Syö possu munkki!

Tein syntiä tänä aamuna. Pakkasessa on vuoden takaisia itsetehtyjä munkkeja. Himo pullakahviin iski aamulla ja muistin niiden olemassaolon. Otin kuulkaas ja pistin mikroon, pölläytin sokerit pintaan ja vot sie, join munkkikahvit keskellä arkista aamua. Ai ko olt ihanoo! Munkeista puheenollen, olen paistanut jo vuosia valpuriksi munkkeja. En niistä koskaan mitään erikoismainintaa saa ja olenkin ajatellut, että se on vähä niin kuin helmiä sioille. Oliko se nyt toissa iltana, kun Ukkorähjä ihan erikseen soitti ja kysyi, että paistathan sä munkkeja vappuna? Musta se oli jotenkin söpöö, ne on sit kuitenkin tärkeitä ja meittinkin perheen perinteitä. Simaa en ole kerennyt panna. Harmi, koska tykkään simailla.

Kävin ostaa eilen Eva Attlingilta synssärilahjakorun. Kaulalleni sen ripustan ja siinäpä vallan lukee latinaksi AB IMO PECTORE. Jokainen tietysti tietää mitä se tarkoittaa ja tarina kertoo, että Julius Caesar oli tervehtinyt ihmisiä näin. Laittanut käden nyrkissä sydämensä kohdalle ja lausahtanut abimopectore. Vähäks hienoo?! Jos nyt joku tollo ei ymmärrä latinaa, niin voin kertoa, että toi tarkoittaa sydämeni pohjasta. Tästä alkaen, teen kaiken sydämeni pohjasta tai ainakin saatan yrittää... Sen verran vielä, että ko. liikkeessä saa kyllä erinomaisen hyvää palvelua ja kaikki on viety niin vimosen päälle loppuun asti. Ajatelkaas, kävin liikkeessä silloin synttäriviikolla katsomassa koruja, mutta en osannut silloin päättää. Nyt oli eri myyjä, mutta hän tunnisti minut. Edellinen myyjä oli kertonut, että liikkeessä oli käynyt joku iloinen miesasiakas, joka oli ko. korua katsellut ja hänellä on viiskymppiset. Minä?! Iloinen?! Meinasin ostaa koko liikkeen. Yksi sormus jäi kovin mieleeni...

Pihakoivut vihertää iloisesti. Se on lupaus jälleensyntymisestä. Se on joka kevät suuri ihmetys ja elämää suurempi kauneus. Häh, mitäs toi nyt taas sit tarkoittaa. Elämää suurempi kauneus? Elämä on kaunis, voiko joku olla sitä kauniimpi? No ehkä juuri tuo uuden ihmeen syntyminen. Mut hei, ajatelkaas sitä, että noi koivut ovat synnyttäneet lehtensä meille jo miljoonia vuosia. Eiks oo aika ihme juttu. Mitä olikaan ennen koivulehtien syntymistä? Luonto on ihmeellinen ja pieni on ihmisen ymmärrys. Jos nyt oikein kovasti päättäisi, että tästä tulee hyvä kesä, niin eiks se silloin toteudu? Päätetään, uskotaan ja toteutetaan. Jess söör, tuossa onkin uusi elämän ohjeeni. Saa käyttää mut ei oo pakko.

Vappuna pidetään rillikemut möksällä. Pari ystävää tulee ja elo on hurlumhei. Jette kiva de. Täs on loppuviikko veepeetä, voinee ottaa silleen rennosti. Ensi viikon olenkin sitä taas siellä kuntoutettavana. Nyt ei ole niin innostunut olo, koska kaikki ne itselle asetetut tavoitteet ei ihan ole saavuttanut päämääräänsä. Saattaa tulla pahemman kerran raippoja. Ja voi olla, että joudun jalkapuuhun tahi piinapenkkiin. Ei kai täs muu auta, kuin myöntää olevansa paskahousuluuseri. Nolottaa, hävettää ja mitä vielä. Mut hei, OIKEIN ILOISTA VAPPUA kaikille ja ollaan simasti munkit pöksyssä! Adios!

Elämä on arvokas

Terskista vaan! Tässä muutama päivä hujahti niin, ettei ole kerennyt postailee. Isoja asioita, surua ja iloakin on mahtunut mukaan. Nyt kuitenkin möksällä ja takana täydelliset kymmenen tuntia unta ja elämä on aika kirkas ja olo levollinen. Mut viikko hujahti niin ettei kissaa kerennyt sanoa. Häh, onks toi joku vanha sanonta vai mistä mieleeni moinen nousi. Kissa, kissa, kyllähän tuota olisi kerennyt hokea kaiken keskellä, mutta olisi saattanut antaa oudon vaikutelman, jos sellaista olisin kaiken aikaa lausahdellut. Hulluksi olisivat luokitelleet joo.

Viikolla yritti flunssakin iskeä. Järkyttävän väsyn pisti kiusaksi, mutta otin ja sairastin torstaipäivän niin, että makasin hela dagen sängyssä ja näin seljätin taudin. Minulle tärkeintä oli, että pääsen perjantaina matkaan, enkä jäänyt sairastaa. Ja päivän totaalilepo auttoi ja olin kuin olinkin kunnossa matkustaa. Ja se oli prioriteetti numero yksi. Ja onneksi pääsin, läksin, menin ja sain kokea kaiken sen.

Perjantaiaamuna herätys puolneljä. Mulle varsin normiaika, mutta auta armias, kun on pakko. Silloinhan se nukuttaisi niin vietävästi. Juna Lahteen lähti 05.12, jossa hyppäsin faijan kyytiin ja nokka kohti Kuopioo. Meillä oli edellisestä tapaamisesta hurahtanut parikin vuosikymmentä, ei nyt varsinaisesti mitään välirikkoa, mut elämä on mennyt menojaan ja joskus varsin outoja raiteita. Tapaaminen jännitti, mutta samalla se oli antoisa. Tutustuin uudellen faijaan ja juteltiinkin asioita maan ja taivaan väliltä. Sain huomata, että mullahan on hauska faija, hyvässä kunnossa ja nuppi leikkaa terävästi. En sit tiedä, mut kaameeta sanoa, että tälle tapaamiselle tarvittiin mummin kuolema. Se yhdisti ja hyvä niin. Uskoin, että mummi katseli sieltä jostain, nyt ovat perheenä, yhdessä arkulla ja hän saa levätä rauhassa. 

Noi monttubileet ei ole koskaan mitään hauskoja juttuja. Pelkäsin ennakkoon, että tunneliikutus on niin voimakas ja saan vielä jonkun primitiivireaktion, että heittäydyn arkulle itkemään. Huoli oli turha. Oikeastaan minulla oli jotenkin hyvä olla. Mummi sai elää pitkän ja terveen elämän ja nyt hän pääsi kaivattuun lepoon. Ikävä jäi, mutta se kuuluu asiaan. Itse tilaisuus oli pieni ja vaatimaton, näin mummi oli toivonut. Yksi kappale elämää oli saatettu kauniisti päätökseen.

Tästä kuoleman kosketuksestako johtuen, ymmärsin tämän vääjäämättömän tosiasian, että me kaikki lähdemme täältä vuorollamme. Tapaaminen omien vanhempien kanssa oli myös hyvin tunteikasta ja ymmärrys siitä, että kello käy ja aika on armoton. Ymmärsin sen, että ei kannata jättää mitään sanomatta tai tekemättä, sillä koskaan ei voi tietää, mikä päivistä on viimeinen. Huh,olenpas nyt melodramaattinen, mutta päivä oli erittäin voimakas ja tunteellinen.

Kotimatkalla piipahdettiin vielä tapaamassa siskopuoltani. Hänet olin nähnyt kerran aikasemmin, sellaisena karkkilaatikon kokoisena. Nyt jo aikuinen nainen, kahden suloisen lapsen äiti. Ei tämäkään tapaaminen ollut mitenkään vähäpätöinen ja voitte uskoa, että päästyäni mökille ( illalla kymmeneltä) olin niin poikki ja kävin niin kierroksilla, että oli pakko istahtaa yötä tässä terden rauhassa. Sulattelin kokemaani, annoin sen itkunkin tulla. 

Voisin jopa sanoa, että yhden päivän aikana elämässäni tapahtui isoja asioita enemmän kuin kokonaiseen vuoteen. Hämmästyin myös sitä, että kuinka hyvälle tämä viikonloppu on tuntunutkaan täällä mökillä, Ukkorähjän ja pikku koiran kanssa. Me ollaan niin kuin meittin perhe. Pieni ja vaatimaton, mutta rakas ja turvallinen. Olen sulatellut kokemaani ja kiitollisena siitä, että olen vahva ja selviän. Kyllä elämä on ihmeellistä. Iloineen, suruineen ja murheineen. 

P:S Kuvassa päivän asu. Olen hetelmällinen pörriäinen.

Ohikiitävää

On aamu. Niin kuin tähän aikaan päivästä tuppaa olemaan. Sama konsertto ja näytelmä toistuu. En nyt viitsi taas kehua retostella, mutta nättii on. Ja rauhallista. Tänään tämä lysti loppuu, hirveän nopeasti meni pikku loma. Mutta se on ajanut asiansa, ihminen on relannut ja saanut nauttia.

Eilen lämpötila kohosi melkein pariinkymppiin, ja illassa oli jo kesäistä kosketusta. Sitä ihastellessani, tajusin, kuinka nopeasti talvi menikään. Johtunee sen lyhkäisyydestä ja aikaisesta keväästä. Sopii mulle. Talvi sinällään oli aika ankea ja raskaan sorttinen, joutikin mennä pois. Mutta se oli muistutus siitä, että aina ei elämä voi olla pelkkää naminamia. Se on hyvä ottaa huomioon, niin osaa olla kiitollinen pienistäkin onnen pilkahduksista. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmaa. Ymmärrän taas ja kiitän luojaani.

Väriä tunkee

Isoäitini poismenosta johtuen olen kovinkin miettinyt tätä elämää. Vaikka hän sai elää pitkän ja terveen elämän, niin loppujen lopuksi ihmisen taival täällä on kuin hyttysen pissa valtameressä. Itsekin puolivuosisataa eläneenä ( hmmm, tuohan alkaa kuulosta jo hyvälle ) tietää jo hitusen mistä tässä on kysymys. Elämä on ajanjaksoja. Me synnymme, olemme ohikiitävän hetken lapsia. Käymme koulut, opiskelemme ja vietämme hillitöntä nuoruutta. Kypsymme ihmisiksi, perustamme perhettä, uraa, kotia ja autoa pitää laittaa. Tarvomme elämässä eteenpäin ja ikäännymme. Saamme kokemuksia, nautimmekin ja saamme huomata, kuinka aika alkaa käydä kohti vääjäämätöntä loppuaan. Mitä pidemmälle pääsemme, sitä nopeammin aika menee ohitsemme. Alamme muistella menneitä, kaikesta kuluneesta on jo vuosikymmeniä. Voi kuinka lyhyelle kaikki tuntuukaan. Elämä on sarja nopeasti ohikiitäviä hetkiä.

Herkästi vihertää

Olen selvinnyt tästä elämästä yksillä hautajaisilla. Toistaiseksi. Tietysti rintaani puristaa suru, mutta se on sellaista hyvää surua. Minulla on mummista hyvät, hauskat ja kauniit muistot. Monttubileet eivät koskaan ole mitään hauskoja juhlia, mutta noinkin korkean iän saavuttaneille, ne ovat siunaus ja armahdus. Oikeastaan  minulla on aika rauhallinen olo, on kaunista saatella mummi viimeiselle matkalle. Tiettyä jännitettä tilaisuuteen luo se, että en ole tavannut isääni pariinkymmeneen vuoteen. Elämä nyt vain meni niin. Välttääkseni tätä pelottavaakin jännitettä, soitin hänelle eilen ja sovimme yhteisestä matkasta kohti kotikaupunkiani. Saadaan hetki jutella ja olla vain. Ymmärsin myös sen, että me kaikki olemme kuolevaisia ja voisi olla hyvä lämmitellä välejämme, ennen kuin se on liian myöhäistä. Anteeksi anto, hyväksyntä sille, että asiat ovat menneet niin kuin ovat, ei ole minulta mitään pois. Päinvastoin. Ikääntyessään ihminen alkaa olla asioille armeliaampi. Ja hei, sitä alkaa ymmärtää asioita ja saa niille eri katsontakantoja, eikä ole niin hemmetin mustavalkoinen. Fantsuu! Ihq!

Miauuu

Mitäs eiliseen? Ukkorähjä keitti jauhelihakeiton ja minä paistoin aimo läjän plättyjä. Tehtiin pihahommeleita ja öljysin terden kalusteet. Yksi ystäväkin piipahti päiväseltään. Hassu sana, päiväseltään. Selitäppä jollekin ulukomuan elävälle moinen sana. Tarkoittaa siis sitä, ettei vieras jäänyt yökylään, oli vain päivän kanssamme. No mut joo, tänään pitää kiirehtiä kaupunkiin. On hirveesti kaikkea touhua ja suoritettavaa. Hyi, kun inhoan sanaa suoritus. Siinä on pakko. Olen selkärangaton nilviäinen ja pakko on paheeni. Jyäk!

Kaiken mä saan

Kuinka mahottoman monta lajiketta täällä pitääkään konserttoa? Tarkoitan tällä nyt näitä luomakunnan luotuja elikkäs lintuloita. Onkohan kaikki edes vielä tulleet konserttipaikalle, mutta moninainen on äänten kirjo. Nämä ovat näitä mökkeilyn parhaita hetkiä. Kirkas aamu, mokka jäähtyy kuppiin, ennen kuin sen kerkeän edes ryystämään. Mut ei hätiä mitiä, kylmä kahvi kaunistaa, sano. Olen kaunis, olen nätti kuin jalkarätti.

Latvastaan valoitetut

Vastarannalla metsäkyyhky kurnuttaa, siihen vastaa kuovi tai joku. Pitkä ja kaipaava huuto kiirii pitkin järven selkää. Se samainen tikka nakuttaa yhä samaa puuta mökin takana. Tähän kaikkeen pikku sirkuttajat yhtyvät, niin libertto on valmis. Joskaan en tiedä, mitä libertto tarkoittaa, mut se kuulostaa hyvälle.

Sumujen silta jossain tuolla

Olen kääriytynyt sähköllä lämpenevään huopaan. Niin sanotusti perse vaahdossa. Laitoin sen täysille ja se kyllä kuumottaa kivasti. Tasoittaakohan se selluloidii paahtaessaan? Mene ja tiedä, fiksu vekotin. Mökkiläiselle ei ollenkaan turha. Nyt on pakko säätä lämpötilaa alemmaksi, kohtahan mulla on beba tulessa. Täytän vielä mukiini lämmikettä. Ihan vain mokkoo, ei nyt näin aamutuimaan mitään rommiloita aleta kittaamaan. No, ei nyt sentään, herranjestas.

Raatio

Nouseva aurinko valaisee hassusti vastarannan puiden latvat. Tuolta noin mökin takaa se tekee tuloaan. Ukkorähjä on herännyt, kuulen kuinka hää tamppaa mökin puolella. Höh, tulee pilaamaan mun aamuisen taikahetkeni. Osaa kuitenkaan olla hiljaa ja kuunnella tätä magiaa. Mut pakkohan mun on hänet piipille laskea. Vai pitäiskö lyödä ovet salpaan, pysyt nyt siellä sisällä, etkä tuu häiritsee. En mie niin julmaa oo, en veikkosella.

Iltahämy

Karjaa oli yhtä ruma kaupunki kuin aina ennenkin. Ei ollut muuttunut. Muutamia taloja lukuunottamatta, se on tasaisen tylsä ja jotenkin harmaa. Mutta joka kerta talven jälkeen sinne on kiva mennä. Meittin mökkikaupunki, silleen tunteellista joo. Ostin raation, vaihdettiin kaasupullo ja käytiin huoltoasemalla munkkikahvilla.

Halki poikki pinoon

Nyt mun nokka vuotaa ja vilu hiukkasen kapajaa. Uskomattoman nopeasti aurinko nousee. Nyt vastarannan puut ovat jo saaneet valoa puoliväliin, kohta ovat kokonaan valaistuneet. Tämä taikahetki on hetkessä ohi. Voin vetäytyä takaisin neitsytkammariini. Hullukaan vielä tähän aikaa ala mitään puuhastelee. Sitä paitsi eiks tänään ole joku tuplapyhä. Joko se Jösse nousee kuolleista vai naulattiiks hänet ristille? En mää kaikkee voi niin tarkkaan muistaa... En niin.

Hartaasti hyvä

Huikee aamu. Järvi on peilityyni ja aurinko nostattelee pilvettömällä taivaalla. Tikka nakuttaa lähipuussa ja muut siivekkäät konsertoivat sen tahdissa. Yön viileys pakenee häpeissään ja tästä saattaa tulla lämmin päivä. Ettei peräti vallan kesäinen. Pääsiäisen ahdistava ja harras hiljaisuus on täällä hyväksyttyä luonnon rauhaa. Asia jota en lakkaa ihmettelemästä. Siis tätä rauhaa. Vuosi vuodelta urbaani syke nostattaa verenpaineitani ja vastaavasti, mieleni on näissä maisemissa tyyni ja rauhaisa. Hah, tuo nyt oli turhankin melodramaattista. Mutta se on niin totta.

Saunan savu

Saavuttiin paikalle siis jo torstaina. Silloin oli kova tuuli ja siksikin kylmä. Minun valtakuntaani on tämä terde ja sitkeästi istuin huopiin ja villaan kääriintyneenä. Mökillä ollaan ulkona, satoi tai paistoi. Aloitin ikkunan pesun ja jatkoin sitä eilen. Näin ikävä homma ei tunnu niin ikävälle. Miksiköhän kaikki tämä puuhastelu täällä agraariyhteiskunnassa ei tunnut yhtään suorittamiselle. Tiiätkö nää, halon hakkuu, veden kanto, saunan lämmitys, tiskaus ynnämuu talouteen liittyvä hommelointi. Jotenkin on kiva tehdä ja aina välillä hetkeksi istahtaa ihmettelemään.

Kullan kimallus

Ukkorähjä on riehunut puusavottansa kanssa, ja minäkin eilen reippaasti raijasin risuja metsikköön. Hikihän siinä touhussa tuli, mutta fyysinen suorittaminen tekee hyvää. Ei meittin möksä ole mikään työleiri. Kyllähän täällä tekemistä olisi, mutta kun paikka ei ole oma, niin silleen ei ole mitään velvollisuuksia isompiin hommiin. Kaikilla asioilla on puolensa.

Aaaah, parsaa

Tein eilen herkkuaterian. Alkuruuaksi parsaa, paahdettua ilmakuivattua kinkkua, hollannin soosilla. Ai ko olt makiaa. Pääruuaksi laitoin fetalla ja pinaatilla täytettyä tipufileetä ja parsapinaattirisoton. Ukkorähjä ei tykännyt, mutta itse olin taivaissa. Jälkiruokana taiteilin mämmistä herkkua. Sotkin sen joukkoon yhden appelsiinin kuutioina, vaniljakastiketta ja puolikas mignonmuna. Mä en ole oikein mämmimiehii, mutta näin tuokin oli syötävää. Se oli hyvää.

Täytetty tipu ja risotto

Tänään pitäisi mennä kylille. Ei ollakaan käyty vielä Karjaalla tälle keväälle. Ihan jännittää. On taas muutama asia mitä pitää hankkia. Se on jännä, että alkukeväästä on aina hirveest paljon kaikkee, mitä huomaa tarvitsevansa. Uus raatio pitää ostaa. Vanha särisee pahoin ja sekös minua ärsyttää. Vielä kolme mökkipäivää jäljellä. Jokohan voisi kukkasia istuttaa. Ei kantsi, jos tulee vilu ja halla...

Kärsikäämme kärsimystä

Raatio soittaa Grase Jonesia, takavuosien ehdotonta lempparia. Siinä sitä oli disconjytkettä kerrakseen. Aika monet kerrat ollaan niiden biisien tahtiin humpattu. Oi aikoja, oi sitä villiä menoa ja hetkien  huumaa. Mut hei, aika kivasti lähtee päivä käyntiin, kun kuuntelee jotakin tuollaista. Pitäisikö ottaa joka aamuiseksi sykkeeksi. Jäisi hyvä muuvi päälle...

Elämä on palautunut arkisille raiteille. Tai en nyt ihan. Tässähän on aikamoinen juhlaputki, alkaen pääsiäisestä, päättyen siihen helatorstaihin vai onko se nyt helakka helluntai. Siihen väliin mahtuu viikon kuntoloma Siuntiossa. Eli elämä on siis yhtä juhlaa muutaman viikon ja sit onkin jo kesälomat reisillä. Vaikka arki on käsillä, niin olenpa jo saanut kokemuksen syvällä rintaäänellä lohduttaa tulevia viiskymppisiä. Ensin tuntuu pahalle ja riisi piinaa, mutta voìla, täytettyäsi sen, elämä aukee ja repee, ja kaikki on vaaleanpunaista vakosamettia. Elämäsi saa täyttymyksen. Siitä kyllä selviää, ou jeah.

NAUTINNOLLISTA KÄRSIMYSTÄ KAIKILLE!!

Me jäätiin jo tänään pääsiäislomille. Ukkorähjä on ostamassa kesärenkaita ja sen jälkeen lähdetään ruuhkan jaloista möksälle. Saa tehdä ruokaostokset ilman hirveetä härdellii ja ollaan ajoissa paratiisissa. Keskusteltiin eilen pyhien menyystä ja pitkästä aikaa tuli sellainen tunne, että olisi kiva vääntää jotain parempaa pöperöö. Ukkorähjä on taas niin köyhä, ostettuaan uudet renkaat, että ilmoitti olevansa varaton mihinkään gurmeeseen. Ehdotti, että keitettäisiin joku vitun keitto ja sitä sitten koko pääsiäinen lämmiteltäisiin. Just joo. Minä sanomaan, että keitteleppä sinä keittoa, minä laitan lammasta ja parsaa. Viiniäkin juon. Nautin. Anna mun kaikki taas kestää.

Sain hyvän keittokirjan lahjaksi

Luvassa olisi kaunista keliä. Mahtavaa. Tiedossa olisi ikkunan pesua ja mikäs, jos kelit on kohdallaan, niin mukavaahan se on pikkasen puuhastella. Myrskyn kaatamat puut odottavat myös ottajaansa ja siinähän sitä tulisi hyötyliikuntaa samalla. Pitäiskö leikittää Ukkorähjälle munan piilotusta, hih. Pitkin sinne niin tonttia munaa kätkisin ja aarrekartan piirtäisin. Sielläpä pusikoissa saisi Ukkorähjä munaa metsästää. Minä voisin terdellä vinhoa nauttia. Ihan pupuna.

Viikolla sain surullisia uutisia. Isoäitini nukkui pois. Ikää oli jo huikeat ysikuus ja elämän taival tuli päätökseen. Tämmöisissä tapauksissa kuolema on jo pelastus ja yläkertaan hiljaisia rukouksia laittelin, että ottaisi mummin jo pois ja päästäisi lepoon. Onneksi kamppailu ei kestänyt kuukausi tolkulla, mutta kyllähän se surulliselle tuntui. Nämä muutamat päivät, hän oli mielessäni koko ajan ja muistelin niitä kaikkia kivoja muistoja, mitä hänestä jäi. Hän oli minulle tärkeä ihminen ja häntä on paljosta kiittäminen.

Nyt täytyy toimia. Pakata puput, tiput ja munat ja himaa hiukka järjestellä. Mämmiä en syö. Baithiwei, yleensä pääsiäinen on juhlista ahistavin. Sellaista hiljaista kärsimystä. Juttu on ihan toinen, kun sen saa viettää mökillä. Siellä hiljaisuus ei ole kärsimystä. Se on antavaa. Adios!

Ihana OLO

Ehdottomasti postauksen arvoinen makumatka ja ruokaelämys oli lauantai-illan vierailu Ravintola Olossa. Ruokalistalla on siis valittavana kaksi menymatkaa. Toinen menee pitkällä kaavalla ja toinen hitusen lyhempi. Merkkipäiväni kunniaksi lähdettiin tietysti pitkälle matkalle. Kyllä, ruokailu otti sen kuusi tuntia ja oli sen arvoinen. Palvelu pelasi, ruoka tuli jouhevasti ja mukana oli mukavia yllätyksiä.

Paikan interjööri oli rauhallinen ja silmää miellyttävä. Erityisesti pidin siitä, että akustiikkaan oli paneuduttu. Emme istuneet kuin sillit suolassa, taustamusa tuli juuri sopivalla volyymilla niin, että pystyi hyvin keskustelemaan. Valitettavasti näin ei ole monessakaan uudessa kuppilassa. Meteli on niin järkky, ettei omaa ääntä kuule, saatikka vierustoverin. Astiat läpi kattauksen mielenkiintoisia ja kekseliäitä. Oli puuta, kiveä, savea, keramiikkaa ja kaikkea mikä edusti mielestäni kivasti skandinaavista tyylitajua ja muotoilua. Vallan riitti ihasteltavaa. Nykyäänhän ruoka-annokset ovat kuin pieniä taideteoksia ja hyvä, että ne raaskii syödä. Kaunista, sielua hivelevää.

En nyt todellakaan muista ruokalajeja, niitähän oli se 22 kappaletta. Laitan kuvat, niistä pääsette aistimaan, joskin ne on otettu kännykällä ja laatu on mitä on. Eikä kuvat tule oikeassa järjestyksessä, en herra paratkoon muista, missä järjestyksessä mentiin. Mutta voitte edes hiukan aistia, millaisella matkalla olimme. Viinipaketti tuki loistavasti illan menyytä, ja muutama helmi, ihanainen makuyhdistelmä meinasi viedä tajun. Tai veikin...

Hauskoja yksityiskohtia oli pöydässä odottamassa oleva paistamaton, kauniisti kohonnut leipä. Jossakin vaiheessa ateriaa tarjoilia otti leivät ja vei ne paistumaan. Näin saatiin uunituoretta leipää, sen kanssa tuoretta voita, erittäin maukasta valkosipulikeittoa tai oliko se nyt kastike. Ruokajuomana kivasti tervalle aromatisoitu olut. Melkein tuli itku, niin oli maukasta.

Hauska yksityiskohta oli myös pöydässä ollut "oksa-asetelma." Paljastui, että se olikin ensimmäinen sormisyötävämme ja "multa" siinä jälkkärin suklaarouhde. Ihastuneesti kiljatelimme yllätyksille. Näistä kaikista johtuen voi todella sanoa, että olimme makumatkalla. Voin siis todellakin suositella paikkaa kaikille, jotka osaavat arvostaa sitä, että ruoka on myös taidetta, elämystä ja rakkautta. Mietin useastikin, mitähän ulukomaan elävä tuumaa ravintolasta. Edusti mainiosti pohjolan makumaailmaa ja eksotiikkaa. Ten points!

Juhlakalu kiittää ja kumartaa

Ensimäinen arkiaamu ja elämäni eteneminen on kallistunut kuudellekympille. Toi nyt ei kuulosta mitenkään mediaseksikkäälle, mut huihai, ei tartte. Hyvä just näin. Koko viikonloppu on vielä nautintona sielus ja sydämessäin. Oikein oli kiva, maukas ja yllätyksellinen. Vaikka mitään juhlia ei ollut, niin oli juuri sen verran sopivasti tapahtumaa, että ei tullut katumus.

Ukkorähjä rakasti aamupäivästä leivoksilla, ruususilla ja lahjaksi sain cashiä koruostoksiin. Puhelin piippasi Onnen toivotuksia ja hetken olin hyvinkin suosiossa. Se tuntui kivalle. Yhtiökumppani oli järjestänyt hauskan yllärin, johon minun piti olla valmis puolviis. Ovikello kilahti 16.20 ja oven takana seisoi hän ja saksofonisti. Sain yksityistunnin foniin ja kylläpä se olikin päräyttävä kokemus. Olen joskus muinoin sanonut, että viiskytvuotisjuhlissani soitan saksofonia gloriagaynorin iwillsurvive biisin ja alasti. Vaatteet säilyi päällä ja ihan tolle tasolle ei selvitty, mutta sain aikaiseksi äänen ja se oli kyllä vallan mukavaa.

Illaksi menimme Ravintola Oloon ja siellä meitä odotti kahdenkymmenekahden ruokalajin Makumatka. Syötiin kuusi tuntia ja täytyy todeta, että se oli huikea makuelämys, todellellinen makujen matka. Teen siitä ihan oman postuksen, koska se on sen arvoinen.

Haluan kiittää teitä kaikkia onnitteluista!!! Kriisi on seljätty, nyt alkaa se viidenkympin villitys!!!

Ei neljä, eikä kuus. Se on viis!

Tarkalleen viiskytvuotta sitten tulin maailmaan. En suinkaan ollut se kympin tyttö. Onneton rääpäle, kuolleeksi luulivat. Napanuoraansa hirttäytynyt, syntyessään jo kieroutunut. Mutta siitä se taival lähti ja hyvin on hengissä pysynyt. Koko tämän pitkän matkan, aina tähän päivään asti.

Täyteläistä kakkua

Kyllä. Kyllä tässä päivässä on jotakin spesiaalia. Oli jo eilen. Oudosti minulla on kevyt olo. Ei se tunnu pahalla. Siinä on tiettyä arvokkuutta ja kunniaa. Hei, mä olen elänyt puolivuosisataa, ja mulla on, hei historiaa. En mä nyt vielä fossiiliksi ala, mutta ihanasti ikäihminen olen. Tein itseni kanssa sopimuksen, että nyt jätetään se ikääntyminen nuoremmille ja meitsi sen kun porskuttaa. Minusta voisi tulla tieteellinen sensaattio. Annan mennä takaperin. Imeväiseksi vallan. Vielä on aikaa. Vittu viiskytvuotta.

Sileää ihoa

Sain lahjaksi kohottavan kasvohoidon. Se oli ihana. Kosmetologi teki ihon arvioinnin. Sellaisella ultraviolettivalolla yhes katsottiin. Hän kehaisemaan: " Teillä on hämmästyttävän sileä iho, huomaa, että hoidatte kasvojanne." Pikkasen oli couperoosaa ja kuivuusköyhää, mutta sitähän nyt ei lasketa. Olin häpi. Olin sileä.

Laatu lahjoja

Tyttäret töissä lauloivat. Paketinkin olivat laittaneet. Mansikkakakkua syötiin ja minulla oli kevyt olo. Kummallista. Sain lahjakortin Eva Attling liikkeeseen. Tietämättäni siitä, olin käynyt päivällä katsomassa kaulakorua. Joku muisto tästä päivästä on saatava. Löysin neljäkin, en osannut vielä päättää. Nyt voin ostaa ne kaikki. Ihana lahja.

Pikkaisia paketteja

Yläkertakin rakastaa minua. On armahtanut vanhaa ihmistä. Kolmas päivä ilman häiritseviä kipuja. Alan uskoa, että ikääntyminen on ihanaa. Tahtoisin mennä niitylle. Alasti itseni riisuisin ja maailmaa syleilisin. Olisin hillittömästi hupsu ja kuplajuomaa nauttisin suoraan pullon suusta. Antaisin valua pitkin korskeaa rintakehääni. Saattaisin kevyesti tanssahdella ja laulaa luikauttaisin.

Kuplivaa kuohujuomaa

Tässä olossa on jotakin sellaista, että voi jättää taakseen kasvukipunsa ja olla reilusti sellainen kuin on. Enää ei tarvitse välittää, että ei muka ole täydellinen. Olen virhekappale, mutta onnistunut sellainen. Onko tämä nyt sama, että voi alkaa sanomaan ihmisille ihan mitä tahansa. Kaikki vain suoraan päin naamaa. Ei sitä paha tarvitse olla, mutta nyt voi olla estoton elämässään. Silleen niin ku villi ja vapaa. Ai ko mie tykkään ajatuksesta.

Juhlat jää pitämättä. Se kriisi vei minulta halut. Voi olla, että kaduttaa, mutta ainahan niitä voi juhlia myöhemminkin. Jospa se elämä olisikin tästä eteenpäin yhtä juhlaa. Joka hemmetin päivä tai ainakin viikonloppu juhlittaisiin mun viiskymmpisiä. Hyvä, nyt ei voi Ukkorähjäkään urputtaa. Join eilen kuplivaa. Pesin paskahuussin ja olin ihan fiilareissa. Kuten sanoin, tässä on SPESIAALIA!

Olen narsissi. Olen kukassa.

Ettei tämä päivä nyt ihan toistaisi tylsää elämääni, niin illaksi mennään ulkoruokintaan. Luvassa on koko illan kestävä makumatka Ravintola Olossa. Ihanaa. Mä niin antaudun nauttimaan. Laitan itseni oikein nätiksi ja otan ilon irti elämästä. Olen sen ansainnut, olenhan viiskymmpinen. Hei, ajatelkaa, mä olen viiskymppinen. Eiks oo aika hienoo?!

Tulla henkiin ja elämään

Kävelin eilen Kaivopuistossa. Siellä on niin rujoa ja alastonta. Tämä aika ennen kaiken heräämistä on rumaa ja harmaan väritöntä.  Puut ilman lehtivihreää ovat kuin pystyyn kuolleet ruumiit. Aurinko paistoi, ja se loi pelottavan tummia varjoja. Maisemassa oli kauhua. Elotonta elävää. Kummallinen tunne. Kaiken sen äänen keskellä oli hiljaista. Olisi voinut kuvitella, että vastaan kävelee eläviä kuolleita. Niitä hirvityksiä, mitä töllöstäkin tulee, mutta en pysty, enkä halua katsoa. Outoa, pervoa suorastaan.

Lähemmin tutkittuani, sain huomata, että siellä täällä punkee pikku itua ja vihreää. Se on lupaus toivosta, uudesta elämästä. Kaiken kuolleen alla, siintää ruohovihreää joka yrittää epätoivoisesti tulla pintaa. Tulla henkiin ja elämään. Pysähdyin. Katselin kirkkaan sinistä taivasta ja annoin auringonsäteiden lämmittää turvonnutta naamaani. Tunsin sen lämpimän hyväilyn. Vastakohtien kohtaaminen sykähdytti tätä ikuista draaman tajuani. Mieleni teki jäätelötötteröä. Kahdella pallolla, yksi minttua ja yksi lemonia.

Vastarannalle, sinne niin Katajanokan rantaan on nousemassa maailmanpyörä. Onnettoman pikkuinen härveli. Jos kerran tuollainen on laitettava, olisivat pystyttäneen kunnon härvelin. Sellaisen mistä olisi nähnyt koko Suomen. Menenkö moiseen? Sen saamisen ilosta, voisi tukea yrittäjää ja käydä huvituspyörähdyksellä. Londonissa on kiva. Mut se onkin satakertaa isompi. Meneekö turisti? Toivottavasti. Ei tulisi nolo loppu ja koko hökötys purettaisi jouluun mennessä.

Orvokki shoppaa

Eihän se ikääntyminen nyt niin kauheaa ole.

Kaunis olen kuin Orvokki

Sanoi hän ja heittäytyi taas kerran lattialle lohduttomaan itkuun ja katselee netistä tilattavia teeseitse-botoxkorjaavia hoitomuotoja ja tavoita ikuinen nuoruus. Tavoita hyvä elämä.

Hah, huomatkaa tuo positiivinen aamun aloitus. Tuo pitäisi saada jo kirkonkirjoihin tai ainakin todistetusti sanomakseni. Enää ei voi perääntyä. Mitä ihmeen kauheeta siinä nyt voi olla, jos ihminen kerran elämässään tavoittaa puolivuosisataa. Sitä paitsi siihen liittyy aimo annos kunnioitusta. Se on hienoa. Vanhempia ihmisiä tulee arvostaa ja kunnioittaa heidän laajaa elämänkokemusta. Taidankin merkkipäiväni jälkeen vaatia, että minua teititellään. Hei, saanks mää sitten istua linjavaunuissa ja muissa julkisissa joukkoliikennevälineissä merkityille paikoille. Niille niin, missä ovat raskautetut, vammautuneet ja ikäihmiset. Hetkinen, eiks tossa haiskahda ihmisoikeuksien polkeminen. Minä mikään vanha oo... tule perkele nimittelee...

Jännitin eilistä lääkäritapaamista kovin. Se oli turhaa. Sain asioida sellaisen ammatti-ihmisen kanssa, joka oli työlleen omistautunut ja aivan yhtä ihmeissään kuin minäkin. Ihmeissään siis siitä, että mikä mahtaisikaan selittää kaiken tän paskan, mitä täs viime aikoina on ilmennyt. Lohdullisesti kaikki otetut kokeet ja arvot  oli loistavat. Hyvä niin. Hienoinen rutiini on jo muotoutunut tälle valittamiselle ja aivan estoitta annan kyllä tulla kaiken. En siis yhtään ole silleen, että eihän tässä mitä, hyvinhän tässä, ehkä tämä ohi menee. Pikku hiljaa tilanne alkaa selkeytyä ja tod.näk. vika löytyy hermoista. Juuri niin, luit aivan oikein. Hermot sillä saatana ovat menneet. Mut mikäs, sain lähetteen hermoratakuvauksiin ja sit kahellaan taas. Katoppahan, nyt ei enää riitä se, että kaikki nivelet paukkuu vaan mukaan on tullut hermoperäistä särkyä. Se on silleen hirmu kiva pidettävä juu. Mulle ihan sama, olkoon vaikka intialainen vinkuhinkukuppa, kunhan tälle kaikelle tulisi joku selitys. Ja sitten piste. Toinen piste. Helevetinmoinen piste.

Kaksin aina kaunihimpi

Siitä ilosta, että olen elossa, kävin shoppailee pari paitulii. Ostin liivinkin. Ostin uuden printterinkin. Ostin uuden merceedeksen. Ostin uuden kesämökin. Asunnonkin ostin. Ja huvilan Monacosta. Timanttikäädyn kaulalleni ja Juppelle kullatun kaulapannan. Ukkorähjälle Rolexin. Panin sit haisee. Antaa mennä vaan kaikki. Kerranhan täällä vain ollaan. Uuuups, mites mää nyt noin. Mites se lapanen tollalailla lähti. Taitaa tosiaan olla hermot riekaleina. Häh, mää mittään, kunhan pilailin...

Jassoo, täytynee vaihtaa tenat pöksyyn ja lähtee rollaattorilla kurvailee. Hankin sellaisen delux-mallin. Siinä on pakki ja kukkasen muotoiset sivupeilit. Kiihtyy nollasta sataan, kun kerran polokasee. Mie en jalakoihin jää perkele. Nyt alkaa uus elämä. Willi ja Wallaton. Ugh, olen puhunut!

Erityisen intresanttia

Kaupunkiaamu. Nukuin niitä nopeita. Silmä kiinni, silmä auki. Kaheksan tuntia hävisi elämästä unelle. Eikä siinä mikään vika, uni ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa. Ei todella ole. Se on kuin rahaa pankkiin pistäisi, kun nuori ihminen nukkuu. Hetkinen, ei ole enää nuori, niin mihin sitä sitten tämän ikäinen säästää? Meneeks se suoraan eläkevakuutuksiin vai peräti hautajaiskuluihin. Täytyypä olla tarkkana tuon unen kanssa. Ettei vaan hukkaan mene, sillä minä.

Mökkilook 2014

Tietotekniikka ryppyilee. Se on piikki mun lihassa. Aina ollut. Silleen en ole sinuksi tullut. Joo, printteri sanoi eilen poks. Se ei vaan suostu tulostaa, kaikkeni yritin. Vanhakin on jo, väsyikö tiensä päähän. Juuri, kun olisin erittäinkin paljon tarvinnut tulostettavaa. Uusi on hommattava. Viime viikolla kertoilin rakkaani ylikuumenemisesta. Minulle suositeltiin tuuletusaukkojen putsailua. Tein töitä käskettyäni, mutta ei löydy rakkineen pohjasta aukon aukkoa. Alkaako läppärikin tulla tiensä päähän. Kaikki leviää, kuten minä myös. Hei, pitäisikö omatkin ilmavirta-aukkoni puhdistaa? Josko kipuilu johtuukin siitä. Ovat aukkoni tukkeutuneet, paljon mahdollista. Apua.

Kalasavustamon namitiski

Eipä varmaan meidän mökkihistorian aikana ole koskaan näin aikaisin käynnistelty tulevaa kautta. Viime vuonna päästiin möksälle vasta viikko vapun jälkeen. Ajatelkaas, jos maailman meno menisi näin. Kesäkausi alkaisi jo maaliskuussa ja talvi kestäisi parisen kuukautta. Hmmm, laittaisinko vastaan. Enpä usko. Ainakaan mulla ei ollut ikävä niitä järkyttäviä lumikinoksia. Parempi näin vaikkakin hetkittäin oli aika pimiää. Toivottavasti tämä aikainen mökkialoitus ei tee sitä, että olen jo juhannukseen mennessä kyllästynyt siihen joka viikonloppuiseen mökillä ramppaamiseen. Sitä kun nyt sattuu olemaan ilmassa aina myöhemmin syksyllä.

Taivaallisia kalasaaliita

Tästä viikosta kun selvitään, niin sittenhän siinä onkin tapahtumaa yllinkyllin. Ihan hirvittää. Ensin on se ristuksen delaaminen, sit vedetään tuhannen lärvit työläisten kunniaks ja sen jälkeen onkin hyvä lähtee taas viikoksi Siuntioon kuntoutuu. Kaikista muista selviän, mut toi kuntoutus ei ole mennyt ihan niin kuin käsikirjoitin. Ei ole sentit vyötäröltä kaikonneet, eikä pahemmin ole jumpattu. Ei ole niin. Jos mahdollista, niin suunta on ollut päinvastainen. Alamäkeä mennään niin, että heikkohermoisempia hirvittäisi. Mut minkäs teet, elämä on. Se suattaapi olla, että tämä heppu jää armottomasti luokalleen ja tuleepi ikävää palautetta. Jos alkavat kovin vittuilee, niin miehän lähen menee. Menen vaikka lähi buariin, jos ei muuta. Ei vains, se ensimmäinen viikkohan oli suksee, toivottavasti tästä toisestakin saisi niitä rakennuspalikoita tämän hetkiseen hiukkasen huteraan olotilaan. Lähetääs nyt avoimin mielin ja rinnat rakkuloilla. Sehän voi olla hyvinkin tervehdyttävä sessio tai sitten ei. Hiukkasen hirvittää joo.

Ei maar, nyt täytynee laittaa itteensä ihmisen näköiseks. Olis meinaa taas vaihteeks tohtoritapaamisia. Eihän tosta ole viikkoakaan, kun viimeks vierailin. Nyt on jännä, sillä minulla on ehdottaa heille tautiluokitusta tahikkas diagnoosi. Toi nettitohtori on siitä kiva, että sieltä voi valita, mitä kivaa tänään sairastaisi. Vaihtelee välillä, niin ei käy tylsäksi tämä oireilu. Jep, jep. Nyt saattaisi olla niin, että ollaan lähellä sitä, että selviäis miks Jeppe juo. Tai sitten ei. Onko se vain virtahepo olohuoneessa vai olisko sittenkin asiaa annelitempakalle. Eipä tuota tiiä. Hyvin on intresanttia, ihan helevetin intresanttia.

Aamun taikaa

Sataa hyvin lempeästi ja tuivertava tuuli on mennyt menojaan. On rauhaisa aamu, kuuntelen lintujen elämän iloa ja ryystän mokkaa nautiskellen. Istun mökin terdellä ja järvi on menettänyt jäisen peitteensä. Sen pinta väreilee juuri sen verran, että ymmärtää veden liikkeen. Joutsenet huutaa vastarannalla, mitä lie rääkyyvät. Nyt sade aloittaa rummutuksen peltikattoon, se on rauhallinen saundi. Ihana aamuhetki.

Tultiin eilen paratiisiin. Auringosta huolimatta, hiukkasen oli Martan viileä päivystää terdellä. Tuuli oli kylmä ja napakka. Kun meillä tuulee, niin aina näin alkukesästä se on jäätävää. Kesällä taas tuulikin on armahtava ja tuo kaivattua helpotusta helteeseen. Siksi en siitä valita. Se on mun kamu.

Otin ja tiskasin astioita talven jäljiltä. Pesin kaappeja ja olikin mukavaa touhuta. Ovat nyt puhtaana vastaanottamassa kesää ja mökkikautta. Täytyy tehdä tällai pikkuhiljaa, aina yksi järjestettävä kohde viikonlopussaan. Ei kuulkaa tule ressi, eikä ahistus. Ensi viikonlopulle jää ikkunan pesut, sitpä alkaisi olla torppa kunnossa. Pihahommia tehdään, kun kelit selkeesti lämpenevät. Onhan tämä tuttua hommaa, yhdeksäs kesä lähtee vuokralla. Meillä on ollut hyvä tuuri mökin suhteen. Ollaan saatu pitää sama tölli näinkin monta vuotta ja vuokra on suht edukas, laatuunsa nähden. Kiitos luojani siitä.

Mökkimatkan varrella on kalasavustamo. Näinkin monta vuotta ollaan aina ajettu ohi ja joka kerta tummattu, että pitäisi piipahtaa. Nyt sen teimme ja kiesus, kun olikin herkullisen oloinen mesta. Mukaan lähti kaikenmoista kalaisaa herkkua. Olin vain tehnyt sen virheen, että siinä siivouksen lomassa vetelin irtsareita pahimpaan nälkääni ja sit ei oikein jaksanut syödä. Hölmö minä, tyhmä minä. Mutta taivaallisen ihania herkkuja oli, keitettiin kaveriksi epsanjalaista uuttapottua. Postaan nyt iPadillä, saatte kuvia paikan tiskeistä, kunhan laskeudun kotikonelleni. Ei varmasti ollut viimeinen kerta, kun paikasta haemme fisuherkkuja.

Höh, jostakin kuuluu hälytysajoneuvon ääni. Se ei istu tähän maisemaan. Täällä ollaan pois maailmasta, varsinkin pahasta sellaisesta. Tänne ei kuulu, hätä eikä huoli. Tää on silleen turvasatama. Mökillä eletään jotenkin eri elämää kuin kaupunkilaisessa oravanpyörässä. Täällä on rauha, itsessä ja sen sielussa. Siksi(kö) tästä aina niin antaumuksella nautin. Varmaan niin tai ainakin sinne päin.

Raittiin ilman myrkytysvaara on olemassa. Ihan tosi. Aina palatessani kaupunkiin, on naama punainen kuin tomaatti ja sellainen raukea mökkiväsy. Onhan se taivahan tosi, kun elinpiiri laajenee ulkoiseksi, niin hetken menee ropalla tajuta tämä ulkoistaminen. En mie sisällä möllää, sitkeesti tässä istun, satoi tai paistoi. Olen niin sanotusti pihalla.

Sade yltyy. Tuntuu kesälle. Menen vielä neitsytkammariini. Sateen ropina nukuttaa somasti. Ei meil ole mikään kiire, hetken voisi vielä uinahtaa. Ensi viikko on rankka, henkisesti ja fyysisesti. Nyt tarvitaan voimaa. Tahdon olla maailman vahvin nalle. Niin onkiin.