Tukehtuuko tää sika tähän

Elävästi hengissä. Mä selvisin siitä. Olen niin ylpeä itsestä. Vaikka koko päivä oli sellainen, että ei oikein pystynyt olemaan aloillaan. Myönnän, että tutkimus hermostutti niin vietävästi. Lekurit oli myöhässä ja se pahensi mun tilannetta. Kävelin osaston käytäviä eestaas ja olin jo hetken, et lähden menee. Voitin itseni ja voisin jopa sanoa, että olin reipas.

Hoitsut oli ensin sitä mieltä, että mitään rauhoittavaa tarvita. Suhtautuminen jopa pikkasen sellainen älänytisomiesolenössö. En antanut sen vaikuttaa ja tohtori kivatakki olikin heti et piikkiä suoneen ja herra tehdään hervottomaksi. Sain rauhan ja tutkimus ei ollut ollenkaan niin paha, kun kuvitella saattaa. Yökkörefleksi alussa teki sen, minkä varmana kaikilla, et mää jumalauta tukehdun tähän. Sen verta kuulin, et hoitsut kyseli, et otetaanko pois, tukehtuuko tää sika tähän. Sen mentyä ohi, purin sitä tuppia hampaiden välissä ja rauhotuin. Kaikki oli ohi tosi nopeesti, ehkä lääkkeellä oli vaikutuksensa.

Sisälläni on valo. Valo. 

Jotain muutoksia massussa on, mut ne saattaa mennä sen sairastamani helikon piikkiin. Koepalat aikanaan kertoo sit totuuden. Vähäkö oli huojentunut olo, et nyt se rääkki on ohi. Painuin samantien kanttiiniin ja söin sämpylän ja nisukahvit. Vähäks oli keikkuva olo. Silleen hassu, kun kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä. Taisi puhekin olla snadisti puuroo. Tulin evakkoon ja vedin siinä sitten kaks ja puoltuntii unta palloon. Sen verta se otti voimille juu.

Ajattelin kiusata itteäni ja mennä käymään työmaalla vielä ennen duuniin menoa. Soittelin eilen suuntaan ja toiseen putkitilanteesta, enkä oikein sen selvemmäksi tullut. Sain kiinni urakoitsijan, enkä  nyt tiedä, ketä pitäisi uskoa ja mitä tehdä. Hetken kävi jo mielessä, että sanon: "Antaa perkele olla!" Lähtekää menee. Mulla on sellainen ylimenokäyrä, et se kyllä venyy, mut sit kun se paksahtaa, niin mun suusta saattaa tulla ihan mitä vaan. Sain nieltyä kaiken ja yritän päästä asian yläpuolelle ja katsotaan mitä tästä tulee vai eikö tule mitään.

No mut joo, sain eilen UK:n evakkotoveriksi ja se helpotti tähän orpouteen. Hänellä on kyky rauhoittaa minua, kun rouvalla elämä on musta ja mistään ei tuu mitään. Tehtiin tuossa toimintasuunnitelmaa ja ensi viikonloppu vedetään seinäpaperia seinille. Josko voisi asetella jo huonekaluja ja kamoja niille kuuluville paikoilleen. Ei niin, että ne on sisustettu, mut silleen, et ovat jo valmiina omissa huoneissaan. Toivossa on hyvä elää, sanoi emäntä, kun ukolta pihtas. Se on Moro ny!