Tulin iipee ja jumangegga täällä oli kesä. Ihan kuulkaas niin hot, että sai vaatteet nakata narikkaan ja annoin arskan hyväillä talven runtelemaa ruhoani. Laittelin paikkoja, pesin saunan ja möllötin järven seljälle. UK on siellä maalimalla ja olen yksin. Hetken oli outo olla, nyyhkytin yksinäisyyttäni, mutta käänsin sen sujuvasti zeniläiseksi harjoitteeksi. Menin mieleeni ja hotjoogasin saunas, olin yhtä kaikkeuden kanssa ja ilman mitään, ilman ketään. Illan tummetessa grillasin kyrsän, järsin porkkanan. Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi nauttinut.
Juopottelin muutaman oluen ja okei, avasin sen kupalaputelin. Hiukka hiprakassa huitelin ja juttukaveria olin vailla. Aikani haastelin metsän puille, mutta todettuani äänettömät ystävät tylsiksi, kilautin kaverille, jos parillekkin. Siinähän se ilta kivasti vierähti. Ja hei, ei ollut ees kaakkonen elikkäs kanunen elikkäs kankkunen elikkäs krapulas. Hitsin kiva.
Pikku koira oli viikolla mun tykö. Meillä on exän kans sellainen yhteishuoltajuus. Tosin, pikku koira alkaa olla jo vanha ukko ja on paree, että se bunkkaa enempi exäl. Ei oo sellaista jatkuvaa säätöö ja hänelle mielen rauha. Vanhuuden höperö vai mikä lie, mutta hän on alkanut räksyttää. Se ei oo kiva. Ei hänelle, eikä meille. Eikä se ole hänen vika. Ikä tuo omat haasteensa meille kaikille ja kaiketi hän on pikkasen jo niin no, sekaisin. Hyvässä kunnossa muutoin ja pirteäkin on. Mun sielua riipii, kun yritän ymmärtää mikä on kun haukututtaa niin kovin. Eilen eka kertaa puhuttiin exän kans pikku koiran lähdöstä koirien taivaaseen. Se on väistämätön tosiasia ettei niitä vuosia enää kauheest paljon ole jäljellä. Pumpulipylly täyttää jo komeat kolmetoista ( ei siis ex.) Jos luoja suoja ja kaikki hyvin menee, niin tilataan se viimeinen piikki kotioloihin. Huh, itkuhan siitä syntyi. Luopumisen tuskaa. Nyt jo. Ehkä hyvä.
Mikä saatanan rakkine jyystää vastarannalla. Se tuli takas. Nyt on jumalauta pyhäpäivä! Soitanko poliisin vai kutsunko armeijan. Ei noin saa ihmistä kiusata. Mitä ne tekee, tuleeko ne tontille. Onko rauhamme mennyttä, rakennetaanko vastarannalle ostoshelvetti. Mie en kestä. Joku hässäkkä siellä on. Nyt se meni taas pois. Sitä on vaikea ymmärtää siellä ruudun toisella puolella. Ensin on rauha, ihana rauha ja lintuin laulu. Sit yhtäkkiä rysähtää helvetin kone, joka kaikaa vetten pintaa. Tuntuu, kuin korvissa ois tuska ja veren paljous. Argh!
Täällä pörrää jo kaiken karvaista pörisijää. Huoran perkeleitäkin oli eilen jo. Maija paksupylly mehiläiset tervehtivät minua ilolla. Ne on niin söpöi, paksuine pyllyineen. Mun tekisi mieli silittää niitä pyllyistä, mut ei arvaa mennä sorkkimaan, saattavat vielä tuikata. Sitruunaperhoset (Gonepteryx rhamni) ottivat vastaan mökkitiellä. Se tuntui lämpimälle. Aina tähän aikaan vuodesta tämä kaikki on niin ihmeellistä. Eloon heräämistä. Niin kuin minäkin. Selvittyäni valon ensi häikäisystä (se saa mut voimaan pahoin,) alan kuin alankin heräämään eloon. Päästyäni tänne, liitelen pihapiirissä lailla sitruunaperhosen ja olen elos. Olen vahvasti elos.
Nyt keitän tsufeet ja sit poistun sinne minne kuninkaallisetkin menevät yksin. Pikku pikku puuhastelua on luvassa tälle päivälle. Ihan otan silleen rennosti ja taidan mennä metsään. Joku halko pitää ottaneen turvaksi, sillä näillä kulmilla on toistuvasti törmättä susiin. Kyllä. En tiedä, kuulinko aamusta ulvontaa vai oliko se mieleni tuote. Enihau, se pistää toki hiukka miettimään, että saattaisinko olla mehevä liha, voisivatko hukkaset pitää minua pääsiäisehtoollisenaan. Huu nous hukkanen. Minua ei pane kuin pakkanen. Se on arrivedertsi ja moromoro!
P:S En ole vielä kaivanut kameraani esiin, joten saatte tyytyä kännykkäotoksiin.
PP:SS Huomaa säihkysääret, tih.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti