3.5.2010

Voi ei!

Onkohan jossain päin maapalloa purkaantunut tulivuori, kun en saa nukuttua?
Kello on kolme yöllä ja heräsin syvästä unesta kuin leikaten. En edes pyörinyt levottomasti ja katsellut kelloa kauhun sekaisin tuntein. Heräsin vain pirteästi, valmiina vastaanottamaan uuden päivän. Hiukka vain alkaa aikaisin tämä päivä. Kello on tällä hetkellä 02.59. Tulee pitkä päivä...

Kaikki lehdetkin on luettu, ja on ihan turha pyöriä sängyn pohjalla hikisenä ja pinnistellä unesta kiinni. Ei se väkisin tule, sano piika isännälle, kun lehmiä navettaan ajo. Juu....
Istunpa sit tähän koneelle ja läpisen jonniin joutavia. Varmaan aika moni uniongelmainen harrastaa tietotekniikkaa. Kuka kirjoittaa mihinkin tai selailee nettiä. Pelaa pokeria tai valittaa erinäisiin yleisöfoorumeihin ja haukkuu esim. esiintyvät taiteilijat. No, minulla ei ole tarvetta haukkua ketään. Toistaiseksi.

Vappu siis tuli ja meni. Mökillä oli kyllä oikein mukavaa. Ilmat ei nyt siis olleet ihan parhaat mahdolliset, mutta se ei meitä metsäläisiä kovin haittaa. Tietysti voi olla, että tämä pieni pää on nyt jotenkin sekaisin tästä mökkikauden alkamisesta ja siksikään uni ei tule. Mie olen niin tunne ihmisiä! Onko se pettymystä siitä, että piti tulla kaupunkiin vai onko se jännitystä siitä, että päästään taas ensi viikonloppuna? Kyllä se siitä taas rauhoittuu. Nykyään vain tuntuu siltä, että jos elämässä on paljon muutoksia, niin alkaa unirytmi heitellä levottomaksi. Pitääkö minun myöntää tuo? Hei, ihan oikeesti... Mitä tämä on kymmenen vuoden kuluttua? Jos tämä näin jatkuu, niin enhän minä kohta voi lähteä edes lähimarkettiin. Papparainen, ei saa ressukka nukuttua... Haloo!!!
Mut enivei. Kesäkausi on nyt korkattu ja mökille tekee mieli. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus aloittaa terassin ja kesäkeittiön rakennusta. Siitä voinkin laittaa tarinaa tänne sivuille. Perästä kuuluu...

Nykyään näyttää olevan mediaseksikästä tilittää lehdissä elämänmuutoksesta. Niin moni mun ikäinen julkimo on valinnut alkoholittoman elämäntavan. Tuorein tilittäjä on tämä näyttelijäveijari Juha Veijonen. Mikäs siinä, hieno valinta. En tuomitse. Olenkin miettinyt asiaa omalla kohdallani. Millaistahan se olisi?
Ja onhan näitä, herätyksen saaneita, entisiä juoppoja. Samuli Edelman, Janus Hanski, Anita Hirvonen ja moni moni muu. Onko näin, että alkoholi oli heille todellinen ongelma ja siksi elämän muutos on ainut oikea vaihtoehto?
Minä en koe olevani juoppo, eikä asia pitäisi olla ongelma. Mutta jotenkin minua houkuttaa ko. ajatus. Pitäisikö pitää tipaton vuosi ja kokeilla. Eihän se ota, jos ei annakkaan.
Olisihan se iso muutos. Ei enää ihania kosteita, "pitkiä" illallisia ystävien kans. Entäs perinteiset mökin rapujuhlat ja helankoor! Jotakin limuako vedettäisiin akvaviittinä, vai?
Pitäisikö mun luopua huurteisista saunaolusista terassilla ilta-auringon hämyssä. Huh, on aika paljon vaadittu...
On se kumma, että näkisin elämän niin paljon tylsempänä ilman alkoholia. Mutta ei se varmaan ole niin. Elämä ilman iloliemiä on oltava jotenkin antoisaa ja kirkasta. Vai onko se vain heille, joille alkoholi on jo ollut elämätapa tai ehto?
Täytyykin jutella asiasta syvemmin ukkoni kanssa. Hän ei juo. Eikä oikeastaan koskaan olla asiasta sen syvällisemmin keskusteltu. On varmaan vaikea uskoa, että olen parisuhteessa lähes absolutistin kans. Vastakohdat täydentävät toisiaan. Ei se minua varsinaisesti haittaa, joskus toki on tylsää, kun itsellä on kivat pikku hiprakat ja haluaisin niin hupsutella. Toinen katsoo hiukka vinoon ja on silleen että ahaa, tää on taas tätä. Mutta hyvin me on pärjätty. Vai onko?
Voisin tietysti yllättää myös hänet ( itseni lisäksi) ja kokeilla edellä mainittua asiaa. Parhaimmillaan se voisi olla tajunnan räjäyttävä kokemus...
Jätän asian "hautumaan" mutta tämän kesän vinho virtaa ja balalaikka soi.... Kippis!

Jahas, viimeisimmästä runosta on kotvanen vierähtänyt. On aika pudottaa tähän jotakin tunnelmaan sopivaa. Mitähän se olisi? Mikä on siis tunnelma? Päättele itse.

SAATANALLISET SÄKEEMME

Se oli se perjantai.
Mustaan sulkaan kompastuin ja ymmärsin jättää sinut taakseni.
Tarjosin rakkauteni mahdollisuuden, sinä vain kadotit.

Näin edessäni tyhjiä yksinäisyyksiä, eikä minulla ollut kiirettä.
Ajattelin, että huomaisit kaikkien tarvitsevan rakkautta.
Joskus hyvyytesi voittaa vihan ja saat lahjaksi ymmärtämyksen.
Silloin saduista tulee totta ja alkaa ymmärtää omia heikkouksiaan.
Saavuttaa sen mitä on koko elämänsä etsinyt.

Me opiskelimme onnistumista epäonnistuneesti.
Eikä meille löytynyt aikaa.
Ei niitä pieniä hetkiä joilla on aina tehty suuria.

Minä en suostunut hyväksymään, etkä sinä antanut minulle itseäsi.
Heräsin pelkäämään menettämistä ja sinä osoitit minulle avoimia ovia.

Jätin jäähyväiset rakkaudelle, keräilin itseni rippeitä.
Hiljalleen harjaan ne mattojen alle.
Toivoen unohtavani kauniisti, uskoen luottamuksella.

Näihin tunnelmiin. Sanonko hyvää yötä vai hyvää huomenta? Hoh, hoijaaaaa.....

2.5.2010

Elämää



Istun terassilla kaksi villatakkia, kaulaliina ja viltti päällä. Sataa, tuulee ja on lievästi viilee. Uhmaan kylmää ja istun tässä, koska sen kuuluu olla niin. Mökillä ei istuta sisällä, satoi tai paistoi. Hiukka on näpit kohmeessa, mutta ei mua muuten palele. Heräsin sateen hakkaavaan ropinaan peltikattoa vasten. Se on sellainen turvallinen ääni ( olen suojassa ) ja toisaalta, häiritsevän herättävä. Nousin siis aamukahvin keittoon... Haenkin kupillisen mokkoo, hetkinen...

Ensimmäinen viikonloppu talven jälkeen täällä pikku paratiisissa alkaa olla lopuillaan. Juuri kun alkaa päästä sisään tähän hitauteen, pitää lähteä pois, höh. Onko sitä niin metsäläinen vai mistä se johtuu, että täällä jotenkin osaa relata paremmin? Rakastan istua aivot pihalla terassin kiikkustuolissa ja vain tuijottaa avautuvaa maisemaa. Olen ajattelematta mitään tai ajattelen ankarasti maan ja taivaan välillä. Täällä nukkuukin syvästi ja jotenkin ihmistä tyydyttävästi. Ennen kaikkea tämä hiljaisuus puhuttelee minua voimallisesti. Nytkin korviani hyväilee tuulen suhina puissa ja lukuisat lintuset. Ei mitään muuta. Ihanaa! Tiedän, että huomenna työmatkalla kaikki se hirvittävä liikenteen / cityn melusaaste ottaa koville. Välillä tuntuu, että kaikki se tulee päälle. Kai minun pitäisi muuttaa maalle, herran rauhaan....

Eilen saunoin pitkän kaavan mukaan antaumuksella. Tietenkin, meidän mökin sauna on se maailman paras sauna. On se jotakin muuta kuin sähkölämmitteiset tukahduttavan kuumat kopit kerrostaloissa. Lauteilla jaksaa löllötellä useammankin hetken, koska ilmassa on happea ja kosteutta. Laitan löylyveteen eteeristä eukalyptystä joka aukaisee kaikki röörit. Noh, ei nyt ihan kaikkia, hih! Välillä virkistäydyn pulahtamalla järveen ja nautin terassilla asiaan kuuluvan huurteisen. Tätä kaava jaksan tehdä parhaimmillaan muutaman tunninkin. Aaaahh!!!

Yritimme eilen asentaa tänne seurantaohjelmaa. Siis sellaista, että näkisin lukeeko kukaan kirjoitelmiani. Ei se onnistunut täällä mökillä hitaiden yhteyksien vuoksi.
Aloittaessani en pitänyt sitä mitenkään tärkeänä, mutta nyt se on jotenkin alkanut vaivaamaan minua. Olisi kiva tietää, onko eetterissäni yhtään lukijaa?
Onko sillä jotakin merkitystä? Minulle itselleni tämä kirjoittelu on kivaa puuhastelua ja muistojen tallennusta. Se on tärkeää. Mutta jotenkin itserakkaasti ja muodikkaasti, olisi kiva tietää lukijoista. Eikös Blogin pitäminen ole jotenkin muodikasta... Ja minähän tahdon olla muodikas.... huippumuodikas.... Saa rekisteröityä, kiitos.

Jostakin kumman syystä päässäni on pyörinyt eräs toinenkin muodikas aatelma. Seksuaalinen suuntautumiseni. Miksi minusta tuli homo? Millaista olisi, jos olisin hetero?
Onko pojista tykkäämiselleni joku syy tahi yhteys?
Olin lapsena jo erilainen kuin muut pojat. En leikkinyt autoilla, mutta Barbit olivat rakkaita. En ymmärtänyt jalkapalloa, mutta pelasin aina tyttöjen kanssa pesäpalloa. Talvella luokan pojat jahtasivat kiekkoa ja minä veivasin kaunoluistelukuvioita. Parhaat ystäväni olivat tyttöjä. Olin luovasti taiteellisesti suuntautunut. Siis luova hullu. Outo.
Onko tämä kaikki kasvatuksen tulosta vai saammeko tämän syntymälahjana? Jos olisin saanut mopon silloin kun sitä niin kovasti pyysin, olisinko nyt jotenkin vähemmän homo? Jos isäni ei olisi jättänyt pientä poikaansa kasvamaan ilman miehen mallia, olisinko nyt tavallinen hetero, perheen pää? Kaksi lasta, omakotitalo, kultainen-noutaja ja tuliterä volvo, juu nou? Ai niin, vaimo kans.

Mene ja tiedä. Minä uskon, että olin homo jo ensi rääkäisystä. Olen sitä niin luonnollisesti ja mielelläni.
Olen sen sukupolven kasvatteja, että homous oli vielä sairaus, eikä mitenkään yleensä hyväksyttävää. Minuakin on vainottu suuntautumiseni vuoksi. Enkä edes itse, tarkalleen ottaen, tiennyt olevani puppeliboy. Vielä. Olin ns. erilainen nuori.
Voi tsiisus, että olinkin erikoinen. Kaupungin ainut Bay City Rollers fani, hah! ( toim. huom. teinipurkkabändi 70- luvulta. Tyttöjen päiväunelma.) Kyllä minulla "tyttöystäviä" riitti....
Teini-iässä luulin tykkääväni tytöistä. Seurustelinkin, silleen viattomasti.... Mutta mikään viisari ei heilahtanut missään. Ei sillä, minä rakastan naisia ja ilman heitä ei olisi elämää. Mutta todellista tunteen paloa... Noh, kai tietänet....

Täytyy myöntää, että homouteni alkutaival kotikaupungissa ei ollut mitenkään ruusuinen. Ensi rakkauteni ( vai pitäisikö todeta, panoni ) oli enemmänkin hävettävää, salaista ja likaista piilottelua. Syvää syyllisyyttä. Sitä se oli.
Kyllä ajat ovat muuttuneet. Luojan kiitos.
Nykyään kaiketi on muodikasta olla vähintäänkin bi. Seksuaalisuuteensa heräävät nuoret ovat kaapin ovet auki, eikä siinä ole mitään hävettävää. Hyvä niin.
Kyllä minäkin puhkesin aikanani kukkaan. Arastava nuppu aukesi rakastamaan Joensuulaista maanviljelijää niin, että tanner tömisi ja kylän raitti raikui. Oih, sitä ihanaa aikaa!
Silloin ymmärsin mitä rakkaus kahden miehen välillä voi parhaimmillaan olla. Ihan tavallista, ei mitenkään outoa. Ja siitä alkoi matka itsensä hyväksymiseen ja tähän onnellisuuteen missä tänä päivän elän ja olen.

Täytynee kiittää tässä yhteydessä kaikkia homojulkimoita. Uskoisin, että he ovat olleet edelläkävijöitä homoseksuaalisuuden yleisessä hyväksymisessä. Ainakin minun kohdalla se on toiminut ihan arkipäiväisesti. Äidilleni homouteni oli kova pala. Sitä ei voinut hyväksyä mitenkään. Kai hän häpesi ainoaa poikaansa. Ei hän minua hylännyt, kenties kirosi. Muistan sen hetken, kun kerroin olevani homo ja rakastunut edell. mainittuun maanviljelijään. Mutsin ensi reaktio oli lakooninen toteamus: "Ette kai työ häplyä toisianne ylleisillä paikoilla."
Mutta minä kiitän Jari Sillanpäätä. Kun mutsi sai tietää, että Jari on meikeläisiä, ei minunkaan homous ollut enää hävettävää. Hieno taiteilija ja suuri laulaja, äitini rakastama Jari on. Kyllä.

Voi veikkosella. Tästä aiheesta riittäisi juttua vaikka romaanin verran. Palaan asiaan varmaan tuota tuonnempana. Niin antoisa voi olla pienen ihmisen matka omaan pyhimpään, salattuun seksuaalisuuteen. Vai onko se enää mitenkään salattua, tässä ja näin. Kaikkien käsillä. Elämä on.

1.5.2010

VAPPUNA


Vihdoinkin mökillä!
Tulimme tänne Jumalan luomaan paratiisiin jo torstaina. Nyt on lauantaiaamu ja minä kuuntelen tätä ihanaa hiljaisuutta ja ympäröivää luontoa. Hetki on kaunis. Hentoinen usva keräilee voimansa rippeitä ja päivä alkaa heräillä. Linnut, lukuisat laulajat pistävät minulle parastaan. Ei hienompaa voisi olla. Sielu lepää, että virkistyy.

Eilen oli vappuaatto. Tänne ei tietysti hulinat heilahda, ihan mentiin rauhallisesti. Joka taas tarkoittaa sitä, että Lähdejärven seniorit kävi yöpuulle jo klo: 22.08
Marketta Liljeqvist ( yksi altteregoistani) paistoi munkkeja, noita Venäläisiä persreikiä. Hyvät tuli munkit ja mukava oli tunnelma.
Tehtiin pihahommia ja laiteltiin paikkoja kesäkuntoon. Kivasti aurinkokin vilautteli itseään.
Vappuaaton illallinen tehtiin helpoksi ja rennoksi ruokahetkeksi. Laitettiin Ribsejä ja Hampurilaisia grillissä. Näppärää kotiruokaa. Ja hyvää. Se on sellaista "osallistuvaa" keittiötä. Kokki laittaa tarveaineet valmiiksi ja jokainen saa kasata oman burkerin.
Ainut huono puoli voisi olla hillitön ylensyönti. Yksi burkeri liian vähän ja kaksi taas liikaa. Hirvee ongelma.

Erityisen mukavaa vapun viettoa. Rentoa ja hyvien ystävien lämmintä läsnäoloa. Ihmeellistä naurun voimaa. Henkistä treeniä nauruterapialla. Sitä tarvitaan elämässä.
Siksihän täällä mökillä niin viihtyy. Kiitos siitä!

28.4.2010

AURINKO


Mikä valo, mikä energia!
Huitasin aamutuimaan Matinkylän rantaan nousevassa auringossa. Ranta oli vielä hiljainen ihmisistä, lintuja pullollaan. Kiva, keväinen kirpeys ilmassa.
Kirkas pallo kurkisteli kohti korkeuksia ja tervehti minua iloisesti, lämmöllä. On siinä vain mieletön voima!
Pulahdin virkistävään mereen ja heitin aurinkotervehdyksen ja pimeän kuun pyllistyksen laiturilla. Sain virtoo ja energioo!
Meille pimeän lapsosille on erityinen merkitys auringon voimalla. Suomipoika/tyttö herää henkiin pimeän mustan jälkeen. Kohta kaikki on ihan sekaisin.... Jee!

Hyvä aloitus päivälle. Kyllä lähtee....

26.4.2010

Kemut




Ou jees! Pikainen päivitys lauantain kemuista.
Olipa hauskaa juhlia pitkästä aikaa oikein kannat katossa. Yhtiökumppani täytti vuosia ja vietti tupla synttärit ystävättärensä kans. Juhlat oli ravintola Soffassa, joka olikin oikein passeli mesta viettää bileitä.
Mun laittautuminen alkoi jo hyvissä ajoin iltapäivällä, siihen ei enää tunti, eikä kaksi riitä. No, mikäs sen mukavampaa, vähän pirskahtelevaa ja kiireetöntä tälläytymistä illan rientoihin. Siinä samalla tunnelmakin kohoaa ja on jo hyvissä taajuuksissa heti ensi kättelystä. Me like!

Juhlia ei koskaan ole liikaa. Joskin nykyään olen liian laiska niihin lähtemään. Miksi? Hyvä kysymys. Elämässä pitää olla juhlaa!
Tietäen, tuntien synttärisankarin, niin luvassa oli hauskat partyt. Kuohuvaa oli varattu ja seura oli mitä parhainta. Jossakin vaiheessa itse Pola Ivanka viihdytti juhlayleisöä. Kakkuakin maisteltiin ja taidettiin jotakin laulaa luikauttaa. Mulla oli meno päällä.

Loppu illaksi siirryttiin ravintola Apolloon, joka sit olikin hieman pettymys. Liikaa ihmisiä, ahdistaa. Liikaa vähän kaikkee ( lue; juomapolitiikkaa.) Siellä ei kauan nokka tuhissut, otimme suunnaksi ihka aidon grillikioskin Töölöstä. Hiukka huonossa hapessa, maistui joku grillimätky taivaalliselle. Sinapit rinnuksilla, juu....

Sunnuntai aamupäivä valkeni hiljaa ja vapisten. Enpä jäänyt sitä suremaan, pieni happihyppely rantakaislikoissa auttoi pahimpaan. Loppu päivä menikin vaakatasossa pizzaa ja koukikolaa nauttien. Hei, krapulakin on parhaimmillaan ihan jalo olotila. El`rento, sanoisin.

24.4.2010

Tahmeeta läpinää

Tää viikko on ollut jotenkin tahmee ja tympee. Sellaista puolikuntoista virittelyä, ei tiedä, tuleeko flunssa vai ei. Aamuisin toivoo, että olisi jo ilta ja kahlaa päivän läpi pakottaen itsensä ihmiseksi. Kevät on tyypillinen, kaikki on paskasen harmaata, ja taivaalta tulee niskaan kylmää sohjoo. Ole siinä nyt sit positiivinen!
En hirveästi edes pidä keväästä vuodenaikana. Se tekee levottomaksi. Koko ajan pitäisi olla hauskasti menossa ja on sellainen odottavan ikävä olo. Lisääntynyt valon määrä herättää talviunilta, eikä vaan voisi heittäytyä sohvalle möllöttämään tyhmänä televisioo. Pitäisi vähintään pyöräillä, mennä zumbaamaan, pestä ikkunoita ja istuttaa kevät mukuloita. Pah, pah ja vielä kerran pah!

Tässä ajassa on tyypillistä olla naminamivautsivau perkeleen positiivinen. Yleensäkin ihmisten pitäisi olla niin tuottavia, positiivisia, onnellisia ja menestyviä. Totuus kuitenkin taitaa olla, että poloset ovat väsyneitä, masentuneita ja työn raskaan raatajia. Mistään ei saisi valittaa ja on pakko jaksaa! Pakko.
Minä ainakin valitan. Juuri nyt valitan. Koska se helpottaa. Aina ei voi olla hymypoikaa. Mutta ihan oikeasti, minullahan ei ole mitään hätää. Elän elämäni parasta aikaa ja kaikki on hyvin. Tai ainakin kohtalaisesti. Kiitos siitä, herra tai joku henki!
Do diin, kylläpä helpotti, kun sai hiukka valittaa. Suosittelen!

Mitä on ohjelmistossa? Huomaa, että tämän tehokkuusajattelun avulla torjun tylsyyttä ja yritän järjestää sitä hubaa elämään.
Tänään on bileet! Yhtiökumppani täyttää vuosia ja luvassa on isot kemut. Vielä viikolla oli fiilis, "paskaa mie en lähe mihinkään." Mutta nyt humpalle mennään. Sotaa apatiaa vastaa, lauloi Maukka Perusjätkäkin aikoinaan. Jee, jee!
Mut mitä mä laitan päälle? Yleensä olen valmistautunut juhliin ostamalla uuden asukokonaisuuden, mut tosta hienoisesta vitutuksesta johtuen, jäi sekin tekemättä. Nyt on sit ankara sovitus ja etsintä edessä. Ja vielähän tässä kerkeää shopata jonkun pikkumustan tarvittaessa...

Ensi viikolla on vappu. Minulle, punaisen aatteen ankaralle työläiselle vappu on tärkeä juhla. Ihan oikeasti se on yksi parhaista perinteistä. Saa heilua hulluna humalassa. No, ei nyt ihan noin. Vappu on siksi tärkeä, koska pääsee mökille. Se on kesän aloitus. Huhtikuu on kuukausista julmin ja se loppuu vappuun. Elämä on edessä ja harmaus häviää. Kaunis kesä on tulossa ja ihmisillä hyvä tahto. Vai oliko se jouluna? Hyvä tahto.
Enivei, vappu on hauska. Tänään pitää laittaa simat rusinoilla tulemaan. Ja vappuaattona paistan munkkeja suu simallaan, hik! Ystäviä on tulossa mökkeilee ja meillä on juhlat. Mitä ihmettä, mun elämähän on yhtä juhlaa ja jätkä sen kun valittaa. Ei mitään rajaa, eikä häpyä...

Tänään pitäisi ostaa autoon uusi akku. Ostin viime kesänä hätäpäissäni kesäauton. Oikeastaan se oli ostos sitä varten, jos muutan maalle ja tarvitsen menopelin. Maalle muutto on historiaa, mutta auto jäi. Ajoin sillä viime kesänä yhden bensatankillisen verran. Tästä voimme päätellä peltilehmän tarpeellisuuden. En oikein ole automiehiä. Minua ei autot vähempää voisi kiinnostaa. Jo pikku poikana, leikin mieluummin barbeilla kuin autoilla. Olin outo jo silloin. Sanoisin, hompsahtava....
Tarpeettomana laitan auton myyntiin. Toivottavasti joku sen ostaa ( auto hyvä, suoranainen
helmi.) Saaduilla rahoilla voin ostaa itselleni monta kivaa barbia.

Alussa tuskailin elämäni tarkoituksettomuutta. Mut kas, näin saan huomata, että on monta, monta pientä asiaa mistä olla iloinen.
Juhlat, vappu ja auton akku. Hyvä syy jatkaa elämää onnellisena hymyillen. Tänään bailataan!

21.4.2010

Aamukahvi

Heräsin taas liian aikaisin. Kello on vasta viisi ja meitsi kukkuu jo ylhäällä. Rasittavaa.
Periaatteessa nukun hyvin, mutta aina silloin tällöin on näitä "kausia." Yleensä se kertoo siitä, että on jotakin ylimääräistä mietittävää pienessä päässä. Stressiä, jotakin jännää tulossa ( pikkulapsi joulaattonasyndrooma ) tai sitten se on tämä kevät. Hormoonitko ne jyllää vai onko sitä vain liikaa energiaa pitkän ja pimeän talven jäljiltä?
Tietysti tämä voi olla puhtaasti ihan fysiologista, ikääntyvät ihmiset eivät tarvitse unta enempää... Enivei, aamukahvi maistuu taivaalliselle. Varsinkin, kun sen voi nauttia aamutakki päällä parvekkeella ja kuunnella Lintuset The Bändiä. Mikä meno, mikä lento.....

Nostetaanpas nyt tämä "ongelma" tähän työpöydälle ja tarkastellaan sitä lähemmin. Miksi Jeppe valvoo?
Stressiä? En ainakaan tiedosta. Ellei lasketa sitä, että kohta vedän herneet nenukkaan siksi, että herään liian aikaisin. Lumipalloefekti. Juu, tähän en ala ollenkaan.
"Jouluaattosyndrooma." Kyllä kai. Vappu on tulossa ja ollaan menossa ystävien kans mökille. Odotan sitä kuin hullu puuroa. Lomamatka lähenee, mutta helvetin tuhka uhkaa sitä. Siinä se on! TUHKA! Tämä saatana mua valvottaa. Minä pikku höperöinen pelkään alitajuntaisesti, että luonnon mahtavat voimat tekevät matkani mahdottomaksi. Mikä vielä pahempaa, pääsemme matkaan, mutta minä en pääse takaisin KOTIIN! Se ihana matkan odotus on vaihtunut herätteleväksi piilotajuntaiseksi orpolaisuudeksi maailmalla. Mies vailla kotia!

Hyvä, että syy selvisi. On sitä heräilty liian aikaisin vähäpätöisimmistäkin syistä. Jos minua valvottaa tulivuoren purkaus, niin luulenpa, että ongelma on vielä hyväksyttävissä. Ehkä tähän ei tarvita ammattiauttajaa, eikä unilääkkeitä. Nyt kun syy ja yhteys löytyi (kirjoittaminen on parhaillaan äärimmäisen terapeuttista) voinkin painua takaisin nukkumaan. Minä en valitettavasti voi tuhkapilville mitään, antaa luonnon mellestää ja pullistella. Me olemme pieniä. Hoh hoijaa, mua väsyttäääääääää...........