Onni

Istun syksyisessä aamussa ja mietin....

Elämän onnea ja autuutta. Mistä ne muodostuu, mistä se tulee? Tämän elämäntapamuutoksen kynnyksellä pieni pääni miettii mistä joutuu luopumaan ja mitä saa. Kaikki kesän ihanat, kuplivat juhlat olivat onnea. Ystävät ympärillä ovat elämän iloa. Mietityttää se, kuinka saan elämääni juhlan tuntua ilman kuplia? Onko kaikki tasapaksua arkea, ei juhlan huippua, ei arjen erotusta. On niin tottunut, että juhlaan liittyy aina pirskahtelevat, vuosikertaviinit ja pikku terävät. Varmasti on väkevää vieroitusoiretta, mutta se on vain minun ajatusmaailmastani kiinni. Pitää löytää uusi tapa ajatella, uusi tapa juhlia.

Nämä syksyiset sieniretket ovat onnea. Minulle juhlaa. Mitä vielä? Onhan sitä oltava muutakin!?

Jos ajattelemme asiaa laajemmalla perspektiivillä, niin löydän paljonkin faktaa mikä tukee muutosta. Terveys, hajuttomuus, raikkaus, reippaus jne. jne. plaa, plaa, plaa......

Tuntuu niin kliseelle, mutta sieltä se elämän onni on löydettävä.

Muutama vuosi sitten yritin irti tupakasta hypnoosilla. Syvässä narkoottisessa tilassa jouduin laittamaan itselleni terveisiä tulevaisuuteen. Viestin siitä, miksi minun kannattaa olla tupakoimaton. Näin itseni seitsemänkymppisenä äijän käppänänä. Seisoin avannon reunalla, reipas virnistys naamalla. Olin pieni, kutistunut ja ryppyinen, mutta tupakoimaton terve vanhus! Aistin itsestäni puhtaan ja terveellisen energia. Juuri näin, tänä päivänä tehdyillä valinnoilla voin vaikuttaa siihen, kuinka voin ikäihmisenä. Haluaisin olla toimelias, aktiivinen ja elämän haluinen ukkorähjä. Valitettavasti hypnoosi ei auttanut, mutta en varmaankaan ollut vielä valmis. Nyt olen. Sytytän yhden savukkeen....

Eilinenkin päivä oli sieni antoisa. Taas vasut pullollaan tatteja, hienoja lampaankääpiä ja hiukka kantsuja. Tähän mennessä meillä on jo kaksi isohkoa pussia kuivattuja tatteja ja kaksi on vielä tulossa. On talven herkkuhetket turvattu. Mutta kuinka voi syödä tattipastaa, jos ei ole hyvää valkoviiniä? Oih ja voih! Miksi törmään koko ajan näihin ajatuksiin? Eihän minua ole Tuonelaan tuomittu. Jaksan tämän holittoman loppu vuoden ja sitten voin nauttia lasin tahi kaksi aterialla hyvässä seurassa. Just joo....

Syötiin taas maukasta sieniruokaa. Tattisoossit ja paistetut kanttarellit, joo okei. Mutta lampaankääpäpihvit ovat harvinaisempaa ja taivaallista herkkua. Tässä taas resepti.

Lampaankääpäpihvit

Valitse mielellään tasakokoisia, litteitä sieniä. Tee panerointi aineet valmiiksi lautasille paistinpannun vierelle.

1. Vehnäjauhoseos. Lisää jauhoihin suolaa, valkopippuri ja curry.

2. Kananmunaseos. Vatkaa munien rakenne rikki, lisää hieman suolaa.

3. Korppujauhoseos. Lisää tähän myös hieman suolaa ja currya. Varo, että et laita suolaa liikaa.

Aloita panerointi vehnäjauhoista ja jatka edellä mainitussa järjestyksessä. Ole tarkkana, että seokset tarttuvat kunnolla sieniin. Voit avittaa käsin, jos joku kohta on "kupera" ja panerointi ei meinaa tarttua. Tästä näin tulee se ihana rapsakka pinta. Sulata voita ( miell. oikeaa sellaista) pannulla ja paista pihvejä miedolla lämmöllä noin 15 min. puoleltansa. Nosta pihvit folion alle tekeytymään ja nauti. Yksinkertaista, mutta niin maukasta.

Kaupunki kutsuu taas. Pitkä ONNELLINEN viikonloppu takana. Eikä tämä sienestys ole ihan turhaa haahuilua metsässä. Ystävättäreni askelmittari kertoo sen, miksi jalkani ja selkä ovat hieman pökkelöt. Hyvä, hyvä, ihminen on luotu liikkumaan. Tästä on hyvä jatkaa. Huomenna hommaan salikortin ja aloitan urheilevan elämän tyylin.

Tänään paistan töihin sienipiirakkaa ja olen muutenkin ihan tattina.

HerKkUtAtTi!

Kyllä syksy on ihmisen parasta aikaa!

Ilma on viileä ja raikas. Uimavesi kylmää ja virkistävää. Illat hämärtyvät ja ulkotulet sekä kynttilät antavat kaunista kajoa. Ilmassa on uuden syntyä ja syksyn energiaa. Metsä täynnä sieniä, noita luomakunnan timantteja. Mikä on ihmisen ollessa....

Ei siis ihme, että RAKASTAN syksyä! Ihana syksy, paras syksy, kaunis syksy. SyksySyksySyksy!

Saavuttiin mökille myöhään torstai-iltana. Ihan siksi, että ollaan ajoissa ja valmiina perjantai-aamuna syöksymään sienimetsään. Meillä oli kutina, että nyt niitä tulee, nyt niitä saa. Hyvä ystävättäreni Lilian ja minä, ampaisimme siis metsään jo puoli kymppi. Emme päässeet kovinkaan pitkälle, kun ensimmäiset, jumalaiset herkkutatit jo rukoilivat meidän huomiotamme. Siitä alkoikin varsinainen metsästys. Ei koskaan, ei ikinä ole näillä main ollut tatteja näin paljon. Saimme metsässä ihan hysteerisiä naurukohtauksia ja noukimme sekopäisenä ykkösluokan tatteja vasuihimme. Olimme metsässä kokonaiset kaksi tuntia ja oli pakko lähteä tyhjentämään sienikorit. Lilianin vasusta hajosi kahva, koska se oli niin täynnä sieniä! Ihanaa.... Niin marssimme mökkitietä takaisin sienivasu päänpäällä. Niin kuin nuo urheat naiset kantavat vesisaaveja kilometrien takaa. Me olimme niitä, ne olivat meitä. Nauratti, oltiin onnellisia. Oltiin tyytyväisiä.

Sienikuivuri on huutanut siitä saakka ja sieltä tulee paperipusseihin kuivaa kultaa. Nyt on talvella millä mällätä! Kohta tehdään uusi täsmäisku Lumikin rinteeseen ja pikkumetsään. Ehkä käydään katsomassa myös venäläisten rinne. Eiköhän sieltä tule taas vasut täyteen.

Me ollaan sienihöperöitä kaikki. Mikä onkaan ihanampaa, kun saa vaeltaa syksyisessä metsässä? Hermo lepää ja pakarat kiittää. Eilenkin käveltiin n. 10.000 askelta pelkästään sienimetsässä. Siihen muut humpat päälle. Ainut ikävä on hirvikärpänen. Tuo pirun aikaan saannos. Jumala ei ole voinut luoda noin vastenmielistä otusta. Mutta meillä on siihen oiva torjuntakeino. Sellaiset valkoiset, paperiset maataloushaalarit tahi koko puku. Saat suojattua itsesi päästä varpaisiin ja kuulet vain kuinka nuo ällöttävät paskiaiset kopsahtelevat suojapukuusi. Mutta ne eivät pääse tunkeutumaan kehosi aukkoihin ja karvapeitteisiin. Olemme voittajia, ja saamme rauhassa nauttia sienimetsän antimista. Lilian nukkuu vielä, kohta menen herättelemään hänet. Minulla alkaa olla jo kiire metsälle. Ei minun täydy sanoa kuin yksi sana ja Lilian on jo puku päällä menossa saalistamaan. Sana on TATTI! Siihen hän herää....

Rakastan myös sieniruokia. Eilen syötiin uuniperunat mm. sienitäytteellä. Oli kantsua ja tattia. Tein myös liha ja kalatäytteen. Sunnuntaina teen sienipiirakan. Tänään syödään tattipastaa. Siinä vasta herkkujen herkku. Tässä Martan oiva resepti. Herkkutatti on arvokas ja hienostunut aromiltaan. Se ei tarvitse muita makuja, hieman korostetta vain.

Tattipasta.

Sipaise hieman voita, pilkotut sienet, purjo ja valkosipuli pannulle. Pyörittele niitä siinä hetkinen ( tatistahan ei tule juurikaan nestettä.)

Lisää kermaa ja valkoviiniä. Kiehuttele hetki miedolla lämmöllä.

Lisää mausteeksi hiukka mustapippuria, muskottipähkinää ja suolaa. Tarkista maku. Suolaa on oltava tarpeeksi. Pyöristä maku hippusella sokeria.

Keitä tuorepasta al tentte. Kaada päälle kastike ja hiukka parmesaania. Tarjoile hyvän maalaisleivän kera. Vot sie, se on tuas kiel persiissä! Se on varma se.

Kuten näet, elämä tällä hetkellä on pelkkää sientä. Tätä onnea ja autuutta ei kestä loputtomiin. Muutama täydellinen sieniviikonloppu ja sitten kaikki on pois. Nautitaan nyt. Noin kuukauden kuluttua ollaankin palattu kaupunkielämään ja edessämme ovat uudet saalistuksen kohteet ja mielihalut. Elämän menoa ja vaihtelun vapautta. Sellaista se on. Elämä.

Muistakos mitä lupasin sinulle männä keväänä? ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN.

Nyt on käsillä se aika. The muutos. Eilen join viimeiset pisarat valkoviiniputeleista. Sydämeni itki luopumisen tuskaa ja mieltäni raastoivat polttavat hylkäämiset. Olen uuden edessä, nöyränä ja auki. Utelias mieleni on valmistautunut kohtaamaan mielenkiinnolla tulevan. Vielä viime viikolla minua vaivasi motivaation puute. Kyseenalaistin tarpeellisuuden ja soimasin itseäni hulluksi. Mutta tämä syksyn energia herättelee minussa muutoksen halun ja ryhmän vertaistuki sai ajatusmaailmani kääntymään. Tulkoon muutos, tulkoon helvetti, tulkoon elämän rakkaus! Olen valmis, olenko? Olen!

Maanantaina ostan tupakanvieroituslääkityksen ja tiistaina alkaa niiden popsiminen. Minulla on kokemusta ko. lääkkeestä ja tiedän sen olevan voimakas lääkitys. Ilman sivuvaikutuksia ei siitä selvitä, mutta olen varautunut niihinkin. Lääkkeen lopetus on se pahin. Pillereiden välittäjäaineena on dopamiini. Ja sekös sitten mukavasti rassaa tuota ihmismieltä. Tai siis sen puute. Syötyäsi lääkettä olet taivaissa. Elämä täynnä energiaa ja mikään ei ahista. Vaikutuksen loputtua vaivut syviin masennuksen syövereihin. Ranteet auki ja silleen.... Pääsen ainakin röökistä eroon, hih! Nyt tiedän mitä on tulossa ja osaan siihen varautua. Syön lääkettä siksi, koska sillä pääsee eroon röökistä. Se on hyvä.

Tulen oksentamaan kaiken sen pahan tänne eetteriin. Toisaalta, tulen tuomaan myös onnistumisen tunteen ja palasen puhdasta itseäni. Tämä on mielenkiintoinen matka sisimpääni. Lähdetkö messiin? Oih, minua ihan jännittää....

Nyt vain rukoilen voimia yläkerrasta. Anna mun onnistua, anna mun olla vahva!

Iltaruskon taikaa...

Radio Suomessa laulaa Mariska. Sua kaipaan tulkitsee hän veret seisauttavasti. Tää biisi saa mut ihan fiiliksiin! Mieletön meno! Viinit tähän pöytään jo tuokaa!!! Huolet hetkeksi unohtakaa!!! Miks sytytit mut roihuamaan?! Oih ja Voih!

Ilta tarjoilee taas parastaan. Aurinko laskee, sauna lämpiää tuprutellen pehmeää pumpuliaan piipusta. Ilta on lempeä ja ilmassa kenties jo syksyn sävel. Radion turvallinen musiikki soittaa sielujamme ja kaikessa on kiva kosketus.

Ihana, kun voi vielä nauttia ulkoilmaelämää. Maasta sinä olet tullut, maaksi sinä olet tuleman. Yhtä äiti luonnon kanssa, isä maan. Kauheen rauhallista täällä, cityhumujen jälkeen. Kiva olla.

Kaikki muu paitsi mökkeily on turhaa...

Osa 2.

Toi edellinen oli perjantai-illan fiiliksiä. Oli tarkoitus jatkaa saunan jälkeen, mut en sitä jaksanut...

Nyt on sunnuntaiaamu. Ihana syksyn tunnelma. Ilma on viileä ja tuuli soi puissa. Nukuin yhdeksän tuntia syvää unta ja nyt olo on pirteä. Tänään lähdetään ajoissa kaupunkiin, puoliskolla on sukulaisen rippijuhlat. Hyvä niin, sillä tänään minä saan siivota himassa. Täytynee tunnustaa, että siivoukset ovat jääneet vähäiselle. Oikein odotan, että pääsen rättiä heiluttamaan. Katsos, koko kesä menee täällä mökillä, ei siinä kerkeä kotia paljon puleraamaan. Mutta nyt on jo korkea aika.

Eilen käytiin sienimetsässä. Olikin mahtava reissu. Kolme tuntia noukittiin ja herkkutattisaalis oli runsas. Ihania, ykkösluokan pulleroita vasut pullollaan. Siinä on hieno sieni! Ja miten ihana niitä onkaan löytää. Sienten lisäksi, metsä antaa hyvää energiaa. Nyt taas jaksaa.

Syötiin eilen sieniruokaa. Alkuruokana tattivoileivät ja pääruokana sienitäytteiset ohukaiset. Olipas hyvää. Tänään on sitten tattipastan vuoro. Oih, siinä on gurmeeta niin, että taju lähtee.

Työviikko oli lyhyt ja ytimekäs. Kaksi ja puoli päivää duunia ja taas oltiin viikonlopussa. Nyt kaikki miellyttävät poikkeamat on takana ja palataan arkiseen elämänmenoon. Hyvä niin, rutiinia olenkin jo kaivannut. Voisi heittää hyvästit kesälle 2010 ja käydä odottamaan joulua. Mitähän sitä jouluna? En ole erityisesti mikään jouluihminen, enemmänkin ahdistun siitä hössötyksestä ja haluan paeta. Pakoon, piiloon jeesuslasta. Olen miettinyt, pitäisikö ponnistaa ulukomaille? Thailand voisi olla harkittava vaihtoehto... Kerkeehän tuota vielä miettiä. Tai sitten ei, joulumatkat myydään niin aikaisin. Käydään nyt ensin se Barcelona lokakuussa. Yes!

Hah, mökin pihassa, tässä ihan äärellä, tepastelee kolme lintua. Jos en ole onneton lintu tunnistaja, niin sanoisin, että ne ovat pyylintuja. Miten kirjoitetaan pyy monikossa. Pyitä?

Mistä tiedän? Isäpuoleni on kova metsämies ja juuri tuota tipua roikkui tapettuna, verissä päin meidän parvekkeella. Syötiin sitä iänikuista lintupaistia. Silloin sitä ei osannut arvostaa, nyt pitäisin sitä kenties herkkuna...

Olipas verinen tarina pyhäaamuksi.

Onko mitään mainittavaa maapallolla?

Olen kenties hieman analyyttisellä tuulella. Kyseenalaistan taas vähän kaikkea ja kaikkia. Se kuuluu elämäni evoluutioon. Joka syksy sama juttu. Mikä se tunne on? Ei se ole masennus, ei burnout, eikä.... mikä? Joku se on. Hienoinen tyytymättömyys, kaipuu johonkin, en tiedä mihin? Tulee tunne, että omalle elämälle pitäisi tehdä jotakin. Hurauttaa elämä uusiksi! Myydä asunto ja lähteä maailmalle. Jättää kaikki, ukot, akat ja pikkukoirat. Laihduttaa satakiloo, lopettaa rööki, paukahtaa uskoon, aloittaa henkisyysharjoitukset. Harrastaa kauneuskirurgiaa, löytää rakastaja ja kirjoittaa romaani. Mitä vielä? Jotenkin levoton olo....

Ou rait, tiedän, että tämä menee ohi. Ensimmäiset syksyn kuurat ikkunoissa ja minä olen rauha. Sitä odotellessa yritän nauttia elämästä!

Kuvia The Pink

Nyt ollaan taas kaupungissa ja tietoliikenneyhteydet ovat toimivammat. Otettiin juhlissa paljon hyvin, hyvin hauskoja kuvia. Tässä niistä muutamia... Martta entinen huippumalli poseeraa....

The Pink

Hui, hai hulinaa! Niin on ollut kiireitä, että en ole kerennyt koneelle paljon istua. Onko elämää vaaleanpunaisen juhlan jälkeen? Kyllä, näillä hauskoilla muistoilla jaksaa taas arkea ahertaa.

Juuri nyt, Lähdejärven maisema on hiljainen ja tuuli vain puissa suhisee...

Juhlat olivat oikein onnistuneet ja ikimuistoiset.

Saavuttiin mökille perjantaina ja viikonloppu meni kevyesti juhlia valmistellessa. Ruokatarvikkeiden, juomien hankintaa ( saatiin sieniä omasta metsästä) ja koristelua yms. Onneksi apuna oli Marketan hyvä ystävätär Lilian, näin hommat toimi, eikä ollut turhia rasitteita. Hyvä ystäväni, strippaava farmaseutti, amerikansetä, dirty-Harry saapui Lontoosta suoraan juhlahumuun sunnuntaina. Me olimmekin jo valmiiksi laittautuneena ja pullo hyvin jäähdytettyä kuohuvaa odotti juojiansa. Poks! Siitä polkastiin juhlat alkaneeksi. Ilmassa oli pirskahtelevaa energiaa ja paljon hersyvää naurua. Marketta rakastaa poseerata ja paljon kuvia räpsittiin. Mikä parasta, kätevänä emäntänä kaikki ruoka oli suunniteltu ja valmisteltu niin, että Marketta sai juhlia, eikä tarvinnut olla koko aikaa keittiössä. Illan meny olikin kasvisruokaa ja kyllä siinä sunnuntaipäivä meni valmistellessa. Mutta mikäs sen ihanampaa, kun saa rauhassa laittaa. Antautua keittotaidon saloihin. Ruoka sai paljon kiitosta ja vieraat olivat täytettyjä ja tyytyväisiä. Tässä illan ape, silvublee!

Alkuruoka

- Kukkakaalipurjokeitto, värjäsin sen karamelliväreillä vaaleanpunaiseksi. Itse tehdyt kurpitsansiemensämpylät.

Pääruoka (seisovapöytä)

- Riviera kasvispaistos (tomaatti, kesäkurpitsa, vuohenjuusto.)

- Marinoitu tofu ja halloumipihvi ( ihana marinaadi- inkivääri, chili, valkosipuli, valkkoviini, oliiviöljy.)

- Kanttarellirisotto

- Pestoperunat

- Tomattioliivisipulisalaatti

- Kesäkurkut

Jälkiruoka

- Mansikkamustikka, sitruunarahkaa ja kermavaahtoa.

- Espressot, likyyrit ja suklaaherkut.

Söimme illan hämärtyessä ja nautimme upeista valoilmiöistä. Terassi oli kauniisti koristeltu ja valoja siellä täällä. Ulkotulet roihusivat ympärillä ja tunnelma oli niiiiiin, aaaahhhh!!! KAUNIS!

Juhlat ovat kivoja. Varsinkin, jos jaksaa hieman nähdä vaivaa. Voisi ajatella, että kuka jaksaa, viitsi ja onko tuo kaikki ihan turhaa? Mutta saimme taas nähdä ja tuntea, että hyvät juhlat eivät koskaan ole turhaa. Ihanaa!!!!

No niin, juhlat on nyt juhlittu ja arki saavuttaa minut. En vaivu epätoivoon, vaan seuraava etappi siintää jo tulevaisuudessa. Varasin Barcelonan matkan ja suuntaan sinne siis 8.10 pidennetylle viikonlopulle. On taas mitä odottaa. Seuraava hauska on 24.11 Chisun konsertti Helsingissä. Näin sitä mennään, näin sitä jaksetaan. On kaikkea kivaa mitä odottaa. Lähdenkö jouluksi vieraille maille vai vastaanotanko pukkia kotikammarissa? Sitä miettiessä, on hyvä odotella syksyn sateita ja kirpeitä aamuja.

Tiedote

Huomenna meillä on The Pink bileet. Ystäväni Lontoosta on tulossa ja muutama muu mukava. Mökki on koristeltu ja valoshow ladattu. Meny suunniteltu ja Marketta pääsee vauhtiin. Teema on pinkki ja Marketta on upeasti varustautunut. Kävin ostamassa Tiimarista tykötarpeita. Laitan kuvaa, kun juhlahumu on laskeutunut. Nyt nukkumaan, että jaksaa juhlia!

Kosteeta

Ilman kosteusprosentti on varmaan 110! Kaikki on tahmeena ja keli on niin hautova, että taidan munia kohta munan. Ällöö, taas kerran. Se siitä säätiedotuksesta. Ei jaksa enää edes valittaa....

Kävimme eilen suurin odotuksin sienimetsällä. Saalis oli vaatimattomat 9 kappaletta kanttarelleja. Niistä pienen soosin väsäsin, makuun päästiin.

Perjantai-illan rapujuhlat kaksin oli aika iisit. Mitäs nyt, kaksi vanhaa varista. Ei siinä humppaa heitetty, eikä Heelankoorit helissyt. Marketta oli parisuhdeterapia tuulella ja nosti pöydälle muutakin kuin saksiniekkoja. Elokuun tummassa samettiyössä lenteli turhankin terävää kommenttia, eikä päästy asioissa eteen, eikä taakse. Ei voi ymmärtää, miksi rakentava keskustelu ihmissuhde asioissa voi olla niin hedelmätöntä. Tai niin no joo.... Toinen pörrää iloisesti niin kuin hunajassa uitettu mehiläinen ja toinen... no, on eri aaltopituuksilla. Kaukana toisistaan ovat.

Ei tämä mitään uutta ole. Joka syksyinen juttu. Mistähän Marketalla kumpuaa tämä syksyinen parisuhteen parannus? Elosyyskuu rätistään ja sitten tulee rauha. On hyvä välillä hämmentää, että kaikki ei ole itsestään selvyyttä. Haluaako se Marketta leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, ei ole helppo nakki ei.

Ensi viikonloppuna on Pinkkibileet. Hyvä ystäväni Lontoosta on tulossa vierailulle. Ajattelimme järjestää vaaleanpunaiset juhlat. Ei meitä montaa henkeä ole, mutta uskoisin, että hauskaa on luvassa. Juhlat on sunnuntaina, joten minulla on pitkä viikonloppu vapaa. Menen töihin keskiviikkona. Kivaa kun on tiedossa kivaa. Siihen loppuukin syksyn porkkanat. Sit ei oo mitään kivaa odotettavissa. Hui! On pakko keksiä lisää porkkanoita. Ajattelin, että menisin pitkälle viikonlopulle Barcelonaan. Kävin jo alustavasti lentoja, hotelleja läpi. On vain niin mälsää matkustaa yksin. Patte ei tykkää matkustaa, eikä minulla ole ketään sellaista ystävää, joka matkustelisi kanssani. Kukaan ei halua leikkiä mun kaa.... Menen siis yksin. Jep.

Niin on taas yksi viikonloppu takana. On kyllä ihanaa, kun voi tulla tänne mökille jo torstaina. Viikonloppu tuntuu niin paljon pidemmälle. Yhtä nopeasti se menee kuin kaksi päiväinenkin vapaa, mutta kerkeää kunnolla pysähtymään. Voisihan tänne jäädä oleilemaan. Kostea ja kuuma kaupunki ei hirveästi houkuttele. Onneksi mulla on se ilmastointilaite. Muuten kuolisin. Matinkylänrannat on täynnä sinilevää, uimaankaan ei pääse. Voi räkä!

Minä yritin

Minähän yrtin järjestää juhlat rapujen kunniaksi. Ei tästä kirjoomisesta tule mitään. Olen niin nautittu. Lopetan ja postaan. Hei ihanaa oli ja ihan hik! Kirjoitan tästä heti kun kunnolle kykenen nyt vai otan...huikkaaaaa!!

Hämyjä ja haituvaa.

Saavuttuani urbaanin sivilisaation pariin viikko siiten sunnuntaina, koin hienoisen kulttuurishokin. Duunimatka halki keskustan Unioninkadulle oli pelottava, kiireisten ihmisten, hermostuneiden autojen ja korvia vihlovan metelin seassa. Pälyilin ympärilleni kuin pelästynyt vuoristobambi. Minua ahdisti ja olisin halunnut paeta Espan pensasaitojen suojiin. Piiloon ja pimeään. Hui, mahoton meininki cityssä. Hetken minulla oli jo sellainen olo, että olisin matkalla taistelemaan, matkalla kohti tuntematonta. On pakko pärjätä. Minä pystyn!

Istun tässä mökin terassilla. Ilta-aurinko teki sellaisen laskun, että mäkihyppääjien kuningas Matti Nykänenkin olisi tukehtunut olutkolpakkoonsa. Ilta on tyyni ja kaiken yllä leijuu jo kesän jäähyväiset. Ohitseni lippui se joutsenpariskunta joka on näyttänyt minulle rakkauttaan aikaisemminkin. Rienaavat minua, yksinäistä Macvaloa. Kai kävivät jäähyväiset jättämässä, kohti rakkauden lämpöä lentävät. Minut tänne jättävät. Pimeään valoon. Sietäisivät hävetä, minun on pakko hoitaa eroahdistustani lasillisella valkoviiniä... Voi näitä mökin taikaöitä!

Ensimmäinen päivä duunissa oli sekava. Etsin ammatillista identiteettiäni ja fyysisesti taisin olla vielä lomalainen. Ihan kuin osa minua olisi jäänyt vielä Lähdejärven kallioille. Pakkohan siitä oli tulla tähän päivää. Pienien käynnistymisvaikeuksien jälkeen ammatti-ihminen minussa nosti päätään ja hyvinkin professionaalisti otin areenan haltuun. Hyvin meni, hyvin lähti. Ei mittään hättää, hiekkapohja ja hyvät vermeet. Tässä jo uusia lomamatkoja olen suunnitellut. Ei pidä jäädä tuleen makaamaan vaan voi lähteä esimerkiksi Barceloonaan! Siellä en ole käynyt ja on näkemisen nälkä. Sinne siis. Lokakuussa vaikka.

Mitä kuuluu kotielämään? Mitä se on? Koti ja elämä. Kotielämä. Se on sitä elämää mitä elät sillon kun tunnet eläväsi. Asut jossakin mitä kutsutaan kodiksi ja siellä ei tehdä töitä. Niin sanottua vapaa-aikaa. Juuri sitä.

Olen löytänyt purukiskotaivaan. Minä, onneton höperö, en sitten lomalla voinut totutella pelastaviin purukiskoihini. Kaksi yötä takana ja hammassärky on helpottanut. Ensimmäisenä aamuna kaikki se puristava jäykkyys leukaluissa oli antanut periksi ja kiristämättömän onnellinen hymy tervehti minua kylpyhuoneen peilistä. Kirosin itseäni ja nyt tapan viimeisenkin erotiikan avovuoteesta. Ylipainoinen, hammaskiskotettu vanha homo ei ole ihan sitä hemaisevinta homogenreä, mitä kaikki muotijulkaisut ovat pullollaan. Mut mie en nyt jaksa välittää siitä, sillä minusta tuntuu, että minulla on varhaissyntyinen viidenkympinvillitys. Voe vittu! Sekin vielä. Ja minun piti aloittaa se big The Muutos. Elämäntapamuutos. Sielu on niin levoton kuin ikkunassa pörräävä paskakärpänen. Sinne tänne poukkoilee ja mieli tekee. Muuta siinä sitten elämäsi tapaa, tätä ihanaa tunnetta. Pikkuisen villiä ja vapaata. Mistä se just nyt? Mitä se multa haluaa? Voi että! Tämä elämä on yksi iso arvoitus. Jos minulla olisi vastaukset noihin kysymyksiin ja ratkaisu arvoitukseen, olisin fiksu ja filmaattinen ihmisen kuva. Tässä minun kotielämää. Ei sen ihmeellisempiä...

Jäin yksi aamu kiinni itselleni tunkkaisista ennakkoluuloistani. Bussipysäkille tuli eriskummallinen "pariskunta." Toinen naisista oli iso ja mahtava. Yläruumis oli verhottu naiselliseen röyhelötunikaan ja jalassa oli piukeat mustat legginksit. Kotivärjätty mahonginpunainen tukka oli kietaistu tiukalle nutturalle päälaelle. Se keikahteli somasti samaan tahtiin kuin nainen keinui parimetrisillä lanteillaan. Sormet, ranteet ja kaula oli täynnä Turkista halvalla ostettuja kultaromuja. Perässä vedettiin pientä matkalaukkua Tallinanristeilylle. Tytsyt on lähdössä bailaamaan.

Toinen unelma oli selkeästi HeMan. Tukka oli kuin Venäläisella huumekuriirilla, lyhyt ja militanttinen. Jalassa maastokuvioidut shortsit ja sandaalit urheilusukilla. Paitana GoldenCap siiderin sininen mainospaita ja siinä sellainen khakin värinen äijäliivi, missä oli taskuja joka puukolle ja pahemmallekin tussarille. Suu teki koko ajan muikistelevaa supistusliikettä, kenties joku pakonomainen, innostuksesta johtuva pakkoliike. Tytsyt olivat lähdössä Tallinaan bailaamaan. Juu.

Mielestäni selvä Lesbo pariskunta, miksi näin? Miksi niin ajattelin? Olinko ennakkoluuloinen, hieman huvittunutkin... Jäin kiinni. Hetken jo luulin, että katsoin jotakin televisio-ohjelmaa, piilokamera, tosiTV tai joku? Hassua. Päivän ihmeellisyyksiä, on niitä.... Mutta pitää olla tarkkana omien ennakkoluulojensa kanssa. Mikä minä olen tuomaroimaan? Joku tyylitaituri vai? Enhän minä nyt sillä...

Marketta taas päätti, että huomenna on rapujuhlat. Toinen pani vastaan, tietysti. Periaatteesta. Mutta Marketta ei välitä. Marketta on kyltymätön Antoinette. Rakastaa juhlia ja juhlat häntä.

Hän suoritti tänään kauppahallista jo makunautintoja silmälläpitäen muutamia hankintoja. Hieman sisäfilettä, buffalomozzarellaa ja Torres alueen valkoviiniä. Sitä yhtä ihanaa Espanjalaista, mitä hän on imenyt koko kesän ahnaasti pikku kiduksiinsa. Ol, la laa!

Epätoivoisesti hän yrittää luoda huomiselle romanttisen rapuillallisen. Saako hän toisen lämpenemään ja ottamaan juhlan kutsun vastaan? Tuleeko vastakaikua vai viekö televisio voiton? Tämä kaikki on niin parisuhdetta. Olemista olemisen takia. Rapujuhlat rokkaa.

Nukkumaanmenoaika. Kiltisti nyt. Tähän ei jäädä haaveilemaan. Hetki olisi niin kauniisti pysähtynyt ja minä voisin vielä hetken viipyillä. Haluan olla huomenna täynnä energiaa, enkä tuhlaa sitä tähän hetkeen. Lepo. Kiitos luojani!

Analyysi

Nyt on paikallaan viiltävä analyysi lomasta. Totuus kaikesta tästä unelmasta ja ihanasta, onnesta ja autuudesta. Olen yllättynyt siitä, että en ole pahemmin kyllästynyt ja parisuhdekin on vielä voimissaan. Yleensä kesäloman jälkeen olen sitä mieltä, että se on loppu nyt. Ei jaksa, ei halua. Hyvinhän tämä meni. Muutamia hatutuksia matkan varrella, mutta nehän kuuluvat elävään elämään. Pieni isompi räsähdys sattui toissa iltana, mutta siitäkin selvittiin. Ketä kiitän, itseäni vai ylimpää? Kiitos.

Harrastimme kotimaanmatkailua ja se oli riittävä. Ei kesällä tarvitse mennä merta edemmäksi uistelemaan. Vaikka heinäkuu oli helvetin helteinen, niin kai se osaltaan teki sen, että oli lomalla! Lomalla omassa maassaan. Ja jos onni suo ja tuulet ovat myötäiset, niin ilma viilenee ja minulla on rauha. Viileä todellisuus.

Takana kaksi onnistunutta loma. Se Kanarian reissu toukokuussa ja nyt tämä. Olenko oppinut hallitsemaan hermojani ja nauttimaan silloin kun on sen aika?

On ihan kiva mennä töihin. Huomaa" ihan." Pieni palanen minussa voisi jatkaa tätä päivien viemää untuvaa. Olla vain, elää hetkien mukaan ja unohtaa raaka todellisuus. Olisi hauskaa kokeilla pidempää lomaa. Vuorotteluvapaata tai pitäisikö hankkiutua raskaaksi? Onko joskus elämässä sellainen tilanne, että voisi olla kesän lomalla? Huikea ajatus, tuhoon tuomittuko jo syntyessään. Sitä kohti mennään. Kyllä minä vielä joskus....

Jos hermot on hallinnassa, niin kyllä loma vaikuttaa myös fysiologisesti. Olen nukkunut koko loman hyvin, kakka on tullut ilman ponnisteluja ja pumppukin jyskyttää tasaisesti kuin vanha höyryveturi. Käsi kädessähän ne menevät, hermoni, nuo ailahtelevat riekaleet ja tämä kehoni, ikuisen salaisuuden temppeli.

Enhän minä voi arkea ja työtä kaikesta syyttää. Minä rakastan työtäni, sitä hullua hulabaloota ympärilläni. Mutta kyllä loma tekee ihmiselle ihmeitä. Loppujen lopuksi kysymys on tasapainosta. Kuinka taiteilet elämääsi niin, että olet sinut luomakunnan, pyhän yhteisön ja elämän viisauden edessä? Siitä siinä on kysymys. Ei enempää, ei vähempää. Huh, nyt tuli stressi. Kakka ei tule, pumppu hakkaa......

Loman kohokohtia?

Pyöritän kovalevyäni taaksepäin ja viipyilen heinäkuun hetkissä. Paahtavissa päivissä, järvien kimalteissa, koivujen tuoksuissa. Hmmmmm....... Mitä niin? Sainko mitään vai annoinko vain?

Kyllä päällimmäisenä esiin pelmahtavat nuo suloiset juhlat. Kauniit hetket hauskuuden ja maistuvien makujen yhdistelmät. Kiitän myös ystäviä, ilman heitä ei olisi onnen ja ilon kosketuksia. Jos riisuttaisiin lomasta ne hetket pois, mitä jäisi? Ontuvaa, muistamatonta tasapaksuutta. Näillä hetkillä jaksaa taas taapertaa ja odottaa seuraavaa kohokohtaa.

Olen myös onnellinen, että elämässäni on tämä pieni paratiisi. Ilman tätä ja täällä nautittuja hetkiä.... Ei, en voi edes kuvitella. Tämä on tärkeä, onko tämä jopa liian tärkeä? Onni ei saisi olla kiinni paikassa, ajassa tai materiassa. Ei niin. Mutta on vain niin vaikeaa kuvitella kesälomaa kaupungissa. Kuumassa, ahdistavassa kerroksiin pakatuissa häkkikopeissa. Ei, ei!

Kiitos tästä, kiitän, kiitän paljon kiitän. Olen kiitollinen!

Ei pidä ajatella, että kaikki on loppu. Kaput. Elämää loman jälkeen, onko sitä?

Tunnelmat loman alussa ovat riehakkaat ja vapauttavat. Kaikki on edessä, kaikki on mahdollista. Neljä pitkää viikkoa ovat vain minun. Aikani on minun, elämäni on minun.

Eihän siitä pääse yli eikä ympäri, mutta hienoinen suruvire ja alakuloisuus on vallannut ajatusmaailmaani. Ei ole minun aikaani, ei minun elämääni. On vain työ, aikataulut, tulemiset ja menemiset.

Tämä kaikki on masokistisella tavalla outoa. Mutta minähän olen outo. Arjen lento, se ihanahulluhöperö pyöritys saa minut kiinni turvallisiin rytmityksiin. Siinä on oman elämänsä helppous. Antaa mennä vaan, mennään antamaan. Olenko arjen sankari vai loman jumala? Siinä sitä onkin pohdittavaa syksyiltojen kynttilähämyihin ja punaviinihuuruihin. Ai helvetti, minähän en käytä enää syksyllä alkoholia.... Kippis!

P:S Päivittäiset pohdiskeluni ovat nyt tältä erää ohi. Jatkan aina silloin kuin jaksan ja kerkeän.... En unohda sinua, enkä minua. Kiitos tästä!