Lesbosti Love

Heräsin siihen, kun puhuin puhelimessa ohjaaja Pirjo Honkasalon kanssa. Juu, ihan oikeesti. Pitelin kapulaa kädessä ja höpötin. Näin unta, että oltiin koulussa ja tytöt siellä sanoi, että Pirjo haluaa tavata mut linnanmäellä. On kuulemma huolestunut, että olen ylirasittunut. Minä sitä ihmettelemään, että miksiköhän? Olin kuulemma jossakin luontaistuotelehtisessä maininnut asiasta. Samalla puhelin soi ja siellä oli Honkasalo: " Hei, se on Honkasalon Pike tässä. Haluaisitko tavata vanhaa rouvaa ravintola Blue Stuntissa (?) kahvin ja limsan kera?" Olin hyvin hämmästynyt ja yhtäkkiä tajusin, että hän haluaa tehdä dokumentin homoseksuaalisuudestani. Kello oli vasta neljä. Nousin ylös ja nyt ryystän mokkaa huvittuneena. Hulluja nuo unet.

Minä ja parikyt pirjoo on aloittanut koulutaipaleen. Räväkän olosii akkoi, varmasti tulee hauska ja antoisa puolivuotinen. Olen niin innoissani, että ensimmäisen kouluillan jälkeen en saanut nukuttua. Tein jo lopputyötäni. Meinaankohan valvoa seuraavat puolivuotta? Paljon tulee asiaa, ihan hillittömästi kaikkea sellaista mitä olen halunnut oppia tietämään. En usko, että koen opiskelevani, sillä kaikki on niin mielenkiintoista ja intohimoista. Ei silloin opiskella, silloin omaksutaan. Imetään tietoa kuin pesusienet. Tahti on aika tiukka, toivottavasti pysyn kartalla. Pääasiallisena opettajana toimii kaksi naista, Heidi Sysimiilu ja Sonja Ikonen. Molemmilla hirveesti paljon koulutusta ja mielenkiintoiset sisustustaustat. Koulu on siis yksityinen Sisustusakatemia ja käydään kyllä kattavasti läpi kaikkea mitä sisustussuunnittelu pitää sisällään. Tietysti, puoli vuotta on lyhyt aika, eikä tässä nyt mitään sisustussuunnitelijoita vielä olla. Tänään päästään jo piirtämään ja tositoimiin. Ohjelmassa tilasuunnittelu, pohjapiirustus ja mittakaava. Hui, kun jännää. Noi millimetrit ei oo koskaan olleet mun vahvuus. Oon enemmänkin isojen linjojen ihminen ja siksi aihe onkin haastava. On aina hemmetin hauska oppia uutta ja tutustua uusiin ihmisiin.

Vähä mää pelkäsin, et koulu on hienostorouvien askartelupiiri. Tehdään kuivakukka-asetelmii ja ihastellaan valon ja varjon valööriä. Ei niin kuin puhuta ja opita asiaa. Hienostellaan vaan ja ollaan niin luovasti disainerii. No eipä todella! Ihastuin oitis opettajien raudanlujaan ammattitaitoon, tietoon, kokemukseen ja koulutustaustaan. Olen aivan varma, että saan tästä todella paljon irti, varsinkin, jos olen itse aktiivinen, innostunut ja halukas oppimaan. Ja sitähän mie olen. Tätähän mää olen halunnut. Odotan myös innolla kaikkia yritysvierailuja, mielenkiintoisia paikkoja on tulossa. Seuraavat puoli vuotta hujahtaa varmaan kuin siivillä. Oppien uutta, mahtavaa!

Näin eilen ratikkapysäkillä kaksi viherpiipertäjä lesbotyttöä. Sellaisia elämänsä keväässä olevia villasukkia. Suutelivat intohimokkaasti kielareita. Kasvojakin toisiltaan pusuttelivat. Huomasin, että ihmisiä kiinnosti, mutta samalla eivät kehdannet katsoa. Sinnepäin joo, mutta kohti ei voi tuijottaa. Musta se oli jotenkin noloa. Rakkauttahan se vain oli, mut överi lesbosti. Höperön nuoria olivat. Hei, näin ratikan akkunasta myös sen unissani seikkailleen ylipainoisen kääpiön! Jännä. Ihan kuin hän olisi pyörinyt eteenpäin. Kyllä elämä on ihmeellinen...

Nyt on pakko saada vielä unta palloon. Tiedossa koko päivä millimetrii, pitäisi olla tarkkana. Ei saa olla väsy. Hopi, hopi vaakaan vie... Armahda unieni Jukka!