Painukaa nauttimaan

Mä oon täällä taas! Arvatkaa mistä se kertoo. No joo, mä alan olla tylsistynyt. Mua tylsistyttää! Tää sairastaminen ei ole ihan se mun paras lajisuoritus. On vaikea olla tekemättä mitään. Tai siis teenhän mää. Siirryn sängystä soffalle ja soffalta sängylle. Olen mä käynyt kaksi kertaa pikku lenkillä päivässä. Lenkki on ehkä liian tukeva sana, hiihtelen pikku hiljaa. Kauheinta tässä on se, että mä tajuun, että mä en kykene. Ei pysty, eikä jaksa. Jos lenkki käy liian raskaaksi, niin alkaa ottaa okulääriin eli silmissä mustenee ja pelottaa, et lähtee taju. Oikeesti pitää himmailla. Ostan päivän lehdet, luen ne ja sit möllään töllöö. Sitä saattaisi ajatella, et ihanaa, kun ihminen saa huilata, mut miks se on mulle niin vaikeeta.

Tämä on kyllä laittanut miettimään omaa terveydentilaa. Tämmöistä se olisi, jos olisi pysyvästi sairas ja rajoitteinen. Aika kauheeta. Sitä kuvitteli, että mun niskapaskaleikakus pysäyttää maaliman menon, pörssi romahtaa ja kaikki kurssit laskee. Paskat marjat, niin maapallo pyörii ja kaikki toimii. Ei tullut maalimanloppu. Ihmisen elo on vain pieni piipahdus tässä valtavassa maailman kaikkeudessa, eikä sota yhtä miestä kaipaa. Niin ja mitä vielä. Niin sitä, ettei mua oikeastaan tarvita missään. Eikö ole jännää. Kummallisinta on tämä hiljainen pysähtyneisyys. Kuulen kuinka enkelit pissaa pusikoissa ja mun tekisi mieli karjua. Just niin. Karjua on hyvä sana. Oikein silleen urakalla. Sitä saattaa harhaisesti kuvitella olevansa särkymätön, voittamaton ja ikuinen. Ei ole. Kaikki voi olla ohi hetkessä ja saatat joutua muiden armoille. Sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä ennen kuin ymmärtää ja hyväksyy.

Jätin tänään särkylääkkeet veke. Ei niitä ole hyvä ylettömästi popsia. Mulla ne käy pumppuun, pulssi alkaa huidella ja se tekee epämiellyttävän olon. Ottaisin mielummin vinhoa tahi skumppaa, onhan nyt fraidei. Mut kato, ei pysty sitäkään. Eikö mun elämä ole kurjaa. Jos totta puhutaan, niin ei tee kyllä mieli, enkä edes uskaltaisi. Tänään aamutuimaan nostin päätä sängyssä jotenkin väärässä kulmassa ja kuulin ikävän rusahduksen niskassa. Hetken jo saatana luulin, et nyt se halavoo ja implantit sinkoilee pitkin seiniä. Hengittelin kotvasen ja kuulostelin liikkuuko raajat. Hyvin potki, hätä ohi. Ota tohon nyt sit vinkkuun, jep, jep.

Ens viikolla mulla on suolakuuri. Ajattelin armahtaa keuhkoparkojani ja tarjoan niille suolahuonehoitoa. Se on hyväksi havaittu, ikivanha hoitomuoto ja soveltuu tupakoinnin lopettamiseen. Mitä tällä haen? Pieni limaisuus putkistoissa ärsyttää ja jos hyvin käy, niin hengittelmällä suolaa, saan liman poistumaan. Eikä kai tuo lie muutoinkaan ihmiselle pahaks. Tää on tätä temppelinsä rakastamista, juu nou. Voin sit kertoa oliko apua ja kuinka toimi. Ja hei, on ainakin jotain tekemistä ensi viikolla. Suolahuoneessa ei jumpata, eikä humpata. Siellä istutaan 40 minsaa ja vedetää suolaa suoraan suoneen tai siis keuhkoon. Aika mageeta, sano.

Sanoin UK:lle et huomenna mennään käymään jossain ajelulla. Pakko päästä himasta edes hetkeks. Eikä autossa istuminen nyt voi niin kauheest paljon rasittaa etteikö voisi. Joku kiva pikku retki lähiympäristöön. Toipilaalle on tärkeää, että tulee hengellistä ja sielullista aktiviteettia ja sanoisinko myös hieman äksöniä. Mun kohdalla se toimii varmasti parantavasti. Jaksaa sit taas toipua. Huh, vasta yksi viikkoa takana ja mun pää olisi valmis jo lähtee laitumille kirmaamaan. Niin kuin villi varsa. Ei ehkä ihan varsa, ehkä joku emälehmä enemmänkin. Mut kai tää tästä helpottuu, kun saa huomata kuntoutuvansa ja elämä voittaa taas. Ja voittaahan se, nyt vaan tuntuu kärsimättömälle. Sietäisin hävetä, mulla on kuitenkin mun elämä. Ja kaikki hyvin.

Nauttikaa viikonlopusta! Tehkää kauheesti kaikkia kivoja juttuja. Niin minäkin tekisin. Hah, ai tekisin. Yleensä en nykyään tee yhtään mitään, oli terve tai toipilas. Olla möllötän vaan. Mut nyt heti, kun ei pysty niin muka tekis ja haluaisi ihan kaikkee. Tää pitää muistaa ja tehä. Ainakin menisin taidenäyttelyyn, nauttisin lasillisen vuosikertaa katubaarissa ja osallistuisin panelikeskusteluun ilmaston lämpenemisestä. Olisin yhteiskunnallisesti aktiivinen ja vaikuttaisin kotiseutuni infastruktuuriin. Niin sitä mää tekisin jos....