Ei menty Su Nuuksioon. Aamulla tuli vettä ja ajattelin sen jatkuvan heela daagen. Mentiin kulttuuriin ja käytiin tsekkaamassa Yayoi Kusaman näyttely Helsingin Taidemuseossa. Olipa upea näyttely, se kosketti minua kovin ja uppouduin värikylläiseen maailmaan. Näyttelystä enemmän Lemon Decossa ja todellakin suosittelen käymään. Se on elämys, joka ei jätä kylmäksi.
Asuntokaupat ovat tekemättä. Suomeks sanottuna hitusen vituttaa. Sitä haluaisi itse päästä asioissa eteenpäin ja kaikki on kiinni typerästi myynnistä. Sopparit loppuu tän kuun loppuun ja sit on otettava tuumaustauko. Annetaan hetki olla ja sit yritetään uudelleen. Joku tarkoitus asioilla aina on, näin ajattelen. Itse asiassa tulevaisuus on hioutunut ja muuttanut muotoaan tässä odotellessa. Onko se tarkoitettu näin. Ai houp sou. Myyntiajat ovat pitkät tänä päivänä, ostaja tekevät päätöksiä hyvin, hyvin harkiten. Itse en sitä ymmärrä, koska en niin kauheesti paljon harkitse. Jos hyvä sattuu kohdalle, niin ei kun menoks. Mitä niitä vatuloimaan, hemmetti. Eniten tässä ärsyttää tämmöinen ihmeellinen käymistila, joka tekee mut levottomaksi vai olisiko se rauhattomaksi. Odottaa koko ajan jotakin tapahtuvaksi. Joko nyt, joko nyt lähdemme matkaan...
Matkasta puheenollen. Varattiin joulun matkat Malagaan. Sinne niin missä oltiin viime vuonnakin. Pääsee taas ihanasti pois täältä säätämästä ja ollaankin joulu ja uusivuosi Epsanjan auringon alla. Miks samaan mestaan? Ihan sillä, josko jossakin vaiheessa voisi ajatella viettävänsä siellä talviaikaa enemmänkin. Tutustumme nyt ja katsellaan mahdollisuuksia. Eihän sitä koskaan tiedä. Auto vuokrataan nytkin ja kierrellään mestoi. Se on antoisaa. UK on niin lomansa ansainnut, välillä ihan hirvittää tuo tahti. Mut kiva, kun on kivaa tiedossa. Mun täytyy aloittaa espanja opiskelu nyt heti!
Mitäs sitten? Olisi paljonkin, mut antaa nyt olla. Välillä on sellainen olo, että pää räjähtää tästä kaikesta. Elämä on sellaisella radalla, asteikolla, mittareilla ettei oikein tiedä miten päin katsois, mittais tai tekis. Hyvä vai huono, sitä ei voi tietää. Pitää vain mennä päivä kerrallaan ja uskoa tulevaan. Luottaa elämään. Siitähän kaikessa on loppuviimeks kysymys. Usko, toivo ja rakkaus. Eiks niin? Menkää näyttelyyn, menkää räntään. Menkää, alkääkä jättäkö menemättä tai ainakin ostakaa asuntoja.
No voin vaan kuvitella, kuinka ärsyttävää, kun kauppa ei käy. Sitä kun on kumminkin itse pusertanut itsestään sen päätöksen, että nyt laitetaan koti myyntiin ja mennään eteenpäin, mutta sitten mitään ei tapahdukaan. Pah.
VastaaPoistaSyksystä katosi yhtäkkiä värit ja se(kin) on mälsää. Ei sillä, ettenkö olis ulkona siitä huolimatta, muttei ole sama. Sunnuntaina oltiin yhtä kisaa pelaamassa ja kahden aikaan päivällä oli jo niin hämärää, että hyvä, että enää erotin valkoisen pallon sieltä hämärän keskeltä. Ei oo helppoa olla ikänäköinen ikäneito pimeässä.
Mutta aattele, kuinka kiva, että on jotain mitä odottaa. Aurinkoa ja lämpöä ja sellasta fiilispohjalta hengailua. Siitä saa voimaa silloin, kun kaikki muu mättää.
Ärsyttää lähinnä tämä rauhaton levottomuus, mikä tästä myynnistä aiheutuu. Huomenna yksityisnäyttö, toivotaan :)
PoistaTää alkaa olla sitä aikaa, kun väsyttää, tekee mieli makiaa ja kaivautua sinne soffan nurkkaan. Villasukat ja viltit kunniaan.
Tähän pimeimpään aikaan paras mielialalääke on auringon valo. Näin määrä nettitohtori M.O Janhunen. On mitä odottaa, kiitollinen siitä.