Lauantai lempeä

Viikonloppu jolloin ei ole hoppu. Ei mitään suoritettavaa. Ihana tunne, vapauttava. Pyysin Ukkorähjältä yksinäisen illan. Tahdoin olla vain keskenäni. Joskus on vain sellainen tunne, että haluaa olla omassa suloisessa seurassaan. Mie niin kuin nautin. Siivoilin kevyesti ja haahuilin. Minnuu ihan hiukkasen huvitti, sillä rööki on vaihtunut sähköiseen ja olut holittomaan. Huijaanko vain itseäni, mutta jonkun tyydytyksen siitä saan. Kynttilöitä poltin ja hämärän hyssyä vietin. Illan kruunasi saunavuoro. Yritin löylyttää kipua pois ja sieluni puhtaaksi kylvetin.

Tästä aasin tahi muun sorkkaeläimen silta eiliseen töllötys ohjelmaan, Inhimillinen tekijä. Puhuttiin kivusta, minulle niin tuttua. Kyllä löytyi yhtymäkohtia omiin kokemuksiin ja sainkin todeta, että mun tuntemat ovat siis jo kroonisia. Tästä ei ole tarkoitus tehdä valitusta, kipuileva ihminen välttää sitä. Valittamista. Hassuinta tässä on se, että sitä ikään kuin hyväksyy sen, että jokapäiväinen kivun tunteminen on ihan normaalia. Ne pienet ohikiitävät hetket jolloin et tunne kipua, ne ovat epänormaalia. Minäkin varmasti olen saanut luulosairaan leiman, turhan valittaja, ota pilleri ja lopeta tuo ruikutus. Jäin kovin miettimään, että en ole koskaan antanut kivun tulla, enkä ole sitä hyväksynyt. Se kuulemma helpottaa. Sitä vain taistelee vastaan. Tuulimyllyjäkö. Hyvä olisi myös miettiä, mitä kipu yrittää minulle kertoa. Missä mättää? Se on kokonaisvaltainen tila. Eikä aina pelkästään fyysinen. Siinä on mukana myös sielu, sydän, mieli ja whatever.

Kohta on Joulu

Kertokaapa minulle, olenko oikealla vai väärällä tiellä, jos tämä kiropraktikkoilu tekee minusta entistä kipeämmän? Kiron mukaan tämä on normaali prosessi, viturallaan oleva kehoni etsii epätoivoisesti oikeaa asentoa ja siitä kipu. Onko sekin hyväksyttävää, että kävely sattuu ja keho vammautuu. Jos kuuntelisin itseäni, puhaltaisin pelin poikki. Kuitenkin taka-alalla siintää kärsivällisyyden palkinto, kivuton olotila. En mie tiiä. Jos nyt luovutan, en voi koskaan tietää mihin tämä hoito johtaisi. Annanko mahdollisuuden vai heräänkö yksi aamu, että en enää pääse jaloilleni? Sikäli hassua, että tämä minulle johdatettu kipuilu alkaa olla kokonaisvaltainen. Leikattu olkapää armahti, mutta niskapaska, lonkka ja nyt selkä, muistuttavat minulle tämän kipuilun todellisuuden. Olisi intresanttia kokeilla, että antaisin tämän kaiken jollekin. Hän joku saisi hetken kokeilla tätä tuntevuutta. Sitten vaihdettaisiin mielipiteitä ja täytettäisiin kaavakkeita. Asteikolla yhdestä kymppiin. Missä tuntuu ja kuinka paljon? Luulenko vain kipuni, kuvittelen. Älä valita. Heikot sortuu elon tiellä ja silleen...

Vain Elämää!!! on huikea tänäkin vuonna. Minä jopa väitän, että tämä artistikaarti on tulkinnallisesti lahjakkaampi kuin ykköstuotantokausi. Kun osallistujat julkaistiin, moni valitti mielenkiinnottomuutta. Toki, ykkösen valovoimaiset tähdet ovat ihan omassa luokassaan, mutta hillittömän mielenkiintoista porukkaa on tämäkin. Varsin nämä urospuoliset kisailijat ovat yllättäneet. Eilinen Annan päivä oli kyllä huikea. Miehän vollaan läpi ohjelman ja sitä ei voi olla huomaamatta, kuinka sielut vereslihalla jokainen tähti hoitaa kenttänsä. Mahtavaa tulkintaa! Olen kiitollinen tästä ohjelmasta.

Viikonlopulle ei siis ole mitään pakotettua. Mutta odotan jo, että pääsen tuunaamaan uutta työpöytääni. Ohjelmassa on maalikauppaa ja välttämättömyys tarpeiden hankintaa. Tilasin muuten pöytälevylle lasin. Tarkoituksissa olisi tapiseerata osa pöydästä ja siihen sitten lasi asetella. Kuukausi pitää lasia odotella ja se maksoi enemmän kuin koko pöytä, pah. Mutta kun saa jotakin päähänsä, niin sehän on tehtävä. Varmasti maalipinnan joutuu vetämään kolmeen kertaan, joten nämä veepeet meneekin mukavasti pöytää puuhastellessa. Nyt maltti on siis valttia, tehdään huolella, niin tulee nättiä.

Vein viikolla tavaraa ullakkokomerooni. Minut kohtasi tekemätön, silmistä pois suljettu tehtävä. Säilytystila on vielä muuton jäljiltä kaaottinen. Sinne niin olen vain kaiken tunkenut, vailla mitään järjestystä. Siihen asiaan ajattelin nyt puuttua. Tehtävä ei ole suuren suuri, kunhan siihen vain tarttuu. Teen sen alta pois ja saan lisää tilaa ja hyvän mielen. Joku tehtävä voi olla luonteeltaan vastenmielinen, mutta ajattelin toteuttaa siinä käänteistä metafysiikkaa. Se on ihana, minulle lahjoitettu suoritus. Mieluusti voisin heittää sinne pommin ja katso, on siistiä ja avaraa tilaa. En mitään ole sieltä tarvinnut, ilmankin siis tulen toimeen. Kerrottakoon nyt kaikille, että tavara siellä pursuilee ulos, kun oven saa auki. Katosta lattiaan rojua, sulassa sovussa mattoa ja maalipurkkia. Listanpätkää ja vanhaa kudetta. Se on nyt hyvä siivota, eihän sitä tiedä, jos tässä kohtapuoleen päästään taas muuttohommiin. Onpahan sitten siisti tila hoidella. Kauas katsoo hän. On järkeväkin.

Nyt laitetaan ykköstä silmään. Näkemiin ja kiitos. Lauantai on viikon paras päivä, eikö?