23.11.2016

Eilinen on mennyttä, elä tänään.

Valokuvan terapeuttinen vaikutus jatkuu. Onhan tämä nyt hassua, mutta en voi sille mitään, että se käynnisti minussa jotakin sellaista mikä on uinunut ruususen unta sisälläni jo pitkään. Ehkä se rinsessa etsi vain ulospääsyä ja nyt tuli se oikea hetki ja tunnelin päähän syttyi valo. Hämärässä olen hortoillut, eksynyt itseeni ja löytyikö nyt se oikea suunta. Valoa kohti, valoa kohti.

Eilinen postaus sai nostetta sosiaalisessa mediassa ja lukijoiden määrä täällä blogissa tuplaantui. Näin saa huomata sen vaikutuksen. Itse olen asian kanssa himmaillut, enhän mie mittään, mie mittään osaa. Huono ja paska ihminen kaikilla elämän osa-alueilla. Kuitenkin salaa toivonut, että nousen blogilla maaliman topkymppiin. Salaa siis, en julkisesti. Ei missään nimessä, herreminguudendo.

Alta pois, oksat ja männyn kävyt. Olen tullut elämässä siihen risteykseen, et nyt etsitään suuntaa. Mennäänkö oikeaan vaiko vasempaan, hyvä kysymys. Valokuvan terapeuttinen vaikutus käynnisti minussa sen surkean pelastavan toteamuksen, että mulla on huono itsetunto omia tekemisiäni kohtaan. Näennäisesti olet varma, ulospäin suuntautunut ja elämässäsi menestynytkin. Sydän ja sielu huutaa toista ja alat voimaan huonosti juuri siksi, että pelkäät itseäsi. Eiks ole perin juurin hassua ja kummallista?

Olet sen ansainnut

Varovasti kasailen itsetuntoni rippeitä ja alan katsoa maailmaa uusin silmin. Alan toteuttaa kaikkea sitä, mistä haaveilen. Te tiedätte tämän jutun. Kuolinvuoteella olevilta ihmisiltä kysytään, mitä he katuvat elämässään eniten? Ei suinkaan sitä mitä he tekivät eläessään vaan sitä, mitä jättivät tekemättä. En halua olla tuota mieltä lähtöni hetkellä. Haluan tehdä asioita nyt ja tässä... Olla rohkea ja hiljentää sen äänen sisälläni, joka hokee minulle olevani mitätön.

Hetkisen verran valossa

Onko väärin sanoa ääneen sitä mitä elämältä haluaa? Voiko siinä jopa käydä niin, että asiat toteutuu vai sanotaanko sinulle, älä hullu ole. Et sinä mitään ansaitse tai osaa, älä vaan kuvittele liikoja. Minä otan riskin ja sanon. Rakastan kirjoittaa ja rakastan kuvata. Haluan niistä itselleni toimeentulon. Olin yhteydessä suosittuun blogiportaaliin ( jonne mielestäni sopisin hyvin. ) Sain kieltävän vastauksen ja ymmärrän perustelun erittäin hyvin. Blogillani pitäisi olla jo tuhansia lukijoita (satojen sijaan,) että minut sinne hyväksyttäisiin. Enää en himmaile, vaan alan hankkia lisää lukijoita. Teen asioita unelmani eteen, ymmärrän toki, että mikään ei tule elämässä ilmaiseksi.

Mennään vaan, eteenpäin.

Eilisestä rohkaistuneena jaan postaukseni sosiaalisessa mediassa. Se on ensimmäinen askel kohti unelmaani. Tutkin myös asioita, jotka tekee blogista suositun. Juu, ehkä tämmöinen rapiat viiskymppinen ei ole enää niin mediasexy, mut hei kamoon, meitä "kypsiä" on aika paljon ja uskon, että minulle on tilaus juuri siihen genreen. En haikaile kunniaa ja glooriaa, ihan vaan vaatimattomasti haluan tehdä tätä työkseni.

Hetkeni varjossa

Muutoksia blogiin pitäisi tehdä. Tekstiä vähemmän tai ainakin selkeä tajuisemmin luettavaksi. Koukkuja sinne tänne, paljon kuvia ja tietysti mielenkiintoista sisältöä. Mutta omaa itseäni en halua menettää, jos sillä ei pärjää, niin sitten pitää miettiä. Olen nyt harrastanut bloggausta rapiat kuusi vuotta. Se on pitkä aika. Hah, muistan kun aloitin sillä periaatteella, että pidän itselle päiväkirjaa ja toivottavasti tätä ei kukaan lue! Salaa kuitenkin toivoin, että joku lukisi. Jo silloin se itsetuntoni pikkupiru istui olkapäällä ja esti minua toteuttamasta ennen kaikkea itseäni ja unelmiani. Mikä hirvittävä vääryys, mikä hirvittävä menetys.

Summasummaarum ja vielä kerran. Voitteko kuvitella, että se lauantain valokuvan voimaannuttava ja terapeuttinen vaikutus käynnisti minussa kaiken tämän. Okei, kyllä se siellä sisälläni uinui, mutta nyt se heräsi voimaan ja eloon. Onko kohtuutonta sanoa se se äänen ja pukea se julkiseksi. Ai dont nou, sie päätät. Tulet lukijakseni, niin minä pääsen kohti unelmaani. Heleppoo kuin heinän teko. Normisti laittaisin tähän loppuun kiitos ja anteeks, mut nyt jätetään sorit väliin. Nöyrästi vain kiitän. Kiitos.

P:S Muutama voimaannuttava VALOkuva tähän arkiseen harmauteen. Foor juu with laav.

9 kommenttia:

  1. Ajattele sillä tavalla et hienoa kun eivät ottaneet sinua siihen portaaliin niin ainakin blogisi säilyy tampax mainoksilta :) Mua joskus kysyttiin vuonna erkki ja nakki kun portaalit alkoivat tulla ja olin aktiivinen blogissani mutta kieltäyidyin koska en halua mainoksia enkä mainostaa mitään tuotteita. Sä pärjäät omillasi jos niin haluat se vaan vaatii työtä, työtä ja työtä ja mun mielestä juuri sun teksti hauskaa ja raikkaan rehellistä. Valokuvalla on vahvistava voima itselle ja lukijalle jos sitä osaa lukea. Anna palaa baby, you ROCK <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henrietta voimaannuttavista sanoistasi! Ne ovat juuri sitä mitä tällä hetkellä voi kaivata. Valavat uskoa siihen, että minä saattaisin olla oikealla tiellä tahi jäljillä.

      En ole piirun vertaa mainostanut tai tuonut blogiani esille missään. Enhän mie missään nimessä! Onks olemassa mitään sellaisia kanavia, missä ei tarvitse liberoa mainostaa, saadakseen tästä toimeentulon? Ei varmaan ja siksi pitää itseään myydä. Sisältöä en muuta, minä olen minä ja jos niin ei kelpaa, niin sit saa olla.

      Baithiwei, sun blogi on visuaalisesti kaunis, houkutteleva ja upea. Puhumattakaan sun kuvista, niissä on taikaa!

      Poista
  2. Eiks olekin niin hassua, että sitä tykkää ihan hulluna kirjoittaa ja on huippua, kun on paikka (blog), johon voi tallentaa ajatuksiaan. Ja sitten kuitenkin just se, että on tallentanut niitä ajatuksiaan sellaisina kuin ne on, saa aikaan sen tunteen, että mieluiten sitä tosiaan kirjoittelis ihan piilossa vaan. Sillai julkisesti salaa. Että tosiaan joku lukis, muttei sitten kumminkaan tarvis olla missään esillä. (Itse en ole vielä tähän päivään mennessä kertonut paria poikkeusta lukuunottamatta kenellekään oikean elämän tutulle omasta pilipalipäiväkirjastani. Ja miksi?? Siksi, että pelkään, että kun ensimmäinen sukulainen tai lähituttu ilmoittautuu lukijaksi, menen ihan lukkoon ja kadotan kaiken kirjoittamisen ilon. Siitäkin huolimatta, että kaikki se mitä kirjoitan, on ihan mun oikeaa elämää, eikä mitään keksittyä. Mutta kun ei ole mitään varteenotettavaa linjaa tai punaista lankaa, niin mikä se sellainen blogi edes on? (Siis noin kuvittelen muitten ajattelevan, vaikka yleensä en pätkääkään välitä siitä, mitä muut ajattelee tekemisistäni, koska lähtökohtaisesti ajattelen, että todennäköisesti eivät y h t ä ä n mitään, koska olen niin perusjantteri ja siksi epäkiinnostava. Ja sellaisena haluan kyllä pysyäkin).

    Sinä ja sun blogi ansaitsette päästä kaikkiin maailman parrasvaloihin! Oikeesti. Että ei muuta kuin rinta rottingilla sitä kohti! Lähetän täältä sulle positiivisen potkun persauksille sitä kohti.

    Ja PS. Pliis, älä muuta tekstiä miksikään. Se on just se sun juttu, jota ilman sun blogi ei ole sun blogi. Kirjoitat just niin hyvin, että pistää lukijankin ajattelemaan. Muuten voi mennä siihen, että vaan kelataan kuvat ees taas ja silloin täältä kyllä puuttuisi iso osa sun sielua, joka tekee susta just SUT. Usotsie?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, sie varmaan ymmärrät mun tuntemat tuntemukset ja ajatukset aika hyvin. En minäkään moneen vuoteen kertonut blogistani kuin lähimmille ystäville. Eihän sitä voi itseään tyrkyttää, eikä mulla ole mitään sanottavaakaan ja ketä kiinnostaa? Niin kuin totesin, niin kuitenkin salaa mielessäni toivoin, että mut "löydettäisi." Voihan höpsöys, tuollaista saa aikaan vaan se itsetunto piru, joka kököttää tuossa olkapäällä alvariinsa. Hus, hus, mee pois!

      Kiitos myös sulle kannustavista sanoista, et uso mikä merkitys niillä on. Mut sinäpä oletkin ollut se uskollinen ja aktiivinen lukijani, joka on todella antanut minulle syyn jatkaa kaikki nämä kuusi vuotta. Kiitos myös siitä.

      Itseä ja sisältö en muuta, en edes osaisi. Olen niin vahvasti tämmöinen kuin olen. Sen verta selailen blogeja, että tiedän niiden sisällöistä. Itse on sellaisessa iässä, että mikään kevyt höttönen ei enää kiinnosta. Ei millään pahalla, kaikelle on tilauksensa ja siksipä ajattelenkin, että meitä on aika paljon sellaisia joille voisi tämmöinen väkevä elämän pohdiskelu maistua. Mie Marttailen omaan tyyliin ja lupaan sulle, et mie en muutu. Usotsie?

      Poista
  3. "... älä koskaan ikinä muutu ..." - siis älä väkisin muuta itseäsi ja blogiasi. Justi siksi, kun olet sellainen ja tällainen, ja blogi samaten, on hauska seurata sinua.
    Muutosmylläkässähän sie kyllä olet elänyt jo kotvasen aikaa, mielenkiinnolla odotan, mitä synnytät :)
    Mites lukijaksi aletaan? Riittääkö, että luen ja joskus jotain sanon? Vai pitääkö johonkin ilmoittautua? Taidan olla vähä somehömelö ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedostan, että blogini ei ole ihan niin mediasexy, ulkoasu vaatisi muutoksia ja teksti tulee liian pötkössä. Sisältöä enkä itseäni muuta, ei missään nimessä. Eikä tässä iässä enää semmoisilla asioilla pelleillä. Mie oon mie ja sen onneks ymmärrän, että lukijani lukevat minua just sisältöni takia ja se jos mikä tuntuu hyvälle.

      Sisäinen minäni vaatii muutosta tai jotain. Oikein oivalsit, muutos on myllännyt sisälläni jo kotvasen, nyt se vain pyrkii ulos. Ihanaa ja hirvittävää, mut sitä kohti!

      Aikaisemmin blogiin pystyi linkittyy, mut otin sen pois. Riittää, kun lukee säännöllisesti ja heittää kommentin silloin tällöin ( ne on niin kivoi.) Minä tarkkailen teitä, ja näen kuinka monta kävijää on päivittäin :) Hurjasti kiitos, kun olet kanssani!

      Poista
    2. Vassakuu vaan :)
      Onneksi blogisi ei ole mediasexy - tai siis, enhän tiedä, mitä se oikeestaan tarkoittaa...
      Vähemmän sanoja ja enemmän kuvia? Blääähhh, semmosia blogeja on kymmenittäin eli sadoittain, joissa on kuva kuvan perään samoista jutuista, hiukka eri kulmasta vaan - tosi kiinnostavaa nähdä joku hifistelty asetelma pöydällä kuvattuna kuusi kertaa eri kulmista tmv.
      Miusta siun blogisi vahvuus on aitous eli se miten annat tulla tekstiä ja avointa sellaista, avointa pohdintaa, ajatuksenvirtaa.
      Toinen vahvuus on kuvat: sulla on todella hienoja kuvia, monet niistä ottaisin seinälleni.
      Ja kolmas on luovuus noin kaiken kaikkiaan. Etpä muuten olisi tuolla alalla, etkä olisi sisustussuunnittelijaksi alkanut, etkä kyllä laittaisi noin hyvää ruokaakaan ... Muutaman repestin olen poiminut siun blogista :)

      Poista
    3. No nyt mää ihan punastun :)

      Kiitos komppauksesta, sehän tuntu hyvälle. En mä tyyliä tahi stailia mihinkään muuta. Näillä jatketaan ja jos ei kelpaa, niin sit ei :) Mut kiitos sulle! Ja kilttinä siellä, tontut jo kurkkii...

      Poista
    4. No kanniisa, oisit tok ottanna kuvan punastumisesta todisteeksi !

      Poista