AURINKO

Mikä valo, mikä energia!

Huitasin aamutuimaan Matinkylän rantaan nousevassa auringossa. Ranta oli vielä hiljainen ihmisistä, lintuja pullollaan. Kiva, keväinen kirpeys ilmassa.

Kirkas pallo kurkisteli kohti korkeuksia ja tervehti minua iloisesti, lämmöllä. On siinä vain mieletön voima!

Pulahdin virkistävään mereen ja heitin aurinkotervehdyksen ja pimeän kuun pyllistyksen laiturilla. Sain virtoo ja energioo!

Meille pimeän lapsosille on erityinen merkitys auringon voimalla. Suomipoika/tyttö herää henkiin pimeän mustan jälkeen. Kohta kaikki on ihan sekaisin.... Jee!

Hyvä aloitus päivälle. Kyllä lähtee....

Kemut

Ou jees! Pikainen päivitys lauantain kemuista.

Olipa hauskaa juhlia pitkästä aikaa oikein kannat katossa. Yhtiökumppani täytti vuosia ja vietti tupla synttärit ystävättärensä kans. Juhlat oli ravintola Soffassa, joka olikin oikein passeli mesta viettää bileitä.

Mun laittautuminen alkoi jo hyvissä ajoin iltapäivällä, siihen ei enää tunti, eikä kaksi riitä. No, mikäs sen mukavampaa, vähän pirskahtelevaa ja kiireetöntä tälläytymistä illan rientoihin. Siinä samalla tunnelmakin kohoaa ja on jo hyvissä taajuuksissa heti ensi kättelystä. Me like!

Juhlia ei koskaan ole liikaa. Joskin nykyään olen liian laiska niihin lähtemään. Miksi? Hyvä kysymys. Elämässä pitää olla juhlaa!

Tietäen, tuntien synttärisankarin, niin luvassa oli hauskat partyt. Kuohuvaa oli varattu ja seura oli mitä parhainta. Jossakin vaiheessa itse Pola Ivanka viihdytti juhlayleisöä. Kakkuakin maisteltiin ja taidettiin jotakin laulaa luikauttaa. Mulla oli meno päällä.

Loppu illaksi siirryttiin ravintola Apolloon, joka sit olikin hieman pettymys. Liikaa ihmisiä, ahdistaa. Liikaa vähän kaikkee ( lue; juomapolitiikkaa.) Siellä ei kauan nokka tuhissut, otimme suunnaksi ihka aidon grillikioskin Töölöstä. Hiukka huonossa hapessa, maistui joku grillimätky taivaalliselle. Sinapit rinnuksilla, juu....

Sunnuntai aamupäivä valkeni hiljaa ja vapisten. Enpä jäänyt sitä suremaan, pieni happihyppely rantakaislikoissa auttoi pahimpaan. Loppu päivä menikin vaakatasossa pizzaa ja koukikolaa nauttien. Hei, krapulakin on parhaimmillaan ihan jalo olotila. El`rento, sanoisin.

Tahmeeta läpinää

Tää viikko on ollut jotenkin tahmee ja tympee. Sellaista puolikuntoista virittelyä, ei tiedä, tuleeko flunssa vai ei. Aamuisin toivoo, että olisi jo ilta ja kahlaa päivän läpi pakottaen itsensä ihmiseksi. Kevät on tyypillinen, kaikki on paskasen harmaata, ja taivaalta tulee niskaan kylmää sohjoo. Ole siinä nyt sit positiivinen!

En hirveästi edes pidä keväästä vuodenaikana. Se tekee levottomaksi. Koko ajan pitäisi olla hauskasti menossa ja on sellainen odottavan ikävä olo. Lisääntynyt valon määrä herättää talviunilta, eikä vaan voisi heittäytyä sohvalle möllöttämään tyhmänä televisioo. Pitäisi vähintään pyöräillä, mennä zumbaamaan, pestä ikkunoita ja istuttaa kevät mukuloita. Pah, pah ja vielä kerran pah!

Tässä ajassa on tyypillistä olla naminamivautsivau perkeleen positiivinen. Yleensäkin ihmisten pitäisi olla niin tuottavia, positiivisia, onnellisia ja menestyviä. Totuus kuitenkin taitaa olla, että poloset ovat väsyneitä, masentuneita ja työn raskaan raatajia. Mistään ei saisi valittaa ja on pakko jaksaa! Pakko.

Minä ainakin valitan. Juuri nyt valitan. Koska se helpottaa. Aina ei voi olla hymypoikaa. Mutta ihan oikeasti, minullahan ei ole mitään hätää. Elän elämäni parasta aikaa ja kaikki on hyvin. Tai ainakin kohtalaisesti. Kiitos siitä, herra tai joku henki!

Do diin, kylläpä helpotti, kun sai hiukka valittaa. Suosittelen!

Mitä on ohjelmistossa? Huomaa, että tämän tehokkuusajattelun avulla torjun tylsyyttä ja yritän järjestää sitä hubaa elämään.

Tänään on bileet! Yhtiökumppani täyttää vuosia ja luvassa on isot kemut. Vielä viikolla oli fiilis, "paskaa mie en lähe mihinkään." Mutta nyt humpalle mennään. Sotaa apatiaa vastaa, lauloi Maukka Perusjätkäkin aikoinaan. Jee, jee!

Mut mitä mä laitan päälle? Yleensä olen valmistautunut juhliin ostamalla uuden asukokonaisuuden, mut tosta hienoisesta vitutuksesta johtuen, jäi sekin tekemättä. Nyt on sit ankara sovitus ja etsintä edessä. Ja vielähän tässä kerkeää shopata jonkun pikkumustan tarvittaessa...

Ensi viikolla on vappu. Minulle, punaisen aatteen ankaralle työläiselle vappu on tärkeä juhla. Ihan oikeasti se on yksi parhaista perinteistä. Saa heilua hulluna humalassa. No, ei nyt ihan noin. Vappu on siksi tärkeä, koska pääsee mökille. Se on kesän aloitus. Huhtikuu on kuukausista julmin ja se loppuu vappuun. Elämä on edessä ja harmaus häviää. Kaunis kesä on tulossa ja ihmisillä hyvä tahto. Vai oliko se jouluna? Hyvä tahto.

Enivei, vappu on hauska. Tänään pitää laittaa simat rusinoilla tulemaan. Ja vappuaattona paistan munkkeja suu simallaan, hik! Ystäviä on tulossa mökkeilee ja meillä on juhlat. Mitä ihmettä, mun elämähän on yhtä juhlaa ja jätkä sen kun valittaa. Ei mitään rajaa, eikä häpyä...

Tänään pitäisi ostaa autoon uusi akku. Ostin viime kesänä hätäpäissäni kesäauton. Oikeastaan se oli ostos sitä varten, jos muutan maalle ja tarvitsen menopelin. Maalle muutto on historiaa, mutta auto jäi. Ajoin sillä viime kesänä yhden bensatankillisen verran. Tästä voimme päätellä peltilehmän tarpeellisuuden. En oikein ole automiehiä. Minua ei autot vähempää voisi kiinnostaa. Jo pikku poikana, leikin mieluummin barbeilla kuin autoilla. Olin outo jo silloin. Sanoisin, hompsahtava....

Tarpeettomana laitan auton myyntiin. Toivottavasti joku sen ostaa ( auto hyvä, suoranainen

helmi.) Saaduilla rahoilla voin ostaa itselleni monta kivaa barbia.

Alussa tuskailin elämäni tarkoituksettomuutta. Mut kas, näin saan huomata, että on monta, monta pientä asiaa mistä olla iloinen.

Juhlat, vappu ja auton akku. Hyvä syy jatkaa elämää onnellisena hymyillen. Tänään bailataan!

Aamukahvi

Heräsin taas liian aikaisin. Kello on vasta viisi ja meitsi kukkuu jo ylhäällä. Rasittavaa.

Periaatteessa nukun hyvin, mutta aina silloin tällöin on näitä "kausia." Yleensä se kertoo siitä, että on jotakin ylimääräistä mietittävää pienessä päässä. Stressiä, jotakin jännää tulossa ( pikkulapsi joulaattonasyndrooma ) tai sitten se on tämä kevät. Hormoonitko ne jyllää vai onko sitä vain liikaa energiaa pitkän ja pimeän talven jäljiltä?

Tietysti tämä voi olla puhtaasti ihan fysiologista, ikääntyvät ihmiset eivät tarvitse unta enempää... Enivei, aamukahvi maistuu taivaalliselle. Varsinkin, kun sen voi nauttia aamutakki päällä parvekkeella ja kuunnella Lintuset The Bändiä. Mikä meno, mikä lento.....

Nostetaanpas nyt tämä "ongelma" tähän työpöydälle ja tarkastellaan sitä lähemmin. Miksi Jeppe valvoo?

Stressiä? En ainakaan tiedosta. Ellei lasketa sitä, että kohta vedän herneet nenukkaan siksi, että herään liian aikaisin. Lumipalloefekti. Juu, tähän en ala ollenkaan.

"Jouluaattosyndrooma." Kyllä kai. Vappu on tulossa ja ollaan menossa ystävien kans mökille. Odotan sitä kuin hullu puuroa. Lomamatka lähenee, mutta helvetin tuhka uhkaa sitä. Siinä se on! TUHKA! Tämä saatana mua valvottaa. Minä pikku höperöinen pelkään alitajuntaisesti, että luonnon mahtavat voimat tekevät matkani mahdottomaksi. Mikä vielä pahempaa, pääsemme matkaan, mutta minä en pääse takaisin KOTIIN! Se ihana matkan odotus on vaihtunut herätteleväksi piilotajuntaiseksi orpolaisuudeksi maailmalla. Mies vailla kotia!

Hyvä, että syy selvisi. On sitä heräilty liian aikaisin vähäpätöisimmistäkin syistä. Jos minua valvottaa tulivuoren purkaus, niin luulenpa, että ongelma on vielä hyväksyttävissä. Ehkä tähän ei tarvita ammattiauttajaa, eikä unilääkkeitä. Nyt kun syy ja yhteys löytyi (kirjoittaminen on parhaillaan äärimmäisen terapeuttista) voinkin painua takaisin nukkumaan. Minä en valitettavasti voi tuhkapilville mitään, antaa luonnon mellestää ja pullistella. Me olemme pieniä. Hoh hoijaa, mua väsyttäääääääää...........

Viikonloppu

Olipas kiva viikonloppu! Tämä on päivitystä myös edelliseen kuvakokeiluun. Onnistuin kuin onnistuinkin lisäämään useamman kuvan yhteen päivitykseen. Eli seuraa myös ravintola kokemuksia.

Lauantai on hyvä päivä siivota. Harrastan sitä aika usein, siis melkein joka lauantai. Olen kenties turhankin pilkun piip, mutta en voi sille mitään. Se on luonne vika, mieli härö. Tai mitenkä sen nyt ottaa... minusta on ihanaa ja lähes välttämätöntä, että koti on siisti ja järjestyksessä. Jos paikat ei ole kunnossa ( lue, tip top) olen hermostunut ja jotenkin vinksahtanut. Tai siis vinksahtanut olen hela tiden, mutta sitä ei lasketa...

Sain siis siivottua ja päälle nautiskelin kunnon päiväunoset. Niitä minä rakastan. Pikkuleipiä ja päiväunia. Siinäpä olisi hyvä elokuvan tai romaanin nimi. Pikkuleipiä ja päiväunta.

Oukei, heräsin kauniimpana kuin koskaan ja aloitin laittautumisen illallista varten. Sain syntymäpäivälahjaksi uuden paidan ja olin ostanut Amsterdamista uudet, makeet buutsit. Silloin on aina mukavaa lähteä ulos, kun on jotakin uutta päälle pantavaa. Siinä touhutessani kadotetun nuoruuden ja raikkaan ilmeen aikaan saamiseksi nautiskelin lasillisen, jos toisenkin, kuohuvaa ilojuomaa. Tunnelma oli vähintäänkin riehakas ellei jopa eläimellinen.

Kuljettaja tuli noutamaan minut niin kuin oli sovittu ja suuntasimme ravintola Lehtovaaraan. Meillä oli sovittuna illallistapaaminen ystäviemme Turon ja Henrin kanssa.

Olin ensimmäistä kertaa Lehtovaarassa. Tunnelma sisään tullessa oli vähintäänkin jännä. Aivan kuin olisit saapunut johonkin seitsemänkymmentä luvun matkamuistomyymälään tai retkeilymajaan. Enkä tarkoita tätä negatiivisessa mielessä. Olimme varanneet rauhallisen ikkunapöydän ja saimme sellaisen. Kattaus oli siisti, kiinnitin heti huomion esteettisiin yksityiskohtiin. Maljakossa tuore ruusu, kolmihaaraiseen kynttilänjalkaan sytytettiin tuli heti saavuttua. Hohtavan valkoiset ruoka- ja pöytäliinat. Aloitimme illallisen niinkin juhlavasti kuin tilaamalla pullot keskiolutta. Nyt tulee raippoja! Sori, teki hirveesti mieli olutta...

Söin alkuruuaksi Parsaa Hollandaise, jonka huuhtelin alas Pinot Cris viinillä. Parsa oli juuri niin kuin piti ja viini helmeili sulokkaasti. Tunsin lämpeneväni.

Pääruuaksi oli pakko maistaa sitä kuulua Couer de fillet Provensale. Täytyy myöntää, että se ei tuottanut pettymystä. Liha oli suussa sulavaa ja friteeratut valkosipuliperunat maukkaat. Yleensä en tykkää uppopaistetusta, mutta tässä se toimi tehokkaasti. Haluamaani viiniä ei ollut, mutta ystävällisen tarjoilijan avustuksella etsimme vastaavaa. Annosviinien valikoima oli suppea ( niin kuin yleensä ravintoloissa, miksi?) Maistelin pariakin eri viiniä ja lopulta päädyin Chateau Haut Maugresin, valitettavasti se oli hienoinen pettymys, eikä korvannut Amaronea. Ei takerruta pikku seikkoihin, annetaan iloisen illallisen jatkua...

Jälkiruuaksi nautin sanan varsinaisessa merkityksessä tumma suklaata, mustaherukkaa. calvadoskreemia ja lämmintä omenaa. Juovuin makujen sinfoniasta ja suklaan suloisesta pehmeydestä. Tietenkin kyytipojaksi piti saada kupposellinen espressoa ja calvadosta. Ateriakokonaisuus oli täyttävä ja maukas. Palvelu tehokasta ja tykkäsin paikan rauhallisuudesta. Joskus perinteikkäät ja vanhat ovat parempia kuin pussillinen uusia. Oli kiva ja onnistunut ilta. Kiitos siitä kuuluu myös hyvälle seuralle. Minulla alkoi hieman tanssijalka vipattaa, mutta tiedostin seuraavan päivän velvollisuudet ja hillitsin haluni. Kotiin nukkumaan.

Tänään ohjelmassa olikin mökin kevätsiivous. Ja mikäs sen mukavampaa?

Itse asiassa meitä oli kolmen hengen iskujoukko. Saavuttuamme mökille, huitasimme kaikki tekstiilit pihalle raikkaaseen tuuleen tuulettumaan. Pistimme hihat heilumaan ja muutamassa tunnissa mökki oli siivottu. Tällä kertaa siivo talven jäljiltä ei ollutkaan niin paha. Yleensä paikat ovat hukkuneet hiirenpaskaan ja kaikki on desinfioitava ja pestävä erityisellä huolella. Toki, nytkin kaikki pestiin, mutta se oli helpompaa. Välillä nautittiin eväs-sämpylöitä ja juotiin kahvia. Kuunneltiin hiljaisuutta ja haaveiltiin tulevasta kesästä. Mökki on niiiin ihana! Päätinkin, että ensi kesänä pidetään paljon kivoja juhlia ja kutsutaan ystäviä illanviettoihin. Niin kuin jossakin edellä olen jo voinut todeta, elä tässä ja nyt. Olet täällä nauttimassa elämästä! Näin teen, perskutarallaa! Ihana kesä on tulossa.

Illallista Lehtovaarassa

Kokeilen, että saanko useamman kuvan kerralla mun sivuille...

Nyt on ensimmäinen kuva, saakohan tähän toisen... Tuli vähän hölmösti, mutta julkaisen kuitenkin. Haluan nähdä...

Herkkää

Pikku koira tuhisee suloisesti sylissäni. Hän on vielä ihan unenpöpperöinen. En saanut enää nukuttua, keitin aamukaffet ja olen jotenkin herkkänä.

Istuin partsilla röökillä kahvikuppi kädessä ja hieno aamu on heräämässä. Ilma on raikas hentoisen yöpakkasen jäljiltä. Aurinko kerää voimia ja antaa meille suloisia säteitään. Värit ovat raikkaan voimakkaita ja teräviä. Lehtivihreä vain odottaa, että pääsee näyttämään voimansa.

Parvekekrysänteemit ovat kirkkaan keltaisia ja tervehtivät minua terhakkaasti. Linnut kilpailevat siitä, kuka laulaa korkeimmalta ja kovaa. Välillä rannalta eksynyt lokki rääkäisee epätoivoisesti. Ääni jää seikkailemaan kivitalojen väliin.

Muuten on vielä hiljaista ja äärimmäisen kaunis hetki. Nyt minua ei yhtään harmita, että heräsin vapaapäivän aamuna turhankin aikaisin. Tekee mieli ulos. Kirjoitan herkkää....

Muistoja. Makuja matkan varrelta. Kokemuksia. Elettyä elämää.

Mistäköhän sekin johtunee, että nykyään niin mielellään palaa menneisiin. Muistelee kaiholla entisiä rakkaita. Niitä suuria tunteita ja kaameita pettymyksiä. Ja ihmisiä elämän varrelta. Entisiä ikuisia ystäviä. Missä he ovat, mitä he tekevät? Ehkäpä tuntee hieman ikävääkin, osaa ei edes jaksa muistaa.

Lapsuuteenkin palaa mielellään. Siihen aikaan, kun kesät oli kuumia ja ikuisuuden pitkiä. Talvet jäätävän kylmiä ja joulupukki oli oikeasti olemassa.

Välillä tuntuu, että tunne ei elä tässä hetkessä. Pakeneeko sitä menneisiin ja romantisoi kaiken itselleen? Kymmenen vuoden kuluttua muistelen tietysti kaiholla tätäkin hetkeä, kuinka silloin oli niin ihanaa. Vai hei, pelottaako minua vanheneminen? En tiedä, tähän minulla ei ole vastausta. Huomaan, että jollakin psykologisfilosooffisella tasolla tunnen purkautumisen tarvetta. Sanotaanko nyt vaikka näin, minä kypsyn ihmisenä. Kasvan voimakkaaksi ja ehyeksi kokonaisuudeksi. Siksi ihmisen on hyvä pohtia. Onhan tässä mennyt neljäkymmentäkuusi vuotta tukka ja perskarvat putkella, ehkäpä nyt onkin jo aika pysähtyä miettimään syntyjä syviä. Hyvä minä!

Rakkaus. Kaunis ja voimakas sana. Rakastaa. Rakastellaan. Rakastava. Rakkaani.

Hui, kun ihanaisia....

Olen miettinyt myös rakkautta. Mitä se on? Missä se on? Puun takana piilossa?

Elokuvien rakkaus on ihanaa. Elämisen täyttymys. Valitettavasti minusta tuntuu, että se on keinotekoista harhaa. Ei sellaista oikeasti ole. Vai onko?

Minun ensirakkauteni oli enimmäkseen mustasukkaisuutta. Olin niin mustankipeä, että olisin välillä voinut tapaa. No, en kuitenkaan tappanut. Mutta näin jälkeenpäin katsottuna, se oli enemmänkin kipeää kuin kaunista. Tai siis muistot voi olla kauniin kipeitä. Kai se oli rakkautta. Kai.

Jotenkin on tullut sellainen tunne, että pitäisi olla rakastunut. Minähän elän toistakymmentä vuotta vanhaa parisuhdetta ja meidän rakkaus on aika hiljaista. Onko se sellaista äänetöntä välittämistä, sanomattakin selvää tunnetta. Ei se paha ole. Ihan juuri nyt ei sukat pyöri jalassa, eikä ympärillä ole vaaleanpunaista unelmaa. Mutta hyvä minun on olla. Mutta onko se rakkautta?

Entä jos tämä elämä päättyy yllättäen?

Taivaanportilla (toivottavasti siellä, eikä helvetissä) Pietari tai joku muu iso herra kysyy minulta: "Kuinka on Markku Janhunen, olitko rakastamisen arvoinen, annoitko rakkautta eläessäsi?" Mitä helvettiä minä vastaan?

Rakkautta on monenmoista.

Olen jäänyt paitsi isälapsirakkaudesta. En ole antanut, enkä ole saanut. En myöskään ole antanut elämääni Jeesukselle.

Itseäni olen kyllä jaellut vähän sille sun tälle, mutta se ei ole ollut sitä oikeaa rakkautta. Mitä lie hölömötystä...

Kun pikkukoira tuli elämääni neljä vuotta sitten, tunsin arastavaa rakkautta ensi hetkestä.

Pieni ( 780 grammaa) suojaton karvapallo painautui syliini pelokkaasti ja haki minusta turvaa. Tunsin rinnassani lämpöisen ailahduksen ja voimakkaan tarpeen suojella pientä. Sanoisinko sitä rakkaudeksi? Kyllä.

Rakastanhan minä ystäviäni. Elämä ilman heitä olisi varmasti aika ankeaa ja lohdutonta. Joskin olen sitä mieltä, että loppu viimeksi me olemme täällä yksin. Minä vain olen vastuussa itsestäni ja omasta elämästäni. Olenko itsekäs, kyllä varmaan. Mutta se on minun tapani selvitä tästä maanpäällisestä taipaleesta.

Mutta mitä se on, se oikea rakkaus? Tiedänkö sitä koskaan...

Jep, jep. Tähän loppuun kirjoitan rakkausrunon. Sehän sopii hyvin tähän teemaan, hih!

SYYLLINEN JA SYYTÖN

Sinä tiedät missä me olemme, mutta me emme tunne itseämme.

Päämäärätöntä ikuista matkaa siihen tuntemattomaan tilaan

jossa hyvyys saa alkunsa.

Liian raakana sanomaan koskettavia hellyyksiä.

Vai mitä lie, ihmeellisiä pelkojaan?

Näillä eväillä sinut lyötiin elämään.

Päähäsi laskettiin odotusten orjantappurakruunu.

Saalistit hyväksymisiä ja unohdit merkitä itsesi

tarkoitusten mustakantiseen pikku vihkoon.

Elämän halusi ja kuoleman pelkosi taistelevat moraalisi riivaamina.

Odotat hymypatsasta elämältä, että uskaltaisit palata kotiin.

Sauna puhtaana

Ihmisen on hyvä saunan jälkeen. Mieli on tyyni ja ruumis puhdas. Voih, onnea ja autuutta.

Perjantai-illan saunavuoro on minulle pyhä asia. Klo: 21.00 hilaudun purkkien ja purnukoiden kera taloyhtiön saunaan. Se riittää minulle mainiosti, kerta viikossa ja kaikessa rauhassa. Jos minulla on asunnossa oma sauna, en koskaan rauhoitu kylpemään kunnolla, vaan se on aina jossakin sellaisessa välissä missä äkkiä kerkee.

Näin minä teen saunomisesta taidetta, hoidan itseäni ja mielikin puhdistuu. Teen jonkun naamion, hoidan jalat ja sheivaan vähä sieltä sun täältä.

Kesällä tietysti saunon mökillä. Siellä kaikki alkaa jo lämmittämisestä. Radio-Suomi soittaa kotimaista iskelmää ja kylmä olut maistuu. Elämä on kiireetöntä ja kaikki pysähtyy. Oih ja voih!

Tänään saunassa tuli outo tunne.

Olin löylyssä, kun yhtäkkiä vesiletku lävähti vasten lasiovea. Säikähdin tietysti. No, sellaistahan voi sattua... Olin pukuhuoneen puolella kuivaamassa hiuksia ennen naamion laittoa, niin yhtäkkiä metallinen kauha tipahti kolisten alas pesuhuoneen penkiltä. Tuosta vaan otti ja tipahti. Kieltämättä mielessä kävi joku poltergeistilmiö...

Okei, olin saunomisen jälkeen kuivaamassa pukuhuoneessa, kun yhtäkkiä mieleeni tuli edesmennyt ystäväni. Se tunne tuli vain jostakin. Ajattelin mielessäni, että onko ko. ystäväni kanssani saunomassa?

Noh, nämä kaikki voi olla vilkkaan mielikuvituksen tulosta, mutta mieleeni herää aina kysymys, että mistä nämä ajatukset saa alkunsa. Antaako joku oikeasti aihetta ajatuksiin vai saanko itse ajatuksillani aikaan tämän oudon tuntemuksen ja "läsnäolon" ?

Tämä saunailta oli todellakin henkevä... Vähänkö viileetä...

En pelkää tällaisia ajatuksia ja kokemuksia. Näitä ajatuksia on aina silloin tällöin ja enimmäkseen minua kiinnostaa niiden syntyperä ja tuonpuoleisuus. Minusta näissä kokemuksissa on jotakin samaa kuin unissa. Tavallaan helppoa tulkittavuutta, mutta kuitenkin jotakin selittämätöntä ja outoa.

Uskon merkityksiin ja tarkoituksiin. Varsinkin nykyään, kun alkaa olla jo kokemuspohjaa ja elettyä elämää takana. Toisaalta se on hyvin rauhoittavaa. Jos joku asia ei mene niin kuin on ajatellut, niin senkin hyväksyn ja uskon, että näin on tarkoitettu. Joku asia saattaa harmittaa ihan vietävästi ja joskus ihan itkukin pitää pirauttaa pettymyksestä. Mutta jälkeen päin saan huomata, että juuri niin asian pitikin mennä. Kyllä elämä on ihmeellistä!

Ikääntymisessä on se hieno puoli, että osaa tulkita asioita paremmin ja "näkee" syvemmin. Kaikenlaiset energiavirtaukset ovat hienovireisempiä juttuja. Vai johtuuko tämäkin siitä, että osaa kuunnella itseään ja muita paremmin? Jotenkin vain tuntuu, että aistii energiat, niin hyvässä kuin pahassa, paremmin. Pitää vain luottaa itseensä, mikä ei ole mitenkään helppoa ja yksinkertaista tässäkään iässä.

Sen kyllä olen huomannut, että tämä pyhä temppeli ( minä itse) kaipaa henkistä huoltoa ja syvää välittämistä. Silloin kaikki nämä energia hömpötykset ovat kohdallaan. Jos olen välinpitämätön itselle, menen jotenkin lukkoon.

Käytännön esimerkkejä. 1) Nukun riittävästi syvää ja rauhallista unta ( hyvä uni, on yksi hyvä energia.) 2) Syön oikein, en liikaa, enkä liian vähän. Mahdollisimman puhdasta ja oikeaa ruokaa.

3) Harrastan ruumiin kulttuuria oikeassa suhteessa. Tarvitaan rasitusta ja tarvitaan joogaa, rauhoittumista. 4) Vältän päihdyttäviä aineita, en siis juo viinaa. 5) Kuuntelen itseäni, enkä hötkyile.

Ainahan se elämä ei mene näin. Välillä on stressi, ei saa nukuttua. Väsyneenä sortuu paskaruokaan ja se vaikuttaa heti energiatasoon. Onhan näitä, huonojakin esimerkkejä.

Se on hyvä, jos elämässä on tavoitteita. Uskon, että tämän iltainen saunakokemuksenikin on osaltaan jotakin energiaa. Jos "kanavat"on auki ja kohdallaan, niin kaikkea mielenkiintoista voi nähdä, kuulla ja kokea. Juu, niin sen on oltava...

Huomenta

Heräsin tänään pirteänä kuin pupujussi. Se on aina onnellista.

Nyt maistuu kupillinen mokkaa ja suklaakeksi. Mie olen pikkuleipä miehiä. Hyi, kun kuullostaa jotenkin perverssille. Mut ei se sitä ole. Keksi on hyvin näppärä makean taltuttaja, pienehkö annos kaloreita ( jos ei syö puolta pakettia kerralla.) Tai mihin sitä nyt vertaa. Ainakin vähemmän kaloreita kuin jossakin viinerissä.

Joskus on mukava herättyään nauttia keksikahvi ja aamiainen tulee vasta sit myöhemmin. Tämä on yleensä pyhäaamun rutiini. Nyt elän keskellä viikkoa ja tällä lailla hurvittelen...

Kävin katselemassa matkalaukkuja. Uuden osto on edessä. Vanha levisi Lontoon reissun jälkeen ja on saatava siis uusi. Juu, kyllä löysinkin kivan ja juuri sellaisen haluaisin. Samsoniten neljällä pyörällä, vetää toista sataa litraa ja painaa vain 4,8 kiloa. Laukku on niin iso, että siinä voisi vaikka yöpyä! Löytyy eri väreissä, kiinnostava sininen ja upea musta. Valinnan vaikeus. Sininen erottuisi kentällä, mutta musta on mua ja tyylikäs. Ainut negatiivinen pointsi on hinta. 379 euroo! Suolasta. Tahtoooo!!!

Mulla on hirvee matkakuume!

Vielä kuukausi ja pääsee matkaan. En muista, joko olen maininnut matkakohteen. Las Meloneras Crand Canaria, tico, tico....

Tahtoo aurinkoon, tahtoo relaa. Eipä siinä muuta. Otan varaslähdön kesään ja saan pohjarusketukset mukavasti. Ei tartte sit täällä hötkyillä möllykän perään, kunhan syventelen vaan. Olen sillalailla vanhan aikainen, että kesällä täytyy olla brune.

Eilen eräs asiakkaani kertoi kohteesta. Hän on vieraillut kyseisessä kohteessa ja hotellissa useasti. Tämä kermapyllyhän ei mihin tahansa räkälään tällä iällä enää lähde. Viisi tähteä on oltava, vähintään neljä. Kohteessa on upea Spa ja eränäistäkin aktiviteettiä.

Tarkoituksena on nauttia kaunistavia ja relaksoivia hoitoja sekä rauhoittaa mieltä, että sielua. Aamuisin on taijiitunti ( mulla on pienet pohjat, sillä olen sitäkin joskus harrastanut, mitäpä en olisi ?) Iltapäivällä mahdollisuus joogaan ja pilatekseen. Aikas kiva, vai mitä?

Oikeastaan tämä hetki on matkan parasta antia. Odottaa ja suunnittelee. On intoa täys. Aloitan matkavalmistelut hyvissä ajoin. Maanantaina kävin ostamassa matkalukemiset. Mukaan lähtee kolme romaania. Sofia Oksasen/Puhdistus ( kai se on pakko lukea, niin palkittu teos...) Lorna Pyrne/Enkeleitä hiuksissani ja Elina Tiilikka/Punainen mekko. Ehkäpä saat kevyen referaatin lukemisistani.

Aurinko rasvat, ennen ja jälkeen on vielä ostamatta. Maitohappobakteerit ostin jo. Matkapuvustusta mietiskelen jo kovin, ehkä joku kevyt T-paita on ostettava. Siitä se tulee, lähdön tunnelma, ehanaaaaa!!!

Ensi viikonloppuna mennään fiinisti ulos syömään. Meillä on yhden ystävä pariskunnan kans sellainen diili, että vuorotellen viemme toisemme ulos syömään. Siis omakustanne hintaan. Mutta valitsemme kohteen aina vuorotellen. Ja nyt on meidän vuoro. Lauantaina menemme siis perinteiseen Lehtovaaraan. Odotan kulinaristista huipentumaa ja tietenkin mukavaa läppää. Nämä näin, ovat juuri niitä elämän pikku porkkanoita, että jaksaa taivaltaa etiäpäin.

Sunnuntaina, satoi tai paistoi, menemme sit siivoamaan sinne mökille. Eli mukava viikonloppu on tulossa. Hui, hai mikäs hätä ihmisellä!

Neljäkymmentäkuusivuotta!

Päivälleen 46- vuotta sitten tein näyttävän sisääntulon maailmaan. En todellakaan ollut mikään kymmenen pisteen pienokainen. Onneton keskosrääpäle, joka vietti ensimmäiset hetkensä jossakin fucking keskoskaapissa.

Napanuora oli kiertynyt kaksi kertaa kuristavasti kaulan ympärille. Tulin ulos hiljaa kuin kuolema, sinisenä kuin jäinen kosketus. Kaikki luulivat minun kuolleen. Kätilö katkaisi napanuoran, jolloin olin antanut mahtavan veritulitteen ympäri synnytys-salia. Kaikki olivat olleet vereni tahrimat, upeeta! Mulla oli jo silloin draaman tajua....

Siitä alkoi maallinen taivallukseni. Onhan näihin vuosiin mahtunut yhtä jos toistakin. Paljon iloa, aika paljon matala lentoakin ja sitä ikuista itsensä etsimistä. Loputon matka. Suuri seikkailu.

Määränpäätä emme tiedä etukäteen, luojalle kiitos. Mutta jos katsomme todennäköisyys teorioita, niin kyllähän tässä jo enemmän loppusuoralla ollaan kuin lähtöviivoilla. Tuntuu jotenkin lohduttomalle. Helvetinmoista menoa vain siksi, että voi huomata kiireen olevan turhaa juoksua elämän kanssa. Kaikki se arasteleva elämän nälkä ja jano, pelottava epävarmuus ja elämän ainutlaatuisuus ovat ohi nopeasti. Ihan liian nopeasti.

Minua on huijattu. Koko matka, tänne asti, on vain tavoitellut sitä hetkeä jolloin oivaltaisi elämän tarkoituksen. Ja nyt, kun on kenties saanut maistaa hieman sitä oivalluksen makeaa mettä, tuntenut kypsyyttä ihmisenä ja alkanut nauttia omasta itsestään, alkaakin jo loppulaskun aika, voi helvetti soikoon!

Olenkin ymmärtänyt, että nyt on se aika jolloin pitää elää tässä ja nyt! Elämästä pitää nauttia, jokainen hetki on ainutlaatuinen. Huomenna se voi olla jo mahdotonta. Hei, ihan hirveen järkyttäväääää!!!

Näin viime yönä aika härskin unen. Tai miten sen nyt ottaa...

Olin raskaana viimeisilläni. Ja synnytys oli käynnistymässä synnytysosastolla. Se oli epätavallista, koska olen tietääkseni mies. Vatsa oli mahtava ja tunsin pienokaisen sisälläni. Minua kiristi ja puristi.

H-hetki lähestyi ja hoitohenkilöstö käski minua ponnistamaan. En kuitenkaan tuntenut mitään erityistä tarvetta. Helvetillisellä tuskalla tein kuitenkin mitä käskettiin. Tunsin jotakin tulevan minusta ja olin helpottunut sen olevan ohi. Mutta olin tehnyt vain muutaman kovan ulostekikkareen. Henkilökunta huusi, että en ota ponnistamista vakavissani. Minun tulisi yrittää enemmän. Ihmettelin, että en voi tietää, milloin tulee lapsi ja milloin kakka?

Vihdoin ja viimein synnytin lapsen ( sukupuoli jäi epäselväksi.) Synnytys oli järkyttävää kipua ja tunsin kuinka alapääni repeili. En oikein tiedä, mistä synnytin. Haarojen välissä oli jotakin mikä repesi ja mistä lapsi tuli ulos.

Olen osastolla ja alapääni on kursittu kasaan ja tunnen kuinka kipulääkitys alkaa heiketä. Huudan tuskissani apua, kukaan ei kuule, eikä tule auttamaan. Raahaudun sängystä käytävälle ja en pysty kivultani kävelemään. Konttaan käytävässä rukoillen, että joku auttaisi ja katsoisi mikä on vikana. Luulin kuolevani.

Yhtäkkiä olenkin leikkauspöydällä ja lääkärit epäilevät, että ompeleet ovat jotenkin liian tiukassa tai väärin ommeltu. Rukoilen lisää kipulääkkeitä.

Lääkärit laittavat ohuen letkun sisääni peräaukosta ja ilmoittavat, että näin saan kipulääkkeen. Tunnen kuinka kipu alkaa hellittää ja tunne on jumalaisen autuaallinen. Mutta samalla huomaamme, että pitkin ohutta letkua tuleekin vain pierukaasua oikein äänitehosteella. Olen jotenkin nolo, mutta mitä enemmän piereskelen, sitä parempi oloni on ja kipu häviää. Kaikki ovat tyytyväisiä. Syntyneestä lapsesta ei ole mitään mielikuvaa.

Hassu uni.

Jep. Vuosipäiväni alkaa kallistua iltaehtoolle. Taidankin laittaa nuorentavan, kohottavan, hehkuttavan naamion päiväni kunniaksi.

Kiitän nöyrästi tästäkin päivästä. Sillä tästä eteenpäin, jokainen päivä on suurenmoinen lahja. Hah!

K.E.V.Ä.T

Linnut laulaa ihan kiimassa ja aurinko kerää voimia uuteen päivään. Tunnen ilmassa kevään tuoksun ja kaikki ne ihanat pikku siittiöt, jotka tekevät joka vuotisen kasvun ihmeen, wow!

Tänään mennään eka kertaa möksälle :) Tsekataan paikat ja hiiren kakkelit, laitetaan lämmöt päälle, että päästään ensi viikonloppuna pesemään paikat. Tätä sitä ihmispolo odottaa kuin kuuta nousevaa. Eilen kierrettiin puutarha/kalustemyymälöitä ja on tarkoituksissa laajentaa alaterassia ja rakentaa kesäkeittiö. Tuskin maltan odottaa...

Laittelin eilen myös kevät rysänteemit parvekkeelle. Tänä vuonna mennään keltaisella. Sen verran olen höperö, kaiken kauniin edustaja, että kukkasia täytyy elämässä olla. Tänne kaupunki asuntoon en ihmeitä laittele, mökille väsätään se Edenin puutarha. Kukat, kasvit on kivoi.

Mikä mieletön kevätpäivä eilen!

Ihan aamutuimaan polokasin fillarilla uimaan ja heitin auringossa, laiturilla muutamat joogaasanat. Olin niin hyvä ihminen ja yhtä luonnon kans.

Ei sille mitään voi, mutta kyllä Suomipoika herää henkiin tästä valosta ja lämmöstä. Ihan tunsin kuinka hyytynyt valoenergia alkoi talven pimeyden jälkeen taas virtaamaan. Tunsin suonissa outoa poltetta...

Siksipä ja juuri tämän takia, meillä syötiin kevät illallinen. Raikas, värikäs ja kevyt ateriakokonaisuus. Ihan kuin kokkikin olisi taas herännyt talviuniltaan. Odotankin innolla niitä mökkiviikonlopun gurmeekeitoksia. Siellä jotenkin on luova ja innostunut keittiö. Vai johtuuko se siitä, että pikku hiljaa alkaa saada kotimaista, ihanaa, tuoretta raaka-ainetta?

Eni vei, illan menyy oli seuraava.

Alkuun tomaattimozzarellasalaatti ( sain hyviä, hiukka ylikypsiä kotim. tomaatteja.) Bruchettaleipä.

Höyrytetty lohimedaljongi kasvispedillä ( kelt.paprika, purjo, valkosip. ja kiinankaali, huom. raikas keväinen väri.)

Perunalanttupyree ja jokirapukastike.

Jälkkäriksi Sacherleivos ja espresso. Läpi aterian pirskahtelevan raikas valkoviini Prosecco.

Ateria oli keväisen kevyt ja mukavan maukas. Hieman emäntä pirskahteli myös aterian lopussa, mutta sehän on vain suloisen seksikästä, hmmmmm.....

Voi mua onnetonta parkaa!

Taas jälleen kerran on se hirvittävä aika vuodesta, että on otettava harteilleen yksi painava vuosirengas. Olen jo niin vanha, että tässä ikääntymisessä ei ole mielestäni mitään hauskaa. Mitä enemmän vuosia kertyy, sitä nopeammin tämä vanheneminen etenee. Se on vain jotenkin niin sääli. Toisaalta, rakastan nyt itseäni enemmän kuin koskaan. Ja tällä tarkoitan tätä suloista henkistä yhteyttä itseyteeni. Pikku tuulet ja eripurat eivät enää juurikaan hetkauta, seison tukevasti ja vahvasti omillani. Mutta tämä fyysinen valahtaminen ottaa entisen teinirinsessan luonnolle. Hienoiset rypytkin vielä menettelee, mutta pärstä alkaa olla kuin paskaoja ja mikään ei saatana toimi.

Noh, ehkä nyt hieman liioittelen... Mutta se nyt vain on raaka totuus, että tästä en enää nuorene! Ainakaan ihan vielä.....

Arkea

Elämää pääsiäisen jälkeen. Mulla on vielä palautumispäivä loman jälkeen ja saan hoidella asioita. Eli paistan kakkuja, maksan laskuja plaa, plaa ja vielä kerran plaa...

Täten julistan virallisen avantouintikauden päättyneeksi. Avanto on kadonnut ja se on suurentunut ammottavaksi aukoksi. Jäitä tosin on vielä, mutta se sellainen napakkuus on hommasta pois. Pistin avantouintihanskatkin roskiin. Olivat jo onnettoman repaleiset.

Mutta talvi 2010 jää mieliimme oikeana, lumisena pakkastalvena. Varsinkin se yksi avantokeikka, kun kylpytakki jäätyi päälle matkalla laiturilta pukukopille. Silloin oli kylmää juu... (Hieman huonossa kuvassa huippumuotia Matinkylän avantomaisemista.)

Minä pidän talvesta. Ilman raikkaudesta ja maiseman lumivalkeasta puhtaudesta. Eikä minua haittaa kylmyys. Valon puute joskus vaivaa ja väsyttää. Mutta toisaalta on ihanaa olla vaan, käpertyä villasukissa soffan nurkkaan. Eikä tartte mennä ja tulla älyttömänä. Keväällä ja kesällä olen hieman levoton ja koko ajan pitäisi olla hauskaa menoa. Eipä silti, Suomi on juuri siksi niin hieno maa, kun meillä on neljä upeaa vuodenaikaa. Rakastan niitä jokaista.

Saa nyt sit nähdä, onko tämä katoavaa kansanperinettä ja ilmastonmuutos tekee vuodenajoista yhtä harmaata kuin kaurapuuro. Toivottavasti ei.

Näistä poliittisesti kantaa ottavista ilmastokysymyksistä voidaankin näppärästi siirtyä taiteen pariin. On runo annoksen vuoro. Jee! Kaksi ei niin ankeaa otosta...

PIMEÄÄ

Minun sisälläni on niin pimeää, että en näe katsoa.

Mummolan pitkä kuisti. Ikkunoissa punavalkoruudulliset verhot ja surisevat kärpäset.

Pyydystimme niitä nuppineuloilla ja jätimme kiinni ikkunalaudalle.

Pitkinä riveinä ne pyörivät nuppineuloissa.

Hengetön kesähelle. Kai ne kärsivät.

Minun sisälläni on niin pimeää, että en näe katsoa.

Olen tyhjyydessä ja haluan pyydystää sinut nuppineulalla.

KESÄKUUN KOLMAS LAUANTAI

Katsomalla tähtiin tuijota Jumalan discoteekkiin.

Isä meidän siellä joraa, häntä vähän vituttaa.

Enkelit lyö löylyä lisää ja alavillamailla on hallan vaara.

Vettä tulee taivaan täydeltä, Jumala pissii keskikaljaa.

Välillä olut röyhtäyttää ja Simpeleellä salama tappoi sian.

Meidän herra heittää Elvikset niin Japanissa murtuu mannerta.

Tyhmä kansa juo ja bailaa.

Eivätkä tajua, että kohta koko helvetin pallo on vainaa.

Jep. Jep. Tästä jatkuu vapaapäivän vietto. Ohjelmassa voisi olla vielä joogaa ja nakkikeiton valmistusta. Lyhyt työviikko edessä, kiva. Voisikohan jo ensi viikonloppuna mennä käymään möksällä?

Paulaaa!!!

Kotona ollaan. Väsy, mutta onnellinen. Hauska reissu.

Reissun kruunasi Paulan keikka sunnuntai-iltana. Himos Areena lähes täysi ja paikalla innokkaita Paula faneja. Minä yksi heistä. Täysillä vedettiin ja Paula antoi kaikkensa.

Mukana hoilattiin joka biisi ja viimeisenä tietenkin aikuinen nainen sellaisella tunteella, että meinasi tukka päästä lähteä. Ouh! Kiitos Paula!

Himoksen sulokkaat

Jahas, vanhus on taas ylhäällä ja nuoriso vetää unta palloon. Joskin tää meni nukkumaankin ajoissa ( ei tällä iällä jaksa enää valvoa. )

Aamun hetki kullan kallis, sanotaan. Pitänee mun kohdalla paikkansa. Tykkään näistä hetkistä, ympärillä on hiljaista ja minä nautin aamukahvini rauhassa ja avaudun tähän koneelle.

Kuuntele, vain jääkaapin hiljainen hurina taustalla. Fantsuuu.....

Eilinen on eletty ja uusi päivä on heräilemässä.

Nautittuamme runsaan ja herkullisen aamiaisen, suoristauduin kiireellisenä ADHD-tapauksena rinteeseen heti puolenpäivän tienoilla. Muut jäi vielä elpyilee aamutankkauksesta. Läksin siis yksin. Mutkamäki alkaa sujua ja rinteet oli paremmassa kunnossa kuin perjantaina iltamäessä. Laskeminen oli helppoa ja vaivatonta. Nautittavaa.

Ihan ilman kommelluksia ei selvitty.

Turo tuli kaverikseni ja päätimme mennä Pohjoisille rinteille. Pääsimme liittymien kautta paikalle ja olosuhteet oli ihanteelliset. Hetkittäin tunsin olevani oikea alppinisti ja vedinkin rinteitä sellaisella sujuvuudella, että oksat pois.

Vaihdettiin rinnettä ja ylös mentiin tuolihissillä. Ylös päästiin ja en tiedä, jotakin siinä sählättiin ja poistuminen tuolista ei oikein mennyt niin kuin se on ajateltu. Mun sukset tarttui turvakaareen ja läksin pienessä paniikissa raahautumaan hissin perässä. Yritin rimpuilla otteesta, mutta olin siis jäänyt kiinni jostakin. Hetken roikuin hissituolissa ja tulin alas tyylikkäästi rämähtäen sinne pöpelikköön.

Okei, hissi pysäytettiin ja meitsi pyllistelee siellä kaikkien pällisteltävänä. Tilanteessa olisi voinut sattua pahasti, mutta selvisin säikähdyksellä ja sotkin vaatteeni hissin koneöljyyn/rasvaan.

Selvittyäni alkujärkytyksestä, huomasin, että sitä oli saatana joka puolella. Keltaista paksua öljymöhnää, joka ei lähtenyt irti noin vain. Haisin kilometrin päähän koneita rassaavalle mekaanikolle. Sinällään ihan seksyä, mut tässä tilanteessa olisin halunnut tuoksua vuoristopurolle. Mitä tästä opimme? Tuolihissiin mennessä, kannattaa tsekata kuinka niistä poistutaan. Hyvä minä.

Raikkaan ulkoilman ja haisevan öljytyksen jälkeen oli pikku päikkärit paikallaan. Nukuin hetkisen prinsessaunta ja herättyäni laitoin saunan lämpiämään. Tämä iltapäivä oli pyhitetty itselle. Esivalmistelin illan pizzatarpeet ja saunoin nauttien pitkän kaavan mukaan. Pojat oli rinteessä ja Patte kauppareissulla.

Illalla tehtiin pizzaa a`la gay.

Mitä se on? Hyvä resepti ja kiva idea illanistujaisiin.

Tarvitaan neljä kappaletta pesunkestäviä homoja ( heterotkin käy.)

Ostettiin valmiita neliönmallisia pakastepizzapohjia. Täytteet duunasin valmiiksi astioille. Mukana mm. kanaa, jauhelihaa, kinkkua, ananasta, mozzarellaa, herkkusieniä, valkosipulia ynm. Ihan mielihalujen mukaan.

Sit jokainen sai tehdä oman pizzan. Näppärää. Pohjat tosin kannattaa olla niitä neliön mallisia, silloin 4 mahtuu kerralla uuniin. Jokainen oli tyytyväinen ja sain ihan oman pizzan. Eikä kokkikaan joutunut olemaan kohtuuttomasti kyökin puolella. Kaveriksi hiukka vinho verdeä ja vot sie, kemut oli pystyssä.

Jälkkäriksi vedettiin Singstar karaoket. Se nyt ei ollut mitenkään mieltä ylentävä kokemus. Hauskaa kuin helvetissä, mut voi naapuri parkoja. Harjoitus tekee mestarin, mutta kohdallani voisin todeta, että ei edes harjoitus tee minusta tähteä. Lauluni muistuttaa lähinnä kiimaisen kollin surkeaa ulinaa....

Lähempänä puolta yötä, unijukka hiekkalapioineen tuli mun hiekkalaatikolle. Huppu heitettiin silmille ja katsoin parhaaksi poistua takavasemalle. Sulokkaasti uni korjasi hellään huomaansa... Kiitos!

Sarjassa rakkaimmat

Hei hulinaa!

Meillä jokaisella on varmaan olemassa joku rakkain, tärkein ja arvokkain asia elämässä. Jollakin se on oma puoliso, joku rakastaa autoaan. Ehkäpä sinä et voi luopua lapsuutesi pehmonallesta.

Onhan näitä. Maailma täys.

Mun on ihan pako laittaa tähän Juppen tärkein ja arvokkain. Simo Siili on ollut hänellä jo heti ensi metreistä. Sitä on jouduttu jo useasti operoimaan kirurgisesti ja kunto on jo hieman rapistunut. Mikään muu ei pikku herralle kelpaa. Simo Siili on oltava mukana aina. Sitä on heiteltävä, noudettava ja kannettava. Se on se isosti rakkain. Saanko esitellä. SIMO SIILILÄINEN!

Himos

Kello on vasta 6.42 ja minä olen hereillä. Valitettavasti. Mökki ympärillä tuhisee ja kuorsaa onnellisesti. Ikkunasta näkyy kostea sumu, satelee aavistuksenomaisesti.

Eilen laskettiin muutamat mutkat ja totesinkin huonon kuntoni, äääh! Ehkä alla vaikutti matkaväsymys ja tämä aikaero?

Saavuimme Himokselle neljän maissa ip. Vuokrasimme sukset ( 2,5 päivää 68€ ja hissilippu 85€.) Painumme oitis rinteeseen. Aurinko paistoi taivaan täydeltä ja lämpötila kipusi aina yli kymmenen asteen. Rinteet kevyessä sohjossa, mutta se ei estänyt alas tuloa. Jalat huusi hoosiannaa pääsiäisen kunniaksi, mutta psyyke ja fysiikka oli ihan et jees. Hiki päässä kurvattiin terdelle ja vedettiin huiviin tuokkoset kylmää karjalaa, aaah! Tää on elämää.

Hyvis fiilareissa takas möksälle ( Villa Vallaton about 700€ / 3 vrk.) saunomaan ja poksautimme pullot kuohuvaa.

Pöytävaraus Hotelli Himoksessa klo: 21.00 ( ei mitään tunkua, tarpeeton.)

Noh, paikallinen a`la carte oli aikas söpö. Ruoka tuli joutuisasti, palvelu pelasi, mutta ruoka ei ollut kovin kaksinen. Meitsi nautti alkuruuaksi kalalajitelman, pääruuaksi lammasta ja jälkkäriksi suklaa fondant. Paikan tasosta kertokoon se, että espressoa ei löytynyt koko talosta?

Kevyessä ylänousussa suuntasimme Himos Areenalle.

Ei mitään järkyttävää ihmismassaa, nuorta bilettäjää siideri imussa ja ihan siistissä notkeessa. Turon kans heitettiin kevyttä lannetta, mutta musa soi liian hiljaa, et jalka olisi noussut entiseen malliin. Showtime 23.30 ja illan artisti saapui salaperäisesti lavalle. Kourallinen entisiä faneja yritti nostattaa tunnelmaa lavan edessä ja hetkittäin Anttikin oli hurmiossa. Valitettavasti en saanut sanoista mitään selvää, enkä oikein kuullut koko Antin laulua. Homma lässähti käsiin ja suuntasimme ukkokullan kans takas kämpille. Mie päivitin feissarii ja Patte ratkoi ristikoita. just niin ihanan keski-ikäistä.

Syötiin siinä vielä parit nakit ja painuttiin höyhensaarille.

Heräsin siihen, kuin jostakin rännistä valutti sadevettä romisemalla. Kirosin hetken ja totesin, että unijukka on luovuttanut kohdallani ja nousin aamukaffen keittoon. Ikkunasta valkenee sumuinen, sateinen rinnemaisema. Odotan ystävien ylösnousemusta ja mieleni halajaa mutkamäkeen. Sateesta huolimatta. Oisko se sit sitä ekstriimii vai meneekö jopa vesihiihdon puolelle? Päivän ohjelma on luova ja ihanasti avoin. Pojat toi mukana karaokelaitteet. Tod.näk. pannaan pystyyn limudisko ja illalla tehdään pizzaa a`la Homo. Vaikuttaa ihan lomalle. Jee.

Lähdön tunnelmaa

Ou jee!

Sanan varsinaisessa merkityksessä on ollut kiirastorstai. Helevetin kiire duunissa. Hyvä niin, päivä lensi kuin siivillä ja nyt mie oon lomalla. On se vaan niin jännä, että nämä lomat tulevat aina jotenkin niin tarpeeseen ja oikeaan aikaan. Helpotuksen huokaus. Syvä sellainen.

Pientä järjestelyä ja pakkausta iltaehtoolla. Huomenna minä menen! Minä lähden! Olen lomamatkalla! Hei haloo, en ole menossa sen pidemmälle kuin Himokselle pääsiäisen viettoon, mut on vaan niin siistii vaihtaa ympyröitä hetkeksi. Jee, jee....

Alko on ok. Safkat on ok ja kamat on pakattu. Naamalla virkistävä loman aloitus naamio ja lasissa helmeilee valkoviiniä hiukka. Ei liikaa, että menee energiat. Lasi vain, jos kaksi. Kiitos. Nyt on LOMA!

Otan mukaan läppärin, kameran ja kaiken tietotekniikkani. Tämä on samalla harjoitus siitä, että toimiiko kaikki niin, että voin päivittää kaikkea tätä. Lähetän kuvia, päivityksii ja kerron kuis panee? Meitä lähtee neljä heppua ( mun parhaita kamuja) ja uskoisin, että aika ei käy pitkäksi. Ehkäpä saan kuvan Paulasta eetteriin. Ja mikä tärkeintä, hetkiä iloisesta tunnelmasta, illan hämystä ja hulluttelusta. I hope so...

Vähän väsyttää. Unijukka heittelee hiekkaansa niin, että ropisee. Olen innoissani kuin pikku poika pahan teossa. Eli uni ei välttämättä tule tai ei ainakaan ole syvää ja rauhaisaa. Se on aina niin, kun meitsi matkaan lähtee. Onneton höperö, jännityksellä odottaa...

Hei, nyt on pakko sulkeutua. Kiillotan vielä sukset ja voitelen monot. Täältä tullaan elämä, ihana!