Saavuttuani urbaanin sivilisaation pariin viikko siiten sunnuntaina, koin hienoisen kulttuurishokin. Duunimatka halki keskustan Unioninkadulle oli pelottava, kiireisten ihmisten, hermostuneiden autojen ja korvia vihlovan metelin seassa. Pälyilin ympärilleni kuin pelästynyt vuoristobambi. Minua ahdisti ja olisin halunnut paeta Espan pensasaitojen suojiin. Piiloon ja pimeään. Hui, mahoton meininki cityssä. Hetken minulla oli jo sellainen olo, että olisin matkalla taistelemaan, matkalla kohti tuntematonta. On pakko pärjätä. Minä pystyn!
Istun tässä mökin terassilla. Ilta-aurinko teki sellaisen laskun, että mäkihyppääjien kuningas Matti Nykänenkin olisi tukehtunut olutkolpakkoonsa. Ilta on tyyni ja kaiken yllä leijuu jo kesän jäähyväiset. Ohitseni lippui se joutsenpariskunta joka on näyttänyt minulle rakkauttaan aikaisemminkin. Rienaavat minua, yksinäistä Macvaloa. Kai kävivät jäähyväiset jättämässä, kohti rakkauden lämpöä lentävät. Minut tänne jättävät. Pimeään valoon. Sietäisivät hävetä, minun on pakko hoitaa eroahdistustani lasillisella valkoviiniä... Voi näitä mökin taikaöitä!
Ensimmäinen päivä duunissa oli sekava. Etsin ammatillista identiteettiäni ja fyysisesti taisin olla vielä lomalainen. Ihan kuin osa minua olisi jäänyt vielä Lähdejärven kallioille. Pakkohan siitä oli tulla tähän päivää. Pienien käynnistymisvaikeuksien jälkeen ammatti-ihminen minussa nosti päätään ja hyvinkin professionaalisti otin areenan haltuun. Hyvin meni, hyvin lähti. Ei mittään hättää, hiekkapohja ja hyvät vermeet. Tässä jo uusia lomamatkoja olen suunnitellut. Ei pidä jäädä tuleen makaamaan vaan voi lähteä esimerkiksi Barceloonaan! Siellä en ole käynyt ja on näkemisen nälkä. Sinne siis. Lokakuussa vaikka.
Mitä kuuluu kotielämään? Mitä se on? Koti ja elämä. Kotielämä. Se on sitä elämää mitä elät sillon kun tunnet eläväsi. Asut jossakin mitä kutsutaan kodiksi ja siellä ei tehdä töitä. Niin sanottua vapaa-aikaa. Juuri sitä.
Olen löytänyt purukiskotaivaan. Minä, onneton höperö, en sitten lomalla voinut totutella pelastaviin purukiskoihini. Kaksi yötä takana ja hammassärky on helpottanut. Ensimmäisenä aamuna kaikki se puristava jäykkyys leukaluissa oli antanut periksi ja kiristämättömän onnellinen hymy tervehti minua kylpyhuoneen peilistä. Kirosin itseäni ja nyt tapan viimeisenkin erotiikan avovuoteesta. Ylipainoinen, hammaskiskotettu vanha homo ei ole ihan sitä hemaisevinta homogenreä, mitä kaikki muotijulkaisut ovat pullollaan. Mut mie en nyt jaksa välittää siitä, sillä minusta tuntuu, että minulla on varhaissyntyinen viidenkympinvillitys. Voe vittu! Sekin vielä. Ja minun piti aloittaa se big The Muutos. Elämäntapamuutos. Sielu on niin levoton kuin ikkunassa pörräävä paskakärpänen. Sinne tänne poukkoilee ja mieli tekee. Muuta siinä sitten elämäsi tapaa, tätä ihanaa tunnetta. Pikkuisen villiä ja vapaata. Mistä se just nyt? Mitä se multa haluaa? Voi että! Tämä elämä on yksi iso arvoitus. Jos minulla olisi vastaukset noihin kysymyksiin ja ratkaisu arvoitukseen, olisin fiksu ja filmaattinen ihmisen kuva. Tässä minun kotielämää. Ei sen ihmeellisempiä...
Jäin yksi aamu kiinni itselleni tunkkaisista ennakkoluuloistani. Bussipysäkille tuli eriskummallinen "pariskunta." Toinen naisista oli iso ja mahtava. Yläruumis oli verhottu naiselliseen röyhelötunikaan ja jalassa oli piukeat mustat legginksit. Kotivärjätty mahonginpunainen tukka oli kietaistu tiukalle nutturalle päälaelle. Se keikahteli somasti samaan tahtiin kuin nainen keinui parimetrisillä lanteillaan. Sormet, ranteet ja kaula oli täynnä Turkista halvalla ostettuja kultaromuja. Perässä vedettiin pientä matkalaukkua Tallinanristeilylle. Tytsyt on lähdössä bailaamaan.
Toinen unelma oli selkeästi HeMan. Tukka oli kuin Venäläisella huumekuriirilla, lyhyt ja militanttinen. Jalassa maastokuvioidut shortsit ja sandaalit urheilusukilla. Paitana GoldenCap siiderin sininen mainospaita ja siinä sellainen khakin värinen äijäliivi, missä oli taskuja joka puukolle ja pahemmallekin tussarille. Suu teki koko ajan muikistelevaa supistusliikettä, kenties joku pakonomainen, innostuksesta johtuva pakkoliike. Tytsyt olivat lähdössä Tallinaan bailaamaan. Juu.
Mielestäni selvä Lesbo pariskunta, miksi näin? Miksi niin ajattelin? Olinko ennakkoluuloinen, hieman huvittunutkin... Jäin kiinni. Hetken jo luulin, että katsoin jotakin televisio-ohjelmaa, piilokamera, tosiTV tai joku? Hassua. Päivän ihmeellisyyksiä, on niitä.... Mutta pitää olla tarkkana omien ennakkoluulojensa kanssa. Mikä minä olen tuomaroimaan? Joku tyylitaituri vai? Enhän minä nyt sillä...
Marketta taas päätti, että huomenna on rapujuhlat. Toinen pani vastaan, tietysti. Periaatteesta. Mutta Marketta ei välitä. Marketta on kyltymätön Antoinette. Rakastaa juhlia ja juhlat häntä.
Hän suoritti tänään kauppahallista jo makunautintoja silmälläpitäen muutamia hankintoja. Hieman sisäfilettä, buffalomozzarellaa ja Torres alueen valkoviiniä. Sitä yhtä ihanaa Espanjalaista, mitä hän on imenyt koko kesän ahnaasti pikku kiduksiinsa. Ol, la laa!
Epätoivoisesti hän yrittää luoda huomiselle romanttisen rapuillallisen. Saako hän toisen lämpenemään ja ottamaan juhlan kutsun vastaan? Tuleeko vastakaikua vai viekö televisio voiton? Tämä kaikki on niin parisuhdetta. Olemista olemisen takia. Rapujuhlat rokkaa.
Nukkumaanmenoaika. Kiltisti nyt. Tähän ei jäädä haaveilemaan. Hetki olisi niin kauniisti pysähtynyt ja minä voisin vielä hetken viipyillä. Haluan olla huomenna täynnä energiaa, enkä tuhlaa sitä tähän hetkeen. Lepo. Kiitos luojani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti