Muistojeni joulut

Toivontuottajien Jouluradio soittaa taukoamatta kaunista joulumusiikkia.

Tykkään siitä, kun sieltä tulee sopivasti iloista lallatusta ja kaunista, surumielistä soitantaa. Se taas herkistää minut ajassa taakse päin ja vietettyihin jouluihin. Hei, ne kultaiset lapsuuden joulut, sillon pukki oli oikea ja sika valtava. Lähdetäänpä matkalle....

Ensimmäinen joulumuisto on mummolasta. Eikä tämä tarkoita maalla mummolassa. Ihan keskustan alueella, mutta ihanassa puutalossa. Vanhemmat oli jo eronneet ja isä teillä tietämättömillä. Ettei olisi istunut linnassa. Olin reipas nappula ja valmis vastaan ottamaan joulupukin. Muistan sen malttamattoman kiihkon ja uhon, että laulan pukille.

Eteisestä kuului kovaa koputusta ja reippain askelin menin vastaan. Mummolassa oli kaksi eteistä. Oli pitkän lasikuistin eteinen ja sitten pieni lämmin eteinen. Kuulin kuinka pukki metelöi ensimmäisessä eteisessä. Jännitti niin, että meinasi pissat tulla housuun. Pukki saapui toiseen eteiseen ja minä, pieni ihminen meinasin saada paskahalvauksen. Pukki oli niin ruman ja pelottavan näköinen, että katsoin parhaaksi ottaa jalat alle ja juosta sohvan alle piiloon.

Hänellä oli joku paksu ruskea karvaretale päällä, ei mitään valkopunaista kokakola unelmaa vaan silkkaa kauhua. Omissa muistoissani pysyin piilossa koko pukin vierailun ja tärisin pelosta loppu illan.

On jännä, että ei minulla ole paljon muistoja lapsuuteni jouluista. Eikä ne muistot ole aina niin himmelin kiillottamaa unelmaa. Kaikenlaista mahtuu joukkoon. Sarjassamme muistettavia pettymyksiä. Olin jo kouluikäinen ja hartain joululahjatoiveeni oli piirustustikku. Takavuosien hittituote. Sillä pystyi jäljentämään kuvia. En odottanut mitään muuta kuin sitä. Muistan taas aaton hillittömän kiihkon ja sen raivon millä revin kaikki paketit auki ja etsien vain sitä yhtä ja ainoaa. Voi sitä pettymyksen määrää. Äitini yritti selvittää, että koko tikku oli loppunut Kuopiosta ja saan sen heti joulun jälkeen. Minua se ei lohduttanut. Sydämeni oli rikki poikki hajalla. Mökötin koko aattoillan.

Isäni on pyyhkiintynyt jouluistani kokonaan. Tai ehkä häntä ei ole siellä ollutkaan. Ainut muisto on se, että hän oli lähettänyt meille lapsille lahjaksi suklaarasiat. Muistan sen katkeruuden, että serkkuni sai isältäni isomman suklaarasian kuin minä ja siskoni. Sitä en voinut käsittää. Enkä hyväksy sitä tänä päivänäkään. Se siitä isästä.

Jostakin kumman syystä muistan myös yhden lapsuuden joulun. Olin jo kouluikäinen. Tunnelmasta välittyy lämmin ja rauhaisa olo ja ihmisellä hyvä tahto. Joulupukki oli ollut hyvin antoisa ja sattunut lahjoissaan naulankantaan. Sieltä muistan Petteri Punakuono sarjakuvakirjan. Se oli jotenkin taian omainen. Petteri ja petterin punainen nokka. Tajusinko jo silloin, että minäkin olen erilainen kuin muut? Samaisena jouluna sain pattereilla toimivan panssarivaunun ja pieniä sotilaita. Asettelin niitä kuusen alle ja ajoin ne kuolemaan panssarilla! Se taitaa olla ainut kerta kun minä sain jotakin noin miehekästä. Siksi kai se on mieleeni syöpynyt. Yleensä toiveeni olivat juuri piirustusvälineitä, barbeja, päiväkirjoja ynm. peri poikamaista. Ettenkö sanoisi hompsahtavaa....

Ne siitä lapsuuden lällätyksistä. Unholaan ei ole jäänyt myöskään Klaaran tarina.

Minä ja minun kaksi parasta ystävätärtäni vietimme ennen vanhaan joulun aatonaatot aika kosteissa merkeissä. Itse asiassa meillä on diili, että jokainen joulu aatonaatto kokoonnumme yhteen ja vedämme perseet. Noh, se oli sellaista nuoruuden uhmaa, johon ei enää nykyään kykene. Hui, hai monet hauskat hetket ollaan vietetty.

Oli siis joulu vuonna armo ja kuolema. Asuin Kuopiossa pienessä yksiössäni ja olimme rantautuneet sinne. Olimme ostaneet hervottoman kalkkunan ja asiaan kuuluvat ruokajuomat. Koristelimme yhden viherkasvin pallosilla ja nautimme hörpötintä ennen baariin lähtöä. Minä työstin kalkkunan luumuilla uunikuntoon ja annoimme hänelle nimeksi Klaara. Tipunen jäi paistumaan uuniin ja me syöksyimme yön syleilyyn.

Valkenee herttainen jouluaattoaamu. Meistä kukin heräilee sieltä ja täältä ja valittelee suutaan. Olimme yöllä tuhannen päreissä syöneet tulikuuma Klaaraa niin, että koko asunto oli hirveässä sotkussa ja kaluttuja luita yltympäriinsä. Tietysti, hullu humalainen oli polttanut suunsa. Voi Klaara parka!

Kaunis joulumuisto nousee myös Seutulasta. Asuin takavuosina yhden joulun "maalla." Minulla oli vuokralla iso omakotitalo herran kukkarossa. Oli kylmä ja luminen joulu. Olin aloittanut jouluvalmistelut jo lokakuussa. Kuusi haettiin itse läheisestä metsästä, enkä paljon valehtele jos sanon sen olleen ainakin seitsemän metriä leveä ja kolme pitkä. Ystäväni on videoinut koko joulun. Sitä on herkistävä katsoa. Alkaa aatonaatosta. Otamme kinkkua uunista, joulumusat soi, kynttilät ja jouluvalot loistaa. On niin kaunista....

Jouluaatto mennään kaikilla perinteillä, meillä on hillitön vuori lahjoja. Saunotaan ja syödään. Syödään ja saunotaan. Emäntä innostuu lukemaan joulunsanomaa, eikä siitä meinaa tulla loppua. Jouluvirretkin veisataan. Silloin oli jotenkin joulu! Ihana muisto. Loppu ilta on hieman hämärän peitossa, johtunee pukki jännityksestä ja konjamiinistä.

Joka vanhoja muistaa sitä kuusella kalloon.

Sain eilen sen Elisan kytkettyä. En minä vaan minua viisaammat. Jos se toimii niin kuin sen kuuluu toimia, niin se on yllättävän helppo ja yksinkertainen. Ei pitäisi antaa mustaa valkoiselle, se on huono enne. Koko paska leviää kuitenkin käsiin ja mikään ei toimi.

Katsottiin eilen jo pari leffaa. Menin vain valikkoon vuokraamo, valitse leffa ja paina ok. Kyllä, minä itse tein sen! Katsottiin hupaileva Bruno komedia. Onneksi en ollut maksullisissa kuvissa. Olisi voinut tulla tunne, että rahat menee hukkaan. Nyt sen katsoi, ihan hassu. Mutta ei mitenkään mielenkiintoinen. Mutta toinen leffa valinta olikin sitten puhutteleva. Aavikon kukka. Kertoi Somalinaisen tarinan paimentytöstä huippumalliksi. Koskettavan järkyttävä kuvaus ympärileikkauksesta. Voin suositella. Hei, mulla on videovuokraamo himassa. Kiva.

Ulkona on niin KAUNIS talvisää. Piipahdimme Juppen tarpeilla ja pikku pakkanen kivasti nipisteli poskilla. Eilinen lumisade on pelkkää puuterii ja ihan kuin olisi sisällä jonkun pesässä. Pieniä polkuja risteile siellä täällä kuin tunneleita. Isot kinokset ympärillä vaimentaa äänet ja oli hiiren hiljaista. Ihan kuin olisit kävellyt pumpulissa. Jahas, minä taidan nykyään olla koko ajan pumpulissa. Pöllö pumpulissa. Sen verran on tämä elämisen tahti verkkainen.

Ennen kuin alkaa hölö ja härdelli, tahdon mennä uimareissulle. Siis matkaan jo käy. Mars, mars!