Tahmoo

Saisi jo hekumallinen ja lämmittävä aurinko tulla valaisemaan harmajaa tietämme. Mulla olisi kevättä daisareissa vaikka muille jakaa, jos niin kuin toi valo syttyis. En mää vesisadetta inhoo, tykkään siitä siks, että lumet sulaa, jee. Te tiedätte, että takaraivossa tykittää ajatus mökillemökillemökille. Siks mie kevättä halajan. Odottavan aika on pitkä, joka kevät sama juttu.

On jotenkin turhautunut olo. Mikään ei oikein kiinnosta ja mistään ei saa kiinni. Nää on näitä. Ylämäki alamäki juu nou. Mutta kevät on mun kohdalla aina vähän sellaista tahmeeta. Johtuu varmasti siitä, että olen syntynyt keväällä ja sehän nyt tietysti on lähtökohtaisesti suuri erhe. Mun syntymä. Vahinkolaukaus alunperinkin. Juu, en mie valita, mut silti tahmoo. Joskus se, et sanoo sen ääneen auttaa. Vittu mua tahmoo...

Tosta tuli mieleen hauska tarina. Ystäväni duunikaverin aina rauhallinen ja kiltti poika oli varttunut murrosikään. Hän oli pääsääntöisesti elämäänsä aina tyytyväinen kaveri. Mut arvatkaa mistä vanhemmat tiesi, että jälkikasvulle oli koittanut elämän mylleryshetket? Yksi aamu aamiaispöydässä tämä kyseinen kaveri oli lusikoinut jugurttia, sitä samaa mitä oli nauttinut viimeiset kymmenen vuotta. Yhtäkkiseltään hän oli lakoonisesti lausahtanut: " Vittu, tässä jugurtissa on paakkuja!"

Onks mullakin murkkuikä ja jugurtissa paakkuja. Vähän on sellainen olo. Se on samalla kertaa levottomuutta ja luovuuden purkautumattomuutta. Jos en pääse ( kehtaa/saa aikaiseksi) tekemään jotakin luovaa, niin tulen ärtyneeksi ja minua siis vituttaa. Se on taas sellainen noidankehä. Jos en tee, niin en tee sitä vähäkää. Ja siinä sitä sitten ollaan jumis. Omas paskas. Niin kuin nyt toi valokuvaus. Se on hylännyt mut. Rakkain intohimoni. Muistatteko, kun kerroin, että osallistun vuoden kuvaaja kilpailuun. Ensimmäinen osa on takana, enkä päässyt edes 25 parhaan joukkoon. Tietysti pettymys oli karvas ja minä paska. Ihmettelin kyllä valittuja kuvia, mun mielestä mun kuva oli niin montaa parempi. Tietysti. Hanskat tiskiin vaan ja kamera paskatunkiolle.

Apua, horisontti on vinossa ( enkä jaksa korjaa enää, sori ) 

Eihän toi ole minua. Yleensä pää täynnä toteutettavia ideoita ja energiaa tekemiseen löytyy. Nyt olen lamaantunut. Juurikin tätä kirjoittaessani ( tää muuten auttaa apatiaan ) pieneen mieleeni tuli, että voisi tehdä itselle tavoitelistan. Kirjaan siihen ylös seuraavat siirtoni, niihin tarvittavat toimenpiteet ja eiku sitä kohti. Ei tässä kannata jäädä märehtimään. Pitää tehdä ja toteuttaa. No niin, nyt kuulostaa jo paremmalle, vai mitä?

Ollaan me vähän oltu kultturellejä. Käytiin viikko sitten ystäväni taidenäyttelyssä. Ihan mentiin juhlan puolelle ja hauskaa oli. Laittauduin nätiks ja oltiin ihmisten ilmoilla. Se oli piristävää. Eilen käytiin leffassa katsomassa Favorite. Ihanaa historiallista juonittelua. Mie niin tykkään sellaisista. Ehkä tää meno tästä alkaa piristyä kesää kohti. Ai houp sou.

Jotta tästä jäisi hyvä maku, niin kerron lähteväni reippaasti avantoilemaan. Sitten käyn sen todolistan kimppuun ja ihan kuulkaa kävi mielessä, et paistaisiko vallan nisupullaa. Laitan muutaman taidekuvan, oltiin La kävelyllä rantaraitilla ja ihan pikkasen pikkukameralla kuvasin. Mahtavaa viikkoa kaikille kaikesta huolimatta.