla, mutta miksi tämä kaikki tehdään nykyään niin ilkeästi ja ihmisten kustannuksella. Mä en pysty kattoo, tulee vain huono olo ja paha mieli. Täytynee siirtyä disneyn piirrettyihin. Bambi vai mikä hirvas se nyt olikaan...

Jep, jep. Pohdin ankarasti, että uskallanko uimaan. Sillä voi selättää alkavan flunssan tai sitten ei. Elämässä pitää ottaa riskejä. Saavutettu hyvä olo voi kuitata pöpön. Semmoista se on. Saadakseen on annettava. Olinpa taas analyyttisesti pohdiskeleva. Ei järjen hiventä. Tsau!

Likinäkönen länkyttää

Sorgen, rakkaat lukijat! Olette varmaan tottuneet siihen, että multa tulee postauksia lähes päivittäin ja nyt on jäpikkä hiljaa. Siihen tietysti voi keksiä aina mitä tahansa syytä, mutta pysytään totuudessa. Aamuiset hetkeni, jolloin siis bloggaan, ovat olleet tyydytettyä unta ja tätä sisustushomman hoitelua. Blogi valitettavasti jää armotta kakkoseksi. Hölmöä tässä on se, että tunnen huonoa omatuntoa ja peräti syyllisyyttä! Niinhän ei saa olla, koska sehän voisi pahimmillaan vaikuttaa tähän tajunnanvirtaan ja alkaisin suoltaa mitään sanomatonta tekstiä. Se on kuulkaa tämänkin homman kans ihan sama juttu kuin muutoinkin elämässä. Se sydän pittää olla mukana joka hommassa, mitä teet. Jos haluut tehdä sen hyvin ja tunteella. Eikö oo vähä näin? Mut en mie mihinkään katoa. Tämä on jo osa minua. Välttämätön tapa purkaa itseä.

Kakut duuniin paistuu uunissa ja mulla on periaatteessa veepee. Olen tässä jo hyvän tovin duunaillut asioita ja kohta lähden tapaamaan uutta kohdetta. Kuis noita keissejä niin kuin nimittää? Asiakas vai kohde vai duuni vai mikä ihme lie? Mutta sen jälkeen menen Balilaiseen hierontaan. On vallan uusi tuttavuus täällä suomessa, mutta tuolla maalimalla nautittuna, se on ollut erittäinkin kokonaisvaltainen rentoutus. Ei pidä odottaa liikoja. Kiropraktikko hoitaa vääristyneet linjat ja itseasiassa aina hoitokäsittelyn jälkeinen päivä on kivulias. Kroppa etsii uudet asennot ja siitä kipu, mutta ei se lihajännityksiä poista. Siksi ajattelin kokeilla edellä mainittua. Huisin jännää...

Sain eilen kahdetkin uudet näkölasit. Sitä likiä tuli lisää ja onkin ihanaa taas nähdä tuoteselosteet ynnämuut pikku printit, mitkä on kiusallaankin meille ikääntyville rajoitetut. Lasit on siis spcesaverin tarjouskamaa. Kahdet pokat, monitehoilla ja parhailla linsseillä otti rapiat viissataaerkkii. Not bääd. Olin tyytyväinen palveluun, toimitukseen ja itse laseihin. Kiva, kun saa londoniin uudet. Tiesittekö, että nyt mattapintaiset lasit ovat pop. Mulla noi siniseen hohtavat toimii niin. Matta näin, mutta valon sattuessa, helahtavat siniseen. Voi kun jännää...

Eilen linjavaunussa sattui tunteita herättävä tapahtuma. Vähän ennen päätepysäkki joku mies alkoi huutaa, elämöidä ja korista takapenkillä. Täytyy myöntää, että ensi vilkaisulla, minäkin ajattelin, että siellä taas jollakin sekakäyttäjällä menee liian lujaa. Bussi pysähtyi, nousin ylös ja sainkin huomata, että kyseessä on vallan vakava sairaskohtaus. Mies kouristeli lujasti, korisi ja suusta valui vaahtoa ja kuolaa. Kaksi miestä meni kaveriksi ja minä soittamaan 112. Muut kanssamatkustaja lipesivät paikalta ja mitä tekee bussikuski? Hän lähtee kahville, viereiseen kioskiin!!! Olin yhteydessä 112 pitkään, en saanut sulkea puhelinta vaan sieltä ohjeistettiin, että ko. henkilö pitäisi saada mahd. pian vaakatasoon. Henkilö oli toistasataa kiloinen äijä ja nostamassa kaksi kevyt rakenteista miestä. Ei oikein meinannut onnistua. Hätäkeskus ohjeistaa minua nyt jo ärtyneenä, että mies on saatava äkkiä makuuasentoon, muutoin saattaa olla henki kyseessä. Epätoivossani etsin kuskia ja sieltäpä tämä tallustaa kahvikuppi kourassa paikalle ja puhuu puhelimessa. Mun piti ääntä korottaa, että menen nyt jumalauta auttamaan, tai toi heppu voi kuolla käsiin. Onneksi 112 ilmoitti, että piipaa-auto on 500 metrin päässä ja näin sain ohjattua avun paikalle. Mikä helvetti tätä maailmaa vaivaa?!!? Mulla oli koko päivän paha mieli siitä, että ihmiset eivät enää välitä toisistaan. Se voit olla sinä itse seuraavalla kerralla, kun saat yllättäin jonkun kohtauksen. Ajattelin, että annan palautetta bussikuskin toiminnasta. Eikö hänellä ole joku vastuu ja velvollisuus hoitaa homma himaan. Eikä nyt todellakaan ollut kysymys siitä, etteikö hän olisi huomannut tapahtunutta. Vielä siinä vaiheessa, kun huutelin, että tarvitaanko 112 paikalle, kuski itse oli linjavaunussa. Siitä niin hävis kuin pieru saharaan kahvia jumalauta ryystämään!! Oi aikoja, oi tapoja!

Thailandian matka-aikataulu muuttui. Ja aika ikävästi. Lähtö helvetti vialle neljä aamuyöstä ja paluu samoin illasta. Molemmissa päissä tuskallinen ja aivan turha odotus. Nyt tietysti kaikki matkat on jo buukattu, en tahtoisi matkustaa noin ikävillä aikatauluilla. Pitkät lentomatkat eivät ole muutnekaan se mun juttu, saatikka, että lennot lähtee pahimpaan mahdolliseen aikaan. Ärsyttää. Kovasti ärsyttää. Täytyy selvittää, vieläkö löytyisi muuta vaihtoehtoa. Pah!

Ukkorähjä on tänää omilla menoillaan ja mie nautin yksinäisen illan. Taidan käydä vaatekaappien kimppuun. Teen sen tunteella ja aikaa käyttäen. Olisiko nyt aika heittää pois kaikki ne paidat, jotka ovat odottaneet sitä, että sikiän taas takaisin teinivartaloon. Mut hei, iloisia uutisia! Tavoitepainostani puuttuu enää 900 grammaa! Kesän kilot ovat karisseet kuin huomaamatta ja taidan kuin taidankin säästä ne teinipaidat. Hah!