7.1.2017

Poikki rikki särki

Tääl mää vietän hulvatonta opiskelijaelämää Muurlan opistolla. Annoin piut paut vatsapöpölle ja vedin pizzan. Ei nyt mitään saarioisten roiskeläppää, vaan ihan bellabellaitaliano, pakastegrandiossaa. Jälkkäriks tollanen mariannekismetti ja vot, kun massu tykkää. Mut hei haloo, opiskelija saa olla hulvaton.




Eikä siinä kaikki. Raskaan ja haastellisen koulupäivän jälkeen olin mielestäni ansainnut myös parit ohraiset sheikit. Juhuu, paikallisessa kävin nauttimassa. Baarin pitäjä tuntee jo mut, palkinto pitää saada. Nyt siellä oli porukkaa, karaoke alkoi yheksältä. Se on kuuminta hottia kylällä. Olivat jo pikkasen snabanderissaan. Paikalliset meinaan. Täytyyhän sitä kuivaa kurkkua liukastuttaa laulamaan. Mie poistuin paikalta ennen suurta kliimaksii. Hetken olin yhtä kylää muiden kanssa.



Huone on kuin pakastin. Vanha kivinen talo jäätyy pakkasella. Kai päivälinjan opiskelijat ovat vielä lomilla. Onneks sain lisälämmittimen. Sellainen tohotin. Tuossa se puhaltaa niin, että mulla tupee päässä pyöriin. Mut nyt on lämmin. Nyt on melkein kuuma. Sammutan yöks, että saan nukuttua.



Huh, päivä meni yli mun hilseen niin, että heilahti. Nyt ollaan mun äärirajoilla. Luovan kuvankäsittelyn saloissa. Opettajana nuori jannu. Herra mun varjele, mää voisin olla sen isoisä. Hää on niitä, jotka ovat syntyneet tietokoneet sylissä ja aivojen paikalla kuvankäsittelyohjelma. Taitava on, rento on. Mua vaan niin vituttaa oma rajoittuneisuus. Tuntuu etten kykene, en osaa vaikka haluan. Upeita juttuja, hillittömiä juttuja. Mää tuijotan ruutua kuin vähäälyinen. Ihan hävettää. Ei asiat ole enää niin yksinkertaisia tässä iässä. Ja mä en todella haluaisi sanoa tuota ääneen. Puuttuu perusteet ja tää voi olla liian iso pala kakkua haukattavaksi.



Iltapäivällä vapaat keskustelua ja kävi ilmi, että eniten nuorta opettajaamme harmittaa eläkeikäisten luovuttaminen ( kauheeta, ajatteliko hän sanoessaan, että olen jo eläkkeellä.) Tahtoovat kuulemma nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa. Olin juuri todennut, että kurssi taitaa olla liian haastava meitsille ja taidan jättää sen tähän päivään. Menen himaan nuolemaan surkastuneita aivosolujani ja UK:lle taas märisen tyhmyyttäni. Ei pysty, ei osaa näänäänäää ja määäää.



Ottipa sen verta luonnolle, että jäin kuin jäinkin huomiseksi. En helevetti oo vielä eläkeläinen. Ei sillä, että siinä mitään pahaa olisi. Mennään omalla ymmärryksellä ja omaan tahtiin. Kyllä se siitä joku kaunis päivä aukenee ja käsittelen kuvaa kuin mustalainen hevosta. Ei pidä luovuttaa. Katsokaas, valokuvaaminen ja kuvankäsittely on niin kuin kaks eri asiaa. Kuvata osaa kuka vaan, mutta käsitellä vain pro. Eikä mun tartte olla käsittelijä, haluan ennen kaikkea valokuvata, mutta hallita myös käsittelyn perustavaa laatua olevat käsitteet. Saisin enemmän irti kuvallisesta maailmasta. Ja täyttyy myöntää, että mua kiinnostaa sellainen kuvakäsittelytaide. Sellainen satumainen, villi ja hitusen hullu maailma. Ois vaan niin hienoo osata tehdä sellaista, mutta sinne on vielä pitkä matka.



Vietin alkuillan studiolla yksiksein. Kuvasin itteeni. Kyllä, luit ihan oikein. Otin kameralla ja kaukolaukaisimella omia kuvia. Hitsin jännää. En ottanut niitä siksi, että olisin itseeni rakastunut tai ihastunut tai yhtään mitään. Osakseni kuvasin koulutehtävää ja osaksi siksi, että näkisin itseni. Tahdoin tunnetiloja. Studion pimeässä, yksin hiljaisuudessa. Vain salamavalojen ja kameran äänet. Istuin riisuttuna kuvaan, mietin asioita. Löin itseäni, nauroin, kirosin, olin agressiivinen ja itkin.

Oliko tämä terapiasessio, vain herra yksin tietää. Mutta oli aika arkaa katsoa omia kuvia, vähän silleen häveten. Toisaalta siinä oli joku voimaannuttava olomuotonsa. Ei huono. En nyt väitä, että olisin vielä sieluuni asti katsonut, mutta jotakin tunsin. Vai olinko vain tyhmä. Ottakaa omaa kuvaa ja katsokaa itseänne. Hyväksyvästi, kiroten, rakastaen tai antaa tulla vaan, mielellä ja tunteella. Valokuvassa on voimaa. Tunnetta ja sieluu. Nyt makkoomaan, oon ihan ded. Tai ainakin poikkirikkisärki. Adios!




10 kommenttia:

  1. Ota myönteisenä haasteena tuon uuden oppiminen. Jos ei kaikkea heti ymmärrä, niin ole armollinen itsellesi myös uuden oppimisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armollinen on hän eikä luovuta. Kiitos kultasein, että jaksat.

      Poista
  2. Lahenperä8.1.2017 0.13

    Ihanaa me opiskelijat! Milloin mennään abi-risteilylle? Haalarit mukaan!

    Hankaluus uuden oppimisessa on just se kohta, kun oot oppimassa ja avot, aivosolut tykkää. Aluksi natisee ovi auki, mutta aivot surraa ja pyörii, kuin Ikean pyöröovi. Eikä kolokuttele MR. Alzheimer.
    Ihania kuvia, sielukkaita. Ne jutteli mulle, mutten kerro mitä. Kohta nähdään! Muaks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOOO! Pussikaljaa ja siideripissistä, sammutaan laivan käytäville ja oksennetaan käsveskoihin. Tai niin no, toi taisi olla sitä meidän nuoruutta. Nykyajan opiskelijat ovat fiksuja. Ne sijoittaa ja syö kasvisruokaa ja jättäävät elämättä ;)

      Mun ovet on aika pahasti jumissa. Ei heilahda kuin Ikean ovet, thi. Jos yhtään saan annettua aivoilleni kyytiä, olen saanut jotakin. Vaikka olen tyhmä ja sievästi seniili.

      Näkymisiin, odotan :)

      Poista
  3. No ethän sie mitä ala luovuttamaan, pois moiset joutavat ajatukset. Siehän osaat vaikka mitä! Arvele, mitä nyt jo osaat ja mitä oot saanut aikaseks.
    Näissä ikävuosissa on se hyvä puoli, että saa olla ihan niin luova höppänä, kuin haluaa - ja höppänä tarkoittaa sitä, että mitä vaan voi tehdä ja yrittää, viis siitä, mitä muut sanoo tai ajattelee.

    Hieno Maketsu-sarja. Ja kuutamokuva myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just jetsulleen. Pitäisi olla itselle armollinen ja osata myös nähdä kaikki se, mitä on oppinut ja mitä handlaa. Ei ihan turha hei ;)

      Onneksi näillä kilometreillä on myös valta olla just sitä, kun on ja niin kun on. Tuossa just totesin, et +50vee is new black, juu nou? Thänks daarling.

      Poista
  4. Jes! Mahtavaa lukea sun fiiliksiä! Selaan koko blogin läpi tässä pikkuhiljaa kun luppoaikaa tulee :)! Kiva oli tutustua ja tsemppiä photosoppailuun Markku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! On aina mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin ja kuka ties, vielä kohdataan!

      Kyllä tää photari tästä vielä käytännön tasolle nousee. Joskus ;)

      Poista
  5. Mahtavaa jälleen kerran!!!

    VastaaPoista