Aikamatka menneeseen ja profiilit kohillaan

VAROITUS. Tämä postaus saattaa sisältää järkyttävää kuvamateriaalia.

Loppuviikko ja herättelee turhan aikaisin. Niin kuin aina. Olen miettinyt mistä mahtaa moinen trauma johtua? Se alkaa to-pe. Odottaako herkästi väräjävä sieluni viikonloppua niin innokkaasti ettei unta riitä. Ai dont nou. Outo tapa kumma tyyli.

2007. Hanko. Juppe on ihan vauva ja minä teini.

2007. Vakava. Matkoilla jossain päin Eestissä.

2010. Ihanat juhlat.

2010. Hah! Mikä kraka!

Mitä muuta tekemistä voi olla aamulla anivarhain, kun istua tähän koneelle ja läpistä joutavia. Aina voisi siivota, mutta näin huutolaisevakkona sekään ei ota rättiä alleen. Tietysti ajan voisi käyttää tehokkaasti hyväkseen ja tehdä liikunnallisen suorituksen tai vähintäänkin meditoida itsensä unelmiin. Ei jaksa. Ei huvita. Katsokaas, ihminen on siitä kummallinen otus, että se on antanut itsellensä luvan elää kuin sika pellossa. Jaa miksikö? Siksi, kun elämä ei ole tasapainossa, on liikaa kaikkea, eikä ole kotia. Silloin saa syödä roskaruokaa ( on muka niin kiire ettei terveellistä kerkee syömään ) ja liikuntaa tulee välttää, koska sitä tulee remontissa muutoinkin. Ovela pässi on ihmisen lapsi. Sen verta petraan, että olen luvannut itselleni ( ja UK:oota peloitellut, ) että tahti muuttuu, kun tämä kaikki on ohi. Alkaa puritaaninen itsensä rääkkääminen ja terveellisten elämän tapojen vaaliminen. Eihän tästä mitään muuten tuu.

2010. Teinipoikabändi pop pop pop.

2010. Onko erikoinen häh.

2010. Juhlat taas. Mikä meno.

2011. Juhlat mökillä. Onnellinen huomaa.

Istuin koneelle pää tyhjänä. Jos ei voi valittaa remontista ja tästä vallitsevasta kaaoksesta, niin mistä muka voisi kirjoittaa. Eihän mun elämässä oo mitään muuta mainittavaa. No höpsistä, sanon minä ja otan pyllyn pois tyynyltä. Tuossa juurikin totesin UK:lle, että onpa ihanaa, kun on satanut vettä ja luonto saa kaipaamaansa virvoiketta. Se tuntuu varmasti samalle kuin meitsille se perjantain saunanlämmitysolut. Taivaallinen. Päihtyykö luonto lainkaan saadakseen kosteutta. Se suattaapi olla. Juoppohullu luonto.

2011. Virallisesti hän. Söpö hymy.

2012. Terveellinen ja raikas elämän vaihe. Otaksun. 

2013. Vesipeto aina ja ikuisesti.

2014. Mä täytin 50 vee. ja saksofooni soi.

Selailin joutavakseni blogeja ja huomasin hauskan haasteen. Laittaa feisbuukin profiilikuvat kymmeneltä vuodelta eetteriin. No, minähän menin katsomaan löytyykö sellaisia kuvia ja siellähän ne oli naamakirjassa nätissä nipussa eli kansiossa. Hah, oli niin hauska aikamatka, että päätin tarttua haasteeseen ( vaikka mua ei kukaan haastanutkaan.) Olen sen verta täällä viime aikoina valittanut ja ollut tylsää tavaraa, niin nyt voisin tarjota teille makiat naurut. Tai itkut. Ihan miten sen ottaa ja näkee.

2014. Alkaa olla jo poikkitaiteellista

2015. Aurinko hyväili. Oisko jotkut juhlat?

2016. Sitä niin yrittää olla erikoista.

Voi hitsin pimpula, kuinka mukavasti kuvat tuovatkaan elämääsi tarjolle. Ihan piti hetkeks pysähtyy makustelee. Oih, noi oli ne hauskat juhlat, ja noi, ja noi, ja noi. Eli voisiko jopa todeta, et sun elämäs on ollut yhtä juhlaa. Mitä pidemmälle tullaan, niin juhlatkin vähenee. Alkaa olla jo niin totista torvee, ja herra on niin tekotaiteellinen ja vakava. Mistä moinen? 2015 on vielä hurmaava hymy ja aurinko kasvoilla. Siihen se sit tyssää. Ehkä tilalle tulee kuitenkin henkistä juhlaa ja kypsää elämän tyydytystä. Ehkä. Mut kiva kattoo. Oon näköjään ollut aika ahkera vaihtaa profiilii. Vuosi 2010 olen ollut levoton ja vaihtanut kuvaa viis kertaa. Tulkitsen sen epävarmuudeksi.

2016. Niiiiiin totista mutta totta.

2017. Miks rikki?

Huomata saattaa, että stailit muuttuu ja rypyt eikun lisääntyy. Se on kummallista, että viime vuosien kuvissa näyttää nuoremmalle kuin silloin joskus. Mistähän se johtuu? Paraneeko kamerat vanhetessaan vai nuortuuko sitä vain? Sillä ei varmaan ole mitään tekemistä, että on opiskellut kuvankäsittelyä. Ei ole. Rehellinen pitää olla, jos ei itselle niin ainakin sosiaaliselle meeedialle. Haasteeseen saa tarttua. Silvublee!