Kuljen Hakaniemenrantaa

Voi tota valon määrää! Se on huumaavaa. Eilenkin oli niin nättiä. Käytiin pyhäisellä kävelyllä, tuolla noin rantoja koluttiin. Mie kameralla ja UK pocemonilla. Voidaan olla hassu pari. Toinen pyllistelee ojanpientareilla, välillä makaan ketarat ojossa. Toinen pyörii puhelimensa kanssa, pihalla kuin lumiukko. Mut nää onkii meittin harrastukset ja saa samalla olla ulkona. Ja mikäs oli ollessa. Tämä on oikeaa talvea ja hei, talitinttiset lauleli jo lupaavasti.

Aasinsiltaa. Tinttisten viserrys laukaisee minussa mökkikuumeen. Tai on se jo tuolla takaraivossa snadisti jäytänyt. Aina se tulee varkain vuoden vaihduttua ja yltyy mitä pidemmälle päästään. Mut tää lumen määrä mua ahistaa siksikin, et mitä enemmän sitä on, sitä myöhäsemmäksi mökille pääsy menee. Ja mie haluaisin jo nyt heti! Hetihetiheti. Hyvää kannattaa odottaa.

Loma on kaukainen muisto vain. Hellin itseäni katselemalla Espanjan kuvia. Kyllähän niitä taas kertyi ja on aina kiva palata niihin. Sitä on hetken siellä. Muistelloo ja ihastelloo. Katsottiin viikonloppuna Almodovarin leffa. Se oli Madridista. Hitto, kun hauskasti nousi joku kaihomieli tai jotain. Kyllä se kuulkaa toi Espanja on minuun jälkensä jättänyt ja joku tarkoitus tällä kaikella on.

Eilen käytiin ihan oikeessa leffassa. Siitä onkin aikaa kun viimeks. Suosittelen hyvinkin lämmöllä, Golden Globekin palkittu - Queen. Mie olen nuorempana hitusen fanittanut ja täytyy myöntää, että leffa kolahti. Näyttelijäsuoritukset kautta linjan uskomattomia ja voi että, miten paljon tuli muistoja mieleen. Välillä kihosi tippa linssiin. Erityisen hauskaa oli se, että bändin hittibiiseistä kerrottiin tarinaa kuinka ne ovat syntyneet. Leffa kestää rapiat kaks tuntii, mut se meni yhdessä hujauksessa. Eli ei tarvinnut katsoo kelloo ja silloin leffa on jette hyvä.

Miepä oon ollut tipattomalla. Tai siis joo. Tipattomalla ja tipattomalla. Heikko lihani sortui perjantaina nauttimaan kolme olutta. Pääsin duunista jo ajoissa ja päätin tehdä sellaisen suuremman siivouksen. Ja jo pelkästään ajatus siitä, että se pitäisi toimittaa täysin selvinpäin, lannisti siivousintoni. Niin kuin varmasti olen jo todennut, niin enhän mää siivoa selevitepäin. Vähän pitää moottoria olla. Suomi-iskelmä raikasi ja rätti heilui. Ja väitän, että noiden kolomen keskiketterän avulla tuli puhtaampaa ja hommassa oli sille kuuluvaa hohtoa. En voi sanoa, että olisin ollut humalatilassa, sillä vauhti oli niin kova ja ihan jo janoonsa joi. Mutta. Tippa on tippa ja ruoska heilui taas. Helvetin heikko. Palataan ruotuun ja ens viikonloppuna ei siivota. Sotketaan selvinpäin, sovitaaks niin.

Arki on. Mun arjen kestävyys on yleensä hiukka heikko. Olenko syntynyt juhlatähtein alla, mää tuota tiiä. Mut täytyy myöntää, että ikääntyminen tuo tässäkin asiassa armahdusta. Arki on alkanut olla juhlaa. Töistä kottiin ja ees taas. Tavallisen tappavaa ja just niin hyvä. Elämä rullaa omalla painollaan ja toivottavasti ihmisellä hyvä olla. Mittee sitä muuta. No, jokunen matka silloin tällöin ja edessä siintää jo seuraavaa. Mun feivorit citi on ens kuussa ja pyyhkästään muutamaks päiväks UK:n kans Tallinnaan. Siellä on matkamessut ja UK on duunis ja Rva. viettää laatuaikaa yksiksein. Mikäs sen parempaa. Näillä jaksaa ja kohta on kevät. Ja minä kuljen Hakaniemenrantaa, vai miten se mänt...

P:S Muutama eilinen valokuvaotos. Valo.

Onnellisen auringon maa

Vietin eilen upean aamun Vuosaaren rannoilla. Itseasiassa en ollut rannalla, vaan olin merellä. Jäitä pitkin tallustelin ulapalle, kohti nousevaa aurinkoa. Vain minä, kamera, sani ja jää. Kadotin hetkeksi tämän todellisuuden ja olin onnellinen.

Heräsin aamulla veri öörli ja mietin, et mitäs. Menin nettiin katsomaan säätilanteen ja erheellisesti elin tässä aamussa, joka nyt on pilvinen, eikä ollenkaan sitä mitä olisin kameralle tahtonut. Hetken olin pettynyt, mut sit tajusin, et nythän onkin keskiviikko ja luvassa on kuin onkin auringonnousu. Minne menen, mistä löydyn nousun? Hyppäsin autoon ja joku ohjasi minua päämäärätietoisesti kohti rantaa ja katso, tulen äärelle upean ulapan ja siellä siintävän auringonnousuun. Johdatusta, sanon minä, jolla on niin onneton suuntavaisto, eikä mitään maantieteellistä ymmärrystä ja ulottuvuutta. Olin taas onnellinen.

Olin paikalla ajoissa ja sain hetken fiilistellä heräävää maailmaa. Maisema oli kaunis ja siintävä valo uskomaton. Kiva kompo, kylmä sininen jää, lumivalkoinen ja lämmin valo. Kontrasti tymähti tajuntaani ja melkein tippa tuli linssiin. On uskomatonta katsoa kuinka maisema muuttuu minuuteissa, kun arska nostattelee ja paljastaa uskomattoman voimansa. Olin pieni ja onnellinen.

Olin huomaamattani kävellyt lähisaarille ja lähelle laivaväylää. Lämpötila nousi ja jäät alkoivat pitää uskomatonta ääntä. Vähän pelottavaakin. Jäät paukkui kuin ilotulitteet, ne valitti, mourusi, kitisi ja ulisi. Pieniä lohkeamia jalkojeni alla syntyi hetkessä ja hetken jo luulin, että ne antavat periksi elopainoni alla. En olisi millään tahtonut lähteä, mutta katsoin turvallisemmaksi rantautua.

Taas kerran ajattelin, kuinka voisikaan olla mahtavaa saada elää ja olla yhtä luonnon kanssa. Saisi kokea tämän kaiken omalta reviiriltään, lähellä kaikkea. Siinä rannalla oli upea, vanha puutalo, jossa näkyi olevan asutusta, eikä siis mikään kesämökki. Kuinka onnellinen voikaan olla talon asukas ja haltija. Ymmärtääköhän itse. Pakko. Jäin hetkeksi fiilistelee taloa ja uneksimaan siitä mahdollisuudesta, että joku päivä tuo kaikki olisi todellisuutta myös meikäläisellä. Elämässä pitää olla unelmia, pitää olla haaveita. Niitä kohti. Onnellisesti.

Lux de la lux

Eilen Lux. Ei välttämättä ihan paras kombo. Duunipäivän jälkeen, snadi väsy ja nälkä. Vaikka ilma on lämmennyt, niin kylymä tuli. Pisteeksi valon päälle alkoi sataa. Kamera kastui, minä kastuin. Oli märkä, kylymä, nälkä ja väsy. Ja valo.

En nyt ihan päässyt tunnelmaan. Osa oli oikein hienoa kamaa, mutta viime vuosi oli antoisampi. Esim. tuomiokirkko oli aika vaisu tänä vuonna, mut vastaavasti enson talo jette guud. Vai vaikuttiko valitsevat olosuhteet asiaan. Ehkä nää meni fiftisixti. Enihau, on järjettömän upeaa, että meille pimeän poloisille järjestetään valon taikaa ja tunnelmaa. Vuosi vuodelta taso nousee ja on ehdottomasti kokemisen arvoinen elämyksellisyys. Helsinki on upea citi.

Kuvat jäi vähäiseksi. En uskaltanut enää pitää kameraa tihkusateessa. Näin kuinka se kastui ja se pelotti. Muutenkin tuo pimeässä kuvaaminen on hankalaa, kun ihminen ei näe mitään. Hämäränäkö on siis nolla ja käsikopelolla mennään. Arvataan vähän menikö sinne päin vai männikköön. Mut muutama otos fiilareiks.

Mainostettuani blogia naamakirjassa, olen saanut lisää uusia kävijöitä blogiin. Siitä haluan kaikkia teitä kiittää. Aivan mahtavaa! Tavoitteena on se päivittäinen tuhannen kävijän määrä. Sitä kohti mennään kivasti. Enkä mää nyt häpee, sanoakseni, että asialla on tietty tavoitteellisuus. Mää vaan niin tahtoisin kuvata ja kirjoittaa. Siitä tulisi niin kuin mun duuni. Haave. Unelma tai jotain. Olen nyt ihan tarpeeksi kauan pitänyt kynttilää vakan alla tai jotain roihua jossain kätköissä hämärän. Sen aika on ohi ja tämä kuuluu siihen kategoriaan, et kamooon, meillä on vaan tää yks elämä! No höh, mä kuulostaan niin kliseelle, mut haittaakse. Ei. Ikäihminen sanoo suoraan mitä haluaa.

Taidan ottaa vielä pienet levot. Kerkeen hetkeks uinahtaa ja unelmoida. Pitkä päivä edessä, kaikki lepo on tervetullutta. Ai niin, arvatkaas mitä? Sovittiin UK:n kans, et mää muutan hänelle tulevan putkiremontin ajaks. Voidaan noin niin kuin harjoitella saman katon alla olemista. Ensimmäinen ehto on uusi isompi sänky. Martta röhnöttää ja tarvitsee vähintään satakaheksankymmentä senttiä. Siitä UK:lle parikyt. Onhan se vähintään jännää tai ainakin hirvittävää. Mut se on hyvä testi. Testi. Testi. Tämä on testi.

Karpin maailma

Kiitos herrani, kiitos vapahtajani, oli makoisat yöunet. Posotin koisaa ysiin asti, mikä alkaa ikäihmiselle olla jo harvinaista herkkua. Uni oli syvää ja tyydyttävää, sellaista sulokasta lapsen unta. Nyt on levännyt olo ja mieli halajaa metsälle. Täydellinen ilma sieniretkelle on meille siunattu. On taas suhteet yläkertaankin kunnossa, olen kai muistanut maksaa laskuni ajoissa... Ensin täytyy tehdä pakollinen jumpparutiini, se on pakollinen, en siitä erityisesti nauti, mutta olo sen jälkeen on niin palkitseva, että saan läskiperseeni siksi liikenteeseen.

Minä siis ihan oikeasti aloitin tämän muotivillityksen elikkäs Karppaamisen. Kaikkihan nyt karppaavat. Ei, ei se sitä tarkoita, että elämä on nyt yhtä ankeutta. En halua olla ehdoton tiukkapipo, kyllä aamiaispuuron voi silloin tällöin syödä ja muotoilenkin sellaisen itselle sopivan ruokavalion. Mutta se yletön leivän syönti pois ja kaikki se makea höttö, mitä vedin hanurista alas. Tavoitteena on pudottaa painoa nelisen kiloa ja ennen kaikkea saada parempi olo pipiin massuun. Kerron täällä kuinka homma etenee. Ehkäpä laitan myös hiukka ruokapäiväkirjaa. Eiliset oluet on nyt juotu, jumalten juomalle sanon nyt kudpai ( itkua tuhertaa hän.) On kiva kun elämään tulee jotakin uutta ja ihmeellistä. Olen uudesti syntynyt, olen valo, olen vapaus! Nooh, rauhotuppas taas hiukka....

Yläkerta järjesti aika kivan valoshown illalla. Kuvasin sen aikajanassa ja tämmöistä näkymää meille heitti. Se oli tervetuloshow Martan uudelle ruokavaliolle, näin minä sen näkisin. Voi herra paratkoon, totta kai luoja on hommassa mukana. Ei se muuten onnistuisi... Kiitos, kiitos.

Olisi niin mukavaa näpyttää, mutta mulla on kiire sienimetsään. Niin himotuttaa. Ensin karppiaamiainen, munakasta ilman keltuaista, kinkkua ja vaikka pähkinän tynkää. Vòila, elämä on terästä!

Valoo!

On yö ja maailma nukkuu. Lumihiutaleet tanssii katuvaloissa. Minä valvon.

Ei tällainen elämän epätasaisuus ole hyväksi ihmiselle. Liikaa juhlaa, sotkee arjen tasaisuuden. Menettää rytmin ja valvoo. Syvä huokaisu....

No mut. Sain eilen kuitenkin perseeni ylös ja pientä vipinää puntteihin. Käytiin ip. kaupoilla pörräämässä ja illalla paistoin kakkuja ja keitin riisipuuroa. Olin kiinni elämässä. Tuo ylenmääräinen läträäminen väkijuomien kanssa saa aikaan ahistusta, masennusta ja saamattomuutta. Ei taho. Ei hyvä.

Illalla käytiin myös katsomassa valotaidetta Senaatintorilla, wauh! Show pyörii aina tonne 9.1 asti, kipase katsomaan ja kuuntelemaan. Toimii talven toverina. Tässä muutama makupala minun silmin nähtynä...

Lumiset hiutaleet jakavat pehmeää tanssiaan ja minä yritän unta väsyneelle sielulleni. Tänäänhän on jo arki. Vielä ei ole aamu.