Kyytipojaksi skumppaa

Käki kukkuu onnellisen tietämättömänä maailman menosta. Ja linnut laulaa sulosti, jopa raivokkaasti. On nähkääs parasta riiustelu ja pesimisaikaa. Nää aamut täällä mökillä on aina kokemisen arvoisia. Tai siis, täällä on on ollut niin helvetin kylmä ettei pahemmin ole päässyt aamuista nauttimaan. Äkkiä aamupiippi ja takas sisälle vällyjen alle. Mut tänään, juuri nyt nimenomaisena hetkenä, aurinko paistaa ja tässä terdellä löyhyää mieto lämpö. Ei ole ihminen jäässä. Kesä tulee jumalauta.

Ollaan nyt eletty tätä poikkeutta parisen kuukautta. Tai minä en ole. Oli pakko palata duuniin, koska talous saneli. Alkuun olin paniikissa mut aika äkkiä sain huomata, että lähes kaikki asiakkaat ovat olleet eristyksessä, eikä tavanneet ketään. Ja paikalla on vain minä ja hän ja desi. Oikeastaan en juurikaan huomaa koko koronaa. Käyn duunis ja viikonloput möksällä. Toki, turvallisuus ja varovaisuus otetaan kaikessa huomioon, mut muuten tää on perushuttuu. Ei me muutenkaan nykyään kinkereissä ravata, eikä pahemmin edes ulkoruokinnassa. Koti on paras. UK:lla on tietty mennyt lähes kaikki duunit ja se on ikävää ja haastavaa, mutta emme ole ainoat.

Meijän elämä on ollut tavallisen tylsän ihanaa jo muutaman vuoden ennen koronoita tai muitakaan ebideemioita ettei tässä auta valittaa. Ei oo häitä, eikä toivottavasti hautajaisiakaan tulossa, joten näillä on mentävä. Tässä juuri mietin, et kuinka mää ennen vanhaan postasin tätä blogiakin harva se päivä, mistä hemmetistä sitä muka asiaa riitti. Nyt menee kuukausi tahi kaksi ja mittään ei oo tapahtunut. Enkä jaksa enää sitä mun sairashistoriaakaan tänne valittaa. Sehän ei miksikään muutu. Kaikenmaailman shaisee on koko ajan. Se viiskymppinen kun tärähti mittariin, niin yhtä alamäkeehän tämä elämä on siitä asti ollut. Että silleen.

Mut möksällä on tapahtunut. Männä viikolla kävi metsurit riehuu tontilla ja kaatoivat alun toistakymmentä isoa ja vanhaa puuta. Siinä on meillä riittänyt harmitonta pikkupikku puuhasteluu. Pöllit pitää saada järkevään pinoon, oksasavottaa riittää ja pitäisi ne puut pilkkoa poltettavaan kuosiin. Ja mikä ettei, vanhalle läskille se on parasta mahdollista kuntoliikuntaa ja jollain kieroutuneella tavalla mie nautin siitä. Välillä vintti toki pimenee ja meinaa tulla pyörtymys. Niska ja selkä huutaa hoosiannaa mut silti, mie väitän et se tekee hyvää. Oletteko koskaan kokeneet halon hakkuu himoa. Yhden pöllin hakkaat, etkä pysty lopettaa. Yksi elämän suurimpia nautintoja on se, että näet halkopinon kasvavan. Ja ihan omin pikku kätösin olet aikaan saanut. Hurmos hurmos.

Mökkitie on saanut uuden sepelikatteen ja toivottavasti saamme vielä tänä kesänä tuliterän paskahyyskän. Ajatelkaa, tänä kesänä tuli kuluneeksi viisitoista kesää, kun tänne ensi kerran saavuttiin. Mihin helevettiin ne vuodet ovatkaan vierineet. Mökkihän on vuokra ja isäntä on vaihtunut. Itse omistaja jo sen verta iäkäs ettei enää kykene hoitamaan. Suku tuli avuksi ja heti laitettiin tapahtuu. Uudet tuulet puhaltaa ja nyt päivitetään paikkoja. Kiva hei.

Tultiin jo Ke. Ja tänään on vasta Pe. Eli tavallaan uus viikonloppu edessä. Mulla on tällainen loppuviikkoloma. Olen sen verta saanut (huom. saanut) tehdä duunia, että pikku huili on ihan paikallaan. Tälle päivälle on luvattu lämpöä ja ai perkules, kun lähti rintsikat saman tien mäkeen ja hillun täällä yläosattomissa ja kirveksen kera. Klapia pukkaa, sano. Ohjelmassa kylillä käynti, moottorisaha on ollut huollossa ja nyt siis valmis. Sitäkin voidaan tarvita, jos ei muuten niin aina voi leikkiä moottorisahamurhaajaa. Tulee meillekin vähän jännitystä elämään. Mut joo, kiva päästä käymään kylillä. Mun on tehnyt jo jonkun tovin mieli mansikkakermakakkua. En tiiä miks. Varmaan siks, kun oon tämmönen possu. Ite en jaksa duunaa, mut löytyisköhän kyliltä. Kyytipojaks skumppaa. Hetkinen, tuohan kuulostaa ihan kemuilta. Sitä siis. Kemuillaan.

P:S Jostakin kumman syystä en saa laitettua kuvia blogiin. Voi paska!