14.10.2013

Tänään kotona

Väsynyt mutta onnellinen matkaaja on turvallisesti kotimaan kamaralla. Sen verran reissuaminen veroitti, että heräsin tänään vasta klo. 10.39!! Tuollaista ihmettä ei ole sattunut sitten teinivuosien. Nenukka on hiukka tukossa, ehkä hienoinen flunssan poikanenkin auttaa väsymään. Ai dont nou. Mut ihanaa olla taas kotona. Itse toi matkustaminen, ja tarkoitan tällä nyt sitä kentällä ryysäämistä ja paikasta toiseen menemistä, on mielestäni raskasta ja kuluttavaa. Kone oli vajaan tunnin myöhässä ja se saa kotimatkan tuntumaan pitkälle. Jos voisikin matkustaa niin, että olisi sormia napsauttamalla vaihtanut maata ja paikkaa, ja kaikki se muu "turha" jäisi siitä välistä pois. Silloin matkan teko olisi luksuritettia. En mie valita, mie vain totean...

Maan alla taivaissa

Se pakollinen
Kolmen päivän pikareissut ovat kyllä raskaita. Pitää olla joka paikassa ja nähdä, kokea mahdollisimman paljon. Kyllä ikä jo tekee tehtävänsä, eikä sitä jaksa ihan sillälailla kuin nuorempana. Kuis sitä ennen vanhaan vielä reissuilla biletettiin aamuun saakka? Nyt ei tule kysymykseenkään! Hui, hai, kaikki se uusi kokeminen voittaa kyllä väsyn ja ihmeesti sitä vain jaksaa. Kelit ei olleet ihan suosiolliset, kaksi päivää satoi ja se kyllä hiukka latistaa tunnelmaa. Jalat märkinä talsit ja taistelet siinä hillittömässä ruuhkassa sateenvarjoja vastaan. Ei kiva. Mutta londoni on aina londoni. Sitä kyllä taas kerran ihmettelin, kuinka siellä voi olla niin pirusti porukkaa. Meillä ei edes vappuna ole espa niin täynnä kuin keskusta londonis yön päivän. Sykettä tietty riittää, mutta en ikikuunapäivänä voisi asua siellä. On silleen tuumats meikeläiselle. Mutta se mahdollisuuksien määrä on mieltä ylentävä. Kaikkea ja joka lähtöön.

Kukas se siellä kiipee

Tukka siellä tukka täällä

Saco The Otsatukka
Lauantain messut oli tietty kokemisen arvoinen juttu. Paljon tukkaa ja vielä enemmän tukkaa. Värikästä porukkaa ( myö piipparit ollaan ) ja ihmettelemistä riitti. Oltiin messuilla koko päivä ja kehtaanko edes mainostaa, että pappa torkkui parissa näytöksessä antaumuksella. Täytyy kyllä myöntää, että näytökset oli hienoinen pettymys. Olin odottanut menevämpää meininkiä, sellaista yyper fässönii, mutta homma oli hiukkasen kuivan ja hitaan sorttista menoa. Ei se ihme, jos alkoi väsy painaa luomilla. Kyllä mää nyt sen verran olin hereillä, että tiedän missä mennään.

Lauantain Savoy-grill oli esteettinen, kulinaarinen ja palveluhenkinen kokemus. Itse Gordoni ei ollut vaivautunut paikalle, ehkä siksi ilmapiiri olikin vapautunut. Olin ajatellut, että paikka on tönöttävän jäykkä, mutta meno olikin rento ja palvelu jopa hauskaa. Jouduimme tovin odottamaan pöytäämme ja vietimmekin sen ihastellen Savoy-hotellia ja nautittiin virkistävät juomat baarin puolella. Huluppee on pytinki ja isolla rahalla laitettu. Ennen kaikkea se historian havina oli kutkuttava. Seinillä kuvia julkimoista, jotka ovat nauttineet ko. paikan annista. Olin osa jotakin suurempaa. Jos menette londoniin, niin suosittelen paikkaa kokemiseksi. Itse ruoka ei ollut mitenkään älyttömän kallista. Itseasiassa pe-illan ravintola oli samoissa hinnoissa. Toki, jotakin maksaa, mittään hyvää ei saa halavalla.

Mennään bussilla

Ai, sataa vai?

Pubellson
Olen pettynyt itseeni. Mun shoppailut jäi olemattomaksi. Ukkorähjälle takki, itselle samoin ja se käsveska, jota olen metsästänyt jo vuosia. Siinä kaikki. Puntia tuli takas ja yhdet kengät jäi kovin kaivelee. Ne olisi olleet must, mutta ei tietenkään löytynyt mun kokoa. Mua vaivasi koko ajan tunne, että miks ostaa, kun on kaapit jo täys. Tätä löytyy, tämmöinen mulla jo on. Tarviinko oikeesti, mitä teen tällä. Onks musta tullut vanha vai olenko vain järkevä? Nyt on sellainen olo, että pitää lähteä takas ja ostaa kaikkee ja paljon. Menenee ohi...

Summasummaarum. Matkailu kannattaa aina ja londoni on oiva viikonloppukohde. Postailen kuvia viikolla pikkuhiljaa. En työnnä niitä kaikkia tähän. Mut hei, kyllä suomi on kaunis. Tämä värien ilotulite, juurikin upea auringonpaiste ja ilman raikkaus houkuttelee minua ulkoilee. Onneks on veepee, saa pappa vähä toipua...

8 kommenttia:

  1. Oi Lontoo on niin ihana. Itse asuin vajaa kymmenen vuotta sitten kolme kuukautta siellä kun olin opiskelijavaihdossa. Kyllähän siellä niillä ostoskaduilla ja turistipaikoissa on porukkaa, mutta esim. kävelyt sunnuntai aamuisin esim Hyde Parkissa oli todella rauhallisia ja ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turisti kaiketi täyttävät kivasti tätä maata. Hyvä, että huono. Lontoo on ihq!

      Poista
  2. Et oo vanha, olet vain järkevä :)

    VastaaPoista
  3. Bortta bra, men hemma best. Huomaatko, vetäsin ihan toisella kotimaisella, vaikka sinulla taitaa olla nyt tuo london-kieli ihan melkein kotikielenä!
    Nythän sinulla säästyi Taikkuun käyttövaraa! Siellä sitten hurlum hei ja käyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat hoidot ja hieronnat!
    Lontoo on kyllä mielenkiintoinen, siellä on kaikille kaikkea ja vähän päälle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli kun kieli, kunhan on suomee ;)
      Juurikin näin, rahaa säästyy ja sitä voi tuhlata sit itteensä. Ei ole hieronnan voittanutta.

      Poista
  4. Kävin Lontoossa joskus -87 tai -88. Muistan, että oli värikäs kaupunki. Noin ruuhkaisena en sitä muista kuin kerrot, mutta aikaa on kulunutkin kohta 30 vuotta. Kiva paikka oli kaikenkaikkiaan. Jaa, pitäiskö joskus lähteä käymään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Londoni on siitä kiva, kun sinne on niin lyhyt lentomatka, mutta ilmapiiri on niin internatsionaale. Sinne vain!!!

      Poista