CocaCola ou nou

Maaliskuu vaihtuu kohta huhtikuuksi, tiesittekö sitä. Pikku hiljaa ruma harmaa alkaa vaihtua orastavaksi vihreäksi. Samalla toivon, että mun tahmeus alkaisi olla taakse jäänyttä ja elämä saisi uuden nosteen. Ja kylläpä se osapuilleen niin menee. Fressi vihree tuo jotain tuoretta homehtuneeseen aivotoimintaanikin. Jette kiva. Ajatelkaas, meittin partsilla sireeni punkee jo vihreetä nuppua. Sitä on niin soma seurata. Jokainen aamu, se tervehtii minua ilokkaasti pikku pikku nupuillaan. Tulen iloiseksi ja samalla lohdulliseksi. Se antaa elämän voimaa. Kyl tää tästä.

Jos muistanette, tein viime postauksessa sitä todo-listaa. Mä siis sain tehtyä sen! Ja mikä parasta, olen saanut yliviivata siitä jo kolme toteutunutta kohtaa. Mä niin diggaan listoja, joita voi ja saa yliviivata. Mun elämä on sellaisessa ihme vaiheessa. On asioita joihin en ole tyytyväinen ja mun pitäisi tehdä niille jotakin. Ne ei ole ihan pikku juttuja ja siksi pikku pää kiertää kehää, kehää, kehää, kehää... Tuntuu välillä, että olisin häkkiin suljettu muuli, eikä ulospääsyä ole. Välillä ahistaa oikein urakalla, enkä tiedä mitä helvettiä tekis. Mut siis joo, listoista on apuja ja sanotaanko nyt näin, että hättäilemällä ei tule kuin heikko päisii lapsii.

Yksi todo on ollut saattaa valokuvia yhden osoitteen alle. Paikkaan mistä niitä voi käydä tsekkaamassa ja mun on silleen näppärä esitellä mitä olen kuvaillut. Osoitteessa makejanhunen.kuva.fi löytyy mun sivut ja muutama kansio, minne olen kerännyt tuotantoa. Okei, olen saanut sen tehtyä, hyvä niin, mut ihan törkee epävarmuus siitä, että kaikki on vaan pelkkää paskaa, ja pitäskö sivut vetää alas ja painaa delete. Liittyyks tää epävarmuus ikääntymiseen vai mikä helvetti se riipoo. Kaikki mitä mä teen, on pelkkää paskaa ja epäonnistumista. Onhan tää tuttua jo aiemminkin, mut nyt en pääse tästä yli, enkä epävarmuudeltani tunne onnistumisen iloa ja tekemisen intohimoa. Ou nou, täälläkin mää vaan valitan. Kuvia voi siis käydä katsomassa antamassani osoitteessa. Jos nyt ketään kiinnostaa, eikä siellä mitään ole, semmosta mitättömyyttä, ihan hirveen huonoja, ei edes kannattaisi kuvata, mitä mää niitä sinne laitoin. Voi tsiisus taas tätä!

Antakee anteeks. Ulkona paistaa arska ihan kybällä ja nyt ei ruikuteta. Mut tästäkin mun pitää valittaa. On pakko laittaa pimennysverho makkariin. Aurinko nousee suoraan ikkunaan ja herättää hehkullaan liian aikaisin. En tykkää. Valo on siis ihan törkee vaikka on säle sellaiset. Viime aikoina yöt ovat olleet levottomia  ja jostakin kumman syystä, näen paljon unia, että mut yritetään tappaa. Siksi olisi tärkeetä, että saisi nukuttua aamulla ilman valoo. Jos yöt riehun ja aamut valvon, niin hulluks siinä tulee. No niin tulee.

Viikonloppu on käsillä. Ei mitään suunnitelmii. Pitäisikö olla. Tää valo tekee sellaisen tunteen, että pitäisi olla kauheesti kaikkee. Sellaista menevää CocaCola-meininkii. Olis niin kuin niissä mainoksissa. Nuorii ja nätti ja menevii ja elämä ihanaa ja koko ajan menos go go gou. Pimeellä ei tartte hötkyillä. Saa lehmääntyä himas ihan kaikes rauhas. Ehkä laitan lisää narsisseja partsille ja pesen taas yhden ikkunan... Adios amigos!