Sisko tahtoisin jäädä

Voih, hieman haikeana vedän Jussin 2019 nippuun. Piti ystävältä varmistaa, että onko tänään Juhannuspäivä. Ei ole, se oli jo eilen. Siitä näkee, kuinka tämä aika rientääkään. Minä elän siis vielä Juhannuspäivässä onneton. Mun täytyy nyt vain hyväksyä, että tänään on ihan tavallinen pyhäaamu. Mutta kaunis sellainen. Eilinen tuuli repi liivit jokaiselta, ja Juhannuskoivut lenteli ympäri tonttia. Niitä siinä sitten väistelimme. Nyt aivan tyyni ja jotenkin juhlineen pysähtynyt keli. Ei mulla, sillä vedin viime yönä 12 tuntia unta palloon. Vähäkö ihanaa. Nyt olen niin pirteä, että voisin lentoon lähteä. Ja ettenkö vallan lähde. Peräpää pörisee niin, että se saattaisi toimia moottorina. Huiiii, mä lähen lentooooon...

Vastan hakureissulla. Taisin taas liiotella. Iso.

Olipa hauska Juhannus. On naurettu kitarisat pihalle, tuossa kalliolla kuivuu mun. Olkoon. Mun on pakko mainita, että kelit oli Rva:lle todella suotuisat. Aurinko paistoi mutta ei ollut ollenkaan kuuma. Kova tuuli huolehti ilmastoinnista. Saunottiin ja syötiin ajoissa. UK sanoi, että Juhannuksen 2019 suurin taika ja ihme oli se, että Rouvat oli suhteellisen selevitepäin. Hah, ha sillälailla pilailee. Mut joo, ruoka oli sikahyvää. Sellaista kesän makua. Mutta ehdottomaksi hitiksi nousi yllättäen Martan laittama mansikkakakku. Ihan porukalla vedettiin se sitten sillä istumalla. Olin vahingossa ostanut tummasuklaisen kakkupohjan (mökillä en itse väsää, koska uuni.) Kirosin vielä laittaessani, että koko Jussi on pilalla, koska väärä kakkupohja. Muutoin tein niin kuin sen aina teen, mut oliko se nyt sit pohjan ansioita. Mut taivaallista oli.

Taivaan lahja

Kevyen jutustelun ja naurun lomassa nautittu kesäillan ateria oli lähestulkoon ekumeeninen kokonaisuus. Ikionnellisena ihanista ja tärkeistä ystävistä ja omasta rakkaasta. Juhannusiltamme oli täydellinen. Massujen hieman vajuttua pistimme tietenkin tanssiksi. Yksi toimi deejiinä ja muut jorasi. Ja välillä naurettiin pissat tenoissa. Kyllä me aina kello kahteen jaksoimme ja minä vielä hetken nautiskelin, kävin yöuinnilla (uusi tapa) ja hyvästelin Jussi armaan. Olinko jotensakin koko Jussin hyvällä tuulella, koska jorailin vähän joka käänteessä. Oli niin kuin rytmi veres. Kiitos kiitos paljon kiitos.

Rakas Suomi

UK joutui lähtemään jo eilen. Työmatka Tunisiaan. Aina lähtee ja Rva:n yksin jättää. Nyt täytyy taistella arkihuolesi kaikki pois heitä. Mieles nuorena nousta suo. Eikäpä tässä hätäpäivää. Näillä muistoilla mennään taas ens Jussiin ja kohta helevetti alkaa loma. Loppujen lopuks kaikessa on kysymys asenteesta. En itke mennyttä vaan rakastan tulevaa. Oih, olipa hienosti sanottu vaikka itse sanonkin.

Rakas maisema. Ja tuuli.

Tänään pitää nostaa kytkintä ja suoriutua citiin. Nyt eletään sitä elämän vaihetta, että jokainen lähtö täältä pardiisosta on pieni henkien taisto. Mieli tahi sielu jäisi mutta fysiikka vie eteenpäin. Voi hitsi, olisipa ollut järkevää ja vähintäänkin antoisaa, jos olisi ymmärtänyt aloittaa lomansa tästä. Noh, aina en minäkään ole fiksu. Vaikka niin väitän ja suoritan juhlapyhien ruokaostokset ajoissa. Nyt nielen ylpeyteni ja totean olevani ajattelematon tyhmä ja pakko mennä on. Miks ei saisi jäädä, sisko tahtoisin jäädä sillä moottoritie on kuuma. Mä en lähe. Mä jään lomalle. Pakkopakkopakkopakko. Mut arvatkaa mitä. Kaikki tämä tuntuu ensi perjantaina tuplahyvälle. Nyt ei voi jäädä mut viikon päästä voi. Ihanaa! Ihanaa!

P:S En ole touhuiltani kerennyt kuvaamaan. Kännykällä muutama tunnelma. Niin ja se taivaallinen kakku.