JOTTEI MENE IHAN KEHUMISEKS

Odottelen tässä, että ilmastointikanavien remppareiskat tulee. Ärsyttävää, kun ei tiedä, milloin hyö tunkeevat sisälle. Ei uskalla mennä aamukakalle, kuitenkin tulevat just, kun oot riittisellä hetkellä ponnistamassa. Ja pikkasen pitää olla ihmisen näköinen ja tuulettaa yön pierut veke. Tulisivat jo, että pääsis relaa. Pahintahan on se, että eivät tule tänään ollenkaan. Päivystän ja panttaan koko päivän ja sama rumba huomenna. Että mua riipoo. 

Hei, pitkästä aikaa. Ja heti aloitin noilla paskajutuilla. Mikkään ei siis oo muuttunut. Yhtä samaa paskaa heela tiiden. Tossa oli pakko palata menneisyyteen ja edellinen postaus onkin melkein just jetsulleen vuosi sitten. Hmmm, pitäskö tehdä jonkun sortin vuosikatsaus. Juu. Mä tiedän, että vakkarilukijat ovat olleet pettyneitä, huolissaan ja ihmeissään, et minne helevettiin se hävis. Kuoliko se viimein. Vai mikä sitä riivaa. Noh, täällä ollaan hengissä, en tiedä kuin vahvasti mut elossa siis. En mää koko vuotta ala läpi käymään ja siks toiseks, ei siinä ole paljon käymistä. Tsot, tsot, eipäs nyt olla taas niin negatiivisia. Mennyttä kun kahteloo, niin kyllähän siellä muutama mukava hailaittikin löytyy.

Uuden möksän ihana sauna

Uusi mökki on aarre

Tässä näkymä järveltä

Yks isoin muutos oli varmasti se, kun vanhan mökin vuokrasopimus sanottiin yllättäin irti. Se olt ihan hirvittävä pettymys, lähes kuolo. Iski paniikki, tuli itku ja hammasten kiristys. Se oli helmikuinen pyhäaamu, kun s-postiin kilahti irtisanominen. Alkujärkytyksestä selvittyäni, pistin toimeks ja maanantaina meillä oli jo uusi mahdollinen mökki tiedossa. Se on kuulkaa tämä somen ihmeellinen maailma, mikä pelastaa kadotuksessa olevat. Uusi mökki on Joutsassa ja jos voisi sanoa, että se on onni onnettomuudessa. Paikka on hurmaava, ihana vuokranantaja ja on tilaa temmeltää. Yksi siisoni takana ja voin sanoa, että sydämeni on siellä. Paikka on myös talviasuttava ja tässäpä juuri suunnitellaan mökkikauden aloittamista. Sitä saa ihmetellä, että joskus aina elämässä onnistaa ja kyllä kiitokset ovat lähteneet kaikkien universumien jumalille ja jumalattomille. Aim sou häpi. 

Saatiin himaan uudet ikkunat ja tehtiin vähän stailausta muutenkin

Uutta tekstiilii ja valoja

Ettei nyt ihan kehumiseksi mene, niin onhan tää vuosi ollut haastava. Tää koronapaska alkaa toden teolla käydä hermoille ja kysyy jo mielenterveyttä. No joo, olen pysynyt terveenä tai mistä ton tietää, onko jo sairastettukin. Syksyllä oli kuus viikkoa kestävä helvetinmoinen keuhkotauti, koronatesti nega mut ei ne näytä aina paikkaansa pitävän. Voi olla et oli tai voi olla olematta. Eniten tämä rassaa taloudellisella puolella. Asiakkaat ovat hävinneet kuin pieru saharaan. Ei oo töitä. Ja se masentaa pahemman kerran. Se sairastuttaa. Ja se on yksi syy siihen, miks en ole postannut, en ole valokuvannut, enkä ole mitään. Olen tyhjää täys, ja mieli musta. Jos ei ole korona, on mielialalorona. Ymmärrän, en ole yksin ja ainut. Saa nähä, jos tää ei tästään muutu, pitänee laittaa pillit pussiin ja alkaa postiljooniksi. Näin on kuulkaa näppylät. Voihan vitun perse, en paremmin sano. Anteeks. Ei sillä, että postiljoonin ammatissa olisi mitään vikaa. Päinvastoin. 

Rooman uupunut

Tätä päivää ja mennyttä Roomassa

Rakkautta Roomassa

Yks hailaitti oli varmaan lokakuinen Rooman matka. UK täytti kesällä kuuskytvee ja ostin lahjaks lentoliput. Huh, helevetti, kun olikin ihana hiukkasen normalisoitua ja päästä matkaan. UK on asunut Roomassa vuonna anno ja domini eli mulla oli henk.koht. matkaopas (niin kuin aina matkoilla.) Saatiin paljon, nähtiin paljon, koettiin paljon ja syötiin paljon. Ettei nyt ihan mene taas kehumiseks, niin Rva. sairasti tapansa mukaan. Ne on niitä hermostohommii. Katoppahan, kun tää menee isoille mestoille, mis on metelii, mis on liikaa ihmisii, mis on liikaa vähän kaikkee. Mie oon niin pikku sieluinen ihminen ettei sinne paljoo mahu. Ja jos menee yli, niin sit se menee ja alkaa hermosto niin sanotusti vittuilee. Tähän ikään eläneenä, alan nyt pikkuhiljaa ymmärtää omaa itseäni ja seuraava matka onkin sit jonnekin metikköön, missä ei ole ketään, eikä mitään. Mut joo, Rooma oli fantastico ja kyl myö tykättiin. 

Himan rantamaisemii avantouinnilta 

Jottei nyt mene ihan kehumiseks, niin kerrotaanko kotvanen terveydestä. Ah, mulle niin rakas aihepiiri ja olennainen osa minuutta. Reilu vuosi sitten operoitiin tää niskapaska. Helpotusta on tullut sikäli, että se jatkuva niskakipu on väistynyt. Mutta ikään kuin muistuttaakseen, saan muutamia kertoja viikossa helvetinmoisia niskakramppeja. Viiltää niin vitusti, että pistää ähkäsee. Kestää hetken ja sit menee ohi. Käsiä repii ja ne puutuu, mut kyllä ne toimii. Jokunen postaus sitten kerroin, että nuo viisaat kansankynttilät eli tohtorit epäili, josko oireyhtymäni voisivat viitata polyneuropatiaan. Kävin hermoratakuvauksissa ja noup, ei oo sitä. Tietty, se oli hyvä asia mutta niin vaan nämä oudot ja ihmeelliset oireet jatkuvat. Jalat huutaa hoosiannaa, joku tuikkii neuloilla ja kävely on välillä hankalaa. Mut hui hai, näillä mennään. Eikö joku viisas ole sanonut, et se päivä, milloin ei koske mihinkään, siitä tietää olevansa ded. 

Voiko tätä olla rakastamatta

Syksy 2021. Mie rakastan syksyy. Sen tuoksuu, sen kosteutta, sen viileyttä, sen värejä, sen sun tattiloita. Sienisyksy oli antoisa, enkä voi sitä ohittaa. Meillä uudet sienimettät ja katso, tattijumala oli yltäkylläinen ja on ihan pakko muistaa, että se oli todellista hailaittia. Niin kuin nautinkin, niin täytyy tässäkin kohtaa myöntää, että syssy jäi jotenkin laimeeks. Niin kuin tää elämä tällä hetkellä on LAIMEETA. Okkei, on helppo syyttää tätä koronaa vai voisko se olla, että näin ehtoopuolella alkaa jo nää värit himmenee. Vai voisko tässä olla kyseessä sellainen siirtymävaihe? Ikuisesta nuoruudesta on nöyrryttävä ja alettava ajattelemaan olevansa iän rajoittama. Pojat ei enää perään vilkuile ja pöksyissä tarvitaan kohta tenat. Juu, eikä siinä mitä, mutta pitää olla itselle armollinen ja hyväksyä tämä kaikki. Ei jaksa, ei viitsi, ei taho ei pysty. Voihan kökkö ja plöräykset päälle. 

Käytiin hiihtää Kuhmossa eiks ole nättii

Hotelli Kalevala iltahämys ja lumes

Kommee pytinki

Loppuvuoteen mennään. Kiitollisena siitä, että selvittiin saatana hengissä siitäkin vuodesta. Loppuun palaneena ja täysin haluttomana päätin, että jouluna mennään valmiille. Ajatus siitä, että olisi pitänyt tipetipetappaa ja valmistella jotain jouluseimee, nou thänks ja nou wei. UK:lla kun on noita suhteita sinne tänne, niin hän meille joulupaikan järjesti. Tosin hiljaa mielessäni olin ensalkuun, et mikähän mesta tää oikein on. Vaihtoehtoja ei juurikaan ollut, joten avoimin mielin suuntasimme kohti Kuhmoa ja siellä Hotelli Kalevalaan. Se olikin erittäin positiivinen yllätys ja saimme huomata, että olimme sviitin verran viiaipii. Voi että, Rva. tykkäs. Pääsi valmiille, pääsi joulukirkkoon, pääsi savusaunaan, pääsi jagutsiin, pääsi kalevalaiselle jäsenkorjaajalle ja pääsi herkulliselle joulupöydälle. Paikka sinänsä oikein hurmaava, järven jään rannalla, mettän siimeksessä. Ei paljon porukkaa ja vot, Rva:n hermo lepäs. Ja sielu. Ens keväänä mennään sinne karhusafarille. Vahva suositus, jos haluatte rauhaa ja luontoa. 

No niin, nyt ne kanavien rassajat kävi. Kaks nuorta ja kommeeta. Eikä pienintäkään mielenkiintoa Rva:a kohtaan. Taaskaan. Vaik niin olin laittanut parhaan kesämekkoni ylle. Juuri sen, missä oikea olkapää jättää seksikkäästi hitusen auki. Tää on tätä. Mut nyt on ilmastointi rassattu ja maassa rauha. Pääsee pöntölle. Vai menikö se jo ohi. Jos ei käy kellollaan, niin se saattaa olla myöhästä ja toivoa sopii, et huomenna irtoo ja onnistuu. 

Tämmönen vuosi siis takana. Vaik tää on ollut enempi vähempi yhtä shaisee, niin jaksan kuitenkin uskoa, luottaa ja toivoa, et tää vuosi olisi parempi. Ja näin kun tämän tänne mustaksi valkoiselle saattaa, niin voi huomata, et on sitä kuitenkin aina jotain kivaa elämässä. Ja hei, olipas hitsin kiva terapoida tänne. En uskalla luvat mitään, et heräänkö tästä vielä henkiin. Mut valoa kohti mennään ja aamen. Kiitos jos jaksoit. 

Kihtistä menoo

Huh, juhlahässäkät ohi ja suoritettu. Sinappikone on syntynyt ja vuosi vaihtunut. Hirmu kivaa meillä oli, sellaista tavallisen rauhallista. Kauhian nopeasti kaikki vain vilahti ihmisen historiaan. Niin se nykyään tuppaa olemaan. Odottaa kuin hullu puuroa ja sit kaikki on ohi. Sen verta täytyy hintaa juhlimisesta maksaa, et nyt sit iski ilmeisesti kihti polveen. Kyllä, elintasosairaus. Niin on eletty kuin siat pelossa ja toki, siitä kuuluu hinta maksaa. Muuta en keksi, toissa yönä alkoi älytön kipu polvessa ja oli aika tuskallinen päivä eilen. Nettitohtori M. O. Janhunen teki tarkkaa tutkimusta googlen ihmeellisessä maailmassa ja päädyin diagnoosiin kihti perkele! Nyt jämäkkä tulehduskipulääkekuuri ja pikkasen helepottaa. Mut on tää kans. Se on tipaton tiedossa, tahtoo tahi ei. 

Tervetuloa 2021!

Nyt kun tälle linjalle läksin, niin tuodaan vielä pienet aattoillan draamat. En edes syönyt paljon. Vähän kaikkee ja kun sitä vähän oli paljon, niin ähkyhän siitä tulee. Niin ähky, että en saanut kunnolla happea ja hetken jo luulin, että pitää linikalle lähteä. Hra. refluksi nosti päätään pahemman kerran ja hitto vie, kun teki olosta hankalan. Nappasin lääkettä ja hitusen hellitti. Siitä selvittyäni, naama alkoi kummasti polttaa ja kipaisin peilin eteen. Herra mun varjele, mikä punainen sikapossu! Oikein joulusellainen. Joku algerialainen reaktio. Koko naama ja kaula täynnä punaista, polttavaa söheröä. Muuta en keksinyt, kun noi mun ihanat havuasetelmat ja joulutähdet. Ne lens kaaressa partsille ja Rva. sänkyyn kuoleman pelossa. Joulupäivän aamu valkeni kuitenkin hempeästi ja me kaikki olimme elossa. Kiitos joulu, olit ihana. 

Harmaata oli mut ei haitannut

Tässä hauska sauna

Mökin maisemii

    

Pienoinen mökkihöperyys alkaa vaivata ja kauheest paljon teki mieli uudeksi vuodeksi jonnekin, jotakin ihan mitä tahansa. Niinpä Rva. otti ja varas mökin Ikaalisista. Keskiviikkoaamuna lyötiin kaupat lukkoon vuokramökistä, joka osoittautui oikein oivaksi valinnaksi. Ja hei, päästiin vähän jonnekin ja oltiin niin kuin matkoilla. Pikkasen säätööhän siitä tuli, kinkkupiirakan paistoin ja kauppaostokset, tinat, sähikäiset, kynttilät ja kaikki muu tarvittava piti järjestää mukaan. Mut niin vaan päästiin aattoaamuna klo:08.20 matkaan.

Mökkihän oli sikakiva. Kaikilla mukavuuksilla, tilaa reippaasti ja kunnon keittiö ja välineet. Paikka kaunis ja ekstraplussaa, hauska sauna järven päällä, laiturin nokassa. Siellä me sitten kynttilän valossa kylvettiin ja Rva. pääsi uimaan. Nakit ja pottusalaatti nautittiin, tinat valettiin, sähisevät tikut loistivat, ulkotulet syttyivät ja Rva. konttasi skumppapäissään. Tontilla oli hauska beach house tyyppinen kesäkeittiö. Laitoimme takkaan tulet, paljon elävää tulta, poppilaatikko soitti musaa ja siellä vietettiin uuden vuoden 2021 bileet. Noh, heti klo:00.15 Rva. painui jo maate. Hyvä, että sinne asti jaksoi...

Mökki oli kauniin järven rannalla (en nyt muista taas nimeä) ja siellä oli kaksikin isoa joutsen pesuetta. Niitä oli hauska seurata. Uiskentelivat ihan siinä lähellä. Mut arvaa perkele, kun mun sielua riipi, kun alkoi se rakettien jyske. Joutsen parat meni tietysti ihan sekaisin ja kurjasti huutaen lentelivät ihan kauhuissaan pitkin poikin järven selkää. Kyllä oli kaameeta kuunneltavaa. Toivottavasti selvisivät hengissä. Olen kuullut, että juuri tästä uuden vuoden paukuttelusta johtuen lintuja voi kuolla sydän kohtaukseen. Mun teki niin pahaa. 

Tässä jo himamaisemii

No niin. Nyt on sit vuosi 2021. Lupaan sen saman kuin aina aikaisemminkin eli olla vaatimattomasti parempi ihminen. Aika heikolta näyttää tällä hetkellä, mutta onhan tässä koko vuosi aikaa. Tehdä niitä pikku viilauksia elämänsä onnettomiin tapoihin ja oppia elämään ihmisiks. Sitä kohti. Ja valoa kohti. Ja kaikkea hyvää sinulle armas lukija. Olkoon tämä vuosi hedelmällinen ja kukkea ja hellä ja hyvä ja kaikin puolin onnistunut. Adios! 

 

Aika ällöö

Hellurei ja hellät tunteet! Jos nyt ei ihan hellät mut tunteet ne on mullakin. Kaunis aamu, vietävän kaunis. Ollaan takas möksällä ja nyt on sitten sen loman vuoro. Siis se, et ei tehä mitään. Syyvään, juuvvaan ja haistaan. Nooh, ans kattoo ny, kuinka kauan Rva. jaksaa. Kohta pitää kuitenkin olla menos, lähös tai ainakin tulos. Osaako tuota vaan olla. Hellettä luvassa ja se jos mikä uuveloittaa Rouvan passiivisagresiiviseks juoppohulluks. Kylymee kaljoo kittoo kiduksiinsa ja vot sie, se olt sit siinä. Loma.




Kuopio on yhtä kaunis niin kuin aina. Jotenkin nämä vierailut alkavat käydä tunteelle. Lähi-ihmiset ikääntyy ja vääjäämättä tajuaa kuinka aika alkaa käydä vähiin. Normaalia ihmiselon kiertokulkua mut samalla siinä tajuaa, ettei itsekään ole ikuinen. Ai miten niin? Enkö olekaan kuolematon kaunotar?
Kiva oli nähä, kiva oli käydä mut aina on niin kiire. Minne? Lomalla on kiire lomailee ja minulla se tarkoittaa just yllä olevaa kuvaa. Pakoa harmaasta todellisuudesta tänne sietämättömän olemisen keveyteen. Tätä näin tekemättömyyttä. Päiväin tuntien matelua kiireettömästi ja elettömästi olemista. Huokailua helteessä ja sammuttamatonta  ja kyltymätöntä janoa. Ensi kesänä ollaan Kuopiossa pidempään. Aika alkaa olla kortilla ja sitä en saa koskaan anteeksi.




Magneettikuvien lausunto on tullut. Se oli tavallaan järkytys, mutta kivuista päätellen tiesin sen jo. Osasin odottaa. Kaikki on alkanut jo vuodesta 2012. Silloin ensimmäiset oireet ja sitä nikamien madaltumista ynnämuuta saissee. Tosi asiahan on, että rappeutumisen alettua, se ei suinkaan enää korjaannu vaan maapallon vetovoimasta johtuen, madaltuu edelleen. Ja jösses, kun koko kaularanka onkin paskana. Lähes joka väli on niin sanotusti heikos hapes. Esim. C5/C6 Diskus on madaltunut ja dehyroitunut. Molempiin juurikanaviin työntyvät spondyloosinokat ja diskus protruoi niiden välistä. Molemmilla puolilla varsin voimakas juurikanava-ahtauma. Oikealla selkeä juurikompressio. Duurapussi kapenee ja ytimen ympärille jää vain hyvin vähän likvoria. Ja tää vaan yhes välis, tätä samaa C4/C5 ja vähän lievempänä myös muissa.



Kuka on kokenyt hermoperäisen kivun, niin varmasti tietää millaista sen kanssa eläminen on. Ei kiva hei. Käsiä särkee lähes koko ajan ja kyllä, nyt myös oikeaa. Yritän olla ajattelematta mut eihän sitä aina voi. Vittu, kun vetää vakavaks. Ensi pe taas lekurin pakeille ja mielenkiinnolla (pelokkaana) odotan mitä tuleman pitää. Edellisellä kerralla lekuri vilautti jo puukon mahdollisuutta mut onko se oikea ja ainut vaihtoehto. Mie en tiiä. Ankarasti, niin ankarasti mietin, et tuntuu välillä sille, et mun pää syttyy palamaan. Tietysti työ ja tulevaisuus on se, mikä mielessä painaa. Kuinka tästä selvitään vai selvitäänkö. Terveys edellä sanotaan mut jos sulta viedään toimeentulo, niin kyllä se pistää vituttaa. Silleen armottomasti. Jos teillä jollakulla on omakohtaisia niskapaska kokemuksia, niin otan vinkkejä ilolla vastaan. Onko leikattu, kuinka hoidettu, miten pärjäätte ym. Laita vaikka s-postii make.janhunen@kolumbus.fi. Kiitollisena kiittää hän.



Mun täytyy myöntää ettei minulla ole sellaista vallatonta lomafiilistä. Sellaista ihanaa, että kellutaan poutapilvein päällä, juodaan enkelten pissaa ja heittelehditään kukkaiskedoilla. Ei ole niin. On pieniä hetkiä, että unohdan kivun ja tulevaisuuden ja niihin yritän epätoivoisesti tarttua. Viikko vielä täällä paratiisissa ja odotan ihmettä tapahtuvaksi. Niitäkin aina silloin tällöin tapahtuu. Minulle riittäisi sellainen 20.000, niin kaikki olisi yksinkertaisempaa. Sitä odotellessa, nuolen haavojani ja hei, en vaivu synkkyyteen. Otan illalla pari huurteista ja laulan vasten auringon siltaa.

P:S Itserakas ihminen laittaa omia kuvia. Aika ällöö.

Sata salamaa

Tuuli suhisee vienosti puissa. Ilmassa on kostea läikähdys ja eilisen sateen jäljiltä kaik on vielä märkää. Aurinko paistattelee ja kuivattaa kilpaa tuulen kans mökkimaisemaa. Pyhäpäivä, eikä meidän tarvitse lähteä tänään kaupunkiin. Koska hei helvetti, mä jäin lomalle perjantaina. En mää vielä sitä tajuu, mut viimeistään huomenna, kun on ensimmäinen arki. Ja olen mää kovasti paljon yrittänyt relaa ja nauttia, nauttia ja relaa. On sanomattakin selvää, että täällä mökillä jos missä se onnistuu parhaiten. Eikä mua sateet haittaa, melkein päinvastoin. Mie nautin, kun ei oo kuuma. Se alkukesän hellehelvetti kiitos riitti mulle. Syksyä päin, sanoi sienestäjä.






































No mitäs tänne kuuluu? Koronasta selvittiin hengissä. Joo fyysisesti, mut toi talouspuoli heitti perseelleen. Tein just sen virheen, että otin vastaan kaikki siirrä laskujen eräpäivää mahdollisuudet. Ja mitä tapahtui. Nyt ne kaikki on saatana yhtäaikaa maksussa ja siihen pitää hoitaa vielä tämän hetken normi laskut. Eli siis kaikki tulee tuplana tahi triplana. Oli tarkoitus lomalla harrastaa kotimaanmatkailua mut aika onnettomaks jää. Pikainen visiitti Kuopijoon ja äkkiä takas möksälle köyhäilee. Taidan laittaa kiljut tulille, on ees vähä lystii.



Kulunut kevät ja alkukesä ovat olleet hitusen haastavia. Vanha niskapaskaongelma on äitynyt pahaksi ja tohtoria, hierojaa, osteopaattia on tarvittu oikein urakalla. Juuriaukot ahistaa ja vasen käsi on välillä pois pelistä. Otetaan magneettia ja katsotaan, sanoi lääkäri. Kuulkaapas juu, alkaa sen verta olla ikää mittarissa ja mullakin työvuosia jo miljoonia maileja, niin ei oo ihme, jos hiukkasen siellä sun täällä aukossa alkaa olla ahasta. Voihan perseen suti, en mää paremmin sano. Jatkuva kipu vie värit mennessään ja jos nyt suoraan sanon, niin kyllä se pistää vallan vituttaa. Annan sulle ajatuksen. Mitä kaunein kesäaamu ympärillä, mutta. Mua jäytää hermokipu, enkä ole kaunis. Enkä ole iloinen. Enkä ole lomalla. Enkä ole hassu. Enkä onnellinen. Sain kyllä hermokipunappii, mutta ota niitä nyt. Pihalla omalla pihalla. Ei kiva sekään hei.




Jottei tämä mene valittamiseksi, niin aina pitäisi löytää niitä kivoi juttui joista olla onnellinen. Ilman tätä mökkii olisin jo hourulassa. Tai siis, tää on kaiketi mun hourula. Viikendi täällä ja katso, olet taas oikea ihminen. Luonnon voima ja rauha. Siitä saa jeesii jaksamiseen. Ja onhan meillä ollut täällä aikamoista savottaa. Mökkimaisemista kaadettiin aboutrallaa parikymmentä isoa puuta ja niitä sitten haloksi hakkaamaan. Ei herraparatkoon, en mää enää kirveksellä kykene. Mutta herra iso herra yläkerrasta lähetti meille klapikoneen. Jo läks. Ja sitä hommaa riittää. Eilen käytiin Karjaalla ja ostimme uuden raation. Sellainen digitaalinäyttö, niin nyt on asemat kohillaan. Olen jo vuosia kuunnellut vanhaa grammarii, josta kaikkoaa kanava ja särisee, ritisee ja se on pistänyt harmittaa. Mut nyt uus ja mä onnellinen! Huom. siitäkin!




Kuten saamme huomata, niin onnellisuutta löytyy, kun vain oikein etsii. Erityiskiitokset kuuluu UK:lle. Elämä ei varmasti ole helppoa tällaisen invaliidin kanssa. Kiva kun kestät. Mä en kestäisi.
Ja onhan meillä toki ollut ihania iltoja. Sellaista harmitonta mölläämistä. Rva. istuu tässä terdellä kuin tatti, kittoo kaljoo ja tuijottaa selälle. Mittään en puhu, möllään vaan. Kylypeä rupsahutan, laitan nättiä naamioo ja loput ajan makkoon kammarissa. Tässä iässä on tajunnut tuon lepäämisen tärkeyden. Ei taho jaksaa jos ei lepo. Apua, nyt jyrähti Karjaalla ukkonen. Onko tänne tulossa. Täällä mökillä olen hiukkasen hermona noiden ukkosten kans. Vaik mikä siinäkään? Jos iskee, niin iskis kunnolla. Se olisi sopivan näyttävä lähtö.




No niin, tulihan tässä jo läpistyä. Mie en oiken tiiä, olen kahen vaiheilla, että Lemon Gay on tullut tiensä päähän. Mut toisaalta, tää on terapiaa ja joskus tulevaisuudessa tärkeää muistoa ja todistusaineistoa. Katellaan nyt, pitääkö asiat olla niin mustavalkeita. Mikään ei oo kirkossa kuulutettu. Joo, tänne se on tulossa. Nyt pitää panna linjat poikki ja paeta pöydän alle. Jos musta ei kuulu, niin se oli se salama. Adios!

Nyt mä ymmärrän...

Elos ja hengissä ollaan. Tovi on vierähtänyt viime päivityksestä, ou nou. Nyt onnellisesti kotimaan kamaralla ja tautikin on jo hellittänyt. Mut hitokseen otti tiukille, alkaa nää "flunssat" olla sitä luokkaa ettei oo ihan varma säilyykö hengissä. Mulla kävi niin, et päästyämme kotosuomeen tauti iski oikein olan takaa. Ihan veti vuoteeseen kuumeen kera ja ei puhettakaan, että olisi duuniin kyennyt. Kuusi viikkoa tässä on mennyt ja vasta nyt voin sanoa, et alkaa helpottaa. UK:lle teki keuhkokuumeen ja hetken jo luulin, et nyt tulee ruumiita. Vielä hän vahvasti toipilas, mutta uskoisin, että pahin on jo takana.

Malagan partsilta...

...näkymiä

Aika syvis vesissä käytiin välillä. Tauti siis paheni ja tohtorille piti mennä. Onneks sattui sellainen, joka otti tosissaan ja kuvattiin kaikki ja kokeet otettiin. Yhtä sun toista löydöstä mut pahinta oli diagnoosi pyörövarjostumasta keuhkokuvissa. Tohtori (ehkä hiukka virkaintoinen) kertoi sen tarkoittavan kasvainta. Minulle sama kuin keuhkosyöpä. Jäimme odottamaan röntgenlääkärin tulkintaa kuvista ja mahdollisia viipalekuvia keuhkoista. Lekuri lupasi ottaa yhteyttä parin päivän päästä ja katsotaan sitten kuinka jatko etenee. Eli siis kaks päivää sairastin keuhkosyöpää. Siinä meni lusikat jakoon ja minä myös. Mut yllättävän rauhallisesti tietoa käsittelin ja itseäni soimasin. Enhän ole niin tyhmä ettenkö olisi tätä sairastumisen mahdollisuutta tiennyt. Paskanakki mut nyt napsahti kohdalle. Guudbai ja adjöö.

Jotain hyvää. Röökin poltto loppui kuin seinään ja nyt ilman lähes kolme viikkoa. Jotenkin on ihan eri fiilis kuin aiemmilla lopetuskerroilla. En sano, helppoa kuin heinän teko, mut sen verta toi säikäytti, et sainko uuden mahdollisuuden ja toistaiseksi elämä ilman röökii on ihanaa!

Okkei, lekuri soitti parin päivän päästä ja höpötti vain poskiontelokuvista. Minä kysymään: "Et mites ne keuhkokuvat? Juu, ei niissä ollut mitään erityistä." Minä taas kysymään: "Mites ne pyörövarjostumat? Ei ole röntgenlääkäri kommentoinut niitä mitenkään." Huokaus ja helpotus. Mut täytyy myöntää, et tämmöisenä luulosairaana ja epäilevänä ihmisenä aloin tietysti miettiä, et mitä hittoo. Ensin oli ja sitten ei ole. Sen verta jäi askartelee, että uusinta kuvat otetaan toukokuussa ja verrataan niitä edellisiin. Se suattaapi olla, että tämä nuorehko Tri. halusi jotenkin päteä ja alkoi liian aikaisin tulkitsemaan kuviani ja siitä hämmennys. Tai sitten. Hän oli niin fiksu ja halusi mua hiukka säikytellä. Ja hei, täytyy myöntää, että hän onnistui. Toivotaan nyt vaan, että uusinta kuvat on puhtaat ja minä elän. Ja olen tupakoimaton henkilö. Olen tupakoimaton henkilö. Olen tupakoimaton henkilö.

Jos muistanette, et edellisessä postauksessa puhuin näistä hermostohommista ja kaikesta siitä ärsytyksestä mitä se saa aikaan. Nyt olen tehnyt pientä viilausliikettä asian edistämiseksi. Annan itselle hyvää. Viime viikonloppuna pakenin möksälle ja mettään. Teki niin pirusti mieli. Halailin puita ja rakastin hiljaisuutta ja rauhaa. Rööki on siis jäänyt ja alkkomahooli myös. Olen ottanut mindfulnessin ohjelmistoon, olen tehnyt lenkkiä ja päässyt taas avantoon (ilman jäitä.) Olen myös ymmärtänyt, että mun pitää rauhoittua ja viettää täysin ärsykkeetöntä aikaa. Olla vain ja ihmetellä. Voi hitsi, miten pienistä asioista voi ihmiselle tulla hyvä mieli. Tänään nukuin pitkästä aikaa oikein kunnon päikkärit. Herättyäni oli niin hyvä olo, et teki mieli itkeä pirauttaa. Oli jotenkin niin tyyni ja rauhallinen olla. Jollekin tämä voi olla pyhä yksinkertaisuus, mut mää olen sen vasta nyt ymmärtänyt. Tai siis onhan sen tiennyt, mut et saa sen toimii ja omaan elämäänsä. Eikä siinä ole sen kummempaa ohjetta kuin KUUNNELLA ITSEÄÄN! Kyllä ne vastaukset ja ohjeistukset on ihan sinussa itsessä, kunhan vaan ymmärrät ja kuuntelet. Eikö oo heleppoo?

No hups, tää oli nyt tällasta sairaskertomusta mut joskus elämä on myös sitä. Mulla on tällä hetkellä hemmetin hyvä fiilis ja olen ihan innoissani. Nyt vaan saadaan vielä toi UK kuntoon, niin kyllä tästä hyvä tulee. Ai niin, pakko kertoa. Mulla on noi jalat olleet jo muutaman vuoden tosi kipeet. Silleen kummasti syvältä. Olen syyttänyt tätä duunia ja kivilattiaa. Rampannut hierojalla  (joka vain pahentaa.) Mut katso, röökin lopettamisen jälkeen kipu on kadonnut. Minulle tosi outo tunne, koska jalat ovat olleet koko ajan kipeä ja näin mulle normaali olotila. Tuntuu niin ihanalle, kun voi ilman jatkuvaa tuskaa kävellä. Eli kyseessä varmasti verenkierrollinen härö. Ei ole happi kulkeutunut kinttuihin. Mää oon niin onnellinen tästäkin ja hei, auttaako vähän pysyttelee erossa röökistä tai siis hulluhan mää olen jos vielä aloitan. Ja mitä kaikkea hyvää onkaan vielä tulossa?!

Loma nyt meni niin kuin se meni. Valitin UK:lle, et mä en halua enää matkustaa. Kaks reissua mennyt päin peetä sairastamisen vuoksi. Espanja paska, Portugali paska kaikki muut maat paska. Ei se niin mene. Onko kenenkään vika tahi syy ja nyt ymmärrän, et tässä(kin) asiassa mun täytyy kuunnella itseäni ja valita sellaisia kohteita missä on rauha ja sielu lepää. Ja minun mielen, kehon, ruumiin, sielun ja sydämen asiat hoidetaan himas kuntoon. Ollaan niin kuin vakaalla pohjalla. Kyllä tästä vielä kestävä paketti tulee. Sitä kohti. Rakastakaa itteenne ja huolehtikaa muista.

P:S Muutama foto reissusta, jäihän siitä jotain käteen kuitenkin.

Jos sais kerran reissullansa

Uuden vuoden aatto ja me olemme Fuengirolassa. Tultiin tänne pakoon Malagan älämölöä. Tultiin jo toissa päivänä ja tarkoituksissa palata Malagaan tänään, mutta Rva. sai päähänsä ja tahtonsa jäädä tänne. Täällä on hyvä. Juttuhan on nyt niin, että tämä loma ei ole mennyt ihan niin kuin siinä suomeruottalaisessa teeveesarjassa. Olen sairastanut enemmän vähemmän koko matkan. Ja silleen ikävästi, että se on vienyt mielihaluja, jaksamista ja ylipäätään elämän oivaltamista.

Näkymä Fugen partsilta

Se sattu just, oisko Valencia

Ei kyseessä ole sen vakavampaa kuin hitonmoinen flunssa ja poskiontelontulehdus. Olen yskinyt aivot pihalle ja valvonut lähes koko loman. Siitä on taas seurannut hermostolliset oireyhtymät ja siinä onkin sitten ollut kestämistä. Tämmöiselle erityisherkkäperseelle tämä on vakava asia. Oireisiin kuuluu jatkuva pissaaminen, kipeä olo, käsiä repii, pumppu vetää kyytiä, mua pistellään neuloilla, naamaa kutittaa, kaikki hajut, valot ja äänet ottaa hermoon. Kokoaikainen pelko myös siitä, että massu sanoo poks ja alan yrjöilee (niin kuin tapanini on.) Ei ole hyvä mitenkään päin. On vain sellainen olo, että ei oikein kestä, eikä jaksa mitään. Ja siihen tietysti vielä toi flunssa kaupan päälle. Eli torttapåtortta. Aika matalalla profiililla ollaan menty ja voitteko uskoa, kuinka isojen citien syke pistää käymään meitsin ylikierroksilla. Kun sitä ääntä, valoa, hajua ja meteliä tulee joka helvetin tuutista. Ei vaan kestä.

Taivas varjele

Tarkoituksissa oli siis olla vikaviikko Malagassa ja ajattelinkin sen olevan Valencian jälkeen rauhallisempi. Paskan marjat ja muut hetelemät, eihän siellä ole rauhaa missään. Majapaikka oli tosin rauhallinen, mutta pieni kuin persereikä ja kylmä. Vähän sellainen kämänen, hyvinkin halpa, eikä muuta olisi voinut siis odottaa. Sijainti paras mahdollinen, mutta kun ovesta itsesi ulos pistit, alkoi se älämölö. Hermohermohermo. Siksipä teimmekin sivuliikkeen ja otimme hotellin täältä Fugesta. Aava merinäköala huipulla, ja täällä on ihmisen rauhallisempi olla. Päätettiin siis jäädä tänne, käytiin tänään Malagassa hammamis perinteisesti aina uutena vuotena ja haettiin kamoja. Vietetään siellä vielä viimeinen yö ennen kuin pääsee HIMAAN. Naurettiin tänään, et meillä on niin kuin kaupunkiasunto ja loma-asunto Espanjassa. Mut nyt kyllä täytyy myöntää, että odotan omaan kotiin pääsyä, omaa sänkyä ja pääsen sairastaa ilman ärsykkeitä.

Pikku retki Valencian maalaismaisemiin...

...täällä oli kiva ja rauhallista

Sitä vaan on yrittänyt sitkutella. Haettu apteekista rohtoa ja välillä vähän tuntunutkin paremmalle. Miks ei mennyt heti lääkäriin, tyhmänä kysyy nyt. Yleensä flunssaan mitään voida/tehdä ja se menee sairastamalla ohi. Mut nyt loppua kohti vain paheni ja täällä Fuges pääsin oikein suomitohtorille. On kuitenkin selvempää kertoa mikä vaivoo, ihan omalla kielellään. Sain kolmet lääkkeet ja nyt tuntuisi paremmalle. Vahva antibiootti, yskänlääke ja ontelolääke. Mut nää kaikki yhes varmaan tekee sen, että en saa nukuttua tai sit se on jäänyt päälle, toi valvominen. Helvetti, mä tartten loman, kun tuun takas lomalta. Alkaa sen verta olla poikki. Noh, käytiin tänään kylpemässä ja äsken otin tunnin tirsat. Tuntuu kivalle ja yritetään kylille, josko jostakin saisi jotain pöperöö. Meillä oli jo pöytävaraus Malagaan, mut asiaa mietittyäni, en usko, että olisin jaksanut juhlistaa, syödä tahi juoda. Ja hei, siitä lystistä olisi pitänyt maksaa muutama huntti. Ihan turhaa. Jos ei muuta saada, niin käydään hakee pizzaslaissit ja UK oli ostanut pullon skumppaa. Poksautetaan se ja ollaan himas villasukkasillaan, kellit paljaana. No tsot, tsot, nyt meni hurjaks.

Junassa Madridissa kai

Mittee mie voisin lomasta mainita. Hetkittäin ollut myös pientä valon pilkahdusta, ei tää pelkkää ankeutta ole ollut. Mut viime yönä ymmärsin, että mun on vain kuunneltava itseäni. En ole enää citi-ihminen. Mulle meri, rauha, metsä ja kaikki sellainen on tärkeitä. Mä tartten niitä. Ehkä toi ikäkin alkaa tekemään jo sen, ettei jaksa kaikkea härdelliä. Nyt ymmärrän, että meidän olisi pitänyt tulla tänne Fugeen ja olla täällä. Tehdä tästä pikku retkiä ympäristöön. Aina ei ymmärrä, mutta nyt sen tajuaa. Olin viime yönä höpöttänyt unissani hyvälle ystävälleni kaikkea näistä oireista ja sitten olin sanonut, että olen pyytänyt UK:lta anteeksi. Hei, en todella ole ihan parasta mahdollista matkaseuraa ja se tuntuu minusta pahalle. Toinenkin saa kärsiä, kun on tämmönen helevetin herkkä hömelö. Loma on kallisarvoista aikaa ja totta kai sitä haluaisi, et kaikki olisi ihanaa. Mut ei ole ollut. Mun kans.

Malagas syömäs

Olen paljon asioita, joilla varmasti voin tehdä muutoksia. Senkin ymmärsin viime yönä. Onko se joku passiivinen hermosto vai mikä lie, joka oireilee. Minulle totta, olkoonkin psyykkeen tuottamaa tai ihan fucking sama. Varmasti elintavoilla voi vaikuttaa ja olenhan tavallaan tietämättäni tehnytkin jo niin. Mökki ja metsä on mulle parasta hoitoo, rauhoo rakastan. En jaksa metelii, siksi työskentelen yksin. Käyn avannossa, se palkitsee. Pientä säätöö, holit ja rööki pois, ruokavalio tsekkaus ja ehkä joku jooga tai muu medidaadio. Näin on kuulkaa näppylät. Kyllä tästä vielä hyvä tulee tai sitten lähetään sinkkiarkussa himaan.

Fuges streettiä

Täytyy vielä yksi nasta kokemus kertoa. Oliko se toissa yö vai mikä niistä painajaisista. Olin sellaisessa unen ja valveen tilassa. En siis nukkunut, kuulin ja ymmärsin kaiken, mut simmut kiinni ja vaakatasos. Ympärilläni ja kohti minua kulki hemmetisti porukkaa. Siis minulle tuntemattomia ihmisiä. Välillä kasvot tuli kiinni mun kasvoihin ja sitä jengiä vaelsi ihan kiitettävästi. Mietin, et mikä helvettin homma tää oikein on. Mut uskoin vain, että se oli jotakin ahdistusta siitä ärsykeviriketulavasta mitä viime päivinä on ollut. Ja sitähän on ollut. Kaik vaan menee nyt niin yli. Tärkeintä tässä asiassa on se, että oppii ihminen kuuntelemaan omaa itteensä. Meille kaikille hyvä ohjeistus. Kuuntele itseäsi. Oih, ihan kauheen diippii.

Malagas ottaavat rennosti

No niin, siinä oli matkaraporttii. Ihan kiva. Nyt täytyy kuitenkin laittaa hiukan lilaa luomeen ja lähteä kylille katsomaan, josko joku dinneri saataisiin. Se voi olla, että ei enää löydetä, mut ei haittoo. Aukastiin skumppaputeli, kahvikupeista ryystetään. Siinä on tunnelmaa. Oikein rauhaisaa uutta vuotta 2020 ja kiitän teitä kaikkia, ketkä olette mukanani kulkeneet. Tuosta 2020 vuodesta vielä. Ajattelin, et mentäisiin UK:n kans vihille 20.02.2020. Oisko vähän siistii. Adios!

P:S En ole jaksanut kuvailla. Muutama kännyotos.

Onks täällä kilttiä

Hou, hou, hou! Siellä päin pukit poukkoilee pahimmoillaan mut täällä tehään vielä bisnestä täyttä päätä. Katu, jolla asustamme on jerusalem ja enemmänkin sellaista kiinalaista korttelia. Juurikin tuossa kävin vetäsemässä nortin ranskalaisella parvekkeellamme, aurinko lasketteli ja lämmitti vielä ja ajattelin kotsuomea. Kuin erilaista elämä siellä on. Se on musta reissulla aina vaan niin hassua. Koti ja muut maat. Elo erilaista totta tosiaan. Ei täällä joulu tunnu joululle, eikä tartte. Kyllä meillä on pöytävaraus jouludinnerille ja sit myö määmmä kirkkoon. Ohjelmassa katolilainen keskiyön joulujeesustelu. Siitähän mie tykkään. Hyvät fibat. Jösse on mun frendei.

Tää on se tiedepuisto joku nähtävyys

Kujilla

Meittin kortteeri

Flunssa paska pitää otteessaan. Päivät vielä menee mut yöt yskii, eikä saa nukuttua. Siitä taas seuraa näitä hermostohommia, koska uni tärkeä. Ihmisen lapsi on puolikuntoinen ja sitten ei oikein jaksa innostua. Kyl me ollaan huudeilla pyöritty, ei vaan voi maata, eikä tää tauti makaamisella miksikään tule (nyt jo viikko takana ja ihan sama makaako vai ei.) Tänään haettiin lisätroppia ja UK nappasi yskänlääkettä iltapäivän tapaksilla ja hyvä, että päästiin takas kämpille. Niin lähti veto veks. Nyt uinuu autuaasti sikeitä, antaa nukkua päänsä selväks, et jaksaa sit illalla ilakoida. Onneks mie en ottanut, olisin lähtenyt lentoon tai tosiaankin mut olis saanut kantaa. Otan sit yötä vasten. Ois kiva yks yö nukkuu kunnolla.

Asunto ihan jees. Tämmöinen kakskerroksinen. Kaikki tarvittava löytyy. Mut ikävästi seinät pahvii ja naapurista kuuluu kaikki. Onneks ne on jotenkin harvoin himas tai sit hyö makaa vaan hiljaa aloillaan. Mua ihan säälittää heitä, me molemmat pidetään aikamoista yskäkonserttoa yöllä ja sen on pakko kuuluu myös heille. Kadulta kuuluu myös iloisten ihmisten älämölöt, mut onneks katu suht rauhallinen, eikä mikään baarihelvetti. Sit ei ois kestänyt. Asunnon alakerran kylppärin viemäri haisee ikävästi. Oukei, Rva:n nessu on herkkä, mut nyt siis haisee todella. Kotia tullessa tervehtii ihan se ittensä eli paskan haju. Ei mitenkään mieltä ylentävää. Ollaan työnnetty sinne kaikkee mahollista, mut ei. Ensi yöksi kokeilemme ruokaöljyä. On kuulemma takuuvarma Marttavinkki. Toi paskan haju on tarttunut mun nenämolekyyleihin ja se haisee koko ajan. Vaikka ollaan ulkona, niin haistan sen. Mietin jo, et haistaaks me ite. Onks se tarttunut meihin ja vaatteisiin. Tulen muistamaan tämän jouluna jolloin haisi paska. Otetaaks sille?

Valencia on kaunis kaupunki. Täällä ei ole juurikaan turistia, enkä ole törmännyt yhteenkään suomalaiseen. On jotenkin espanjalaista. Kaupunki on kolmanneksi isoin Espanjassa ja sen kyllä huomaa. Miten täällä voi olla niin paljon porukkaa. Ihmettelee taas suomi-ihminen. Rauhaa on turha etsiä keskustassa ja meno on sen mukaista. Eniten tykkään vanhan kaupungin hurmaavista pikku kaduista ja aukioista. Niitä täällä todella riittää. Ja restoranttia. Joka lähtöön. Niihin on kiva istahtaa nauttimaan kupponen cafe con lecheä tahi canja. Törkeesti tuijotella ja ihastella ihmisiä. Espanjalaiset ovat kovia puhumaan ja sitä Rva. hiljainen ihminen jaksaa ihmetellä. Miten niillä riittää koko ajan puhuttavaa.

Paellaa ollaan nautittu, mut ei sitäkään nyt joka ilta syö. Täällä on ravintoloiden ylitarjonta. On vaikea päättää mihin menet syömään. Mitään micheliini tähtösiä ei nyt harrasteta, koska turha maksaa siitä, että Rva. taas laattaa, eikä pahimmillaan pysty syömään. Mä luulen, et ne mun oksupoksu kohtaukset liittyy jotenkin hermoihin. Siinä on kaikenlaista muutakin oiretta ja nyt ne jo tunnistan ja osaan olla varovainen. Valencia on mulle pikkasen liian iso ja härdelli mesta. Se menee hermoon. Rva. tahtoo rauhaa. Jos joka päivä/ilta pyörit hirveessä metelissä, liikenteessä, ihmismassoissa ja älämölöissä, niin se ei vaan sovi mulle. Se menee jotenkin yli ja alan oireilemaan hermostolla. Näin mie olen tämän asian ajatellut. No joo, voisi ajatella mitäs läksit, mee perkele pöpelikköön ja ole hiljaa siellä. Näin asia varmasti onkin ja jatkossa tämä asia pitää ottaa huomioon. On olemassa paljon hienoja paikkoja, joissa ihmisen on väljempi ja rauhaisa olla. Tällä hetkellä esim. ensi viikon Malaga tuntuu maalaiskylälle.

Huomenna tahi ylihuomenna vuokraamme auton ja suuntaamme kuumille lähteille. Päästään hetkeks pois hälinästä. Paikkaa on kovasti kehuttu ja hei, ihan oikeesti mä pääsen luontoretkelle. Se varmasti tekee hyvää ja onhan tätä citilaiffii tässä jo nähty. Lauantaina sitten otamme junan alle ja kohteena se Malaga. Se onkin tuttu kaupunki ja silleen kiva. Nyt vaan täytyy toivoa, et tauti menee ohi (mua niin jo nyt pelottaa lentomatka himaan ja se hirvee kipu onteloissa.) Jos ei ens viikkoon helepota, niin kai se pitää käydä tohtorilla. Mut eipä kai tähän flunssapöpöön hyökään mitään voi. Tää vaan pitää sairastaa veke. Ihan perseestä, mut minkäs teet. Tänään paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta ja lämpötila oli reilusti yli parikymppii (lue; liian kuuma.) Mutta se valo. Valo auttaa kaikkeen. Valo on elämä.

Siellä alkaa olla possut nautittu ja pukki hankeen nakattu. Mie lähen nyt paskan hajuiseen suihkuun virkistäytymään ja laitan ihan pikkasen lilaa luomeen. Ostin eilen uuden paitulin joulun kunniaks. On sit niin kuin muka nättinä. Oikein rauhaisaa ja rakastavaa Joulua kaikille lukijoilleni! Nauttikaa ja olkaa helliä! Adios!