Uskoakseni olen päättänyt

Heräsin veri öörli. UK kuorsasi kuin hinaaja, siihenkö heräsin vai muutoinko vaan. Eikä siinä mitä, tykkään näistä aikaisista aamuista, jotenkin kieroutuneella tavalla. Elettyäni tätä elämää, olen saanut huomata, että olen aamun virkku illan torkku. En sitä oikeastaan aikaisemmin olen pannut merkille. Olen ollut sekä että. Mutta niin muuttuu maailma Eskoseni. Mutta hyvä kysymys on se, kestääkö meidän rakkautemme kuorsauksen. Mulla ei oo paljon varaa valittaa, sillä UK joutuu näkemään yhtä sun toista yhteisten öittemme takia.

Olet kaikkeni

Parasta aikaisissa aamuissa on tämä hiljainen maisema elikkäs intterjööri. Saa kuulla sellaisia ääniä, joita ei yleensä kuule. Meiltä häviää paljon pientä ja kaunista äänimaailmaa päiväiseen älämölöön. Veden pikku lorinat putkistoissa, jääkaapin turvallinen örähtely, tämä tuolikin valittaa ääneen allani, ja se nyt ei ole mikään ihme. Ressuparka joutuu kärsimään elopainoani.

Jospa sittenkin

Oih, on niin paljon ääniä, mutta parasta on heräävät linnut. Parvekkeella istuessani saan kuulla jännittävää konserttoa. Sitä vallan ihmettelen. Kolme tipua juttelee laulaa keskenään. Niillä on ihan selkeesti painavaa asiaa. Yksi tiittaa mahtipontisesti, oisko urospuolinen. On niin johtava ääni. Toinen vastaa hieman vienommin, mutta täysin samaan vireeseen. Siihen väliin yks heittää komppia, joka on taas ihan eri nuotissa. Onko kyseessä kolmiodraamaa, syvää laulantaa rakkaudesta. Äänet ovat niin voimalliset, että ne kuuluu sisälle asti. Ihan mahtavaa, kun aamuun saa tällaista tunteiden kuohuntaa.

Ei taho

Sillalla

Selailin valokuvia ja jäin jumiin Espanjan reissukuviin ( muutama ohessa. ) Arvatkaa mitä?
Mulle tuli ikävä sinne. En kyllä nyt muista, olisiko koskaan tullut ikävä jotain muuta maata kuin Suomea. Paitsi nuorena jannuna olin Italia-fani. Kävin siellä interreilillä kaheksantoista kesäisenä. Reissattiin kuukausi ristiin rastiin Italiaa ja ihastuin, totta kai. Mun piti jäädä sinne piikomaan, mutta paikka mihin olisin mennyt, ei varmistunut reilikortin voimassaoloaikana. Piti tulla maitojunalla takas. Mut siitä jäi tuskainen kaipuu. Reissun jälkeen kaikki suomes oli paskaa. Olinhan melkein italialainen. Juotiin ystävän kans halpaa punkkuu, kuunneltiin totogutuunioo, syötiin pelkkää italian pataa ja patonkii. Töllöstä tuli buonsornoitalia kielikurssi ja sitä opiskeltiin. Bella, bella oltiin niin italiaano. Ajatella, siitä on jo kolkytneljävuotta. Voi hurja. Oisko muuten aika ihana lähteä UK:n kans reilaamaan, hyvä idea. Bäk tuu tö tiineits.

Ja miehän meen

Se olisi viikonloppu käsillä. Ei ole mitään suunniteltua ja se on hyvä se. On kokonainen viikendi käytettävänä. Pitäisikö käydä välillä näytöillä. Uuden kodin löytäminen on jäänyt taka-alalle. Myyntiajat ovat pitkiä, jos vaikka joku kiva löytyy, niin aina siihen voi tarttua ehdollisella tarjouksella. Näytöillä juokseminen on samalla kivaa ja ressaavaa. Totuushan on se, että ei sinne oikeastaan kannata ennen mennä, kun on omat myyty ja fyffet käytettävissä. Mut jos noin niin kuin fiilispohjalta lähtis. Eikä sit koskaan tiedä, minkä kulman takana se uusi koti odottaa. Mä vaan nyt oon päättänyt, että se notkahdus eteenpäin on ihan käsillä. Nyt on sen aika. Mä tunnen sen munaskuita myöten. Pitää uskoa ja päättää, niin katso, näin käy tapahtuman.

Tule tule tyttökulta