Sain paljon, sain enemmän

Kouluviikonloppujen jälkeen on aina ihan tööt. Mut silleen hyvästi. Pään sisäinen kovalevy tyhjentää turhaa tietoa ja tekee tilaa uudelle. Käy ns. kuumana. Viikonloppu on lyhyt ja siitä yrittää saada irti kaiken mahdollisen. Kapasiteetti on rajallinen ja siitä varmaan väsy.

Mut olipa huikee Su-päivä. Armoitettu luontokuvaaja ja taiteilija Heikko Willamo opetti meille luontokuvaamista. Että se saattaa olla kiehtova maailma. Hän näytti omia kuvia ja kertoi niiden synnystä. Osa kuvista oli niin kauniita ja mielettömällä ammattitaidolla tehtyjä, että teki mieli itkut pirauttaa. Kyllä se nöyräks vetää, kun näkee mitä kaikkea valokuvaaminen voi parhaillaan olla. Tulee juuri sellainen olo, että luontokuvaus on se mun juttu ja haluaisin palavasti oppia kuvaamaan noin upeasti ja oivaltavasti. Ehei, siihen ei enää mun kilometrit riitä, mutta ei tämä(kään) oppi ojaan kaada. Sain paljon tukevaa käsitettä ja taas kerran intohimon luontokuvaamiseen. Mun ongelma tahtoo olla se, että mulla on himo kaikkeen kuvaamiseen. Johonkin pitäisi yrittää keskittyä, muuten tää touhu leviää kuin hujasen paska.

Karhuherra. Kännykkäkuva taulusta ( lupa kysytty.) Ymmärrätte miks tämä vangitsee.

Iltapäivällä käytiin Salon taidemuseossa katsomassa Heikin Myyttinen matka näyttely. Erikoiseksi tämän tekee se, että itse taiteilija kertoi meille teosten synnystä ja huh, aikamoisia tarinoita. Innoittajana näyttelyssä ja lähtökohtana ovat olleet vanhat luolamaalaukset ja myyttiset eläimet. Heikki on vimosen päälle eläinrakas luontoihminen ja sen kyllä aistii hänen töistään. Äääh, mä en osaa oikein selittää. Käykää katsomassa näyttely, se on todella vaikuttava kokonaisuus, se on avoinna 7.5 asti.

Opettaja kertoo ja oppilaat kuuntelee

Näyttelyn kaikki työt oli upeita. Mutta tämä karhuherran henkilökuva oli niin maaginen ja vangitseva, että en saanut silmiäni irti siitä. Se oikeesti tuli iholle. Aivan kuin se olisi vetänyt minua puoleensa ja sillä olisi ollut joku mystinen tarina kerrottavana. Mä tunne sen vetovoiman ja katseen vieläkin syvällä sielussani. Se ei jätä mua rauhaan. Aivan kuin se haluaisi mulle.

Mä olen vieläkin ihan hyytelönä näyttelystä. Kuulimme hienoja tarinoita kuvausmatkoilta ja kävin miettimään, hieman surullisenakin sitä, et miks ihminen on vieraantunut luonnosta. Minä mukaan lukien. Okei, mulle mökki edustaa luontoa parhaimmillaan ja aivan varmasti katson kaikkea uusin silmin. Tuskin maltan odottaa, että pääsen sen metsiin aistimaan ja noh, yrittää kuvaamaan.

Jep, jep. Tänään täytyy hakea muuttolaatikoita. Olen jo aloittanut kaappien tyhjentämisen. Ei kai se muu auta. Kamoja kasaan vaan. Miehän olen silleen tehokas, kun aloitetaan, niin ei malta lopettaa. Sitten niitä tarvittavia tykötarpeita saa taas kaivaa pahvilaatikoiden kätköistä. Se on just sitä, mut olkoon. Mun on pakko tehdä muuton eteen jotain. Se auttaa muuttoressiin. Tekee jotain edes.

Taidetta taiteen ehdoilla

Sandeimoorning. Ilmanvaihto vinkuu vienosti ja jääkaappi hurahtelee kuin talviunillaan oleva karhu. Välillä auto kaasuttelee ohi menevällä tiellä, mut muutoin on pyhän hiljaista. Kaikissa asunnoissa on oma äänimaailmansa. Mä muuten kiinnitän aika paljon huomioo ääniin. Johtunee siitä, että mulla on kolkyt prossaa parempi kuulo kuin keskiverto tallaajalla. Joskin kärsin ns. häiriökuulosta. En taas kuule kunnolla, jos ympärillä on meteliä. Tämän kaiken minulle kertoi korvatohtori taannoin. Helppo uskoa. Paras äänimaailma evör on meittin mökillä. Voi kuinka rakastankaan niitä aamuhetkiä möksän terdellä. Siellä äänimaailma on rikas ja kaunis, se hyväilee korvakäytäviäni ja kutittelee sieluani.

Amadeon frendei

Eilinen oli hyvin toiminnallinen päivä. Aloitin sen interjöörikuvauksilla. Aurinko antoi niin kauniisti eilen, että ymmärsin sen olevan tähän aikaan vuodesta harvinaista herkkua. Koulusta saatu tehtävä odotti toteutustaan ja näin suuntasin tuonne Puotilan kartanolle. Hyvä reissu. Aurinko todellakin paistoi silleen pehmeesti ja hetki oli otollinen. Harmikseni kartano aukesi vasta kello kakstoista, mutta en antanut sen lannistaa. Sisällä hääri henkilökuntaa ja koputtelin akkunoihin ja kerroin, että haluaisin kuvata myös sisällä. Aina kannattaa turpansa aukaista ja pääsin sisään kuvaamaan kaikessa rauhassa ennen asiakkaita. Henkilökunta oli hurjan mukavaa ja minä niin tyytyväinen.

Tornis

Ystävä huipulla

Suihkun kautta duuniin, UK:lle parturointi ja tapaaminen kello kaks ystävän kans Ateneumissa. Amadeo Modiglianin näyttely oli omalla tavallaan vaikuttava. Miehän olen silleen estynyt taiteenharrastaja, että en aina ymmärrä ihan kaikkea taidetta. Olkoonkin kuinka arvostettu ja kansainvälisesti korkealle kohotettu taidemaalari, mut ei ihan uponnut meikeläiseen. Väkevää tulkintaa, en mie sitä sano, mutta ne ihmishahmot on nyt vaan outoja. Sellaisia muotopuolia. Silmät missä sattuu, kaulat pitkii ja hartioita ei ollenkaan. Juu, ymmärrän, että se on se juttu, mut mie en pääse ineen tuollaiseen, alan vaan tuijottaa kaikkia niitä epäkohtia, enkä löydä mitään kaunista. Kaikki taide on kuitenkin näkemisen ja kokemisen arvoista, en sit sano. Nautinkin aina suunnattomasti kaikista näyttelyistä ja sieluni saa eliksiiriä, niin hyvässä kuin pahassa.

Alas mennään

Suosittelen

Ihastelimme upeaa auringon laskua Tornin kattobaarista. Puhuttiin valokuvaamisesta ja oltiin ihan turisteina. Kivan päivän kruunasi aikainen dinneri ravintola Kosmoksen perinteissä. Olipas kiva höpöttää ystävän kanssa ja kyl myö ihan henkeviikin läpi käytiin. Yleensä nämä tämmöiset sessiot päätyy tuhannen kapakan kautta taksijonoon kello neljä, mutta olisko se järki vai vanhuus, joka puhuttelee ja kotona olin tasan kello kaheksan. UK noukki rouvan metroasemalta ja kerettiin vielä saunaan löylyttelemään. On sanomattakin selvää, että en hereillä pysynyt ja painuin höyhenille jo kello kymmenen. Sen verta äksönii, et ei tarvinnut jukkaa pahemmin houkutella. Antoisa päivä totta tosiaan.

Lux de la lux

Eilen Lux. Ei välttämättä ihan paras kombo. Duunipäivän jälkeen, snadi väsy ja nälkä. Vaikka ilma on lämmennyt, niin kylymä tuli. Pisteeksi valon päälle alkoi sataa. Kamera kastui, minä kastuin. Oli märkä, kylymä, nälkä ja väsy. Ja valo.

En nyt ihan päässyt tunnelmaan. Osa oli oikein hienoa kamaa, mutta viime vuosi oli antoisampi. Esim. tuomiokirkko oli aika vaisu tänä vuonna, mut vastaavasti enson talo jette guud. Vai vaikuttiko valitsevat olosuhteet asiaan. Ehkä nää meni fiftisixti. Enihau, on järjettömän upeaa, että meille pimeän poloisille järjestetään valon taikaa ja tunnelmaa. Vuosi vuodelta taso nousee ja on ehdottomasti kokemisen arvoinen elämyksellisyys. Helsinki on upea citi.

Kuvat jäi vähäiseksi. En uskaltanut enää pitää kameraa tihkusateessa. Näin kuinka se kastui ja se pelotti. Muutenkin tuo pimeässä kuvaaminen on hankalaa, kun ihminen ei näe mitään. Hämäränäkö on siis nolla ja käsikopelolla mennään. Arvataan vähän menikö sinne päin vai männikköön. Mut muutama otos fiilareiks.

Mainostettuani blogia naamakirjassa, olen saanut lisää uusia kävijöitä blogiin. Siitä haluan kaikkia teitä kiittää. Aivan mahtavaa! Tavoitteena on se päivittäinen tuhannen kävijän määrä. Sitä kohti mennään kivasti. Enkä mää nyt häpee, sanoakseni, että asialla on tietty tavoitteellisuus. Mää vaan niin tahtoisin kuvata ja kirjoittaa. Siitä tulisi niin kuin mun duuni. Haave. Unelma tai jotain. Olen nyt ihan tarpeeksi kauan pitänyt kynttilää vakan alla tai jotain roihua jossain kätköissä hämärän. Sen aika on ohi ja tämä kuuluu siihen kategoriaan, et kamooon, meillä on vaan tää yks elämä! No höh, mä kuulostaan niin kliseelle, mut haittaakse. Ei. Ikäihminen sanoo suoraan mitä haluaa.

Taidan ottaa vielä pienet levot. Kerkeen hetkeks uinahtaa ja unelmoida. Pitkä päivä edessä, kaikki lepo on tervetullutta. Ai niin, arvatkaas mitä? Sovittiin UK:n kans, et mää muutan hänelle tulevan putkiremontin ajaks. Voidaan noin niin kuin harjoitella saman katon alla olemista. Ensimmäinen ehto on uusi isompi sänky. Martta röhnöttää ja tarvitsee vähintään satakaheksankymmentä senttiä. Siitä UK:lle parikyt. Onhan se vähintään jännää tai ainakin hirvittävää. Mut se on hyvä testi. Testi. Testi. Tämä on testi.

Menkää lähtemään

Rätkii räntää. Märkiä rättejä päin näköö. On niin harmaata, että hirvittää. Nyt ei pidä antaa apatialle valtaa, pitää panna vastaan ja olla iloinen tuhat kiloinen. Vaikka rakastan syksyä, niin tää nyt ei suoranaisesti mieltä ylennä. Miten menet rantaankaan, pakko kuitenkin päästä uimaan. Laitan sadeasun, enkä välitä. Oikeastaan siitä tulee vain sisukas olo, kun uhmaa, eikä ole sokerista. En ole en.

Ei menty Su Nuuksioon. Aamulla tuli vettä ja ajattelin sen jatkuvan heela daagen. Mentiin kulttuuriin ja käytiin tsekkaamassa Yayoi Kusaman näyttely Helsingin Taidemuseossa. Olipa upea näyttely, se kosketti minua kovin ja uppouduin värikylläiseen maailmaan. Näyttelystä enemmän Lemon Decossa ja todellakin suosittelen käymään. Se on elämys, joka ei jätä kylmäksi.

Asuntokaupat ovat tekemättä. Suomeks sanottuna hitusen vituttaa. Sitä haluaisi itse päästä asioissa eteenpäin ja kaikki on kiinni typerästi myynnistä. Sopparit loppuu tän kuun loppuun ja sit on otettava tuumaustauko. Annetaan hetki olla ja sit yritetään uudelleen. Joku tarkoitus asioilla aina on, näin ajattelen. Itse asiassa tulevaisuus on hioutunut ja muuttanut muotoaan tässä odotellessa. Onko se tarkoitettu näin. Ai houp sou. Myyntiajat ovat pitkät tänä päivänä, ostaja tekevät päätöksiä hyvin, hyvin harkiten. Itse en sitä ymmärrä, koska en niin kauheesti paljon harkitse. Jos hyvä sattuu kohdalle, niin ei kun menoks. Mitä niitä vatuloimaan, hemmetti. Eniten tässä ärsyttää tämmöinen ihmeellinen käymistila, joka tekee mut levottomaksi vai olisiko se rauhattomaksi. Odottaa koko ajan jotakin tapahtuvaksi. Joko nyt, joko nyt lähdemme matkaan...

Matkasta puheenollen. Varattiin joulun matkat Malagaan. Sinne niin missä oltiin viime vuonnakin. Pääsee taas ihanasti pois täältä säätämästä ja ollaankin joulu ja uusivuosi Epsanjan auringon alla. Miks samaan mestaan? Ihan sillä, josko jossakin vaiheessa voisi ajatella viettävänsä siellä talviaikaa enemmänkin. Tutustumme nyt ja katsellaan mahdollisuuksia. Eihän sitä koskaan tiedä. Auto vuokrataan nytkin ja kierrellään mestoi. Se on antoisaa. UK on niin lomansa ansainnut, välillä ihan hirvittää tuo tahti. Mut kiva, kun on kivaa tiedossa. Mun täytyy aloittaa espanja opiskelu nyt heti!

Mitäs sitten? Olisi paljonkin, mut antaa nyt olla. Välillä on sellainen olo, että pää räjähtää tästä kaikesta. Elämä on sellaisella radalla, asteikolla, mittareilla ettei oikein tiedä miten päin katsois, mittais tai tekis. Hyvä vai huono, sitä ei voi tietää. Pitää vain mennä päivä kerrallaan ja uskoa tulevaan. Luottaa elämään. Siitähän kaikessa on loppuviimeks kysymys. Usko, toivo ja rakkaus. Eiks niin? Menkää näyttelyyn, menkää räntään. Menkää, alkääkä jättäkö menemättä tai ainakin ostakaa asuntoja.

Viikonlopux

Oli kiva viikonloppu. Sellainen kaupunkimaisen syksyinen. Perjantai-illan Vain Elämää, lauantain duunipäivä ja viikkosiivous tekivät siitä sellaisen arki on palannut elämään. Ja mikäs, musta se on tärkeintä, että se arkielämä on jees, juhlat on aina juhlii. Antaumuksella siivosin ja laitoin perinneruokaa illaksi. Possun sisäfile, tattisoosi ja valkosipuliperunat. Olin ajatellut, että holittomalla mennään, mutta arkiseen viikonloppuun syksyisin kuuluu kyllä pari lasillista punkkua. Sen verta täytyy erottaa viikonloppu viikosta. Ja hei, punkku kuulu syksyiltoihin ja kynttilät. Eiks muka oo kiva, et koti on siisti ja vähän panostaa fudaan ja serviisiin.

Innostuin kuvaamaan ennen illallista. En ole muistanutkaan kertoa, et nyt vihdoin ja viimein olen saanut sen mun uuden digipokkarin. Sitä odotellessa meni muutama kuukausi ja nyt yritän sisäistää uutta kameraa. Pitäisi vaan kuvata ja kuvata, silleen tullaan tutuiks. On se aika näppärä, pokkarin ominaisuudessa järkkärin mahdollisuudet. On näppärä pitää mukana, kun pikkuinen on hän. Ihastunut olen, kunhan opin ymmärtämään meidän yhteistä kieltä tai pitäisikö sanoa kuvaa.

Parvekkeeltani avautuu pikkuinen metsä. Mäntyjä ja silleen. Niissä kortteeraa muutama kurre. Ai että, niitä on hauska seurata, kun loikkivaat ja tekevät touhujaan puissa. Ei voi kuin ihailla sitä akrobatiaa ja käpälän tarkkuutta. Pitkiä loikkia tekevät puun oksalta toiselle. Miten ovatkaan tarkkoja, välillä mua pelottaa, et nyt meni huti. Mut ei, aina tullaan sujuvasti alas ja jatketaan kipitystä hurjaa vauhtia. Joskus ne ajavat toisiaan takaa, leikkiväätkö vai onko joku reviirisota. Ihmeellinen on luonto ja kurre kiva.

Sunnuntai oli citiboi. Sanoin UK:lle, et ihan kuin me oltaisi ihan hesalaisii. Kaupungilla luuhataan ja taidetta käydään aistimassa. Aamusta pikku sportti ja sit käytiin Lapinlahden sairaalassa. Se entinen mielisairaala. Huh, olipas vaikuttava kokemus. Minulle, mielikuvitus mestarille, kokemus oli jopa karmiva. Mä niin aistin kaiken sen mielen tuskan ja ihmisen epätoivon. Annoin mielikuvitukseni lentää ja kameran laulaa. Menin paikkoihin, minne ei kaiketi olisi saanut mennä. Mut oli pakko. Mä innostun vanhoista rakennuksista, niissä on jotakin koskettavaa, erityistä. Jospa olisi ollut nappula, jota vääntää menneille vuosisadoille. Olisi päässyt paikan päälle katsomaan, millaista se oli.

Käyskennellessämme taidenäyttelyssä ja muutoinkin siellä osastoilla, sähköshokki ja lobotomiahuoneissa, mieleeni tuli eräs vanha runoni. Nämä mielialasairaudet eivät ole itsellekään vieraita, sen verta välillä heittää ap änd daun. Enkä nyt tee pilaa, enkä mitenkään vähättele. Laitan runon.

Mielenvikaiset ovat mieliä, jotka ovat tilapäisesti rikki.
Eikö täällä koskaan korjata mitään.
Yksikin korjattu mieli.
Se on pois, sielujen hautausmaalta.
Sieltä lehdosta, jossa on ikuinen neljän ruuhka.

Oliks vähän diippii? Mut joo, kovasti oli vaikuttava kokemus. Teen postuksen kuvien kera tuonne Lemon Decon puolelle. Pidän Lapinlahtea tärkeänä kohteena, sen säilyvyyden ja historian havinan vuoksi. Onhan se myös arkkitehtuurisesti ja maisemallisesti erittäin upea kokonaisuus. Engelin suunnittelema.

Käytiin pitkästä aikaa Hietsun kirparilla, tuli ihan nuoruusvuodet mieleen. Ennen vanhaan se oli lähes joka viikonloppuinen käyntikohde. Nyt myyjät olivat jo lopetellet ja anti jäi laihaks. Siitä vielä citiwalkii keskustassa ja käytiin vetää pizzat nassuun. Jotenkin kauheen nuorekas viikonloppu. Jesh.

Elämyksellistä elämää

Olipas antoisa viikonloppu citis. Mie nautin ihan kybällä. Oli mukavaa olla ihmisten ilmoilla ja silleen. Sanoinkin UK:lle, et ihan kuin oltaisiin matkoilla. Kaksi päivää aistimusta ympärinsä, taidetta, elämyksiä ja fuudia. Kaivattua vaihtelua mökkeilyyn. Toden totta.

La kierrettiin kaikki nämä uudet terassit ja menot mestat. Sieltä ykköseksi nousi ehdottomasti Katajanokalle nouseva Allas see pool upea alue. Keskellä kaupunkia kolmen altaan biitsi! Ja vimpan päälle toteutettuna, mahtavat terdet ja muut alueet. Olen varma, että tästä tulee kesien hitti, ei enää tälle kesälle, mutta jo seuraavalle. Ja mikä ilon tuottaja voikaan olla turisteille. Raskas päivä kaupungilla/nähtävyyksillä ja sen jälkeen saunaan, uimaan keskustassa. Hyvää ruokaa (toivottavasti,)
vähän drinksuu ja DJ soittaa mukavaa musaa. Todella hyvä juttu!

Käytiin tsekkaamassa myös Löyly ja Hernesaarenranta. Kivoja mestoja molemmat, postaus näistä kaikista Lemon Decon puolella, jos haluat käydä kurkkaamassa sieltä. La oli tuulinen, mutta aurinkoinen päivä, ei mikään hirvittävä tungos terasseilla, eikäpä me oltu ilakoimassa. Kunhan katseltiin paikat ja nautittiin muutoin.

Katajanokalla sattui olemaan lähiruokatori ja sielläkin kerettiin kierrellä. Mukaan tarttui kylmäpuristettua rypsiöljyä ja ankan munia. Paikan päällä syötiin nyhtöpossuburgerit, jotka olivatkin taivaallisen hyviä. Hei, mä olin ihan fiilareissa vaikka oli ihmistä kuin pipoo. Yleensä en niin hirveesti tykkää isoista ihmismassoista, mut nyt nautin tästä. Ihmisii!

Sivistettiin itseä ja käytiin La, että Su taidenäyttelyssä. Taidehallissa Niki de Saint Phalle ja Kiasmassa Ernesto Neto ja Choi Jeona Hwa hurmaavat näyttelyt. Kaikki tyyni sellaisia väri-iloitteluita ja hauskoja, hyvän tuulen näyttelyitä. Nyt sai sielu sitä kaivattu ravintoo ja ylen oli hyvä tuntemus. Näistäkin postukset Lemon Decon puolella, silvublee.

Oli kyllä kiva olla ihmisten ilmoilla ja ennen kaikkea nähdä ja kokea asioita. Tästä täytyy tulla kiva tapa ja harrastaa enemmänkin kulttuurikohellusta. Elävää musaa kaipaisin ja enemmänkin klassiselta puolelta. Käytiin musiikkitalosta hakemassa läjä esitteitä, en ole vielä ehtinyt tutustua ja sen teidän, että lippuja on vaikea saada. Yritetään.

Auton ensimmäinen vuosihuolto on nyt takana. Huh, on se kallista lystiä. Mutta ei sitä voi jättää tekemättäkään. Itsestä ei niin väliä, pitäisi päästä hammas ja -silmälääkäriin, mutta ei nyt ole vara, kun auton huolto maksoi niin paljon. Eiks oo just niin ihanan äijää? Jakajan hihna tai joku oli lähes rikkipoikki ja se olisi kuulkaa tielle jättänyt. Tuli siis huolto kreivin aikaan.

Jep, jep. Näillä mennään. On muuten jo ihan syksyn tuntu ja vesi meres ihanaisen viileetä.