Rantapalloa Tahitilla

Pimeä, märkä aamu. Juuri sellainen kuin syksyllä kuuluukin olla. Minnuu ei tämmöinen ahista. Tässä kaikessa on sellainen outo lupaus, että ihmisen ei tarvitse kirmata pitkin laitumia. Saa olla ihan rauhassa. Elämä parhaillaan on kiireetöntä suorittamattomuutta ja mikä parasta, ei tartte olla jette kivaa. Voi olla vain harmaasti. Se on armeliasta. Se on syksyä parhaimmillaan.

Monia nyppii ja peräti vallan masentaa pimiä ja syksyn taika. En mie ala kehua retostelee. Ehei, pois se minusta, mutta sitä joskus itsekin ihmettelen, että miks mie olen syksyn lapsi. Tämmöisenä maanisdepressiivisenä kaksisuuntaisena mielialahäiriöisenä en tajua masentua silloin, kun se olisi oikeutettua ja paikallaan. Kai mie olen tässäkin asiassa jotenkin vinoon kasvanut. Enihau, minulle tämä pimeys on armo ja olen siunattu tekevällä energialla. Siitä kai se johtuukin. En suostu kanavoimaan energiaani synkkyyteen vaan puran sitä kivoihin juttuihin. Älkääkä nyt vaan missään nimessä kuvitelko, että ne kivat jutut ovat jotenkin erityisiä. Mie oon sillälailla tyhmän sorttinen, että mulle riittää, kun on sopivasti tekemistä. Se voi olla vaikka paskapöntön kuuraamista. Siitä mie ilon irti repäisen.

Odottaen kosketustani

Juurikin nyt olen onnellinen uudesta työhuoneen kirjoituspöydästä. Ostin sen edukkaasti käytettynä. Olen jo tovin pähkäillyt, että työhuone pitäisi tilan puutteen vuoksi saada toimivammaksi. Törmäsin pöytään naamakirjassa ja katso, nyt se jo palvelee minua antaumuksella. Ettei elämästä lopu mielekäs tekeminen, niin tottahan pöytä pitää duunata sopivaksi. Siinä onkin viikonlopun hämärähyssylle mukavaa puuhastelua. Saatte kuvan järjestelemättömästä kokonaisuudesta, mutta postaan myös työhuoneeni sitten uudessa asussaan. Oih, olen valoitettu!

Ei mennyt Kelan kuntoutus niin kuin Martalla ripsipiirakan leipasu. Muistattekohan, kun tuossa taannoin kehuin, kuinka sain vallan postia Kelata, että olisin hyvänä asiakkaana oikeutettu kuntoutukseen. Hommasin sen Bee-luokan todistuksen siitä, että olen arvoasteikossa jo alennettu ja näin hoidon tarpeessa. Viime viikolla kävin oikein paikan päällä juttelemassa ja ottamassa asioista selvän. Sielläpä tämä ystävällismielinen virkailija oli sitä mieltä, että vallan olen väärässä paikassa vaivojani valittamassa. Yhteys ja kuntoutus kuuluu siihen organisaatioon, minne maksan eläkkeeni. Okkei, tein töitä käskettyäni ja otin teleksin Tapiolaan. Se on muuten uskomattoman vaikeaa, kun ei oikein tiedä, mitä asia yleensä koskee. Kenelle siis soittamaan, keneltä kysyä? Usean virheyhtymisen jälkeen sain vihdoin koneksuunin elävään ihmiseen, joka osasi kertoa minulle faktat. Mun vakuutuslaitos ei olemoisinkaan hoida kuntoutusasioita, pääsääntöisesti ne kuuluvat Kelalle. Nyt jamppa miettii, et miks tällalailla ihmispoloa pompotellaan? Mikä onkaan kaiken tarkoitus? Eikö ensiarvoisen tärkeää olisi juurikin huolehtia siitä, että minä pysyisin työkykyisenä ja näin kantaisin veromarkkoja herrojen perseen levittämiseen. Kenen etu se on, jos minulta menee työkyky ja terveys? Kuka silloin maksaa ja mitä? Minä vaan nöyrästi pyydän pientä kuntolomaa Tahitille. Sinne niin cubalibree nauttimaan ja rantapalloa pelaamaan. Silleen niin minä asian ajattelin ja kylläpä työkyky ja mieskunto yllä pysyy.  Minähän en ole luovuttaja tyyppiä. Ajattelin tuossa aukaista salaisen arkkuni ja pienen kirjelmän laittaa päättäville elimille. Katsotaan pääseekö Martta maalimalle kuntoutuu. Okei, Siuntion kuntopiirikin vastaanotetaan. Siis paremman puutteessa. Ugh! Olen puhunut.

Jassoo dy häär. Päivä on valjennut. Kuinka kaunis harmaa se onkaan. Tästä on hyvä aloittaa. Hitsi, kun olisi purkillinen maalia. Voisin jo aloittaa työpöytäni uuden elämän, uuden tulemisen. Jess!