Perse ylös penkistä

Eipä mittään erikoista. Elämä rullaa omalla tahdillaan. Mie olen silleen kaksjakoinen, et aina pitäisi olla jotain ja sitten ei. Eilen oli veepee ja pelkäsin, et kuinka saan ajan kulumaan. Puol kasi läsähdin tohon soffalle ja tuumasin UK:lle, et menihän se tääkin ilta. Nykyään on kiva ettei oo mitään spessuu. Saa ihminen vain olla ja huilata. Mut mulla se kuitenkin taitaa tarkoittaa sitä, että pitää olla pikku pikku puuhasteluu. Muuten saattaa tulla tylsyys. Sitä ei taho.

Lyötiin joulu pakettiin. Oikein on lahja sellainen. Kyl me sinne Espanjan valon alle mennään. Kesäloma jäi pariin viikkoon ja kaiketi pitäisi ymmärtää, että kaiken härdellin jälkeen tämä(kin) loma on ansaittu. Lennetään tällä kertaa Alicanteen (oli edukkaat lennot,) eikä olla siellä vielä käyty. Siitä otetaan auto ja ajellaan Fugeen ja siitä vielä viikoks Malagaan. Tuttu juttu. Ihanaa! Valoton ahistus poistuu, kun tietää, et valohoito on tulossa. Tää onkin jo viides joulu niillä nurkilla. Me jäätiin jotenkin jumiin. Tai miten sen nyt ottaa. Joka kerta kuitenkin pyöritään uusilla mestoilla. Mut vakkarina toi Fuge ja Malaga. Tykkään siitä tunteesta, et niin on kuin kotiinsa menis. Ja riittäähän tuolla mannerta mitä kokea.

Viime viikonloppuna käytiin Porkkalanniemellä ja pääsin metsään. Oli ihanaa. Miten toi metikkö on mulle nykyään niin tärkee. Möksällä sen saa automaattisesti mut täällä se on selkeä puute elämässä. On jotenkin tunne, et pakko päästää metsään. Otettiin eväät, paistettiin makkaraa. Mie kuvasin ja UK keräsi roskia. Juu, se on hänen harrastus. Nytkin muovikassillisen keräsi tyhmien ihmisten jättämiä jätteitä. Olen myös uintireissuillani mennyt metsäteitä. Onneks niitä löytyy kulmilta. Saan edes pienen tovin nauttia. Metsä parantaa mun kehoa ja sielua. Mä tunne sen. Ihan oikeesti.

Tälle päivälle järjestin UK:lle vähän yllärii. Ensin lähetään metsälenkille. Mie käyn pulahtaa ja UK saa harrastaa kehonrakennusta. Uintipaikan vieressä on ulkokuntosali. Sen jälkeen mennään ja tehdään rapputreeni. Tossa lähellä (metsässä, ihanaa) on puiset raput. Ja mä tahdon, että me tehdään sellaista liikuntaa, että me hikoilemme ja hengästymme. Siitä en ole varma pystynkö itse, mut UK:lle on raippaa luvassa. Nämä suoritettuamme, hikisinä ja kuumissamme, kaikkemme antaneena me menemme kellumaan. Kyllä, kellumaan. Olen varannut meille parit kelluntatankit paikasta Kellumo. Siellä niin pullukat lilluu erittäin suolapitoisessa vedessä tunnin ja relaa. Mä luulen, että se saattaa olla huikee kokemus. Meidän on pakko alkaa aktivoitumaan. Alkaa tota ikää jo sen verta olla, että se hukka perii, jos nyt ei tajuu liikkuu. Nytkin mulla on jalat niin turkasen kipeet, et hyvä jos eteenpäin pääsen. Katsotaan josko lenkki ja treeni auttaa tai sit en pysty tekee. Niin, tätä just tarkoitin. En haluu olla siinä hapes etten pysty, prklle!

Illalla ollaankin menossa UK:n ystäville juhlistaa. Tääkin on mulle vaikee. Mää haluisin olla vain himas ja mussuttaa makeeta. En mää mihinkään taho. Mää. Entinen tiskotiikeri?! Perkele, se perse ylös penkistä ja menoks. Yleensä on kuitenkin sit aina kiva, kun on mennyt ja lähtenyt. Se vain riippuu kumpi minä tänään on vallalla. Onko se ekstrovertti vai intro? Sitä kun ei aina lähteissään tiedä. Toisaalt nauttii ja toisaalt ei. Ota tuosta nyt sit selevä. Niin, hankala ihminen kyllä. Kaksjakonen kaikel tappaa.

Nyt äksön. Paskahuussin kautta hutun keittoon. Täytyy tankata et jaksaa rankat reenit. Ihanaa, sanoa noin. Tätä olen kaivannut. Arvatkaas mistä tää sai alkunsa. Suurin painonpudottaja-ohjelmasta. On niin ihanaa möllää sohvalla ja mussuttaa, kun pullerot töllössä punnertaa. Sit iski se, et ite oon kohta samas jamas, jos en nyt tokene. Sitä kohti siis. Jumppa ilona.  Se on mun mottoin.