Kadotkaa tiedostomattomaan

Taas kerran olen saanut todistaa yhtä suurta ihmettä maailmassa eli olen herännyt täysissä järjissäni uuteen päivään. Lapsellisen tyytyväisenä siitä, että nukuin täyteläisesti aina puol ysiin asti. Eikö hyvin nukutun yön jälkeen olo ole kuin joskus lapsena. Semmoinen tyhmän onnellinen. On niin kuin vähään tyytyväinen. Sai esim. mökkimatkalla mehujään. Voi sitä onnen riemua. Nyt semisti sama olo.

Pikku koira tapsuttaa eestaas mökin terdee. Taptaptaptap, kuuluu pikku tassuista. Minä hänelle lässyttää: "Ruppee köllöttämään, otetaan pehmee lähtö päivään" (en siis osaa puhua normikieltä hänelle.) No niin asettui tuonne, ymmärsin varmaan etunsa. Tuuli suhisee puissa, metsäkyyhky jodlaa, tikka hakaa stereona ja ei ole kuuma. On raikas auringon paiste. Voiko se olla raikas. Voi kyllä, kun samalla tuulee ihanasti. Hyvä aamu. Hieno aamu. Varjoparatiisi.

UK:n piti tulla abautrallaa viiden maissa. Tuli sit kympiltä. Mie hänelle tuumasin, että on tämä minun elämä yhtä odottamista. Jossain vaiheessa hää ei vastannut puhelimeen. Minä tietysti pelkäsin pahinta. On ajanut hirvikolarin tai nukkunut rattiin tai lähtenyt vieraitten Rouvien matkaan. Soitti sitten, oli puhelin sammunut takataskussaan. Hän oli grillijuhlissa duuniporukan kanssa. Oli ollut konserttia ja vaikka vallan mitä. Ei pystynyt lähtemään niin ajoissa kuin piti. Tai piti ja piti. Ne oli niitä Rva:n piti. Odottavan aika on pitkä ja röökit loppui. Pikkasen alkoi hiostuttaa.

Rva. oli laittanut kystäkyllä ja het silleen polokastiin grillikemut pystyyn. Meni inasen liian myöhään, eikä oikein maistunut. Katsokaas nähkääs, Rvaa alkoi jo uni painaa. Tiedotusvälineistä tuli joku jukolanviesti ja se on UK:lle pyhä asia. Se pitää valvoa ja katsoa koko yö! Kyllä, aivan järjetöntä sanon minä, jos minulta jotain kysytään, mutta ei kysytä. Mie menin maate ja hää jäi viestii mölläämään. Se siitä romanttisesta illasta. Ja niin kuin mie olin verhonnut itseni uuteen hemaisevaan pitsillä koreiltuun alusasuun. Tarkoituksena olla viettelevä ja hekumallinen. Pakenin höyhensaarille ja kovasti olin huudellut ja etsinyt: "Missä on se tasavallan koulu, ei löydy?" UK oli vastannut, että se on vasemmalla. Minä siihen: " Ei tästä pääsen sinne, on seinä edessä."

Pistin iltapäivällä matot pihalle ja annoin rätin heilua. Nyt on mökki jussiksi siivottu. Oli kiva puuhastella ja joutavalla jotakin. Jollain kieroutuneella tavalla nautin yksinolostani. Ehkä se on toi duuni, joka nyt kuuluukin olla yltiösosiaalinen. Sen vastapainoksi tarvitaan aikaa keskenään ja tätä hiljaisuutta. Mä niin tunnen kuinka mun akut latautuu. Tai mitkä akut. Onko mulla akkuja. Mikä se latautuu? Onko se sielu tahi sydän. Aivot. Se se on. Aivot, toden totta. Mä saan mun pään tyhjäksi istumalla tässä ja olemalla hiljaa vähä-älyisesti. Ajattelemalla ei mitään. Tuuli huuhtoo pahimmat sakat, menee toisesta korvasta sisään ja tulee toisesta ulos. Ja näin, olen uudesti syntynyt, pää tyhjää täys vastaanottamaan uuden informatsiuunin. Ai ko kiva.

Jahas, kello tulee ykstoista. Mökkiaamuihin sisältyy sellainen jännä rauha. Ihminen on vaan. Ehkä se, että sä olet heti silleen luonnon kans yhtä, antaa jonkun rauhan. Tai jotain. Kasvillisuus on metrin päässä ja linnut parin. Ehkä se antaa tiettyä luontoenergiaa, mistä mää niin nautin. Mokka kylmenee kuppiin, mut juon sitä silti. Välillä katse jää tuijottaa järven alati vaihtuvaan pintamuotoon. Se on luonnon omaa disainii. Oletteko koskaan harjoittaneet tietoista läsnäoloa? Päivänä muutamana ymmärsin, että hakeudun ihan tiedostamatta ko. harjoitteeseen. Aamuisella uintiretkelläni jymäytin jalkapohjani tiukasti santaan, suljin silmäni, hengittelin syvään palleaan ja kuuntelin tuulta, lintuja ja haistelin raikasta meri-ilmaa. Katosin jonnekin ja hetkisen olin vain siinä hetkessä. Ei ollut mitään muuta missään. Aika veikeä tunne. Piristävä. Olen ottanut tavakseni kadota silloin tällöin tiedostamattomaan. Se tekee hyvää. Kokeilkaa ja kadotkaa!