E L O S S A

Syksy, tuo vuoden ajoista satumaisin ja sieluani sykähdyttävin on saapunut kaupunkiin. Kesä tuli ja meni, en väitä, etteikö sekin olisi tuottanut iloa, mutta toi tullessaan myös surua ja ennen kaikkea kipua. Älkää välittäkö, jos olen hiukkasen sentimentaalisella tuulella, se saattaa johtua nautituista kipulääkkeistä ja siitä, että olen jo niin vanha. Taas kerran tuo ikävältä kalskahtava lausahdus. Oi milloin, oi milloin lopetankaan tämän iän ikuisen ikääntymisen. En koskaan. Olisko jo aika, nyt tahdon olla nuori ja elää. Mennään faktaan hupsista keikkaa...

Niskapaska leikattiin vihdoin ja viimein maanantaina. Nyt ollaan jo himas toipilaana. Kaikki meni fine. Siis loistavasti. Pelkäsin kuollakseni, siis todellakin pelkäsin kuolla. Pelkäsin neliraajahalvaantua. Pelkäsin kipua. Pelkäsin hospitaalia. Pelkäsin kaikkia ja kaikkea, aivan turhaa. Nyt on niskassa implanttia, on tehty tilaa liikkua ja timanttiporattu. Olen siis takaisin huippuplaatua. Ihminen on jännä kokonaisuus. Mukana seuranneet muistanevat ongelmani niskapaskan kanssa jo vuosien takaa. Siihen tottuu, jatkuvaan kipuun ja rajoitteeseen. Nyt hermot ovat vapaat ja kipu, se päivieni kosketus on poissa. Sitä ei ole. Tämä kivuttomuus tuntuu oudolle, jopa sairaalle. Hyvin, hyvin varovasti kuulostelen itseäni ja kummallinen vapaus tuntuu kaikkialle. Aivan kuin hartialinja olisi laskenut ja ikävä kireys kaikonnut taivaan tuuliin. Sitä mä vaan meinaan, et kaikkeen tottuu mutta ei pitäisi. Saisinko elää loppuelämän täyspainoista niska ja selkäelämää. Ai houp sou.

Mut leikattiin Ruskeasuon Orttonissa. Huippu palvelu, huikeaa ammattiosaamista. Menin Ma aamuna klo:7.00 ja pääsin pois eilen. Heräämössä heräsin joskus puolenpäivän huitteilla ja täytyy myöntää, että olin tod. kipeä ja sekaisin. En tiennyt missä olin ja järkky kipu raastoi kehoa. Mutta kipulääkettä sai suoraan suoneen niin paljon kuin jaksoi vetää ja oliko se neljäs annos, joka toi mut takas pinnalle. Oikeastan sen jälkeen ei ole tarvinnut tuskailla. Nyt vain toivotaan, että toipuminen menee oletetusti ja pääsen takas duuniin jo marraskuun lopulla. Sen verta tässä pitää huilata. Ystävät, voisinko jo tässä vaiheessa sanoa, että loppu hyvin, kaikki hyvin ja elossa ollaan. Ihanaa!

No niin, nyt kuuluisi vetää yksi rööki. Pitää pieni luova tauko. Mutta en vedä. Lopetin taas kerran röökaamisen reilu viikko sitten. Toki, se oli enemmän kuin suositeltavaa myös leikkauksen takia, mutta kyllähän te tiedätte sen, haluaisin siitä paskasta eroon jo muutenkin. Mitään en lupaa, en itselle, enkä kenellekkään muulle. Mutta yritän taas kerran. Teen pikku jumpat tähän väliin, heitän voltin. Ai niin, en taida heittää. Mut kävelen ympyrää ja selätän sieluani riipivän himon ja luopumisen tuskan. Olen vahva. Olen maailman vahvin nalle. Mä pystyn.

Join lasin vettä ja ohitin himoni. Ulkona on pehmeä syksyinen valo. Kello tulee puoli neljä ja enteilee jo hämärän hyssyä. Puiden keltaiset lehdet antavat siihen lämpöisen kajon, siksi kaunista. Syksy on parasta ja ihana. Toipilas ottaa rauhallisesti ja käy kävelemässä hissun kissun. Vielä ei pääse ravaa. Kunhan tästä tokenen, niin ajattelin ottaa ulkoilmaelämän säännölliseen tapakulttuuriin. Siis vähän niin kuin lenkkeillä. En tiiä juostakko, mutta aina voi pistää hölökäten. Uus elämä. Taas kerran. Tässä tupakoimattomuudessa on se ekstra, että toi happi kulkee eri hienosti ja se saa mut janoamaan ulkoilmaa ja raikkautta. Tämän sairastamisen keskellä on jotenkin tajunnut tän temppelinsä rakastamisen. Nyt jos koskaan alkaisi olla aika. Ei voi enää raiskata miten tahtoo, nyt rakastetaan. Jos tahtoo elää loppuun asti ja kuinka. Mut hei, ainahan mää syksyllä saan näitä hyvä elämä kohtauksia. Kyl se ohi menee...Tahdon rakastella sinua.

Meitä kosketti myös odotettu suuri suru ja pikku koira nukkui pois. Olin asiaa jo kotvasen uumoillut ja nyt se sitten tapahtui. Pikku sydän ei enää jaksanut ja saamme olla kiitollisia siitä, että jaksoi näinkin pitkään. Lankakerän poikanen, pimpula, teatterinjohtaja, hiphoppari, piiperoinen, enkelinpylly, marsalkka ja mitä kaikkea vielä. Juppe ei ollut se maailman helpoin haukku, välillä pelokas ja arka koiruli. Mutta suuren suuri persoona, joka jätti meihin rakastettavan jälkensä. Minulla on olo, että samalla minusta kuoli pieni pala pois ja sen tietää kyllä jokainen koiran omistaja mitä se tarkoittaa. Kiitos Juppe, ikävä jäi suunnaton, mutta nyt tiedämme, että sinulla on kaikki hyvin. Kaunista taivasmatkaa ja varamasti kohtaamme vielä!

Jahas, vielä tämä tekemättömyys ei ota voimille tai ehkä ihan vähän. Se on sellaista minulle tyypillistä levottomuutta. Pitäis tehä jotain että mainittais. Pah, aamulenkki on jo käpytelty ja UK on koneella koko päivän kestävässä webinaarissa vai mitä helvettiä ne nyt lieneekään. Ei leiki mun kaa. Tuli äsken tauolle ja huusi, että nyt ala ruveta siivooomaan. Minä sanoin, että otan yhteyttä suojelupoliisiin, jos ei anna mun sairastaa. Odotan, että on redi niin päästään Litukkaan ruokaostoksille. Tahtoo tsukuu ja jädee ja kaikkee herkkuu, koska oon pipi, niin saa mässyy. Ihana kohta oon lihava. Heittäydyn hetkeks tohon töllön ääreen, se on nyt mun hopi eli niin kuin harrastus. Yksikin homosarja on kesken, on se kyllä kiva, kun on mistä valita. Ennen ei ollut kuin 1 ja 2. Lukea en jaksa ja kävellä ei voi liikaa. Se on nähkääs rauha, rauha, rauha nyt. Adios! P:S Tää blogialusta on muuttunut. En tiedä, saanko tätä eetteriin järkevässä muodossa vai tuleeko tämä olemoisinkaan. Nyt kun olen saikulla, niin voisin tänne jotain rustailla ja hei, kiitän teitä kaikkia, jotka olette mua kaipailleet. Tunnen syvää pettymystä itseeni, kun en ole ollut aktiivinen. En panisi pahakseni, jos voisi kommentilla tyrkätä näkyykö tää kuinka? Tusen tack! PP:SS Laitan muutamia fotoi, ei ehkä liity mitenkään aiheeseen, mut teksti ilman kuvii on sama kuin joulu ilman kinkkuu. Ai niin, tuosta tuli mieleen, et tänä vuonna meillä juhlitaan joulua kotosalla siis Suomes. Olen innoissani, Martta saa laittaa kystä kyllä ja tip tap. Jette kiva de.