Sata salamaa

Tuuli suhisee vienosti puissa. Ilmassa on kostea läikähdys ja eilisen sateen jäljiltä kaik on vielä märkää. Aurinko paistattelee ja kuivattaa kilpaa tuulen kans mökkimaisemaa. Pyhäpäivä, eikä meidän tarvitse lähteä tänään kaupunkiin. Koska hei helvetti, mä jäin lomalle perjantaina. En mää vielä sitä tajuu, mut viimeistään huomenna, kun on ensimmäinen arki. Ja olen mää kovasti paljon yrittänyt relaa ja nauttia, nauttia ja relaa. On sanomattakin selvää, että täällä mökillä jos missä se onnistuu parhaiten. Eikä mua sateet haittaa, melkein päinvastoin. Mie nautin, kun ei oo kuuma. Se alkukesän hellehelvetti kiitos riitti mulle. Syksyä päin, sanoi sienestäjä.






































No mitäs tänne kuuluu? Koronasta selvittiin hengissä. Joo fyysisesti, mut toi talouspuoli heitti perseelleen. Tein just sen virheen, että otin vastaan kaikki siirrä laskujen eräpäivää mahdollisuudet. Ja mitä tapahtui. Nyt ne kaikki on saatana yhtäaikaa maksussa ja siihen pitää hoitaa vielä tämän hetken normi laskut. Eli siis kaikki tulee tuplana tahi triplana. Oli tarkoitus lomalla harrastaa kotimaanmatkailua mut aika onnettomaks jää. Pikainen visiitti Kuopijoon ja äkkiä takas möksälle köyhäilee. Taidan laittaa kiljut tulille, on ees vähä lystii.



Kulunut kevät ja alkukesä ovat olleet hitusen haastavia. Vanha niskapaskaongelma on äitynyt pahaksi ja tohtoria, hierojaa, osteopaattia on tarvittu oikein urakalla. Juuriaukot ahistaa ja vasen käsi on välillä pois pelistä. Otetaan magneettia ja katsotaan, sanoi lääkäri. Kuulkaapas juu, alkaa sen verta olla ikää mittarissa ja mullakin työvuosia jo miljoonia maileja, niin ei oo ihme, jos hiukkasen siellä sun täällä aukossa alkaa olla ahasta. Voihan perseen suti, en mää paremmin sano. Jatkuva kipu vie värit mennessään ja jos nyt suoraan sanon, niin kyllä se pistää vallan vituttaa. Annan sulle ajatuksen. Mitä kaunein kesäaamu ympärillä, mutta. Mua jäytää hermokipu, enkä ole kaunis. Enkä ole iloinen. Enkä ole lomalla. Enkä ole hassu. Enkä onnellinen. Sain kyllä hermokipunappii, mutta ota niitä nyt. Pihalla omalla pihalla. Ei kiva sekään hei.




Jottei tämä mene valittamiseksi, niin aina pitäisi löytää niitä kivoi juttui joista olla onnellinen. Ilman tätä mökkii olisin jo hourulassa. Tai siis, tää on kaiketi mun hourula. Viikendi täällä ja katso, olet taas oikea ihminen. Luonnon voima ja rauha. Siitä saa jeesii jaksamiseen. Ja onhan meillä ollut täällä aikamoista savottaa. Mökkimaisemista kaadettiin aboutrallaa parikymmentä isoa puuta ja niitä sitten haloksi hakkaamaan. Ei herraparatkoon, en mää enää kirveksellä kykene. Mutta herra iso herra yläkerrasta lähetti meille klapikoneen. Jo läks. Ja sitä hommaa riittää. Eilen käytiin Karjaalla ja ostimme uuden raation. Sellainen digitaalinäyttö, niin nyt on asemat kohillaan. Olen jo vuosia kuunnellut vanhaa grammarii, josta kaikkoaa kanava ja särisee, ritisee ja se on pistänyt harmittaa. Mut nyt uus ja mä onnellinen! Huom. siitäkin!




Kuten saamme huomata, niin onnellisuutta löytyy, kun vain oikein etsii. Erityiskiitokset kuuluu UK:lle. Elämä ei varmasti ole helppoa tällaisen invaliidin kanssa. Kiva kun kestät. Mä en kestäisi.
Ja onhan meillä toki ollut ihania iltoja. Sellaista harmitonta mölläämistä. Rva. istuu tässä terdellä kuin tatti, kittoo kaljoo ja tuijottaa selälle. Mittään en puhu, möllään vaan. Kylypeä rupsahutan, laitan nättiä naamioo ja loput ajan makkoon kammarissa. Tässä iässä on tajunnut tuon lepäämisen tärkeyden. Ei taho jaksaa jos ei lepo. Apua, nyt jyrähti Karjaalla ukkonen. Onko tänne tulossa. Täällä mökillä olen hiukkasen hermona noiden ukkosten kans. Vaik mikä siinäkään? Jos iskee, niin iskis kunnolla. Se olisi sopivan näyttävä lähtö.




No niin, tulihan tässä jo läpistyä. Mie en oiken tiiä, olen kahen vaiheilla, että Lemon Gay on tullut tiensä päähän. Mut toisaalta, tää on terapiaa ja joskus tulevaisuudessa tärkeää muistoa ja todistusaineistoa. Katellaan nyt, pitääkö asiat olla niin mustavalkeita. Mikään ei oo kirkossa kuulutettu. Joo, tänne se on tulossa. Nyt pitää panna linjat poikki ja paeta pöydän alle. Jos musta ei kuulu, niin se oli se salama. Adios!