17.4.2017

Ai laav mai njuu houm

Hengissä ollaan ja täys tohina päällä. Ei ole pahemmin tarvinnut munia maalailla, eikä pashaa, saatika mämmiä nauttia. Se on nyt sitä. Ihan pelkkää remonttia. Pitkiä päiviä, rättipoikki illalla kaatuu sänkyyn. Samalla rankkaa, mut jotenkin ihanaa.

Keittiö on hommattu, tänään käydään ostaa lattia. Päädyttiin muuten vinyylikorkkilattiaan. Saatte kuvia ja postauksia tuota tuonnempana. Tahtoo tää postaus jäädä, kun ei ole oikein aikaa ja sit on niin poikki, ettei kissa saata sanoa, miau.

Rouvalla vauhti päällä


Mitä ollaan saatu aikaiseksi? Tapetin perkeleet osoittautui juuri niiksi hankaliksi etteivät lähde irti kuin pikku suikaleina. Rouvan hermot ei sellaista kestä ja päätettiin, et osa seinistä on pakko levyttää uudelleen. Pirukaan perkele sellaisia tapettimääriä irti revi. Betoniseinistä lähti vielä suht ookoo ja niiden kimpussa onkin mennyt kaksi ensimmäistä päivää.


Valoa!

Eilen päästin jo maalaamaan. Keittiön katto sai uuden valkoisen ja olkkarin iso seinä erikoismaalaustekniikkaa. Asunnon väritys tulee pinnoiltaan olemaan mustaharmaavalkoinen. Keittiöstä voi tulla aika "äijä." Yks seinä mustaksi ja kaapistot on alaosiltaan mattamusta ja ylhäällä mattaharmaa. Kodinkoneet terästä. Onkohan rouvalla hormoonit keväässä, kun niin pitää äijää laittaa.

Espoo! Näkymä partsilta


Juu, hormoonit vai mikä, mut eilen kävelin bauhausissa päin seiniä. Tai itse asiassa lasiovea. Napsahti niin nätisti otsikkoon, että hetken luulin tajun lähteneen. Kiva ventti otsassa ja kiitettävä kipu. Vähäks noloo. Sen verta menin tillin tallin, että onneks kanssaihmiset tuli jeesaa. Onko siis kyseessä se, että rouva on niin innoissaan, että kävelee päin seiniä vai oliko tämä nyt kohtalon johdatusta, että rauhotu nyt vähän. Ei pysty. Niin on paljon tekemistä. Maalikaupoilla oltiin ja miehän pissaan hunajaa kaikkeen mikä liittyy maaliin ja tapettiin. Ai niin, tapettia ollaan kans kovin etsitty. Kaks kivaa löysin jo, mut saas nähä, mikä on sit loppuvalinta.


Jompikumpi tai ei kumpakaan

Olen löytänyt tori.fi. Sinne niin olen ilmoitellut kaikkee halavalla ja ilmaiseksi annetaan. Hirvee suksee. Nytkin sähköposti kilkattaa jatkuvaa viestiä. En tiennyt, et toi on niin helppo ja nopee tapa päästä itselle tarpeettomasta tavarasta eroon. Tässä saattaa vaan käydä niin, että vallan hullaannun ja myyn kaiken. Myyn kohta itseni tai ainakin UK menee hyvään hintaan. Hitsin kiva toi tori.fi!

Värimaailmaa


Ei maar, nyt ei tartte laittaa lilaa luomeen. Katsokaas, mä tahon näyttää remppareiskalle. Kyllä, mie lähen kahville ja rautakauppaan remppavermeet yllä. Ne paskaset ja maaliset rötjäkkeet. Naama punaisena, hikisenä ja niin äijänä. Jotain kiksii siitä saa. Käsveskat ja aurinkopuuteri saa jäädä. Tämä on nyt tosi menoa, eikä mitään rouvain räpellystä. Täytyy vaan yrittää katsoa ympärille ettei nyt henki kulta lähe törmäillessä. Adios!

8 kommenttia:

  1. Espoonlahti, me saatetaan olla melkein naapureita!!! Nyt on kuule pakko joskus törmätä ja lähtee kuvausretkille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa olla taas Espoolainen. Kyllä tyrmätään ja mennään kuvaamaan, se olisi varsin mukavaa. Kunhan tässä asettautuu, niin voisimme oikeasti tavata kuvauksen merkeissä.

      Poista
  2. Ihan loistavaa! Teillä on ihan mahtava pöhinä päällä! Hiemanko nauroin kun luin tuosta lasiovea pääin kävelystä! Mä autoin anoppia laittamaan pääsiäisenä ruokaa ja siinä hötäkässä hölmöilin oikean käden nimettömästä pään pois perunaa viipaloidessani. Nuija!! Mutta hei, hurjasti tsemppiä remppaan ja onnea uuteen kotiin. Siitä tulee aivan varmasti superhieno!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, pitikö oikein tikata. Mulla on kiva mustelma nokassa.

      Remppa on samalla mukavaa ja ressaavaa. Aikataulut asettaa omat haasteensa, juu nou? Hyvä siitä tullee...

      Poista
  3. Kiva kuulla! Ihanaa touhua ja tekemistä! Tapettien irrottaminen on niin puuduttavaa hommaa. Mut kun tooosi märällä vedellä ja harjalla ja antaa muhia niin kyl ne lopulta lähtee. Vaatii vaan pitkää pinnaa ja hermoja sanoo meittin Hessu ��
    Tsemppiä koitokseen - ihanaa saada uusi koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapeteissa meinasi mennä hermot tai mulla meni, mutta Kari hoiteli loput :)

      Meillä liika vesi hajoitti tapetin silpuksi, ei hyvä. Juuri oikea määrä vettä suihkupullolla niin homma toimi joten kuten.

      Kiva koti siitä tulee :)

      Poista
  4. Ihanat näkymät teidän keittiöstä!! Ja jotenkin niin hauska kaksikko noi holvikaariovet ja touhuava rouva :D. Että mitä vikaa muka holvikaarissa :D??

    Meillä on vintissä vinyylikorkkialattia ja oon tykännyt siitä tosi paljon. Vaimentaa ääntä mukavasti (hyvä ominaisuus, koska mulla on yliherkkä kuulo ja aina jos yläkerrassa joltain tipahti vaikka vaan kaukosäädin kovalle entiselle puulattialle, säikähdin alakerrassa kuoliaaksi. Nyt en säiky), eikä tartte/saa kuin imuroida. Vedestä ei tykkää (ja siksi tarttee täällä ainakin ukkelia toppuutella, ettei ala tehosiivoamaan ja Tolulla hölväämään niinkuin tapoihinsa kuuluu).

    IHANAA kun saat(te) rempata. Ja tällaset realistiset kuvasarjat on kivaa vaihtelua. Pysytään täälläkin ajan tasalla nääs.

    Semppiääää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiössä ollaan kuin linnun pöntössä. Kaks vanhaa varista, vai mitä lie korppikotkii.

      Vinyyli ois kyllä ihana ja löysin kivan kuosinkin. On vähä arvokkaampi ja saattaa olla et heilahti yli budjetin. Kuin mää pystyn olee, jos en saa tolulla hölövätä.

      Laitan dokumentointia aina kun kerkee. Törkee kiire, miks kaikki pitää tulla aina yhtäaikaa. Koko talvi olisi ollut joutava... Argh.

      Poista