Martalla on uus moukari

Do diin. Elämä on asettunut suomitaajuudelle ja matka on vain kaukainen muisto. Sehän noissa matkoissa on niin jännnää, että tavallaan niiden vaikutus tulee aina jälkijunassa. Kolmen päivän ryntäily londonissa oli väsyttävä ja voimia vievä, mutta se palauttava ja antoisa vaikutus tulee vasta nyt. Olen saanut huomata, että aivan uudenlaista innostusta on tullut tukkajuttuihin. Tekee hirveesti paljon enemmän tehdä lontoon tuulia asiakkaiden tukkiin. Eiks silloin olla saavutettu se, mitä noilta messumatkoilta haetaan? Virikkeitä omaan duuniin ja uutta asiakkaille. Mahtavaa!

Mitäs tää viikko pitääkään sisällään? Ensimmäisenä nousee mieleen viikon hyvä teko. Hmmm, tuo ei ole yhtään hullumpi ajatus. Meinaan vaan, että voisi pyrkiä tekemään ainakin viikossa yhden hyvän asian. Okkei, voisi se olla päivittäistäkin, mutta hyvä jos yksi per viikkokin. Löysin kuulkaa rahallisen kassalippaan meidän pihasta. Roskakatoksen vieressä on pari sähköpömpelii ja kävin nakkaa roskat ja siinä niin kökötti kyseinen lipas pömpelin päällä. Minä tutkimaan, ympärilleni vilkuilin ja hetken jo ajattelin, että tämä on varmasti joku piilokamera testi. Olisin voinut jättää sen siihen, olla välittämättä tai ottaa rahat itselleni. Ei, ei käynyt pienessä mielessäkään. Laitoin lippaasta ilmoitukset meidän- ja naapuritalon ilmoitustaululle. Pari päivää se otti ja naapuritalon kaveri soitti ja kaipaili lipasta. Oli kiva palauttaa se omistajalle ja sain parinkympin löytöpalkkion. Tuli hyvä fiilis. Suomalainen on rehellinen. Niin onkin ja kuuluu  olla.

Mun on ihan pakko esitellä londonista ostamaani käsveskaa. Vihdoin ja viimein löysin sen The nyssykän! Olen etsinyt sitä jo vuosia! Jos et vielä tiennyt, niin mullahan on jonkun sortin käsveskafetissi. Omistan aikas monta marttamoukaria ja vuosien saatossa on mieleeni syöpynyt sen täydellisen laukun ominaisuudet. Nyt olen onnellisena tätä ihanuutta viikon verran kantanut ja olen kyllä tyydytetty. Hyi ja hui, ei saisi olla näin onnellinen materiasta. Eihän se jumalaut ole kuin laukku! Niin, mutta...se on mulle tehty täydellisyys. Kerron teille nyt sen parhaat ominaisuudet. Ne joiden perässä olen siis jo vuosia juossut.
a) nahka on sopivan kulunut, rypykäs ja softi
b) ulkopuolella on taskuja välttämättömyys tarpeille
c) sitä voi kantaa olalla, että käsissä
d) se ei ole liian pieni, eikä liian iso
e) myös sisällä on taskuja
f) se on mun näköinen

Ouh, mai laav...

Ostin viikolla myös kengät, kun en sit niitä londonista löytänyt. Tai löysinkin, mutta ei ollut kokoja. Onko se tämä ikääntyminen vai mikä, mutta nykyään sitä tietää jo aika varmasti mitä etsii ja haluaa. Okkei, ei niitä täältäkään meinannut löytyä, mutta ihan ohi kävellessäni poikkesin erääseen jalkineliikkeeseen ja katso, sieltä nämä lähelle piti nilkkasaapikkaat läksivät mukaani. Syksy on sellaista aikaa, että tämä hurahtaa aina ostamaan jotakin uutta. Yleensä ostan villapaitoja ( joita en koskaan käytä) tai kaulaliinoja ( joita mulla on 107 kpl:tta.) Okkei, nää lähti messiin ja ajoin eilen niitä sisään, sillä seurauksella, että nyt on rakko jalassa. Ja se on valitettavasti juuri sellaisessa paikassa, että pahimmassa tapauksessa kengät jää pitämättä. Rakko ei ole kantapäässä vaan tossa sivuluussa. Se on mun yleinen kenkäongelma. Sit ei voi tietää ostaessa, se tulee, kun olet niillä hetken tallustellut. Pah, olen hapan!

Mittee vielä? Olen esimerkillisesti ollut koko viikon sähkötupakilla! Olen antanut itselle luvan polttaa aamulla ja illalla oikein röökin tahi pari. Mutta muutoin lupsutan sähkärii. Tohdinko edes sanoa, mutta on mennyt suht hienosti. Toi sähkäri korvaa kyllä aika autenttisesti oikean ja yritänkin nyt tällaista väsytystekniikkaa. Tai onks tää enemmänkin itsensä hämäystä? Enihau, mä oon niin kyllästynyt tupakoimaan ja tahtoisin kovin päästä tästä tappavasta tavastani eroon. Ei, ei tämä ole helppoa, tämä on SOTAA! Jokainen tupakoimaton spaddu on minulle riemuvoitto. Mä tiedän, että mun liha on tässä asiassa hyvin heikko, rukoilen voimia yläkerrasta ja toivoisin, että joku päivä olen vapaa ja onnellinen ilman röökii. Jeah!

Kirottu praktikko aiheuttaa minussa epämiellyttäviä tuntemuksia. Kuten jo aikaisemmin olen maininnut, niin olen sitoutunut tähän kidutukseen. Käyn pukilla kerran, kaksi viikossa ja nyt mun koko ranka on ottanut nokkiinsa. Se on kuulemma normaalii, mutta sitä on vaikea hyväksyä. Sitä hakee ihmettä ja helpotusta, eikä suinkaan sitä, että tulee vain kipeämmäksi. Juu, juu...Aikansa se ottaa ja toivotaan, että lopussa kiitos seisoo. Anna mun kaikki kestää ja aamen. Niskapaska pelittää paremmin, pystyn jopa katsomaan sivulle, mutta selkä on kaput. Ehkä tää tästä...

Tänään on edessä iso maalausurakka. Se omakotitalokohde saa erikoismaalaustekniikkaa. Yksi seinäpinta on todella haastava ja hankala paikka duunailla. Kyseessä on portaikon pitkä seinä. Telineillä mennään ja toivotaan, että siellä myös pysytään. Toi tekniikka tekee siitä erityisen haastavan, tulee olla suht nopea, eikä saa olla liian järjestelmällinen. Siihen tarvitaan kaksi henkilöä ja tila on silleen ahdas. Mut, tämä on kaikki on erittäin intresanttia. Postailen tänne kuvia, kunhan saadaan valmista.

Tässähän tätä olikin. Ei siis mitään ihmeitä. Ihanaa, kun on viikonloppu. Olkoon se täyteläinen ja hemaiseva. Sinullekin. Adios!