10.10.2013

Bee-luokkaan lausuttu

Sataa. On syksyinen aamu. Tämän syksyisempi ei voi olla. Pimeää ja märkää. Otan sen ilolla vastaan. Juurikin nyt, tekisi mieli laittaa sadetakki ja kumisaapas jalkaan ja lähteä vaeltamaan tuonne pimeyteen. En tee sitä vielä. Ensin postaan tänne, ettei se jää taas. Tulee muutaman päivän tauko, sillä edessä on hektinen viikonloppu Londonin sumussa ja humussa. Suihkussakin pitäisi käydä. Taloyhtiössä on vesikatko, joka alkaa kello 08.30. Tyhmiä tuommoiset vesikatkot. Niin no joo, toisilla ei ole vettä olenkaan tai joutuvat roudaamaan sitä kymmenien kilometrien takaa. Pientä rajaa taas, senkin tollo.

On taas tää aika. Ihana.
Huomenna täytyy olla kentällä jo vaille kuus. Se tietää herätystä kello neljä. Kamat katsoin jo eilen, tänään silitän ja pakkaan. Lähdön tunnelma on aina kutkuttava. Siinä on elämän spesiaalia. Pieni matka, mutta varmasti elämyksellinen. Saa tukkatuulia ja sisustusta. Joku rättikin olisi kiva ostaa. Lauantai-iltana mennään syömään Gordonin Savoy-grilliin. Tuleekohan se huutaa mulle? Minä sanon, mene pois möykkäämästä. Heitän häntä sandwitsillä. Odotan siis ruokaelämystäkin.

Matkustamisesta puheenollen. Kaikki joulun matkat ovat jo menneet. Meitä on lähdössä kolme hölöä ja vaihtaminen järjellisiin aikatauluihin ei enää onnistu. Ei edes omatoimi matkalle. Lennot buukattu. Joo, toki löytyy niitä, että lentoaikataulu on rapiat parikyttuntii. Nou vei. Nyt täytyy siis roikkua netissä evridei ja metsästää perutuksia. Se on hölmöä, että matkatoimistoilla ei ole mitään jonotuspalvelua. Heillä ei ole siihen tarvittavaa tekniikkaa. Hetkinen, tänä aikana se ei ole teknisesti mahdollista? Kovin menee tekniikka eteentaaksepäin. Kertakaikkisen ikävää.

Lounas. Rakastan sushia.
Olen nyt siis virallisesti B-luokan kansalainen. Kävin hakemassa eilen sen tohtorin lausunnon. Aika pätäkkää tekstiä. Tuntuu hurjalle lukea kaikki se kipu ja vamma noin niin kuin mustaa valkoisella. Tosin, siihen tarvittaisiin latinakielen tulkki, jotta ymmärtäisi kaiken sen. Ajattelen sen olevan jonkunlainen rajapyykki puolisataa vuosikymmentä eläneelle. Mut hei, ihan oikeesti, se laittoi snadisti ajattelee. Heppu on nyt tässä kondiksessa, kuin tässä näin kävi? Vielä hetki sitten, laukkasin laitumia kuin nuori orhi. Olin vahva ja voimissani kuin sonni konsanaan. Ketä ja mitä tästä nostaa vastuuseen. Minua itseänikö vai syytänkö kenties tätä työtä, tätä elämää? Olenko heikkoa tekoa, kälysistä kasattu. Ei, en minä itkemään ala. Eikä se suremalla mihinkään muutu. Mutta kyllä se miettimään pisti. Nyt olisi korkea aika tehdä kaikki se voitava, että jaksaa maaliviivalle asti. Ei tässä nyt mitään maratoonia olla juoksemassa, eikä mua enää kuntoon saada. Otetaan vaan ne realiteetit käyttöön, niillä mennään ja yritetään tehdä loppuelämästä elettävää. Mie en sanonut, että tästä tulisi jotenkin nauttia. Ei herraparatkoon, pois se minusta. Turha joutavanpäiväisyys. Kärsi, kärsi, niin kirkkaamaan kruunun saat...

Aika nakuttaa armottomasti vedettömyyteen. On siis pakko suoriutua suihkuun. Ajatella, ennen vanhaan ( silloin kun minäkin jo elin, ) ihminen saattoi käydä kokovartalo pesulla kerran viikossa. Nykyään hölövätään joka päivä, parhaana kaksikin kertaa. Tuoksahtivatko ihmiset ennen muinoin ruumiinsa eritteille? Onko nykyinen suihkuttelu vain totuttu tapa. Sellainen freesaava toimenpide uuteen päivään. Pärjäisikö iliman? En minä ainakaan. Puhtaus on puoli ruokaa ja sinapit päälle. Jes söör, ai kan buugi.

4 kommenttia:

  1. Antoisaa Lontoon reissua ja terkkuja Gordonille!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli mukava, vaikkakin satoi kaksi päivää. Ei ollut Gordoni vaivautunut paikalle :(

      Poista
  2. Kyllä me varmaan kuule ollaan jonkun sortin siskoksia, kun niin kävi taas aiheet yksiin tänään. Iän mukanaan tuomista epämieluisista ylläreistä valittelin minäkin.

    Kivvoo reissua! Ennenkuin heität Gordonia sillä sändwitsillä, voitko kysästä, josko viittiis lähettää mulle nimmarin?

    VastaaPoista
  3. Sisko hyvä, tämä ikääntyminen on syvältä. Toisaalta hyväksi ihmiselle.

    Ei tarvinnut heitellä limppua. Ei ollut hra. paikalla, pyh.

    VastaaPoista