UskoMaton UneLma

Kerronpa teille heti tähän alkuun kuinka hömelöksi ihminen on mennyt. Edellisessä postauksessa kehuin kuinka meinaan olla hyvä ihminen ja siivota mun ullakkokomeron. Tein töitä käskettyäni ja into pinkeenä meni La-aamuna sitä järjestämään. Yritin aukaista lukkoa, mutta ei aukene seesam. Yritän ja yritän, mutta tulen siihen tulokseen, että lukossa on kieleke mennyt sijoiltaan. Tyydyn huokaisemaan pettyneenä ja ostan uuden lukon, sekä aikomuksena murtaa ovi. Eilen illalla menemme Ukkorähjän ja sorkkaraudan kanssa ullakolle, tarkoituksena suorittaa tämä väkivaltainen avautuminen. Kokeilen vielä tietenkin avainta lukkoon ja katso, se toimii ja lukkoa aukeaa. Samalla silmän räpäyksellä tajuan, että edellisellä kerralla olen yrittänyt avata lukkoa väärällä avaimella! Mun avainnipussa on molemmat. Kotiavain ja ullakonavain. Ovat samanlaiset, mutta hima-avaimessa on sellainen keltainen muovilätkä. Miten järki voi olla niin pehmennyt, miten voi ihminen olla niin tyhmä? Onneksi kokeilin ennen kuin aloimme murtaa. Tänään siis ohjelmassa se suuri puhdistus. Voi tsiisus, mihin tää tyhmyys vielä johtaa...

Siitä se nousee kukoistamaan

Olen tuunannut sitä pöytää koko viikonlopun. Se on terapeuttisestikin antoisaa. Kolme maalipintaa se otti. Eihän se ihan uuden veroinen ole, kotona tehdyn makua, mut just siksikin niin hyvä. Ostin osaan pöytään tapetin, sellaista sanomalehteä. Tulee personelli. Sen asettelu on tänään vuorossa. Siinä touhutessani haaveilin ja unelmoin. Tulevaisuuden visio siitä, mitä haluaisin loppuelämäni tehdä, kasvoi mielessäni. Oliko se vain unelmaa vai voisiko siitä tehdä oikeasti totta? Yksinkertaisuudessa näin. Ostetaan Ukkorähjän kanssa vanha talo. Siellä on tilaa minne voipi stuudion pystyyn laittaa. Siellä niin yhes duunamme vanhoja kaluja uuteen uskoon. Mulla siellä myös Lemon Deco. Valokuvistani teen tauluja, ja maalankin niitä. Voisi tuoda ulukomailta kivaa sisutuskamaa myyntiin. Samassa tilassa olisi siis kolme yhtynyttä. Sisustus, verstas ja myymälä. Kaikki nämä ja niillä meille leipä lähtisi. Siellä niin sulassa sovussa asustelisimme ja töitäkin tehtäisi. Ei tämä ole tämän hetken hekuma, sitä pitää lämmitellä ja sitten, kun aika on kypsä, niin näin tapahtukoon. Avauduin Ukkorähjälle eilen asiasta. Sanoin, että tuossa maalatessani olen haaveillut ja ideoinut meidän tulevaisuutta. Mitä hän sanomaan? Ei yhtään mitään. Sivuutti sanomani, kommentoimalla tanssiitähtienkanssa tuomarin edesottamuksia. Tahallinenko huomiotta jättäminen, mutta annoin olla. Ehkä aika ei ole kypsä. Tai minä. Tai hän. Yksin tuohon en enää jaksa, ja siks toiseksi, Ukkorähjä on rakennustaitoinen. Tarvitaan sitä. Mie suunnittelen, hän toteuttaa. Tai yhes. Mie meen kalustekunnostuskurssille. Sitähän mie en vielä ole käynyt...

Ihmisellä täytyy olla unelmia. Eihän tätä elämää muutoin jaksa. Minua ei voi ainakaan syyttää siitä ettenkö aina yrittäisi. Voi poijaat, olen aika paljon yrittänyt. Kaikki ei aina mene ihan putkeen, eikä pidä. Tärkeintä on, että yrittää. Mutta unelmista tulee silloin totta, kun asettaa niille selkeät tavoitteet ja menee niitä kohti. Step bai step. Vaikka välillä tuleekin turpaan, niin uskoa itseensä ei saa menettää. Silloinhan sitä olisi kuin barbi ilman käsilaukkua tai norsu ilman kärsää. Voiko elämässä olla huonoja tavoitteita, ideoita? Jostakin ne kuningasajatuksetkin ja menestystarinatkin aina syntyvät. Pitää olla rohkea, mutta ei ottaa asioita niin vakavasti. No huh, olenpas mää nyt filosoohvisella tuulella. Niin olenkin, jotenkin tuntuu ihan ylevälle.

Palataanpas takas maanpinnalle. Ja keskitytään nyt ensin tuon pöydän valmiiksi saattamiseen. Ennen kuin ollaan mihinkään muuttamassa ja mitään stuudioo pystyyn pistämässä. Kakut pitäisi leipasta uuniin ja lohikeittoo ajattelin laittaa. Kohta käyn sen ullakon kimppuun. Ulkona vetää rätkii, menenkö uimaan ja kastumaan. Taidan kyllä, ilmassa on paljon happee. Mun pää, sielu ja perse rakastaa sitä. Adios Amigos!