Viikonloppu. Ihmisen parasta aikaa, sano. Sitä odottaa aina kuin hullu puuroo. Miks. Eiks kannattais arvostaa kaikkia päiviä yhtä tasokkaaksi. Kuinka löytää arjesta se rikkaus ettei elä vain viikonloppuisin. Monetkin odottaa pääsevänsä vapaalle, saa olla ilman työtä. Mut jos rakastaa sitä mitä tekee, niin eiks se olisi silloin arvokasta. Hassua joo. Ihmiset ovat aika väsy ja poikki. Taitaa olla ressin tynkää ja silleen. Lepo on hyvästä ja siks kai me vietämme viikonloppuja. Niin ja tehdään kaikkea kivaa.
Tein eilen asiakkaan suosittelemaa lämmintä lisuketta pääruualle. Helppo, yksinkertainen mutta erittäin maukas. Haluan jakaa sen täällä, jos vaikka innostut kokeilemaan. Eli siis. Lyöt uunipellille isohkoina lohkoina paprikaa, kirsikkatomaatteja, mustia ja vihreitä oliiveja sekä fetajuustoa. Pirskottelet hyvää öljyä ja rouhittua pippuria pintaan. Jotain tuoretta yrttiä. Uuni 200 astetta ja annat tulla väriä pintaan. Vot sie, herkullista. Itse laitoin kaveriksi haudutetut kanafileet ja revin lautaselle vihreä salaatin jonka päälle asettelin lisukkeen. Suosittelen.
Sain eilen ikäviä mutta iloisia uutisia. Mun sisällä kasvaa pieni syöpäkasvain. Olen nyt maistellut kuulemaani ja tottahan toki tuo lause pysäyttää miettimään. Entäs jos... tulee mieleen. Iloiseksi tämän tekee se, että kasvain on vasta solumuutoksia ja se leikataan pois. Löydös on niin aikaisessa vaiheessa, ettei se kerkeä tekemään sen pahempaa tuhoa. Tavallaan olen onnenpekka ja kiitollinen siitä, että se löytyi nyt eikä sitten, kun on jo liian myöhäistä. Tietysti tällä draaman tajulla mielikuvitukseni alkaa laukkaamaan ja se kasvattaa etäispesäkkeitä ja kaikkea muuta mielenkiintoista. Rauha, rauha. Toivotaan, että operatsiooni on mahd. pian ja tämä kaikki on ohi.
Ihmismieli on outo. Eilen rättiä heiluttaessani huomasin miettiväni asiaa ankarasti. Vähän niin kuin joka kantilta. Jopa sitä huonointakin vaihtoehtoa. Entäs jos. Arvatkaa mitä. Ei mua sellainen asia huolestuta. Mä oon niin kuin valmis. Jos lähtö tulisi, niin ei se mua haittaa. Olen saanut elää ihan tarpeeksi ja tää on jo niin nähty. Next point, silvublee. Musta olisi upeeta syntyä uudelleen. Ei tää mun tahkoominen ole ollut mitenkään erityistä, enkä ole saanut aikaan mitään mullistavaa. Olisi jo ihan paikallaan kokeilla jotain uutta. Tulenko pyhänä lehmänä vai kakkakärpäsenä tunkiolle. Huu nous. Ainut toive on ettei tartteis hirveesti kärsiä. Olisi niin kuin helppo lähtö. Sitä me kaikki toivomme. Vai onks se niin, et kärsimyksen kautta saat paremman, uuden elämän. No, tätä täytyy nyt totisesti vielä miettii. Jos kärsii nyt, niin onko se sitten kirkkaampi kruunu.
Heiheiheliko on nyt käynyt tarkan syyniin ja se on kuin onkin ollut vastustuskykyinen aikaisimmille häädöille. Nyt on kuulkaa sellainen hevoskuuri, että varmasti lähtee hampaatkin suusta. Kaks pitkää viikkoa ja helevetin monta pilleriä päivään. Osa pitää ottaa tyhjään vatsaan ja osa täyteen. Osaa otetaan 4 päivässä, osa 3 päivässä ja osa 2 päivässä. Huh. Jos mä tästä selviin niin mä selviin mistä vaan. Häätö on pakko, koska se on juuri se joka tekee syöpää mun massuun. Mut onks tän kaiken jälkeen kaikki ihan sekas. Varmasti, mut ei kai tässä muutakaan voi. Antaa tulla vaan.
Tänään tekee mieli kotiruokaa. No höh, mitäs ruokaa se eilen oli, jos ei koti. Kotona laitettua kuitenkin. Pe on aina arjesta juhlaa fudaa. Kotiruoka on joku keitto tai rakkaudella laitettu laatikkoruoka. Hei, pitäskö tehdä merimiespihvii. Joo! Se on hyvä. Palatakseni vielä edell. aiheeseen, niin tietysti pohdin elämäntapojani ja sen terveellisyyttä. Kaikki kiva pitäisi lopettaa ja aloittaa oikein kärsiminen. Et saa syödä sitä, et juoda tätä ja listahan on loputon. Mut paskat, ajattelin. Mie nautin ja elän mielummin lyhyesti, kun kärsin ja kituutan pitkästi. Näin on kuulkaa näppylät. Nähdään paskakasoilla, se on moro ny taas.
P:S Olisiko kuvista taulusarjaksi, mitä tykkäisit?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogi. Näytä kaikki tekstit
10.3.2018
4.3.2018
Rutikuiva rahan ahne
Oikeastaan tää talvi on aika kiva. On valoa ja aurinkoa. Toi lumi on pahasta, koska se estää aikaisen mökille pääsyyn. Viime viikonloppuna oltiin jäällä käppäilee. Se on nastaa. Pääsee paikkoihin minne ei vettä pitkin pääse. Paitsi jos on vene. Meillä ei ole. Tänään mennään myös jääkävelee. Ärsyttää vain se, et ihmispaljous on suunnaton. Haluaisin olla keskenään. Menkää pois mun jäiltä. Keitänkö kakaot messiin. Onks meillä.
Espanjan tunneilla on kivaa. Viime To kehtuutti kovin ja hetken jo ajattelin, et aina mun pitää järjestää kaikkee ylimääräistä. Et ihminen sais vaan olla. Menin silti, totta kai. Tunnit on niin piristäviä, hauskoja ja samalla siellä oppiikin jotain, niin kyllä katumus kääntyi vahvaksi voitoksi. Jatketaan harjoituksia.
Onks teillä jo kevättä rinnassa. Kyllä toi valo saa vähän pirteyttä aikaiseksi. Vai kuvittelenks mää vaan. Pöly näkyy nurkissa, vaikka kuinka nuohoot. Hei, UK oli siivonnut pe. Olinks vähän et oumaigaad. Ilman että olen käyttänyt minkäänlaista painostus tai pakotus tekniikkaa. Huisin kiva.
Tulppaanit on kivoi tähän aikaan vuodesta. Miks niitä täytyy ostaa aina tähän aikana vuodesta. Onks se niin kuin kausikukkanen. Ajatelkaas, et tulppaanimukula on joskus olleet arvokasta valuttaa. Hassua sekin. Siks kai niistä tykkään, rahan ahne paskiainen. Enihau, niitä pitää maljakossa olla ja sen tietää myös rakas puoliso. Toi niitä kotiin pe. Mä olin taas ihan et oumaigaad2.
Kohta on pääsiäinen. Tuskin päästään möksälle, pah. Jotain vois keksii. Joku pikku matka johonkin. Pitäskö käydä Tukholmassa, siitä on sata vuotta, kun viimeks. Vai pääsiskö samalla rahalla Prahaan tai johki jännään kaupunkiin. Törkee matkakuume. Se jäi viime reissulta. Sanoin jo pe UK:lle, et ala vaan ettii duunii Espanjasta, niin nostetaan kytkintä. Mie oon valmis, alanhan olla tasoo natiivi kielenkin suhteen juu. Johonkin pitää päästä.
On synti istuu sisällä. Eli ulos. Hopi hopi. Suihkun kautta. Ei käyty saunas eilen. On niin kuiva iho, että sattuu vesi, puhumattakaan kehon harjaus. La saunavuoro on pyhä ja paljon pitää sattua et väliin jää. Nyt jäi ja lotionii bodiin vaan. Se on Moro nyt.
![]() |
| Saaressa oli kummitustalo |
![]() |
| Jäätaidetta |
![]() |
| Valo |
Onks teillä jo kevättä rinnassa. Kyllä toi valo saa vähän pirteyttä aikaiseksi. Vai kuvittelenks mää vaan. Pöly näkyy nurkissa, vaikka kuinka nuohoot. Hei, UK oli siivonnut pe. Olinks vähän et oumaigaad. Ilman että olen käyttänyt minkäänlaista painostus tai pakotus tekniikkaa. Huisin kiva.
![]() |
| Niin? |
![]() |
| Höytyvä |
Kohta on pääsiäinen. Tuskin päästään möksälle, pah. Jotain vois keksii. Joku pikku matka johonkin. Pitäskö käydä Tukholmassa, siitä on sata vuotta, kun viimeks. Vai pääsiskö samalla rahalla Prahaan tai johki jännään kaupunkiin. Törkee matkakuume. Se jäi viime reissulta. Sanoin jo pe UK:lle, et ala vaan ettii duunii Espanjasta, niin nostetaan kytkintä. Mie oon valmis, alanhan olla tasoo natiivi kielenkin suhteen juu. Johonkin pitää päästä.
![]() |
| Jäillä |
23.2.2018
Mennen tullen
Fraideinait. Koti-ilta ilman UK:ta. Se on jossain maailmalla ja Rva. on tehnyt perusteellisempaa siivousta. Siivonnut vaatekaappeja ja häätänyt kaiken näköistä joutavaa nurkista. Kylläpä on ollut kiva heiluttaa rättiä vähän reippaammin. Mulle on tulossa ens kuussa vieraita, niin täytyy nyt jo laittaa kaikki paikat kondikseen. Pikku vessan remppa alkaa, saadaan sekin vihdoin ja viimein valmiiksi. Vieraat on siitä kivoi, että saa kaikki saamattomat paikat kondikseen. On niin kuin pakko. Hyvä juttu.
Massutähystys meni ok. Kaikilla huumauksilla tosin. Ällö se on, mutta mää hoidin sen kuin mies. Itse asiassa, sen jälkeinen olotila on aika hauska. Rauhoittava lääke saa olon tuntumaan niin onnelliselle. Hetkeen ei ahista, ei purista ja elämä tuntuu pehmeelle. Herään aina kysymys, että voisiko elämä olla koko ajan sellaista? Enkä nyt tarkoita, että siihen pitäisi vetää jotain rauhoittavaa. Enihau, ihanaa se on joka tapauksessa. Silleen luomusti parempi, rento ja hellämielinen. Sitä tahtoo ja tarkoittaa.
Mulle tärkee juttu tällä hetkellä on mun sähkötupakki. Jaksan tästä vaahtoo, koska tämä on mullistava asia elämässäni. En kaipaa todellakaan röökii ja olen saanut kehitettyä sitä kohtaan ällötyksen, himon sijaan. Ei huono hei. Lataan piippuni ( mulle se on piippu ) nykyään 6 mg nikotiinillä ( edell. oli 18mg.) Sekaan tulee mustikkaa ja hitusen menthoolia. Raikas ja terveellinen. Näin toivottavasti saan itseni vieroitettua koko helvetin paskasta ja olen vielä joskus vapaa ( nicotinfree.)
Kerroin edell. postauksessa haudutuspatalahjasta. Tein sillä ruokaa tiistaina. Laitoin padan päälle klo: 11.00 ja kello: 21.00 söin hyvin hautuneen, erittäin maukkaan ja rasvattoman illallisen. Laitoin kaikkia kasviksii ja kalkkunafileet. Ei rasvaa, vähän suolaa/pepperii ja se oli siinä. Pitkään hauduttaminen tuo ruuan omat maut esiin. Jette hyvää. Suosittelen ko. pataa. Se helpottaa elämää.
Yksi paskahuusseista on vielä pesemättä. Eli poistun tästä tuonne saniteettitilojen pariin. Ostin uutta Tolua, saa nähdä mitkä fibat siitä tulee. Näissä asioissa olen hyvin perinteinen, eikä ole olemassa muuta Tolua kuin se perinteinen ja männynhavulle tuoksuva. Mutta annan tälle uudelle Tolu-tulokkaalle mahdollisuuden. Nyt mää sanon et moro!
P:S Laitan muutaman kuvan, joista olen ajatellut teettää taulut. Mittee ootte mieltä?
Mulle tärkee juttu tällä hetkellä on mun sähkötupakki. Jaksan tästä vaahtoo, koska tämä on mullistava asia elämässäni. En kaipaa todellakaan röökii ja olen saanut kehitettyä sitä kohtaan ällötyksen, himon sijaan. Ei huono hei. Lataan piippuni ( mulle se on piippu ) nykyään 6 mg nikotiinillä ( edell. oli 18mg.) Sekaan tulee mustikkaa ja hitusen menthoolia. Raikas ja terveellinen. Näin toivottavasti saan itseni vieroitettua koko helvetin paskasta ja olen vielä joskus vapaa ( nicotinfree.)
Kerroin edell. postauksessa haudutuspatalahjasta. Tein sillä ruokaa tiistaina. Laitoin padan päälle klo: 11.00 ja kello: 21.00 söin hyvin hautuneen, erittäin maukkaan ja rasvattoman illallisen. Laitoin kaikkia kasviksii ja kalkkunafileet. Ei rasvaa, vähän suolaa/pepperii ja se oli siinä. Pitkään hauduttaminen tuo ruuan omat maut esiin. Jette hyvää. Suosittelen ko. pataa. Se helpottaa elämää.
Yksi paskahuusseista on vielä pesemättä. Eli poistun tästä tuonne saniteettitilojen pariin. Ostin uutta Tolua, saa nähdä mitkä fibat siitä tulee. Näissä asioissa olen hyvin perinteinen, eikä ole olemassa muuta Tolua kuin se perinteinen ja männynhavulle tuoksuva. Mutta annan tälle uudelle Tolu-tulokkaalle mahdollisuuden. Nyt mää sanon et moro!
P:S Laitan muutaman kuvan, joista olen ajatellut teettää taulut. Mittee ootte mieltä?
18.2.2018
Olen jo ovellasi
Arska rätkii hävyttömästi. Ihan tekee kipeetä. Pakko päästä ulos, mut sitä ennen viimeaikaiset. Elo on niin kaksjakoista, onko tuossa mitään kerrottavaa. Jotain ehkä kuitenkin kenties. Syy siihen miks en postaa säännöllisesti on yksinkertaisesti se, että mää nukun. Koko ajan ja kaiken liikenevän vapaa-ajan. Kaik ne aamut, jolloin kirjoitin, niin nyt nukun. Ehkä hyvä kaikille. En oikein ymmärrä tätä väsyä, onko se tämä melankolia vai olenko sairas. Jostain. Tai hei, vanha ratsu ei vaan jaksa. Pitää huilata. Olkoon.
Mitä mitä. Kohtako jo kuukausi sähköisellä tupakoinnilla. Olen niin onnellinen. Olen polttanut ihan kokeeksi oikeaa, eikä mun tee enää sitä mieli. Se maistuu pahalle ja tekee kökköoireita. Ei taho. Sähkäri on kuin piippu. Lupsutan sitä onnellisen autuaana ja siinä on joku hassu meditatiivinen vaikutus. Semmoinen intiaani. Istun partsilla huopaan kääriintyneenä ja olen intiaanipäällikkö istuva homo. Olen vähentänyt nikotiinin osuutta ja tilalle on tullut mustikkaa. Vähäks jee.
Viime viikonloppuna oltiin Tallinnassa. UK:lla Viron matkamessut ja rouva muutoin vaan nautiskelemassa. Kävin pe Royal-hieronnassa ja jösses, kun mentiin pintaa syvemmälle. Olin sen jälkeen ihan tööt. La nautin luksyry-kasvohoidon, vieläkin olen nätti. Ihanaa oli.
Pe iltana illastin Thai Poh ravintolassa, uskomaton interjööri ja hyvä eväs. La ilta taas Pegaus ravinteli. Kiva mesta, hyvä palvelu ja parempi ruoka. Paikan leipä on uskomaton! ja ostinkin sitä yhden mukaani. Molempia voin suositella hyvin mielin. Niin kuin koko Tallinnaa. Se on vaan niin magee mesta ja inspiroiva kaupunki.
Tallinnassa joku taiteellinen minäni saa herätyksen ja pakahdun luovuuteen. Kaikki ne galleriat, näyttelyt ja sisustusputiikit saa minut kukkimaan. Tahtoisin asua ja tehdä kaupungin ilmapiirissä.Se on vaan jotenkin jännä. Nyt kuvasin ovia. Siellä on paljon upeita ovia. Degadenssiä ja väriä. Saatte tässä nyt mun ovinäyttelyn. Jos olisin kuulu valokuvaaja, niin näistä näyttely Momaan ja menestys olisi suksee. Mut en ole. Olen vain mitättömyys ja siksi näyttely on nyt täällä. Ehkä jonkun iloks.
Eilen kävi ystävät kyläilee. Oli kiva pitkästä aikaa olla sosiaalinen. Se kertoo keväästä. Olemme kuitenkin hengissä. Ystävät toi lahjaksi sellaisen ihmeen joka hauduttaa ruuan itsekseen valmiiksi. Laitat raaka-aineet sinne aamulla ja vot sie, illalla on valmis ateria, kun tulet kotiin. Vähäks kiva. Tuskin maltan odottaa.
Huomenna on taas massutähystys. Se sellainen ällötys, että pitää niellä se kamera. Ilman kaikkia mahdollisia tajuntaa laajentavia en sitä niele. Eikä se silloin ole niin paha. Paha se on muttei pahapaha. Se heiheiheligo jyllää vaan sisuksissani ja nyt tehdään lisäkokeita. Mua pelottaa se tauti, jonka nimeä en edes ääneen sano. Se niin mikä niittää ihmisiä ja on kuin onkin heiheiheligon hyvä kamu. Olen juonut hapankaalia. Siinä vasta vasten mielinen maku. Ja haju. Siis mun peräpäästä, kun sitä juon. Anna mun kaikki kestää taas. Olisi jo tiistai ja huominen ohi. Auts.
Nyt aurinkoon. Lähenkö jo yläosattomissa ja annan itselle valoa. Rantoja mittoomaan. Miks mun aina tekee mieli meren ääreen. Siinä on vaan se tunne. Meri on rakas. Meri on ihana. Jäillä tai ilman. Taidan ulkoiluttaa myös kameraa. Joskin valo on liian rock. Hämy siihen on parempi. Jos kuvais valoo ja aurinkoo. Ai niin, meinasi unohtua. Espanja on ihanaa. Meillä on niin hauskaa siellä opinnoissa. Pihalla olen kuin saapas ja olenkin saanut jo hikarin maineen. Taas sitä pelleilyä. Miks aina pitää olla esillä, eiks vaan voisi olla takarivin hiljainen tyttönen, joka oikeesti oppii ja ymmärtää. Ei oo. Tyhmä on ja mesoaa. Odotan vaan milloin alan puhua sujuvasti espanjaksi. Comprende!?
Mitä mitä. Kohtako jo kuukausi sähköisellä tupakoinnilla. Olen niin onnellinen. Olen polttanut ihan kokeeksi oikeaa, eikä mun tee enää sitä mieli. Se maistuu pahalle ja tekee kökköoireita. Ei taho. Sähkäri on kuin piippu. Lupsutan sitä onnellisen autuaana ja siinä on joku hassu meditatiivinen vaikutus. Semmoinen intiaani. Istun partsilla huopaan kääriintyneenä ja olen intiaanipäällikkö istuva homo. Olen vähentänyt nikotiinin osuutta ja tilalle on tullut mustikkaa. Vähäks jee.
Viime viikonloppuna oltiin Tallinnassa. UK:lla Viron matkamessut ja rouva muutoin vaan nautiskelemassa. Kävin pe Royal-hieronnassa ja jösses, kun mentiin pintaa syvemmälle. Olin sen jälkeen ihan tööt. La nautin luksyry-kasvohoidon, vieläkin olen nätti. Ihanaa oli.
Pe iltana illastin Thai Poh ravintolassa, uskomaton interjööri ja hyvä eväs. La ilta taas Pegaus ravinteli. Kiva mesta, hyvä palvelu ja parempi ruoka. Paikan leipä on uskomaton! ja ostinkin sitä yhden mukaani. Molempia voin suositella hyvin mielin. Niin kuin koko Tallinnaa. Se on vaan niin magee mesta ja inspiroiva kaupunki.
Tallinnassa joku taiteellinen minäni saa herätyksen ja pakahdun luovuuteen. Kaikki ne galleriat, näyttelyt ja sisustusputiikit saa minut kukkimaan. Tahtoisin asua ja tehdä kaupungin ilmapiirissä.Se on vaan jotenkin jännä. Nyt kuvasin ovia. Siellä on paljon upeita ovia. Degadenssiä ja väriä. Saatte tässä nyt mun ovinäyttelyn. Jos olisin kuulu valokuvaaja, niin näistä näyttely Momaan ja menestys olisi suksee. Mut en ole. Olen vain mitättömyys ja siksi näyttely on nyt täällä. Ehkä jonkun iloks.
Eilen kävi ystävät kyläilee. Oli kiva pitkästä aikaa olla sosiaalinen. Se kertoo keväästä. Olemme kuitenkin hengissä. Ystävät toi lahjaksi sellaisen ihmeen joka hauduttaa ruuan itsekseen valmiiksi. Laitat raaka-aineet sinne aamulla ja vot sie, illalla on valmis ateria, kun tulet kotiin. Vähäks kiva. Tuskin maltan odottaa.
Huomenna on taas massutähystys. Se sellainen ällötys, että pitää niellä se kamera. Ilman kaikkia mahdollisia tajuntaa laajentavia en sitä niele. Eikä se silloin ole niin paha. Paha se on muttei pahapaha. Se heiheiheligo jyllää vaan sisuksissani ja nyt tehdään lisäkokeita. Mua pelottaa se tauti, jonka nimeä en edes ääneen sano. Se niin mikä niittää ihmisiä ja on kuin onkin heiheiheligon hyvä kamu. Olen juonut hapankaalia. Siinä vasta vasten mielinen maku. Ja haju. Siis mun peräpäästä, kun sitä juon. Anna mun kaikki kestää taas. Olisi jo tiistai ja huominen ohi. Auts.
Nyt aurinkoon. Lähenkö jo yläosattomissa ja annan itselle valoa. Rantoja mittoomaan. Miks mun aina tekee mieli meren ääreen. Siinä on vaan se tunne. Meri on rakas. Meri on ihana. Jäillä tai ilman. Taidan ulkoiluttaa myös kameraa. Joskin valo on liian rock. Hämy siihen on parempi. Jos kuvais valoo ja aurinkoo. Ai niin, meinasi unohtua. Espanja on ihanaa. Meillä on niin hauskaa siellä opinnoissa. Pihalla olen kuin saapas ja olenkin saanut jo hikarin maineen. Taas sitä pelleilyä. Miks aina pitää olla esillä, eiks vaan voisi olla takarivin hiljainen tyttönen, joka oikeesti oppii ja ymmärtää. Ei oo. Tyhmä on ja mesoaa. Odotan vaan milloin alan puhua sujuvasti espanjaksi. Comprende!?
25.11.2017
Toivossa on jotain tummaa
Tavallisen letkee La-ilta. Ukkokulta lauleskelee ja leipoo keittiössä. Juu, hän sai jostain päähänsä tehdä omenapiirakkaa. Eikä tietenkään yks riitä, hän tekee niitä kerralla kaks. Huh, mua ihan pelottaa, että missä sotkussa se keittiö onkaan. Enihau, törkeen kotoisa tunnelma. Olemassa oleva.
Ei oo ollut kiire, olen vain ollut jotenkin niin saamaton postausten kanssa. Mä tiedän, et muutama lukija on odotellut jotain eloo. Tääl ollaan, ihan elossa. Pahoillani mykkyydestä. Joskin olen myös jostakin kumman syystä miettinyt, et pitääkö sitä kaikki asiansa koko maailmalle toitottaa. Niinku blogata. Tämä on outo asia mulle, joka on niin lörppö, että naapuritkin tietää suoleni toiminnan ja oon vaan tyhmän rehellinen kaikille. Nyt on alkanut ujostuttaa, nolostuttaa tai jotain.
Okkei. Yks asia on varmasti vaikuttanut edelliseen. Takana jo muutamia terapiakertoja ja aletaan päästä alkuun. Kyseenalaistan kaiken ja ennen kaikkea mietin miks. Miks joku tuntuu jolle, miks kaikki tapahtuu ja miks me ollaan täällä. Tämä matka ei ole loma. Tää on jotain muuta... Ja siks mä en voi olla enää rehellinen, koska se on, niin no, se on liian rehellistä. Isoi juttui itsessä. Kaikelle pitää antaa rauha tapahtua. Eikä ne hetkessä tapahdu, eikä itsestään. Ehkei blogi kuitenkaan ole se oikea kanava, mihin kaiken shitin purkaa? Ei oo niin. Siks taukoo ja lempee ja ruisleipee, niin kuin Korisevan Arja laulaa luikauttelee?
Ai niin, ollaan varattu joulumatka. On just sellainen fiilis, et on hyvä lähteä vähän kaus ja katsella sieltä hetken kaikkia näitä asioita. Kesän jälkeen on ollut kiitettävästi haipakkaa ja nyt on pakko vetää vähän henkee. Lennetään ensin Portugaliin, vuokrataan sieltä auto ja mennään tod.näk Fuengirolaan joulun viettoon. Sieltä matka jatkuu Cadiziin ja uutta-vuotta otetaan vastaan perinteisesti Malagassa. On sanomattakin selvää, että tämä tulee nyt tarpeeseen ja loman periaatteellisin tarkoitus on relaa ja nauttii. Onneks osaan sen.
Kohta on saunavuoro. Lämpö relaa. Vaikka kerrostalosauna onkin ihan syvältä. Kuiva ja helevetin kuuma. Kuka sellaisessa viihtyy? Toista on mökin sauna. Työ tiiätte tän. Mökkisaunan kaipuu.
On paljon asioita joista olen kiitollinen. Numero 1) Meillä on kaunis ja rauhallinen koti. 2) Tyyni alkaa olla valmis ja kaikki "säätö" takanapäin ja uudet asiakkaat alkaa pikkuhiljaa löytää meidät. 3) Meillä ei ole lunta, emmekä tarvitse sitä. Elämä on paljon helpompaa ilman metrisiä kinoksia. Usko pois. 4) Tehtyäni elämässä muutoksia, saan olla niihin tyytyväinen. 5) Elämässäni on rakas ihminen.
Terapia etenee omalla painollaan ja mulla tunne sen tarpeellisuudesta. Aika menee jäätävän nopeesti, turha kiire pois. Minä yritän myös samalla ymmärtää tätä elämää mitä elämme. Sen olen tiennyt aina, että varjon jälkeen tulee aina valoa. Näin se on aina ollut ja näin tulee oleman. Mielestäni nyt on jo valon vuoro. Sen tuntee, sen aistii. Jos ei muuten, niin sen voi kuvitella sielussa. Valon. Jesh ja pliis.
Tässä tämän kertaiset. Ajattelin, et voisin matkalta jonkun päiväkirjatyyppisen yrittää postailla. Katotaan nyt, lomalla on yleensä niin hirvee kiire ettei kerkee. Just niin. Totahan mä just yritän välttää. Kiirettä lomalla. Mä voin olla hetken kadoksissa mut hukassa en koskaan. Kyl mää tänne aina palaan. Kuitenkin. Adios, olkaamme itsenäisii!
P:S Pyysin Ukkokultaa laittamaan uuniperunat uunikuntoon. Tai siis kysyin, et haluaisitko hän tehdä sen? Vastaus oli: "En halua, mutta teen sen." Vastasin hänen olevan kultainen. Aika ällöö, vai mitä?
PP:SS Valokuvissa on tämän hetkinen sieluni maisema. Tummaa on, mut nähkää myös toivo.
Ei oo ollut kiire, olen vain ollut jotenkin niin saamaton postausten kanssa. Mä tiedän, et muutama lukija on odotellut jotain eloo. Tääl ollaan, ihan elossa. Pahoillani mykkyydestä. Joskin olen myös jostakin kumman syystä miettinyt, et pitääkö sitä kaikki asiansa koko maailmalle toitottaa. Niinku blogata. Tämä on outo asia mulle, joka on niin lörppö, että naapuritkin tietää suoleni toiminnan ja oon vaan tyhmän rehellinen kaikille. Nyt on alkanut ujostuttaa, nolostuttaa tai jotain.
Okkei. Yks asia on varmasti vaikuttanut edelliseen. Takana jo muutamia terapiakertoja ja aletaan päästä alkuun. Kyseenalaistan kaiken ja ennen kaikkea mietin miks. Miks joku tuntuu jolle, miks kaikki tapahtuu ja miks me ollaan täällä. Tämä matka ei ole loma. Tää on jotain muuta... Ja siks mä en voi olla enää rehellinen, koska se on, niin no, se on liian rehellistä. Isoi juttui itsessä. Kaikelle pitää antaa rauha tapahtua. Eikä ne hetkessä tapahdu, eikä itsestään. Ehkei blogi kuitenkaan ole se oikea kanava, mihin kaiken shitin purkaa? Ei oo niin. Siks taukoo ja lempee ja ruisleipee, niin kuin Korisevan Arja laulaa luikauttelee?
Kohta on saunavuoro. Lämpö relaa. Vaikka kerrostalosauna onkin ihan syvältä. Kuiva ja helevetin kuuma. Kuka sellaisessa viihtyy? Toista on mökin sauna. Työ tiiätte tän. Mökkisaunan kaipuu.
On paljon asioita joista olen kiitollinen. Numero 1) Meillä on kaunis ja rauhallinen koti. 2) Tyyni alkaa olla valmis ja kaikki "säätö" takanapäin ja uudet asiakkaat alkaa pikkuhiljaa löytää meidät. 3) Meillä ei ole lunta, emmekä tarvitse sitä. Elämä on paljon helpompaa ilman metrisiä kinoksia. Usko pois. 4) Tehtyäni elämässä muutoksia, saan olla niihin tyytyväinen. 5) Elämässäni on rakas ihminen.
Terapia etenee omalla painollaan ja mulla tunne sen tarpeellisuudesta. Aika menee jäätävän nopeesti, turha kiire pois. Minä yritän myös samalla ymmärtää tätä elämää mitä elämme. Sen olen tiennyt aina, että varjon jälkeen tulee aina valoa. Näin se on aina ollut ja näin tulee oleman. Mielestäni nyt on jo valon vuoro. Sen tuntee, sen aistii. Jos ei muuten, niin sen voi kuvitella sielussa. Valon. Jesh ja pliis.
Tässä tämän kertaiset. Ajattelin, et voisin matkalta jonkun päiväkirjatyyppisen yrittää postailla. Katotaan nyt, lomalla on yleensä niin hirvee kiire ettei kerkee. Just niin. Totahan mä just yritän välttää. Kiirettä lomalla. Mä voin olla hetken kadoksissa mut hukassa en koskaan. Kyl mää tänne aina palaan. Kuitenkin. Adios, olkaamme itsenäisii!
P:S Pyysin Ukkokultaa laittamaan uuniperunat uunikuntoon. Tai siis kysyin, et haluaisitko hän tehdä sen? Vastaus oli: "En halua, mutta teen sen." Vastasin hänen olevan kultainen. Aika ällöö, vai mitä?
PP:SS Valokuvissa on tämän hetkinen sieluni maisema. Tummaa on, mut nähkää myös toivo.
13.12.2016
Matkakuumetta maisemissa
Sen verta kiirusta ettei ole koneelle ehtinyt. Tai siis on, mutta valokuvausopinnot vie ajan, mikä on jäänyt yli. Niin mistä? Ylijäänyttä aikaa. Eihän semmoista ole. On vain aikaa ja sitä käytetään elämällä välttämättömiin toimenpiteisiin ja puuhasteluihin. Ai perkules, just nyt muistin, että pyykkikone on laitettava laulamaan. Teen sen nyt HETI. Tuun takas...
Sinne meni mustat laulamaan. Katsokaas, nämä ovat jo matkavalmisteluja. Mukaan lähtevät asusteet on toki pestävä ja silitettävä. Kävelyasu, kaupunkiasu, vuoristoasu, illallisasu ja ranta-asu. Kyllä, uimahousut meni pesuun myös. Eihän sitä voi ummehtuneilla bikineillä rantaan mennä.
Nyt on matkakuume. Sellainen pirunmoinen polte tuolla jossain sisällä. Tekee levottomaksi ja odottaa. Pakkaan jo päässäni. Tänään käyn ostamassa kaikki tarvittavat tykötarpeet eli lääkkeet ja kosmetiikan. Niitä tuleekin sitten yksi matkapakaasi. Ihan oikeesti, tässä iässä kun lähtee, niin lääkkeitä on kolome kollii. Kaiken varalta. Ummetus ja ulostuslääkkeet, kun ei voi tietää, onko ripuli vai ummetus. Särkylääkkeet eri vaivoihin. Närästyslääkkeet ( juu, juon viinii joka päivä.) Vitamiinit ja hivenaineet. Noh, en mää viiti koko listaa luetella, on niitä jokunen.
Matkalaukku pitää hakea kellarista. Senkin pitää tuulentua, on ummehtunut. Hmmm, millois olin viimeksi ison laukun kans matkoilla. Taitaa olla muuten tasan vuosi, ja samat mestat silloinkin. Toki, pikkulaukun matkoja on tehty useitakin. Mun täytyy aina ottaa oma tyyny mukaan. Ilman sitä en voi elää. Enkä halua sitä saatananmoista niskakipua koko lomaksi. Se on äkkiä pilalla, jos ei nuppi käänny, eikä puhumaan pysty.
Oli taas huikee viikonloppu kuvauksen parissa. Opiskelimme henkilökuvasta ja Su luontokuvausta. Kyllä se kuulkaa nöyräksi pistää, kun saa nähdä todellisten ammattilaisten ja osaajien duuneja. Matkaa on vielä, mut hyvä hei, et on tavoitteita. Eiks niin. Olin kyllä taas niin innoissani, et olin aika rättipoikki viikonlopun jälkeen. Mut se on vaan niin hemmetin antoisaa!!
Joko huomasit, että blogin ulkoasu on taas muuttunut? Jos et, niin vilikaseppa uudelleen. Lemon Gay tavoittele uusia tuulia ja lukijoita. Enää en kirjoittele vakkani alle, enkä säästele kynttilääni. Lemon Gay on myös instassa ja feisbuukissa. Käy ihmeessä tykkäilee ja mua saa jakaa myös. Katsokaapas, miehän rakastan tätä kirjoittamista ja kuvaamista yli kaiken. Mikä olisikaan hienompaa, jos tästä saisi itselle duunin tai osittaisen toimeentulon? Sitä tässä vaatimattomasti tavoitellaan.
Mulle on moni sanonut, et mun blogissa on hyvää sisältöä ja luettavaa. En ehkä ole valtavirtaa, enkä halua olla. Tyyli ja tapa tulee säilymään, mut pahakseni en pane, jos saan siis näkyvyyttä ja mammonaa.
Nyt pitää suoriutua rantaan. En ole käynyt avannossa reiluun viikkoon ja sen alkaa tuntea. Olen tämän aamun hyppinyt seinille kuin aropupu ja sisuksissa kaivelee kuuma levottomuus. Avanto antaa rauhan. Avanto rakastaa mua.
Sinne meni mustat laulamaan. Katsokaas, nämä ovat jo matkavalmisteluja. Mukaan lähtevät asusteet on toki pestävä ja silitettävä. Kävelyasu, kaupunkiasu, vuoristoasu, illallisasu ja ranta-asu. Kyllä, uimahousut meni pesuun myös. Eihän sitä voi ummehtuneilla bikineillä rantaan mennä.
Nyt on matkakuume. Sellainen pirunmoinen polte tuolla jossain sisällä. Tekee levottomaksi ja odottaa. Pakkaan jo päässäni. Tänään käyn ostamassa kaikki tarvittavat tykötarpeet eli lääkkeet ja kosmetiikan. Niitä tuleekin sitten yksi matkapakaasi. Ihan oikeesti, tässä iässä kun lähtee, niin lääkkeitä on kolome kollii. Kaiken varalta. Ummetus ja ulostuslääkkeet, kun ei voi tietää, onko ripuli vai ummetus. Särkylääkkeet eri vaivoihin. Närästyslääkkeet ( juu, juon viinii joka päivä.) Vitamiinit ja hivenaineet. Noh, en mää viiti koko listaa luetella, on niitä jokunen.
Matkalaukku pitää hakea kellarista. Senkin pitää tuulentua, on ummehtunut. Hmmm, millois olin viimeksi ison laukun kans matkoilla. Taitaa olla muuten tasan vuosi, ja samat mestat silloinkin. Toki, pikkulaukun matkoja on tehty useitakin. Mun täytyy aina ottaa oma tyyny mukaan. Ilman sitä en voi elää. Enkä halua sitä saatananmoista niskakipua koko lomaksi. Se on äkkiä pilalla, jos ei nuppi käänny, eikä puhumaan pysty.
Oli taas huikee viikonloppu kuvauksen parissa. Opiskelimme henkilökuvasta ja Su luontokuvausta. Kyllä se kuulkaa nöyräksi pistää, kun saa nähdä todellisten ammattilaisten ja osaajien duuneja. Matkaa on vielä, mut hyvä hei, et on tavoitteita. Eiks niin. Olin kyllä taas niin innoissani, et olin aika rättipoikki viikonlopun jälkeen. Mut se on vaan niin hemmetin antoisaa!!
Joko huomasit, että blogin ulkoasu on taas muuttunut? Jos et, niin vilikaseppa uudelleen. Lemon Gay tavoittele uusia tuulia ja lukijoita. Enää en kirjoittele vakkani alle, enkä säästele kynttilääni. Lemon Gay on myös instassa ja feisbuukissa. Käy ihmeessä tykkäilee ja mua saa jakaa myös. Katsokaapas, miehän rakastan tätä kirjoittamista ja kuvaamista yli kaiken. Mikä olisikaan hienompaa, jos tästä saisi itselle duunin tai osittaisen toimeentulon? Sitä tässä vaatimattomasti tavoitellaan.
Mulle on moni sanonut, et mun blogissa on hyvää sisältöä ja luettavaa. En ehkä ole valtavirtaa, enkä halua olla. Tyyli ja tapa tulee säilymään, mut pahakseni en pane, jos saan siis näkyvyyttä ja mammonaa.
Nyt pitää suoriutua rantaan. En ole käynyt avannossa reiluun viikkoon ja sen alkaa tuntea. Olen tämän aamun hyppinyt seinille kuin aropupu ja sisuksissa kaivelee kuuma levottomuus. Avanto antaa rauhan. Avanto rakastaa mua.
23.11.2016
Eilinen on mennyttä, elä tänään.
Valokuvan terapeuttinen vaikutus jatkuu. Onhan tämä nyt hassua, mutta en voi sille mitään, että se käynnisti minussa jotakin sellaista mikä on uinunut ruususen unta sisälläni jo pitkään. Ehkä se rinsessa etsi vain ulospääsyä ja nyt tuli se oikea hetki ja tunnelin päähän syttyi valo. Hämärässä olen hortoillut, eksynyt itseeni ja löytyikö nyt se oikea suunta. Valoa kohti, valoa kohti.
Eilinen postaus sai nostetta sosiaalisessa mediassa ja lukijoiden määrä täällä blogissa tuplaantui. Näin saa huomata sen vaikutuksen. Itse olen asian kanssa himmaillut, enhän mie mittään, mie mittään osaa. Huono ja paska ihminen kaikilla elämän osa-alueilla. Kuitenkin salaa toivonut, että nousen blogilla maaliman topkymppiin. Salaa siis, en julkisesti. Ei missään nimessä, herreminguudendo.
Alta pois, oksat ja männyn kävyt. Olen tullut elämässä siihen risteykseen, et nyt etsitään suuntaa. Mennäänkö oikeaan vaiko vasempaan, hyvä kysymys. Valokuvan terapeuttinen vaikutus käynnisti minussa sensurkean pelastavan toteamuksen, että mulla on huono itsetunto omia tekemisiäni kohtaan. Näennäisesti olet varma, ulospäin suuntautunut ja elämässäsi menestynytkin. Sydän ja sielu huutaa toista ja alat voimaan huonosti juuri siksi, että pelkäät itseäsi. Eiks ole perin juurin hassua ja kummallista?
Varovasti kasailen itsetuntoni rippeitä ja alan katsoa maailmaa uusin silmin. Alan toteuttaa kaikkea sitä, mistä haaveilen. Te tiedätte tämän jutun. Kuolinvuoteella olevilta ihmisiltä kysytään, mitä he katuvat elämässään eniten? Ei suinkaan sitä mitä he tekivät eläessään vaan sitä, mitä jättivät tekemättä. En halua olla tuota mieltä lähtöni hetkellä. Haluan tehdä asioita nyt ja tässä... Olla rohkea ja hiljentää sen äänen sisälläni, joka hokee minulle olevani mitätön.
Onko väärin sanoa ääneen sitä mitä elämältä haluaa? Voiko siinä jopa käydä niin, että asiat toteutuu vai sanotaanko sinulle, älä hullu ole. Et sinä mitään ansaitse tai osaa, älä vaan kuvittele liikoja. Minä otan riskin ja sanon. Rakastan kirjoittaa ja rakastan kuvata. Haluan niistä itselleni toimeentulon. Olin yhteydessä suosittuun blogiportaaliin ( jonne mielestäni sopisin hyvin. ) Sain kieltävän vastauksen ja ymmärrän perustelun erittäin hyvin. Blogillani pitäisi olla jo tuhansia lukijoita (satojen sijaan,) että minut sinne hyväksyttäisiin. Enää en himmaile, vaan alan hankkia lisää lukijoita. Teen asioita unelmani eteen, ymmärrän toki, että mikään ei tule elämässä ilmaiseksi.
Eilisestä rohkaistuneena jaan postaukseni sosiaalisessa mediassa. Se on ensimmäinen askel kohti unelmaani. Tutkin myös asioita, jotka tekee blogista suositun. Juu, ehkä tämmöinen rapiat viiskymppinen ei ole enää niin mediasexy, mut hei kamoon, meitä "kypsiä" on aika paljon ja uskon, että minulle on tilaus juuri siihen genreen. En haikaile kunniaa ja glooriaa, ihan vaan vaatimattomasti haluan tehdä tätä työkseni.
Muutoksia blogiin pitäisi tehdä. Tekstiä vähemmän tai ainakin selkeä tajuisemmin luettavaksi. Koukkuja sinne tänne, paljon kuvia ja tietysti mielenkiintoista sisältöä. Mutta omaa itseäni en halua menettää, jos sillä ei pärjää, niin sitten pitää miettiä. Olen nyt harrastanut bloggausta rapiat kuusi vuotta. Se on pitkä aika. Hah, muistan kun aloitin sillä periaatteella, että pidän itselle päiväkirjaa ja toivottavasti tätä ei kukaan lue! Salaa kuitenkin toivoin, että joku lukisi. Jo silloin se itsetuntoni pikkupiru istui olkapäällä ja esti minua toteuttamasta ennen kaikkea itseäni ja unelmiani. Mikä hirvittävä vääryys, mikä hirvittävä menetys.
Summasummaarum ja vielä kerran. Voitteko kuvitella, että se lauantain valokuvan voimaannuttava ja terapeuttinen vaikutus käynnisti minussa kaiken tämän. Okei, kyllä se siellä sisälläni uinui, mutta nyt se heräsi voimaan ja eloon. Onko kohtuutonta sanoa se se äänen ja pukea se julkiseksi. Ai dont nou, sie päätät. Tulet lukijakseni, niin minä pääsen kohti unelmaani. Heleppoo kuin heinän teko. Normisti laittaisin tähän loppuun kiitos ja anteeks, mut nyt jätetään sorit väliin. Nöyrästi vain kiitän. Kiitos.
P:S Muutama voimaannuttava VALOkuva tähän arkiseen harmauteen. Foor juu with laav.
Eilinen postaus sai nostetta sosiaalisessa mediassa ja lukijoiden määrä täällä blogissa tuplaantui. Näin saa huomata sen vaikutuksen. Itse olen asian kanssa himmaillut, enhän mie mittään, mie mittään osaa. Huono ja paska ihminen kaikilla elämän osa-alueilla. Kuitenkin salaa toivonut, että nousen blogilla maaliman topkymppiin. Salaa siis, en julkisesti. Ei missään nimessä, herreminguudendo.
Alta pois, oksat ja männyn kävyt. Olen tullut elämässä siihen risteykseen, et nyt etsitään suuntaa. Mennäänkö oikeaan vaiko vasempaan, hyvä kysymys. Valokuvan terapeuttinen vaikutus käynnisti minussa sen
![]() |
| Olet sen ansainnut |
Varovasti kasailen itsetuntoni rippeitä ja alan katsoa maailmaa uusin silmin. Alan toteuttaa kaikkea sitä, mistä haaveilen. Te tiedätte tämän jutun. Kuolinvuoteella olevilta ihmisiltä kysytään, mitä he katuvat elämässään eniten? Ei suinkaan sitä mitä he tekivät eläessään vaan sitä, mitä jättivät tekemättä. En halua olla tuota mieltä lähtöni hetkellä. Haluan tehdä asioita nyt ja tässä... Olla rohkea ja hiljentää sen äänen sisälläni, joka hokee minulle olevani mitätön.
![]() |
| Hetkisen verran valossa |
Onko väärin sanoa ääneen sitä mitä elämältä haluaa? Voiko siinä jopa käydä niin, että asiat toteutuu vai sanotaanko sinulle, älä hullu ole. Et sinä mitään ansaitse tai osaa, älä vaan kuvittele liikoja. Minä otan riskin ja sanon. Rakastan kirjoittaa ja rakastan kuvata. Haluan niistä itselleni toimeentulon. Olin yhteydessä suosittuun blogiportaaliin ( jonne mielestäni sopisin hyvin. ) Sain kieltävän vastauksen ja ymmärrän perustelun erittäin hyvin. Blogillani pitäisi olla jo tuhansia lukijoita (satojen sijaan,) että minut sinne hyväksyttäisiin. Enää en himmaile, vaan alan hankkia lisää lukijoita. Teen asioita unelmani eteen, ymmärrän toki, että mikään ei tule elämässä ilmaiseksi.
![]() |
| Mennään vaan, eteenpäin. |
Eilisestä rohkaistuneena jaan postaukseni sosiaalisessa mediassa. Se on ensimmäinen askel kohti unelmaani. Tutkin myös asioita, jotka tekee blogista suositun. Juu, ehkä tämmöinen rapiat viiskymppinen ei ole enää niin mediasexy, mut hei kamoon, meitä "kypsiä" on aika paljon ja uskon, että minulle on tilaus juuri siihen genreen. En haikaile kunniaa ja glooriaa, ihan vaan vaatimattomasti haluan tehdä tätä työkseni.
![]() |
| Hetkeni varjossa |
Muutoksia blogiin pitäisi tehdä. Tekstiä vähemmän tai ainakin selkeä tajuisemmin luettavaksi. Koukkuja sinne tänne, paljon kuvia ja tietysti mielenkiintoista sisältöä. Mutta omaa itseäni en halua menettää, jos sillä ei pärjää, niin sitten pitää miettiä. Olen nyt harrastanut bloggausta rapiat kuusi vuotta. Se on pitkä aika. Hah, muistan kun aloitin sillä periaatteella, että pidän itselle päiväkirjaa ja toivottavasti tätä ei kukaan lue! Salaa kuitenkin toivoin, että joku lukisi. Jo silloin se itsetuntoni pikkupiru istui olkapäällä ja esti minua toteuttamasta ennen kaikkea itseäni ja unelmiani. Mikä hirvittävä vääryys, mikä hirvittävä menetys.
Summasummaarum ja vielä kerran. Voitteko kuvitella, että se lauantain valokuvan voimaannuttava ja terapeuttinen vaikutus käynnisti minussa kaiken tämän. Okei, kyllä se siellä sisälläni uinui, mutta nyt se heräsi voimaan ja eloon. Onko kohtuutonta sanoa se se äänen ja pukea se julkiseksi. Ai dont nou, sie päätät. Tulet lukijakseni, niin minä pääsen kohti unelmaani. Heleppoo kuin heinän teko. Normisti laittaisin tähän loppuun kiitos ja anteeks, mut nyt jätetään sorit väliin. Nöyrästi vain kiitän. Kiitos.
P:S Muutama voimaannuttava VALOkuva tähän arkiseen harmauteen. Foor juu with laav.
27.10.2016
Haastoin haasteen
On harmaata ja sataa vettä taas. Teekuppi kourassa raahustin tähän koneelle, pää tyhjää täys mutta halu kirjoittaa. Ei ajatuksen ajatusta, väsyttää. Ei mitään sanottavaa mutta kuitenkin.
Hah, olin saanut tunnustuksen, josta halusin ottaa kopin ( musta toi koppi on niin lapsellisen typerä, et pakko käyttää.) Tyhjä tylsyys muuttui heti asiaksi ja vastaan äärimmäisen kiitollisena saamaani haasteeseen.
1. Kuinka aloitin bloggaamisen.
Rapiat kuusi vuotta jo. Se on pitkä aika. Aloittaessani, tämä kaikki oli aika uutta. Olen aina tykännyt kirjoittaa, runoja rustaillut ym. ym. Kun bloggaaminen saavutti tajuntani, ajattelin, et tämä voisi olla mun juttu. Aloitin kauheen varovaisesti, eihän vaan kukaan lue näitä. Ihan itselle kirjoitan, niin kuin päiväkirjaa, jota kukaan ei lue ( outo ajatus.) Mut aika pian ymmärsin, että nimenomaan se vuorovaikutus on asian ydin ja se The Juttu.
Blogi on teemaillut ruoka, sisustus, matkailu, valokuvaus, taide ja mitä vielä aiheiden ympärillä. Siksipä voin sanoa, että olen oman elämäni laifstail. Tänne olen vuodattanut niin ilot kuin surutkin. Suhteellisen avoimin ajatuksin ja se juuri tekee tästä myös itselle tärkeän. Välillä on hetkiä, että olen ollut laittamassa näppiksen jäihin ja lopetan bloggaamisen, mutta tästä on tullut jo niin olennainen osa elämäni, että tyhjälle tuntuisi ilman. Todeta saattaa myös terapeuttisen vaikutuksen. Ainakin itselle.
Lemon Gay sai nimensä taannoisella laskettelumatkalla ystävien kanssa. Olin kauheesti paljon pohtinut hyvää, napakkaa ja kaiken kertovaa nimeä. Sitruuna tuli ihan siitä, että laittelimme slalomresidenssissä yhdessä ruokaa ja minä sitruunaan ihastuneena, olisin halunnut sitä joka ruokaan. Sitruuna kuvastaa myös luonteeni happamuutta. Gay nyt tulee sanasta homoseksuaali. Ystävät siinä innostuivat nimittelemään meikäläistä sitruuna homoksi, jolloin yhtäkkiseltään tajusin: "Lemon Gay, mun blogin nimi!"
2. Ohjeita aloitteleville bloggaajille.
Ole rohkeasti oma itsesi. Blogin tarkoitus ei ole olla pelkkää päivänkakkaraa. Minua ainakin lohduttaa lukea myös niistä vähemmän hyvistä hetkistä ja elämän raadollisuudesta. Oikeasta elämästä, oikeilla suruilla, murheilla, ilolla ja onnella.
Persoonallisuus koukuttaa aina. Joskin tänä päivänä se on varmasti aika haastavaa. On miljoonia hauskoja, persoonallisia blogeja. Mut sie olet silti uniikki, usot sie.
Blogin ulkoasu on tärkeä ja siihen kannatta panostaa. Jos omat taidot ei riitä, pyydä kokeneemman apuja. Kuvaton blogi on raskas, joskin hemmetin hyvä teksti kantaa ilman kuviakin. Pitäydy mieluummin yksinkertaisuudessa, liika tavara saattaa tehdä levottomaksi ja se on häiritsevää. Selkokielinen ja helppolukuinen teksti on aina plussaa. Joskin itse suollan sellaista sekamelskaa, että sitä saattaa olla välillä vaikea tulkita. Mut se on sit persoonaa myös. Ai houp sou.
Kaikista tärkein on se, että annat blogille OMAT KASVOSI. Kasvottomuuden takana on helppo hölistä ja sanoa mitä sylki suuhun tuo, mutta ainakaan minä en anna niille mitään arvoa.
3. Haaste.
Sain haasteen Annukan Kotonasi blogilta. Siitä kiitän ja kerron. Emme ole koskaan tavanneet, mutta minulla on sellainen tunne, että me tunnemme toisemme. Välillä se on jopa hieman pelottavaa, sillä Annukka on postannut omassa blogissa juuri ne samat asiat, joista olin ajatellut itse avautua blogissani. Telepatiaa vai samaa sielun maisemaa ja elämän vaihetta. Hänen kannustavat, rohkaisevat ja empaattiset kommentit ovat piristäneet päivääni ja antaneet uskoa tulevaan. Juuri siksi, tämä bloggaaminen on parhaimmmillaan niin antoisaa ja mukavaa.
4. Nimeä 10 blogia.
Valitettavasti olen huono vakituisesti seuraamaan blogeja. Hävettää tunnustaa, mutta perustelen. Istun työkseni ja harrasteen vuoksi paljon tässä koneella ja on pakko yrittää minimoida istuvaa aikaa. Olen ulkoilma ja toiminnan ihminen ja alan voida huonosti liiallisesta ruutuun tuijottamisesta. Eränäiset tuki ja -liikuntaelinvammat asettavat myös omat rajoitteensa. Joten jätän nimeämisen, mutta totean, että bloggaaminen on antoisa, hauska ja elämyksellinen elämäntapa. Haluaisin jatkaa hamaan loppuun asti ja voi että, kuinka herkuttelenkaan sillä ajatuksella, kun saa sit kiikustuolissa lukea muistoja menneiltä ajoiltaan. Iso kiitos ja kumarrus teille kaikille jotka minua seuraatte. Olette tärkeitä!
Hah, olin saanut tunnustuksen, josta halusin ottaa kopin ( musta toi koppi on niin lapsellisen typerä, et pakko käyttää.) Tyhjä tylsyys muuttui heti asiaksi ja vastaan äärimmäisen kiitollisena saamaani haasteeseen.
1. Kuinka aloitin bloggaamisen.
Rapiat kuusi vuotta jo. Se on pitkä aika. Aloittaessani, tämä kaikki oli aika uutta. Olen aina tykännyt kirjoittaa, runoja rustaillut ym. ym. Kun bloggaaminen saavutti tajuntani, ajattelin, et tämä voisi olla mun juttu. Aloitin kauheen varovaisesti, eihän vaan kukaan lue näitä. Ihan itselle kirjoitan, niin kuin päiväkirjaa, jota kukaan ei lue ( outo ajatus.) Mut aika pian ymmärsin, että nimenomaan se vuorovaikutus on asian ydin ja se The Juttu.
Blogi on teemaillut ruoka, sisustus, matkailu, valokuvaus, taide ja mitä vielä aiheiden ympärillä. Siksipä voin sanoa, että olen oman elämäni laifstail. Tänne olen vuodattanut niin ilot kuin surutkin. Suhteellisen avoimin ajatuksin ja se juuri tekee tästä myös itselle tärkeän. Välillä on hetkiä, että olen ollut laittamassa näppiksen jäihin ja lopetan bloggaamisen, mutta tästä on tullut jo niin olennainen osa elämäni, että tyhjälle tuntuisi ilman. Todeta saattaa myös terapeuttisen vaikutuksen. Ainakin itselle.
Lemon Gay sai nimensä taannoisella laskettelumatkalla ystävien kanssa. Olin kauheesti paljon pohtinut hyvää, napakkaa ja kaiken kertovaa nimeä. Sitruuna tuli ihan siitä, että laittelimme slalomresidenssissä yhdessä ruokaa ja minä sitruunaan ihastuneena, olisin halunnut sitä joka ruokaan. Sitruuna kuvastaa myös luonteeni happamuutta. Gay nyt tulee sanasta homoseksuaali. Ystävät siinä innostuivat nimittelemään meikäläistä sitruuna homoksi, jolloin yhtäkkiseltään tajusin: "Lemon Gay, mun blogin nimi!"
2. Ohjeita aloitteleville bloggaajille.
Ole rohkeasti oma itsesi. Blogin tarkoitus ei ole olla pelkkää päivänkakkaraa. Minua ainakin lohduttaa lukea myös niistä vähemmän hyvistä hetkistä ja elämän raadollisuudesta. Oikeasta elämästä, oikeilla suruilla, murheilla, ilolla ja onnella.
Persoonallisuus koukuttaa aina. Joskin tänä päivänä se on varmasti aika haastavaa. On miljoonia hauskoja, persoonallisia blogeja. Mut sie olet silti uniikki, usot sie.
Blogin ulkoasu on tärkeä ja siihen kannatta panostaa. Jos omat taidot ei riitä, pyydä kokeneemman apuja. Kuvaton blogi on raskas, joskin hemmetin hyvä teksti kantaa ilman kuviakin. Pitäydy mieluummin yksinkertaisuudessa, liika tavara saattaa tehdä levottomaksi ja se on häiritsevää. Selkokielinen ja helppolukuinen teksti on aina plussaa. Joskin itse suollan sellaista sekamelskaa, että sitä saattaa olla välillä vaikea tulkita. Mut se on sit persoonaa myös. Ai houp sou.
Kaikista tärkein on se, että annat blogille OMAT KASVOSI. Kasvottomuuden takana on helppo hölistä ja sanoa mitä sylki suuhun tuo, mutta ainakaan minä en anna niille mitään arvoa.
![]() |
| Omat kasvot |
3. Haaste.
Sain haasteen Annukan Kotonasi blogilta. Siitä kiitän ja kerron. Emme ole koskaan tavanneet, mutta minulla on sellainen tunne, että me tunnemme toisemme. Välillä se on jopa hieman pelottavaa, sillä Annukka on postannut omassa blogissa juuri ne samat asiat, joista olin ajatellut itse avautua blogissani. Telepatiaa vai samaa sielun maisemaa ja elämän vaihetta. Hänen kannustavat, rohkaisevat ja empaattiset kommentit ovat piristäneet päivääni ja antaneet uskoa tulevaan. Juuri siksi, tämä bloggaaminen on parhaimmmillaan niin antoisaa ja mukavaa.
4. Nimeä 10 blogia.
Valitettavasti olen huono vakituisesti seuraamaan blogeja. Hävettää tunnustaa, mutta perustelen. Istun työkseni ja harrasteen vuoksi paljon tässä koneella ja on pakko yrittää minimoida istuvaa aikaa. Olen ulkoilma ja toiminnan ihminen ja alan voida huonosti liiallisesta ruutuun tuijottamisesta. Eränäiset tuki ja -liikuntaelinvammat asettavat myös omat rajoitteensa. Joten jätän nimeämisen, mutta totean, että bloggaaminen on antoisa, hauska ja elämyksellinen elämäntapa. Haluaisin jatkaa hamaan loppuun asti ja voi että, kuinka herkuttelenkaan sillä ajatuksella, kun saa sit kiikustuolissa lukea muistoja menneiltä ajoiltaan. Iso kiitos ja kumarrus teille kaikille jotka minua seuraatte. Olette tärkeitä!
24.1.2011
Minä ja mun Blogi
Uusi ulkoasu houkuttelee mua säätämään. Opiskelen kuvien, videoiden ja linkkien lisäystä. Pysty metsäläisenä ja tietotekniikka ummikkona, tämä kaikki on ihan hillittömän mielenkiintoista. Olen aikaisemmin turhaan pelännyt näppäillä. Nyt huiskin menemään miten sattuu ja teen löydöksiä. Tärkeintä on uskaltaa!!!
Eilisen illan vietin tutkimalla muiden blogeja. Ihmisillä on hienoja, hauskoja juttuja. Mulla herää kysymys, mikä on mun blogi? Mulla ei ole varsinaisesti mitään aihepiiriä. Minä olen vähän kaikkea. Olen asiaa pohtinut aikaisemminkin ja nyt tulin siihen tulokseen että, mun tyyli on siis Lifestyle.
En voi rajoittua yhteen asiaan, vaan annan tulla vähän kaikkee!!
Tuossa muutama aihealue, jotka ovat lähellä sydäntäni. Voi, on niin paljon kaikkee, mikä mua koskettaa. Joku saattaisi ajatella, että toi ihminen ei ole terve. Olen ihan samaa mieltä. Levottomasti jakaantunut ja kova puuhastelee. Lista jatkuu.......
Eilisen illan vietin tutkimalla muiden blogeja. Ihmisillä on hienoja, hauskoja juttuja. Mulla herää kysymys, mikä on mun blogi? Mulla ei ole varsinaisesti mitään aihepiiriä. Minä olen vähän kaikkea. Olen asiaa pohtinut aikaisemminkin ja nyt tulin siihen tulokseen että, mun tyyli on siis Lifestyle.
En voi rajoittua yhteen asiaan, vaan annan tulla vähän kaikkee!!
![]() |
| Olen koiraihmisiä. Meidän beibi on Juppe, 4-vuotias Chihu. |
![]() |
| Miehet on lähellä sydäntä ;) |
![]() |
| Olen epätoivoisen riippuvuusaltis. Pois paha, pois, pois. |
![]() |
| Tahtoo Uskoa, Toivoa ja Rakastaa. |
| Tykkään juhlia ja ottaa häppää |
| Rauhalliset mökki-illat ja yksinäisyys |
| Matkustelu avartaa |
| Kaikki muu paitsi sienestys on turhaa |
| Leipoo ja laittaa |
| Ruoka on Rock! |
| Kaunista pitää olla Tähän kaunis loppu. Olen vähän yksinäinen, en niinkään keiju. Enemmänkin joku metsän peto. Ja Chisu on ihan mieletön!!!!! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




















































