Likinäkönen länkyttää

Sorgen, rakkaat lukijat! Olette varmaan tottuneet siihen, että multa tulee postauksia lähes päivittäin ja nyt on jäpikkä hiljaa. Siihen tietysti voi keksiä aina mitä tahansa syytä, mutta pysytään totuudessa. Aamuiset hetkeni, jolloin siis bloggaan, ovat olleet tyydytettyä unta ja tätä sisustushomman hoitelua. Blogi valitettavasti jää armotta kakkoseksi. Hölmöä tässä on se, että tunnen huonoa omatuntoa ja peräti syyllisyyttä! Niinhän ei saa olla, koska sehän voisi pahimmillaan vaikuttaa tähän tajunnanvirtaan ja alkaisin suoltaa mitään sanomatonta tekstiä. Se on kuulkaa tämänkin homman kans ihan sama juttu kuin muutoinkin elämässä. Se sydän pittää olla mukana joka hommassa, mitä teet. Jos haluut tehdä sen hyvin ja tunteella. Eikö oo vähä näin? Mut en mie mihinkään katoa. Tämä on jo osa minua. Välttämätön tapa purkaa itseä.

Kakut duuniin paistuu uunissa ja mulla on periaatteessa veepee. Olen tässä jo hyvän tovin duunaillut asioita ja kohta lähden tapaamaan uutta kohdetta. Kuis noita keissejä niin kuin nimittää? Asiakas vai kohde vai duuni vai mikä ihme lie? Mutta sen jälkeen menen Balilaiseen hierontaan. On vallan uusi tuttavuus täällä suomessa, mutta tuolla maalimalla nautittuna, se on ollut erittäinkin kokonaisvaltainen rentoutus. Ei pidä odottaa liikoja. Kiropraktikko hoitaa vääristyneet linjat ja itseasiassa aina hoitokäsittelyn jälkeinen päivä on kivulias. Kroppa etsii uudet asennot ja siitä kipu, mutta ei se lihajännityksiä poista. Siksi ajattelin kokeilla edellä mainittua. Huisin jännää...

Sain eilen kahdetkin uudet näkölasit. Sitä likiä tuli lisää ja onkin ihanaa taas nähdä tuoteselosteet ynnämuut pikku printit, mitkä on kiusallaankin meille ikääntyville rajoitetut. Lasit on siis spcesaverin tarjouskamaa. Kahdet pokat, monitehoilla ja parhailla linsseillä otti rapiat viissataaerkkii. Not bääd. Olin tyytyväinen palveluun, toimitukseen ja itse laseihin. Kiva, kun saa londoniin uudet. Tiesittekö, että nyt mattapintaiset lasit ovat pop. Mulla noi siniseen hohtavat toimii niin. Matta näin, mutta valon sattuessa, helahtavat siniseen. Voi kun jännää...

Eilen linjavaunussa sattui tunteita herättävä tapahtuma. Vähän ennen päätepysäkki joku mies alkoi huutaa, elämöidä ja korista takapenkillä. Täytyy myöntää, että ensi vilkaisulla, minäkin ajattelin, että siellä taas jollakin sekakäyttäjällä menee liian lujaa. Bussi pysähtyi, nousin ylös ja sainkin huomata, että kyseessä on vallan vakava sairaskohtaus. Mies kouristeli lujasti, korisi ja suusta valui vaahtoa ja kuolaa. Kaksi miestä meni kaveriksi ja minä soittamaan 112. Muut kanssamatkustaja lipesivät paikalta ja mitä tekee bussikuski? Hän lähtee kahville, viereiseen kioskiin!!! Olin yhteydessä 112 pitkään, en saanut sulkea puhelinta vaan sieltä ohjeistettiin, että ko. henkilö pitäisi saada mahd. pian vaakatasoon. Henkilö oli toistasataa kiloinen äijä ja nostamassa kaksi kevyt rakenteista miestä. Ei oikein meinannut onnistua. Hätäkeskus ohjeistaa minua nyt jo ärtyneenä, että mies on saatava äkkiä makuuasentoon, muutoin saattaa olla henki kyseessä. Epätoivossani etsin kuskia ja sieltäpä tämä tallustaa kahvikuppi kourassa paikalle ja puhuu puhelimessa. Mun piti ääntä korottaa, että menen nyt jumalauta auttamaan, tai toi heppu voi kuolla käsiin. Onneksi 112 ilmoitti, että piipaa-auto on 500 metrin päässä ja näin sain ohjattua avun paikalle. Mikä helvetti tätä maailmaa vaivaa?!!? Mulla oli koko päivän paha mieli siitä, että ihmiset eivät enää välitä toisistaan. Se voit olla sinä itse seuraavalla kerralla, kun saat yllättäin jonkun kohtauksen. Ajattelin, että annan palautetta bussikuskin toiminnasta. Eikö hänellä ole joku vastuu ja velvollisuus hoitaa homma himaan. Eikä nyt todellakaan ollut kysymys siitä, etteikö hän olisi huomannut tapahtunutta. Vielä siinä vaiheessa, kun huutelin, että tarvitaanko 112 paikalle, kuski itse oli linjavaunussa. Siitä niin hävis kuin pieru saharaan kahvia jumalauta ryystämään!! Oi aikoja, oi tapoja!

Thailandian matka-aikataulu muuttui. Ja aika ikävästi. Lähtö helvetti vialle neljä aamuyöstä ja paluu samoin illasta. Molemmissa päissä tuskallinen ja aivan turha odotus. Nyt tietysti kaikki matkat on jo buukattu, en tahtoisi matkustaa noin ikävillä aikatauluilla. Pitkät lentomatkat eivät ole muutnekaan se mun juttu, saatikka, että lennot lähtee pahimpaan mahdolliseen aikaan. Ärsyttää. Kovasti ärsyttää. Täytyy selvittää, vieläkö löytyisi muuta vaihtoehtoa. Pah!

Ukkorähjä on tänää omilla menoillaan ja mie nautin yksinäisen illan. Taidan käydä vaatekaappien kimppuun. Teen sen tunteella ja aikaa käyttäen. Olisiko nyt aika heittää pois kaikki ne paidat, jotka ovat odottaneet sitä, että sikiän taas takaisin teinivartaloon. Mut hei, iloisia uutisia! Tavoitepainostani puuttuu enää 900 grammaa! Kesän kilot ovat karisseet kuin huomaamatta ja taidan kuin taidankin säästä ne teinipaidat. Hah!