Back to Basics

Kotosalla ollaan! Niin mahtavaa kuin matkustelu onkin, niin kyllä oma koti on aina maailman paras paikka. Tän reissun matka-aikataulut oli ikävät. Lähtö aamuvarhain ja tulo yötä vasten. Oltiin Hesas vähä jälkeen kuus. Joskin lento meni ihan jees, saatiin paikat bisneksestä! Ei se mitenkään överiluksusta ollut, vähän parempi palvelu ja murkina. Istuttiin ykkösrivissä ja seinä tuli liikaa vastaan ettei saanut kinttua kuitenkaan suoraks. Jonkun verta ryttyytti ja se pisti adrenaliinit kiertää, uni hävis samantien. Myöhäisen lennon hyvä puoli oli se, että se antoi yhden lomapäivän lisää, kerettiin näkee ja kokee vaik mitä.

Lissabon jäi sinne odottamaan uutta tulemista. Tällainen neljän päivän reissu on vain pintaraapaisu. Ehdottomasti kaupunki minne voi/pitää mennä uudelleen. Rento elämän ote, rappioromantiikka puhutteli erityisesti kuvaajaa ja niin no, sellainen eteläeurooppalainen meininki. Sitä on jotenkin vaikea kuvata, se pitää tuntea. Mut UK:n kans puhuimme, että kaupungissa voisi jopa asua tai ainakin viettää aikaa enemmänkin. Meibii samdei. Kesällä lämpötilat meitsille tuu mats, nytkin parhaimmillaan huiteli kakskasi eli varjoista puolta mentiin.

Paras tapa tutustua kaupunkiin on jalkaisin, jos vaan kunto kestää. Meitsillä ei tahtonut kestää. Sen verta ottaa nousut kukkulalta kukkulalle olemattoman kunnon päälle ettei se ollut kivaa tai sanotaanko niin, ettei siitä nauttinut. Tähän asiaan voi toki vaikuttaa muutama muukin asia, enkä nyt ole ihan varma olenko jo niiiiin huonos hapes ettei kävellä pysty. Mutta pelastus löytyi Tuk-Tuk kyydistä. Sellaista suosittelen ehdottomasti. Se ja kävely yhdistettynä, saat kaupungin oikein hyvin haltuun ja saat kokea/nähdä kaiken oleellisen. Meille sattui vielä oikein asiantunteva ja mukava kuski Ricardo. Puhetta tuli kuin turusen pyssystä ja varsinainen kokemus oli ajo arabikortteleiden kapeilla kujilla. En nyt nosta oikeastaan mitään nähtävyyttä ylitse muiden, sillä itse koko kaupunki on yksi iso ja ehdottomasti koettava nähtävyys! Kannattaakin sotkeutua vähän jokaiseen kaupunginosaan ja käppäillä kiireettömästi sen rähjäisen romanttisia kujia. Tuktukilla otat haltuun päälinjat, hahmotat citin ja sit seikkailee. Oih, näkemistä kyllä riittää.

Perjantai-illan fain dining oli fiasko. Joo, mentiin kymmenellä lajilla ja palvelu pelasi, mutta ruoka oli meitsille tuu mats. Tosin, nyt täytyy myöntää, etten ollut ihan vastaanottavaisimmillani, koska olo alkoi olla jo hiukka outo. Alkuun tarjottiin kuusi erilaista amuspussia. Minähän tulin täyteen jo niistä tai siis en voinut osaa edes syödä, koska makumaailma oli niin outo ja se oli äyriäis/kalapainotteinen. Alan pikkuhiljaa taipua uskomaan, että saattaisin olla äyriäisallerginen. Hyvä, että asunnolle päästiin, niin alkoi armoton laattaaminen. En ihan muista, että olisinko koskaan näin hanakasti "keskustellut" pöntön kans. Oksensin kokonaiset viisi kertaa ja siinä meni aamun pikkutunneille, ennen kuin helpotti ja uni armahti. UK kyseli jo jossain vaiheessa, että pitäskö lääkäriin. Hetken jo itsekin luulin, et kyseessä on jotain vakavampaa, sillä kivut ja olotila oli aika karmea. Onneks hengissä selvittiin, mutta kyllä se loppulomaan vaikutti. Mä en oikein ymmärrä, mikä mua vaivaa reissuilla. Lähes joka kerta toistuu sama. On huono ja kipeä olo. Veto veks ja yritä siinä nauttia. Pelottaa jo syödä, puhumattakaan juoda. Eikä tämä voi joka kerta ruokamyrkytyskään olla, koska usein syödään samaa safkaa.

Vaikka restorantilla oli kaks tähtee, niin ei se aina sano sitä, että ruoka olisi juuri minulle se maukas. Miepä olen kuulkaa sitä mieltä, että ihmisen pitää tietää, tuntea ja nähdä mitä hää syö. Sellainen erikoisuuden tavoittelu erikoisuuden vuoksi ei mielestäni kuulu gastronomiaan. Mie haluan rehellistä ruokaa, jumalaut! Enkä mitään vaahtoo, sössöö, mössöö ja kaiken maailman makuyhdistelmiä. Mitä pidemmälle lajit etenivät, sitä enemmän mua alkoi etomaan ja loppuviimeks siinä kävi niin, etten voinut syödä mitään mitä eteeni kannettiin. Oli se jo vähän noloa tai siis ei ihan vähänkään. Tarjoilija pyöritteli silmiään ja lupasi tuoda keittiöstä ihan mitä tahansa, että Rva:lle kelpaisi. Ei kelvannut. Mä halusin vain pois raittiiseen ulkoilmaan. Neljä hunttii meni kankkulankaivoon ja mie sanoin UK:lle, että kyllä meittin osalta nää micheliinit on nyt nähty. Rantaudutaan kansan pariin ja syödään tavallista ruokoo. Nyt jo vähän huvittaa koko show, mut ei huvittanut yöllä yrjötessä. Ei tod.

Olen jo niin tottunut tähän kipuiluun, että en anna sen kuitenkaan kauheest paljon lomailuu ressata. Lauantaina oli pakko levätä, koska olinhan valvonut kaksi yötä peräkkäin. Mut iltapäivästä lähettiin hyvillä mielin liikenteeseen ja otettiin ihan rennosti. Keli oli kaunis ja hikku piljaa jalkailtiin. Ruoka pysyi sisällä ja ei mittään hättää. Illalla käytiin Jamie Oliverin paikassa, ja päästiin istuu terdelle, joka oli ihanan rauhallinen ja ruoka konstailematon. Sen jälkeen oli tarkoitus mennä Faadoilemaan, mutta Rva:lla oli TAAS hiukka huono happi ja teki vain mieli nukkumaan. Hieman harmitti, koska Portugali ilman Fadoa on sama kuin talo ilman seiniä, nih.

Summasummaarum. Lisbo on tosi jees ja sairastelua ja fine diningiä lukuunottamatta reissu mahtava. Mie oon niin onnellinen tuosta Ukkokullasta, kun hänen kans on niin turvallista matkustaa. Mulla on niin kuin henkilökohtainen matkaopas. Rva. kipittää perässä ja valittaa, kun ei jaksa ja on niin kuuma ja huono olo ja oksettaa ja kusettaa ja paskattaa. Saas nähä, milloin hän kyllästyy ja kehoittaa matkustamaan ihan keskenään. Noh, toivottavasti hän tietää, kuinka kiitollinen olen ja mie hoitelen taas loistokkaasti näitä himahommii. Tänään laitan muusii ja lihapullii. Näin rakastan ja kiitän. Menkää Lissaboniin, siellä on ihan kaikkee.