HerKkUtAtTi!

Kyllä syksy on ihmisen parasta aikaa!

Ilma on viileä ja raikas. Uimavesi kylmää ja virkistävää. Illat hämärtyvät ja ulkotulet sekä kynttilät antavat kaunista kajoa. Ilmassa on uuden syntyä ja syksyn energiaa. Metsä täynnä sieniä, noita luomakunnan timantteja. Mikä on ihmisen ollessa....

Ei siis ihme, että RAKASTAN syksyä! Ihana syksy, paras syksy, kaunis syksy. SyksySyksySyksy!

Saavuttiin mökille myöhään torstai-iltana. Ihan siksi, että ollaan ajoissa ja valmiina perjantai-aamuna syöksymään sienimetsään. Meillä oli kutina, että nyt niitä tulee, nyt niitä saa. Hyvä ystävättäreni Lilian ja minä, ampaisimme siis metsään jo puoli kymppi. Emme päässeet kovinkaan pitkälle, kun ensimmäiset, jumalaiset herkkutatit jo rukoilivat meidän huomiotamme. Siitä alkoikin varsinainen metsästys. Ei koskaan, ei ikinä ole näillä main ollut tatteja näin paljon. Saimme metsässä ihan hysteerisiä naurukohtauksia ja noukimme sekopäisenä ykkösluokan tatteja vasuihimme. Olimme metsässä kokonaiset kaksi tuntia ja oli pakko lähteä tyhjentämään sienikorit. Lilianin vasusta hajosi kahva, koska se oli niin täynnä sieniä! Ihanaa.... Niin marssimme mökkitietä takaisin sienivasu päänpäällä. Niin kuin nuo urheat naiset kantavat vesisaaveja kilometrien takaa. Me olimme niitä, ne olivat meitä. Nauratti, oltiin onnellisia. Oltiin tyytyväisiä.

Sienikuivuri on huutanut siitä saakka ja sieltä tulee paperipusseihin kuivaa kultaa. Nyt on talvella millä mällätä! Kohta tehdään uusi täsmäisku Lumikin rinteeseen ja pikkumetsään. Ehkä käydään katsomassa myös venäläisten rinne. Eiköhän sieltä tule taas vasut täyteen.

Me ollaan sienihöperöitä kaikki. Mikä onkaan ihanampaa, kun saa vaeltaa syksyisessä metsässä? Hermo lepää ja pakarat kiittää. Eilenkin käveltiin n. 10.000 askelta pelkästään sienimetsässä. Siihen muut humpat päälle. Ainut ikävä on hirvikärpänen. Tuo pirun aikaan saannos. Jumala ei ole voinut luoda noin vastenmielistä otusta. Mutta meillä on siihen oiva torjuntakeino. Sellaiset valkoiset, paperiset maataloushaalarit tahi koko puku. Saat suojattua itsesi päästä varpaisiin ja kuulet vain kuinka nuo ällöttävät paskiaiset kopsahtelevat suojapukuusi. Mutta ne eivät pääse tunkeutumaan kehosi aukkoihin ja karvapeitteisiin. Olemme voittajia, ja saamme rauhassa nauttia sienimetsän antimista. Lilian nukkuu vielä, kohta menen herättelemään hänet. Minulla alkaa olla jo kiire metsälle. Ei minun täydy sanoa kuin yksi sana ja Lilian on jo puku päällä menossa saalistamaan. Sana on TATTI! Siihen hän herää....

Rakastan myös sieniruokia. Eilen syötiin uuniperunat mm. sienitäytteellä. Oli kantsua ja tattia. Tein myös liha ja kalatäytteen. Sunnuntaina teen sienipiirakan. Tänään syödään tattipastaa. Siinä vasta herkkujen herkku. Tässä Martan oiva resepti. Herkkutatti on arvokas ja hienostunut aromiltaan. Se ei tarvitse muita makuja, hieman korostetta vain.

Tattipasta.

Sipaise hieman voita, pilkotut sienet, purjo ja valkosipuli pannulle. Pyörittele niitä siinä hetkinen ( tatistahan ei tule juurikaan nestettä.)

Lisää kermaa ja valkoviiniä. Kiehuttele hetki miedolla lämmöllä.

Lisää mausteeksi hiukka mustapippuria, muskottipähkinää ja suolaa. Tarkista maku. Suolaa on oltava tarpeeksi. Pyöristä maku hippusella sokeria.

Keitä tuorepasta al tentte. Kaada päälle kastike ja hiukka parmesaania. Tarjoile hyvän maalaisleivän kera. Vot sie, se on tuas kiel persiissä! Se on varma se.

Kuten näet, elämä tällä hetkellä on pelkkää sientä. Tätä onnea ja autuutta ei kestä loputtomiin. Muutama täydellinen sieniviikonloppu ja sitten kaikki on pois. Nautitaan nyt. Noin kuukauden kuluttua ollaankin palattu kaupunkielämään ja edessämme ovat uudet saalistuksen kohteet ja mielihalut. Elämän menoa ja vaihtelun vapautta. Sellaista se on. Elämä.

Muistakos mitä lupasin sinulle männä keväänä? ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN.

Nyt on käsillä se aika. The muutos. Eilen join viimeiset pisarat valkoviiniputeleista. Sydämeni itki luopumisen tuskaa ja mieltäni raastoivat polttavat hylkäämiset. Olen uuden edessä, nöyränä ja auki. Utelias mieleni on valmistautunut kohtaamaan mielenkiinnolla tulevan. Vielä viime viikolla minua vaivasi motivaation puute. Kyseenalaistin tarpeellisuuden ja soimasin itseäni hulluksi. Mutta tämä syksyn energia herättelee minussa muutoksen halun ja ryhmän vertaistuki sai ajatusmaailmani kääntymään. Tulkoon muutos, tulkoon helvetti, tulkoon elämän rakkaus! Olen valmis, olenko? Olen!

Maanantaina ostan tupakanvieroituslääkityksen ja tiistaina alkaa niiden popsiminen. Minulla on kokemusta ko. lääkkeestä ja tiedän sen olevan voimakas lääkitys. Ilman sivuvaikutuksia ei siitä selvitä, mutta olen varautunut niihinkin. Lääkkeen lopetus on se pahin. Pillereiden välittäjäaineena on dopamiini. Ja sekös sitten mukavasti rassaa tuota ihmismieltä. Tai siis sen puute. Syötyäsi lääkettä olet taivaissa. Elämä täynnä energiaa ja mikään ei ahista. Vaikutuksen loputtua vaivut syviin masennuksen syövereihin. Ranteet auki ja silleen.... Pääsen ainakin röökistä eroon, hih! Nyt tiedän mitä on tulossa ja osaan siihen varautua. Syön lääkettä siksi, koska sillä pääsee eroon röökistä. Se on hyvä.

Tulen oksentamaan kaiken sen pahan tänne eetteriin. Toisaalta, tulen tuomaan myös onnistumisen tunteen ja palasen puhdasta itseäni. Tämä on mielenkiintoinen matka sisimpääni. Lähdetkö messiin? Oih, minua ihan jännittää....

Nyt vain rukoilen voimia yläkerrasta. Anna mun onnistua, anna mun olla vahva!