Kesä jättää jäähyväisiään

Höh, Ukkokulta lähti just kaupunkiin. Hänellä alkaa palaveri kello kahdeksan. Kello oli hällä soittamassa, joka ei sit koskaan soinutkaan. Mutta mun sisäinen ääni sanoi, että täytyy herätä varttia yli kuus. Pelastin pommiin nukkuneen. Ja mulla on just sellainen olo, että en olisi halunnut jäädä tänne yksin. Voitteko kuvitella, yksinolo ei enää kelpaa rouvalle. Että tämmöinenkin päivä piti nähdä.

Yksi syy, miksi tänne jätätän, on yksinkertaisesti se, että täytyy laittaa paikkoja jo talviteloilleen. Koko kesän to do listalla ollut varaston siivous on vieläkin tekemättä. Ei se auta, on tartuttava rojua sarvista ja tehtävä se tänään. Pakko siivoo, et saadaan kamat sisälle säilöön. Ei huvittais, mut en nyt jää märehtimään. Teen pois ja sillä siisti. Haettiin pahvilaatikoita, varastossa on Ukkorähjän kamoja, ja ne tulee pakata veke.

Eilen istuttiin kalentereiden kanssa alas ja toden totta, ei syyskuulle löytynyt kuin yksi viikonloppu, jolloin enää tänne päästään. Järkiperäinen ihminen laittaa siis paikkoja jo kuntoon, niin ei tule härdelli. On kuitenkin vielä laiturin ja pumpun nostot ym.

Tienoo on märkä ja sumuinen. Niin paksu ussakka, että vastarannan puita ei näy. Se on vähintäänkin aika spuugi tunnelma. Aivan kuin leijuisi pilven sisällä. Pehmeessä pumpulissa tahi hattarassa.  Sumussa on jotakin haurasta, se elää niin hetkessä. Minne se haihtuu, savuna ilmaan. Nyt jo nään vastarannan koivikot, äskön en mitään. Salaperäinenkin on tuo sumu.

Eilen tein kualluatikkoo ( toim.huom. kaalilaatikko.) Kyllä sitä kerran kesässään täytyy saada. Niin oli hyvää, että ylen syötyähän sitä tuli. Pikkasen väänti vatsaa maate mennessä, mut onneks uni pelasti. Siinä on tälle päivällekin ape, silleen kiva, kun tekee isomman satsin.

No joopa joo, ei mulla mitään asiaa oo. Taidan ottaa vielä pienen lepohetken ja sit alan toimii. Eihän sitä tiiä, jos ehtoolla pakkaan pippurin ja polokasen kaupunkiin. Jotenkin ei enää nappaa tää mökkeily. Paljon olen täällä ollut ja nauttinut, mut nyt ei enää osaa rauhottuu. Ja pimiäkin on, ei se oo kiva yksin silloin. Onks tänään jo syyskuu, ainakin se tuntuu sille...

Ajatuksellista virtaa

Pyhäinen aamu valkenee uskomattoman eteerisenä. Sumu leikittelee peilityynen järvenpintaa. Aivan kuin se kevyesti juoksuttelisi. Luonto on seisahtunut tähän hetkeen, mitä nyt välillä muuttavat hanhet pitävät hirveää kaakatusta auroissaan. Pois ovat menossa, kuudpai kesä. Toden totta, mökille on tullut syksy. Kellastuneita lehtiä pihapiirissä ja kukkasetkin tekevät kuolemaa.

Yleensä syksyssä on sellainen kaihomielinen surullisuus. Nyt kesä mennyt on ja pimeä ankeus on tulossa. Mä kyllä olen aina tykännyt syksystä, olkoonkin snadi suru. Syksyssä on energiaa ja aamujen raikkaus on mahtavaa. Tämä syksy varsin tulee olemaan poikkeuksellinen, niin paljon on uutta tiedossa. Tästä tulee hyvä syksy, paras evö.

Luonnon oma...

Olen saanut alustavia päätöksiä vakuutusyhtiöltä. Jos niin menee, niin vaikuttaa hyvälle. Ja mikä tärkeintä, jotkut muutkin uskovat bisnesideaani ja siitä olisi tarkoitus itselle leipä tehdä. Vakuutusyhtiöitä parjataan aina näissä asioissa, mut mun kohdalla kaikki on mennyt jouhevasti ja positiivisissa merkeissä. Hyvä fiilis, ou jee.

Kuopiossa oli kiva käydä. Joskin ne alkaa olla hitusen raskaita reissuja. En ala siihen syitä purkamaan, mutta liittynee tähän elämän luonnolliseen kiertokulkuun. Ihmiset ikääntyy, me vanhenemme ja silleen. Yksi aamu käppäilin keskustassa ristiin rastiin pikku katuja. Hassuja fiilareita, paljon, paljon muistoja. Käydessään vanhassa kotikaupungissa on koko ajan tunteiden vuoristoradassa. Mistähän moinen? Olen kuitenkin asunut muualle jo pidempään kuin siellä syntymäni lehdossa. Eihän mulla täälläkään käy koko ajan muistelot mielessä. Johtuuks se siitä, että mennään niihin lapsuus ja teini-iän muistoihin. Tässä päivässä ei ole vielä mitään muisteltavaa. Sen aika on myöhemmin, jos enää muistaa mitään.

...vaihtuva taidenäyttely.

Autoilu kertoi minulle taas kerran, että oman auton osto ja koko tää asian haltuunotto oli erittäin hyvä ratkaisu. Olin vapaa liikkumaan, tulemaan ja menemään. Kotimatkalla oli kaatosade ja täytyy myöntää, että se toi epävarmuutta ajamiseen. Tiet lainehtivat vettä ja välillä tuntui, että auto vie minua, enkä minä sitä. Mulla on matalaprofiiliset urheilurenkaat ( eiks oo pähee ) ja musta ne on jotensakin epäluotettavan oloiset. Onhan ne hyvännäköiset ( täytyy olla ) mut ajomukavuus kärsii. Onneks talvisellaiset on normit. Ajattelin muuten mennä autokoulun talviajokurssille. Kertaus on opintojen äiti. Vai oliks se nyt liukkaankelin ajokurssi. Ihan sama, kunhan luistellaan.

On hiljaista. Ihan tuntuu korvissa sellainen painostava tunne. Välillä joku böödi rääkäisee ja kaikuineen se on hirvee meteli äänettömyydessä. Nyt on niin, että tää alkaa olla viimeisiä mökkikeikkoja tälle kaudelle. On niin paljon kaikenlaista hommaa, että rentoilu saa nyt jäädä. Pitkä lomani on antanut energiaa ja ennen kaikkea, se on selvittänyt myös aivotoimintaani. Syyskuussa selvitellään asioita. Isot pyörät lähtevät rullaamaan. Ne on niin isot, että niiden käynnistäminen ottaa oman aikansa, mutta lähtiessään toivottavasti rullaavat varmasti etiäpäin. Silleen niin, että tietävät määränpään ja väsymättä menevät kohti sitä.

Juteltiin Ukkokullan kans yhteenmuutosta. Niin kuin saman katon alle. En sit tiää, uskaltaaks hää mun kans. Mää on niin omanlaatuisensa ja mulle se kodin siisteyskäsitys on ehkä aika ehdoton. Toki, ymmärrän, että molemmat joutuu joustaa. Mää vaan en voi elää kaaoksessa, sen tiedän ja kerroinkin. Ihan silleen yksityiskohtaisesti, kuinka musta saattaisi tulla nalkuttava ämmä. Jotakin sovittavaa on ja niistä onkin hyvä jutella ennakkoon. Sen mää kuitenkin jo kerroin, että mää on ollut hänen  kanssa just sellainen niin kuin mää oon. Tän hirveemmäksi mie en muutu, jos se yhtään häntä lohduttaa. Isompi sänky, niin molemmilla on tilaa nukkua. Ja mä viihdyn hänen seurassaan niin hyvin, että välillä tulee tyhmä olo, kun toinen poistuu omaansa. Miks sitä ei vois olla yhes, kun on hyvä olla toisen läsnä.

Jebe jee. Menen nyt UK:oon kainaloon kutittelee. Tänään vois käydä kattelee sienilöitä. Aika heikkoo on. Mut metsässä on mukavoo muutenkin. Näihin tunnelmiin. Arrivedertsi.

Lähtis menemään

Pikainen postaus näin aamutuimaan. Heräsin matkajännitykseen(kö.) Kellokin oli soittamassa jo kuus, mut heräsin viis. Eikä se ole kello joka soittaa, vaan puhelin nykyään. Turha mun enää on unta yrittää, olen matkalla jo mielessäni. Ei sen pidemmälle kuin savoon, mut matka kuin matka. Ehkä se on kuitenkin toi autoilu, joka saa luolaihmisvaistoni virittäytymään ja siksi ei saata levätä. Pitkä matka minulle, ehkä odotan innostuneesti tai jotain. Nyt tietysti vielä pimeäajo ja hirvaksen pelko. Sitä kohti, peljättä päin.

Eilen asiakastapaaminen Tapiolassa. Huh, aikamoinen sotatanner. En löytänyt perinteistä puistokaupunkia, niin on pahasti jälleenrakennus meneillään. Minä ylpeä itsestä, löysin perille, löysin kohteen. Takas ajellessani selviytynyt mieleni lauloi, tässä sisustussuunnittelija tulee autolla asiakastapaamisesta, noin vain ajelee, noin vain löytää paikan keskeltä hävityksen kauhistusta.

Kävin eilen parturissa. Noin niin kuin vieraissa. Suutarin lapsella ja silleen. Antaa hyvää perspektiiviä katsoa työtä ulkopuolisin silmin. Kovakourainen oli tyttö nuorikin. Leikkasi liian lyhyeksi. Minä sanomaan, sentti päältä. Lähti varmasti viis. Niin kuin et Whai? Luin seiskaa, ja annoin tehdä. Kotona vasta ymmärsin, että kynitty mikä kynitty. Olkoon kesätukka vielä. Ei pitäisi hairahtaa vieraisiin. Pettyy vaan. Mutta oli pakko, ei voi epäsiististi maalimalle lähteä.

Toissa päivän käytin metroa ensimmäisen kerran auton oston jälkeen. Kullan nuppu oli parkkivalon vaihdossa ja tuulilasikin piti paikata. Minä metrolla stadiin, hyppään kyytiin siilitiellä. Istumaan kävin ja hyi helevetti, täällä haisee ihmispaska. Ihan se ihtensä. Katselin ympärilleni ja sainkin huomata, että kaikki muut matkustajat istuivat vaunun toisessa päässä. Haju tunkee tajuntaan, pois, pois, ei kestä. Siirryn sinne missä muut ja saan huomata, että läheisellä penkillä makaa laitapuolenkulkija, joka haisee kököt pöksyssä otaksun. En häntä käy tuomitsemaan, elämä heittelee, mutta just sain varmistuksen siitä, et tää on niin tätä ja oma auto on minulle paras vaihtoehto. Ei metroa kiitos. Pysäkin väli ja vaunu vaihtoon, jyäk!

Nyt suihkuilemaan ja menoks. Kamat on jo pakattu. Ajoissa lähtee, niin on ajoissa perillä tai takas. Muutama päivä poissa täältäkin, palataan sitten taas kalakukko kainalossa. Se on arrivedertsi vaan!

Tää ois tärkeenä

Kiva viikendi takana. Sellainen kesäinen. Minut lämpö tekee snadisti levottomaksi. Kun on kaunista, niin pitäisi olla koko ajan menossa. Sellainen kokakola-meno. Tiiätkö, oltais niin kuin nuori ja nättii ja istuttaisi lava-auton lavalla. Musat pauhais ja meillä olisi hitsin mukavaa. Juotais kylmästi helmeilevää kokista ja oltaisi hoikkii, kauniit, superii, valkosii hampaita ja mitä vielä.

Ei olla joo, mut kiva oli silti. La piti mennä suokkiin piknikille. Oli niin järkky määrä ihmisiä jonottaa jo lautalle, että käännyttiin takas. Mentiin lauttasaaren kaltsuille. Mussattiin eväitä ja Ukkokulta veti hirsiä. Kuorsasi niin, että rantakalliot tärisi. Mie otin arskaa ja uin. Kyl me muutama tunti viihdyttiin. Sit mä sain hepuilin ja halusin illaksi jotain ekstraa. Tehä jotain kivaa. Hei, mennään helsinki illallisristeilylle. Juu, mahtava. Kaikki täyteen buukattu. No sit joku kiva saaristorafla. Kaikissa yksityistilaisuus. Pöh, harmitti hiukka. Menisivät ihmiset kotiinsa, mitä ne joka paikkaan tunkee. Mentiin tervasaaren Savu ravintolaan. Ihan jees. Oltiin niin kuin mestoilla. Mukava päivä kääntyi ikävästi siihen, et olin illalla järkky kipee. Sitä outoo oireilua. Onneks uni pelasti.

Ollaan oltu reippaita. Ollaan käyty lenkillä. Ei mitään verenmaku suussa, silleen rauhassa. Molemmilla niin pönäkkä pötsi, et on pakko yrittää. Ihan kuin olisi jo parisataagrammaa kevyempi. Oluen kittaaminen on loppu. Vieroitusoireita tuntee hän. Joka kesä sama juttu. Miks ne ei keksi laihduttavaa olutta. Sellaista josta kiinteytyy. Tyhmiä ovat. Keksin itse. Vettä ja mallasta, ravistetaan. Vot sie, jo läks.

Tänään oon tärkeenä. Bisnes miitinkiä. Menen pankkiinkin. Saas nähä, nauraavatko pihalle. Nöyränä en mee, rinta rottinkilla. Mistä rottinki, eihän se ole mitenkään jykevää. Taipuisaa ja hentoistakin. Menen rinta raudalla, sano. Niin teen. Kiire päivä ihan, kuinka selviän. Hyvä, kun on tapahtumaa ja äksön.

Muutoinkin viikko on nyt täyteläinen. Huomenna yks sisustusmiitinki. Ke lähden moikkaa kalakukkoja. Ensimmäinen pitkä automatkani. Mut mikäs on mennessä, hyvä peli alla. Ai niin, ajoin eilen erheessä kakssuuntasta ykssuuntasena. Mut se oli ajatusmoka. Tästä seuraava katu, jota yleensä käytän on ykssuuntanen. Olin muka sillä. Taksiautoilija tulee vastaan, minä ihan että WTF?! Mee pois tollo, tää on ykssuuntanen. Sillä samalla silmänräpäyksellä tajuan olevani itse erheessä. Selvittiin kivasti, hän viitoi mulle poistumaan ja minä nostaa kädet ylös ja annoin huulisynkän sorisori veri sori. Meinas tulla paniikki, mut ei tullut. Eikä kolaria, huh.

Juoppohaamuja

Että ahistaa! Miks tää kaupunkielämä on tätä. Ei saa nukuttua. Jo toinen yö huonoilla unilla. Viime yökin meni ihan levottomaks, hikoilinkin kuin sika. Täältä puuttuu happi. Ja on snadisti kuuma. Onneks yöks viilenee. Meitsin mökki on hatara kuin hattarapilvi, mut just siksi niin hyväks ihmiselle. Lähes sama kuin nukkuis ulkosalla. Ei ihme, jos täällä ei oo happee ja seinät tulee päälle. Kyl maar mää oon niin luontoon luotu.

Tää mun kone saa verenpaineet nousee. Helevetin hidastelija. Ollut jo jonkun aikaa ja ei kun pahenee. Siis niiiiin ärsy. Vähän sama meininki kuin mulla eilen siivotessa. Lähti niin hitaalla, eikä olisi yhtään kiinnostanut. MINÄ?! Ei huvita siivota?! Nyt voitte jo huolestua. En edes muista milloin ko. huoltotoimenpide olisi ollut minulle vastenmielistä. Ei milloinkaan. Mut oli pakko. Kesä on eletty kuin siat pellossa ja alkoi nurkissa olla jo ihan sitä itteensä. Ei nyt kakkaa, mut pölyy. Paljon pölyy. Onpa kaunis sanonta, paljon pölyy. Mut tulihan se palkinto sieltä, nyt on kiva.

Paljon tärkeitä asioita hoidettu. Bisnesideani alkaa muuttua silleen lihaksi ja vereksi, että toimitan ihan fyysisesti asioita ja olen niin tärkeenä. YritysHelsinki oli ihan jees. Huomaa sana ihan. Tuolla pikkusanallahan on tarkoitus vesittää mahtavaa tunnetta. On niin kuin jees mut ei ihan. Okei, sain paljon arvokasta tietoa ja koneksuunia, mut jotenkin siellä ei ymmärretty olennaista. En mie siihen jää makaamaan ja usko on tultava itsestä. Niitä numeroitahan me käytiin läpi ja ne ei tunnetusti ole sitä meikäläisen vahvinta osa-aluetta. Mut joo, hienoo oli, kun hienosti laitettiin lukuja koneelle ja se antoi sit raakaa tekstuuria pihalle. Ei ole tuottavaa, pitää keskittyä siihen mikä tuottaa. Sehän on tietysti taivahan tosi, mut jotensakin siitä jäi puuttuu se sielu ja sydän. Sisustustaiteilija on, niin no, taiteilija. Otan toki vinkistä vaarin ja ei tässä jäniksen seljässä olla. Tai siis ollaan. Kaikki heti mulle ja nyt.

Tapaamisesta lähti liiketoimintasuunnitelma vakuutusyhtiölle. Se on importanttia. Siellä niin sit viksut ihmiset päättää mun kohtaloo. Menenkö leipäjonoon vai vieläkö tässä uusi ura Janhusen akan pojalle urkenee. Eletään kiinnostavia aikoja ja peljätään tulevaisuutta. Hirvee herran pelko pers.... hups, tuhma sana.

Aivan kuin juopponaapurista kuuluisi ääniä. Mä en ole muistanutkaan kertoa, että hei hei Heikki, rotevasti alkoholisoitunut seinänaapurini ei olisikaan ded. Yläkerran vähemmän alkoholisoitunut naapurini osasi kertoa, että paskat se mitään kuollut ole. Makaa hospitaalissa aivoveritulpassa. Mutta hei hei Heikin rotevaakin rotevammin alkoholisoitunut naisystävähän kertoi hei hei Heikin pois menneen. Se oli yks viaton su-aamu, kun tuli tuossa ovella vastaan. Valehtelisin, jos väittäisin, hänen olleen lievästi juopunut. Hän oli tukevassa päihteessä. Yläkerta kertoi, että hän oli käynyt putsaamassa hei hei Heikin asunnon, sillä aikaa kun toinen makaa hospitaalissa. Ja niin kuin hän itku silmässä kertoi toista, onnetonta tarinaa. Hulluja nuo juopot.

Tänään törmätään kästyömessuille. Meen niin kuin tsekkailee tonttia. Sen jälkeen menemme nauttimaan piknikkiä suomenlinnaan. Otetaan viltti ja se punavalkoruudullinen pöytäliina. Bikinit pitänee mukana varata, on siellä sen verta etelä. Eilisen siivouksen aiheuttaman vastenmielisyyden (???!!!) kuittasin poistumalla paikalliselle los Rivierakselle eli siis aurinkolahdelle. Kyllä, heitin läskini santaan ja hetken köllöttelin biitsillä. Ihan oikeesti. Oli lämmin ja alkoi päätä kivistää. Nautin jäätävän latten rantabaaris ja olin oikeesti hetken ulukomailla. Varsinkin, kun aurikolahes ei paljon suomee kuule. Siellä asuu kaikki mamut, eihän muilla ole sinne vara. Rantaämyreistä soi viimeinen biitti ja oikein kovalla uskolla paikalliset pihlajat saattoivat olla palmu. Snadisti nautin. Nyt uus otto, käyn viel maateyritykselle. Tsau bella!

Lets gou

Eilen oli hillittömän kaunis ilta. Mollukka paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta siinä on sellainen elokuun sävyte. Laskee jo ajoillaan, eikä se ole enää sellaista älytöntä poretta. Siinä on joku menettämisen kaiho tai jotain. Mie taas olin itsessä rauhaton, enkä silleen enää osannut meditatiivistella. Kaupunkiin siirtyminen tekee levottomaksi, sitä elää jo huomisessa. Laittelin paikkoja ja painuin ajoissa kammariini. Annoin iltahehkun olla. Ihan tuli syntinen olo. Ois niin kuin pitänyt muka nauttii. Nyt on jo viikon hehkunut, menettää voimansa, eikä sitä ylettömiin jaksa.

Pimenevät illat tekevät oman jännitysmomentin yksinoloon. Sanotaanko nyt näin, että ihan mielelläni en lähde tonne pöpelikköön hortoilemaan. Hyvä, että uskaltaa ikkunasta pihalle katsoa. Just se tunne, että joku möllää ikkunasta sisälle tai näät jonkun sarjamurhaajan pihalla odottamassa. Verhot kiinni ja töllö päälle omaan pikku pesään. Iltapisullakin kävin ihan tuossa mökin valopiirissä. Minusta on alkanut tuntua orvolle mennä nukkumaan ilman Ukkokultaa. Näinks hänen väsytystekniikkaa alkaa purra ja kaipaan toista vierelle. Täällä möksällä on kiva, kun sänky on leveempi ja näin rinsessa mahtuu paremmin.

Eiliselle ei mitään mainittavaa. Kävin kylällä ja ABC:llä nautin pizzan. Hassu tunne, aivan kuin olisi ensimmäistä kertaa ulkoruokinnassa. Tää meidän mestahan on siitä kiva, ettei olla sivilisaation ulottumattomissa. Jos haluut mennä fudaa, niin se on ten minits ja olet citisssä. Ruokaostosten tekeminenkin on helppoa ja vaivatonta, varsinkin kun on autoileva ihminen. Käytin auton pesussa ja tankkasin, olin niin äijää. Näin sain aikani kulumaan, päivä meni jotenkin matelemalla. Normaalisti ne hujahtaa hetkessä. Hassua tuokin, olet hiukka kyllästyneen oloinen ja levotonkin, niin aika ei kulu. Annas olla, kun...

Eilinen bisnesideani ei saanut kommentointia aikaiseksi. Olin pettynyt. Tietysti odotin kannustavia kommentteja, mutta voihan se olla niinkin, että kukaan ei kehtaa suoraan sanoa idean tyhmyyttä. Tämmöisen asian kanssa on aika herkillä ja kaikki palaute on tärkeää. Ei pidä jäädä märehtimään. On sitä hullummistakin ideoista ihmiset itselleen leivän pöytään kantaneet. En minä sillä. Ja itseensä on uskottava. Eikä tämä ollut hetken huuma, kyllä ajatus on mielessä muhinut jo vuoden verran. Nyt on vain se aika, jolloin on uskallettava ottaa se ensimmäinen askel. Meni sit syteen tahi saveen. Torstain yrityshelsinki antaa varmasti paljon palikoita ja luotan siihen, että siellä on ammatti-ihmiset, jotka näkevät mahdolliset sudenkuopat ja ne hyvätkin mahdollisuudet. Silleenhän mie oon yrittäjä luonteeltani. Aina yritän ja kaikkee. Yrityshyväkymmenen.

Aamu-uinti ja kamat kasaan. Se on lets gou. Mökin yksi ihanista puolista ja minulle hyvin tärkeä, on tuon veden mahdollistama aamu-uinti. Sitä jää aina kaipaamaan. Toki, on se mahdollista himassakin, mut ei ihan niin yksikertaista kuin täällä. Menet vain ja kävelet järveen. Ei paremmin voisi päiväänsä aloittaa. Ei niin. Hyvää sellaista jokaiselle. Päivää nimittäin. Tsau!

Huomisen haasteita

Mökki on hiljainen ja vieras on jättänyt rakennuksen. Ukkokulta lähti myös citiin ja minut tänne näin hylkäsivät. Kolme kivaa päivää tekee tämän vastakohtaisuuden lievästi ikäväksi. Puhetta, naurua ja lustinpitoa, nyt vain yksinäinen hiljaisuus. Toki, aurinko paistaa taivaan täydeltä ja mikäs on ihmisen ollessa. En mie sinne citiin vielä lähde paahtumaan, yritän nyt nauttia itseni seurasta. Huomenna, kun lähden, niin sittenpä ei takas ihan heti tullakaan. Niin kuin yöllä tunnelmoin, niin alkaa kausi kääntyä syksyyn. Ei sille mitään voi. Vaikka kelihän on just nyt niin kesää, niin kesää, että ihan hävettää.

Mut joo. Viime perjantaina kävin taas lekurin pakeilla. On viisasta jatkaa saikkua vielä kuukaudella. Ristiriitaisin tuntein, mutta ymmärrän sen olevan hyväksi. Tohtorin palaute oli selvä, hieman pysäyttäväkin. Niskapaska ja selkäoireisiin ei ole tulossa mitään parannusta, kulumat on kulumia, eikä niitä voida poistaa, eikä tehdä minusta enää nuorta jantteria. Ainut mikä auttaa on ammatinvaihdos. Tottahan se on, mutta tuntuu jotenkin ahistavalle, mutta samalla se voi olla uuden alku. Jos jatkan näin, niin ennuste on se, että yksi kaunis päivä en tee enää mitään ja sitä en herra paratkoon halua! Mies parhaassa iässä, tahtoo olla vielä työelämässä mukana, elää täyttä elämää.

Elämään vain täytyy löytää uusi tapa tehdä työtä. Enkä laita hanskoja tiskiin kampaamisenkaan osalta, teen sen mihin pystyn ilman kipuja. Tai niin no, ei ne kivut mihinkään poistu, mutta niiden kanssa täytyy vain oppia elämään. Ne menevät ja tulevat ja ne ovat osana loppuelämääni. Mutta kuinka järjestän sen, että voisi elää suht normaalisti ja olla osana tuottavaa yhteiskuntaa.

Tässä 4 värimaailmaa, joilla....

Jos tämä loma on tullut tarpeeseen ja pituudeltaan onkin tehnyt sen, että on ollut aikaa ymmärtää asioita. Pysähtyy ja hyppää pois oravanpyörästä, niin kyllä se ymmärrys sieltä jostakin kumpuaa. Entistä en halua jatkaa, vaan jotakin uutta on myös tultava kuvioihin. Sitäpä täällä olen ankarasti pohdiskellut ja jotakin kipinää on syntynyt.

Lemon Deco nostaa sieltä päätään. Sen ympärille olen suunnitellut hieman erilaista sisustuskonseptia.  Ei vähempää, eikä sen enempää kuin allekirjoittaneesta tulee nyt sisustustaiteilija, sekä tuottaja. Hah, eikö kuulosta hienolle. Se on kyllä hirmu kiva, että voi ihan itse nimetä itsensä. Okei, välillä uskoni horjuu helevetisti ja saatan tuntea säälittävää tunnetta, että oikeinko sisustustaiteilija. Mitä vielä. Välillä on hyvinkin varmoja hetkiä siitä, että tämä onnistuu, tämä on hyvä juttu.

Lyhyesti ja ytimekkäästi yritysidea, josta nyt siis tulee julkinen. Torstaina esittelen sen Yrityshelsingissä ja voitte arvata, että mulla on pupuja pöksyssä. Mut joo, yritykseni tuottaa mun suunnittelemaa kodintekstiilimallistoa. Se pitää sisällään kudotut matot, tyynypäälliset, liinat ja tabletit. Samoin tehdään tuotteita virkkaamalla, ei tietenkään mattoja. Mie itse en moiseen hommaan enää kykene, joskin tätä prototyyppiä olenkin täällä mökillä harrastanut. Mutta tarkoituksissa olisi tuottaa ne alihankintana joko suomes tahi viros. Mallisto pitää sisällään neljä eri värimaailmaa ja värit toistuvat kaikissa tekstiileissä.

Lisäksi yritykseni tarjoaa sisustustauluja ottamistani kuvista. Sekä petivaatemalliston omista kuvistani, se kantaa nimeä neljä vuodenaikaa. Yksi mielenkiintoinen tuoteryhmä tulee olemaan myös Trashdesign. Tällä hetkellä olen siis duunaillut vanhoja valaisimia tähän päivään ja nekin tietysti kaikki neljässä värimaailmassani. Trash on tätä päivää ja mahdollisuudet siinä ovat rajattomat.

Tietysti tulen markkinoimaan myös sisustussuunnittelupalvelua, mutta ehkä enemmänkin niin, että rohkaisen asiakkaita käyttämään reippaammin väriä ja luovaa mielikuvitusta staileissa. Okei, meillä suomalaisilla on se scandinaavinen, yksinkertainen ja tyylikäs sisustusmaku. Minusta se on välillä jopa hieman tylsä ja kaipaisinkin erilaista irrottelua. Uskoisin, että aika on kypsä tähän. Asuntomessuilla oli jo nähtävissä muutamia kivoja kohteita, joissa värejä ja uskallusta oli käytetty kiitettävästi. Eikä perinteisen käsityönkään merkitystä sisustusmarkkinoilla voi väheksyä. Selkeästi nouseva trendi.

Hommaa on paljon ja on niin monta kohtaa joita pitää ymmärtää ajatella. Liiketoimintasuunnitelma on tehty ja eräskin kaaviokuva siitä, mitä ja kuinka lähden tekemään ja tuottamaan. Hei, mulla on tasan kaks vaihtoehtoo. Jäädä valittamaan elämäni kurjuutta tai tehdä asialle jotain. Mitään et helvetti saa, jos et uskalla yrittää. Enkä mää kovin korkeelta tule alas, jos tulen. Saattaahan tässä käydä niinkin, että osuin oikeaan markkinarakoon ja kohta ollaan maaliman markkinoilla. Enkä mä tee hätiköityjä päätöksiä. Piippaaminen antaa jatkossakin osan toimeentuloani, mutta teen sitä vain vähemmän ja kaiken muun ohella. Syksy tulee olemaan mielenkiintoinen ja jos idea kantaa, niin varmasti myös työntäyteinen. Mutta jo nyt, tämä on antanut minulle sen, että olen saanut muutakin ajateltavaa, kuin jatkuva kipuilu. Elämässä on oltava vielä jotakin kivaa ja yllätyksellisyyttä. Minullekin.

...kaikki tuotteet tehdään.

Mallisto julkaistaan marraskuussa. Minulle tarjottiin osaa pop-up tilasta helsingin keskustasta. Mikä onkaan parempi tapa? Lähes riskitön ja siinä voin kokea, ymmärtää ja nähdä, onko suunnittelemalleni mallistolle kysyntää. Unelmissani on tietysti sellainen tila, missä yhtyvät työtilat ja oma showroom, sekä koti. Mielellään tietysti hesan keskustassa... Mutta hättäilemällä ei tule kuin heikkopäisiä lapsia, joten mennään päivä kerrallaan. Kukaan ei estä minua unelmoimasta. Ja jos niin on tarkoitettu, niin vielä me UK:n kanssa sellaista asustetaan.

En siis laita mitään sisustusliikettä. Niitä on jo ihan tarpeeksi. Mahdollinen myynti tapahtuu netissä, messuilla ja showroomissa tapahtuvissa asiakasilloissa. Tietysti olisi mahtavaa, että yritykseni nähtäisiin kokonaisuutena, joka voi myös tarjota erilaista sisustussuunnittelua omilla(kin) tuotteilla.

Sitä voisi miettiä, et kuinka jaksaa kaiken tämän, mutta uskon siihen, kun tekeminen on mielekästä, niin saat siitä uutta virtaa ja ihminen jaksaa vaikka mitä. Toki, olen ottanut huomioon myös epäonnistumisen mahdollisuuden. Mut jos en tätä tee, niin loppuelämäni harmittelen ja jossittelen. Sitäkään en halua. Ja voihan se olla, että mut nauretaan pihalle torstain tapaamisessa. Mut hei, vakuutusyhtiö on antanut vihreetä valoo. Kai mie jottain jälleen työllistämistukea saan. Ei ne ihmeitä ole, mut onpahan jotakin.  Näillä mennään, tämmöst mie vaan. Mille teistä kuulostaa? Pitäkää peukkuja torstaille!

Rapuineen päivineen

Hei hoi ja kello on ykskolytneljä yöllä. Ukkokulta ja vieras, elämäni paras ystävä, ovatkin jo menneet yöpuulle ja mie valvon. Valvon tätä elämäni tuskaa. Tai ei se mitään tuskaa oo. Onpahan vaan. Nukuin pitkät päikkärit ja en oon väsy. Ei siis väsytä olemoisinkaan. Eikä nyt oo mitenkään tuskainen olokaan. Kaunis yöhetki ja mie oon ihan vielä juttutuulella. Siks kirjuutan. Ei vielä uni kolkuttele...

Alkuinen koktaili

Heelankoor ja hobbadihoppadihei!

Meil oli ne rapujuhlat lauantaina. Olipa kivaa. Laitettiin vähä. Nätiks ja valvottiin puoli neljään. Hirveesti juteltiin ja siten taas juteltiin. Me vaan juteltiin. Koko ajan ja juteltiin. Musta on kiva vaihtaa mielipiteitä asioista kuin asioista. Vähä pitää väitellä välillä ja olla eri mieltä. Ja sit taas jutella ja jutella...Mut se on vain rikkautta. Tärkeintä on keskustella ja vaihtaa mielipiteitä. Se on intresanttia.

Jaska ja muut kamut

Hyvään keskusteluun tarvitaan aina toinen osapuoli, ja onkin mahtavaa huomata, että elämässä on säilynyt sellaisia ihmissuhteita joiden kanssa jatketaan aina siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin. Ikuisia ystäviä. Elämässä on jotakin pysyvää eli sellaiset ihmis-suhteet jotka kantavat läpi elämän. Mulla on onni omistaa sellainen ystävä, näemme kerran vuodessa ja se on aina yhtä mutkatonta. Sellaisen ihmisen seurassa on vain niin hyvä olla. Siitä tietää hyvän ystävän.

Luovutetut

Tunnelma alkaa olla aika spuuki. Vastarannalla huutaa supikoira kiimassaan. Hirvee huuto. On ihan pilkkopimeetä ja yksinäiset pöllöt myös huuhkajaa. Muut siis jo nukkuu, mie onneton täällä vielä valvon kynttilän valossa. Ei niin mun tapasta. Mut mulla on vähä semmoinen olo, että taitaa tää kesä olla ohi ja ei enää niin hirveesti tänne kerkee. Saas nähä. Valvotaan tänään, huomenna se voi olla jo myöhäistä ;)

Meil oli valoo

Olin taas viime yönä järjestänyt aikamoisen shown. Ukkokulta kärsii ja ajatelkaa, hän haluaa yhä edelleen nukkua mun vieressä. Luulisi, että luovuttaisi jo. Mut ei, hää vaan jaksaa mua kuunnella ja pitää huolta, kun näen pahoja juttuja. Mä en itse voi tälle yölliselle elämälle mitään, se on tahdosta riippumaton. Outoa se on, hyvin outoa. Enhän mää tästä mainitseis, jos tämä ei olisi niin hallitseva tunne. Ollaan tästä puhuttu, mutta minä vain odotan selvitystä painajaisille. Voihan se olla, että jollakin tahi kullakin on mulle asiaa. Sieltä niin rajan takaa kertoovat ja mie oon niin paniikissa, että en uskalla kysyä. Joku joskus sanoi, että ei pidä pelätä, pitää vain kysyä mitä asiaa. En tiiä, pelko noissa unissa on aina niin läsnä ja todellinen,  et ei aina tiedä mikä on unta, ja mikä on totta? Ensi yönä kyselen vain et mitä asiaa teillä on?

No niin, asetelman tynkää..

Rapujuhlien valot ovat yhä edelleen katossa. Niistä tulee sellainen fiilis, että arkena voisi olla juhlat. Tänään on tiistai tai siis keskiviikko, en mie muista. Olkoonkin valot, mutta juhlaa ei voi olla arkena.
Tiukka linja ja lopetan täältä korkeanpaikanleiriltä. Ajoissa maate, pienessä nälässä ja kuivin suin. Siinäpä sitä on hyvän yön toivotuksia kerrassaan. Painutaan maate. kello on vasta aamu.

Redi stedi gou

Hah, menin eilen maate jo puol kymppi ja buduaarinkin vetäydyin jo kasilta. Mölläsin töllöö, sitä en olekaan harrastanut koko kesänä. Nyt on sellainen olo, että mökkielämää on tullut tarpeeksi. Eilen jo hienoinen tylsistyminen vaivasi. Ei nähkääs voinut enempää relaa, on jo silleen relaksoitunut. Eli en saavuttanut korkeamman asteen meditatiivia, vaan olo oli enemmänkin rauhaton ja yksinäisyyden siivittämä. Liika on liikaa kaikkea, sano.

Kun toinen osapuoli poistui, niin tunsin hetkittäin outoa vajavaisuutta. Olin puolikas. Jännä hei jotenkin. Soitettiinkin kolme kertaa. Ei kai se ikävä. Minä joka viihdyn itsessäni, olinkin orpo piru. Ei huono, kivakin tunne huomata. Niin sitä alkaa ihmis-suhteessaan kasvaa yhteen, siksi kai olemme me enkä vain minä. Hirveen fiksu päätelmä, eiks vaan jeah?

Lämpötila lasketteli alas ja nyt on viilee. Piti shaali heittää niskaan ja aamu on tosiaankin vilakka. Kylmä pohjoistuuli puhaltaa ja nenä vuotaa. Mokka jäähtyy kuppiin samantien, mutta kylmä kahvi kaunistaa. Tekee minusta rinsessan. Ai ko kiva.

Tänään on thuursday, eletään siis jo loppuviikkoa. Pitää ihan itselle teroittaa, viikot ovat vain sellaista putkea, ei ole alkua, eikä loppua. On vain viikkoa. Mutta on ihana lähteä kaupunkiin. Eiks oo hyvä, et ihminen voi tuntea näin? Et on jotenkin innoissaan. Näin se pitäisi aina olla. Olisi asioista innoissaan, eikä niin, et mää en haluu lähtee. Mä haluun jäädä. Lähtemällä pääset taas tulemaan. Olipa taas filosooffisesti sanottu. Lähde niin tulet.

Kuten huomata saattaa, niin mulla ei ole mitään oikeaa asiaa. Siitäkin tietää, että kaivataan vaihtelua. Alaterden tuolit hajoaa. Jo kaks on kaput. Ei niitä ole luotu kestämään. Sitä ajattelee, että ovat ikuisia. Kerran hommaat, niin siinä on perseelle penkkiä loppuelämäks. Ei se mee niin. Pitääkö vielä tälle suvelle uutta laittaa, nythän niitä saisi edukkaasti. Koko kalusto pitäisi uusia. Eipä tuota arvaa. No niin, siinä oli sitten asian tynkää. Taidan mennä vielä hetkeks pitkulleen. Otetaan uus tuleminen ja äksön. Sit mie meen....

Romantique

Päivä alkaa kääntyä ehtoolle ja nyt mie kerkeen vähän läpistä. Mitä lie touhunnut, just vissiin mittään saanut aikaiseksi. Ukkokulta lähtikin vasta tänään ja nyt myö ollaan Jupsun kaa kahelleen. Mie oon jo paikkoja laitellut lähtökuntoon, huomenna nostan kytkintä ja citi odottaa velvollisuuksineen. Ihan kiva, kun tulee muutosta rytmiin. Ei ahista.

Kun sanoin, että peilityyni...

Eilen olin täti-tormakka ja siivota hurahutin koko mökin. Olikin ihanoo siivota. Hölöväsin oikein tolulla. Vieläkin mökki haisuu ihanasti puhtaalle. Laitettiin pieni juhlava illallinen. Paremmat porsliinit pöytään ja oikein viinin kera. Laitoin kynttilöitä ja vähä ulkotulia, oli oikein romantique.

Paratiisin varjot

En mää pitkään ole citissä, la tullaan jo takas. On ne rapujuhlat. Aloittelin jo tänään valmistella. Ulkotulet on täytetty ja illan kattausastiat ovat jo valmiina. Ei tuu sit niin kiire ensi viikonloppuna. Kätevä emäntä ajattelee järkevästi.

Näky

Alkoi tuulemaan, onkohan myräkkää tulossa. Ilmakin on aika tumma, ihanan viilee. Muutama ilta olikin jo tukalan lämmintä. Mut en mie valita, ihan kiva molemmat. En mie kerkee nytkään enempään. Pikku koira komentaa iltaruuan laittoon. Se ei jätä rauhaan ennen kuin pöperöä on pöydässä. Eli siis kyökkiin poistuu hän.

Ihotikkua ja kuoleman kelloa, piruista puhumattakaan

Raivokkaiden painajaisten siivittämä yö. Huh helevetti, kun paholainen ja pahat henget taas riivasi. Ne ei ole mukavii ja ihmetellä täytyy, et miks mie oon näin riivattu. Se pahan läsnäolo on niin todellinen ja oikeesti riipivä. Huusin kuin heikkopäinen ja muistankin hokeneeni, että pahat henget ovat läsnä. Ne on sellaisia tummia hahmoja huoneessa, milloin missäkin. Katon rajassa, sängyn vieressä. Eilisillä ölliäisillä oli veitset mukana, niillä meitisii yrittivät sohia.

Kroppa käy järkkyä tilaa, pumppu hakkaa, hikoilen ja olen jännittynyt kuin viulun kieli, tai siis mun tapauksessa kai joku sello. Viuluhan on kapoinen, mie enemmänkin sellomainen. Mut joo, kuvio toistuu niin, et mie möykän ja näen pahoi. Ukkokulta ottaa kiinni, silittää ja puhuu rauhallisesti: " Ei ole mitään hätää, tässä ollaan, ei hätää. Tämä on vain unta." Arvatkaas mitä, se tuntuu ihan helvetin hyvälle. Mä tajuan unen läpi, että olen turvassa ja kaikki on vain typerää unta. Rauhoitun ja pääsen takas uneen. Viime yönä tämä vain taisi toistua useammin, eivät pirut jättäneet rauhaan. Pitäisiköhän mennä unitutkijalle tai johonkin, alkaa jo tuntua sille, että ei tämmönen oo ihan normii. Katsos, tää on lähes joka öistä.

UK heräs just ja antoi raportin. Pahat henget olivat kuulemma yrittäneet tappaa mua haarukalla ja myrkyttäneet. Olin vain pyytänyt, että mennään kotiin. Tota mä en muistanutkaan. Painajaiset olivat jatkuneet pitkään. Mut muutoinhan mie nukuin oikein hyvin, mentiin maate jo kympiltä ja taisin simahtaa heti. Puhuin viimeksi lekurille unista ja hänen tulkinta oli, että mun roppa on ressitilassa tästä jatkuvasta kipuilusta ja sekin voi aiheuttaa tämmöistä. Kumma on ihmisen mieli.

Aamu on taas antava. Niin peilityyni, että on vaikea erottaa mikä on heijastumaa ja mikä todellista totta. Vastarannan koivikko saa latvoihinsa aamun ensimmäiset auringonsäteet, ovat kuin liukuvärjätyt. Kun ei tuule, niin metsän äänet ovat herkistyneet ja kaikenlaista piipitystä, rääkynää, lonkutusta ja ölinää kuulu mökin takaa. Voisi kuvitella, että siellä on isommatkin bileet menossa. Ai niin, istua töllötin iltaehtoolla terdellä ja kuuntelin, kun koko ajan kuului sellainen kellon nakutus. Yritin paikallistaa sitä ja ihmettelin et mistä helvatasta se kuuluu. Siirtelin kamoi ja ihmettelin. Paikallistin äänen hirsien sisään ja sit muistelin, et on olemassa joku tuhoeläin, joka nakuttaa. No nettiinpä oitis ja sieltähän se vastaus löytyi. Sellainen peto kuin Kuolemankello. Silleen kiva pikku otus, että pahimmillaan saattaapi syödä meiltä mökin. Asiaa täytyy tutkia ja tehdä ilmoitus vuokranantajalle. Hui kauhistus sentään. Kuolema on saapunut...

Olenpas minä kalmaisella tuulella. Piruloit, pahoihenkii ja kuolemaa. Kiva aamunavaus. Tänään torjun pahat henget siivoamalla. Vaik mökillä ollaan ja rennosti mennään, niin en voi sietää nurkkiin kertynyttä hämiksen seittii. Kummallisen nopeesti nurkat repsottaa ja rättii ja imurii on pakko pyöräyttää. Ei, ei se ole mulle ikävä velvollisuus, miehän nautin siitä. UK lähtee stadiin ja mulla on jotakin antoisaa tekemistä. Sitähän mie en kestä, jos ei oo mitään duunailtavaa. Mut silleen sopuisasti, tekoa ja lepoa. On niin kuin balanssi. Tuosta tuli mieleen gulassi, pitäisikö tänään syödä gulassia. Unkarilainen perinneruoka, tuhti ja voimakas maku. Enemmänkin sellainen talven pataruoka. En siis tee sitä. Nyt on kevyt kesäpäivä ja voisin nauttia sangriaa ja wotermeloniin. Ai niin, oonks mie kokonaan unohtanut valittaa, kuin on taas tullut lomakiloja. Vaikka veshölkkään ja seljätän evridei, niin kyllä se tuo olssonin nauttiminen alkaa tuntua keskivartalossa. Ihan törkee pötsi! Tänään siis vettä, leipää ja hevisti raippoja! Tokene kaljamaha. Pois, pois paha pois.

Mistähän johtuu sellaiset inhat ja kipiät ihotikut peukalon kynnen ympärillä. Tiiättekö, ne on niin kuin ihoo, semmoisia ihan pieniä ja harmittomia, mutta tekevät kipiää. Sit niitä räplää koko ajan ja yrittää repiä irti. Tulevat vain enemmän kipiäksi. Onks se joku vitamiinin puutos. Ehkä bee? Oluessa on beetä. Onks mun nyt kuitenkin tulkittava tämä asia niin, että mää en oo tarpeeks nauttinut beetä, enkä näin ollen olutta. Karmeeta, asiaan on tehtävä parannus ja nautittava muutama ölkkönen lisää. Tuossa kun ihotikkujani ihmettelin, niin sain myös huomata, että kynnen aluset ovat likaiset. Semmoiset mustat. Mitä lie. Nyt on hienohelmahomo pahemman kerran metsittynyt. Tule apuun Anja, pedikyyriin on päästävä imiidili!

Heiluva perä ja pulleat purjeet

Höpsistä. Kuis mää nyt tälleen herättelin jo kello viis. Sain kelloajan verkkokalvoille kännykästä ja se oli menoa sit. Ei tullut uni simmuun enää millään. Kyllä mää yritin. Ihan oikeesti yritin. Tutkimattomat ovat herran tiet ja joskus unetus epämääräinen. Ingen paniik, mikäs tässä on valvoessa. Tyyni ja lämmin aamu...

Mä olin eilen jotenkin pirteä ja hyväntuulinen. Semmoinen niin kuin joskus ennen vanhaan. Tai sit musta vaan tuntui sille, en oikeesti ollut. Se oli joku harha. Voi tietysti olla, että toi hellepäiväkin teki temppunsa. Nyt meillä oli sit se laspalamas helle. Hei kamoon, varmaan ensimmäinen oikein kuuma päivä. Soitettiin suomipoppii raatiosta ja puuhailtiin molemmat omiamme. Välillä törmättiin ja huasteltiin. Kiva päivä taasen. Onneks toi helle ei jatku, ihan oli riittämiin. Ajatelkaas siellä epsanajassakin mittarit huitelee neljäskympis, huh huh.

EloHehku

Aamupäivällä käytiin morjestaa Ukkorähjää. Hän on rakentanut ison terden sukunsa mökille. Hieno oli mut snadisti hassu tilanne. Tai miten sen nyt ottaa. Eksä ja nyksä molemmat siinä niin kaffepöydässä ja entinen anoppi tarjoili muffinia ja mokkoo. Mittee hän mahtoi ajatella? Eipä sillä, että tästä nyt mitään numeroo tartte tehä. Hyvä, että ollaan välilöis, maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Mittee muuta? Eilen syötiin riisipuuroo. Oon kaiketi aikaisemminkin kehunut, kuin siinä on hyvä ape. Yksinkertaisuudessaan nerokas ruoka, hyväilevä. Sitä on vain saatava tietyin väliajoin, olipa sit joulu tahi juhannus. Lettukemutkin pidettiin. Mie tein taikinan ja UK paistoi. Siinäkin ollaan perusasioiden äärellä, on se vain semmoinen makumaailma.

Rakkauvella plätyi

Kuten huomata saattaa, elo on varsin yksinkertaista ja mitään kirjoittamatonta. Sen verta täytyy kommentoida, et toi eilinen helle räjäytti luontoa rehvastelemaan. Meillä ei koskaan ole pihan nurtsi ollut noin voimallinen ja vihreä. Yleensä se palaa keltaiseksi kakkaraksi koko piha. Nyt pitäisi taas nurmi ajaa. Vasta ajoin. Ihan törkee kasvuprosentti. Jos ihmisten tukka kasvaisi tuota rataa, niin kuses oltais me kampaajat. Ai tavaton!

Jassoo du häär, se alkoi taas uusi viikko. Se onkin silleen toiminnallisempi, et viimeistään loppuviikosta on suoriuduttava citiin. On menoa ja asioidenhoitoa. Eihän sitä voi elää kuin sika pellossa. Kyllä tämä ihanuus jossain vaiheessa loppuu. Kaikki loppuu aikanaan, niin hyvässä kuin pahassa. Mut hei, ensi viikonloppuna on rapujuhlat. Sitä kohti ja näin heiluu peppu ja peppu heiluu näin. Ai että, täti-moonika. Muistan niin tarhasta, et tää oli mun lemppari. Silloin jo niin kivasti osasin esittää femiinipuolen miehisyydessäni, enkä yhtään tajunnut hävetä. Ja näin heiluu peppu ja peppu heiluu näin...

Ymmärretty oleellinen

Pyhäaamun erottaa arjesta. Siinä nyt on vaan erilainen tatsi. Semmonen pyhä, ettenkö sanoisi jumalallinen. Hei, miks muutoin ennen vanhaan käytiin kirkos joka pyhä? Nimenomaan siks, koska on pyhä. Vai tuliko pyhä siitä, että mentiin sinne kirkkoon ja siks on pyhä. Vai oliko ensin pyhä ja sit herramme temppeli. Kauheen vaikee kysymys het aamutuimaan. Otan mokkoo.

Halkipoikki

Mennään vaan

Haikara antoi kyytiä haukalle. Tuossa noin taistelivat mökkimme ympärillä taivahalla. Miksiköhän se oli suuttunut. Hirvee meteli, ei voinut olla huomaamatta. Oliks haukka hurahtanut ja yrittänyt iskee haikaraa, eläinmaailman outolintu. Voisko se olla jopa seksuaalisesti poikkeava tai ahdistelija. Hirveetä kattoo het näin aamusta tuommoista faittinkia. Ei oo heilläkään heleppoo.

Aikameno

Meillä taas ei tapella. Meillä on mukavoo. Ihan tuota kävin ehtoolla miettimään. Jotakin eroa on tapahtunut viime aikoisiin kesiin. Niin kuin et whai? Se tuttu pöpeliköitymisen aiheuttama ahistus ei ole näyttänyt päätään. Ei ole ollenkaan sellainen olo, et on päästävä kaupunkiin, et ei kestä. Siksikö juuri, että ihminen viihtyy suhteessaan. Eikä millään pahalla entistä kohtaan, se nyt vain meni niin. Elettiin ohi ja voitiin, jos nyt ei huonosti, niin ei nyt tyydytetystikkään. Eikä siinä mitä, niinkin olisi elämä voinut jatkua, mutta nyt saa huomata, että kaikki voi olla toisinkin.

Kallellansa

Enkä mää nyt haluu korostaa, enkä kehua retostaa, mutta onhan se aika tärkeä asia, et ihminen on toiselle ihminen. On niin kuin se välittäminen parisuhteessa ja tunne siitä, että puhalletaan yhteiseen hiileen tai pussiin tai laatikkoon tai koteloon tai ympyrään tai ihan mihin tahansa. Et me niin kuin olla yks yhteisyys ja meil on siinä hyvä ja helppo olla. Ja nyt pitää myös muistaa, et olen noussut yläpuolelle syyllistämisen. Ei mul oo aihetta. Aina ei tarvitse olla dramaattinen, eikä syyllistä ole. Elämän kiertokulku voi tehdä tehtävänsä ja on aika ottaa seuraava askel ja mennä kohti valoa, tunnetta. Olet pois ytimestä, saat aikaa, saat välimatkaa ja ymmärrät tehneesi oikein. Itselle ja hänelle.  Joku viisas on sanonut ( pikku prinssi, ) on mentävä kauas nähdäkseen lähelle. Just niin.

Fisupöytä

Käytiin siis Hangossa. Miksiköhän toi taipuu noin. Hanko on Hangossa. Miks ei Hankossa? Aina ei ymmärrä, tyhmä kun on.  Kierrettiin muutamat kirpparit, laihoin tuloksin. Syötiin Origon pettämätön kalapöytä, se on joka kesäinen juttu. Käppäiltiin ja tsiikailtiin, silleen chillisti. Neljän tuulen tuvalla vedettiin mokat ja tortut. Otin mansikkakakkua ja se oli liian imelää. Mä en tykkää, kun sullotaan täyteen niitä mousseja, ovat usein juurikin ällömakeita. Päivän ehdoton anti oli odotetusti autoilu. Sujuvasti koko matkan käytin vakionopeudensäädintä ja siinäpä vasta fiksu keksintö. Nähkääs, sitä ylinopeutta voi ajaa ihan vahingossakin. Niin kuin nyt eilenkin, radiosta tuli Osmondsin Grazy Horses biisi, laitettiin nupit kaakkoon ja meno oli vähintäänkin lentävä. Siinä äkkiä on kaasujalka raskas, kun on armoton meno.

Iltainen kosketus

Eilen en tehnyt puhdetöitä. Tai no, ihan pakko oli kokeilla, kun UK toi lahjaksi ( söpöö) paperinarua ja ihan vaan pikkasen virkkasin. Se onkin jämäkkää kamaa ja ei ihan yksinkertainen koukutettava. Tunsin tupessa ja annoin olla. En harrastanut kuntoliikuntaakaan, voisko siis todeta, että mulla oli eilen lepopäivä. Hyvä hyvä tajuaa. Mää muuten oon aika pitkään ollut täällä landella. Parisen kuukautta. Enari. Mitä pidempään täällä on, niin sitä enemmän viihtyy. Kohta ei voi pois lähteä, tänne mä jään. Varrelle virran käyn luodolle onkimaan ja silleen. Tsau!

Ota tai aja

Joka aamu, herättyäni, täytyy tietty suunnistaa ensin pihaperälle. Mua ihan jännittää aukaista ulko-ovi, millainen näkymä minut kohtaakaan. Millainen on aamu? Onko ussakkaisen pehmee vai rätkiikö yläkerta valoilla ja varjoilla. Tänään oli ihan sellainen beisik näkymä. Hyvän rauhallinen. Ei aina tartte häikäistyä, en minä sillä. Aamut ovat erilaisia, niin kuin me ihmisetkin.

Voimallinen aamu

Eilen sain pari tyynyä valmiiksi ja isohkon lattiavalaisimen. Snadisti alkaa tulla rutiinia ja on aina hurjan palkitsevaa saada valmista aikaiseksi. Mökin terdellä alkaa näyttää omatekoiselle. Lämmin tunnelma, kotoisan käsinkosketeltava. Nyt täytyy pitää virkkaustauko. Oikeassa kädessä tuntuu jännetuppi tulehdusmainen rasitevamma. Huilataas vähä, niin kyllä se siitä rauhoittuu.

Pesue

Rannalla erämaa järven

Tyynylöit

Varjossa valaisin

Eilinen ilta tai oikeastaan koko päivä oli täällä meilläkin lämmin ja hekumallinen. Ihan kuulkaa sai olla ensimmäisiä kertoja shortsiloissa. Piti yläosa riisuman, kun oli niin kuuma. Mökin rantaviivaa ui kuikka ja se huutaa mennessään. Hänestä vallan lähtee meteli. Se on sellainen surumielinen ulvahdus, itseasiassa jos tarkkaan kuuntelee, niin musta siinä on kauhun saundi. Ihan kuin jotakin elollista rääkättäisi. No mut joo, siinä oli taas tämän aamun ihmeellinen luonto. Juu, kuuma oli ja vallan upia ilta. UK saapui stadin sykkeestä ja rouva oli täällä nättinä esivalmistellut illallista. Pihvit grillissä tuhautimme ja kakkakuuligratiinia syötiin. Olt hyvää. Pikkasen poreiltiin ja meillä oli oikein kiva ilta.

Ylös alas miten päin

Kävin kylillä. Mun on vaan niin pakko sanoo ( TAAS, ) että kuin mää voinkaan olla onnellinen tosta autosta. Oonhan mää täällä sitä jauhanut, mutta voitteko te ymmärtää tätä tyytyväisyyden määrää. Evri taim, kun istun sisään ja lähdemme liikenteeseen, tunnen vahvasti hyvän olon tunnetta. Sen ajovarmuus, mukavuus, viilentävä ilmastointi, toimiva radio ja ärhäkkä lähtevyys saa minut hymyilemään onnellisesti. Niin ja puhumattakaan siitä vapauden tunteesta mitä tunnen. Ei olisi jumangegga uskonut muutama kuukausi sitten. Siks tää kai on niin ihmeellistä. Aivan kuin olisi rakastunut autoonsa. Onhan niitä kuulemma sellaisia ihmisiä, jotka rakastuu esineisiin ja asioihin. Kerran tuli dokkari ja siinä nainen tahi mies ( ei jaksa nyt muistaa ) oli rakastunut eiffeltorniin. Niin kuin silleen oikeesti. Meniks peräti naimisiin sen kanssa. Siinä vaiheessa, kun mää alan puhuu, että mut vihitään citikan kans, niin pliis, voitteko toimittaa valkotakkiset paikalle...

Eilinen hekuma

Tänään olisi ohjelmassa el´Turismou Hangossa. Kiva tehdä pikku päiväretki ja päästä syömään ravintolaan. Restorantti Origon kalapöytä odottaa meitä. Ja ihanaa, mä pääsen rattiin! Illalla, siinä puolenyön maissa kaadettiin viimoiset roseet lasiin ja mie yhtäkkii tajusin, et enhän mää voi ottaa, koska mun täytyy olla ajokuntoinen. Niin jätin juomatta ja otin vettä. Eikä siis mitenkään harmittanut, enkä nyt tee tästä mitään numeroo. Mut jännä toikin, en nyt ihan muista, et olisiko koskaan ollut vastaavaa tilannetta. Jos ajat et ota jos otat et aja vai miten se nyt sit menikään.

Tuomiopäivä tulee!

Pikku koira herätti jälkeen viis. Teki mieli kääntää kylkeä, mut ei voi. Toisella voi olla hätä ja ulos on päästävä. Nyt hää koisaa tuolla onnellisena ja minä herännäinen kittaan mokkoo ja ihastelen tätä aamua. Voi jösses, kun on somiaa. Kaiken yllä leijuu paksu utuinen sumu. On aivan peili tyyni ja hiljaistakin on, hyvin hiljaista. Aivan kuin kaikki todellakin olisi seis. Mä en ole tällä lomalla montaakaan kertaa herännyt ennen kukkoa ja se ikävä puoli siinä on, että jää tämä kauneus näkemättä.

Eilinen päivä soljui omalla painollaan. Jos nyt jotain mainitsen, niin pesin keittiön seinän ja heitin sille uuden maalipinnan. Nyt on valakosta. Seinälle oli vuosien saatossa roiskahtanut eräskin pastasoossi, kuinkahan se on mahdollista? Jälki alkoi olla sen verta sotkuista, että nyt oli jo pakko pestä ja laittaa. Parisen tuntia se otti ja lopputulos on palkitseva.

Aamuhetki...

Hitto, kun ei päivässä tahdo tunnit riittää. Tein pariakin puhdetyötä yhtaikaa, näin ne ei käy rasitteeksi. Tyynyistä tulee kivat, jette kivat. Kunhan saan ne vielä ommeltua kiinni, se on ohjelmassa tänään. Kun päivän touhuaa, käy saunas ja syö, niin on melkolailla valmista kauraa aikaisin iltaehtoolla. On ihana tunne, kun unijukka alkaa kolkuttelee ja leuka repii jo puol kymppi siihen malliin, et on ihan pakko vetäytyy höyhenille. Mitä suotta valvottaa. Tänä kesänä ei muuten ole  valvottukaan. Ei ole silleen ollut vierasta juhlakansaa humppaamassa. Hyvä vai huono, en tuota tiiä.

Valaisin tulee tästä

Täällä mökillä on saunottu joka ilta. Todellakin, joka ikinen ilta. Ei ole ollut silleen helteistä, että kuuma löyly tuntuisi vastenmieliselle, päinvastoin. Enää ei kauheesti jaksa löylyttää, se on sellaista pyhää puhdistautumista ja relaksanttia fiilistä. Sauna jakaa päivän. Löylyttelyn jälkeen alkaa aina ilta ja päivä päättyy. Se on sellainen riitti. Sen jälkeen ollaan vaan ja istutaan rauhas. Ehkä vähä virkataan.

Ussakka yllä

Yksin ollessa ajatus miettii mitä kummallisempia asioita. Mikä musta on hassua ja tieteellisestikin intresanttia, niin on nämä järjen pilkahdukset. Yhtäkkiseltään saattaa tajuta jonkun asian hyvinkin kirkkaasti. Silleen niin, et pitää oikein isoon ääneen parahtaa: " No jumalaut, niinhän se tietenkin on!"
Esimerkkinä sanottakoon vaikka, että ymmärtää miksi maapallo on pyöreä. Miksi vesi on märkää ja tuli on kuuma. Vitsi, vitsi. Oikeesti ajatus menee pintaa syvemmälle, sitä ymmärtää itsestään ja vallitsevasta elämänmenosta jotakin hyvin oleellista tai sitten ei.

Jossain

Mistähän kaikki ajatukset syntyvät? Nyt kun on aikaa kuunnella ja pysähtyä, ajatelkaapa vaikka tota virkkausta. Se on niin hemmetin meditatiivista, että oksat pois. Siinä niin istua nakotat kuin tatti paskassa, kutimet sylissä ja ajatusvirta käy kuin tunnelbaana saksassa. Ajatusten haiwei. Ei se mitään korkeakulttuuria ole, mutta ihan törkeesti heittää sellaista kamaa, että välillä itsekin on pakko pysähtyä kuuntelee ja ihmettelee, mistä moista tulkintaa. Hei, kuka puhuu?

Tyynyksi tuleman

Syyllisyys nousee pintaan. En mää sille mitään voi. Välillä musta tuntuu, että olisin syyllinen ihan kaikkeen. Sitä saattaa ohikiitävänä hetkenä tuntea hurjaa nautintoa ja erheellisesti luulla olevansa jopa onnellinen. Sitähän nyt ei missään nimessä saisi tuntea. Ikuinen suorittaja ei lepää koskaan. Parasta tietysti olisi, että voisi olla silleen normaalisti. Meinaan vaan, että täällä mää märehdin, poden saikkua ja syyllisyyttä siitä. Normaali olisi työkykyinen ihminen, eikä tämmöinen luuseri, ajattelee hän. Onko tämä syyllisyyden tunne kylvetty meihin lapsena vai tuleeko se peräti jo syntymälahjana?
En toki käy väittämään etteikö tämä "lomailu"olisi mukavaa, mutta miksi syyllisyys. Yksi kirkas ajatusflash onkin kertonut minulle, että olisi hyvä lopettaa ikuinen suorittaminen, sillä pahimmillaan se vie poloisen tuonelaan. Ei enemmän eikä vähemmän. Tai sit mää vaan oon niin helvetin laiska. Sekin on mahdollisuus. Nyt mie kuitenkiin mään takas makkoomaan...enkä murehi. Enkä syyllistä. Ihan vaan vähäsen. Jossakin hirnahti hevoinen, vai onks se taas mun pääni sisäinen ääni. Hummani hei, huputitihummani heijaa.

Yksinäin verissä päin

Heräsin niin kuin Poks. Panin illalla simmut kiinni, nukuin ja heräsin poks. Ukkokulta jäi vielä koneelle tekee duunii, eikä mulla ole mitään havaintoo milloin hän on kömpinyt vuoteeseen. Minulla?! Ei havaintoo?! Minä, joka olen herkkäunisista herkin. Yyperherkkä, joka ei saa nukuttua, jos itikka pissaa rantakaislikossa. Elämän nyt on vain täällä maaseudulla sellaista. Millaista? Noh, semmoista täyteläistä. Nukutaan silloin, kun nukuttaa ja syödäänkin kuin nälättää. Kaik on jotenkin tarpeeseen. Turha jää pois.

Mitäs täs nyt voisi mainita? No ainakin taas kerran sen, että nää päivät kuluvat nopiaan. Eilen, yhes tuumin, samasta suusta todettiin, et voiko kello olla jo puolviis. Oikeesti puolviis. Sama illalla, istutaan syömäs, eikä mitään hajuu ajantajusta. Se olikin sit jo kymmenen.

Huoltotoimenpiteitä. Paskahuussin tyhjennystä, ruohonleikkausta. Käytiin kylillä, piti vain ruokaostoksilla, mutta kaikkee taas tarttui mukaan. Minä käsityöläilin ja UK kävi sienestämässä kantsui. Harmittoman mukava päivä. Huomasi kylällä, että kesälomalaiset ovat kadonneet. Oli autio raitti. Eipä tuotakaan ole aikaisemmin tajunnut. Aina käynyt sesonkina. Toi on kai se normi. Mitenkähän on, huokaisevatko paikalliset, et onneks taas lähtivät. Vai ovatko tyytyväisiä mökkiläisten tuomiin kesäeuroihin.

Baithiwei, on aika lohduton aamu. Jotenkin. Kuikka huutaa kuin viimeistä päivää ja ääni kantautuu tyyntä vedenpintaa megafoonisesti. Se räiskähtää rantakallioon ja poukkoilee siitä takas. Yöllinen sade on saanut luonnon tiputtelee, ihan kuin puut ja kaikki kyynelehtisi. Ilmas haisuu home tai joku märkä. Lämmin on, mutta kesä tekee jättöään. Ei sille mitään voi. Saanenko muuten ilmoittaa, että täällä meillä ei ole laspalmasin hellettä. Ei sinne päinkään. Hyvin olt tummaa eilen ja enteili jopa myrskyä.

UK joutuu lähtee tänään stadiin. Sääli. On ihanaa katsoa kuinka hää viihtyy täällä rauhassa. Silleen on hänen duuni koneella istumista, paikoittain ressaavaakin. Täällä ollaan elämän perusasioiden äärellä, saapi rauhottuu, saapi olla luonnossa. Verenpaineet laskee, syke tasaantuu ja ihmisellä on lepo. Se on hyvästä, näkee sen. Mie jään tänne. Vaik olenkin hukkasusinen, niin mieluusti hänet luonain pitäisin. Yhden yön olen yksinäin, kestän sen vaik verissä päin ( seikspier, hah. )

Jassoo dy häär. Käsityö odottaa koukutusta. Mulla on kimurantti tapaus selvitettävänä. On meinaa tehnyt ja purkanut. Purkanut ja tehnyt. Ja vielä kerran purkanut. Tule apuun Anja, nyt tarvittaisiin ammattikäsityöläisen neuvoja. Genre on silleen vieras, että nettineuvot ovat hebreaa. Ai et, kun pistää vihaks, ihan vähän vituttaa. Mut en luovuta. Minä teille vielä neliön virkkaan. Keittiön seinäkin pitäisi maalata. Mittee vielä laiska luettellee...

Hyvä ja rauhallinen

Muutama pilvenhattara kelluu taivaalla ja tuuli hyväilee valtoimenaan liehuvaa, vehnänvaaleaa ja paksua tukkaani. Aurinko paistaa kirkkaasti, kuin lopun edellä. Ei oo ressu päässyt loistamaan, ja nyt on sit tommonen hävytön tyrkky. Olkoon, en anna sen häiritä onnellisen oloista tilaani.

Olen kuumeisesti odottanut lekurin soittoa koko päivän. Just sit nyt hää pirautti ja mulle tärkeä uutinen oli se, että keuhkokuvissa ei ollut mitään. Jess. Tupakkihylkiönä aina silloin tällöin käy mielessä, ettei vaan siellä ole paha. Ei ollut, kunnossa on. Sitä sietää juhlia.

Pilvessä

Siivosin, niin kuin aina, kun asettaudun taloksi. Se taas tarkoittaa sitä, et nyt on paikat viivasuorassa. Eikä missään ole sielunrauhaani häiritsevää, normaaliasennosta poikkeavaa tavarapaljoutta. Zeniläisyys kunniaan ja nyt on hyvä ja rauhallinen olla. Hyvä ja rauhallinen olla. Rauhallinen ja hyvä olla.

Ukkokulta tulee kohta. Ajattelin, että syömme savukalaa ja uutta pottua. Tekee mieli. Koska päivä on kaunis, on illankin oltava täydellinen. Katan kauniisti alaterdelle ja avaan hyvin viilennetyn kuplapullon. Juhlitaan toisiamme. Siinä onkin hyvä syy. Hetkinen, alkaaks tää kuulostaa jotenkin toistolta. Kyllä taitaa niin ikävästi olla. Kuis mää nyt tähän hätään keksin jotakin uutta ja ihmeellistä.

Juppe halus poseraa

Puhdetyötkin odottaa. Ette te kai vaan kuvittele, että mää täällä möllään tekemättä mitään. Isohko lattiavalaisin odottaa uutta tulemista ja koukku tahi punos pitäisi tuottaa aikaiseksi. Hitsin vitsi, pitäisi suorittaa myös päiväinen liikuntasuoritus. Jotenkin ei huvita. Ehkä mun tulee snadisti pakottaa itseä. Siitä tulee aina fressi ja hyvä olo, sellainen olen ansainnut kylmän huurteisen. Bastunkin voisi tuikata tulille, siitä saa myös yhden kylmän huurteisen. Nautintohan on aina ansaittava. Ei sitä iliman kärsimystä ja suorittamista saa nauttia. Joku roti, jumangegga.

Huippumalli katse

Käytiin siis eilen siellä Asuntomessuilla. Se oli ihan jees keikka. Mentiin ajoissa ja saatiin suht rauhassa katsella, mutta iltapäivästä mulla alkoikin jo hermot pettää jonottamiseen. Noh, oltiin nähty kaikki nähtävä ja nostettiin kytkintä. Olisipa ihanaa joskus saada sisustaa messutalo. Silleen oman maun mukkaan. Tässä linkki Lemon Decon puolelle, käy kurkkaa sieltä, mitä näin ja mitä koin.

Jesh söör, ei kai se muu auta, kun kuroa juoksuvyö läskin ympärille ja lähteä hölökälle. Kyllä se siitä lähtee! Tsau!

Työkäsi-ihminen

Mandei moorning ja tämä ei nyt juuri ole mulle arki. Pitkähkö tauko normista on saanut aikaan sen, että ei ole viikonloppua ja arkea. Kaikki on samaa puuroo, tavallaan. Ihminen, joka jää eläkkeelle, sanoo sitä samaa. Nyt ymmärrän. Ei se paha oo, nouwei. Hassu tunne. Toisaalta, on kiva tuntea se viikonlopun villi vapaus ja järjen rytmitys arkeen.

Citii takana ja asiat hoidettu. Lämpötilalle on luvattu nostetta ja mun nokka suuntaa paradiisiin. Möksäll menen, heitän housut jorpakkoon ja annan arskan paistaa. Hah, tänä kesänä ei ole tarvinnut valittaa kuumuutta. Eli hirveesti paljon on positiivista siinäkin asiassa.

Starttaamme aamusta asuntomessuille. Elättelen toiveissa autiokylää, ei siellä enää ketään ole. Ihmiset lopettavat tänään loman ja siellä saadaan keskenään pyörii. Kamera jäi mökille, kuvaan iPadilla. Aina pitäisi kamera mukana kuljettaa, pöh.

En ole rikossarjojen ystävä. En niitä seuraa, ovat kaikki niin samaan muottiin valettuja. Eilinen Silta oli niin jännä, että taisi pisut pöksyyn lirahtaa, huh. Ihan oikeesti tunsin pahoinvointia katsoessani kaksi viimeistä jaksoa ykkösosasta. Odotan jatkoa. En katsonut niitä silloin ja nyt ollaan pahasti koukussa. Hieno käsis, ihan perkeleen jännä. Luvassa vielä kakkonen ja kolmonenkin kaiketi tulossa. en kestä tuommoista jännitystä. Ihme kuitenkin, että nukuin hyvin tai en ainakaan muista möykänneeni.

Ei tässä nyt kerkee läpisee. Himatsuuni lähtökuntoon ja menox. Puhdetyöni mustavalkoharmaa-sarja on saanut täydennystä. Kattovalaisin ja kaitaliina edellisiin täytteeksi. Nyt on koko sarja. Homma jatkuu, pitää saada lisää kudetta. Olenks mää niin kuin käsityöihminen, häh.