Tattia ja parisuhdeterapiaa

Sataa lottuuttaa ihan urakalla. Maisema on harmaa ja huomaa, että on syyskuu. Tämän syksyisempi ei olla voisi. Yhtäkkiä tuli mieleeni lapsellinen muisto ja intohimo. Tekisi mieli vetää kirkkaan keltaiset kumisaappaat jalkaan ja lähteä hyppimään lätäköissä ja potkia kuolleita lehtikasoja. Silleen innostuneesti, rapa lentäisi ja lehdet ottaisi kyytiä. Villisti kiljuisin ja antaisin kaiken patoutuman tulla. Olisin taas hetken lapsi...

Muutama...

Olen tyydytetty! Eilinen sieniretki oli odotetusti tattien tulitusta. Saatiin kaksi vasua kaivattua herkkua ja  kuivuri on huutanut eilisestä. Mahti pussi kuivattua kultaa lähtee mukaan kaupunkiin. Talven tattirisotot on hankittu. Sydämeni itki myös verta metsässä, sillä iso osa tateista oli jo mennyt. Hitto, tuolla metsässä pitäisi oikeasti rampata joka päivä. Niin pitäisi.

Kam to mamii...

Huh, kylläpä tulee vettä! Oikein saavista kaatamalla. Hassu fiilis, istua tässä terdellä, aamuhämy ja vesisade. Mulla lämmin ja kuiva, otan vielä kupin mokkoo. Vesisateesta lähtee yllättävän kova saundi, saan huomata.

Meillä on ollut parisuhteen hoitoviikonloppu. Yrittäisimme hieman puhaltaa tähän väljähtyneeseen suhteeseen eloa ja ihmisyyttä. Ollaan puhuttu, ollaan oltu helliä ja molemmat ovat pihalla kuin lumiakat.  En tiiä, tuli vain sellainen olo, että pitäisikö vielä yrittää, vaikka nythän tuo näyttää olevan muotia erota pitkistä parisuhteistakin. Ja Marttahan haluaa aina olla muodin huipulla. Ei tämä helppoa ole. Toinen on niin tapa, että en huomaisi vaikka laittaisin hänet vahingossa pyykkikoneeseen muiden harmaiden sukkien joukossa. Okkei, lähes kaksi vuosikymmentä yhteistä taivalta takana, kyllähän se alkaa jo olla enemmän kuin itsestäänselvyyttä. Ja koko ajan se ruoho näyttäisi vain olevan vihreämpää ja vihreämpää aidan tuolla puolen. Mutta heitellään nyt hiukka lannoitetta ja katsotaan. Josko se tästä lähtisi vielä rusottaa. Tärkeintä on kuitenkin se, että voi katsoa itseään peilistä ja todeta, että me kuitenkin yritimme ja annoimme mahdollisuuden. Ja kyllä yhteisellä historiallakin on oma painoarvonsa, ei sitä ihan yksinkertaista ole heittää menemään. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan.

Tänään en kerkeä metsään. Täytyy lähteä ajoissa kaupunkiin. Mulla on yks erikoismaalausseinä tälle päivälle, se pitää käydä hoitamassa. Ensi viikonloppunakaan ei tulla mökille. On yhdet juhlat tiedossa. Alkaa jo takaraivossa olla asettuminen kesän jälkeen kaupunkiloimaan. Ei nyt ihan vielä. Sienipoloiset odottavat kuitenkin poimintaani. Mutta vääjäämättömästi mennään kohti armahtavan pimeitä iltoja. Kynttiläin loistetta, punaista viiniä ja villasukkaa. Se on sitä rauhaa ja rakkautta. I houp sou...