Kello on kolme yöllä ja heräsin syvästä unesta kuin leikaten. En edes pyörinyt levottomasti ja katsellut kelloa kauhun sekaisin tuntein. Heräsin vain pirteästi, valmiina vastaanottamaan uuden päivän. Hiukka vain alkaa aikaisin tämä päivä. Kello on tällä hetkellä 02.59. Tulee pitkä päivä...
Kaikki lehdetkin on luettu, ja on ihan turha pyöriä sängyn pohjalla hikisenä ja pinnistellä unesta kiinni. Ei se väkisin tule, sano piika isännälle, kun lehmiä navettaan ajo. Juu....
Istunpa sit tähän koneelle ja läpisen jonniin joutavia. Varmaan aika moni uniongelmainen harrastaa tietotekniikkaa. Kuka kirjoittaa mihinkin tai selailee nettiä. Pelaa pokeria tai valittaa erinäisiin yleisöfoorumeihin ja haukkuu esim. esiintyvät taiteilijat. No, minulla ei ole tarvetta haukkua ketään. Toistaiseksi.
Vappu siis tuli ja meni. Mökillä oli kyllä oikein mukavaa. Ilmat ei nyt siis olleet ihan parhaat mahdolliset, mutta se ei meitä metsäläisiä kovin haittaa. Tietysti voi olla, että tämä pieni pää on nyt jotenkin sekaisin tästä mökkikauden alkamisesta ja siksikään uni ei tule. Mie olen niin tunne ihmisiä! Onko se pettymystä siitä, että piti tulla kaupunkiin vai onko se jännitystä siitä, että päästään taas ensi viikonloppuna? Kyllä se siitä taas rauhoittuu. Nykyään vain tuntuu siltä, että jos elämässä on paljon muutoksia, niin alkaa unirytmi heitellä levottomaksi. Pitääkö minun myöntää tuo? Hei, ihan oikeesti... Mitä tämä on kymmenen vuoden kuluttua? Jos tämä näin jatkuu, niin enhän minä kohta voi lähteä edes lähimarkettiin. Papparainen, ei saa ressukka nukuttua... Haloo!!!
Mut enivei. Kesäkausi on nyt korkattu ja mökille tekee mieli. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus aloittaa terassin ja kesäkeittiön rakennusta. Siitä voinkin laittaa tarinaa tänne sivuille. Perästä kuuluu...
Nykyään näyttää olevan mediaseksikästä tilittää lehdissä elämänmuutoksesta. Niin moni mun ikäinen julkimo on valinnut alkoholittoman elämäntavan. Tuorein tilittäjä on tämä näyttelijäveijari Juha Veijonen. Mikäs siinä, hieno valinta. En tuomitse. Olenkin miettinyt asiaa omalla kohdallani. Millaistahan se olisi?
Ja onhan näitä, herätyksen saaneita, entisiä juoppoja. Samuli Edelman, Janus Hanski, Anita Hirvonen ja moni moni muu. Onko näin, että alkoholi oli heille todellinen ongelma ja siksi elämän muutos on ainut oikea vaihtoehto?
Minä en koe olevani juoppo, eikä asia pitäisi olla ongelma. Mutta jotenkin minua houkuttaa ko. ajatus. Pitäisikö pitää tipaton vuosi ja kokeilla. Eihän se ota, jos ei annakkaan.
Olisihan se iso muutos. Ei enää ihania kosteita, "pitkiä" illallisia ystävien kans. Entäs perinteiset mökin rapujuhlat ja helankoor! Jotakin limuako vedettäisiin akvaviittinä, vai?
Pitäisikö mun luopua huurteisista saunaolusista terassilla ilta-auringon hämyssä. Huh, on aika paljon vaadittu...
On se kumma, että näkisin elämän niin paljon tylsempänä ilman alkoholia. Mutta ei se varmaan ole niin. Elämä ilman iloliemiä on oltava jotenkin antoisaa ja kirkasta. Vai onko se vain heille, joille alkoholi on jo ollut elämätapa tai ehto?
Täytyykin jutella asiasta syvemmin ukkoni kanssa. Hän ei juo. Eikä oikeastaan koskaan olla asiasta sen syvällisemmin keskusteltu. On varmaan vaikea uskoa, että olen parisuhteessa lähes absolutistin kans. Vastakohdat täydentävät toisiaan. Ei se minua varsinaisesti haittaa, joskus toki on tylsää, kun itsellä on kivat pikku hiprakat ja haluaisin niin hupsutella. Toinen katsoo hiukka vinoon ja on silleen että ahaa, tää on taas tätä. Mutta hyvin me on pärjätty. Vai onko?
Voisin tietysti yllättää myös hänet ( itseni lisäksi) ja kokeilla edellä mainittua asiaa. Parhaimmillaan se voisi olla tajunnan räjäyttävä kokemus...
Jätän asian "hautumaan" mutta tämän kesän vinho virtaa ja balalaikka soi.... Kippis!
Jahas, viimeisimmästä runosta on kotvanen vierähtänyt. On aika pudottaa tähän jotakin tunnelmaan sopivaa. Mitähän se olisi? Mikä on siis tunnelma? Päättele itse.
SAATANALLISET SÄKEEMME
Se oli se perjantai.
Mustaan sulkaan kompastuin ja ymmärsin jättää sinut taakseni.
Tarjosin rakkauteni mahdollisuuden, sinä vain kadotit.
Näin edessäni tyhjiä yksinäisyyksiä, eikä minulla ollut kiirettä.
Ajattelin, että huomaisit kaikkien tarvitsevan rakkautta.
Joskus hyvyytesi voittaa vihan ja saat lahjaksi ymmärtämyksen.
Silloin saduista tulee totta ja alkaa ymmärtää omia heikkouksiaan.
Saavuttaa sen mitä on koko elämänsä etsinyt.
Me opiskelimme onnistumista epäonnistuneesti.
Eikä meille löytynyt aikaa.
Ei niitä pieniä hetkiä joilla on aina tehty suuria.
Minä en suostunut hyväksymään, etkä sinä antanut minulle itseäsi.
Heräsin pelkäämään menettämistä ja sinä osoitit minulle avoimia ovia.
Jätin jäähyväiset rakkaudelle, keräilin itseni rippeitä.
Hiljalleen harjaan ne mattojen alle.
Toivoen unohtavani kauniisti, uskoen luottamuksella.
Näihin tunnelmiin. Sanonko hyvää yötä vai hyvää huomenta? Hoh, hoijaaaaa.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti